Cities: Skylines II (2023) (PC, PS ja Xbox)

No ihan se mistä keskustelu alkoi, ettei peli/simulaatio pyöri sujuvasti tehojen puolesta kuten aloittajan tapauksessa oli. Toin itse esille, ettei riitä itselläkään tehot 4k resoluutiolla "highend" koneella kuten sen, että jokainen tavallaan joten ei mulla enään tähän muuta ole, itse arvotan kuitenkin sujuvan pelaamisen ja yksityiskohdat yli resoluution.
Kuten jo totesin, olen samaa mieltä siitä, että omien painotusten mukaan valinnat. Mutta kun väitteesi oli tuo alla oleva, siitä olin/olen eri mieltä.
Ei tuossa pelissä saa mitään etua 4k resoluutiosta.
 
No ei kannata lähteä saivartelemaan. Jokainen saa toki pelata millä resoluutiolla haluaa, ihan yleisesti kun on tiedossa, ettei ole tietokonetta mikä pyörittää peliä sujuvasti 4k:na isommalla populalla ilman grafiikkakarsintoja, ja myöskin se ettei ihmissilmä erota 4 saatikka 8k:ta tietystä tasosta/etäisyydestä pidemmälle niin kunhan kokeilin kepillä jäätä, olisiko sieltä tullut jotain järkeviä perusteluita.
Esität mielipiteen että mielummin pelaat itse matalalla resoluutiolla, mutta muiden pitäisi esittää järkeviä perusteluja sille että haluaa pelata 4k resoluutiolla? Päälle vielä esität hähmäisen väitteen siitä ettei ihmissilmä erota 4k resoluutiota pienemmästä tietyllä etäisyydellä. Jösses sentään...

Edit:
Ja alkuperäiselle kysyjälle: peli on yksinkertaisesti niin huonosti tehty kasa höyryävää lantaa, ettei kannata elätellä toivoa että se koskaan pyörisi hyvin.
 
Kiitos neuvoista, tiputin virkistystaajuutta 4K:lla ja tappelin lisää säätöjen kanssa. Nyt ainakin 5000 asukkaan kylä pyörii sulavasti. Minä myöskin nautin 4k resoluutiosta.:) Ei tämän pelin takia siis vielä kannata päivittää rautaa, katsotaan 5000-sarjan hintalaput sitten aikanaan.o_O
 
Onko tosiaan näyttis pullonkaulana 4k-resolla, eikä CPU? Kun riittävän nopeaa CPU:ta ei ole ilmeisesti keksittykään vielä.
 
Omalla kokoonpanolla näytönohjain rajoittaa FPS:ää ja prossu simulaation nopeutta. Yli 500k asukkaan kaupungissa huomaa, kuinka simulaatio alkaa hidastumaan. Developer-välilehdeltä näkee tarkan lukeman. Mikään muu peli ei rasita koko konetta vastaavalla tavalla.
 
400K Paikkailla taas hidastui niin, ettei viitsi enää pelata. Harmi kun vasta infran rakentamisesta alkaa tulla kiinnostavaa ja oikeasti tarpeellista.

Herättää kyllä käsittämätöntä ihmetystä tämän pelin kehittäjien ajatuksenjuoksu. Siellähän on tajuttu jossain vaiheessa, että ei helvetti, ei tätä jaksa pyörittää kenenkään kone miljoonalla asukkaalla.

Miten tähän on päädytty? Joku on vain lisännyt kikkaretta peliin välittämättä, ettei toimi? Koko pohja on niin päin persettä tehty, ettei voisikkaan toimia?

Miten hitossa tämmöinen on mahdollista?
 
Olen odotellut konsolijulkaisua, mutta tätä ketjua seuraamalla ei vissiinkään tarvi ihan hetkeen odotella, kun tietokoneellakin tuntuu olevan optimointia vielä ihan tarpeeksi?
 
Ainakin Marraskuussa viesti oli, että julkaisupäivää ei ole tiedossa. Melkoisia taikatemppuja saa tehdä, että tämä pyörii nuhaisilla konsoleilla.
 
Viimeksi muokattu:
Ainakaan Marraskuussa viesti oli, että julkaisupäivää ei ole tiedossa. Melkoisia taikatemppuja saa tehdä, että tämä pyörii nuhaisilla konsoleilla.
Vaatii varmaan sen että se vähäinenkin simulaatiospagetti otetaan taustalta pois pyörimästä :comp:
 
Olen odotellut konsolijulkaisua, mutta tätä ketjua seuraamalla ei vissiinkään tarvi ihan hetkeen odotella, kun tietokoneellakin tuntuu olevan optimointia vielä ihan tarpeeksi?
Viimeisin tieto taisi olla, että isojen rakennusten rakentamisen optimointi on konsoleilla työn alla. Jos tuo on tilanne, oma arvaukseni on, että ihan tolkuttomasti ei tekemistä voi enää olla, mutta tuskin tässä aikaa vielä ainakaan viikoissa mitataan vaan varmaan pikemminkin kuukausissa...
 
Tuohan oli vain yksi esimerkki niistä ongelmista, puhuttiin myös simulaation raskaudesta ja grafiikan raskaudesta. Viesti oli, että eivät halua antaa edes arviota julkaisupäivästä, koska eivät halua ottaa riskiä virheellisen tiedon antamisesta. Marraskuun 25. päivä oli tämä viimeisin tilannekatsaus. Mun arvaus on, että konsoliversiot menee jonnekin syksyyn tai vieläkin kauemmas.
 
Oma arvaukseni pohjautuu siihen, että tuo esimerkki on jo aika spesifi, ja odottaisin optimointien kohdistuvan ensin "yleisesti tärkeisiin" asioihin, esim. simulaatioon, ennen kuin optimoinneissa aletaan keskittyä pienempiin yksityiskohtiin. Toki jos Colossal Orderilla riittää rahkeita optimoida näitä rinnakkainkin tai muuten on töiden organisoinnin kannalta järkevintä tehdä eri järjestyksessä, niin sitten niin, mutta varovasti kallistuisin vaillinaisten tietojeni pohjalta siihen, että optimoinnit alkavat olla loppusuoralla (suoran pituus toki epäselvä). Kaipaisin kyllä itsekin edelleen lisää optimointeja ihan perusasioihin, vaikka omalla koneellani peli onkin pysynyt ihan pelikelpoisena (suurin kaupunkini tosin onkin ollut vain noin 200k asukkaan luokkaa valittujen karttojen koosta johtuen).
 
Minulla Peli toimii ensimmäiset 2 min hyvin, kunnes rakennan ensimmäisen tien. Siihen peli kaatuu työpöydälle, ilman virheilmoitusta. Tuen kautta saamani ohjeen kanssa olen poistanut pelin ja asentanut uudelleen, tuloksetta. Onko yhteisöllä tähän ratkaisua?
 
Oletko kokeillut aloittaa uutta tallennusta/karttaa? Itsellä päivitykset ovat korruptoineet kaksi tallennusta. Mitään ei pysty rakentemaan tai purkamaan ilman kaatumista.
 
Oletko kokeillut aloittaa uutta tallennusta/karttaa? Itsellä päivitykset ovat korruptoineet kaksi tallennusta. Mitään ei pysty rakentemaan tai purkamaan ilman kaatumista.
Itsellä ainakin syö motivaatiota pelata tätä kun jokainen päivitys aina korruptoi tallennuksen. Toivottavasti tämä peli saataisiin vielä joskus toimivaksi ja optimoitua.
 
Käytättekö sattumoisin paljonkin modeja? Minulla ei ole edes kaatuilun kanssa ollut merkittävästi ongelmia. Isoin ongelma omalla kohdallani tähän mennessä on tainnut olla yhden kaupungin laskeva väkiluku, johon en löytänyt mitään hyvää syytä (eli varmaankin kyseessä oli bugi tai peli toimi normaalisti muttei vain osannut kertoa, missä vika).
 
Ei tuossa pelissä saa mitään etua 4k resoluutiosta. Itselläkin 8k näyttö ja pelaillut huomattavasti pienemmällä resoluutiolla joten järki käteen sen ja ruudunpäivitysten kanssa.
Erikoinen mielipide kun en edes äkkiseltään muista että minkään muun genren pelissä 4K resoluutiosta olisi saanut niin paljon hyötyä kuin strategiapeleissä. Olen päässyt testaamaan jopa 8K resoluutiolla strategiapelejä ja jopa siitä on selkeästi hyötyä.
 
Kuten jo aiemmin sanoin, jokainen tavallaan. Vastasin kuitenkin siihen, että kysyjällä ei peli pyöri tökkimättä/simulaatio ei toimi niin resoluution tiputtamisella 4k -> 2k ei ole siinä mitään merkitystä mielestäni, jos pelistä saa sillä pelattavan. Toki joku pelaa mielummin 4k resoluutiolla 15fps sinulaation pyöriessä esim 50% teholla en tuomitse.
 
Oletko kokeillut aloittaa uutta tallennusta/karttaa? Itsellä päivitykset ovat korruptoineet kaksi tallennusta. Mitään ei pysty rakentemaan tai purkamaan ilman kaatumista.
En ole vielä päässyt niin pitkälle, että peliä olisi voinut / kannattanut tallentaa, joka pelikerta olen aloittanut uuden pelin. Peli on nyt taas telakalla odottelemassa päivityksiä itse peliin ja tähän koneeseen. Kokeilen taas kuukauden-parin päästä.
 
Tänään taas patchia pukkasi:
Today, we have Hotfix 1.2.3.f1 going live with a host of fixes to gameplay, UI, and modding including minor fixes for Urban Promenades and Modern Architecture.

Let’s dive into the patch notes below!

Known issues:
  • Due to the changes to the death probability, cities with many seniors may experience an increase in unemployment as all seniors have been made younger to maintain the population and avoid a huge increase in the death rate. As some of them reenter the workforce (some will be early to mid-range seniors and stay retired), unemployment may rise depending on the job situation in the city.
  • The amount of seniors in the city is expected to drop very low, but as the population ages and the new death probability calculations take effect, it will stabilize at a more reasonable level than previously.

Modern Architecture Fixes & Improvements:
  • Minor fixes and balancing updates to vehicle capacities, upkeeps, and workplaces.
  • Added service vehicle parking spots.

Urban Promenades Fixes & Improvements:
  • Minor fixes and balancing updates to vehicle capacities, upkeeps, and workplaces.
  • Added service vehicle parking spots.

Gameplay Fixes & Improvements:
  • Performance optimization for job finding.
  • Improved the death probability curve to ensure citizens die at appropriate ages.
    • Existing senior citizens have made younger to ages spanning from early adulthood to mid-range seniors.
    • Citizen age is now limited to 120 game days.
    • Removed already dead citizens who haven’t been assigned a hearse yet.
  • Fixed crash to desktop caused by a missing zone type after a building levels up.
  • Fixed the Hydroelectric Power Plant’s electricity production depending on simulation speed by adding a constant flow speed.
  • Fixed police stations not sending vehicles to crime scenes if there are no parked police cars but there is a parked police helicopter.
  • Fixed situations where placing a train station over existing tracks caused connection issues.
  • Fixed parked service vehicle props floating in the air or dropping under the vehicle when the building was placed on uneven terrain.
  • Fixed issue causing elevation when placing a road next to a parking lot.
  • Fixed propping issue with IndustrialManufacturing04_L1_6x6 (and L2)

UI Fixes & Improvements:
  • Updated Terraforming, Vegetation, ParksandRecreation and Landscaping icons.
  • Improved the default game input option page to show a warning if there is a binding conflict.
  • Fixed issue with road tutorial UI highlights.
  • Fixed Photo Mode tutorial not triggering in certain cases. The tutorial will now trigger after pressing the Photo Mode button if it has not yet been seen by the player.
  • Fixed an issue where save files may display incorrect Population and Expansion Points data if the Player hovers over completely new save files while playing on an already developed city.
  • Multiple SFX fixes.
  • Multiple controller fixes.

Modding Fixes & Improvements:
  • Fixed connection loss causing PDX Mods to crash.
  • Fixed custom climate curves loading issue.
  • Fixed an issue where Region Pack buildings start to disappear if the internet connection is lost.
  • Fixed "B" shortcut on the keyboard not opening the bulldozer in the Editor.
  • Improved the Mod Publisher
    • A new mod is only published if the Mod ID is 0 in the publish configuration.
    • Fixed incorrect resolving option being shown when a keybinding has a conflict and a user is trying to set the same key to a binding.
    • Added the ability for mods to show warning sign on options (using SettingsUIWarningAttribute), option tab (using SettingsUITabWarningAttribute), or option page (using SettingsUIPageWarningAttribute).

Paradox Mods Fixes & Improvements:
  • Updated PDX SDK to 1.30
 
Vetääkö DLSS muillakin kuvan ihan puuroksi? Jopa parasta kuvanlaatua priorisoimalla näyttää todella suttuiselta.
 
Vetääkö DLSS muillakin kuvan ihan puuroksi? Jopa parasta kuvanlaatua priorisoimalla näyttää todella suttuiselta.
Ei mulla kyllä tapahdu tuollaista. Balancedilla oli asetus ja ihan normaalilta näyttää. Viimeisin päivitys ei parantanut suorituskykyä ollenkaan. 170k asukkaan kaupungissa simulaatiota ei saa pyörimään yli 4x, ja fps pyörii 30 tuntumassa. Tästä ei tule koskaan aidosti toimivaa peliä.
 
Viimeksi muokattu:
Vetääkö DLSS muillakin kuvan ihan puuroksi? Jopa parasta kuvanlaatua priorisoimalla näyttää todella suttuiselta.
1080p-näytöllä en ainakaan itse viitsi millään käyttää DLSS:ää, mutta korkeammilla resoluutioilla olen tainnut kuulla pelkkää hyvää (ainakin vähän kuulemani perusteella). Sinänsä kai ei mikään salaisuus ole, ettei 1080p + DLSS ole kovin hyvä yhdistelmä (vaikka itse tulen sen kanssa kyllä muissa peleissä paremmin toimeen).
 
Missä mennään nykyään tämän pelin osalta? Cities Skylines 1 löytyy, mutta en ole pelannut sitä enää pariin vuoteen. CS:2 taas on ollut kirjoittelujen perusteella niin kamalaa kuraa etten ostanut ja 50 euron hinta on aika tyrmäävä jos peli on huono.

Steamissa porukka jo spekuloi että CS:2 kehitystyö loppuu.
 
Kehitystyötä on edelleen tehtävänä, mutta mennyt jo omasta mielestä reilusti parempaan suuntaan. Pelissä otettiin selvästi kunnianhimoisia tavoitteita ja hieman tuli turpaan, mutta nään kyllä ite valoisana tulevaisuuden. Hommat menee kokoajan eteenpäin ja peli kehittyy.
 
Missä mennään nykyään tämän pelin osalta? Cities Skylines 1 löytyy, mutta en ole pelannut sitä enää pariin vuoteen. CS:2 taas on ollut kirjoittelujen perusteella niin kamalaa kuraa etten ostanut ja 50 euron hinta on aika tyrmäävä jos peli on huono.

Steamissa porukka jo spekuloi että CS:2 kehitystyö loppuu.
Moni voi varmaan olla edelleen pettynyt siihen, tähän ja tuohon, mutta kyllä monien mielipiteet ovat tähän mennessä kohentuneetkin jo merkittävästi. Sisällöntuottajien syyskuinen reissu Colossal Orderin vieraiksi tiettävästi loi uskoa tulevaan, mutta varsinaista tietoa tapahtumasta tuli julkisuuteen vain vähän, joten aika vähän varassa ollaan sen osalta. Muistaakseni hyvin pian julkaisun jälkeen uutisoitiin pelin kattaneen jo kehityskustannuksensa, ja koska Colossal Order tuskin pystyy mitään tuottoisampaakaan tekemään ihan lyhyellä aikavälillä, uskoisin pelin kehityksen jatkuvan vielä pahimmassakin tapauksessa hyvän tovin. Varmaan ihan minimissään Paradoxkin jaksaa katsoa puuhaa siihen asti, että custom asseteille saadaan tuki (toivottavasti pian, vaikka onhan niitä jo uskomattoman pitkään odotettukin...), ja samoin pelin kehityksen lopettaminen ennen monen jo maksamaa ensimmäistä isompaa DLC:tä olisi perin yllättävää.

Oman kokemukseni mukaan merkittävimmät bugit on saatu korjattua ja suorituskyky paremmalle tasolle. Toivoisin suorituskykyä parannettavan vielä lisääkin, mutta custom assettien lisäksi kaipaan tässä vaiheessa jo itse enemmän uusia ominaisuuksia yms. Toki kuulun siihen porukkaan, joka on pitänyt pelistä ihan alusta asti ongelmista huolimatta. Jos epäilyttää, suosittelisin tässä vaiheessa joko kokeilemaan peliä Game Passin kautta tai ostamaan korkeintaan alessa mutta mieluummin jättämään ostamatta ns. sikaa säkissä ennen kuin olo tuntuu varmemmalta joko kokeilun tai "yleisen mielipiteen" (tai huolellisen oman arvion) perusteella.
 
hyvin pian julkaisun jälkeen uutisoitiin pelin kattaneen jo kehityskustannuksensa
Tämä kyllä kaihertaa edelleenkin. Olo on aika kusetettu kun tuli ostettua tämä siinä uskossa että olisi hyvä tai että siitä tulisi nopeasti hyvä. Ei tuo edelleenkään napostele kun esim. juuri liikenteen typeryys ärsyttää joka kerta kun tuota kokeilen.

En siis usko että tuolla on mitään tekemistä pelin laadun kanssa, vaan ratsastivat CS1:n maineella. Olisivat voineet käyttää aika helvetisti enemmän resursseja ja tehdä toimivan pelin joka myisi omilla meriiteillään, niin olisi varmaan enemmän tyytyväisiä ostajia.
 
Itseä vituttaa liikenteen tyhmyyden lisäksi se että niitä hemmetin eritasoliittymiä modeina on ihan helvetin vähän kun vertaa ekaan osaan mihin on liitetty suoraa steamin workshop nii senkus sieltä lähtee selaamaan kymmenistä tuhansista erilaisia eritasoliittymiä ja mitä tämä kakkonen tarjoaa? Pari sivustoa johon pari jannua viittineet tehdä muutamat = ei yhtään mitään.

Tämän pelin tilanne tällä hetkellä ei ole ihan sitä mitä odotin peliltä ennen julkaisua, eli taas voi sanoa että juosten kustiin koko peli kun piti mennä helpoimman kautta..
 
Taitaa jäädä vielä vähäksi aikaa hyllylle odottamaan päivitystä/DLC:tä. Toivotaan että saavat palikat järjestykseen :(
 
Cities Skylines pelejä yhteensä 10 vuotta. Spoilerissa juhlavideo ja linkki paradoxin uutiseen Cities Skylines 1 pelin tilauspalvelusta. Cities Skylines 1 pelistä tulossa ilmainen kokeiltava 20-24.3.2025.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Uutinen Cities Skylines 1 pelin tilauspalvelusta.
Client Challenge
 
Viimeksi muokattu:
Cities Skylines pelejä yhteensä 10 vuotta. Spoilerissa juhlavideo ja linkki paradoxin uutiseen Cities Skylines 1 pelin tilauspalvelusta. Cities Skylines 2 pelistä tulossa ilmainen kokeiltava 20-24.3.2025.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Uutinen Cities Skylines 1 pelin tilauspalvelusta.
Client Challenge

Ilmainen jakso koskee käsittääkseni ykköstä ja pelkästään ykköstä.
 
Cities Skylines 2 on nyt Steamissa alennuksessa. Hinta 40 euroa kun normaalihinta 50 euroa.

Ehkä nyt voisi koittaa :hmm:
 
  • Tykkää
Reactions: Vee
Cities Skylines 2 on nyt Steamissa alennuksessa. Hinta 40 euroa kun normaalihinta 50 euroa.

Ehkä nyt voisi koittaa :hmm:
Jos oudosti toimiva liikenne ei haittaa niin sitten varmaan joo. Se on suurin syy miksi en itse tuota ole pelannut kuin muutaman tunnin vaikka se makaa kirjastossa, eikä sitä tietääkseni ole vieläkään korjattu.

Suurin itseäni haittaava asia on moottoritiekäyttäytyminen jossa saavat koko tien tukkoon poistumisrampin kohdalla koska moni yrittää vaihtaa kaistaa toisesta reunasta asti viime tingassa (siis juuri poistumisrampin kohdalla) ja joutuvat pysähtymään kun ei rampille mahdu. Ehkä tuo jonkun mielestä on normaalia liikennekäyttäymistä, mutta nyt ei kysytty Espoolaisilta...
 
^Itse taas en jaksa innostua ykkösestä enää lainkaan, koska sen pelaaminen on viime kädessä liikennetekoälyn rajoitusten kanssa puljaamista... Kakkosen liikennetekoäly on aiheuttanut minulle toistaiseksi vain vähänlaisesti harmaita hiuksia, vaikka käyttäytyminen liittymissä onkin vihdoin päässyt välillä ärsyttämään. Näkisin, että uusille pelaajille todennäköisemmät ongelmakohdat ovat edelleen muualla, mutta makunsa kullakin.
 
Tuli hankittua ja vaikuttaa oikein kivalta rakenteltulta. Nyt vain tuli semmoinen pienehkö ongelma, joka estää pelin pelaamisen. Eli peli hyppää käynnistyessä aina kakkosnäytölle, enkä sitä millään tavoin saa päänäytölle siirrettyä. Kakkosnäyttö on 1080p ja päänäyttö 1440p. Jos pelin laittaa windowed-tilaan ja raahaa pelin päänäytölle, niin se toki onnistuu. Mutta peli ei tunnista, että toimii 1440p-näytöllä, eikä näin ollen anna vaihtaa resoluutiota 1080:sta isommaksi.
 
Tuolla oli mainittu, että Paradoxin launcherista saisi säädettyä.
 
Tuolla oli mainittu, että Paradoxin launcherista saisi säädettyä.
Joo kattelinkin puoli internettiä läpi, ei mikään kikoista auttanuta, jotka löysin. Lopulta ratkaisin ongelman sillä, että pelin käynnistyksen ajaksi sammutan kakkosnäytön, jolloin peli käynnistyy siihen päänäytölle. Ei nyt iso vaiva ole, mutta jukoliste, että ärsyttää tuommonen säätö.
 
Tulipahan viimein raapaistua tämäkin ja samantien arkistoon kohtaan "odota muutama vuosi". Ei pysty kun vaihtoehdot ovat näyttää kamalalta ja pyörii huonosti tai näyttää ihan kivalta, mutta fps on <20. Ei näin, samaan kasaan Oblivion remasteredin kanssa.

Valitettavasti näyttää, että Colossal order heitti jo hanskat tiskiin optimoinnin kanssa. Onneksi on sulavasti pyörivä ykkösosa jota voi pelata nykyaikaisillakin resoluutioilla.
 
Hyyty ihan yhtäkkiä 600 000 asukasmäärällä.

Ryzen 7 78003D
RTX 3070

Vuosi sitten sakkasi 400-450 tuhannessa. Jotain siis on onnistuttu korjaamaan.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
286 789
Viestejä
4 922 529
Jäsenet
79 251
Uusin jäsen
diiz

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom