Asunnon ostaminen ja asuntolaina

Välittäjä tänään puhelimessa sanoi, että samaa asiaahan tuo tarkoittaa,
En ole lakimies, mutta ihan maallikkona suhtautuisin tuohon hyvin varauksellisesti.

Toivottavasti tuo keskustelu tuli sinulla nauhalle.

että järjestelmä sen automaattisesti merkkaa noin.
Eihän tuo nyt ihan noinkaan voi olla - mitä jos teidän ehtona olisi ollut jotain ihan muuta ja hyvin spesifiä?

"Takapihan marjapensaan satosaldo syksylle 2025 pitää olla vähntiään 10 litraa, muuten tarjous purkautuu"? Merkkaisiko järjestelmä automaattisesti senkin myös tuollaiseksi?


Kuulostaa itseltä siltä että välittäjä laittanut jonkun oman tai firmansa standardi-copy/paste lausekkeen tuohon, joka sitten ei välttämättä ollut yhtä spesifi kun se tiedän määrittelemä.

Mutta hei, jos välittäjän mielestä "ne on samoja" niin ehkä välittäjä sitten sponsoroi teille oikeussirkuksen mahd. seuraamukset :D.
 
Mepä oltiin männäviikolla ostamassa 2015 rakennettua okt kämppää. Saatiin hinta tingattua jiiriin [ tiedossa oli, että vähän jääny ulkopuolelta kesken ja sisäpintoja uusiksi ]. Kuntotarkastuksessa kiinnitin huomion et salaojan tark.kaivossa törrötti valkoiset päät, eli peltosalaojaa. Alkuun ei meinannu tarkastaja rapsaan laittaa, mutta muistuttelin ja lisäili sinne. Selkeästi tuplasalaojaa heikompi putki ja eliniän odotekkin lyhyempi, joten lisätutkimusehdotuksen merkkas sinne. Tarjottiin mahkua et kuvataan ne ulkopuolisella ja jos kaikki ok, niin kaupat samalla hintaa. Jos ei kaikki tiptop, niin hintaa neuvotellaan. Eivät suostuneet puolia kuvauksesta maksamaan. Kävin niitä sit itte kuvaamassa heidän kanssaan ja siellähän oli joka seinustalla jonkinlaisia notkoja joissa seisoi putkessa arviolta 3-5cm vettä. Peltosalaojaputki kun on vielä uritettua sisäpuoleltakin niin täynnä jotain liejua/hiekkaakin ne paikkapaikoin oli. Eicät suostuneet vieläkään hintaa neuvottelemaan ja sanoivat, että putket siellä on ja kunnossa, että ei syytä laskea hintaa. Meilläpä oli kuntotarkastusehto tarjouksessa, jossa ei mitään vähäistä suurempaa saanut ilmetä, joten kaikkien ilmenneiden seikkojen verukkeella vedettiin tarjous pois. Vitutti. 5-10k kun olis tullu vastaan, niin oisin ne ite uusinut.

Jos myyjä on sitä mieltä että kyseessä on pieni virhe niin kaipa he voivat tuon korjaamiseen kustannusarvion kaivaa? Sen pohjalta voi alkaa arvioimaan uudelleen.
 
Niin tai siis on ehdollinen ostotarjous, jossa määritelty ehdot kuntotarkastukselle ja lainansaannille. Vakiokorvaus 27te jos ilman pätevää syytä jompikumpi osapuoli kaupasta peruuntuu. Vitun välittäjäkin oli vielä kuntotarkastusehdon kirjoittanut erilailla, kuib mitä häntä meidän sähköpostitarjouksessa ohjeistin. Meidän versio alla
Tarjouksen ehdot : Asuntokaupan kuntotarkastus. Tarkastuksen suorittaa Sustera Oy. Ostajalla on oikeus vetäytyä kaupasta ilman seuraamuksia, mikäli tarkastuksessa paljastuu kiinteistön ikä, muut ominaisuudet ja/tai ostajan kiinteistöstä saamat tiedot huomioiden vähäistä suurempia, kiinteistön käyttöön ja/tai kiinteistön arvoon vaikuttavia virheitä, vaurioita tai lisätutkimustarpeita, eikä niiden vaikutuksista kaupan ehtoihin pystytä osapuolten kesken sopimaan

Ostajan pankin hyväksyntä kaupan kohteelle ja myönteinen rahoituspäätös.

Välittäjän versio ostotarjouksessa

Kaupan edellytykset-Lainan saaminen 03.12.2025 mennessä.Ostaja sitoutuu esittämään myyjälle kirjallisen selvityksen, mikäli ostaja ei saa lainaa (esim. ote hylkäävästä lainapäätöksestä)-KuntotarkastusKuntotarkastuksen kustannuksista vastaa: Ostaja ja myyjä puoliksi, mutta myyjä yksin, jos ostotarjouksen tekijällä onkuntotarkastuksen johdosta oikeus vetäytyä kaupastaJos kuntotarkastuksessa ilmenee rakennuksen ikä ja vastaavat seikat huomioon ottaen sellaisia merkittäviä vikoja taipuutteellisuuksia, joista ostaja ei ole aiemmin ollut tietoinen, on ostajalla oikeus vetäytyä kaupasta ilman seuraamuksia.
sehän on tosiaan muuttunut tuo maakaari hieman. Eli ei tarvitse olla esisopimusta vaan voidaan sopia sanktioita ihan miten vaan:
Osapuolet voivat 7 §:n 2 momentissa säädetyn estämättä sopia siitä, että kaupasta vetäytyvä osapuoli suorittaa toiselle osapuolelle ennalta määrätyn korvauksen. Jollei muuta ole sovittu, korvaus ei rajoita oikeutta 1 momentissa tarkoitettuun korvaukseen ja se tulee suorittaa riippumatta siitä, onko toiselle osapuolelle aiheutunut 1 momentissa tarkoitettuja kustannuksia.(18.10.2024/552)
1 momentissa puhutaan ihan normaalisti kulujen korvaamisesta (ilmoituksen teko, jne.)

Eli nyt se on niistä salaojista kiinni. Toi sun versio klausuulista oli järkevämpi kun ei olisi mennyt riita-asiaksi. Välittäjän versiolla menee väkisin riita-asiaksi. On kyllä hankala tapaus.

Taas yksi syy lisää itselle olla asioimatta välittäjien kautta.

Edit. Poistin aiemman lainauksen. Lainaukset silti jotenkin solmussa mutta olkoon.
 
Tuli, mutta ei tajuttu juu. Oma moka siltä osin. Välittäjä tänään puhelimessa sanoi, että samaa asiaahan tuo tarkoittaa, että järjestelmä sen automaattisesti merkkaa noin.
Sinuna kävisin saman keskustelun kirjallisesti siten, että väität tehtyä sopimusta virheelliseksi, koska se ei vastaa tarjoustasi. Toki se ei poista sitä faktaa, että menit allekirjoittamaan lukematta tarkemmin (riippuen toki miten tämä välittäjän systeemi toimii).

e: Salaojat on, mutta joku kaivo hukassa on vielä ihan ok tutustumiskäynnin tarkkuus, mutta peltosalaojat feat. kuvauksessa tulleet seikat kyllä ovat selkeästi normaalin tarkastuksen ulkopuolella. Peltosalaoja taitaa olla hyvän rakennustavan vastainen ratkaisu.

e2: Salaojajärjestelmä ja usein kysytyt kysymykset - Sustera
Tuolta varmaan saa hyvää copy-pastea. Jos kieltäytyminen on loppullinen, tehkää se kirjallisesti ja vaatikaa siihen kuittaukset, mm. se ettei myyjäpuoli ole suostunut jatkoselvityksiin yms. Foliohattu päässä sanoisin, että kannattaa olla kännykkä tallentamassa se keskustelu, kun pyydätte nimeä paperiinne.

e3: Lakimies ei olisi tässä kohtaa pahitteeksi ottaa mukaan reklamaatioon vastaamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Kysyitkö heiltä, jos he kerran tiesivät salaojien korjaustarpeesta ennen tarkastusta, niin miksi he eivät kertoneet asiasta teille? Selvältä tiedonantovirheeltähän tuo vaikuttaa, jos asia näin on. Lähtökohtaisesti 2015 rakennetussa ei pitäisi olla kuin kosmeettisia korjaustarpeita, jotka ovat enemmän huollon kaltaisia. Seinustojen auki kaivaminen ja salaojien uusiminen ei ole ihan pieni "huolto". Sinällään jos itse tekee, niin suht halpa homma, edellyttäen ettei edellinen sankari ole jättänyt sinne auton kokoisia kenttämestarin erikoisia kaatoja sotkemaan. Timanttilaikalla niistäkin tietysti selviää.
 
Maksuvaatimuksessaan/reklamaatiossaan he vielä korostivat asemaani rakennusalan ammattilaisena. Joo, olen timpuri.
Etkö voi vedota juuri siihen, että tunnet rakennusmääräykset? Sinulla on todennäköisesti pääsy Rakennustiedon palveluun, tai ellei ole, voit hankkia sen kuukaudeksi käyttöön.
Sieltä löytyy MaaRYL 2015, jossa on esitetty salaojaputkia koskevat tekniset vaatimukset. Voit todeta, että käytetyt putket eivät vastaa hyvän rakennustavan mukaisia asennusluokkia.
Ja pyytää että virheen korjaamista siten, että alkuperäinen hinta pysyy voimassa, tai vaihtoehtoisesti vaatia hinnanalennusta salaojaremontin kustannusten verran.

Rakennusalan ammattilaiselta ei myöskään voida edellyttää, että hän pystyisi näkemään maanalaiset putket ennen kuntotarkastusta.
 
Juuri näin. Pääsetkö siis itse näkemään nuo maaryllit ja mainitaanko siellä tosiaan noin? Ja juu asianajaja myös sanoi, ettei voida olettaa kaivoihin kurkkimista jne ja että ruuvimeisseliä kantaisi mukana. Saatika että osaa kaivoista rupeis näytöllä kaivamaan esiin. 😂 enkä oo tosiaan villeissä kuvitelmissakaan ajatellut niitä käytettävän. Ja oleellisinta mielestäni on kuitenkin se, että tarjouksen jälkeen kuntotarkastuksessa nämä asiat ovat tulleet ilmi ja suositeltu lisätutkimusta niille ja selitetty selkokielellä, että ne on otettava huomioon salaojajärjestelmän ikää heikentävänä asiana. Ja tätä me olemme yrittäneet edesauttaa, että selvitetään kunto ja edetään sen mukaan. Vaatimus ei siis täyty niiltäkään osin, että olisimme näistä olleet tietoisia jo tarjousta tehdessä.

Tuossa on 2010, tuskin ovat vaatimukset ainakaan helpottuneet.
 

Tuossa on 2010, tuskin ovat vaatimukset ainakaan helpottuneet.

Iso kiitos Kvarkki. Kuinkas tulkitaan seuraavaa vaatimusta ryllistä.
2241.1 Salaojien materiaalitVaatimuksetSalaojaputken pienin koko on DN 100 (sisähalkaisija vähintään 90 mm). Putken reikäpinta-ala on 10…100 cm2/m.Salaojaputkina käytetään kerrosrakenteisia PE- taiPP-putkia, jotka täyttävät standardin SFS 5675 vaatimukset. Putkien rengasjäykkyys on vähintään SN8.OhjeSuunnitelma-asiakirjoissa niin osoitettaessa voidaan viheralueillakäyttää yksinkertaisia putkia.Putkimateriaalin ja rei’ityksen tulee olla sellainen, että pohjavedessä mahdollisesti liuenneena olevat aineet, kuten rauta, kalkki ym.sekä veden mukana kulkeutuva liete aiheuttavat mahdollisimmanvähän rakojen tukkeutumista. Jos em. syistä tukkeutumisvaara onolemassa, tulee salaojituksen toiminta varmistaa esimerkiksitoisella ylempänä sijaitsevalla putkella. Peltomalli lienee yksikerros PVC?
 
Peltoputkille Meltex viittaa eri standardiin SFS 5211. Yksiseinämäisiä taitavat olla, ainakin jos kuvatessa näit poimuja.
 
Peltoputkille Meltex viittaa eri standardiin SFS 5211. Yksiseinämäisiä taitavat olla, ainakin jos kuvatessa näit poimuja.
Kyllä ja tähän standardiin ei tuossa viitata. Ja ovat myös mun käsityksen mukaan yksiseinämäisiä. Lvi-insinööri mulle sano että rupee oleen aika selvää, hyvää tietoa saadaan noista. Tässähän ollaan kohta kvarkillekkin kossupullo velkaa.
 
Kyllä ja tähän standardiin ei tuossa viitata. Ja ovat myös mun käsityksen mukaan yksiseinämäisiä. Lvi-insinööri mulle sano että rupee oleen aika selvää, hyvää tietoa saadaan noista. Tässähän ollaan kohta kvarkillekkin kossupullo velkaa.
Mä vielä kerran ehdotan että kysyt sieltä pankista, että suostuvatko ottamaan tuon kiinteistön pantiksi. Jos eivät, niin se kaatuu siihen lainalupaukseen.
 
Mä vielä kerran ehdotan että kysyt sieltä pankista, että suostuvatko ottamaan tuon kiinteistön pantiksi. Jos eivät, niin se kaatuu siihen lainalupaukseen.
Voiko muka vieläkin vedota moiseen jos on kerran jo vetäydytty kuntotarkastusehdolla? Toki pankki ei ole kerennyt niihin ilmenneisiin salaojahommiin kantaa ottamaankaan.
 
Voiko muka vieläkin vedota moiseen jos on kerran jo vetäydytty kuntotarkastusehdolla? Toki pankki ei ole kerennyt niihin ilmenneisiin salaojahommiin kantaa ottamaankaan.
Luulisin näin, mutta kannattanee varmistaa lakimieheltä, ettei joudu hassuun tilanteeseen. Jos nyt päättäisitkin ostaa talon, mutta pankki ei suostuisi, niin silloinhan sen pitäisi olla ok.
 
Taas yksi syy lisää itselle olla asioimatta välittäjien kautta.

Aika settiä kyllä. Tässä ostaja rakennustekniikan ammattilainen, mutta pitäisi vielä olla lakimies ettei menisi laiskan välittäjän vipuun. Nämä välittäjän virheet tulee harvinaisen kalliiksi. Eikä koskaan tiedä kummalle osapuolelle. Omalla kohdalla tuli myyjälle kun vaadin sakko lauseketta vapautus ehtoon kun häätö menossa minkä arvelin venyvän.

Tänne kerrotun mukaan kuulosta aika nobrainerilta, mutta jos menee eteenpäin niin eihän tossa rikastu kuin lakimiehet. Ostajat ei voi antaa 10k€ ale hyvänrakennustavan vastaisista salaojaputkista (jossain 300k€? kohteessa eli luokkaa 3%), mutta maksavat mieluusti sitten vähän enempi lakimiehelle... Aikamoista perseilyä, miten jaksaa...

@Hooämäl kato se pankki kortti vielä ainakin tai siis tulisiko sieltäkin klasuuli, että on ok, mutta salaojat pitää hoitaa kuntoon kun nykyään ovat tarkkoja... Olis lisää jotain omaa kättä pitempää, että aiheellinen vetäytyminen.
 
Luulisin näin, mutta kannattanee varmistaa lakimieheltä, ettei joudu hassuun tilanteeseen. Jos nyt päättäisitkin ostaa talon, mutta pankki ei suostuisi, niin silloinhan sen pitäisi olla ok.
Kuvittelisin että tuo on valitettavasti liian myöhäistä. Ei siitä varmaan haittaa ole, mutta jos tarjouksen on jo kerran perunut syyhyn x vedoten, lakkaa tarjous olemasta voimassa. Sitä ei siis voi "perua uudestaan" toiseen syyhyn vedoten, koska tarjousta ei enää ole.

Mutta kyllä tuosta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa, jos homma menee pidemmälle. Eikä sitä pankin lausuntoa ole pakko käyttää, jos se olis sulle epäedullinen.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
295 698
Viestejä
5 048 619
Jäsenet
80 973
Uusin jäsen
mart

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom