Itse tein vastaavanlaisessa tilanteessa sopimuksen taloyhtiön kanssa, että kustannan itse laitteiston, asennukset yms. sekä pykälän, että jos latauspisteiden osalta kysyntä ylittää kapasiteetin, niin luovun latauspisteestä ja asennutan takaisin vakiomuotoisen lämmitystolpan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumiseksi. Tällä ratkaisulla mentiin parisen vuotta ja tänä aikana ei kukaan kysellyt latauspisteen mahdollisuutta. Lopulta näissä kun on tarpeeksi hyvä ehdotus taloyhtiölle, niin yleensä menee läpi.Meillä entisessä taloyhtiössä ei saanut kannatusta hankkia tarvittavaa kaapelointia autolatauksille asfaltin uusimisen ohella. "Turhia", "ei vielä", "katsotaan 5-10v kuluttua" yms. Tietysti nämä ihmisiltä kenellä ei ollut autoa lainkaan tai siten plugaria/sähkäautoa (vielä). Se olisikin fiksua ollut myöhemmin purkaa uusi asfaltointi kaapeloinnin takia.
Kuorma yhtiöissä olisi nykyisellä kaapeloinnilla riittänyt kolmeen tolppaan niin että nämä kolme olisivat voineet ladata samaan aikaan. Tein jopa ehdotuksen missä ostan itse laitteen ja maksatan asennukset omalle paikalle (ja tietysti mittaroinilla maksan sähköt), mutta ei mennyt läpi, koska sitten ei ole tasavertaista tai vastaavaa. Oli monia syitä, mutta tämä yksi niistä suurimmista miksi sain tarpeekseni yhtiöstä usean vuoden jälkeen ja muutettiin omk. Nyt oma tupa, oma lupa ja komeilee latauspömpeli pihassa.