Diablo 4

Ei voi ymmärtää miten Blizzard ja Diablo tiimi on tähän pisteeseen päässyt.

Joskus kun Activision tuli mukaan, oli pieni huoli mitä tulee tapahtumaan samoin kuin Ultima Onlinen kanssa kävi (EA). Toki tämä oli omaa pohdintaa, eikä mitään sen enempää.

Talossa on nyt lähiaikoina / vuosina ovet käyneet aika kovaa johtuen sisäisistä ongelmista.. ehkä syitä voi vain miettiä tai jos kiinnostaa, niin googletella. Näillä on aina kaksi osapuolta kertomassa syitä siitä mitä on tehty, mitä ei ole tehty ja miten se on vaikuttanut firman sisäiseen henkeen, mutta ilmeisesti aika helvetin sekaisin on talo ollut jo nyt useamman vuoden.
 
Ei voi ymmärtää miten Blizzard ja Diablo tiimi on tähän pisteeseen päässyt.
Paha sanoa mistä johtuu, mutta selvästi ideat alkaa olla lopussa jos tuollaisia turhuuksia kuten Gauntlet tuodaan mukaan. Peli itsessään on loistava, mutta sisältö vajaa.
 
Paha sanoa mistä johtuu, mutta selvästi ideat alkaa olla lopussa jos tuollaisia turhuuksia kuten Gauntlet tuodaan mukaan. Peli itsessään on loistava, mutta sisältö vajaa.
Itsekkin pidän pelistä kovasti, mutta sisällön takia en pysty sitä enään pelaamaan, muuten on kyllä täyttä Blizzard laatua grafiikoita ja animaatioita myöten.
 
Kyllähän D4 on selvä ykkönen jos just tuota grafiikka, animaatio ja "combat feel" akselia tarkastellaan.
Siihen se sitten jääkin.
 
Nuokin plussat on hyvin vesitetty reaaliaikaisella vihujen levelöinnillä. Lahtaaminen on suunnillee yhtä hidasta ja vaivalloista koko ajan, vaikka saat uusia aseita ja skillejä ja parempaa kamaa. Itselle riitti betan kokeilu. Tuntui, että hahmo ei kehity suhteessa vihuihin juuri ollenkaan, mikä itsellä kyllä vei fiilikset aika nopsasti. Mitä järkeä etsiä uutta kamaa ja kehittää skillejä, kun pienen hetken päästä vihut ei kaadu yhtään sen nopeammin kun aiemmin.

Miksi helvetissä todella hyvin toimiva systeemi piti mennä ryssimään. En vaan käsitä.
 
Tuo harmittaa itseänikin. Mutta se että tuossa pelissä taitaa käytäntö mennä siten, että hahmon levelin nouseminen tarkoittaa sitä että itemeitä täytyy myös parantaa. Kun on löytänyt jotain uusi itemeitä, eikun ne taas maasta nostaa itselleen päälle. Kun on aikansa pelloilla lahdannu vihollisia ja palaa kylään, niin käy sitten sepällä päivittämässä kaikki uudet itemit 3 kertaa vaikka, eivät vie paljon materiaaleja.

En ole koskaan pelannu peliä end-gameen saakka. Joten en tiedä mitä sitten tapahtuu jos saa jonkin maksimi levelin. Vai onko tässä sellaista. En tiedä edes hitaantuuko leveleiden saaminen isommilla tasoilla, mutta sen jälkeen kun skillit on saanut auki ja alkanut paragon-boardin rakentelu, niin se vasta on hyvä boosti, mutta maxrollin sivulta pitää katsoa ohjeet. Ainakin itsellä ainakin on hahmo ollut jotain 50-70 lvl välillä kun lopettanut pelaamisen. Yhden kerrean pelasin season passin läpi ja muuten tullut vain jotain tehtyä ja aikaa kulutettua.

Ei tuo peli huono ole, se on juuri hyvä sellaiseen no brainer-tyyliseen pelaamiseen. Että jokakerta kun sen avaa, voi tehdä samaa non-senseä eikä peli ole liian vaikea.
 
Viimeksi muokattu:
Loot Filter olisi pirun kova, nyt kun on lvl85-hahmolla peruskamat niskassa ja päivitykset vaatii melko spesifejä itemeitä niin on aivan hemmetin turhauttaa penkoa satoja itemejä läpi etsien vain tiettyjä asioita. Jos saisi laitettua jostain päälle tyyliin että näytä tai korosta vain dropit, joissa...

Uniikki
TAI
Rare + iLvl >= 900 + 3/4 seuraavista affixeista [lista affixeista joita halutaan esineeseen, per esinetyyppi tai slotti]
TAI
Aspect on jokin tietty

Nyt palaa aikaa ja hermot kun tuon tekee manuaalisesti.
 
Diablo IV Campfire Chat - PTR Overview (March, 2024)

https://www.youtube.com/watch?v=IP-JRUMq2N8

Join community director Adam Fletcher, game designer Charles Dunn, lead live class designer Adam Jackson, and associate game director Joe Piepiora as they detail the massive itemization changes coming to Season 4.
We’ll discuss how Affixes, item stats, the Codex of Power, and new in-game systems will change the way you slay and loot across both Seasonal and Eternal Realms.
Additionally, there’ll be much more to share in the Campfire Chat for your first look at Season 4!
 
Ei ole oikein aikaa katsoa koko 2 tunnin videota. Voiko nämä muutokset jostain lukea?

Kuinka tämä itemien sekamelska, tuleeko tuohon muutosta. Että poistavatko niitä tietoja vähemmäksi, minusta nuiden itemeiden katsominen on aina yhtä työlästä ollut.
 
Ei ole oikein aikaa katsoa koko 2 tunnin videota. Voiko nämä muutokset jostain lukea?

Kuinka tämä itemien sekamelska, tuleeko tuohon muutosta. Että poistavatko niitä tietoja vähemmäksi, minusta nuiden itemeiden katsominen on aina yhtä työlästä ollut.

Kaippa nuo on hyviä muutoksia, ainakin peli alkaa ns. "alusta kaikilla", myös Eternalissa.
 
On kyllä melkoset muutokset tulossa, hyvältä vaikuttaa. Kiva lisä toi että kamera ei ole niin sisään zoomattu.
Saapa nähdä milloin oikeasti tulee ulos kun sen verran isot muutokset luvattu. Gauntletkin oli niin tuskallista saada valmiiksi, joten uskon kun näen. Ja eikun takaisin Last Epochin pariin..
 
Ei voi ymmärtää miten Blizzard ja Diablo tiimi on tähän pisteeseen päässyt.
Tuossa on aika hyvin selitetty miten tähän pisteeseen on päästy. Lyhyesti: alkuperäiset tekijät poissa ja hupiukot/akat tilalla. Sama kuin Biowarella.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
TAM810j.jpeg


https://news.blizzard.com/en-us/diablo4/24075003/mother-s-blessing-returns-to-sanctuary

From March 26, 10 a.m.–April 2, 10 a.m. PT, all players will earn Experience and Gold at a 35% (multiplicative) increased rate.

-

EDbtc6k.jpeg


https://news.blizzard.com/en-us/diablo4/24077218/hell-s-beauty-burns-anew-with-ray-tracing

On March 26, wanderers can conqueror the horrors of Hell with a suite of new graphical enhancements available to them with patch 1.3.5.
Arriving alongside our next content update, Sanctuary will be further imbued with the luscious shadows and enhanced reflections of ray tracing, plus other visual enhancements.

-

Diablo IV Patch Notes
1.3.5 Build #51501 (All Platforms) - March 26, 2024
https://news.blizzard.com/en-us/diablo4/23964909/diablo-iv-patch-notes

Game Updates
  • Patch 1.3.5. introduces Raytracing to all supported platforms and updates to Ambient Occlusion and Contact Shadows. For more details, please visit this article.
Bug Fixes
  • Fixed an issue where the Portal entrance to the Gauntlet didn't apply Portal cosmetics.
  • Fixed an issue where the ability to interact with certain things would not function if Corpse Tendrils was equipped to the same key binding as ‘Interact’.
  • Fixed an issue where some elites could not properly spawn in the second half of the Path of the Blind dungeon.
  • Fixed an issue where some headstone cosmetics would not appear in the Wardrobe.
  • Various performance, stability, and visual improvements.
 
Viimeksi muokattu:
Melkosen FPS hitin antaa tuo ray tracing jopa RTX 4080 kortilla, ei edes frame generation päällä pysy lukittuna 175fps 3440x1440 resolla :D
 
Tänään illalla klo 21 nähdään mihin suuntaan pelinkehitys lähtee. Minusta PTR oli yllättävän hauska.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
En pelannut PTR:ää, mutta mitä jengin kokemuksia lukenut niin hyvältä vaikuttaa.
Ehdottomasti meinaan siis pelailla tuota vajaan parin viikon päästä alkavaa seasonia.

Pelkästään codex of power / aspect muutos on aivan parhautta.

Striimissä tulee vissiin uutena tietona varsinainen seasonin questline tai tekeminen. Sitä kun ei kai sen koommin tuossa blogipostauksessa mainittuna.
Sattumalta vain bongasin tän eilen:

1714638830546.png


Toki jo noi uudet helltide systeemit, pit jne on jo sen verran paljon että samapa tuo olisiko mitään seasonin "omaa tekemistä".
 
Ihan hyvää settiä oli:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Diablo IV Patch Notes
1.4.0 Build #53129 (All Platforms)
- May 14, 2024
 
Viimeksi muokattu:
Nyt vasta huomasin että striimin lisäksi tuli nuo patch notesit melkein pari viikkoa etupeltoon. Kuten yllä olevassa viestissä linkitettiinkin jo.
Nice.

Redditistä bongasin muuten tommosen kommentin missä oli mielenkiintoisia muutoksia, mitkä on voinut mennä ohi. Tosin taitaa ne ainakin nyt jo olla kaikki tuolla patch notesissa.

You can now spur mounts in town.
You can now gamble for Ancestrals before level 73.
The obol vendor follows the item power drop rules so a level 100 player will always get 925 item power from gambles and they can get greater affixes.
Channeling times are down for many things and DOTs no longer break channels.
You can now search your stash by item power.
You can change your hairstyle at the wardrobe.
 
Joo, paljon oli myös tärkeitä pieniä muutoksia. Kyllähän tämä nyt siltä näyttäisi että pientä valonpilkettä on tunnelin päässä.

Eniten häiritsee pelin helppous ja D3 tyylisuunta, mutta edelleen pelastettavissa.
 
Joo, paljon oli myös tärkeitä pieniä muutoksia. Kyllähän tämä nyt siltä näyttäisi että pientä valonpilkettä on tunnelin päässä.

Eniten häiritsee pelin helppous ja D3 tyylisuunta, mutta edelleen pelastettavissa.
Kyllähän tällä selkeästi haetaan tälläsiä casual pelaajia, kuten itseni, käyttäjäkunnaksi. Jos haluaa oikeasti vaativampaa kontsaa niin sitten se on valitettavasti tyyliin PoE2 tms. Mielenkiintoista olisi nähdä, kuinka moni suoritti esimerkiksi seasonissa 2 abattoir of zirissä tason 20 ensisijaisesti soolona, koska paljonhan esimerkiksi striimaajat boosti porukalle sekä tuota tasoa 20, sillä siitä taisi saada achievementin ja titlen. Itse pelailin tason 15 läpi ilman snapshot buildeja. Joka tapauksessa pointtini on, että tähän kategoriaan kuuluvien pelaajien määrä on prosentuaalisesti niin pieni, että valitettavasti ei ole järkeä "tyydyttää" heidän tarpeitaan samalla tapaa kuin antaa casual pelaajille helpommin loottia parantamalla helltideä tms. Toki "end-game" striimerit tuo pelille julkisuutta, mutta kyllä diablo 4 on jo suhteellisen tunnettu brändinä.
 
Hiukan meinaa pää hajota ku tuli vaihdettua non seasonissa buildi blizzardiin ja muistin et stashis ois glacial aspecti, no eipä ollut kun se oli aikoinaan niin onneton buildi et heivasin ne aspectit. Nyt kolmatta päivää farmannu oboleilla yms. ja ei tietenkään tule sitä. Noh viikon päästä alkais uus season ni siihen vois osallistua ennen elden ringin lisärin tuloa, tuli tää season 3 skipattua kun pelasin muita pelejä.
 
Aika kuollutta ollut viime aikoina tuossa io techin klaanissa, onko porukka alkamassa tänään pelaamaan S4?
 
Aika kuollutta ollut viime aikoina tuossa io techin klaanissa, onko porukka alkamassa tänään pelaamaan S4?
Ajattelin klo 20 lyödä tulille ja katsoa kuinka nopeasti lähtee taas poistoon :D
Toivottavasti uudistukset nyt pitäisivät peliä elossa, mutta pahoin pelkään, että tämä ei kyllä taas jaksaa kiinnostaa paria viikkoa enempää.
 
Ajattelin klo 20 lyödä tulille ja katsoa kuinka nopeasti lähtee taas poistoon :D
Toivottavasti uudistukset nyt pitäisivät peliä elossa, mutta pahoin pelkään, että tämä ei kyllä taas jaksaa kiinnostaa paria viikkoa enempää.

Oolrait, no kattoo joo kauan jaksaa, ite tosiaan skippasin S3.
 
Julkaisussa kokeilin ja jaksoin pelata muistaakseni siihen saakka kunnes Andariel tuli vastaan, sitten ei ollut enää mitään syytä jatkaa, peli oli mielestäni vaan niin tylsä. Nyt ajattelin kokeilla uudestaan, itemisaatioon liittyvät muutokset varsinkin toivon parantavan peliä huomattavasti. Jopa pienellä innolla odotan uutta kautta lähes vuoden tauon jälkeen.
 
Julkaisun jälkeen en ole koskenut peliin, mutta nyt vois ehkä katsoa mitä ovat saaneet aikaan.

En usko, että tätä jaksaa monikaan viikkoa enempää pelata, yksinkertaisesti pelissä ei ole vieläkään tarpeeksi sisältöä. Tavara muutokset ovat tervetulleita, mutta ikävä fakta on, että dungeonit, helltidet ja riftit on varmaan viikossa koluttu läpi. Jos tämän päivityksen sössivät totaalisesti, niin mun puolesta sen viimeisen naulan voisi lyödä arkkuun ja keskittyä toiseen peliin, mikä ikinä se onkaan. Diablo 4 jää sitten päivittämään Diablo 3 tapaan muutama tyyppi.
 
Kaikki vaan lataa samaan aikaan ni aika hitaasti tulee...

Itellä tosin vaan reilu 6,3 gigaa kun pelannut viime aikoina niin on muut patchit asennettu.
 
Onkohan siellä io-tech klaanissa tilaa? Voisiko gm vaikka poistaa jotain henkilöitä, jotka eivät ole pelanneet aikoihin, jotta voisi saada tilaa aktiivisemmille uusille jäsenille? Riippuen toki miten season lähtee jne., mutta saatan pelata hyvinkin paljon tätä seasonia. Season 3:sta pelasin ainakin paljon, 100 levuiseksi, season journeyn rewardit auki jne., mutta lopahti innostus Duriel runeihin / materiaalien keräämiseen yksin.
 
Eilen kävin päivittelemässä parin gigan verran (siivosin edellisen season hahmon pankkia) ja nyt näyttää 4,8Gb tämä uusin, melkoisesti pomppii nopeus kyllä...

Edit: Riitti tuo 4,8Gb lataus tuolle Season patchille, jos oli uusin versio alla.
 
Viimeksi muokattu:
Queued for game - start game pending.... Tämä pyörinyt jo 5min tässä. Pääseeköhän tätä edes pelaamaan.
 
Jäätävästi on kyllä suoritinkäyttöä päivityksen lataamisella. 7800 x3d huutaa 56-62% käytöllä kun tuo päivittää. Voi olla, että menee päivän kahden päähän pelaamisen aloitus.. Kerkeääpä kuulla mitä tapahtuu ja nähdä mitä hätänerffataan.
 
Mikäs on jengin mielipide ekan illan jälkeen? Itse pääsen vasta tänään testaamaan. Redditissä aika positiivinen meno, mutta ollaankin hunajakuu-vaiheessa.
 
Vedin Necron minion buildin capstonet molemmat ja pääsin ~~ lvl 66. Aika rauhallisesti pelattiin parin kaverin kanssa ilman mitään ihmeellisempää hoppua. Auttoi paljon, kun siinä capstonen jälkeen käytti 5-10min aikaa siihen, että laittoi mm. aspectit kuntoon ja sit WT4 mennessä sama homma uusiin itemeihin + temperingit. Temperingit antavat kyllä todella paljon lisäjerkkua tuohon hommaan. Toistaiseksi olen kyllä pitänyt. Pitää varmaan tutustua kohta patch noteihin tai johonkin lyhyehköön videoon, että miten ton masterworkingin saa auki seuraavaksi.
 
Mulla meni T4 capstone Barbabablla jo lvl 49 (aloitus, lopussa oli 50.) Ekaa kertaa barbaarilla pelailen ja aikamoinen tankkihan tämä on. Elias levisi ku Jokisen eväät. Ei ole edes kaikki kamat vielä sacredeja eli odottelen aikamoista nerffausta vieläkin tähän devil dust buildiin (en edes tiennyt, että tämä on buildi, mutta vaikutti hauskalta kyvyltä.)
 
Vedin Necron minion buildin capstonet molemmat ja pääsin ~~ lvl 66. Aika rauhallisesti pelattiin parin kaverin kanssa ilman mitään ihmeellisempää hoppua. Auttoi paljon, kun siinä capstonen jälkeen käytti 5-10min aikaa siihen, että laittoi mm. aspectit kuntoon ja sit WT4 mennessä sama homma uusiin itemeihin + temperingit. Temperingit antavat kyllä todella paljon lisäjerkkua tuohon hommaan. Toistaiseksi olen kyllä pitänyt. Pitää varmaan tutustua kohta patch noteihin tai johonkin lyhyehköön videoon, että miten ton masterworkingin saa auki seuraavaksi.
Masterwork aukeaa Pit of Artificers materiaaleilla endgamessa.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
285 081
Viestejä
4 899 305
Jäsenet
78 914
Uusin jäsen
JimiM111

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom