Raivo yllätti Eva Biaudet'n.
Se tuli niin ennalta-arvaamatta, kesken kaiken, tavallisena arkipäivänä.
Hän istui autossaan, ensimmäisenä jonossa, odottamassa valon vaihtumista vihreäksi, kun joukko skinejä astui edessä kulkevalle suojatielle. Ryhmä ei tehnyt mitään erityistä, vain maleksi ja piti kovaa melua, mutta silti heistä - ajelluista päistä, raskaista maihinnousukengistä ja hihamerkkien koristamista pilottitakeista - uhkui vihaa.
Evan mielessä vilahtivat hänen adoptiopoikansa Davidin kasvot. Pojan, jolle hän oli joutunut opettamaan, että skinejä nähdessä kannattaa siirtyä toiselle puolelle katua. Pojan, joka Evan yllätykseksi joutui kuuntelemaan kaduilla peräänsä huudeltuja haukkumasanoja ihonvärinsä vuoksi.
Tunnekuohu sai yleensä rauhallisen naisen toimimaan. Eva siirsi kätensä töötille ja painoi. Pitkään. Uudelleen ja uudelleen, hämmästelevistä katseista piittaamatta.