Eniten yksinkertaisesti harmittaa se, että ainakin itse odotin WW2 Bäfää suurella innolla ja kyllähän tällä olisi potentiaalia paljon. Jotenkin vain se WW2 fiilis puuttuu, esimerkiksi omassa suosikkimuodossani eli Breakthroughssa on hyvin vähän tankkeja ja itse olisin toivonut ajoneuvojen vahvaa läsnäoloa tässä pelissä. Voisin jopa väittää, että BF1:n Operationssissa on enemmän ajoneuvoja kuin BF V:n Breakthroughssa tai vähintäänkin niillä oli isompi rooli taistelussa. Noin muutenkin markkinointi kustiin täydellisesti, joka heijastuu myyntiin ja tämä ilmeisesti näkyy nyt sitten heikossa sisällössä. Etenkin tuo uusien karttojen saamisen hitaus huolestuttaa suuresti. Samaan aikaan sitten haaskataan aikaa johonkin käsittämättömän surkeasti tehtyyn co-oppiin, jota loppupeleissä juuri kukaan ei tainnut kaivata. Keskittyisivät CQ, Breakthrough, Frontlines ja Rush pelimuotoihin ja toisivat näihin paljon hyviä karttoja. Nyt tuntuu, että koitetaan saada pienet määrät kaikkea ja ei oikeastaan edes tiedetä millaista sisältöä haluttaisiin tehdä. Kuka jaksaa esimerkiksi tuota Rushiakaan pitkään pelata, kun servut pyörittävät vain kolmea karttaa kyseisellä pelimuodolla. Itseäni ei haittaisi pätkääkään vaikka toisivat jotain karttoja vanhoista Battlefieldeistä. Kunhan saisivat vain jotain karttoja tähän peliin.
Mua ei henkilökohtasesti kiinnosta paskaakaan battleroyalet firestormeineen, eikä uudet pelimuodot ylipäätäsä, kyllä se breakthrough maistuu ja näyttää niin hyvältä että sitä jaksaa veivata menemään.
Ainoa toive peliin on MONIPUOLISUUS. Jos saatais edes 2 uutta armeijaa ja kenttiä se 15-20kp, uskon että pelaan peliä vielä 5-6 vuoden päästä.
Bf2 piti jonnena timanttisesti otteessa, vuodet 2007-2010 tuli peliä pelattua lähes päivittäin.

), reilu 15 rundia tuli kokeiltua.