Autoilua mahdollisimman edullisesti

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
Mitä nyt on tullut koettua, niin sekä kilometrit, että ikä aiheuttaa ongelmia. En tiedä, mikä olisi täydellinen iän, kilometrien ja hinnan suhde, että ei tarvitsisi olla aina remppaamassa. Kyllä mulla oli paljon ajettu Lexus ja ei sekään ollut viaton ja kallis laittaa. Nyt on vähän ajettu ja vanha Mersu ja siinä tuli taas sitten ikään liittyviä ongelmia, joten ei sekään oikein ole ratkaisu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
En maininnut missään, että siihen olisi tullut muutaman tonnin edestä korjauskuluja. Toki mahdollista.
Nimenomaan. Tein pari lisäystä siihen hurjimpaan skenaarioon, kun siitä puuttui.

Korjaaminen on oleellista halvinta autoilua arvioitaessa. Niitä yllätyksiä tulee todennäköisemmin kuin vähän isommalla satsauksella ja niiden osuus kokonaisuudesta on suurempi. Hankintameno tai arvonalenema on oikea sarake korjauskuluille, kun pommi alkaa lahota ja sen tekohengittämistä päätetään jatkaa.
 
Henriquez

SER OMISTAJA
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 207

Siitä huolimatta se on yleensä halvempaa kuin arvonaleneman maksaminen.
Kuten jo sanoin, aika paljon joutuu autoa korjaamaan jos meinaa päästä yhtä helvetillisiin kustannuksiin kuin uuden auton arvonalenema.

Tästä faktasta ei pääse rimpuilemalla irti mitenkään. Sinun täytyy käytännössä keskimäärin korjata sitä halvempaa autoa 3000-4000e vuodessa, jotta se olisi kalliimpaa. Kuinka monta sellaista tiedät, jotka joutuu korjaa autoaan joka vuosi 3000:lla eurolla?

Tajuatko edes kuinka suurista summista puhutaan tuon PELKÄN arvonaleneman kanssa? Vaikka sitä sykliä jatketaan niin että se rahamies ostaa sen pitoajan jälkeen taas uuden auton niin taas se homma lähtee alusta. Sillä rahalla nuukempi mies tai nainen ostaa huokean ratkaisun ja pöristelee sillä tyytyväisenä taas.

Se on vissiin niin vaikea hyväksyä, että uuden auton ostaja ottaa perseeseen niin rajusti. Harmi niille, jotka ovat siihen ratkaisuun päätyneet (ja huom rahallisesti).

Kyllähän se antaa sitten vastineeksi kaikkea muuta kivaa, mitä siinä 5000e "pommissa" ei ole. Näistä tärkeimmät:

- Turvallisuus
- Kulutus (pienellä varauksella sillä se riippuu taas niin vehkeestä)
- Saa peenorin seisomaan kun saa näyttää että on uusi auto alla :hammer:
 
Viimeksi muokattu:

Henriquez

SER OMISTAJA
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 207
Mitä nyt on tullut koettua, niin sekä kilometrit, että ikä aiheuttaa ongelmia. En tiedä, mikä olisi täydellinen iän, kilometrien ja hinnan suhde, että ei tarvitsisi olla aina remppaamassa. Kyllä mulla oli paljon ajettu Lexus ja ei sekään ollut viaton ja kallis laittaa. Nyt on vähän ajettu ja vanha Mersu ja siinä tuli taas sitten ikään liittyviä ongelmia, joten ei sekään oikein ole ratkaisu.
Paljon ajettu premium on lähes aina kallis laittaa. Fiksua on katsoa tarjonnan perusteella kilometrit ja kahlata tyyppiviat lävitse. Se jo kertoo aika paljon, kuinka paljon tietyllä automerkillä ja mallilla kelataan kilsoja ennenkuin päätyvät paaliin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Siitä huolimatta se on yleensä halvempaa kuin arvonaleneman maksaminen.
Kuten jo sanoin, aika paljon joutuu autoa korjaamaan jos meinaa päästä yhtä helvetillisiin kustannuksiin kuin uuden auton arvonalenema.

Tästä faktasta ei pääse rimpuilemalla irti mitenkään. Sinun täytyy käytännössä keskimäärin korjata sitä halvempaa autoa 3000-4000e vuodessa, jotta se olisi kalliimpaa. Kuinka monta sellaista tiedät, jotka joutuu korjaa autoaan joka vuosi 3000:lla eurolla?
Tietenkin vanha auto tulee yleensä halvemmaksi kuin uusi auto, ainakin jos käyttö on sellaista johon vanhaa autoa yleensä harkitaan. Silti keskimääräistä vuosikustannusta suurempi syy vanhan auton valintaan on yleensä se, että alkuvaiheessa tarvitaan pienempi raha(oli se omaa tai rahoittajan).

Mielenkiintoisempi kysymys onkin se, kuinka paljon enemmän uusi auto elinkaaren tai pitoajan kuluessa maksaa. Se ei aina ole niin paljon enemmän kuin moni tarkan markan mies ajattelee, ja riippuu monesta.

Minkäänlaista kiemurtelua tässä ei ole. Kukaan ei yritä todistaa, että uusi auto tulisi halvemmaksi.

Ajomäärääkin tärkeämpi muuttuja on auton hintaluokka(eli käyttötarvetta määritellen kokoluokka ja statusluokka). Jos haluaa vaikkapa kattavasti varustellun ison saksalaisen sedanin tehokkaalla moottorilla, uusi tulee valtavasti kalliimmaksi kuin vanha - vaikka tässä esimerkissä huonolla tuurilla korjauskulut vanhassakin ovat jumalattomat. Tai jos tarvitsee pakualustaisen minibussin alkavalle lestaadioperheelleen.

Jos taas tarvitsee vain toimivan auton, sanotaan nyt vaikka sellaisen jolla ilkeää kohtuullisesti ajaa pitkähköjä maantiematkoja, tilanne muuttuu. Vanhoista autoista on valittavana kaikki ei-romut, uusista melkein halvin riittää. Jos tyypillinen malliston toiseksi pienin riittää, pääsee ehkä jopa vain 15 000 eurolla liikkeelle. Jos nyt katsoo vuosimallin 2015 100 000 kilometriä ajettuja pikkuhatchbackeja liikkeistä tai nettiautosta, niin ei niiden pyyntihinta ole 0 euroa. Siinä ei enää puhutakaan mistään neljän tonnin arvonalenemista vuosittain vaikkapa viiden vuoden kaudella, uuden auton vakuutuskaan ei välttämättä maksa mahdottomia ja käyttökuluista syntyy jo säästöjä, vaikka ajomäärä ei ole niin suuri että auto menisi viisivuotiaana paaliin tai tonnilla. Tasapainoon johtava korjaustarve voikin olla yllättävän vähän. Ja kuka haluaa edes vähänkään lähelle sitä tasapainotilannetta, jossa voi jälkeenpäin laskea maksaneensa vanhasta pommista saman verran kuin uudesta?
 
Kiitos hyvistä tarkennuksista. Tosiaan halvemman hinnat alkaen uuden auton kanssa saa tota arvonalenemaa alas tottakai.

Otetaan esimerkiksi Toyota Yaris. Uutena karkeasti 15 000e. 5 vuoden jälkeen keskimäärin ajettu se 100 000km ja hinta siellä 9-10k tienoilla. Arvosta lähtenyt 5000e. Toisaalta taas hinnata alkaen uudemmat autot ovat kestävyydeltään kyseenalaisia pitemmällä aikavälillä.
 
Juuri tällaiseen politiikkaan olen päätynyt henkilökohtaisessa käyttöautossani kun toistaiseksi tämä segmentti riittää kuljetustarpeeseeni. Olisin hyvin mahdollisesti nyt 2019 Yariksen omistaja, ellei se olisi makuuni niin pelottavan ruma auto.

En ole vielä iljennyt tehdä laskelmaa(ja osa tositteista puuttuukin) aiempien käytettyjen autojeni kuluista. Pahoin pelkään etten säästänyt mitään tai ainakaan niin paljon, että sitä rahana pitäisi. Vaivaa ja stressiä se ei ainakaan korvaa.

Jos nyt oletetaan, että tarvitsen tai haluan seuraavaksi parin vuoden päästä ison farmarin, pakettiauton tai maasturin, tilanne muuttuu kovasti. Tiedän, että siinä vaiheessa kustannusargumentti on ilman muuta kallistunut muun kuin uuden puolelle. Silloinhan on kysymys vain siitä, onko varaa ja kulutushalua.

Aika moni auto on kestävyydeltään kyseenalainen. Jos pahimmat miinat onnistuu kiertämään, niin tämä ei pääsääntöisesti ole ensiomistajan ongelma. Etenkin jos tarkastellaan skenaariota, jossa ostetaan pieni edullinen auto uutena. Hyvin todennäköisesti sitä ei ole tarkoitus pitää yli viittä vuotta, ja jos ajosuoritteen määräksi autoluokassa rajataan vaikka 20 000 kilometriä vuodessa, sataa tuhatta kilometriä. Ainakaan kymmeneen vuoteen ei pitäisi tarvita venyttää, jos ei pahasti köyhdy; eihän se jonkun tojotan arvonalenemalla edes kannattaisi. Mitään ei pitäisi kovin todennäköisesti hajota, kunhan ei ooppelin tai volkkarin pikkukonetta valitse. Lisäksi viiden vuoden takuuaikahan on aika minimi, jotta uuden auton ostoa voi harkita ellei ole tehty rahasta ja ostele uusia autoja perheelle tontin nurkalle kuin karkkia. Tietenkään odotettu elinkaari ei ole sama kuin isossa mersussa, jos kilometrejä on tarkoitus sahata mittariin hirveä määrä, mutta tämähän on aika harvinainen skenaario ainakin jos pikkuauto on vaihtoehtona.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
140
Nyt alla käyttiksenä Audi a4 1.9tdi quattro, mittarissa joku 425t, koneella ajettu hitu vähemmän, kun oli jossain vaiheessa käynyt kämmi turbon öljyputken kanssa ja nostettu uusi pata tilalle. Ostohinta toissavuonna 3400. Ostin hyvin huollettuna, öljyt olen vaihtanut 3x vuoteen, eli 10tkm välein. Vaihdon hinta 35e/kerta. Muuta ei ole tarvinnut tehdä, jakopään osiin menee nyt syksyllä pari sataa. Jakopää pitää vaihtaa kaikkiin vehkeisiin ajallaan, eli ei ole pommien ongelma. MIkäli vikoja ilmenee, ne toki korjataan, eli huollon laiminlyönnistä ei ole kyse. Dieseliä kuluu 5l luokkaa satkulla.

Tämän takia haluan pysytellä näissä n. 20v vanhoissa, auto ei halvaannu jos siellä joku maailmanpelastusanturi sekoaa (dpf, adblue, yms pikkujuttu), ei ole start stoppeja riesana ja tuohon nyt vaihtaa vaikka kerrostalon pihalla sen jakoremmin ja vesipumpun, mikä on määräaikaishuolloista ehkä se isotöisin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 397
Taidan toistaa itseäni, mutta kyllä halvinta autoilua on ajaa vanhalla autolla: ei kaskoa, ei pääomakuluja, ei huolta "maalipinnasta" ja paljon muita etuja :) Sitten vielä kun itse tekee helpot huoltohommat, niin todella halvalla pääsee, vaikka miten laskisi. Jos huolehtii, että auto on kunnossa, niin ei tule yllätyksiä sen enempää kuin uudellakaan autolla, en ole itse jäänyt kertaakaan tienposkeen tai aamulla kotipihaan, vaikken ole koskaan uutta autoa omistanut. Ja vanha auto ei välttämättä ole sen epämiellyttävämpi ajaa kuin uusikaan, mutta tämä menee makuasioiden puolelle - itse en missään nimessä haluaisi ajaa uudella pienellä autolla, koska jo ihan perus fysiikka tekee lyhyen akselivälin autosta huonon isolla tiellä ja sitä on vaikea paikata avustimilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Taidan toistaa itseäni, mutta kyllä halvinta autoilua on ajaa vanhalla autolla: ei kaskoa, ei pääomakuluja, ei huolta "maalipinnasta" ja paljon muita etuja :)
Epäilemättä se on ainakin lähes aina halvinta, etenkin jos autoilu on pelkkää hupia eikä välille jääminen tai viikon keskeytys niin haittaa.

Ei se täysi vakuutuspaketti välttämättä maksa kuin 350-500 vuodessa. Maksoin pelkkää liikennevakuutusta joskus parikymppisenä vanhasta pommista pahimmillaan yli 800, ja silloin sillä rahalla olisi vielä saanut jotain. Esimerkiksi sen auton. :smoke: Kaskon puute ei välttämättä ole ihan pelkkää plussaa jos sattuisi vaikka joku muu kolaroimaan sen auton. Tietenkin koko asialle voi vain nauraa jos auton arvo on 300 euroa, mutta usein "arvottomat" vanhat käyttöautot ovat ainakin kymmenkertaisesti sen arvoisia, jolloin tilanne on vähintään kiusallinen. Näin autistina maksan mielelläni jo kaikenlaisen draaman vähentämisestä.

Pääomakulu eli pääoman menetetty tuotto on esimerkiksi 17 000 euron lisäsalkulla vielä melko pieni, etenkin kun useimmat kuitenkin ryyppäisivät sen rahan tai laittaisivat nollakorkoisen asuntolainan lisälyhennykseen. Tai tietysti oletuksena sijoittaisivat tappiollisesti. Eri juttu 100 000 euron bemarin kohdalla, mutta sehän ei kuulu otsikon aiheeseen.

Arvonalenema on eri juttu ja se tulikin jo käsiteltyä.

Kun ei ole huolta maalipinnasta, se tarkoittaa että ajaa jo valmiiksi ruotoisella autolla. Minä tykkään mieluummin siviilissä ajaa ehjällä ja kestän sen riskin, että jotain kolhua tulee. Lopulta se raapiminen tai edes pieni kolari on aika pieni huoli verrattuna siihen, että joka päivä voi liikenteessä päästä hengestään tai pahimmillaan teloa jonkun toisen hengiltä. Mihinkään näistä huolista ei ole taikaluotia, mutta reaaliarjen selviämiskeinona jokaiseen on, ettei aja kuin pullopersesika ja edes yrittää opetella ajamaan.

Onhan siinäkin oma punaniskainen viehätyksensä, että voi ihmettelevälle yleisölle vaikka monottaa autoaan turvasaappaalla jos siltä tuntuu, kolaroida kiviaitaan tahallaan ja tumpata kattoon ulko- ja sisäpuolelta. Kokeiltu, kyllästytty, harvoin kehtaisi.
Sitten vielä kun itse tekee helpot huoltohommat, niin todella halvalla pääsee, vaikka miten laskisi.
Moni yllättävästi tarpeeseen tuleva korjaus ei tule halvaksi, eikä edes rutiinihuolto, kun nyt oletetaan että tehdään "hyvin" eli huoltokirjan mukaan. Toki nesteiden vaihto henkilöautossa on melkein ilmaista, tuulilasiakin joku pitää jo kalliina(ja pitää jossain vaiheessa vaihtaa vaikka ei hajoaisi #hyvähuolto), eikä aina jakopäähän saa edes osia kolmella numerolla.
Jos huolehtii, että auto on kunnossa, niin ei tule yllätyksiä sen enempää kuin uudellakaan autolla, en ole itse jäänyt kertaakaan tienposkeen tai aamulla kotipihaan, vaikken ole koskaan uutta autoa omistanut.
Minäkään en muista koskaan jääneeni tielle, ja kotipihaankin vain kolmesti joista kaksi kertaa omalla autollani. Yhdellä kerralla käynnistysakku sippasi kerrasta, toisella kerralla tulpat olivat varoittamatta niin loppu, että kylmäkäynnistys oli mahdotonta. Niin joo, maastoon olen kerran jäänyt kilvellisellä henkilöautollakin ilman osumaa(muiden vehkeiden kanssa useasti), mutta laskettakoon sekin nollaksi tässä vertailussa.

Näinkin hyvä oma otos ei todista mitään. On tuuria ja helvetinmoinen ihme etten niillä romuilla koskaan jäänyt välille. Huollon laiminlyöntiähän tämä kaikki olisi ollut(ja se tulppaepisodi oli), mutta sen vastakohtana hyvä huolto ei ole ihan halpaa rahassa tai ajassa. Se, että on vähän jotain rassannut ja ollut onnekas, ei tarkoita vielä että olisi huoltanut museoautoaan hyvin.
Ja vanha auto ei välttämättä ole sen epämiellyttävämpi ajaa kuin uusikaan, mutta tämä menee makuasioiden puolelle -
Usein voi olla parempi, jos se on uudenveroisessa mekaanisessa kunnossa tai jopa paranneltu. Se on aika harvinainen tilanne kun puhutaan halvasta autoilusta.
itse en missään nimessä haluaisi ajaa uudella pienellä autolla, koska jo ihan perus fysiikka tekee lyhyen akselivälin autosta huonon isolla tiellä ja sitä on vaikea paikata avustimilla.
Uusissa pikkuautoissa ei tietyin varauksin enää ole lyhyt akseliväli. Lisäksi niissä on ymmärrettävistä syistä kiertojäykkä kori ja uusia kun ovat, puslatkin uusia. Vakauden tunne on riittävä ja puutteet ajettavuudessa ensisijaisesti muita. Ylipäänsä puutteet ovat lähinnä seurausta halvasta/kevyestä/soveltuvin tavoin kompaktista tuennan rakenteesta. Tämä verrattuna isoon Audiin, ei verrattuna vanhaan datsuniin. Harvassa autossa muutenkaan vakioalustalla on hyvä ajettavuus.
 
BHN

Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
242
Tuli mieleen lukiessa "älä maksa liikaa merkkihuollon lisätöistä" trediä , että onpahan yksi ressi vähemmän kun ei tarvi vanhalla autolla ajaessa kytätä pyyhkimesulkien vaihtoa merkkihuollossa..
 
Ho Lee Fuk

Team R&T
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
849
Nyt menty kohta 1,5 vuotta "tonnin romuilla". Tätä ennen oli reilut 3 vuotta uudehko käyttöauto, jonka hankintahinta oli 14ke. Eikä tuokaan (14ke) monelle täältä ole henkilöautossa varmasti juuri mitään. Tuota ennen ajelin kolmisen vuotta kahdella autolla joista pääasiallinen "käyttöauto" oli 500 euron romu. Toki sen rinnalla oli backuppina "käyttöharraste" joten tolla todellisella romulla ajelu ei juurikaan pelottanut. Huvittavinta oli ettei se jättänyt ikinä tielle. Kerran loppui akku ja sekin omaa syytä, oli jäänyt takaluukku rakoselleen. Jos olisi ollut tilat ja välineet niin tuon kanssa olisi päässyt halvalla, nyt sitä piti kahdesti hitsauttaa ulkopuolisella firmalla ihan kuittia vastaan.

Alla omat viimeisen 1,5v halpisajeluiden kulut. Suluissa vähän niin ja näin "kilometrikuluihin laskettavat asiat", itse en laske mutta jotkut laskee.

Auto A (vm.1997)

Ajettu ostettaessa 235tkm.

-Hankintahinta 1550e.
-(Auto hankittu 600km päästä, matkakulut ees-taas 120e).
-Yksi valinnainen huolto teetetty: Hikoileva venttiilikannen tiiviste - samaan syssyyn valitun öljynvaihdon kanssa jotain 280e.
-Yksi valinnainen huolto tehty itse: Uusittu imuputki sekä rekisterikilven polttimot, näillä hintaa noin 47e.
-Yksi pakollinen huolto teetätetty: Katsastuksessa jarrudynossa alkoi jarruputki vuotamaan sekä toisen etuiskarin vaimennusteho riittämätön. Katsastuksessa jumahti etuoven avauskahva, ovea ei saanut auki ulkoa - Valittu 2 x OEM-iskarit (+120e/kpl), jarruputki, sijaisauto, etuoven avauskaapelin herkistely sekä jälkikatsastus = 620e. Tässä olisi päässyt paljon halvemmalla (1 x 60e tarvikeiskari), mutta ajatus oli (on) pitää tätä autoa joten en säästellyt.

----
2497e

Auto B (vm.2004)
(Hankittu ex tempore, koska en halunnut uittaa autoa A pk-seudun suolavelleissä)

Ajettu ostettaessa 238tkm.

-Hankintahinta 940e.
-Teetetty yksi pakollinen huolto: Jakohihna + VP + jäähdytysnesteet + sijaisauto + öljyjen ja ilmansuodattimen vaihtotyö 720e.
-Yllä olevaan huoltoon liittyen hankin itse Itse öljyt + ilmansuodattimen, yhteensä ~60e.
-Talvirenkaat 100e.

----
1820e

Muuta:

-Yleismaailmallisesti näiden vakuuttaminen on käytännössä ilmaista, vaikka molemmissa on "pikkukasko" / niin iso kasko mitä tuollaisiin nyt saa.
-Molemman auton kulutus todella kohtuullinen, itse laskien matalaa 7L/100km. Eli tämän verukkeella ei tarvisisi miettiä mitään uusia "ekoautoja".
-Suorituskyky eli kiihtyvyys 100km/h-nopeuteen toisella ~10 sec ja toisella 8 sec. Eli tämänkään asian verukkeella ei tarvise miettiä mitään uusia, mukanopeita "sporttiautoja".
-Auto A:sta saisi myydessä täällä pk-seudulla helposti enemmän kuin mitä siitä Kainuun korvessa maksoin.
-Jos olisi omat tilat niin noiden ylläpito olisi vielä meikäläisen laskelmia paljon edullisempaa.

Kaikki asiat huomioiden, pakollinen autohuoltojen käyttö ym, tuo on mielestäni ihan inhimillisen vähän rahaa kiinni ns. pakollisessa asiassa kuin arkiauto.

EDIT:

Ja siis kumpainenkaan esimerkin autoista ei hintaluokastaan huolimatta ole mikään ruosteinen romu vaan molemmat ovat ikäisekseen poikkeuksellisen siistejä tapauksia - niin ulkoa kuin sisustastakin. Tämä on minulle tärkeää sillä tällaisista autoista, hintaluokasta viis, on tarpeen vaatiessa paljon helpompaa päästä chattiautossa eroon kuin "ikäisekseen normaalikuntoisista", saatika epäsiisteistä vehkeistä.
 
Viimeksi muokattu:

Ho Lee Fuk

Team R&T
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
849
Voisit laittaa kuvia näistä niin voidaan arvioida.
Tällänen tonnin pommi:

Toinen on vastaavassa kunnossa oleva amisbemarin rottelo ilman amistelua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Aivan, ei autolla ja merkillä niin väliä ole kunhan on siistissä kunnossa. Kyllä meikäläinenkin voisi tollaisella ajella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
672
Mun tonnilla reilut kolme vuotta sitten ostama vm 2000 B Vectra on meinannut kuolla tässä matkalla monta kertaa. Tämä olisi aina jotenkin helpompi kestää jos tietäisi varmasti missä vika on. Ensin se ei lähtenyt lämpimänä käyntiin lainkaan (pikeentyneet öljyt ja kampiakselin asentotunnistin pitkän seisonnan jäljiltä) ja jouduin vaihtelemaan siihen vähän sitä sun tätä. Ongelma tuli vasta n. parin tuhannen km ajon jälkeen eikä meinannut ratketa. Oli lopulta kuitenkin edullinen korjaus.
Pari vuotta sitten levisi pikeentymisen ja raolleen jäämisen takia venttiilit, mutta sain sen kohtuu halvalla kuntoon (n. 600€). Nyt viimeisimmän katsastuksen odotus oli haljenneen lasin, kolisevan alustan, sammuneiden valojen ja ties minkä pikkuvian takia epäilyksen alla mut katseltuani uutta päätin vielä viedä huoltoon ja selvisin katsastuksen, öljyjen vaihdon yms kanssa 250 eurolla.

Nyt sille meinasi tulla lopullinen noutaja kun tässä pakkasella kytkin lopetti irroittamisen enkä voinut ajaa metriäkään. Survoin vaihten silmään ja mäkistarttityyppisesti pakittelin sen nurmikolle odottelemaan romuttamon autoa. Lueskelin onneksi vähän netistä ja päätin kokeilla ilmata kytkimen. Erinäisten -7 asteen pakkasessa suoritettujen kommellusten jälkeen se pelaa jälleen. Huollon hinta letku 2,30€ ja 2 x 6,90 jarruneste.
Hermoja raastavaa aina miettiä että onko se paali vai saako sen kuntoon.

En ole vielä ihan vakuuttunut että se ilmaus onnistui, pitää tehdä paremmalla kelillä uusiks ja katsoa sit.

Muokkaus: Ei se näköjään pitänyt. Piti käynnistellä kaupan pihasta ykkönen päällä että pääsin välikaasulla kotiin. Taitaa olla finaalissa oikeasti :(
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989
Tällänen tonnin pommi:

Toinen on vastaavassa kunnossa oleva amisbemarin rottelo ilman amistelua.
Itsellä ajossa samanlainen saara, exclusive versiona (100 KW, 2,0l kone, 4 ovea). Ollut talossa pari vuotta ja +30tkm työmatka-ajossa, ei muita huoltoja kuin öljynvaihto.
Ostaessa autossa oli 2xuudenveroiset rengassarjat niin seuraava vuosi menee vielä ilman kumien vaihtoa. Oma yksilö oli ollut edellisellä omistajalla 4 vuotta ja autoon on tehty isompi perushuolto tuolloin jossa jousia, jarruja ym päivitetty. Nokkahihna tarpeineen oli myös juuri vaihdettu. 1100€ riitti hankintaan.
Jos oma ego vaan kestää niin näitä saa tosiaan n.tonnilla ja cruiset, pyyhkimien sadetunnistus, puoliautom.ilmastoinnit, ajonvakautukset, luistonestot ym löytyy. Vakuutus tässä on edullisempi kuin pojan mopossa. :D
Kulutus näyttää asettuvan 8,5 L/sataselle, olisi varmaan pienempikin jos jättäisi turhat kiihdyttelyt pois.
 
VTS:ssä ei ole ESP:tä eikä luistonestoa... Kulutus on mulla myös selkeästi pienempi, toki oma käyttö on suurelta osin työmatka-ajoa joka puolestaan on 90%:sti maantietä 60/80/100 -rajoituksilla. Mutta siis matalaa 7-litraa per 100km on tämä kuluttanut ja 95-oktaaninen riittää. Seuraan tosiaan kulutusta ihan pappamaisesti itse kilsat ja tankatut litrat laskien.

Toistaiseksi ihan hauska peli. Kesää ja ratapäiviä odotellessa, niitä silmällä pitäen tämmöiseen päädyin perusmallin sijaan.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989
Itsellä oli samanlainen 2.0 xsara aiemminkin mutta ilman luistonestoa ja kitkarenkailla olin tientukkona, nykyinen toimii hienosti kitkoilla. Sutaisunesto on toimivasti koodattu ja sallii kesärenkailla tosi rajutkin lähdöt pienta luistoa sallien. Ainoastaan jos kakkoselle vaihtaessa pito katoaa niin tiputtaa vedon pois. Muutaman kerran koittanut revitellä ilman luistonestoa niin piirtää kaistaviivat negana asvalttiin ja kaasua nostamalla meno hyytyy vaikka pito palautuukin.

Ajonvakautuksesta ei ole mitään hyvää sanottavaa viihteen kannalta, kun liukkaalla on saanut auton sopivassa nelipyöräluisussa mutkaan niin vakautus alkaa nyppiä jarruja takapyöristä, ohjatessa luisun suuntaan vähän rauhoittuu mutta vetoa ei pyörille saa. Ehkä ihan hyvä koska ei noita liukkaita kaarteita kai ole tarkoitettu ajettavaksi tuolla lailla.

Ennenkuin viet Saaran radalle niin ehdottomasti tee jarrunesteiden ja palojen vaihto. Huolettomat omistajat ovat kuitenkin huollattaneet huolettomassa huollossa ja saattaa olla että kirjassa paritkin leimat ja silti tehtaalla laitetut liemet. Itsellä ekan omistamani saaran kurvailin suunnilleen maksimivauhdeista motarin alaslaskevalle rampille ja huomasin että hyvän alkujarrutuksen jälkeen hidastuvuus loppui. Onneksi oli loivempi kaarre kuin radalla vauhtisuoran päässä yleensä on.
 
Ho Lee Fuk

Team R&T
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
849
Hyvä löytö tuo VTS.
Valtaosa ei ymmärrä , että halvalla voi saada hyvänkin auton.
Toivotaan että hyvä. Toki tuossakin oli pientä sanomista, esimerkiksi ovien lukkopesät ovat umpijumissa. Lukkosylinterit pitäisi repiä irti sillä aseöljyllä moneen otteeseen voitelu ei ole tehnyt niille mitään. En toisaalta haluaisi alkaa repimään ovipahveja irti koska yksi näiden tyyppivioista on haperot sähköjohtojen läpiviennit ja ne (peilinlämmitys, radion kajarit, sähköikkunat) toimii tässä moitteetta. Toinen että autoon tuli ihan vikakin; vetää raikkaasti jonnekin reilun 4500rpm nurkille, sitten veto selkeästi puutuu. Ei lopu eikä nyi tai rötää vaan reipas meno hyytyy sellaiseksi normiauton vedoksi, vähän kuin dieselissä jos menee yli "voima-alueen".

Täytyy käydä näyttämässä pk-seudun loistavalla Citroen spesialistilla, Vantaan Autokorjaamolla jahka huvittaa. Toistaiseksi ei aihetta eikä kyllä haluakaan laittaa tämän hinnan auton huoltoon 200-300-400 euroa. Auto toimii moitteetta normaalissa ajossa, ei rötää, ei pätki, ei nyi, ei haise bensa, käynnistyy aivan normaalisti, pitää tyhjäkäyntiä normaalisti, vastaa kaasuun aivan normaalisti, ei kuluta polttoainetta normaalia enempää, Check Engine valo ei ole vilkkunut / palanut.

Täytyy yrittää muistaa päivitellä tänne joskus kun jaksan tehdä asialle jotain.
 
Tuolla koneella hauskuus vasta alkaa 4500 rpm jälkeen (moottoriremppa alkaa 8500 rpm:p). Ranskisten huoltoja todella kannattaa tehdä korjaamoilla jotka niiden päälle ymmärtävät niin autoilu säilyy edullisena.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Itsellä ajossa samanlainen saara, exclusive versiona (100 KW, 2,0l kone, 4 ovea). Ollut talossa pari vuotta ja +30tkm työmatka-ajossa, ei muita huoltoja kuin öljynvaihto.
Ostaessa autossa oli 2xuudenveroiset rengassarjat niin seuraava vuosi menee vielä ilman kumien vaihtoa. Oma yksilö oli ollut edellisellä omistajalla 4 vuotta ja autoon on tehty isompi perushuolto tuolloin jossa jousia, jarruja ym päivitetty. Nokkahihna tarpeineen oli myös juuri vaihdettu. 1100€ riitti hankintaan.
Jos oma ego vaan kestää niin näitä saa tosiaan n.tonnilla ja cruiset, pyyhkimien sadetunnistus, puoliautom.ilmastoinnit, ajonvakautukset, luistonestot ym löytyy. Vakuutus tässä on edullisempi kuin pojan mopossa. :D
Kulutus näyttää asettuvan 8,5 L/sataselle, olisi varmaan pienempikin jos jättäisi turhat kiihdyttelyt pois.
Toisin päin ajatellen mulla on itsellä nyt väliaikaisautona talven ajan ST220 Mondeo. Makso jokusen tonnin ja on ihan Ok ajettava, olen miettinyt että kulutus on vähän korkeahko ollen noin 9-10l välissä, mutta jos Sitikkakin vie jo sen 8,5l niin lakkaan murehtimasta. Ero on kuitenkin melko minimaalinen esim 10tkm vuosisuoritteella.

Toivotaan että hyvä. Toki tuossakin oli pientä sanomista, esimerkiksi ovien lukkopesät ovat umpijumissa.
Mä en jaksa yleensä edes lukita ovia, eikö halvimmalla pääse kun antaa vaan olla eikä painele niitä lukkoon. Ellei nyt ole tarvetta säilytellä jotain super arvokasta rojua autossa. Nistitkin pääsee helpommalla eikä hajota paikkoja kun ovet on valmiiksi auki.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
Samaan ilmiöön törmäsin aikanaan kun huomasin ohjeista, että Skodillacille pitää opettaa kaukosäädin avaimella uudelleen paristonvaihdon jälkeen kääntämällä sitä avainpesässä. Ja sehän oli jumissa kuin kivi juuri tällaisen ajattelun jälkeen, eikä auennut millään litkulla. Onneksi auto meni vaihtoon ennen tätä ja seuraavalla tauskille ongelmaksi :kahvi:
 
Se kaiketi riippuu joskus vailla selkeästi näkyviä ulkoisia eroja aika tarkastikin auton mallista ja iästä, mikä on kaukosäätimen logiikka ja turvataso. Yleisenä ohjeena vaivan säästämiseksi olen kuullut sellaista, että paristo kannattaa vaihtaa mahdollisimman nopeasti, mm. varmistua ennen irrotusta siitä että uusi toisessa kädessä oleva paristo todella on samaa tyyppiä kuin vanha.

Niinikään vaivan säästämiseksi lukkopesiä kannattaa välillä käyttää ja öljytä. Etenkin mahdollinen takaluukun lukko kivettyy yllättävän äkkiä.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Viime vuonna hankin vajaa 10 vuotta vanhan Kia Ceedin 7500 eurolla, mittarissa oli ostohetkellä 120tkm. Takana suunnilleen 12tkm ja ilman isompia ongelmia.

Rahaa huoltoihin on mennyt seuraavasti:

- AGM-akku ~150e
- Vuosihuoltokilkkeet (öljyt, suodatin, raitisilma- ja ilmansuodatin) + sytytystulpat ~75e, varsinaisen työn tein itse
- Ilmastointihuolto ~75e
- Pyyhkijänsulat ~30e

Keskikulutus pyörii omalla ajolla 6,5 litran tienoilla. Ostettaessa sekä talvi- että kesärenkailla oli ajettu joitain tuhansia kilometrejä, joten näillä kilometreillä pitäisi pärjätä renkaiden osalta helposti useamman vuoden. Lisäksi autoon oli tehty myyjäliikkeen puolesta kattava jarruremontti, joten toivottavasti lähitulevaisuudessa pärjätään normaaleilla kausihuolloilla. Vakuutus täyskaskolla kustantaa ~400e/v, liikennevakuutuksen osuus suunnilleen puolet tuosta. Ajoneuvovero ~180e/v.

Nopealla tarkistuksella vastaavia autoja myydään about samaan kuin mitä itse maksoin viime vuonna. Eihän tuo mikään tykki ole (125hv), mutta varustus on riittävä itselleni (vakionopeudensäädin, automaatti-ilmastointi, ajohallintajärjestelmä jne.). Toki halvemmallakin autoilu onnistuu, mutta ihan hyvä kompromissi parin tonnin ruoskan ja sen noin 20 tonnin kiesin välillä. Kilometrejä ei kamalasti kerry.
 
teho75

Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
462
Kerrotaanpas pitkästä aikaa tietoja mun Megane -99.

Mittarilukema omistusajallani 193000km-325600km. Vuodesta 2013 alusta lähtien

-vakuutus 2400e
-verot 1900e
-katsastus 680e
-korjaukset, huollot, renkaat 6900e
-bensat 13728e
-muut 250e
-ostohinta 1450e

Lukematon määrä pieniä ja isompiakin remontteja/huoltoja tehty tuohon autoon. Pientä vikaa siinä on koko ajan mutta ei menoa haittaa. 0,205€/km
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 384
Nissan Micra K12 on varmaan hyvä auto, jos haluaa mahdollisimman luotettavasti ja edukkaasti ajaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 890
Se kaiketi riippuu joskus vailla selkeästi näkyviä ulkoisia eroja aika tarkastikin auton mallista ja iästä, mikä on kaukosäätimen logiikka ja turvataso. Yleisenä ohjeena vaivan säästämiseksi olen kuullut sellaista, että paristo kannattaa vaihtaa mahdollisimman nopeasti, mm. varmistua ennen irrotusta siitä että uusi toisessa kädessä oleva paristo todella on samaa tyyppiä kuin vanha.

Niinikään vaivan säästämiseksi lukkopesiä kannattaa välillä käyttää ja öljytä. Etenkin mahdollinen takaluukun lukko kivettyy yllättävän äkkiä.
Tämä,varsinkin kun nykyään ei monessakaan ole kuin yksi avaimella toimiva lukkopesä ,kuten omassa Kia ceed 07.Kerran nimittäin akku kuoli kerralla eikä virta riittänyt edes avaamaan keskuslukitusta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 384
Onkos muuten täällä Suomessa asfalttikin nykyään pehmeämpää, kun turvavälistä huolimatta napsuu tuulilasissa tämän tästä? Omassa Ruotsista tuodussa Volvossa tuulilasi on hämmästyttävän hyvässä kunnossa ikäisekseen? Oman kokemuksen perusteella lasivakuutuksen poisjättämisellä ei säästä.
Kitkarenkaiden lisääntyminenkin aiheutta kivien lentoa, koska niiden lameleiden väliin jää kiveä helposti jumiin.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Nissan Micra K12 on varmaan hyvä auto, jos haluaa mahdollisimman luotettavasti ja edukkaasti ajaa?
"Vanhat" autot ovat aina vähän kysymysmerkkejä, vastaan voi tulla joko täysi pommi tai sitten timantti. Tai jotain siltä väliltä. Uusimmatkin tuon malliset Micrat ovat jo reilu 10 vuotta vanhoja.

Micra lienee ihan näppärä pikkuauto kaupunkiolosuhteisiin, mutta jos tarkoitus on autoilla useamman hengen voimin tai ajaa pitkää matkaa niin varmasti parempiakin vaihtoehtoja on.
 
Ihan kauppakassiksi tuollaista suunnittelen. Ajoa viikossa alle 50km, kahden ihmisen voimin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
672
Ilmeisesti edellisestä vectrasta meni oikeasti kytkin rikki joten se jää pihaan. Just ehdin siihen ostaa uudet kitkat ja tehdä pienen remontin, mut näitä nämä on. Löysin "uuden" sedanmallisen ikäneidon jolla on ajettu vain reilu 150tkm! Tuntuu tuo kilometrimäärien ero (235tkm vs. 155tkm) aivan huikealta ajaessa. Hintaa on niin vähän että en olisi saanut tuolla kytkinremonttiakaan tehtyä. Tuulilasia, pyyhkimiä, lamppuja ja alustaa myöten kuitenkin parempikuntoinen auto. Hyvin tyytyväinen ostokseeni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Eikö ne kitkat siitä vanhasta voi ottaa talteen ja vaikka myydä pois jos kovasti harmittaa?
 
Liittynyt
20.01.2018
Viestejä
878
Ostaa samanlaisen niin renkaat käy siihen ja vanhasta saa vielä varaosa -auton. Ei tuo 80tkm tunnu missään , siis vaikuta ajettavuuteen, luultavasti vanhassa ollut jotain vialla.
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
156
Nyt on tullut vuosi täyteen nykyisellä autollani ja kaikista autoiluun liittyvistä kustannuksista menneen vuoden aikana olen pitänyt kirjaa. Itse ajan pitkää työmatkaa ja kilometrejä vuoden aikana tulee kaikkiaan noin 50 000. Tavoitteenani on ajaa suhteellisen edullisella, mutta luotettavalla autolla. Edellisen autoni hankin, kun ajoin lyhyempää työmatkaa. Se oli vuosimallin 2006 Ford Focus bensakoneella. Siitä maksoin vuonna 2016 alussa 3800 euroa ja kilometrejä neljässä vuodessa ehti kertyä 228 000 --> 355 000 eli 127 000 km. Tästäkin löytyy tilastotietoa kuluista, voin ne kaivaa jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Nykyinen auto ollut alla siis aikalailla päivälleen vuoden verran. Autona Ford Focus vuosimallia 2012 ja koneena 1.6 diesel. Kilometrejä ostohetkellä 164 000 km ja hintaa 5900 €. Sain mielestäni tehtyä kaupat hyvään hintaan, Nettiautosta nyt katsellessa noilla kilometreillä pyynnit tuntuu lähtevän sieltä 7500 - 8000 väliltä. Vanha kiesi meni välissä varsin pieneen hintaan ja maksettavaa jäi 5200 € ja tätä summaa olen käyttänyt laskelmissani hankintahintanta. Mittarilukema on kasvanut vuodessa 164 000 --> 212 000 eli mittariin on tullut 48 000 km.

Tässäpä hieman tilastoa vuodelta 2020:

  • Kilometrejä: 48 000 km
  • Hankintahinta: 5200 €
  • Polttoainekulut: 3552 €
  • Huollot, korjaukset, tarvikkeet, pesut, pysäköinnit yms sekalaiset kulut: 1131 €
  • Verot: 528 €
  • Vakuutukset: 603 €
  • Saadut kilometrikorvaukset työajosta: 1528 € (eli kilometrikorvauksiin oikeuttavia työajoja 3553 km)
  • Nettosäästö ansiotulojen verotuksessa matkakuluista: 2900 €

Eli yhteensä:
  • Kulut hankintahinta huomioiden: 11 014 €
  • Saadut kulukorvaukset ja verotushyöty: 4428 €
  • Kokonaiskulut vuonna 2020 hankintahinta huomioiden: 6586 € = 549 € /kk
  • Kokonaiskulut vuonna 2020 ilman hankintahintaa: 1386 € = 115,5 € /kk
  • Kokonaiskulut vuonna 2020 hankintahinta huomioiden per ajettu kilometri: 13,7 snt/km
  • Kokonaiskulut vuonna 2020 ilman hankintahintaa: 2,9 snt/km
Eli mielestäni olen ainakin toistaiseksi onnistunut tavoitteessa, autoilu on ollut suhteellisen edullista ja luotettavaa. Vuoden aikana auto oli muutaman päivän poissa ajosta teknisen vian vuoksi. Tavoitteena olisi, että saisin tällä autolla ajettua vielä pari vuotta.

Osaako kukaan muuten arvioida, jos hankkisin täysin uuden auton, sanotaan nyt hinnaltaan 20-25 k€ ja ajaisin sillä kaksi vuotta eli noin 100 000 km. Mitähän autoliike mahtaisi suurin piirtein hyvittää vaihdossa taas uuteen autoon?
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
156
Nyt on tullut vuosi täyteen nykyisellä autollani ja kaikista autoiluun liittyvistä kustannuksista menneen vuoden aikana olen pitänyt kirjaa. Itse ajan pitkää työmatkaa ja kilometrejä vuoden aikana tulee kaikkiaan noin 50 000. Tavoitteenani on ajaa suhteellisen edullisella, mutta luotettavalla autolla. Edellisen autoni hankin, kun ajoin lyhyempää työmatkaa. Se oli vuosimallin 2006 Ford Focus bensakoneella. Siitä maksoin vuonna 2016 alussa 3800 euroa ja kilometrejä neljässä vuodessa ehti kertyä 228 000 --> 355 000 eli 127 000 km. Tästäkin löytyy tilastotietoa kuluista, voin ne kaivaa jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Yleisön pyynnöstä vanhan Focuksen neljän vuoden ja 127 000 kilometrin saldo:
  • Kilometrejä: 127 000 km
  • Hankintahinta: 3800 €
  • Polttoainekulut: 13 185 €
  • Huollot, korjaukset, tarvikkeet, pesut, pysäköinnit yms sekalaiset kulut: 5806 €
  • Verot: 963 €
  • Vakuutukset: 1836 €
  • Saadut kilometrikorvaukset työajosta: 8937 € (eli kilometrikorvauksiin oikeuttavia työajoja 3553 km)
  • Nettosäästö ansiotulojen verotuksessa matkakuluista: 0 €. Ei verotuksessa vähennetävää oman auton käyttöä.
Eli yhteensä:
  • Kulut hankintahinta huomioiden: 25 591 €
  • Saadut kulukorvaukset: 8937 €
  • Kokonaiskulut neljän vuoden ajalta hankintahinta huomioiden: 16654 € = 347 € /kk
  • Kokonaiskulut neljän vuoden ajalta ilman hankintahintaa: 12 854 € = 268 € /kk
  • Kokonaiskulut neljän vuoden ajalta hankintahinta huomioiden per ajettu kilometri: 13,1 snt/km
  • Kokonaiskulut neljän vuoden ajalta ilman hankintahintaa: 10,1 snt/km

Eli tässäkin mielestäni päästy autoilemaan varsin edullisesti ja luotettavasti. Neljän vuoden ja 127 000 kilometrin aikana auto jätti tien päälle teknisen vian takia muistaakseni yhden kerran laturivian vuoksi. Huomionarvoista vielä, että autossa ei ollut lohkolämmitintä ja ainakin koko neljä vuotta kun oli minulla lyötiin aina kylmiltään tulille, sitä en tiedä oliko entisillä omistajilla ollut lämmintä tallia. Koskaan ei lähtenyt käynnistymättä, mutta niinä harvoina kertoina kun etelässä pakkanen kiristyi -20 alle niin vaikka akussa riitti puhtia ei lähtenyt enää "palmun alta" vaan joutui aikansa sahaamaan, mutta aina kuitenkin lähti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
370
....
  • Kilometrejä: 48 000 km
  • Hankintahinta: 5200 €
  • Polttoainekulut: 3552 €
  • Huollot, korjaukset, tarvikkeet, pesut, pysäköinnit yms sekalaiset kulut: 1131 €
  • Verot: 528 €
  • Vakuutukset: 603 €
  • Saadut kilometrikorvaukset työajosta: 1528 € (eli kilometrikorvauksiin oikeuttavia työajoja 3553 km)
  • Nettosäästö ansiotulojen verotuksessa matkakuluista: 2900 €
...
Ihan otsikon mukaisesti olet päässyt ajelemaan.
Jos mitään eritysen kallista ei autosta rikkoudu, niin eihän noissa isoja eroja edes tule. Kilometrejä kertyy, joten vakuutukset, verot yms. kertaluontoinen vaikutus häviää kohinaan. Ratkaisevimman säästön olet tehnyt hyvillä kaupoilla autoa ostaessa.
Näin sivullisena on kuitenkin vähän vaikea saada todellisista lukemista kiinni, kun laskelmiin on heitetty mukaan kilometrikorvauksia, verohelpotuksia ja vaihtoautokin hankintahinnassa mukana.

Raaemmalla, mutta vertailukelpoisemmalla kaavalla tuo olisi: Kaikki kulut/km eli (11714€-auton nykyarvo€)/48000km.
 
lelfonso

Tukijäsen
Liittynyt
27.07.2018
Viestejä
732
Yleisön pyynnöstä vanhan Focuksen neljän vuoden ja 127 000 kilometrin saldo:
  • Kilometrejä: 127 000 km
  • Hankintahinta: 3800 €
  • Polttoainekulut: 13 185 €
  • Huollot, korjaukset, tarvikkeet, pesut, pysäköinnit yms sekalaiset kulut: 5806 €
  • Verot: 963 €
  • Vakuutukset: 1836 €
  • Saadut kilometrikorvaukset työajosta: 8937 € (eli kilometrikorvauksiin oikeuttavia työajoja 3553 km)
  • Nettosäästö ansiotulojen verotuksessa matkakuluista: 0 €. Ei verotuksessa vähennetävää oman auton käyttöä.
Eli yhteensä:
  • Kulut hankintahinta huomioiden: 25 591 €
  • Saadut kulukorvaukset: 8937 €
  • Kokonaiskulut neljän vuoden ajalta hankintahinta huomioiden: 16654 € = 347 € /kk
  • Kokonaiskulut neljän vuoden ajalta ilman hankintahintaa: 12 854 € = 268 € /kk
  • Kokonaiskulut neljän vuoden ajalta hankintahinta huomioiden per ajettu kilometri: 13,1 snt/km
  • Kokonaiskulut neljän vuoden ajalta ilman hankintahintaa: 10,1 snt/km

Eli tässäkin mielestäni päästy autoilemaan varsin edullisesti ja luotettavasti. Neljän vuoden ja 127 000 kilometrin aikana auto jätti tien päälle teknisen vian takia muistaakseni yhden kerran laturivian vuoksi. Huomionarvoista vielä, että autossa ei ollut lohkolämmitintä ja ainakin koko neljä vuotta kun oli minulla lyötiin aina kylmiltään tulille, sitä en tiedä oliko entisillä omistajilla ollut lämmintä tallia. Koskaan ei lähtenyt käynnistymättä, mutta niinä harvoina kertoina kun etelässä pakkanen kiristyi -20 alle niin vaikka akussa riitti puhtia ei lähtenyt enää "palmun alta" vaan joutui aikansa sahaamaan, mutta aina kuitenkin lähti.
Löytyykö listaa huolloista ja korjauksista mitä kaikkea piti noilla kilometreillä uusia?
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
156
Löytyykö listaa huolloista ja korjauksista mitä kaikkea piti noilla kilometreillä uusia?
Tuota listaa ei valitettavasti ole tallella, ainoastaan summat. Mutta se mitä nyt yritän muistella niin normaalihuoltojen lisäksi tuon neljän vuoden aikana tehtiin ainakin:
  • kaikki pyöränlaakerit
  • joku koiranluu
  • etuiskarit
  • pakoputken hitsauskorjaus
  • laturin vaihto
Eli kohtuu pienellä päästiin. Leimoista muistelisin, että kolme leimaa neljästä meni ekalla läpi. Ja vaihtoon lähti siis 355 000 tkm ajettuna, suoraan toimivana jokapäiväisestä ajosta.
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
156
Ihan otsikon mukaisesti olet päässyt ajelemaan.
Jos mitään eritysen kallista ei autosta rikkoudu, niin eihän noissa isoja eroja edes tule. Kilometrejä kertyy, joten vakuutukset, verot yms. kertaluontoinen vaikutus häviää kohinaan. Ratkaisevimman säästön olet tehnyt hyvillä kaupoilla autoa ostaessa.
Näin sivullisena on kuitenkin vähän vaikea saada todellisista lukemista kiinni, kun laskelmiin on heitetty mukaan kilometrikorvauksia, verohelpotuksia ja vaihtoautokin hankintahinnassa mukana.

Raaemmalla, mutta vertailukelpoisemmalla kaavalla tuo olisi: Kaikki kulut/km eli (11714€-auton nykyarvo€)/48000km.
Totta puhut, laskelma oli enemmänkin itseäni varten. Tehdäänpä toinen laskelma jättäen pois verotushyödyt, kilometrikorvaukset, vaihtoautohyvitys ja huomioidaan auton nykyinen jälleenmyyntiarvo:
  • Kilometrejä 48 000 km
  • Auton jäljellä oleva arvo: ~ 4000 €
  • Polttoainekulut 3552 €
  • Huollot, korjaukset, tarvikkeet, pesut, pysäköinnit yms. sekalaiset kulut: 1131 €
  • Verot: 528€
  • Vakuutukset: 603 €
Eli yhteensä:
  • Kaikki kulut hankintahinta huomioiden: 11 714 €
  • Auton jälleenmyyntiarvo: 4000 €
  • Kokonaiskulut vuonna 2020 jälleenmyyntiarvo huomioiden: 7714 €
  • Kokonaiskulut vuonna 2020 jälleenmyyntiarvo huomioiden per ajettu kilometri: 16,1 snt/km
  • Kokonaiskulut vuonna 2020 ilman jälleenmyyntiarvon huomioimista: 24,5 snt/km
Näillä kohti tulevaa vuotta, toivotaan, että vältytään isommilta yllätyksiltä. Rengaskaupoille ja tuulilasin vaihtoon joutuu luultavasti keväällä. Tänä vuonna yritän vielä seurata auton todellista polttoainekulutusta verraten ajotietokoneen lukemaan.
 
BHN

Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
242
. Leimoista muistelisin, että kolme leimaa neljästä meni ekalla läpi. Ja vaihtoon lähti siis 355 000 tkm ajettuna, suoraan toimivana jokapäiväisestä ajosta.
Muuten ihan jees, mutta jos absoluuttisesti halvalla haluaa ajaa olisi täytynyt jatkaa ajamista vanhalla focuksella. Se joka sen muutamalla satasella ostaa ajaa ne todelliset halvat kilometrit...
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
258
2018-2021 Toyota Carina e 2.0 vm- 93 bensa GLI

Ostohinta 1000e, tiesin että oli hyvin pidetty joten maksoin ekstraa.

9000 km, kulutus n.11 l per 100km = n. 1500e
Liikennevakuutus 174e vuosi (op) + Vero 270e vuosi = 1332 e

Huollot 3v aikana:
Suodatin ja öljynvaihto itse 50e / vuosi = 150e
Huohotin jäätyi, jakopäänhihna vaihdettiin korjaamolla samalla kun kaikkialla oli öljyä = 550e

Hinnan alenema ehkä 300e jos möisi nyt. Takapalkki ja kyljet alkavat ruostua mutta jospa tässä vielä pari vuotta pärjäisi.

edit: lukemia

1277e per vuosi (ajoa 3000 km/vuosi)
0,43 e / km
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
865
2018-2021 Toyota Carina e 2.0 vm- 93 bensa GLI

Ostohinta 1000e, tiesin että oli hyvin pidetty joten maksoin ekstraa.

9000 km, kulutus n.11 l per 100km = n. 1500e
Liikennevakuutus 174e vuosi (op) + Vero 270e vuosi = 1332 e

Huollot 3v aikana:
Suodatin ja öljynvaihto itse 50e / vuosi = 150e
Huohotin jäätyi, jakopäänhihna vaihdettiin korjaamolla samalla kun kaikkialla oli öljyä = 550e

Hinnan alenema ehkä 300e jos möisi nyt. Takapalkki ja kyljet alkavat ruostua mutta jospa tässä vielä pari vuotta pärjäisi.

0,43 e / km
Ajoja toki todella vähän mutta 0.43 €/km on kyllä kaukana edullisesta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Laitetaan tänne laskelma saksasta vuonna 2017 uittamastani 2016 mallisesta Opel Movano 2.3 CDTi:stä ( eli Renault Masterista ), jonka möin viime kesänä.

Hankintahinta 18 100 €
Noutokulut 1500 €
Autovero 2700 €
Talvirenkaat ja vanteet 1000 €
Akkulaturi, säteilylämmitin ja sisähaara ( itse asennettuna ) 500 €
Vetokoukku ( itse asennettuna ) 500 €
3 x määräaikaishuolto 1800 € ( pyöreästi 600 € / kerta )
Akun vaihto ( itse tehtynä ) 120 €
Takajarrulevyjen ja palojen uusinta ( itse tehtynä ) 200 €
Pesut, vahaukset, polttimot yms. pientarvikkeet ( kaikki itse tehtynä ) 1000 €
Kesärenkaiden uusinta 600 €
Ajoneuvo- ja käyttövoimavero 2,5 vuodelta 1200 €
Vakuutukset 2,5 vuoden ajalle 1500 €
Polttoaineet 107 000 km matkalle 11500 € ( 26 000 -> 133 000 km, keskimäärin 8 litraa / 100 km ja 1,3 € / litra )

YHT. 42 220 €

Auton myyntihinta 2020 elokuussa 16 120 €

Kustannukset 107 000 km matkalle 26 100 € eli 0,244 € per km.

Mielestäni eivät mitenkään mahdottomat kustannukset lähes uudelle pakettiautolle.

Auton ajot ovat olleet pääosin ( 75 % ) firman ajoja ja suurimmasta osasta näitä ajoja on veloitettu 0,45 € suuruinen kilometrikorvaus, sekä näiden firman ajojen osalta auton kuluista on suoritettu arvonlisäveron vähennys.
Kaikki laskelmassa olevat luvut ovat kuitenkin alvillisia.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 907
Ajoja toki todella vähän mutta 0.43 €/km on kyllä kaukana edullisesta.
No ei tuosta nyt hirveän paljon halvemmalla pääsee millään, jos auton tarvii olla jatkuvasti käytössä.

Toki pienempikulutteisella voisi bensakuluista saada viilattua pois (ja hitusen veroista), mutta kyllä tuo muuten on niin halpaa kuin olla voi.

Ei noita €/km ole millään tasolla vertailukelpoisia eri ajomäärillä. Kuluista kun läheskään kaikki ei aiheudu kilometreistä.

Jos vaan €/km lukemia tuijottelee, niin parhaiten "säästää" ajamalla lisää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
Km-hintaa nostaa kyllä kovasti vähäiset kilometrit. Itse kun laskin kahdesta autosta, niin Lexus LS400 V8 koneella oli 0,49e km, ajoa oli noin 11 000km vuodessa ja Pösö 307 cc 2.0l bensa oli 0,41e km, ajoa noin 8500km vuodessa.

Lexuksen tilastoa kaunistaa paljon se, että pääomakulut 5v oli 50e, kun se oli muuttoauto. Pösön pääomakulut oli taas vajaa 700e vuosi. Mielenkiintoista oli myös, että Lexuksen rengaskulut oli aika lailla tasan tuplat Pösöön verrattuna, vaikka molemmissa oli 16" rengaskoko.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 649
Viestejä
4 197 325
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom