Avaruus-ketju (keskustelua tähtitieteestä, havainnoista ym.)

Eikö tuo painovoima-ongelma sinällään aika helppo korjata jos kehitetään asusteita jotka sisältää tasaisesti painoja korvaamaan sen puuttuvan painovoiman
 
Eikö tuo painovoima-ongelma sinällään aika helppo korjata jos kehitetään asusteita jotka sisältää tasaisesti painoja korvaamaan sen puuttuvan painovoiman
Varmaan lihasten osalta, mutta vähäinen painovoima vaikuttaa myös muihin sisuskaluihin, kuten sydämeen ja silmiin. Marsin painovoima on 1/3 Maan vastaavasta, joten kyllä siinä saa aikamoista kuormaa kantaa mukanaan. Toisaalta hyvänä puolena on, että yksi henkilö voi kantaa mukanaan aikamoista roinamäärää ulkohommissa, eikä se eva pukukaan ihan köykäinen taida olla. Lisäpaino helpottaa varmaan huomattavasti kävelyä, kun katselee kuu-ukkojen loikkimista.
 
Vaikea kuvitella, että ihminen on päässyt edes Marsin kiertoradalle 2035 mennessä. Ja jos sinne on päästy, niin laskeutuminen ja paluu takaisin elävänä kiertoradalla odottavaan kyytiin kotia, on ainakin ihan SciFiä.

Takaisin aiheeseen.
 
Useampikin scifi kirja on visioinut sellaista mahdollisuutta, että Marsista ei palattaisikaan takaisin ihan tarkoituksella. Henkilöt olisivat hyväkuntoisia yli 50 tai 60 tai 70 vuotta täyttäneitä vapaaehtoisia.

Lähtisitkö itse, jos siellä olisi mahdollista viettää 10-20 vuotta loppuelämästä? Ajattele, voisit saada kotikylääsi ihan oman muistomerkin, "Astronautti Möttösen katu" :cool:
 
Varmaan lihasten osalta, mutta vähäinen painovoima vaikuttaa myös muihin sisuskaluihin, kuten sydämeen ja silmiin. Marsin painovoima on 1/3 Maan vastaavasta, joten kyllä siinä saa aikamoista kuormaa kantaa mukanaan. Toisaalta hyvänä puolena on, että yksi henkilö voi kantaa mukanaan aikamoista roinamäärää ulkohommissa, eikä se eva pukukaan ihan köykäinen taida olla. Lisäpaino helpottaa varmaan huomattavasti kävelyä, kun katselee kuu-ukkojen loikkimista.

Taitaa useampi ihminen olla viettänyt yli vuoden avaruudessa ja ovat sieltä tietääkseni selvinneet elävinä takaisin maan pinnalle. Jostakin muistan lukeneeni eestaas matkallalle marsiin povatun jotakin 400-450 päivän matka-aikaa, eli uskoisin että tuo pitkä aika painottomuudessa ja pienessä marsin painovoimassa ei ole tälle mikään deal breaker vaikka ei se sinällään varmaan erityisen hyvääkään tee.

Suurempi ongelma terveyden kannalta voi olla säteily ja mahdolliset aurinkomyrskyt. Avaruusasemilla pitkään viettäneet ovat ollet kuitenkin jossain määrin hyvin suojassa kosmiselta säteilyltä kun kiertorata on aika matala ja asema vielä maan magneettikentän piirissä, Marsissa ja matkalla sinne tällaista suojaa ei ole tarjolla. Toisekseen, meillä ei oikein ole vielä sellaisia avaruusaluksia millä ihmisiä voisi koittaa marsiin kuljettaa, kaikkine ravointoineen ja tarvikkeineen. Tuollaisia tarvisi varmaan ensin saada muutama lähetettyä (rahtialuksena) ilman miehistöä sinne marsiin kiertoradalle ja/tai laskeutumaan pinnalle menestyksekkäästi, ennenkö sinne kannattaa ruveta ihmisiä lähettämään...
 
Juuri noin se onkin tarkoitus hoitaa. Rahdin kuljetus etukäteen paikanpäälle joko odottamaan kiertoradalle tai laskeutumaan automaattisesti. Starshipistä on rahti- ja tankkeriversiot erikseen. Melko kehittynyttä robotiikkaa tarvitaan, jotta fasiliteetit ovat valmiina kun miehistö saapuu. Mutta niin kuin sanottu, alus jolla varsinainen matkustus tehdään, on vielä suunnittelupöydällä.
Aurinko on arvaamaton, ja säteilysuojat pitää olla kunnossa jos jotain sattuu. Samoin kosmiset säteet kohdalleen osuessaan ovat erityisen tuhoisia laitteille ja ihmisille. Vesitankkeja ja polyeteenimuovia käytetään miehistön suojaukseen esim ISS asemalla. Varsinkin vesi on tehokas, ja painaa paljon, mutta koska sitä on pakko olla mukana, niin sen voi hyödyntää myös suojana. Paras suoja on volframi. Ohutkin kerros riittäisi, mutta sattuneesta syystä sitä ei käytetä...
 
Jostakin muistan lukeneeni eestaas matkallalle marsiin povatun jotakin 400-450 päivän matka-aikaa, eli uskoisin että tuo pitkä aika painottomuudessa ja pienessä marsin painovoimassa ei ole tälle mikään deal breaker vaikka ei se sinällään varmaan erityisen hyvääkään tee.
Jostain syystä jäänyt mielikuva paljon pidemmästä reissusta.
Jos sinne lähtöön on aikaikkunat auki harvakseltaan, ei joka vuosi, niin onko paluu aikaikkuna aina auki, vai ajoituuko se pian perille pääsyn jälkeen ?

Riittääkö painovoima ongelmiin joku iso hyrrä
 
Ja kaikkea pitäisi testata. Se oli vasta Apollo 11, joka laskeutui ja nyt ollaan menossa Marsiin.
Enemmän painovoimaa, ilmakehä ja sen mukana sää.
Olen nyt lähempänä 100 kuin nollaa. Jos näen ihmisen Marsin pinnalla, niin olen ikionnellinen.
Ja jos sinne päästään, niin sen on kyllä tehnyt joku sen ajan Musk. Ei valtion rahoilla ole 60-luvun jälkeen saatu oikein mitään aikaiseksi. Eikä se ole mikään ihme, kun on Helsinkikin täynnä lyhyitä metrolaitureita, kun saadakseen edes jonkinlaisen rahoituksen, pitää käytännössä pilata koko idea säästämällä.
 
Mikä järki on roudata ihminen marsiin ja heti kohta takaisin? Tarkoitus on kai, että ihminen oleskelisi marsissa, eli lähtökohtaisesti pelkkä menolippu.

Kyllä tuossa on kasetti tiukilla ennen kuin on edes päästy sinne.
 
No ois kyl siistii jos joku kävis siellä.

Mitään järkipoliiseja ei tarvita kun kyse on ihmiskunnan suurimmasta siihenastisesta saavutuksesta.
 
Mikä järki on roudata ihminen marsiin ja heti kohta takaisin? Tarkoitus on kai, että ihminen oleskelisi marsissa, eli lähtökohtaisesti pelkkä menolippu.

Kyllä tuossa on kasetti tiukilla ennen kuin on edes päästy sinne.
Ihmiselämän mahdollistava tukikohta ei ole vielä realistinen kun miettii mitä se tarkoittaisi infrastruktuurin, ruuan kasvattamisen jne. puolesta? Halutaan ihmiset takaisin maahan että voidaan tutkia mitä tuollainen mars-keikka tarkoittaa ihmisen fysiologialle? Ihminen voi tehdä jotain tutkimusjuttuja mars:ssa mitkä ei onnistu roboteilla?
 
On ihan eri mittaluokan operaatio viedä ihminen Marsiin kuin Marsiin ja takaisin. Ensimmäisessä yksi kiihdytys ja jarrutus riittää ja ero polttoaineen määrässä ja myös raketin painossa on valtava.
 
Ja kaikkea pitäisi testata. Se oli vasta Apollo 11, joka laskeutui ja nyt ollaan menossa Marsiin.
Enemmän painovoimaa, ilmakehä ja sen mukana sää.
Olen nyt lähempänä 100 kuin nollaa. Jos näen ihmisen Marsin pinnalla, niin olen ikionnellinen.
Ja jos sinne päästään, niin sen on kyllä tehnyt joku sen ajan Musk. Ei valtion rahoilla ole 60-luvun jälkeen saatu oikein mitään aikaiseksi. Eikä se ole mikään ihme, kun on Helsinkikin täynnä lyhyitä metrolaitureita, kun saadakseen edes jonkinlaisen rahoituksen, pitää käytännössä pilata koko idea säästämällä.
Marsin sää melko leppoinen, mutta joskus luin toistuvien pölymyrskyjen tuomista ongelmista. Vaikka Marsin tuuli ei saa edes lippua liehumaan kunnolla ohuen ilman vuoksi, niin rutikuiva pöly saa aikaan salamointia ja staattista sähköä. Sekin pitää ottaa huomioon varusteita suunnitellessa. Ei varmaan paljoa naurata jos esd pimentää sähköt asemalta tai puvun elossapidosta.
 
On ihan eri mittaluokan operaatio viedä ihminen Marsiin kuin Marsiin ja takaisin. Ensimmäisessä yksi kiihdytys ja jarrutus riittää ja ero polttoaineen määrässä ja myös raketin painossa on valtava.
Jos/kun ollaan menossa sinne ja takaisin niin laskeutujamoduuli ja mahdolliset asumusparakit ja ruuat voidaan viedä (useammalla) erillisellä raketilla kiertoradalle. Miehistön matkustusmoduulissa on lähtiessä löpöä menomatkaan ja jarrutukseen Marsin kiertoradalle. Sitten kun sieltä lähdetään takaisinpäin, joko matkustusraketti tankataan erillisestä tankkeriraketista joka sinne on lähetetty erikseen, tai sitten vaihdetaan matkustusmoduuli toisen raketin nokkaan. Tällöin tarvitsee roudata mukana turhaa painoa minimaalinen määrä ja sinällään tarvittavan raketin paino on samaa luokkaa edestakas vs. menopaluu.

Jos tuonne ja takaisin pitäisi yrittää ns. yhdellä tankkauksella, niin siinä tapauksessa lienee tekemätön paikka vielä pitkiin aikoihin...

Jostain syystä jäänyt mielikuva paljon pidemmästä reissusta.
Jos sinne lähtöön on aikaikkunat auki harvakseltaan, ei joka vuosi, niin onko paluu aikaikkuna aina auki, vai ajoituuko se pian perille pääsyn jälkeen ?

Riittääkö painovoima ongelmiin joku iso hyrrä
Tuo varmaan oli jonkinlainen kaikkein optimaalisin aikataulu lyhyehkölle visiitille, ja onnistunee tosiaan vaan silloin kun "when planets align" (pun intended). Kiertoratojen ajoitus vaikuttanee merkittävästi mahdolliseen ajankohtaan ja retken kestoon, lisäksi tollasta reissua ei varmaan kannata koittaa toteuttaa kesken vilkkainta aurinkosykliä, mikä rajaa mahdollisia ajankohtia myös.
 
Meillä ei taida olla vielä hyvää käsitystä Marsin tai kuun painovoiman vaikutuksesta ihmisen terveyteen. Ainoastaan avaruusaseman 0 G:ssä on oleskeltu pitkiä aikoja. Voi olla että Marsin pieni painovoima ei aiheuta suuria terveysongelmia, mutta vaatinee empiiristä kokemusta lisätiedon hankkimiseksi. Veikkaan että kokemusta kertyy ensin pyörivistä avaruusasemista maan kiertoradalla ja vasta myöhemmin Marsin pinnalta. Periaatteessa kaksi SpaceX:n Starship-alusta voisi kytkeä pitkällä kaapelilla toisiinsa ja laittaa pyörimään. Tällöin saataisiin keinotekoinen painovoima matkan ajaksi. Pienetkin G-voimat voisi olla terveydelle hyväksi, mutta tästä saataneen lisätietoja parinkymmenen vuoden sisällä.
 
Vaikea kuvitella miten pienen painovoiman vaikutus voisi olla negatiivisempi kuin täyden painottomuuden, eiköhän siinä lajissa kaikki ole kotiinpäin? Ja kuitenkin kiertoradallakin on roikuttu yli vuoden pätkiä nollapainovoimassa.

Noita psykologisia vaikutuksiahan on myös tutkittu tuollaisilla vuoden ja yli vuoden eristyskokeilla hyvällä menestyksellä, mitään merkittäviä hajoilemisia niissä ei ole esiintynyt - vaikka ainakin omalla kyökkipsykologialla tuollaisessa feikki-aluksessa kökkiminen ihan kökkimisen takia voisi olla pidemmän päälle paljon henkisesti rankempaa kuin oikeasti matkaa tekevässä aluksessa.
 
Vaikea kuvitella miten pienen painovoiman vaikutus voisi olla negatiivisempi kuin täyden painottomuuden, eiköhän siinä lajissa kaikki ole kotiinpäin? Ja kuitenkin kiertoradallakin on roikuttu yli vuoden pätkiä nollapainovoimassa.
Nolla G:ssä on isoja terveysongelmia. En usko että kukaan kuvittelee esim. 0.2G:n tuovan isompia ongelmia.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään Nokian LTE tukiasema laskeutuu kuuhun. Toivottavasti pehmeästi. Yöllä Starshipin laukaisu.
 
Täytyy sanoa, että aika merkittävästä löydöstä jos löysi vajaa 3000 uutta mustaa aukkoa

Tähdet ja avaruus: Pimeää energiaa kartoittava mittalaite löysi lähes 3 000 mustaa aukkoa
Ja tuossa on kyse aktiivisista aukoista. Pienen aktiivisuuden- ja kokonaan hiljaiset musta aukot eivät näy missään. Niitä täytyy olla paljon, koska aivan ensimmäiset populaatio 3 tähdet ovat olleet paljolti todella massiivisia koska aineen tiheys on ollut paljon suurempi alussa. Monista on jäänyt musta aukko jäljelle kun ne ovat palaneet loppuun. Pienten ei-aktiivisten mustien aukkojen löytäminen on lähes mahdotonta, ellei niihin putoa mitään. Mutta musta aukko ei ole kaiketi koskaan täysin näkymätön. Sen ympärillä on aina vähintään himmeä rengas, koska aukko kerää ympärilleen avaruudessa ympäriinsä sinkoilevia tähtituulen heittämiä atomeita, hiukkasia ja fotoneita. Tarpeeksi herkkä teleskooppi voisi ne löytää.
 
Manley panostanut paikkaan!

On se mahtavaa, että laskeutumisia voi katsella nykyään 4K tarkkuudella ja Kuusta lähes suorana lähetyksenä. Tuossa oli vielä saatu Maa kuvaan touchdownin hetkellä. Moottorin nostattamaa pölypilveä oli outo katsella, kun se putosi saman tien pinnalle. Mars mönkijä Perceverancen laskeutuminen jäi sekin mieleen. Onnistuin aikoinaan seuraamaan kummankin lasketumista suorana Nasalta. Aivan uskomatonta osaamista ja insinööritaitoa.
 
Jos on, niin nämä nykymuodin tornit aika huonossa lähdössä, ja muskin pilvenpiirtäjä vielä kiinnostavammassa ajatelmassa...
 
Pitää toivoa, että eivät huumassa laukaise kiertoradalle niin paljon tavaraa, ettei tilanne ole enää hallussa. Se on melkoinen dominoefekti kun jokin kiertokappale siellä menee törmäyksessä palasiksi
 
Statistiikka

Viestiketjuista
270 216
Viestejä
4 672 484
Jäsenet
76 577
Uusin jäsen
Joni P.

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom