Cyberpunk 2077

Mielestäni nämä valitukset AI:sta ja siitä että joka kiskalta ei saa ostettua hodaria (joiltain muuten saa) ovat vähän väkisin vikojen etsimistä pelistä. Peli on varsin nautittava sellaisena kuin se on, vaikkakin varmasti tulee vielä paranemaan entisestään päivitysten myötä.

Ainakin itseäni tälläinen cyberpunk meininki kiinnostaa paljon enemmän kuin Witcherin maailma tai varsinkaan joku Valhallan viikinkeily eikä näitä liikaa ole tehty niin maistuu kyllä. Valhalla muuten kaatui itselläni monta kertaa muutaman pelitunnin aikana, Cyberpunk ei ole kaatunut vielä kertaakaan 12 tunnin aikana. Watch Dogs taas on pelinä paljon CP2077:aa jäljessä omissa kirjoissani ja myös pyöri oikeastaan huonommin täysillä detaljeilla.

Tuon parjatun poliisin AI:nkin voi periaatteessa ajatella roolipelin sääntönä - jos rikot lakia, poliisit ovat kimpussa. Sillä ajaako ne virtuaalisesti poliisiasemalta asti perääni vai spawnaavat jossain, ei loppupeleissä ole isosti merkitystä.
 
CDPR on ottanut myös vähän vastuuta bugien täyttämästä tekeleestään. Johtajat lähettivät eilen alaisilleen viestin, jossa kerrottiin että tämän vuoden suoritusbonukset ei enää ole sidottu pelin arvosteluihin olosuhteet huomioon ottaen. Ennen tätä he olisivat saaneet suoritusbonuksen vain jos peli yltää ja pysyy yli 90 pisteessä Metacriticissä. (lähde: CD Projekt Changes Developer Bonus Structure After Buggy Release)

Sehän tästä olisi vielä puuttunutkin että ensin vedetään pakollista crunchia ja kuuspäivästä työviikkoa kun tiedetään että siitä palkitaan, mutta sitten pelin julkaisun jälkeen johtoporras totetaa "Joo pojat tehtiin crunchissa niin kiireessä ja hosuen tää homma, että nyt ei kyllä bonusta tipu. Mutta hei saatte pikkujouluista viedä ruuantähteet kotiin!"
 
Heh, tein Panamille tehtävän missä piti pelastaa niiden heppu jostain mestasta.. No kun kysyttiin jeesitkö niin mun piti joko vastata about "Joo, toki" tai "En ilmaiseksi." ja jälkimmäisen kun valitsi nii sai kuulemma kaupungin tehokkaimman snipun :cigar:Luulen että uhrista ei jää kuin märkä läntti :kippis:

Ja jännällä tavalla tämä peli kietoo pelaajan kiinni kun löytää sen oikean statsin kun ei ole bugit tai fps-ongelmat koko ajan mietinnässä. Antaa fiiliksellä painaa eteenpäin jos vaan tilanne sallii, tänäänkin pelattu joku 5-6h putkeen tätä peliä ja edelleen jatketaan.
 
Itsellä i5 9600k ja RTX2070 / 1080p
Mites porukalla rullannut tämä vastaavalla raudalla?
 
Kyl tää on vähintään 96/100. Kovin peli vuosiin mitä olen pelannut. Sain just mantis bladet tasolla 12 käsiini, olen utelaisuuttani tehnyt vaan sivuquesteja ja pööpöillyt kaupungilla. Tällä hetkellä tää mun ukko tuntuu naurettavan vaaralliselta.

Pitää vielä selvittää miten tollaisen sandevistanin sais käyttöön. Löysin katanan joka lisää crit chancea 50% kun sandevistan on päällä. Mul on 2 sandevistan cyperware modia repussa mutta en tajua miten ne saa toimimaan.

Lisäksi revolveriin pitäis löytää joku pidempi kiikari. Sellainen joku 4-8x että näkee tähdätä päähän. Nää holo sightit on aika meh. Toi reukku tekee sellasia 2k crittejä silencerin kanssa stealthista.
 
Onko täällä muita, jotka yrittävät pelata 32:9 näytöllä?

Täytyy sanoa, että ei ole helppoa. Käytössä on Samsung Odyssey G9, missä natiiviresoluutio on 5120x1440. Ennakko-odotuksista huolimatta tuosta saa kyllä natiiviresolla, Ultrasta tinkien, RTX off ja DLSS balanced päällä ihan peruspuusilmälle kohtuullisesti pelattavan jopa 2080 superilla. Mutta, FOV on aivan penaalista. Jos kasvattaa FOVia säätimestä, venyvät reunat ihan järjettömästi. Jos säätää FOVia pienemmäksi, kutistuu kuva myös pystysuunnassa, eli kuvasta tulee postilaatikkonäkymä.

Tein custom-reson 3440x1440 - mikä, BTW onnistuu G9:llä vain 120 Hz tilassa, mutta ei ole pelkoa, että fps menisi tässä yli 120. Reson voi valita pelin asetuksista, mutta fullscreeninä se venyy pelissä reunoja myöten ja on siis kelvoton. Varmistin, että Nvidian control panelissa on skaalausasetuksena 'No Scaling'. Pelin asetuksista valittuna Windowed borderless kuvasuhde tuolla resolla on oikea, mutta näytön reunoilla näkyvä tausta häiritsee ja kuva stutteroi ihan törkeästi. Eli pitää ensin vaihtaa Windowsissa resoluutioksi 3440x1440 ja sitten käynnistää peli. Tuolla resolla saa kyllä - edelleen RTX OFF - jo kohtalaiset fps:t ja reunojen vääristymät eivät okseta. Mutta harmittaahan tuo vähän, kun pitää säätää jatkuvasti. Pitänee tehdä joku skripti, joka vaihtaa tuon reson automaattisesti ennen ja jälkeen pelin.

Vähän olisi toivonut, että vuonna 2020 FOV olisi jo osattu tehdä kunnolla leveyssuunnassa skaalautuvaksi, mutta ei kai sitten.
 
Peli on toiminut hyvin, mutta nyt The Heist tehtävässä sekoaa aina samassa kohti kun mennään ensimmäistä kertaa hotellihuoneeseen. Kaveri kerkeää sanoa "Si si" ja sitten kaatuu.

Mikä neuvoksi?

EDIT: Laitoin Steamin validoimaan tiedostot ja nyt lataa 4.5GB...

EDIT2: Toimii!
 
Viimeksi muokattu:
Mielestäni nämä valitukset AI:sta ovat vähän väkisin vikojen etsimistä pelistä.

Pelissä jossa on päätarkoituksena tappaa vastaantulevia vihollisia ei haittaa että ne viholliset ei osaa muuta kuin seistä tai korkeintaan jotain tuosta vielä typerämpää? Miten tuollaista ei voi olla heti huomaamatta että pelin päätarkoitus ei toimi kuten se on toiminut kymmeniä vuosia muissa peleissä kuitenkin? Yleensä niin ettei sitä tosiaan ajattele koska se on "normaalilla tasolla" ja toisissa huomaa koska se voi olla myös erinomaisella tasolla. Ei tule äkkisältään peliä mieleen kuin Cyberpunk, missä ne unohti kehitysvaiheessa koko asian.
 
Arhman sarja ja gta selvästi ollut innoittajana, ja sinänsä omaan makuun. Steatlh tyylillä yrittäny tähän asti (act 2 alku menossa vaikeimmalla vaikeus tasolla), ja nyrkeillä mättämällä (tarvitsee skill pisteitä) kun menee perseelleen. Stats pointseja sitä mukaa jakanut kun tullut tarve, lähinnä rahaa hack pisteistä/ovien aukomisesta loot chesteille. Silti rahat vähissä, jos autoja/pyöriä menasi ostaa ja päivittää kehoa. Olikohan street cred 22 atm.

Sen huomasi moottori pyörällä ajaessa, että ei animaattoreilla ole ollut kokemusta niillä ajamisesta, ohjaus animaatio ei aivan oikein mene (+etu pyörä ei pyöri ollenkaan). Refresh bugi vaivasi viime peli sessiota (rupeaa nykimäään pirusti) + fps bugi (gpu käyttö tippu). Lisäksi pelissä on nuo animaatiosta jälkeen jäävät esineiden 3d mallit jotka jäävät leijumaan ilmaan ja hetkeksi ajaessa pelaajan moottori pyörän päälle seisomaan ilmestyvät hahmot + animaatioiden katoaminen (npc:t seisoo kädet levällään). Välillä tuntuu, että ei kaikki pinnat toimi oikein näköesteinä, ja lisäksi oli tuo tajuttomien tunnistaminen lattioiden/seinien läpi, olisiko kehon päivytys feature/bugi.

Poliisit rupesivat omassa pelissä ammuskelemaan ja juoksemasn perään yhdellä tähdellä jos npc-hahmoihin törmäilin ajellessa act 2 "hienosto" alueella. "I will report to police".

Pää tehtävissä tajuttoman löytymisen jälkeen, kyllä nuo viholliset sentään pakkautuu aika hyvin selkä selkää vasten. Ehkäpä kun vihollisten vaikeus taso nousee..... Tosin keskenään kommunikointi uupuu vielä kokonaan... samaan paikkaan houkuttelu.
 
Kaikkia pelanneena ranking:
1. Assassins creed valhalla, varma valinta ja AAA laatutekele. Maailmasssa paljon tutkittavaa ja kaikki toimii 9/10
2. Watch Dogs Legion, ei huono 8/10
3. Cyberpunk 2077, buginen/keskeneräinen 6/10

Nämä toki mielipide asioita, mutta itselleni tarina/hahmot jne on hyvin tärkeitä jotta pelistä jäisi edes jotakin mieleen. Watch dogs ja Valhalla oli hyvin mitäänsanomattomia tämän osalta.
 
Pelissä jossa on päätarkoituksena tappaa vastaantulevia vihollisia ei haittaa että ne viholliset ei osaa muuta kuin seistä tai korkeintaan jotain tuosta vielä typerämpää? Miten tuollaista ei voi olla heti huomaamatta että pelin päätarkoitus ei toimi kuten se on toiminut kymmeniä vuosia muissa peleissä kuitenkin? Yleensä niin ettei sitä tosiaan ajattele koska se on "normaalilla tasolla" ja toisissa huomaa koska se voi olla myös erinomaisella tasolla. Ei tule äkkisältään peliä mieleen kuin Cyberpunk, missä ne unohti kehitysvaiheessa koko asian.
Pelataankohan samaa peliä? Peleissä nyt ei koskaan ole hyvää AI:ta, mutta mitä tulitaisteluihin tulee niin tässä on ainakin itselläni ollut keskimääräistä parempi kokemus. Joskus viholliset ovat jumittaneet johonkin kohtaan ja silloin se näyttää että ne ”seisoisivat paikallaan”, mutta pääosin nuo liikkuvat kyllä erinomaisesti suojien takana ja yrittävät motittaa toisin kuin suurimmassa osassa pelejä.

Millä alustalla ja vaikeustasolla pelaat?
 
Täällä pelataan 2700x prossuna + 2060. On kyllä uskomattoman hyvin optimoitu peli, pyörii hyvin ~95 FPS paikassa kuin paikassa. DLSS balancella, FullHD reso, raytracing off ja muut asetukset ulta/high paitsi nuo 2 shadowiin liittyvää mediumilla.

Eli propsit pirun hyvin optimoidusta pelistä, en ois uskonut että tällä koneella olisin tuota voinut pelata lähes kaikki asetuksen tapissa melkein 100 FPS ja on kyllä uskomattomat grafiikat.

Edit: Näyttis on 100% käyttöaste ja prossulla ~40%.
 
Pelataankohan samaa peliä? Peleissä nyt ei koskaan ole hyvää AI:ta, mutta mitä tulitaisteluihin tulee niin tässä on ainakin itselläni ollut keskimääräistä parempi kokemus. Joskus viholliset ovat jumittaneet johonkin kohtaan ja silloin se näyttää että ne ”seisoisivat paikallaan”, mutta pääosin nuo liikkuvat kyllä erinomaisesti suojien takana ja yrittävät motittaa toisin kuin suurimmassa osassa pelejä.

Millä alustalla ja vaikeustasolla pelaat?
Kyllä siltä vähän tuntuu, että pelaat jotain ihan omaa peliä.

Hardilla ja PS5:lla, vihut seisovat paikallaan ja odottavat kuolemaa, eivätkä pahemmin liiku suojaan.
 
Kyllä siltä vähän tuntuu, että pelaat jotain ihan omaa peliä.

Hardilla ja PS5:lla, vihut seisovat paikallaan ja odottavat kuolemaa, eivätkä pahemmin liiku suojaan.

Hardilla pelaan PC:llä ja uskoisin myös että samaa peliä tässä on aika monta tuntia perjantai 2:30 jälkeen pelattu.
 
Onko täällä muita, jotka yrittävät pelata 32:9 näytöllä?

Täytyy sanoa, että ei ole helppoa. Käytössä on Samsung Odyssey G9, missä natiiviresoluutio on 5120x1440. Ennakko-odotuksista huolimatta tuosta saa kyllä natiiviresolla, Ultrasta tinkien, RTX off ja DLSS balanced päällä ihan peruspuusilmälle kohtuullisesti pelattavan jopa 2080 superilla. Mutta, FOV on aivan penaalista. Jos kasvattaa FOVia säätimestä, venyvät reunat ihan järjettömästi. Jos säätää FOVia pienemmäksi, kutistuu kuva myös pystysuunnassa, eli kuvasta tulee postilaatikkonäkymä.

Tein custom-reson 3440x1440 - mikä, BTW onnistuu G9:llä vain 120 Hz tilassa, mutta ei ole pelkoa, että fps menisi tässä yli 120. Reson voi valita pelin asetuksista, mutta fullscreeninä se venyy pelissä reunoja myöten ja on siis kelvoton. Varmistin, että Nvidian control panelissa on skaalausasetuksena 'No Scaling'. Pelin asetuksista valittuna Windowed borderless kuvasuhde tuolla resolla on oikea, mutta näytön reunoilla näkyvä tausta häiritsee ja kuva stutteroi ihan törkeästi. Eli pitää ensin vaihtaa Windowsissa resoluutioksi 3440x1440 ja sitten käynnistää peli. Tuolla resolla saa kyllä - edelleen RTX OFF - jo kohtalaiset fps:t ja reunojen vääristymät eivät okseta. Mutta harmittaahan tuo vähän, kun pitää säätää jatkuvasti. Pitänee tehdä joku skripti, joka vaihtaa tuon reson automaattisesti ennen ja jälkeen pelin.

Vähän olisi toivonut, että vuonna 2020 FOV olisi jo osattu tehdä kunnolla leveyssuunnassa skaalautuvaksi, mutta ei kai sitten.

Epäilen että tuollainen spesiaali case ei ole ollut kovin korkealla tehtävälistalla. Se että fov säätö löytyy on jo aika hyvin eikä tarvitse konfiguraatio tiedoistoista laittaa. Ultrawide näyttöjä on aika vähän ja G9 luultavasti vielä vähemmän
 
Konsolipuolella downgradettu AI jotta saadaan lisää FPS? :confused:

Olen törmännyt tähän bugiin kerran kun ajoin jengiläisitä ohi jotka vartioivat jonkun mestan sisäänpääsyä ja kävin niittaamassa pääjannut. Takaisin tullessa ukot eivät reagoineet mitenkään vaikka ammuin haulikolla suoraan naamaan lähietäisyydeltä eivätkä reagoineet läsnäoloon.
 
Erikoisia valituksia täällä on tästä AIsta sekä kaupungin mahdolisuuksista. Minulla ainakin taisteluissa viholliset osaavat kiertää ja tulla kahdesta suunnasta yhtäaikaa. Samoin ne suojautuvat sekä pyrkivät kiertämään. Myönnän, että olen törmännyt tilanteisiin joissa ilmeisesti bugi estää AIn taistelemasta vaan se jää paikalleen "piiloon", mutta tämä on kyllä poikkeus. Stealth nyt toimii, jotakuinkin niin kuin olen sen muissakin peleissä nähnyt. Ei mitään maata mullistavaa, mutta en nyt osaisi sanoa ihan surkeaksikaan. Kaupoista myös valitetaan ja tottahan se on, ettei joka kaupasta voi ostaa (niitähän on joka kulmassa), mutta kyllähän tuolla on vaikka kuinka paljon kauppoja. Jos niitä seksileluja kaipaa niin niitäkin löytyy... sekä "huumeita".
Ajo tuntuma on minusta selkeästi parempi näppäimillä kuin mitä on GTAn ajo eli siitä olen tyytyväinen. Suurin valitus on visuaaliset bugit, joita on päivällä enemmän kuin yöllä? Tarinat hyviä ja mielenkiintoisia sekä paljon on tehtävää. Joku häikkä mahdollisesti näissä random ihmisten puheissa on, sillä puheet ja äänet eivät aina näytä osuvan henkilöön oikein? Toisaalta sellainen hepeä naisen äänihän voi toisaalta olla tarkoitus ollakin jollain lihavalla miehellä? :rofl:
 
Ensimmäiset pari tuntia meni niin kivasti, mutta nyt pidemmälle päästyä (15h) tuo bugisuus alkaa nakertaa peli-iloa rotan lailla :( Olihan tämä arvattavissa, mutta salaa toivoin että saisivat ihan valmiin tuotteen ulos. Noh, onneksi peli itsessään on hyvä. Jos alkaa liikaa vaivaamaan, niin täytyy sitten jättää pätsejä odottelemaan.
 
Kyseessä PC versio? Onko nämä bugit nyt siis myös PC:llä ongelmallisia vai pelkästään konsoleilla? Olisi kiva tietää aina mistä alustasta on kyse kun puhutaan bugeista
 
photomode_12122020_180647.png

Avaa muuten hieman tutkimusmielessä tätä peliä enemmän ainakin pystysuunnassa, kun asentaa jalkaimplantit, jotka mahdollistavat tuon kaksoishypyn. Nopeuttaa myös jalalla kulkemista, kun voi tuplapomppia.

Vaikutus myös tehtäviin:

Esim. vastaavanlaisen kompleksin aidan ylitse pystyy nyt hyppykiipeämään ja pääsee täten ainakin tässä tehtävässä huomattavasti lähemmäs tavoitetta, ilman, että tarvitsee kulkea "pääsisäänkäynnistä"

photomode_12122020_190230.png
 
Viimeksi muokattu:
Itse en ole Ubisoftin isoja maailmoita ole jaksanut aikoihin. Mulle ne tuntuvat sellaisilta loputtomilta MMORPG oravannahkojen keräämiseltä.
 
Onko täällä muita, jotka yrittävät pelata 32:9 näytöllä?

Täytyy sanoa, että ei ole helppoa. Käytössä on Samsung Odyssey G9, missä natiiviresoluutio on 5120x1440. Ennakko-odotuksista huolimatta tuosta saa kyllä natiiviresolla, Ultrasta tinkien, RTX off ja DLSS balanced päällä ihan peruspuusilmälle kohtuullisesti pelattavan jopa 2080 superilla. Mutta, FOV on aivan penaalista. Jos kasvattaa FOVia säätimestä, venyvät reunat ihan järjettömästi. Jos säätää FOVia pienemmäksi, kutistuu kuva myös pystysuunnassa, eli kuvasta tulee postilaatikkonäkymä.

Täällä Samsung CRG9 32:9 5120x1440. Alussa tuntui myös ettei näe tarpeeksi pystysuunnassa. Laitoin pelin sitten pyörimään 55" 4K 16:9 telkkariin ja se vasta olikin surkea kokemus. Ei näe mitään sivuille ja jotenkin tosi ankeeta. Ei vaan pysty enää pelaamaan "mitään" 16:9 kuvasuhteen telkalla kun on tottunut tohon 32:9. On se niin magee kun näkee paljon sivuille eikä tarvitse koko ajan pyöritellä päätä. Tuo hyvin immersiota.
Esim. edessäsi on kaksi hahmoa joiden kanssa keskustellaan. 32:9 näytöllä näet kummatkin hahmot ja mitenkä heidän naamat reagoivat keskusteluun. 16:9 telkalla ei näe kuin jommankumman hahmoista ja joutuu koko ajan kääntelemään päätä. 32:9 auton kyydissä ollessa näet kuskin joka juttelee sekä koko etutuulilasin ohjaamoineen. 16:9 telkalla et näe kuin kuskin ja pienen palan tuulilasia. 16:9 on tosi rajoittunutta näkeminen. 32:9 tuo hyvin immersiota kun näkyy tosi laajasti kuten ihmisen silmän kuuluukin nähdä. Tykkään.
Ihan oletus foveilla pyörittelen nyt CRG9:llä 32:9 ja ei häiritse enää kuvasuhteet.
Raskas on kyllä RTX3080:llä. 5120x1440 Kaikki maxilla ja DLSS Quality. Pyöriin siinä 38-70fps riippuen onko sisällä vai ulkona.
 
Jotain rotia ny näihin vertailuihin noihin Ubisoftin jööteihin. :D

Vaikka kuinka laittaisin CDPR-värilasit päähän niin en yksinkertaisesti saa Cyberpunkista tällä hetkellä AC Valhallaa parempaa. Ehkä vuoden ja 15 päivityksen päästä tilanne voi olla eri.
 
Kyseessä PC versio? Onko nämä bugit nyt siis myös PC:llä ongelmallisia vai pelkästään konsoleilla? Olisi kiva tietää aina mistä alustasta on kyse kun puhutaan bugeista
PC versiosta tosiaan kyse. Tarkennetaan vielä, että peli ei ole kaatunut kertaakaan, eikä yhtään game breaking bugia ole vielä tullut vastaan. Visuaalisia bugeja, tyhjästä ilmestyviä objekteja, hassusti käyttäytyviä hahmoja, poliisi hyökkää ilman syytä, dialogi bugittaa, crouch toggle jumittaa, HDR on rikki... Kaikkea semmoista ärsyttävää joka syö immersiota.
 
Viimeksi muokattu:
30.5h pelattuna ja kyllähän tämä maittaa! :comp2:
Mitään peliä rikkovaa bugia ei ole tullut vastaan, vissin 2 kertaa kaatunut työpöydälle ja välillä äänet rätissy (leijuvia tavaroita sitten on ollut senkin edestä), mutta siitäkin on päästy käynnistämällä koko kone uudelleen.

Valtaosa sivutehtävistä on kyllä niin samalla kaavalla meneviä kuin olla ja voi, mutta etenkin ?-tehtävistä tulee välillä helmiä vastaan. Pääjuoni on kyllä täyttä timanttia ja vie mukanaan tehokkaammin kuin mikään muu pitkiin aikoihin! Tämmösenään omalla kohdalla heittäsin arvosanaks 82/100. :thumbsup:
 
Vaikka kuinka laittaisin CDPR-värilasit päähän niin en yksinkertaisesti saa Cyberpunkista tällä hetkellä AC Valhallaa parempaa. Ehkä vuoden ja 15 päivityksen päästä tilanne voi olla eri.

Mulla lähti Valhalla poistoon muutaman tunnin jälkeen. En tosin oo jaksanu enää vuosikausiin ainuttakaan Assasin's Creediä vetästä läpi mut tää viikinkiaihe kiinnosti niin että ostin pelin. Kuitenkin ääninäyttely sun muut oli jo niin puisevaa kaiken oravannahkojen keräilyn lisäks ettei vaan pystyny. Niin geneeristä. Watch Dogs Legionin jaksoin pelata läpi vaikka siinäkin oli just ne ubisoft-ongelmat sekä karsee ajettavuus ja näyttely. Oli siinä sentään vähän yritetty luoda uutta ja minusta se Lontoo toimi hienosti. Mut se off topicista. Cyberpunkissa mulla ei oo tullu niin paljon bugeja vastaan että olis menoo haitannu, pyörii paremmin kuin odotin ja jo nyt kaikki tehtävät, ääninäyttelyt, jne antaa niin paljon vakuuttavamman kuvan kuin Ubin copypastet. Eikä siin, kukin saa tykätä mistä tykkää mut iski jotenkin silmään just et noi kaks nostettiin tähän vertailuun.
 
Bugia ei ole muuta kun key binding ei toimi 100% eli ei saa nuolinäppäimet toimimaan eteen ja taakse.
nneksi saa editoitu asetukset.
 
En minäkään ole törmännyt vasta kun kahteen bugiin joista kumpikaan ei ole vaikuttanut peliin ollenkaan, mutta se miten tylsä tuo maailma on ja miten millään ei ole mitään merkitystä, vaikka näitä kuinka ennakkoon lupailtiin.
 
Cyberpunkkia abauttiarallaa 20h takana. Lähinnä vituttaa erinäinen kaatuilu mutta senkin on saanut enemmän tai vähemmän kuriin ottamalla kylmästi kaikki overlayt pois päältä. Muuten kyllä toi mukavaa touhuilua.
 
Kenenköhän idea oli laittaa tähän peliin dodge siten että painat nopeasti kaks kertaa johonkin suuntaan niin hahmo hyppää sinne suuntaan .. Vitun hienoa sneak-tehtävissä tai muutenkin kun yrität kulman takaa tyyliin saada vihun hollille .. painat pari kertaa johonkin suuntaan ja oho, ootkin yhtäkkiä seisomassa ihan kaikkien näkyvillä.

Joo, config filua muokkaamalla sai ton aivopierun pois, mutta olis ny asetuksissa voinu olla .. ja lisäksi nyt en voi sitten dodgea ollenkaan koska vaihtoehtoinen dodge vaatii crouch napin painamisen samanikaisesti ja C painike ei tähän oikein toimi .. Miksi vaihtoehtoinen dodge toimii vain crouch (hold) napin kanssa muttei toggle napin kanssa?

Kyllä pelistä muutakin valitettavaa löytyy. Onneksi en ollu hypejunassa niin ei voinu varsinaisesti pettyä. On tämä ollu ihan ok, mutta sivutehtävät sekä noi NCPD "tapa kaikki" tehtävät toistaa kyllä itseänsä hieman liikaa.. Samaa paskaa se siinä Valhallassa on mikä täällä mainittu, ja siinä tosiaan ääninäyttely kyllä jättää toivomisen varaa, mutta toistaiseksi se on kyllä enemmän napannut kuin tämä, jota odotettu .. niin kuinka monta vuotta tämä olikaan muka kehityksessä? Ei nyt ihan laatu vastaa kyllä tätä kehitysaikaa ..

Kertaakaan ei sentään ole kaatunut joten siitä plussaa. Bugeja kyllä riittää .. joskus jäänyt jumiin ties mihin, ja koska pelissä et voi fast travelaa suoraan kartalta, niin pakko ottaa autosaven reload .. vittumaista. Hahmo joskus randomisti kuolee vaan kun kiipeilen jossain katolla tms vaikkei katolla ollu piikkilankaa tai mitään muutakaan .. ja kerran tullu semmone et kiipesin jonku automaatin päälle niin hahmo lens muutaman kilometrin etelään päin ja jouduin jonkun rakennuksen sisälle jonne se toki teki autosavenkin koska miksi ei ..?
 
Nyt mullakin takana about 12h. Peli vähän paranee kun pelissä etenee. pari kertaa jääny jumiin ja joutunut ottaan edellisen saven. mm ekan kerran kun lennät helikopterilla, siinä suht alussa.
Liikkuminen, taistelu, ajoneuvot, UI yms muut on kyllä kankeaa. Toivottavasti noita päivitellään vielä. Ajaessa oli pakko laskea lisää detaljeja, nyki liikaa ja muutenkin autolla/motskarilla ajaminen on aika kankeaa.
Suurin osa NPC vain seisoo paikallaan ja maailma ei ole kovin elävä.
Mitään hirmu bugia itselle ei ole tullut vastaan, muuta kun tuo hiiren lisänappien toimimattomuus, mutta sain sen korjattua itse conffailemalla XML filejä.

Ei tässä mitään ihmeellistä saa minkälaisen hahmon itselle tekee alussa, ainakaan vielä tunnu siltä, et näe itseäsi 3rd person modessa, peilistä kun katsoo ja photo modesta, vaatteet menee päälle, et ole alasti. lisäksi peiliin katsoessa, mulla katoaa hahmolta hiukset päästä ja näen vain kaljun?

Sivutehtäviä kannattaa tehdä myös, jos teet pelkkää main storya, ei vapauden tunnetta juuri ole, ei tämä mikään kunnon open free world ole.
rpg elementtejä ei ole, suurin piirtein summanmutikassa olen ottanut perkkejä, haulikko ja pistooli käytössä, stealthia en juuri käytä.

vihuihin pitää upottaa 2-10 lippaallista kuteja että ne kuolee, osa sivutehtävistä on julmetun vaikeita, pitäisi varmaan olla isompi level.
crafting on turhaa, ehkä ammuksia ja kranuja tarvii. ammuksia ja kranuja kuluu ainakin mulla todella paljon, hackerointi ei ole kyllä mitenkään palkitsevaa, ainoa mikä on järkevää on hakkeroida noista "pankkiautomaateista" rahaa itselle

ihan hyvä peli, joskaan ei todellakaan mikään loistava 7/10, jos peliä korjaillaan kunnolla niin nousee, ihan hyvä ostos, kyllä tässä aika kuluu.
Epäilen että ei tule sellaista modikulttuuria kuin on bethesdan peleissä, enkä varmaan jaksaisi tätä samanlain modailla kuin skyrim/FO4
 
Kenenköhän idea oli laittaa tähän peliin dodge siten että painat nopeasti kaks kertaa johonkin suuntaan niin hahmo hyppää sinne suuntaan .. Vitun hienoa sneak-tehtävissä tai muutenkin kun yrität kulman takaa tyyliin saada vihun hollille .. painat pari kertaa johonkin suuntaan ja oho, ootkin yhtäkkiä seisomassa ihan kaikkien näkyvillä.
Tätä kans mietin mielessäni, kun miljoonannen kerroksen ikkunasta kiipesin ulos kapeahkolle kaiteelle mennäkseni ovelaa kiertoreittiä vihujen ohi. Arvaahan sen, että kuinka siinä käy, kun koittaa ukkoaan liikutella tarkasti näpyttelemällä WASDia.
 
Nyt mullakin takana about 12h. Peli vähän paranee kun pelissä etenee. pari kertaa jääny jumiin ja joutunut ottaan edellisen saven. mm ekan kerran kun lennät helikopterilla, siinä suht alussa.
Liikkuminen, taistelu, ajoneuvot, UI yms muut on kyllä kankeaa. Toivottavasti noita päivitellään vielä. Ajaessa oli pakko laskea lisää detaljeja, nyki liikaa ja muutenkin autolla/motskarilla ajaminen on aika kankeaa.
Suurin osa NPC vain seisoo paikallaan ja maailma ei ole kovin elävä.
Mitään hirmu bugia itselle ei ole tullut vastaan, muuta kun tuo hiiren lisänappien toimimattomuus, mutta sain sen korjattua itse conffailemalla XML filejä.

Ei tässä mitään ihmeellistä saa minkälaisen hahmon itselle tekee alussa, ainakaan vielä tunnu siltä, et näe itseäsi 3rd person modessa, peilistä kun katsoo ja photo modesta, vaatteet menee päälle, et ole alasti. lisäksi peiliin katsoessa, mulla katoaa hahmolta hiukset päästä ja näen vain kaljun?

Sivutehtäviä kannattaa tehdä myös, jos teet pelkkää main storya, ei vapauden tunnetta juuri ole, ei tämä mikään kunnon open free world ole.
rpg elementtejä ei ole, suurin piirtein summanmutikassa olen ottanut perkkejä, haulikko ja pistooli käytössä, stealthia en juuri käytä.

vihuihin pitää upottaa 2-10 lippaallista kuteja että ne kuolee, osa sivutehtävistä on julmetun vaikeita, pitäisi varmaan olla isompi level.
crafting on turhaa, ehkä ammuksia ja kranuja tarvii. ammuksia ja kranuja kuluu ainakin mulla todella paljon, hackerointi ei ole kyllä mitenkään palkitsevaa, ainoa mikä on järkevää on hakkeroida noista "pankkiautomaateista" rahaa itselle

ihan hyvä peli, joskaan ei todellakaan mikään loistava 7/10, jos peliä korjaillaan kunnolla niin nousee, ihan hyvä ostos, kyllä tässä aika kuluu.
Epäilen että ei tule sellaista modikulttuuria kuin on bethesdan peleissä, enkä varmaan jaksaisi tätä samanlain modailla kuin skyrim/FO4

En ny sanois että craftaus on turhaa ... Kun voit uppia niitä craftaamiasi aseita niin aseesi tekevät aina enemmän dmg kun ne paskat mitä arkuista ja vihuilta löytyy. Itse tuhoan ne suoraan ja craftailen/upin omia aseita. Craftatut aseet voi myös tehdä enemmän dmg jos semmosia perkkejä ottaa sinne. Sitte voit ottaa sellaset vaatteet jota oikeesti haluat ite käyttää ja uppia niitä sopivalle tasolle niin statsit pysyy hyvänä ja näytät just siltä miltä haluat.

Toi on kyl ihan totta, että vihuihin saa upottaa vaik kui monta lipallista.. jos ammut rintaan. Ite säästin rahaa ja kävin ostaa sielt semmosen Legendary Revolverin, laitoin siihen crit rate/dmg modeja ja silencerin. Sneakista kun ampuu päähän niin 90% vihuista kuolee ykkösellä. Joskus vaatii kaks osumaa. Tossa ja snipussa on asiallinen Headshot multiplier damagelle, kun taas rynkyssä ym. tekevät hädin tuskin mitään damagea ja päähän ampumisesta ei saa kovinkaan suurta hyötyä, niin enpä oikein tajua niiden aseiden käyttöä ..

Mitä pankkiautomaatteja meinaat rahaa varten? Vai meinaatko niitä mitä on siel täällä, antenni tms muodossa riippuen missä oot .. Saat vähän rahaa ja sitten jotain quickhack komponentteja? Ei oo mulle vielkään auennut mitä noilla komponenteilla edes tekee ..
 
Voiko tuo My Progress olla oikein ,mikä GoG games saavutuksissa on ? Nyt takana 14h ,ja The world complete main storyline 0.6 h. Juuri aloitin tuon Johnny Silverhand questin
 
Konsolipuolella downgradettu AI jotta saadaan lisää FPS? :confused:
Kyllä ne tääläkin ps5:llä suojaan on menny ja nakellu kranaatteja syliin. bugittaako tuo ai sitten vaan tietyissä paikoissa, en tiedä, mutta kuten aikasemmin mainitsinkin ei ole peli itsellä kaatunut kertaakaan ja toisilla kaatunut monta kertaa jo parin tunnin aikana, jännä juttu miten toisilla toimii ja toisilla ei. Voi kyllä johtua kaatuilut ihan ps5:kin, useamman kommentin lukenut että monet muutkin pelit kaatuillu, dirt, demons souls jne. 3 bugia itse huomannut, äijä istu ilmassa metrin päässä nojatuolissa, jäin oven väliin ilmaan jumiin, tilanne oli päällä ja roikuin siinä ku kärpänen hämähäkin verkossa, olin helppo maali ja kuolin luoteihin kun en mihinkään päässyt :D menin uudestaan samasta ovesta ja tällä kertaa ei mitään, kolmas bugi, nc asukas oli sulautunut auton konepellin kanssa yhteen. Muuta ei ole vastaan tullut ainakaan vielä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 752
Viestejä
4 921 015
Jäsenet
79 247
Uusin jäsen
gavi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom