Autoilua mahdollisimman edullisesti

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Ykisityiseltä Clio löytyi, mutta ei ollut sukulaiselta. Tutut myi vähän vastaavan Clion 7500€ tämän vuoden aikana. En kyllä tarkkaan muista sen auton tietoja.

Nyt on mennyt tuo reilu 200€ auton pieniin parannuksiin. Toinen päiväajovalo ei toiminut ja jouduin tilaamaan romuttamolta lähes uuden tilalle. 80€ paketti tulee lähipäivinä. Sen kun saan kuntoon, niin ei ole isommin vikoja.

Jostain syystä kaikki neljä kesärengasta on kuluneet sisäreunasta. Nelipyöräsuuntaus näytti vihreää jo alunperin, mutta pientä säätöä silti tehtiin. Luultavasti siis takarenkaatkin olisi olleet eturenkaina joskus. 477€ näyttäisi maksavan uudet Goodyear kesärenkaat. Ostin kyllä nyt torin kautta käytetyt kesärenkaat 15 eurolla, jotka olisi silti vähän paremmat kuin nykyiset. En ole vielä päättänyt käytänkö halppis renkaita kesällä vai ostanko paremmat. Mutta 7000+200+500 ei vielä paha hinta olisi, kun toimiva auto kumminkin.

Kaupunkiajossa Clion kulutusmittari näyttää mulla 5.7 litran kulutusta. Voisi toki moottorilämmitinkäkin jo käyttää, mutta eipä ole vielä jaksanut. Defa lämmitin, mutta en tiedä miten se lämmitin toimii. Sisätilalämmitin löytyy myös.

Jossain senkin jo mainitsin, että öljypumpulla otin 0.5 litraa öljyä pois, kun jossain huollossa oli laitettu vähäsen liikaa uutta öljyä. Ei kumminkaan ollut mitään huomattavaa vaikutusta moottorin toimintaan.

Halvimmat 2018 mallin 900cc Cliot on näköjään nyt Autoverkkokaupalla myynnissä. Toki farmari olisi vielä vähän kalliimpi ja niitä on vähemmän saatavilla.
Sitä vain kun tuollainen farkku tuli sukulaiselle ostettua elokuussa 45tkm ajettuna 9900€, toki liike ja yksi parempi varustetaso, kahdet hyvät renkaat, talvirenkaissa kitkat missä 7-8mm pintaa, eli lähes ajamattomat ja eipä tuo autokaan uutta hävennyt.

Halpoja kilometrejä noilla saa ja jos jotain korjattavaa niin ne ei kalliita ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 420

Täällä tosiaan Clio Zen varustetasolla. Eli valoautomatiikkaa ei ole, sekä manuaalinen ilmastointi. Talvirenkaat on Renaultin 16" peltivanteilla, jotka näyttää vähän aluvanteilta. Nokian Hakkapeliitta 8. Kitkat varmaan hiljaiset, mutta tykkään kyllä noista nastoistakin. Ei ole kovaääniset. Koko siis 195/55R16.

Copartin sivuille eksyin, kun esim Torista ei oikein sopivia renkaita löytynyt. Löytyi ihan samanlaiset Renaultin omat vanteet ja oikeaa kokoa olevat laatumerkin kesärenkaat. Pitäisi siis käydä samat pölykapselit. 190€+40€ toimitus.

Joko kesärenkaissa on tasapainotus vähän pielessä tai sitten joku rengas rikki/viallinen, niin tulee sitten vaihdettua vanteet ja renkaat samalla ensi keväänä.

Pieneksi autoksi tuo Clio farmari on silti ihan tilava. Eikä pitäisi olla pelkoa hajoamisesta, niin saa turvallisesti päästellä menemään. Ehkä Renault ei pidä hintaansa niin hyvin, mutta käytettyä ostettaessa se on vaan hyvä asia. Äidillä on saman ikäinen 2018 Ford Fiesta automaatti ja ne taitaa olla vähän arvokkaampia.

Fordissa on öljykylpy jakohihna ja hihna saattaa murentua öljyn sekaan? Ainakin täytyy käyttää tarkalleen oikeaa öljyä.

Edit: Clioon sain sen päiväajovalon ruuvattua paukoilleen, eli kaikki valot toimii. Suht helpoksi on tuo Rellun korjaaminen tehty.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
333
Renault Clio iv farkku.
900cc turbo on ilmeisesti kestävämpi kuin 1.2 turbo, eli ei pitäisi mennä rikki :) Nyt tarkistin Autoverkkokaupan sivut ja useampi 125€/kk maksava sieltä löytyy. Mutta sama 2018 malli, niin sillä on jo 60tkm ajettu. Kun omalla vain 36tkm.
200€/kk hinnalla saisi jo Clio v mallin, mutta enemmän ajettuna. 43tkm
Nuo linkkaamasi näyttävät olevan tavallisia rahoituksella myytäviä autoja. Minä tarkoitin niitä yksityisleasing-autoja (tai onko se rahoitus takaisinostosopimuksella), joissa autosta pääsee minimisitoutumisajan jälkeen eroon palauttamalla sen. Myyjä siis kantaa riskin auton arvonalenemasta, mutta ostajan vastuulle jää verot, katsastukset, vakuutukset (voi ostaa lisähinnasta Autoverkkokaupalta), määräaikaishuollot (voi ostaa lisähinnasta Autoverkkokaupalta) ja "normaali kuluminen" (jos mukana tulleet renkaat kuluu loppuun, ostat uudet, jos jarruista tulee hylky katsastuksessa, niin korjautat ne jne.) ihan kuten omassakin autossa. Se onkin sitten mielenkiintoista, jos tällaisesta takaisinostosopimuksellisesta autosta hajoaa esim. moottori tai vaihteisto. Kuka maksaa? Valmistajan/Maahantuojan takuu on ehkä vielä voimassa näin uudessa autossa, mutta autonvalmistajien näkökanta tiedetään: kaikki on normaalia kulumaa ja se mikä ei ole, se on seurausta käyttäjävirheestä. Takaisinostosopimus taas tuskin on enää voimassa, jos asiakas palauttaa auton hinurin lavalla...

Halvin yksityisleasing-Clio (tosin 2020 vuosimallia ja vähemmän ajettu) näyttää olevan nyt 219€/kk (sisältäen 15 tkm per vuosi, 25 tkm onnistuu 50€/kk lisämaksulla) ja minimisitoutumisaika 2 vuotta. Eli jos ajaa 15 tkm vuosi, niin kahdessa vuodessa maksaa autosta 5 256€ (tai 25 tkm vuosisuoritteella 6 456€) ja kolmannen vuoden jälkeen on jo tappiolla verrattuna tuohon 7000€:lla ostamaasi Clioon. Ja jos siinä vaiheessa palauttaa auton, niin mitään ei jää käteen, siinä missä tuo 7000€ Clio todennäköisesti käy ja kukkuu vielä vuosia myöhemmin.

Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
333
Focuksen ensimmäisen budjettivuoden tilinpäätös

Laskin aiemmin tähän ketjuun kuluja vanhalle Corollalle pitkältä ajalta. Viime heinäkuun lopulla auto vaihtui Focukseen (vm. 2001, 1.4 bensiinimoottori, manuaali, 3-ovea), ja kun tässä on runsas vuosi ajeltu, niin digitoin paperikirjanpidon Exceliin.

Kirjanpito on ensimmäisen 12 kk ajalta (eli heinäkuun lopulta heinäkuun lopulle). Olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman täydellinen, mutta koska auton ensimmäisestä tankkauksesta puuttuu kuitti, aloitan kilometrien laskennan toisesta tankkauksesta, jonka kohdalle olen myös merkinnyt kilometrit. Vastaavasti päätän viimeiseen budjettivuoden sisällä olevaan tankkauskertaan ja sen kilometrilukemaan. Listaukseni on muutoin all-inclusive asianomaisilla saroillaan, tosin pesunesteet puuttuu laskuista.

Focus on ollut mukava ajokokemus, vaikka korjattavaa onkin hieman ollut. Tien päälle ei kuitenkaan ole jääty. Renkaita ei ensimmäisenä vuotena ostettu. Focuksen keskikulutus on ollut täysien tankkien väliltä laskettuna yli 13 000 km otoksella 7,55 l / 100 km 98-oktaanista.

Kilometrejä ensimmäisenä vuonna kertyi yhteensä 15 223 (137 558 km - 152 781 km). Focuksen hankintahinta oli 2600€, mutta en lähde arvioimaan arvonalenemaa - sen näkee sitten kun auto on paalissa.

Per vuosiPer kuukausiPer kilometri
Polttoaine2439,01€203,25€0,160€
Vakuutukset780,73€65,06€0,051€
Huollot ja korjaukset723,35€60,28€0,048€
Verot218,27€18,19€0,014€
Katsastukset113,00€9,42€0,007€
YHTEENSÄ4 274,36 €356,20€0,281€
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
333
Melkein neljännes auton arvosta vuodessa vakuutukseen :O
Kuulostaa kyllä valtavan isolta summalta.
Tuossa on mukana kasko hinausturvalla ilman omavastuuta, kun ei se ollut kuin pari sataa liikennevakuutuksen päälle. Lisäksi asuinpaikka on varmasti yksi Suomen riskialtteimpia, ikäkin jää alle 30:n ja tämä on ensimmäinen ajoneuvovakuutus omissa nimissä (liikennevakuutuksen bonus 52%, kaskon 70%).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 663
Ei voi kyllä muuta lausua kuin että tuo vakuutus on täysin järjetön. Halvin liikennevakuutus minkä löytää ja menee sillä, ei voi olla yli 300€.

Just maksoin vakuutukset, paikkakuntana espoo:
2015 ibiza: liikenne 208€, kasko 288€
2017 octavia: liikenne 212€, kasko 371€
Yhteensä 1080€.

Itsellä nostettu kaskojen omavastuut jonnekin 300/400€ tietämille kun hinta tippuu niin paljon että halvempi vaikka joka 2./3. vuosi tarttisi.
 
Teikäläisellä lienee maksimibonukset?

Liikennevakuutukseni on toiseksi halvin mitä silloin heinäkuussa 22 löytyi vakuutusyhtiöiden verkkosivujen laskureista. POP-vakuutuksen liikennevakuutus olisi ollut marginaalisesti halvempi, mutta Fennia vei kaskon/hinausturvan takia voiton.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 761
Focuksen ensimmäisen budjettivuoden tilinpäätös

Laskin aiemmin tähän ketjuun kuluja vanhalle Corollalle pitkältä ajalta. Viime heinäkuun lopulla auto vaihtui Focukseen (vm. 2001, 1.4 bensiinimoottori, manuaali, 3-ovea), ja kun tässä on runsas vuosi ajeltu, niin digitoin paperikirjanpidon Exceliin.

Kirjanpito on ensimmäisen 12 kk ajalta (eli heinäkuun lopulta heinäkuun lopulle). Olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman täydellinen, mutta koska auton ensimmäisestä tankkauksesta puuttuu kuitti, aloitan kilometrien laskennan toisesta tankkauksesta, jonka kohdalle olen myös merkinnyt kilometrit. Vastaavasti päätän viimeiseen budjettivuoden sisällä olevaan tankkauskertaan ja sen kilometrilukemaan. Listaukseni on muutoin all-inclusive asianomaisilla saroillaan, tosin pesunesteet puuttuu laskuista.

Focus on ollut mukava ajokokemus, vaikka korjattavaa onkin hieman ollut. Tien päälle ei kuitenkaan ole jääty. Renkaita ei ensimmäisenä vuotena ostettu. Focuksen keskikulutus on ollut täysien tankkien väliltä laskettuna yli 13 000 km otoksella 7,55 l / 100 km 98-oktaanista.

Kilometrejä ensimmäisenä vuonna kertyi yhteensä 15 223 (137 558 km - 152 781 km). Focuksen hankintahinta oli 2600€, mutta en lähde arvioimaan arvonalenemaa - sen näkee sitten kun auto on paalissa.

Per vuosiPer kuukausiPer kilometri
Polttoaine2439,01€203,25€0,160€
Vakuutukset780,73€65,06€0,051€
Huollot ja korjaukset723,35€60,28€0,048€
Verot218,27€18,19€0,014€
Katsastukset113,00€9,42€0,007€
YHTEENSÄ4 274,36 €356,20€0,281€
Mä ajan samaan hintaan uudella sähköautolla… hommasin heinäkuussa 24kk/50tkm sopparilla 349€/kkOpel corsa e:n. Siis kilometrikustannus. Vuokrille tulee 0,17€/km ja laskennallinen sähkönhinta 0,15€ /kWh plus muutvkulut, niin tulee 0,25€/km. Tosin kesä menty pörssisähköllä ja hinta alle 0,10 e toistaiseksi. Talveksi mennään sitten kiinteään… no on meillä hullupösö kanssa ja se tulee vielä halvemmaksi..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 663
On joo maksimibonarit, katsoin nettiautosta 2002 mallisen alle 150tkm ajetun (olikin ainoa 2001-2002) ja ko. rekkarilla näytti:

Fennia: 243€ 83% bonareilla
Lähitapiola: 262€ 80% bonareilla
Pop: 353€ 75% bonareilla (max 83%)
If: 357€ 75% bonareilla (max 80???)

Näemmä aikas isoja eroja ja pienemmillä bonareilla vielä kertautuu reilusti…

Meneeks tuo oikeasti niin että lähitapiolassa 0 bonareilla hinta olisi 1310€ ja 52% 628€, tuntuu jotenkin absurdin hintaiselta pelkästä liikennevakuutuksesta…

Eli fennia hinta olisi 52% bonuksilla 583€??? Osakasko oli vain 65€ (308-243) ja laaja 158€ (401-243). Eli osakaskolla alle 650€, ton 65€ hinurista kyl ehkä kantsii maksaa ko. ikäluokan autossa…
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 663
Mä ajan samaan hintaan uudella sähköautolla… hommasin heinäkuussa 24kk/50tkm sopparilla 349€/kkOpel corsa e:n. Siis kilometrikustannus. Vuokrille tulee 0,17€/km ja laskennallinen sähkönhinta 0,15€ /kWh plus muutvkulut, niin tulee 0,25€/km. Tosin kesä menty pörssisähköllä ja hinta alle 0,10 e toistaiseksi. Talveksi mennään sitten kiinteään… no on meillä hullupösö kanssa ja se tulee vielä halvemmaksi..
No olishan se nyt outoa jos uuden auton juoksevat kulut olisi isommat kuin vanhan paskan korjauksineen… Kaskon hinta nousee reilusti kun kalliimpi auto mutta liikennevakuutuksessa uutuus ei juuri näy. Arvonalena vuodessa vastaa kuitenkin focuksen hankintahintaa eli siinä tulee uudella autolla turpaan reilusti…
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
781

Auton hinta sisältyi tuohon laskelmaan toisin kuin focuksen tapauksessa. Hauskaa sinänsä.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
333
Oliko aihe "Autoilua mahdollisimman kalliisti"?

Fookukseen pelkkä liikennevakuutus, ylihuoltaminen pois ja kallis turha 98 pois.
Hinaus voi tulla kustannuksiinsa eikä ensimmäisenä vuotena tehty ylihuoltoa. Puolajakaja hajosi, ei antanut sähköä yhdelle pytylle. Katsastusmies antoi nootin palaneesta jarruvalon polttimosta (enpä huomannut etukäteen, kun se paloi nätisti huomiovalomoodissa, olisi pitänyt pyytää joku katsomaan). Alapallonivelkin oli katsurin huomio, mitään kolinaa ei kuulunut. Ja haluutsä, että mun ainoa jarruni on käsijarru? :D Silloin se kasko on varmaan +EV, koska kolarin riski kasvaa ja kaskon oikeusturvavakuutuksellekin voi tulla käyttöä...

HUOLLOT FOKA.JPG
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 868
Meneeks tuo oikeasti niin että lähitapiolassa 0 bonareilla hinta olisi 1310€ ja 52% 628€, tuntuu jotenkin absurdin hintaiselta pelkästä liikennevakuutuksesta…
Ota huomioon mitä nollabonarikuski nykyään tarkoittaa, kun on lähtöbonukset.
Puhutaan joko kuljettajasta jolla ei ole juurikaan ajokokemusta ja on silti onnistunut telomaan joko ihmisiä tai muiden autoja useamman kerran, tai henkilöstä, joka on jo pidemmän aikaa aiheuttanut henkilövahingon tai toisen autoon tuhoa kerran kolmeen vuoteen tai useammin (joista viimeisin alle vuoden sisään).

Melkoinen vakuutusriski, joten lähinnä ihmettelen miten vakuutus ei maksa kuin vähän toista tonnia.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
333
Mä ajan samaan hintaan uudella sähköautolla… hommasin heinäkuussa 24kk/50tkm sopparilla 349€/kkOpel corsa e:n. Siis kilometrikustannus. Vuokrille tulee 0,17€/km ja laskennallinen sähkönhinta 0,15€ /kWh plus muutvkulut, niin tulee 0,25€/km. Tosin kesä menty pörssisähköllä ja hinta alle 0,10 e toistaiseksi. Talveksi mennään sitten kiinteään… no on meillä hullupösö kanssa ja se tulee vielä halvemmaksi..
Sä olet näköjään aina hyvään aikaan apajilla. :) Erityisesti se aiempi koroton ja kuluton osamaksu-Ibizasi saa melkein sarvet kasvamaan päähän. :devilish:

Kieltämättä sitä joskus miettii, että mitä helvettiä mä oikeen duunaan. Noita sähköautotarjouksiahan on aina välillä ollut ja parhaimmillaan niillä tosiaan pääsisi de facto samoihin kuluihin kuin näillä pommeilla ajellessa. Halvemmallakin, jos vähän tinkisi tasosta ja tyytyisi Seat Miin tyyppiseen kippoon. Kotilatausmahdollisuuden puutteessa ja Suomen talvessa lyhytkantamaiset ja hitaasti latautuvat autot nyt vain eivät ole kiinnostaneet, vaikka ajo onkin pääasiassa nurkkapyöritystä. Lisäksi omalla kohdallani hankkiutuisin vanhasta eroon ajamalla Tuusulan Sulaan ja myymällä 1500 euron auton 500 eurolla ensimmäiselle jobbarille, eli siinä tulisi takkiin.

Mutta kyllähän seuraavaa autoa pitää miettiä tarkkaan. Corollasta ja nyttemmin Focuksesta päätellen voisi uskoa, että näissä (semi-)pommeissakin menee se ~10 snt/km arvonalenemana ja iän/kuluman mukanaan tuomina normaaleina korjauksina, jos ei itse ropaa kaikkea mahdollista. Pienehkö uusi auto hinnat alkaen -mallina tuskin alentaa arvoaan enemmän kuin max. 15 snt per km, jos ajoa on se 15-20 tuhatta vuoteen ja autoa pitää ainakin sen kolme vuotta, mieluummin viisi. Samalla kulutus on uudessa litran-pari pienempi, eli siinä säästää jotain. Renkaita ei tarvitse ensimmäisenä omistajana uusia ja ajoneuvoverokin on pienempi pienipäästöisemmälle. Toisaalta uuden kustannuksia kasvattaa kalliimpi vakuutus (ellei rahoitukseen koplata hyvää vakuutustarjousta) ja määräaikaishuollot marmoritiskillä (kyllä, käyttäisin marmoria uuden auton tapauksessa, koska goodwill).

Mutta Fokan vaihdekeppi on nyt kädessä ja sen vatkaamista on tarkoitus jatkaa! Jos vielä 2-4 vuotta pääsisi kohtuullisilla vuotuisilla korjauksilla. Sen jälkeen kytkin alkanee olla vaihtokunnossa, jakohihna jatkoajalla, renkaat loppu ja alustassa ja jarruissa yhtä sun toista fiksattavaa. Silloin on vaihdon aika, mutta siihen saakka tuudittaudun sunk cost fallacyyn.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 663
Auton hinta sisältyi tuohon laskelmaan toisin kuin focuksen tapauksessa. Hauskaa sinänsä.
Joo näemmä, mä luin tuon jotenkin väärin...

Eli käytännössä corsalla ajetaan kuitenkin 25tkm/vuosi, koska 12*349/0,17=24635? Tämä on myös merkittävä tieto...
sähkö 17kw/100 kulutuksella 0,0255e niin jää 0,0545 muihin kuluihin.
Muita kuluja siis about 1342e.

Muut kulut tuntuvat kovilta
ajoneuvovero: 100e
vakuutus: 700-800e (honzolla olettavasti täydet liikennevakuutusbonukset eli focus kuskilla nämä olisi tätä kalliimmat)
huolto: 100-150 (kerran kahteen vuoteen 200e-300e)

tosta tulisi 900-1050e eli vielä puuttuu reilusti kuluja, uutta autoja kun ei katsasteta ekaan neljään vuoteen, sitä ei pitäisi tarvita omalla rahalla korjata, tuulilasin pyyhkijät kun hakee biltemasta 30e/sarja niin sillä pitäisi about pärjätä. Eli jotain itseltä tuosta puuttuu, auton pesuja?

Jos nyt skaalataan tuo focuksen ajomäärään niin, riippuen noista muista kuluista niin ne ei yhtä kaikki tulisi, mutta suurin osa kuitenkin sillä ainakin 2/3 niistä on kiinteitä
kk-vuokra: 0,27e/km
sähkö: 0,0255e
muutkulut: 1342/15tkm=0,0894e
YHT: 0,38e == ei olekaan enää halpaa vaan 35% kallimpaa ajoa

Jos skaalataan molemmat 8000km/vuosi ajolle, pitäen muut kulut kiinteinä
Focus = 3054e (½ polttoaineesta pois) = 0,38e/km
ecorsa = 0,52 (4188/8000)+0,0255e+0,17(1342/8000)=0,71e/km == melkein tuplasti kalliimpaa ajoa

Tietysti pitää huomioida että focukselta puuttuu kokonaan arvonalenema, sitä on vaikea/mahdoton laskea, voi saada jopa enemmän kuin ostaessa...

tässähän voisi samalla karkeasti verrata omaan 2015 ibizaan (maksoi 8200e, vuonna 2020 ja joku 76tkm ajettuna nyt mittarissa 97tkm) jolla ajan noin 7-8tkm (tämän verran itse tulee ajettua)
polttoaine: 80*5L*2e*=800
vakuutus: 496
katsastus: 80/2
ajneuvovero: 124
huollot: tänä vuonna vaihtanut tulpat, jarrunesteen ja öljyt: 3*12,66 + 6,99 + 34,9 + 5,89 = ja joku tovi sitten jakohihnan se oli öljyineen 700e eli sanotaan hihnan osuus 600 ja 6v niin 100/v. Yhteensä 185e, pyöristetään 200e niin saadaan pyyhkijätkin joskus (en ole 3vuoteen tosin vaihtanut).
Korjattavaa ton ikäsessä ja noilla kilsoilla ei juuri tule ja riippuu ihan tuurista tuleeko yhtään mitään, näille vaikea laskea mitään
renkaita ostin heti alussa 2kpl talvipyöriä yht. 40e :), mutta jos nyt laitetaan vaikka 100e/vuosi niille niin ollaan lähempänä realismia
Hyvin karkeasti yhteensä: 1760e/8000km == 0,22e/km

Tästä puuttuu myöskin arvonalenema, mutta kun nettiautosta etsii 110hp vehkeitä niin saattaa olla että saa saman kuin 3v sitten maksoi...

Yhteenvetona voinee siis todeta että uusi ja halpa sähköauto on oikeasta halpa vasta jossain 20tkm paikkeilla, tässä vaiheessa sähköhinta alkaa kompensoimaan vuotuista arvonalenemaa ja sitä halvemmaksi tulee mitä enemmän tuon yli ajaa...
 
Ho Lee Fuk

Team R&T
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
849
Hyvää kirjoittelua ja nostan hattua varsinkin käyttäjän @kyynelkaasu suorastaan pieteettiselle tavalle listata exceliin aivan kaikki - siis mankan irroitustyökalua myöden :tup: Useampi ihminen ei laske autoilunsa kustannuksia kuin auton ostohinta vs. myyntihinta ja summittaisen, usein vieläpä ajotietokoneen näyttämän kulutuksen.

Itse olen varttuneemmallakin iällä (30v -> 40v) ajellut "arkiajoni" useita vuosia ns. tonnin pommeilla, koska halusin käyttää saatavilla olevan pääoman vain ja ainoastaan harrasteleluihini. Autojen hinnat olleet 500-1500e pl. yksi 5ke. Autojen iät omistusaikana 16-20 vuotta. Ajokilometrit pidin romuhankinnoissa maltillisina, alle 300tkm pl. yksi. Selvisin ihme kyllä ilman suurempia ongelmia, kertaakaan en jäänyt tielle. Kerran jäin kotiparkkipaikalle, akku oli hajonnut yön aikana.

Lopulta koin, että se mariginaalinen säästö jonka tuollaista käyttämällä saa, ei kompensoi sitä jatkuvaa "uhkaa" siitä, että jotain hajoaa tien päällä tai katsastuksessa löytyy jokin satojen eurojen vika. Lisäksi korjaamiseen kuluva päänvaiva, vapaa-aika, muu (osaavien) frendien vaivaaminen ym. kun ei ole omia tiloja eikä osaamista. Myöskin kolariturvallisuus alkoi kiinnostamaan erään tutun vammauduttua "tonnin romulla" ajaessaan kun toinen tuli kolmion takaa eteen. Voit ajaa itse vaikka kuinka varovasti niin liikenne on täynnä idiootteja jotka joko eivät osaa, eivät enää kuuluisi ratin taakse tai eivät vain välitä (kännykkä naamalla).

Lisäksi nyt kun polttoaine maksaa 2e/litra niin jollain tonnin pommin päälle 7-8 litran kulutuksella, varsinkin jos moottori vaatii 98 oktaanista, maksaa itsessään kk-erää jostain uudemmasta autosta. Siihen päälle vielä päästöpohjainen vuotuinen ajoneuvovero voi olla jotain 300-400e/v kun uudemmalla pikkuautolla vastaava vero voi olla jotain 150e, jopa alle.

Ford Escort 1995 - Auton hinta 0e, tuli isoisän jäämistöstä. Vakuutuksia ja veroja en muista, tästä autosta on aikaa +10 vuotta. Palveli arkiautona useita vuosia ilman minkäänlaista huoltoa. Jakopäätä ei vaihdettu ikinä, öljyt kerran 2 vuodessa. Katsastuksissa löytyi jatkuvasti ruostevaurioita joiden hitsautus tyylii 300-500e / laaki. Tästä hajosi mainittu akku (kulutusosa) ja ainoa selkeä tekninen vika oli että auto nyki kostealla kelillä -> lopulta vaihdettiin tulpanjohdot + tulpat + p-a suodatin. Pakoputkistosta ruostui äänenvaimennin, tämäkin menee kulutuosaksi? Ja ovien lukitus ei toiminut mistään ovesta. Mitään muuta vikaa ei tossa romussa ollut, uskomatonta. Tämä lähti romikselle kun ei mennyt enää päästöistä läpi + jälleen olisi pitänyt hitsauttaa ruosteita -> korjausarvio pyöri yhteensä 500-800e välissä ja autolla ikää jo 20 vuotta.

Tämä on myös auto jolla ansaitsin rahaa: Jouduin kolariin syyttömänä (takalokasuojaan naarmuja, takapuskuriin naarmuja, takavaloon halkeama) ja nostin vastapuolen vakuutuksesta "kertakorvauksen". Maahantuojan korjausarviosta 70% teki toista tonnia ja en tehnyt em. vaurioille mitään :)

Kulutus pyöri itse laskien siinä 7L kieppeillä pk-seudun ja Helsingin ajossa. Pidempää työmatkaa kehyskuntaan mentiin 6L -kulutuksella. 1.6 Zetekki oli hyvä kone!

BMW 318is 1997 - Auto maksoi 1450e + matkakulut 600km päähän. Tätä piti huollattaa oston jälkeen isompi huolto jossa moottoriöljyt, suodattimet, p-a suodatin, sytytystulpat, mutta meni kahdesta katsastuksesta heittämällä läpi. Käyttö tosin oli autolle melko helppoa, suht satunnaista, tähän tuli reilun 2,5v aikana vain jotain 18tkm. Myydessä sain 2500e. Tää oli tosi hyvä "tonnin pommi", ei mitään vikoja, ei mitään ongelmia katsastuksissa. Ainoa toimenpiteitä vaatinut asia oli takaäänenvaimentimen peltinen suojapelti rämisi -> revin sen pois. Ajoneuvoverokin meni painon mukaan (=edullista), koska vanhempi kuin 1999.

Citroen Xsara VTS 2004 - Tämän hankinta 950e mutta tähän menikin sitten rahaa. Moottori käytännössä vaati 98-oktaanista, kulutus oli omassa ajossa liki 8L/100km vaikka ajoin rauhallisesti. Talvella yli tuon. Lisäksi tämä pomppasi katsastuksista jokaisella kerralla; päästöt ja jotain välyksiä, lisäksi takajarrut jumitti -> levyt ruosteessa -> hylky katsastuksessa. Päästöihin auttoi vain katalysaattorin uusinta jollaista ei enää saanut valmistajalta -> tarvikekatalysaattorin vuoksi pakoputkisto jäi kolisemaan runkorakenteisiin vaikka sitä kuinka koetettiin nuijia paikoilleen. Lisäksi tähän tuli jakopään huolto jota en uskaltanut viivästyttää, se yhdessä muun vuosihuollon kanssa teki jotain 700e. Tuo päästöjen vuoksi tehty katalysaattori ja tulpat, takajarrusatula ym. teki yli 800e. Ilmastoinnin täyttö 80e ja ne aineet hävisi taivaalle alle vuodessa, annoin olla.

Vaikka tähän olisi tehnyt kaiken itse niin kaikkiin osiin olisi mennyt varmaan tonni, itsekin tähän tuli tehtyä mm. jarrunesteet ja jarrupalat eteen. Lopulta tuli hylky tyyppiviasta, taka-akseliston välyksestä joka vaatii uuden taka-akselin (kunnostettujen hinnat 700-800e ja saatavuus todella heikkoa). Laitoin nettiautoon ja joku haki pois 500 eurolla. Tämän kuluilla olisin ajellut paljon uudemmalla autolla huolettomia kilsoja... Tää pisti konkreettisesti miettimään näiden "tonnin pommien" mielekkyyden. Tää lähti kiertoon juuri kun Putin aloitti sekoilunsa ja polttoaineiden hinta nousi +2e/litra.

Laskin että omilla ajoillani olisin pahimmillaan (polttoaineiden hinnat pyöri 2,3-2,4e) maksanut Xsaralla ajelusta jopa 400e/kk pelkkiä polttoaineita -> ei mitään järkeä...

Audi TT 1999 - Tämä maksoi webastovikaisena 4900e, ~330tkm ajettuna. Ostin hetken mielijohteesta talvileluksi. Tämä oli lopulta vain 6kk ja sinä aikana tästä meni puola, osa noin 80e, vaihdoin itse. Webaston sain korjattua yksinkertaisella kikalla. Bensaa meni aivan sikana, päälle 10L/100km ja piti olla 98-oktaanista. Jouduin hankkimaan tähän takarenkaat kun toiseen tuli repeämä -> älyttömän kokoiset tarvikevanteet vaativat 245 / 18 -kokoisia renkaita ja laitatin kiinankumit - samalla pyöränkulmat säädettiin, ne oli viturallaan. Kaikki tämä töineen jotain 300e. Ajoneuvovero oli pieni, koska vm.1999. Möin eteenpäin muistaakseni 3800 eurolla.

Jälkikäteen olen miettinyt jos olisin skipannut noi kaikki "tonnin pommit" ja ostanut aikanaan vaikkapa rahoituksella järkevän, pienikulutuksellisen ja luotettavan aasialaisen 7-10te pikkuauton niin olisin päässyt paljon vähemmällä rahanmenolla + päänvaivalla ja se auto olisi nyt oma. Mutta menin silloin ostamaan käyttöautoksi 13te Italialaisen hot hatchin ja siihen kului älyttömästi rahaa (viat + arvonalenema) -> palasin arkiautoissani tonnin romuihin.

Isoisän jäämistöstä tullut Escort osoitti sen, että hyvä omistajahistoria on iso juttu tonnin pommien luotettavuuden kanssa. Yhden-kahden omistajan pitkään omistamat autot tuppaa vain olemaan paljon paremmin ylläpidettyjä kuin "kiertopalkinnot". Mainittu vähävikainen BMW 318is oli myös loistavalla historialla, se oli ollut 1. omistajallaan 17 vuotta!

Lopuksi vielä yksi aivan selkeä etu mikä romuissa on: Niistä ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Parkkipaikkanaarmut, kolhut, ihmisten välinpitämättömyys (asun pk-seudulla) - ei mitään väliä. Auton voi ajaa millaiseen rakoon tahansa ja jos oveen tulee kolhu niin sitten tulee. Tässä mielessä todella huoletonta ajamista... Olen saanut korjauttaa kalliimmista autoistani yhtä sun toista muiden kusipäisyyden aiheuttamaa jälkeä, useilla sadoilla euroilla (bonusmenetykset + omavastuut ym.), kaiken sen olisi tonnin romussa voinut vain antaa olla / jopa nostaa kaskosta rahaa.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 761
Joo näemmä, mä luin tuon jotenkin väärin...

Eli käytännössä corsalla ajetaan kuitenkin 25tkm/vuosi, koska 12*349/0,17=24635? Tämä on myös merkittävä tieto...
sähkö 17kw/100 kulutuksella 0,0255e niin jää 0,0545 muihin kuluihin.
Muita kuluja siis about 1342e.

Muut kulut tuntuvat kovilta
ajoneuvovero: 100e
vakuutus: 700-800e (honzolla olettavasti täydet liikennevakuutusbonukset eli focus kuskilla nämä olisi tätä kalliimmat)
huolto: 100-150 (kerran kahteen vuoteen 200e-300e)

tosta tulisi 900-1050e eli vielä puuttuu reilusti kuluja, uutta autoja kun ei katsasteta ekaan neljään vuoteen, sitä ei pitäisi tarvita omalla rahalla korjata, tuulilasin pyyhkijät kun hakee biltemasta 30e/sarja niin sillä pitäisi about pärjätä. Eli jotain itseltä tuosta puuttuu, auton pesuja?

Jos nyt skaalataan tuo focuksen ajomäärään niin, riippuen noista muista kuluista niin ne ei yhtä kaikki tulisi, mutta suurin osa kuitenkin sillä ainakin 2/3 niistä on kiinteitä
kk-vuokra: 0,27e/km
sähkö: 0,0255e
muutkulut: 1342/15tkm=0,0894e
YHT: 0,38e == ei olekaan enää halpaa vaan 35% kallimpaa ajoa

Jos skaalataan molemmat 8000km/vuosi ajolle, pitäen muut kulut kiinteinä
Focus = 3054e (½ polttoaineesta pois) = 0,38e/km
ecorsa = 0,52 (4188/8000)+0,0255e+0,17(1342/8000)=0,71e/km == melkein tuplasti kalliimpaa ajoa

Tietysti pitää huomioida että focukselta puuttuu kokonaan arvonalenema, sitä on vaikea/mahdoton laskea, voi saada jopa enemmän kuin ostaessa...

tässähän voisi samalla karkeasti verrata omaan 2015 ibizaan (maksoi 8200e, vuonna 2020 ja joku 76tkm ajettuna nyt mittarissa 97tkm) jolla ajan noin 7-8tkm (tämän verran itse tulee ajettua)
polttoaine: 80*5L*2e*=800
vakuutus: 496
katsastus: 80/2
ajneuvovero: 124
huollot: tänä vuonna vaihtanut tulpat, jarrunesteen ja öljyt: 3*12,66 + 6,99 + 34,9 + 5,89 = ja joku tovi sitten jakohihnan se oli öljyineen 700e eli sanotaan hihnan osuus 600 ja 6v niin 100/v. Yhteensä 185e, pyöristetään 200e niin saadaan pyyhkijätkin joskus (en ole 3vuoteen tosin vaihtanut).
Korjattavaa ton ikäsessä ja noilla kilsoilla ei juuri tule ja riippuu ihan tuurista tuleeko yhtään mitään, näille vaikea laskea mitään
renkaita ostin heti alussa 2kpl talvipyöriä yht. 40e :), mutta jos nyt laitetaan vaikka 100e/vuosi niille niin ollaan lähempänä realismia
Hyvin karkeasti yhteensä: 1760e/8000km == 0,22e/km

Tästä puuttuu myöskin arvonalenema, mutta kun nettiautosta etsii 110hp vehkeitä niin saattaa olla että saa saman kuin 3v sitten maksoi...

Yhteenvetona voinee siis todeta että uusi ja halpa sähköauto on oikeasta halpa vasta jossain 20tkm paikkeilla, tässä vaiheessa sähköhinta alkaa kompensoimaan vuotuista arvonalenemaa ja sitä halvemmaksi tulee mitä enemmän tuon yli ajaa...
Tämä on totta. Meillä tohon Corsaan tulee varmasti 50tkm kahteen vuoteen. Nyt ajettu 2 kuukaudessa 8tkm... Varmaan tästä rauhoittuu, mutta ylikilsat sitte 0,20e/km. Saa poika ajaa ylikin, kunhan ei tartte renkaita alkaa ostelemaan :)

Hullupösö on halvempi kuluiltaan. Lyhennys 249e/kk, tekniikka 1:1 sama kuin Corsassa. Eli halpaa ajoa on. Tähän meillä tullee 15-20tkm vuoteen, eli joku 0,23€-0,30€/km omien laskujen mukaan. Toki jälleenmyyntiarvo on arvoitus. 12kk / 15tkm kohdalla tän saisi toki palauttaa. 15tkm ajoilla n. 0,30€/km.

Tosiaan uudella Ibizalla ajoin (tai lapset ajoivat) 2020-2023 62tkm ja myin sen liikkeeseen Autovexin kautta. 0,11€/km tuli arvonalenemaa. 249e/kk olin maksanut kulutonta ja korotonta rahoitusta. 4209,85€ sain takaisinpäin, kun auton möin :). Eli kivasti riitti lyhennykset kattamaan arvonaleneman. Alkuperäsillä renkailla mentiin. Pari 250e huoltoa osui matkan varrelle. Toki pojat pariin kertaan tota kolhivat, eli pari 200e omavastuuta meni. Bensanhinta tosin nosti ajamisen kulut meidän kilsoilla sähkäreitä kalliimmiksi.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
160
Mä ajan samaan hintaan uudella sähköautolla… hommasin heinäkuussa 24kk/50tkm sopparilla 349€/kkOpel corsa e:n. Siis kilometrikustannus. Vuokrille tulee 0,17€/km ja laskennallinen sähkönhinta 0,15€ /kWh plus muutvkulut, niin tulee 0,25€/km. Tosin kesä menty pörssisähköllä ja hinta alle 0,10 e toistaiseksi. Talveksi mennään sitten kiinteään… no on meillä hullupösö kanssa ja se tulee vielä halvemmaksi..
Kuuluuko vakuutukset ja verot vuokraan?
Meillä on 299e/kk (12kk, 15tkm) yksityisleasing Leaf ja sillä pääsee kaikkineen 15tkm vuosiajoilla 0.34 e/km. (Vuodessa vuokrat 3600, kasko ja verot 1000e ja sähköt 500e)
Sulla isommat kilsat saa aikaan pienemmät kilometrikustannukset. Omassa excelissä olen haarukoinut että 15tkm vuosiajoilla tonnin pommi olisi edelleen edullisin mutta 30tkm ajoilla taas kannattaisi valita halvin sähköauto, jossa range riittää. Sähköautojen arvokehityksen ja epäselvien takuun ulkopuolisten korjauskustannusten vuoksi edullinen leasing on luultavasti varsin järkevä ja turvallinen valinta.
Lisäys: Ja tonnin pommilla en tarkoita 500tkm ajettua läpiruosteista saksalaista vaan paremminkin 2000 luvun korealaista tai ranskalaista :) taitaa kyllä nykyhinnoilla olla kahden tonnin pommi.
 
Viimeksi muokattu:

Eipä kuulu verot eikä vakuutukset vuokraan… veroja en nyt muista, mutta vakuutus on 700€ vuodessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
719
Täällä kun näköjään ollut puhetta autoilun kustannuksista ja mitä jää viivan alle kuukaudessa niin ettekai laske vakuutuksia, veroja yms tuollaisia kuukausittaiseen budjettiin? Itse en ainakaan vaan vuosittaiseen. Arvonalenemaakaan en kyllä oikeastaan ota hirveästi huomioon koska en pidä sitä niin relevanttina kuukausimenona, se vasta realisoituu autoa vaihtaessa ja itsellä ei satu olemaan tiukkaa suunnitelmaa millon vaihdan autoa. Jos ottaisin kaikki nuo autoilun kulut kuukausittaiseen budjettiin niin yli 1300€ paukkuisi aika helposti. Tähän sisältyy: auton lyhennys & korko, arvonalenema (arvioitu), verot, vakuutukset ja sähkönhinta.

Ja en tiedä mihin tulotasoon kuulun mutta kai siinä rajoilla olenko edes keskituloinen. Eli ilmeisesti olen totaalisen tyhmä kun noin paljon käytän autoiluun rahaa, no ainakin tolla ajaminen on kiinnostavampaa ja mukavempaa kuin alkoholin kittaaminen josta täälläkin oli juttua.

Mutta tosiaan ei kannattaisi oikein arvostella muiden rahankäyttöä kun kaikilla on eri mielenkiinnonkohteet.

Niin ja edittinä vielä: auton hinta oli 56258€ kun noudin liikkeestä.
Ei liity ajovaloihin, joten vastaan tänne.

Jotta saadaan jotain vertailukelpoista, niin tietysti kaikki kulut otetaan huomioon. Mutenhan se on ihan sama lasketko vuosittain vain kuukausittain, maksat sen kuitenkin.

Muuten 1300€/kk kuulostaa kyllä kovalta sähköllä. Omissa laskelmissa pitäisi päästä sähkiksellä alle 1000e/kk (55k€ 30tkm).

Itse taas lasken mielummin kilometrikustannusta, mikä on nykyisellä diesel rouskulla noin 30 sentin paikkeilla. En ole pitänyt tankkauksista kirjaa, joten pari senttiä suuntaansa voi heitellä.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
982

Johtunee siitä etten saanut kovin hyvällä rahoituksella tuota ja kieltämättä maksan siitä vähän liikaa ylimääräistä mutta mä en verrannut tuota mihinkään käytettyyn x tonnin autoon vaan my22 40tkm ajettuun saman merkkiseen kevythybridiin joka mulla oli. Siinä oli halpa rahoitus mutta toisaalta bensaankin upposi rahaa. Sain laskelmiksi +-0 ekat 3v ja uudessa sähkärissä uusi takuu. En nyt muista montako vuotta pitää ajella tolla, eytä sähköauto alkaa olla halvempi. Huollotkin tuossa paljon halvempia kuin kevythybridissä jossa jo 5v kohalla jakohihnan vaihtoa yms..

Tuo arvonalenema muuttaa tuota kustannusta jonkun verran ja sehän varmistuu vasta kun vaihdat/myyt autosi että mikä se on tarkalleen. Sähköautoissa se lienee suht arvoitus.

Niin ja lienee selvää että uusi auto ei yhtään kenellekään ole pelkästään mikään budjettivalinta vaan siihen liittyy muitakin syitä kuten uuden auton mukavuus, turvallisuus, huollettomuus...you name it.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
333
Tähän sisältyy: auton lyhennys & korko, arvonalenema (arvioitu), verot, vakuutukset ja sähkönhinta.
Miksi sä lasket sekä rahoituksen lyhennyksen että arvonaleneman? Yleensä ne on kyllä laskettu niin, että jos sä menetät maksukykysi ja rahoitusyhtiö hakee auton pois, niin se auto öbaut kattaa jäljellä olevan velan.

Vai onko tässä nyt ostettu ilman käsirahaa ja megalomaanisella viimeisellä erällä jokin kaikilla herkuilla varusteltu ranskanrapea, jolla ajetaan 50 megametriä vuoteen?
 
Eihän tohon kuuluisi laskea kuin arvonalenema (siis jos on oma auto). Näissä liisareissa ja vastaavissa sitten vain se kk-erä.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
333
Eihän tohon kuuluisi laskea kuin arvonalenema (siis jos on oma auto). Näissä liisareissa ja vastaavissa sitten vain se kk-erä.
Niin, missään tapauksessa sitä ei ainakaan pidä laskea kahteen kertaan. Siinä ei ole tolkun häivää.

Tosin jos leasingautoilussa kustannukseksi lasketaan se kuukausierä kokonaisuudessaan (siinähän on myös leasingyhtiön voittomarginaali, leasingyhtiön autoon sitoman pääoman hinta jne.) eikä pelkkää auton arvonalenemaa, niin mun mielestä rahoitetussa autossa voi vastaavasti laskea mukaan rahoituksen kulut ja sitten lopuksi tasata summan, kun tietää, paljonko autosta sai rahaa poismyydessä. Ja käteisellä ostetussakin autossa arvonaleneman oheen voi lisätä kustannukseksi autoon sidotun pääoman menetetyn tuoton (versus saman rahan sijoittaminen pörssiin, kiinteistöön tms.).
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
982
Miksi sä lasket sekä rahoituksen lyhennyksen että arvonaleneman? Yleensä ne on kyllä laskettu niin, että jos sä menetät maksukykysi ja rahoitusyhtiö hakee auton pois, niin se auto öbaut kattaa jäljellä olevan velan.

Vai onko tässä nyt ostettu ilman käsirahaa ja megalomaanisella viimeisellä erällä jokin kaikilla herkuilla varusteltu ranskanrapea, jolla ajetaan 50 megametriä vuoteen?
Niin no se että kattaako auton arvo velan riippuu siitä paljonko sitä autoa on lyhennetty tietysti. Itellä oli käsirahaa ja vanhasta autosta sai myös jonkun verran enemmän mitä siitä oli lainaa. Isompi vikaerä on mutta jos mitään mullistuksia ei autokaupassa käy niin pitäisi kyllä auton arvo kattaa jäljellä oleva velka siinä 5-6v päästä. En tiedä vielä jos vaikka maksaisi auton loppuun ja ajelisi sillä sitten vielä velattomanakin. Saa nähdä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 204
Mä ajan samaan hintaan uudella sähköautolla… hommasin heinäkuussa 24kk/50tkm sopparilla 349€/kkOpel corsa e:n. Siis kilometrikustannus. Vuokrille tulee 0,17€/km ja laskennallinen sähkönhinta 0,15€ /kWh plus muutvkulut, niin tulee 0,25€/km. Tosin kesä menty pörssisähköllä ja hinta alle 0,10 e toistaiseksi. Talveksi mennään sitten kiinteään… no on meillä hullupösö kanssa ja se tulee vielä halvemmaksi..
Mistä tohon hintaan saa?
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 761
Mistä tohon hintaan saa?
No ei varmasti nyt mistään. Viime kesäkuussa tuli erä Autoverkkokauppaan. 299e/kk 15tkm/ vuosi ja 349e/kk 25tkm/vuosi.
Näyttökuva 2023-12-21 081806.png

24kk minimipitoaika, sen jälkeen saa päättää kuukauden kerrallaan, pitääkö vai palauttaako. 48kk maksimipitoaika.
On kyllä ollut edullista autoilua. Pojan käyttöön hommasin ja nyt jo >13tkm ajanut. Auto toiminut täysin moitteetta ja toimii siinä mihin se on hommattu.
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
914
Per vuosiPer kuukausiPer kilometri
Polttoaine
1071​
89,25​
0,07​
Vakuutukset
350​
29,17​
0,02​
Huollot ja korjaukset
1850​
154,17​
0,12​
Verot
400​
33,33​
0,03​
Katsastukset
50​
4,17​
0,00​
YHTEENSÄ
3721​
310,08​
0,25​

Olen jonkinlaista tukkimiehen kirjanpitoa pitänyt omasta autostani, joka on v. 2014 Passat Ecofuel. Nyt mittarissa 288tkm. Auto ollut jo tammikuusta 2019 ja ostaessa auto oli viisivuotias ja n. 215 tkm ajettu. Polttoaine oli erityisen halpaa varsinkin kolmen ensimmäisen vuoden ajalta ja ei se erityisen kallista nytkään ole. Oheiseen taulukkoon laskin polttoaineet kuitenkin viimeisimmän hinnan perusteella, joten polttoaineen osalta vuotuinen lasku on aiempina vuosina ollut alhaisempi kuin nykyään (alun perin kaasu maksoi 1,30€/kg ja nykyään 1,70€/kg). Ajosuorite ollut vuodessa n. 15 tkm, koronavuosina tuli vähän vähemmän ajoa.

Vakuutus sisältää kaiken muun (lasiturva, hinausturva, ilkivalta yms.), mutta ei omaa töhöilyä, eli osakasko löytyy, muttei täyskaskoa.

Huoltoihin ja korjauksiin on mennyt rahaa vuositasolla, mutta se johtuu ihan täysin omista mieltymyksistäni, ei niinkään auton epäluotettavuudesta. Tuo kustannus on ollut siis keskimääräinen vuosikustannus omistussuhteeni aikana. Esimerkiksi yhtenä vuonna on saattanut mennä selvästi vähemmän ja toisena enemmän, jos olen esim. hommannut uudet renkaat tai on pitänyt tehdä muuta isompaa remppaa. Logiikkani on pitää auto tietyssä hyvässä peruskunnossa koko ajan kilometreistä ja auton arvosta huolimatta ja esimerkiksi nyt viimeksi kun piti alkaa miettiä etuiskarien vaihtoa, laitoin samaan syssyyn vaihtoon etujouset ja tolppiin liittyvät oheistarvikkeet, etupyöränlaakerit, ABS-anturit, jarrukilvet, vetonivelien suojakumit jne. Eli siis kaikki vaihtoon, jotka samalla tulee siinä helposti hoidettua, kun iskareita vaihtaa. Näin ollen koko etupää tulee kerralla huollettua, eikä tarvitse sitä murehtia. Lisäksi kun viimeksi meni vauhtipyörän silmälaakeri, niin samaan syssyyn vaihdettiin DSG:hen öljyt, kytkin ja vauhtipyörä. Huollot teen pääasiassa itse, mutta joitakin töitä teetän tilan, työkalujen tai ajan puutteen vuoksi korjaamoilla ja ne kustannukset ovat myös tuossa sisällä. Kertaakaan en ole toistaiseksi tien päälle jäänyt.

Verot on aikalailla tasan 400€/v., josta 200€ on kaasuauton käyttövoimaveroa.

Nyt oli ensimmäinen vuosi kun auto pitää alkaa katsastamaan joka vuoksi, aiemmin leima riitti kahdeksi vuodeksi kerrallaan, joten aiemmin vuotuinen katsastuskulu oli puolet taulukossa esitetystä.

Arvonalenemaa en ole tähän laskenut mukaan. Auto maksoi aikanaan n. 14t€ ja äkkivilkaisulla Nettiautosta vastaavan kulkineen saa realistisesti arvioiden n. 7t€, joten noin puolet on lähtenyt arvosta pois kuudessa vuodessa.

Käytännön kustannus minulle ei kuitenkaan ole taulukon mukainen, koska n. 6-8 tkm vuodessa tulee työajoja, joista saan työnantajalta kilometrikorvausta, joka loiventaa autoilun kustannuksia minulle merkittävästi. Johtuu ensisijaisesti siitä, että auton polttoainekustannus on niin maltillinen, mutta saan täyden kilometrikorvauksen (0,53 snt/km/2023) siitä huolimatta. Käytännössä ainakin reilu 3t€ kuluista menee "työnantajan piikkiin".
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 204
No ei varmasti nyt mistään. Viime kesäkuussa tuli erä Autoverkkokauppaan. 299e/kk 15tkm/ vuosi ja 349e/kk 25tkm/vuosi.
Tuohon hintaan voisi itseäkin kiinnostaa kokeilla, toki Corsa on aika pieni verrattuna siihen mihin oon tottunut, mutta toisaalta 90 % kilsoista ajan yksin ja takapenkillä matkustaa lähinnä putkikassi. Loput 10 % muksujen kuskaamista, mutta silloinkaan mitään isoa rahtia ei ole yleensä kyydissä, keppari tai luistimet mahtuisi tuonnekin :D

Näköjään Ioniqin saisi tuosta firmasta 434 € / kk. Tosin nykyisessä < 10 k€ autossa pääomakulut alkaa olla maltilliset, koska kalliit vuodet on jo takanapäin. Noin 2000 € olisi säästöpotentiaali polttoaineen ja verojen osalta vuodessa. Ioniqilla vuosikulut asettuisi johonkin 7 k€ tienoille huomioiden kiinteät maksut ja energia.

Nykyisellä autolla hinta lienee jossain viiden tonnin paikkeilla (vero, vakuutus, polttoaine ja arvonalenema). Tolla 349 € tarjouksella melkein kannattaisi lähteä vaihtamaan, koska onhan tuo aika huoletonta ajoa. Ilmeisesti kuitenkin jos nuo menee paskaksi niin auto firmalle ja sieltä tulee toinen tilalle?
 
Takuun alainen autohan tämä ainakin sen ekat 24kk, eli sijaisauto pitäisi saada sen ajan ilkman muta jos jotain tulee. Vaan eipä ole kokemusta. Vielä halvempihan toi meidän hullupösö on, kun on vain 249€/kk. Tosin sen olen ajatellut pitää. 6/2023 alussa saatu ja siihenkin on jo saatu 12500km mittariin, eli ei edes pysyisi alle sen 15tkm joka palautusraja..
 
A_J

Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
276
Pesiskenttälukemia -16 Auriksen juoksevista kuluista vuodessa:

1500 polttoaine
1500 renkaat, huollot, katsastus, pesut, kemikaalit, pysäköinnit, kalut, pyyhkimet, lamput jne.
600 vakuutukset
120 ajoneuvovero
600 autopaikka
4320 yhteensä

Huoltojen rivi on aika karkea ja yläkantissa, mutta kattaa mahd. isompiakin hommia. Arvonalenemaa tässä ei lasketa. Halvemmaksi /km tietty tulisi, jos olisi enemmän ajoa.

Nyt uutena on se, että poika saanee ajokortin ihan pian. Tästä seuraa, etten ehkä jätä isoimmalle omavastuulle vakuutuksia ja ehkä otan lasivakuutuksenkin. Vakuutushan pompsahtaa jo siitä, että on nuori kuski joskus ratissa. Vaihtoehtona on mielessä pojalle se ns. tonnin pommi, jonka ostaa vaikka minulta lainana (jos/kun tekee opiskelun ohella töitä, kuten ajatus on).

Muutama linkki mulla on tallella taulukossa. Niistäkin tulee tulkinnaksi, että ei tuo oma autoilu mahdottoman kallista ole.

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
233 809
Viestejä
4 115 740
Jäsenet
69 819
Uusin jäsen
Tuskajuska

Hinta.fi

Ylös Bottom