Brucke RM500/RM501/RM800 robottiruohonleikkurin infopaketti

Liittynyt
16.03.2022
Viestejä
775
Niin siinä telakassa lukee in ja out ja ohjekirjassa sitten kumpi tulee punaiseen ja kumpi mustaan. Itsekin sössin tuon aluksi. Ohjekirjan kuvat olivat myös aluksi vähän hämmentäviä.
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
582
Itsekin tuli pari leikkuria käytyä hakemassa huokeaan hintaan. Nyt kaipaisin parhaat vinkit asennukseen.
1. Olisiko jollakin kuvaa, mille korkeudelle lanka kannattaa asentaa? Voiko langan yrittää painaa niin syvään, kuin vain menee (maan pinnalla kuitenkin)?
2. Onkohan mahdollista rajata alueita tilapäisesti, että tietylle alueelle menisi välillä ja välillä se olisi estettävissä? Voisiko onnistua jollakin kytkimellä, jolla pystyisi säätämään, kulkeeko virta kahden vierekkäisen kaapelin toisessa kaapelissa vai ei.
Riittää että kaapeli on nurmikon pinnassa, ei tarvitse upottaa. Kuten joku aikaisemmin vinkkasi, niin ruoho kannattaa ennen kaapelin asentamista ajaa leikkurilla ns. nollaan. Itse en näin tehnyt ja kaapeli oli vaikea saada painumaan tarpeeksi matalaksi. Kerran vaan leikkuri imaisi piuhan teränsä ympäri...

Kytkentään taisi olla ohjeita aikaisemmin tässä ketjussa, vaihtokytkimellä pitäisi onnistua. Helpointa on rajata pääsyä mekaanisesti, laudalla tms. esteellä.

Tuosta kaivonkannesta vielä, jos kansi on kokonaan maan yläpuolella on se riittävä este leikkurille. Itsellä pääsi kiipeämään kannen päälle kun maa oli siitä kohtaa vähän koholla. Päädyin lisäämään lenkin kaapelia ja kiertämään kannet ja pensaan, abikoilla vaan jatkopala väliin. Myös ulkovarasto pitänee kaapeloida, sen verran tuo könyää pitkin nurkkia. Muutamien muutosten jälkeen (mutkat suoraksi) leikkuri sai ajeltua lenkin juuttumatta mihinkään ja osasi jopa palata laturiin akun loputtua. Mäessä pärjäsi aika hyvin, mutta keulapaino pitäisi laittaa jos pahempiin paikkoihin meinaisi mennä. Sovellus tuli myös asennettua ja firmis päivitettyä. Wifiin ei meinannut millään liittyä, päivitin ekan firmiksen BT:lla jonka jälkeen leikkuri olikin jo verkossa.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 159
Löytyykö tälle hallintasovellusta Applen AppStoresta? Pikaisella tarkistuksella hakusanat "brucke", tai "brücke" eivät löydä koko softaa.
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
582
Löytyykö tälle hallintasovellusta Applen AppStoresta? Pikaisella tarkistuksella hakusanat "brucke", tai "brücke" eivät löydä koko softaa.
Tarjousketjusta löytyi vastaus:

Tokmanni ei halua että näitä softia mainostetaan missään, ilmeisesti eivät ole ostaneet lokalisointia vaan myyvät pelkkää rautaa.
 
Liittynyt
06.08.2023
Viestejä
12
Osaako leikkuri palata kotiin rajalankaa (musta) pitkin, vaikka osa alueesta olisi toisinaan estetty jollakin fyysisellä esteellä (punainen)? Osaako siis etsiä rajalangan uuden kohdan, jos eteneminen rajalankaa pitkin estyy?IMG_0023.jpeg
 
Vee

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
360
Laturi on varmaan tuolla vasemmassa reunassa, leikkuri menee laturiin vastapäivään. Veikkaan ettei osaa .
 
Liittynyt
08.07.2020
Viestejä
125
Jos leikkuri hukkaa rajalangan, niin se kääntyy randomilla ja lähtee ajamaan suoraan johonkin suuntaan kunnes taas löytää langan. Kuvanmukainen viritelmä ei toimi luotettavasti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
483
Kannattaakos tuohon RM501:n ajaa tuo uusi softa sisään ennen ensimmäistä käyttöönottoa (eli eka virrat päälle)?
 
Liittynyt
08.07.2020
Viestejä
125
Ajoin yhden päivän ennen päivitystä enkä huomannut mitään muutosta päivityksen jälkeen vs robossa valmiiksi ollut softa.
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
532
Osaako leikkuri palata kotiin rajalankaa (musta) pitkin, vaikka osa alueesta olisi toisinaan estetty jollakin fyysisellä esteellä (punainen)? Osaako siis etsiä rajalangan uuden kohdan, jos eteneminen rajalankaa pitkin estyy?
Jos jättää puolen leikkurin verran tilaa rajalangalle niin pääsee kulkemaan kun tarvitsee aloittaa tai lopettaa mutta leikatessa se ei mene siitä läpi.
edit. keväällä blokkasin osan nurmikosta kukkia varten tikapuilla ja jätin sen verran tilaa että leikkuri pääse rajalankaa seuraamaan mutta jos koitti mennä leikatessa siitä niin ei päässyt.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
148
Tämmönen tuli myös eilen haettua tokmannilta. Pätevän olonen peli hintaansa nähden.
Epäselvää vielä onko rajalangoista mahdollista tehdä kaksi erilaista lenkkiä ts. Isomman alueen sisällä on pienempi alue, jossa suihkulähde ja istutuksia ja noiden kanssa ei näytä pärjäävän.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
570
Kaivataan mielipiteitä:

Onko täysin tuhoontuomittu ajatus, jos leikkaisi terassin 2 alinta lautaa telakan leveydeltä ja piilottaisi telakan terassin alle (voisi suojata täysin sateelta ruuvaamalla pleksiä vielä tohon laudotuksen alle tms.)? Lähinnä että voiko rajalangan vetää tuolta mutkalla, että lähtisi sitten seuraamaan terassin viertä n. 20cm päästä. Vai meneekö sekaisin jos se rajalanka ei tule kohtisuorasti ja takana ei tilaa...
 
Liitteet

Liittynyt
03.08.2022
Viestejä
31
Oliko tähän apua? Onko tosissaan niin, että tuo 150m rajalankaa on liikaa tuolle telakalle, että kulkee liian heikko virta? Yhtämittainen kaapeli, eikä voi olla hajonnut mistään, toissapäivänä asennettu. Onko apuja?
Apua kaivataan! Laitoin uuden kaapelin pihalle RM500 varten. 150m kaikenkaikkiaan, clas ohlsonilta ostettua yleismallin rajakaapelia. Lataustelakka näyttää vihreää valoa ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Ei liitoksia ja yhtämittainen asennus. Mutta kun robon laitttaa liikkeellr niin herjaa heti e11 koodia. Saako signaalia yjn vahvistettua vai mitä pitäisi tehdä??
Oliko tähän apua? Onko tosissaan niin, että tuo 150m rajalankaa on liikaa tuolle telakalle, että kulkee liian heikko virta? Yhtämittainen kaapeli, eikä voi olla hajonnut mistään, toissapäivänä asennettu. Onko apuja?
 
Liittynyt
12.07.2023
Viestejä
25

Ohjekirja lupaa rajalangan pituudeksi max 300 m. Langan ominaisvastus, siis poikkipinta-ala ja materiaali tietenkin vaikuttavat siihen, paljonko jännitehäviötä tulee.

Onko robotti ollut toiminnassa vielä lainkaan, siis omalla rajalangallaan? Jos ei, tee omalla langalla testi, toimiiko robotti. Olisikohan peräti niin, että langan tarvitsee olla vain kytkettynä latausasemaan, varsinaista alueen rakentamista ei siis tarvitsisi? Ja robotti "haistaa" jännitteisen langan, vaikka ei olisi itse sen sisällä? Jos tämä oletus väärin, iso vaiva ei ole myöskään virittää väliaikainen alue alkuperäisellä langalla - siis vain robotin toiminnan testaamiseksi.
 
m_u

Liittynyt
23.11.2021
Viestejä
6

Vaikea kuvitella että olisi liian pitkä piuha jos 130m vai mitä se oli tulee vehkeen mukana, ja eikös täällä ole aika moni asentanut paljon pidempiäkin piuhoja ja käyttänyt myös tuota Clasun piuhaa / perus sähköjohtoja yms.. Eli en kyllä osaa sanoa missä vika, mutta luulisi ettei se nyt pelkästään tuon piuhan pituus voi olla. Onko lanka täysimittaisena suorana pitkin pihoja? Itse testimielessä aluksi kokeilin kytkeä mukana tullutta kaapelia niin että rajasin suht pienen alueen ja jätin ison osan piuhasta kelalle, telakan taakse, mutta tuo ei itsellä toiminut, vaan telakka näytti punaista valoa (sinun tapauksessa kuitenkin tosiaan koko ajan palava vihreä valo telakassa?). Kun katkaisin piuhan sopivan mittaiseksi ja kytkin uudelleen, kaikki alkoi pelittää niinkuin pitääkin.
 
vokE

Tukijäsen
Liittynyt
01.06.2017
Viestejä
561
Itse testimielessä aluksi kokeilin kytkeä mukana tullutta kaapelia niin että rajasin suht pienen alueen ja jätin ison osan piuhasta kelalle, telakan taakse, mutta tuo ei itsellä toiminut, vaan telakka näytti punaista valoa (sinun tapauksessa kuitenkin tosiaan koko ajan palava vihreä valo telakassa?). Kun katkaisin piuhan sopivan mittaiseksi ja kytkin uudelleen, kaikki alkoi pelittää niinkuin pitääkin.
Lanko asensi leikkurin maanantaina ja sama ongelma oli hänellä. Oli ensin jättänyt koko piuhan kelalle, ja ei toiminut. Tämä muillekin siis tiedoksi.
 
Liittynyt
12.07.2023
Viestejä
25
Lanko asensi leikkurin maanantaina ja sama ongelma oli hänellä. Oli ensin jättänyt koko piuhan kelalle, ja ei toiminut. Tämä muillekin siis tiedoksi.
Noin se varmaan on, mutta ei tarkoita, etteikö osa ylimääräisestä langasta voisi olla kiepillä. Kun itse tein ensimmäisen asennuksen, jätin ehkä joku 20 metriä lankaa kahtena kieppinä latausaseman viereen, ja robo toimi hyvin. Vasta myöhemmin laajensin alueen nykymittaansa ja leikkasi ylimääräisen langan pois. Jonkinlaisesta "kaapeli kelalla" -ilmiöstä lienee kyse, ja piuhan tai kieppien määrä ehkä on ratkaiseva.
 
Liittynyt
05.08.2023
Viestejä
56
Kelalla oleva kaapelihan toimii kelana eli kääminä. Paljon sitä induktanssia sitten muodostuu, riippuu juurikin käämin tiukkuudesta ja kierrosten määrästä jne.

Minullakin on muutamassa kohtaa alueen kulmissa kiepillä lankaa pari kierrosta ja useampi kierros telakan alle tungettuna. Hyvin on toiminut, kun lanka on löysänä kieppinä. Noista 'löysistä' voi tarvittaessa optimoida langan paikkaa.
 
Näin olen itsekin tehnyt, jättänyt ~250 metrin matkalla useampaan kohtaan pari kierrosta lankaa. Helpompi ottaa reservistä lankaa kuin alkaa leikkaamaan poikki ja lisäämään jotain metrin pätkää väliin.
 
Liittynyt
03.08.2022
Viestejä
31
Ohjekirja lupaa rajalangan pituudeksi max 300 m. Langan ominaisvastus, siis poikkipinta-ala ja materiaali tietenkin vaikuttavat siihen, paljonko jännitehäviötä tulee.

Onko robotti ollut toiminnassa vielä lainkaan, siis omalla rajalangallaan? Jos ei, tee omalla langalla testi, toimiiko robotti. Olisikohan peräti niin, että langan tarvitsee olla vain kytkettynä latausasemaan, varsinaista alueen rakentamista ei siis tarvitsisi? Ja robotti "haistaa" jännitteisen langan, vaikka ei olisi itse sen sisällä? Jos tämä oletus väärin, iso vaiva ei ole myöskään virittää väliaikainen alue alkuperäisellä langalla - siis vain robotin toiminnan testaamiseksi.
On ollut toiminnassa, mutta isonsin aluetta ensin jatkoilla ja toimi hiukan huonosti ja ajattelin että liitoksissani on vikaa. Vaihdoin siis koko alueen langan uuteen. Pitääkin kokeilla uudelle langalla, jos tekisi jäljelle jääneestä kiepistä pienen alueen että pelaako yhtään. Robotissa ei vikaa, koska minulla on toinen alue missä myös rm500 ja siellä lähti pelaamaan hyvin.
 
Liittynyt
03.08.2022
Viestejä
31
Vaikea kuvitella että olisi liian pitkä piuha jos 130m vai mitä se oli tulee vehkeen mukana, ja eikös täällä ole aika moni asentanut paljon pidempiäkin piuhoja ja käyttänyt myös tuota Clasun piuhaa / perus sähköjohtoja yms.. Eli en kyllä osaa sanoa missä vika, mutta luulisi ettei se nyt pelkästään tuon piuhan pituus voi olla. Onko lanka täysimittaisena suorana pitkin pihoja? Itse testimielessä aluksi kokeilin kytkeä mukana tullutta kaapelia niin että rajasin suht pienen alueen ja jätin ison osan piuhasta kelalle, telakan taakse, mutta tuo ei itsellä toiminut, vaan telakka näytti punaista valoa (sinun tapauksessa kuitenkin tosiaan koko ajan palava vihreä valo telakassa?). Kun katkaisin piuhan sopivan mittaiseksi ja kytkin uudelleen, kaikki alkoi pelittää niinkuin pitääkin.
On juuriskin täysimittaisena kiiloilla kiinni nurmikossa. Ei yhtään ylimääräistä kieppiä missään. Olen myös kokeillut sähköjohtojen liitännät kumminkin päin. Vihreä valo palaa..

Voiko se haitata jotain kun jätin nurmikkoon vanham piuhan kun oli niin syvälle kasvanut etten jaksanut sitä repiä pois. Tokikaan tässähän ei sähkövirtaa kulje joten ei pitäisi kyllä haitata mitenkään...
 
Liittynyt
12.07.2023
Viestejä
25
Kesän kallistellessa loppua kohti kysymyksiä niille, joiden robotit ovat jo kokeneet yhden tai useamman syksyn: kun nurmikolle alkaa putoilla puiden lehtiä, silppuaako robotti ne? Miten myöhään olette pitäneet robottia puuhailemassa? Selviääkö akku talven yli ilman välilatausta?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
996
Selviääkö akku talven yli ilman välilatausta?
Li-Ion akut eivät juurikaan purkaudu itsestään, joten akun pitkäikäisyyden kannalta ehdottomasti paras tapa säilyttää se olisi purkaa varaus noin 50% tasolle ja kytkeä akku irti robotista. Säilytys vaikka huoneenlämmössä.
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
75
Kuinkakohan kauan tuo ensimmäinen mittaus (ohjekirjan kohta 4 "Asennuksen testaus") kestää? Mulla kiersi lankaa pitkin nätisti, mutta ei mennyt takaisin pesään vaan jäi tekemään jotain siksakkia pitkin pihaa. Tehnyt sitä kohta toista tuntia. Kuuluukohan edelleen tähän vai eikö vain osaa löytää takaisin?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 328
Punainen valo vilkkuu, ilmeisesti rajakaapelissa häikkää.. Miten hitossa mä ton nyt selvitän, että missä siinä on häikkää? Millä työkalulla näen, missä menee vihkoon?

Rajausjohdon korjaussarja Bosch Indego tälläyritin korjata, kun täällä vihjattiin että mikä tahansa rajalanka kelpaa...

Näitä meni 2kpl kun pidensin rajakaapelia? Teinkö työn turhaan? Lähteekö pelaamaan vielä? Mistä tiedän, että liittimet (nuo bosch) on kunnolla?) ?
Todella turhauttavaa, mikäli rajalanka ei sovellu tähän?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.03.2017
Viestejä
58

Jatkanee leikkausta vaan niin pitkää kunnes aika tai akku on vähissä. Kännykkäsovellus auttaa paljon asioissa.

Punainen valo vilkkuu, ilmeisesti rajakaapelissa häikkää.. Miten hitossa mä ton nyt selvitän, että missä siinä on häikkää? Millä työkalulla näen, missä menee vihkoon?

Rajausjohdon korjaussarja Bosch Indego tälläyritin korjata, kun täällä vihjattiin että mikä tahansa rajalanka kelpaa...

Näitä meni 2kpl kun pidensin rajakaapelia? Teinkö työn turhaan? Lähteekö pelaamaan vielä? Mistä tiedän, että liittimet (nuo bosch) on kunnolla?) ?
Todella turhauttavaa, mikäli rajalanka ei sovellu tähän?
Yleismittarilla kato resistanssi tai ylipäätään johtaako se johto.
 
Liittynyt
08.07.2020
Viestejä
125
Itselläni taisi olla n. 4ohm mukana tulleen rajalankakiepin vastus (kyseessä siis muovisella eristeellä oleva monisäikeinen alumiinipiuha). Jatkoin alkuperäistä lankaa n. 100-150m verran useista pätkistä koostuvalla ajoneuvokaapelilla (0.75 ja 1.5mm2 kuparipiuha, liitokset juottaen + kutistesukka). Tämän jälkeen koko piuhan vastus 6-7ohm luokkaa.
 
Rusna

Make ATK Great Again
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 281
Mikä on konsensus, onko tuo laite oikeasti ihan toimiva vai onko nyt ihmiset vain hamstranneet sitä tarjouksesta ”kun halvalla sai”?
 
vokE

Tukijäsen
Liittynyt
01.06.2017
Viestejä
561
Mikä on konsensus, onko tuo laite oikeasti ihan toimiva vai onko nyt ihmiset vain hamstranneet sitä tarjouksesta ”kun halvalla sai”?
Tässähän on 13 sivua keskustelua aiheesta. Ja laite oli halpa jo kun sitä sai 300 euron hintaan.
 
Liittynyt
16.03.2022
Viestejä
775
Maanantaina haettu RM501 näyttäisi lopettaneen yhteistyön. Laite lataa vaikka maailmaan tappiin asti, mutta akku vaikuttaa silti olevan tyhjä, vaikka kolmea tolppaa näyttää, koska leikkuu-alueelle nostettuna palaa heti latausasemaan. Onko mitään vinkkejä mitä voisi olla vikana ja voiko asialle tehdä mitään?

Niin ja terät eivät lähde pyörimään, kun leikkuri lähtee takaisin latausasemaan. Ja näytössä ei lue mitään virhekoodia, vain idle ja [==]. En ole ohjelmoinut laiteta mitenkään, en ole syöttänyt aikaa tms. Laite toimi maanantaina normaalisti, eilen en sitä käyttänyt. Ja lanka on kunnossa, koska vihreä valo palaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
82
Jäikös kenelläkään ylimääräistä lankaa noin 20 metriä? Ikävästi jäi yksi kulma vajaaksi
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
532
Maanantaina haettu RM501 näyttäisi lopettaneen yhteistyön. Laite lataa vaikka maailmaan tappiin asti, mutta akku vaikuttaa silti olevan tyhjä, vaikka kolmea tolppaa näyttää, koska leikkuu-alueelle nostettuna palaa heti latausasemaan. Onko mitään vinkkejä mitä voisi olla vikana ja voiko asialle tehdä mitään?

Niin ja terät eivät lähde pyörimään, kun leikkuri lähtee takaisin latausasemaan. Ja näytössä ei lue mitään virhekoodia, vain idle ja [==]. En ole ohjelmoinut laiteta mitenkään, en ole syöttänyt aikaa tms. Laite toimi maanantaina normaalisti, eilen en sitä käyttänyt. Ja lanka on kunnossa, koska vihreä valo palaa.
Paluu moodiissa terät ei pyöri. Ajelee vaan takaisin telakkaan.
 
Liittynyt
31.03.2017
Viestejä
346
Kesän kallistellessa loppua kohti kysymyksiä niille, joiden robotit ovat jo kokeneet yhden tai useamman syksyn: kun nurmikolle alkaa putoilla puiden lehtiä, silppuaako robotti ne? Miten myöhään olette pitäneet robottia puuhailemassa? Selviääkö akku talven yli ilman välilatausta?
Silppuaa tiettyyn rajaan asti, mutta jos pitkälle syksyyn ajatat leikkuria, niin märät lehdet tuppaa kertymään renkaisiin ja renkaat alkaa sutia. Tuohon olis suht helppo fiksi piirtää ja tulostaa pikkunätit harjastelineet renkaisiin, jotka pyyhkisi lehtiä renkaista pois.
 
Liittynyt
05.08.2023
Viestejä
56
Mikä on konsensus, onko tuo laite oikeasti ihan toimiva vai onko nyt ihmiset vain hamstranneet sitä tarjouksesta ”kun halvalla sai”?
Olin mietiskellyt robotin hankintaa jo hetken, mutta en halunnut ostaa tonnin laitetta ja pettyä. Ruohonleikkuu ei sinällään ole työlästä, mutta se tapahtuu ajoittain epäsäännöllisesti. Juhannuksena oltiin poissa viikko ja ruoho kasvanut 15cm. Kun olin saanut pihan leikattua polttiksella, ajoin suoraan Tokmannille. Olisi ainakin halpa pettymys, ~320€ ja siitä vielä -10% liittymistarjous.

Mutta olen ollut tyytyväinen! Eka robottileikkuri eli en tiedä mitä tonnin leikkurilla saisi sellaista, jota tuossa ei ole. Piha on tasainen, talon kolmella sivulla, kapeimmassa kohdassa metrin nurmikko, marjapuskia jne siellä täällä reunoilla. Pyörittelin omenapuut saarekkeiksi, mutta parin päivän jälkeen tein suorat linjat robotille. Ei yhtään saareketta enää, koska ne reunat joutuisi kuitenkin siistimään. Nyt on selkeästi robotin hoitama alue ja polttiksella läpikäytävät hankalat alueet.

Kiitos sille kuka mainitsikaan viimeisimmän 169€ tarjouksen, sain ostettua toisen robotin mökille. Toivottavasti on yhtä ongelmaton kuin ensimmäinenkin.

EDIT: tuli mieleeni mikä mättää; satunnaisajelu. Pihan perukoilla on kuvan mukainen kapeneva/levenevä pussi, jonka keskellä on alue johon robotti ei ikinä eksy. Siinä kasvaakin halkaisijaltaan 30-50cm ruohotupsu. Kartoittava ja säännönmukaisesti leikkaava robotti varmaan hoitaisi tuonkin, mutta hintaerolla maksan itselleni palkkaa hoitaa tuo robotin sijaan. Muutoin nurmikko on kauttaaltaan tasaista.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.03.2017
Viestejä
346
Maanantaina haettu RM501 näyttäisi lopettaneen yhteistyön. Laite lataa vaikka maailmaan tappiin asti, mutta akku vaikuttaa silti olevan tyhjä, vaikka kolmea tolppaa näyttää, koska leikkuu-alueelle nostettuna palaa heti latausasemaan. Onko mitään vinkkejä mitä voisi olla vikana ja voiko asialle tehdä mitään?

Niin ja terät eivät lähde pyörimään, kun leikkuri lähtee takaisin latausasemaan. Ja näytössä ei lue mitään virhekoodia, vain idle ja [==]. En ole ohjelmoinut laiteta mitenkään, en ole syöttänyt aikaa tms. Laite toimi maanantaina normaalisti, eilen en sitä käyttänyt. Ja lanka on kunnossa, koska vihreä valo palaa.
Pyyhi sadeanturin kaksi metallinastaa ihan puhtaaks ja ota sovelluksesta sadeviive pois päältä ja kokeile uudestaan. Jos ei sittenkään toimi, niin ota akunkansi irti ja käytä akun liitin irti ja laita takaisin. Jos ei vieläkään pelaa, niin muuta et oikein voi tehdä mikä ei eväis takuuta, eli takuuseen. Sadeanturiin jos jää jotain sähköä johtavaa, niin se voi tehdä tuota.
 
Kiitos neuvosta, tsekkaan tuon huomenna. Kannella oli tosiaan vettä jonkin verran tänään.

Nyt kun vielä tietäisi missä sadeanturi sijaitsee. Ohjekirjassa on kyllä luvattoman huonot kuvat. Osat on numeroitu, mutta selitteet jätetty pois.
 
Liittynyt
16.08.2023
Viestejä
7
Olen kokeillut kumminkin päin piuhoja. Sama lopputulos . Ja jos kokeilee aloittaa keskeltä leikkuualuetta, ei lähde myöskään ja herjaa e11. Vihreä valo palaa telakassa...
Ehkä tyhmä kysymys mutta onhan telakka oikein päin? Vastapäivään lataukseen
 
Liittynyt
31.03.2017
Viestejä
346
@Zarggo pistikin jo hyvän kuvan. Tämä viimeisin alle 200€ tarjous on kyllä ihan uskomaton diili. Ilmankos on verkkokaupasta ja suurimmasta osasta myymälöistä loppu. Hieno myös nähdä ketjussa hyvää jeesiä ja vinkkejä porukalta. Joku kyseli siitä Home Assistant tuesta, niin ymmärtääkseni virallinen tuki sille on vielä "tuloillaan". Ja jos olen ymmärtänyt oikein, niin näppärimmät softasepät saa tuon jo nykyisellään liitettyä kotiautomaation piiriin, mutta kertokoot itse jos haluavat aiheesta avautua.

Edit: Porukka on ihmetellyt RM501:n kovempaa ajomoottoreiden ääntä. Itse en tätä uudempaa mallia omista, mutta sen tiedän että koko ajomoottori/vaihdelaatikkopaketti siellä on menny RM500:n verrattuna vaihtoon, noiden RM500:sten vetareiden jousisokkien katkeiluiden ja niistä aiheutuneiden takuuhuoltojen takia. Jos joku takuusta vähät välittävä RM501:n omistaja kehtaisi käyttää vaikka talven aikana ko.mallin auki ja napsisi muutamat kuvat sisuskaluista, niin olisi ihan mielenkiintoista nähdä mitä siellä on muutettu. Vetareiden sokat siellä vaihtui suoraan akseleihin koneistettuihin booreihin, se on ainut kuva minkä olen sunseekeriltä saanut kun kyselin tuosta jousisokkien katkeiluista.

Edit: Modaushaluisille, tuossa viime syksynä piirretty v3 versio Bruckeen sopivasta leikkuukorkeuden säätönamiskasta 3D-tulostettava tiedostona Skynet logolla. Kohdistusviivana toimii Skynet logon kolmion yläkärki:

Brucke Robot mower cutting height adjust knob Skynet Style by JiiPeee

Itse tulostin suurimmaksi osaksi mustasta PETG:stä ja vaihdoin tekstin kohdalla punaiseen PETG filamenttiin, jonka jälkeen takas mustaan. Logo on 0,6mm syvyyteen upotettuna yläpinnasta. Sillä sai aika nätisti logoa korostettua. Tää on sit normaalia matalaprofiilisempi ja ainakin omaan makuun paremmin "käteen käyvä" namiska, vaikka harvoinhan tuota tulee ruuvattua.

Lisäeditti: En tiedä mitä thingiverse tilttas, mulla siellä näkyy tiedostoissa vaan kaks stl:ää, vaikka pitäs olla kuva ja stl. Jos teille näkyy kaks stl tiedostoa, niin kumpikin on kyllä ihan samanlaisia.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.03.2022
Viestejä
775
Pyyhi sadeanturin kaksi metallinastaa ihan puhtaaks ja ota sovelluksesta sadeviive pois päältä ja kokeile uudestaan. Jos ei sittenkään toimi, niin ota akunkansi irti ja käytä akun liitin irti ja laita takaisin. Jos ei vieläkään pelaa, niin muuta et oikein voi tehdä mikä ei eväis takuuta, eli takuuseen. Sadeanturiin jos jää jotain sähköä johtavaa, niin se voi tehdä tuota.
Pyyhin sadeanturin kuivaksi ja masiina lähti toimimaan, kiitos neuvosta. Tosin vähän eppäilen, että onko tuossa akussa vikaa, koska laite ei taatusti ole missään vaiheessa leikannut 2,5 tuntia putkeen, vaan varmaan puolen tunnin-tunnin ajon jälkeen pitää päästä takaisin telakkaan.

---

Niin ja sellaista vielä, etten onnistunut löytämään terien lisäksi mitään muita varaosia leikkuriin Tokmannin sivuilta. Onko tosiaan niin, ettei edes tarvikeakkuja saa vai käyvätkö jotkut toiset akut tuohon leikkuriin?
 
Viimeksi muokattu:

vokE

Tukijäsen
Liittynyt
01.06.2017
Viestejä
561
Pyyhin sadeanturin kuivaksi ja masiina lähti toimimaan, kiitos neuvosta. Tosin vähän eppäilen, että onko tuossa akussa vikaa, koska laite ei taatusti ole missään vaiheessa leikannut 2,5 tuntia putkeen, vaan varmaan puolen tunnin-tunnin ajon jälkeen pitää päästä takaisin telakkaan.

---

Niin ja sellaista vielä, etten onnistunut löytämään terien lisäksi mitään muita varaosia leikkuriin Tokmannin sivuilta. Onko tosiaan niin, ettei edes tarvikeakkuja saa vai käyvätkö jotkut toiset akut tuohon leikkuriin?
Ei kai sen 2.5 tuntia putkeen pitäisikään leikata? Mainostettu aikakin on vain 45-60 minuuttia. Itselläni leikkailee n. 80-90 minuuttia kerrallaan.

EDIT: Mielestäni vielä eilen oli 2 Ah akku Tokmannin sivuilla, nyt löydän vain 4 Ah akun.
 
Liittynyt
05.08.2023
Viestejä
56
Pyyhin sadeanturin kuivaksi ja masiina lähti toimimaan, kiitos neuvosta. Tosin vähän eppäilen, että onko tuossa akussa vikaa, koska laite ei taatusti ole missään vaiheessa leikannut 2,5 tuntia putkeen, vaan varmaan puolen tunnin-tunnin ajon jälkeen pitää päästä takaisin telakkaan.
Ehkä se akku on 'kuivunut' kun robotti on maannut puoli(?) vuotta varastossa. Anna sille vielä jokunen sykli aikaa korjata tilanne, jos se siitä elpyisi. Ajata taukoamatta vaikka viikko. Hämärä muistikuva että minullakin ekat ajot olisi olleet lyhyitä, sen jälkeen ajeli yli 2h ja nykyään ajoaika on vähän vajaa 2h.

Alussa ruoho oli pidempää, ajoin sen ensin polttiksella ja taisin pistää suoraan leikkuukorkeudeksi 30mm ja tiputin siitäkin 25mm:iin, nykyään 35mm ja taidan kokeilla 40mm. Enemmän siis työtä alussa, nyt selviää hyvin vähällä leikkuutyöllä.
 
Liittynyt
16.03.2022
Viestejä
775
Ei kai sen 2.5 tuntia putkeen pitäisikään leikata? Mainostettu aikakin on vain 45-60 minuuttia. Itselläni leikkailee n. 80-90 minuuttia kerrallaan.

EDIT: Mielestäni vielä eilen oli 2 Ah akku Tokmannin sivuilla, nyt löydän vain 4 Ah akun.
Hyvä tietää. Mutta olipa akku hintava. Kävisiköhän tuohon joku muu halvempi tarvikeakku?
 
Liittynyt
16.03.2022
Viestejä
775
Ehkä se akku on 'kuivunut' kun robotti on maannut puoli(?) vuotta varastossa. Anna sille vielä jokunen sykli aikaa korjata tilanne, jos se siitä elpyisi. Ajata taukoamatta vaikka viikko. Hämärä muistikuva että minullakin ekat ajot olisi olleet lyhyitä, sen jälkeen ajeli yli 2h ja nykyään ajoaika on vähän vajaa 2h.

Alussa ruoho oli pidempää, ajoin sen ensin polttiksella ja taisin pistää suoraan leikkuukorkeudeksi 30mm ja tiputin siitäkin 25mm:iin, nykyään 35mm ja taidan kokeilla 40mm. Enemmän siis työtä alussa, nyt selviää hyvin vähällä leikkuutyöllä.
Pitää testata. Aloittin 60 mm ja ennen kuin koko ala oli leikattu pudotin 40 mm:iin, jolloin kone ei oikein tuntunut jaksavan leikata, vaan pysähteli, jolloin nostin korkeutta 50 mm:iin ja nyt ainakin näyttää jaksavan. Ruoho tosin on suht pitkää ja märkää.
 
Liittynyt
16.03.2022
Viestejä
775
Tosin märällä ei senkään takia kannattaisi ajaa, että ruohosilppua menee terien väliin, jolloin ne eivät pääse liikkumaan vapaasti ja ajaminen saattaa muuttua vaan turhaksi kruisailuksi, kun terät eivät välttämättä pääse koskemaan ruohoon. :rofl:
 
Liittynyt
05.08.2023
Viestejä
56
IMG_20230817_114307.jpg
Lokin mukaan kahden tunnin kestoisia pätkiä on leikannut. Oli joinain päivinä lyhyempiäkin.

Edit: nurmikko ei muuten ole mikään tuuhea golf-viheriö. Paljon on piharatamoa ja muuta matalaa rikkaruohoa eli leikkuutyö on kevyttä. Aivan tasainen pinnaltaan, mutkat yritetty minimoida. Taitaa ajella ihan huviajelua...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.03.2022
Viestejä
775
Lokin mukaan kahden tunnin kestoisia pätkiä on leikannut. Oli joinain päivinä lyhyempiäkin.
Ehkä pitäisi tuo appi viitsiä asentaa. Vielä kun tietäisi mistä sen appin löytää.

Mikä muuten on latausasemassa niiden kahden ison ruuvattavan hatun tarkoitus?
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 611
Viestejä
4 253 631
Jäsenet
71 345
Uusin jäsen
Eero.hk

Hinta.fi

Ylös Bottom