Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Lukitut ovat nyt ei olekaan mikään todiste mistään vaan ihan yleisesti suuri määrä näitä valmiita tai keskeneräisiä paikkoja joita pelistä löytyy.
Positiivista on se, että se mitä on leikattu pois, tulee mitä luultavammin pätseinä ja DLCeinä myöhemmässä vaiheessa. Firma on mukavasti plussan puolella myytyjen kappaleitten perusteella, joten ei ole mitään syytä nyt lakata kehittämästä, koska peli varmasti tulee kiinnostamaan muutaman pätsin jälkeen ihan eri tavalla sitäkin yleisöä, joka tällä hetkellä ei saa haluamaansa irti pelistä.
Voi hyvin olettaa, että devaajilla ja johdolla on selkee roadmap miten edetään ja mitä työnnetään missäkin vaiheessa ulos.
Ainakin parissa sivutehtävässä on ollu tehtävä tämmösessä lukitussa mestassa, olin käyny aiemmin pyörii ja oli punasella locked. Eli ainakin hieman niitä aukee tehtävien muodossa jo ny ja varmasti osaa tullaa käyttää myös dlc:n myötä. Ei tietenkään kaikkia mut selkeesti noit punasella olevat locked-ovet on tehty niin että tulevaisuudessa niihin mahdollisesti tehdään lisäsisältöä toisin kuin ovet joista ei tuu edes tota punaista lockedia.
Joo, veikkaan kans et aika pitkään vielä tekevät lisäsäsältöö tälle ja just tuovat juttuja mukaan mitkä jouduttu julkaisusta leikkaa veke syystä tai toisesta. Paskamyrskyn myötä varmaan ilmatteeks tulee ihan isompiakin ominaisuuksia ja jopa muutamia tehtäviä lepytellääkseen kiukkusia pelaajia. Sit kunnon tarinadlc:t vuoden päästä maksullisena. Kyl toi maailma ja mekaniikat on semmosia et sen potentiaalia kantsii käyttää vielä pitkään.
Eihän tuo kovinkaan edes vaikeaa ole varmaan kun esimerkiksi noita asuntoja, joita tarkoitettu Vlle ostettavaksi on valmiina ... riittää vaan, että aktivoi hissin. Kuten mainitsit niin helppohan tätä on laajentaa päivityksillä ja DLCllä. Todennäköistä ja toivottavaa se onkin. Joskin onhan se vähän hölmöä, että pelistä on leikattu tuota sisältöä niin paljon sekä niin "epälaadukkaalla" tavalla, että se häiritsee. Päämetroasema on paikallaan ja kartalla nimetty, mutta sisään ei pääse koska näkymätön seinä. NPCt kyllä menevät sinne ja onhan tuo todennäköistä, että siellä jotain valmista on taka sillä metro karttakin julkaistiin ajat sitten. Sky trainit taas varmaan tarvitsevat lisää asemien rakentamsita sekä muuta tuunailua... ilmeisesti takseja on valmiina useampi, joten kyllähän heillä materiaalia on. Ensin varmaan pitää vaan saada korjattua nuo bugit sekä konsoli versiot.
Onhan tää tällänen hiomaton timantti, potentiaalia pelissä kyllä on mestariteokseksi asti, aika näyttää miten käy.Positiivista on se, että se mitä on leikattu pois, tulee mitä luultavammin pätseinä ja DLCeinä myöhemmässä vaiheessa. Firma on mukavasti plussan puolella myytyjen kappaleitten perusteella, joten ei ole mitään syytä nyt lakata kehittämästä, koska peli varmasti tulee kiinnostamaan muutaman pätsin jälkeen ihan eri tavalla sitäkin yleisöä, joka tällä hetkellä ei saa haluamaansa irti pelistä.
Voi hyvin olettaa, että devaajilla ja johdolla on selkee roadmap miten edetään ja mitä työnnetään missäkin vaiheessa ulos.
Täytyy vain ihmetellä mimmoisilla standardeilla tyypit pelailee, jos sitä ei nosta deal breaker -ongelmaksi. On kyl aivan järkyttävää paskaa.
Ketään ei kiinnosta mitä puuhaat tuolla maailmassa, paitsi tietenkin niitä skriptattuja hahmoja. Kadulla, liikenteessä ja baareissa voit tehä ihan mitä vain, siis IHAN MITÄ VAIN ja ympäröivää maailmaa ei kiinnosta palaakaan. Korkeintaan suojaavat päänsä ja luikkivat karkuun.
Olisi edes jotenkin sidottu sun katu-uskottavuuteen, mut ei.
Mitä tosiasioita pitää nähdä? Minua ei kiinnosta paskakaan mitä on luvattu ja mitä ei ole luvattu. Sillä on nolla relevanssia sen kanssa että kun lyö pelin päälle niin onko se kiinnostavaa pelattavaa vai ei.Hyvin kyllä huomaa kun jotkut eivät suostu näkemään mitään vikaa CDPR:än touhuissa. Ei yksinkertaisesti suostuta näkemään tosiasioita. Tällä kertaa paska osui tuulettimeen ja julkaistiin keskeneräinen pökäle. Hyvä jos tästä joku pystyy tälläisenä nauttia, mutta peli ei ole lähellekkään sitä mitä luvattiin.
Mitä tosiasioita pitää nähdä? Minua ei kiinnosta paskakaan mitä on luvattu ja mitä ei ole luvattu. Sillä on nolla relevanssia sen kanssa että kun lyö pelin päälle niin onko se kiinnostavaa pelattavaa vai ei.
Tämä on ehdottomasti kiinnostavaa pelattavaa 49 euron edestä ja se on tosiasia. Toistan kysymyksen: Mitä muita tosiasioita pitäisi nähdä?
Kaatuiluja oli ja on että ne toki oletan että kuuluu laittaa kuntoon.
Ja miten toisilla on "sen on oltava paras ikinä julkaistu avoimen maailman peli, tai sitten se on täysin ei-pelattava!" -asenne.Hyvin kyllä huomaa kun jotkut eivät suostu näkemään mitään vikaa CDPR:än touhuissa. Ei yksinkertaisesti suostuta näkemään tosiasioita.
Jotenkin ristiriitaiset nämä kommentit. Miten joku jaksaa pelata "äärimmäistä pettymystä" (pahin mahdollinen pettymys?) 80 tuntia?80 tuntia Steamissa peliaikaa ja vain yksi achievementti puuttuu
Äärimmäinen pettymys silti itselleni. Luotto meni CDPR:n nyt täysin.
Mitä tosiasioita pitää nähdä? Minua ei kiinnosta paskakaan mitä on luvattu ja mitä ei ole luvattu. Sillä on nolla relevanssia sen kanssa että kun lyö pelin päälle niin onko se kiinnostavaa pelattavaa vai ei.
Tämä on ehdottomasti kiinnostavaa pelattavaa 49 euron edestä ja se on tosiasia. Toistan kysymyksen: Mitä muita tosiasioita pitäisi nähdä?
Kaatuiluja oli ja on että ne toki oletan että kuuluu laittaa kuntoon.
Samaa mieltä. Käynnistän pelin ja sitä on tosi mukava pelailla joistain bugeista huolimatta.
Jos jotain lupauksia odotti tapahtuvan, niin voihan sitä olla pettynyt. Itselle kuitenkin tärkeintä viihtyä pelin parissa ja tämän se tekee paremmin kuin muut tänä vuonna julkaistut open world pelit.
Modaajat saanet thirdperson modia pihalle. Ja kyl täytyy sanoo, et on kyllä ihan syynsä miksi on firstperson. Lähinnä tuo hahmon animaatio on vuodelta 2003-2007. Tietenkin ymmärrän että siihen ei ole panostettukkaan koska alusta asti oli selvää että tulee firstperson, mutta olisin kyllä odottanut että olisivat ottaneet tuon mahdollisuuden huomioon.
Modaajat saanet thirdperson modia pihalle. Ja kyl täytyy sanoo, et on kyllä ihan syynsä miksi on firstperson. Lähinnä tuo hahmon animaatio on vuodelta 2003-2007. Tietenkin ymmärrän että siihen ei ole panostettukkaan koska alusta asti oli selvää että tulee firstperson, mutta olisin kyllä odottanut että olisivat ottaneet tuon mahdollisuuden huomioon.

Modaajat saanet thirdperson modia pihalle. Ja kyl täytyy sanoo, et on kyllä ihan syynsä miksi on firstperson. Lähinnä tuo hahmon animaatio on vuodelta 2003-2007. Tietenkin ymmärrän että siihen ei ole panostettukkaan koska alusta asti oli selvää että tulee firstperson, mutta olisin kyllä odottanut että olisivat ottaneet tuon mahdollisuuden huomioon.
Niin noh. Jää nähtäväksi lisäävätkö itse vielä sen mahdollisuuden että voi vaihtaa kuvakulmaa. Tästä syystä lähinnä ihmettelen että animaatio on jätetty kehittämättä. Mutta nämä modit kyllä osoittaa nyt sen että eivät kehittäjät edes missään vaiheessa moista optiota ole edes suunnitellut.
1.06 myötä tulleet kaatumiset kun saisivat pois niin ois jo iso pykälä eteenpäin. Ei tosin mitään tietoa kuin yleinen ongelma.Mitä vitun ihmettelmeistä siinä on. Peli on FPS ja siinä on helvetisti, miljoona kertaa tärkeämpääkin korjattavaa ja devaamista, kun jonkun 3rd oerson viewin virittely...
Jos on 1st person peli johon ei ole suunniteltu moninpeliä, niin silloin siihen animoimiseen ei kannata tuhlata sekuntiakaan enempää kuin että se kelpaa peilauksille sekä "omiin varpaisiin tuijottamiseen".Niin noh. Jää nähtäväksi lisäävätkö itse vielä sen mahdollisuuden että voi vaihtaa kuvakulmaa. Tästä syystä lähinnä ihmettelen että animaatio on jätetty kehittämättä. Mutta nämä modit kyllä osoittaa nyt sen että eivät kehittäjät edes missään vaiheessa moista optiota ole edes suunnitellut.
Sporttiliivit...Onhan siinä muilla hahmoilla ihan pätevät animaatiot. Kyllähän se onnistuisi samoilla aika pitkälti. Tissit sais heilua hypätessä. Huomasin muuten, että valikossa vaatteet päällä on pienet tissit vaikka isot valittuna. Tissit kasvaa, kun ottaa vaatteet pois.
57 tuntia myöhemmin pääjuoni nipussa eikä yhtään kaatumista. Varmaan melkein jokainen Silverhandin rööki jäi leijumaan ilmaan. Jos noita tupakantumppeja ja muita levitoivia esineitä ei olisi ollut, niin aika vähillä bugeilla meni. Muutama T-pose ja kerran piti reloadata, kun tehtävän taustamuzakki ei suostunut lopettamaan soimista.Olisiko peli kerran kaatunut 30h aikana ja bugit oli siinä.
1800X ja 6800 XT kombo toimi hyvin useimmissa peleissä, mutta kahdessa pelissä järkyttävä pullonkaula: Flight Simulator 2020 ja Cyberpunk. Päivitin 3700X prossuun niin pullonkaula kyllä lieveni, mutta vieläkin cpu riippuvainen molemmissa peleissä.Mikäköhän asetus mulla on muuttunut kun yhtäkkiä näyttiksen rasitus tippunut 60-70%? Normaalisti ollut 100%. Testasin GTA V ja siinä pysy kokoajan 100%. Peli tietenkin hidastunut tämän myötä. Ja joissain kohdissa ei kortti edes pysy max state levelillä vaan gpu core kellot laskee.
Prossu 1600AF ja näyttis 56 vega.
Nyt vasta näin mantisblade käsivarret peilissä.![]()
Ei oo tommosta tullu vastaan.. Ootko kokeillu Manage installation > Verify/Repair?Onkos kellään muilla pelin käynnistäminen hidastunut ajan myötä? Pelailen GOG Galaxyn kautta ja käynnistysnapin painamisen jälkeen menee nykyään ~pari minuuttia ennen kuin tapahtuu yhtään mitään, sitten pelin latausruudut ja CDPR:n logo ym. lävähtää ruutuun samoin 2-3 minuutiksi. Tämän jälkeen kaikki kyllä toimii normaalisti. Aiemmin tuo käynnistyi peliin asti (tallennuksen lataaminen ml.) varmaan puolessa minuutissa SSD-levyltä.
Kuinka iso tallennustiedostosi on? Tästähän jotkut raportoivat vielä siihen aikaan, kun tallennusbugi oli olemassa että pelin lataaminen olisi hidastunut kun lähestyttiin 8 MT:ä ja lopulta sitten tallennus korruptoitui kun tämä raja ylitettiin. Oma tallennus on esim. 5,6 megaa ja lataus kestää SSD:llä 5-10 sekuntiä vieläkin.Onkos kellään muilla pelin käynnistäminen hidastunut ajan myötä? Pelailen GOG Galaxyn kautta ja käynnistysnapin painamisen jälkeen menee nykyään ~pari minuuttia ennen kuin tapahtuu yhtään mitään, sitten pelin latausruudut ja CDPR:n logo ym. lävähtää ruutuun samoin 2-3 minuutiksi. Tämän jälkeen kaikki kyllä toimii normaalisti. Aiemmin tuo käynnistyi peliin asti (tallennuksen lataaminen ml.) varmaan puolessa minuutissa SSD-levyltä.
Mun nomadilta puuttuu hiukset aina peiliin katsoessa. Ehkä käytössä onkin peruukki?![]()
Palmin kanssa et pääse läheisempää tuttavuutta tekemään naishahmolla.Onko muuten mitään eroa käytännössä pelaako miehellä vai naisella? 140h mittarissa kolmella eri naishahmolla.
Olisko tämä vika kyseessäEilen jatkoin taas pelaamista (takana ehkä 55h) ja tuli ensimmäistä kertaa pelin rikkova ongelma: pelin ladatessa HP tippuu täydestä nollaan ja kuvaruutu on musta/jonkin ajan kuluttua tulee teksti "You have been flatlined". Oli 3 tallennusta tämänlaisia (Kyllä, en luota manual saveen enkä quicksaveen joten oli vielä yksi backup save). Noh, kaikista kolmesta tallennuksesta sama ongelma joten jouduin palaamaan n. 2h taaksepäin joten sain tehdä taas samoja sivutehtäviä (oksettavaa paskaa kun jo main questit tehtynä). Muutenkaan ei kovin paljoa sivutehtäviä puutu. Achievementtejä sitten taas puuttuukin mutta niitä en ole erikseen metsästänyt vaan ne tulee jos tulee siinä sivussa.
Eka kerta kun googletin mitään tehtävää. Tein sen autokilpailun ja yritin voittaa sen finaalin. Muutaman yrityksen vaati, kun se lopussa tuleva mutka on todella paha ja varsinkin mun nopein auto on todella paska käännöksissä, edes nopeuden reipas alentaminen ei auta, ja siinä kohtaa helposti kaksi vastustajaa vetää ohi eikä siinä ehdi enää kiihdyttää mukaan. No mä voitin sen, siinä vaan ei tullut mitään ihmeellistä. Olin aiemmin katsonut sen toisen option ja että siitä saa uuden auton. Tästä syystä googletin tuota tehtävää ja joopa joo. Ei siinä saa tosiaan mitään varsinaista palkinnoksi. Hiukan ehkä rahaa.
Olen varmaan puolueellinen, mutta lähes 100 tuntia tähän mennessä on peliin uponnut ja bugit olleet hyvin vähäisiä (PC), niin omalla kohdalla on ollut ihan täyden hintansa väärti ostos jo nyt.tässä arvon käyttäiskö epicin 10e kupongin tähän vai odottaako tuleeko sieltä se ns. 2.0 vai onko se vaan päivitys tähän vai onko se vaan hoax.
toisaalta jos tulee niin ei tätä viitti alottaa pelailemaankaan. toki 49e ei ole halvin hintaseurannan mukaan mutta ei noita fyysisiä levyjä viitti hommata.
mitä mieltä?
tässä arvon käyttäiskö epicin 10e kupongin tähän vai odottaako tuleeko sieltä se ns. 2.0 vai onko se vaan päivitys tähän vai onko se vaan hoax.
toisaalta jos tulee niin ei tätä viitti alottaa pelailemaankaan. toki 49e ei ole halvin hintaseurannan mukaan mutta ei noita fyysisiä levyjä viitti hommata.
mitä mieltä?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.