Assassin’s Creed:Odyssey (PS4, PC, Xbox)

Mitä sitten? Jos mitään, niin tuohan vain osoittaa miten huonosti nää super-bossit sopii tähän pelisarjaan. Aikaisemmin on joutunut vähän käyttään älliä ja taktikointia, hieman suunnittelemaan miten sen kohteen nitistää. Näissä taas pitää vaan tehdä se kombo miljoona kertaa ja hakata niitä tatteja sormet vereslihalle, että saa YHDEN vastustajan särki. Mutta kai tämä on sidoksissa tuohon Creedien muuttumiiseen hiippailusta mättöön, en ainakaan muista että näitä superbosseja olisi liiemmin ollut ennen Originsia, voin olla kyllä väärässäkin.

Noi Soulsit ja sen tyyppiset on kyyllä liian autistisia ja masokistisia omaan makuun, en vaan nauti tuon tyyppisistä peleistä, jossa ne 'twitch'-skillit on se ainoa juttu, jossa toistetaaan ja toistetaan, kunnes menee läpi. Mikäs siinä jos muut nauttii ja osaa, minä haen kiksit muualta.
Ehdottomasti heikoin lenkki ja eniten "immersion breaker" nuo bossfightit. Suunta oli huono jo Originsissa, mikä muuten tuntui paremmalta peliltä omalla kohdalla.
 
Ps4:llä kun menee peliin niin alkuvalikossa on tarjous että saisi season passin 50% alennuksella 26.8-1.9, sitten kun sitä klikkaa niin storessa hinta kuitenkin normi 39.95€ mutta ubisoftin storessa se on pc:lle puoleen hintaan?
 
Mitä sitten? Jos mitään, niin tuohan vain osoittaa miten huonosti nää super-bossit sopii tähän pelisarjaan. Aikaisemmin on joutunut vähän käyttään älliä ja taktikointia, hieman suunnittelemaan miten sen kohteen nitistää. Näissä taas pitää vaan tehdä se kombo miljoona kertaa ja hakata niitä tatteja sormet vereslihalle, että saa YHDEN vastustajan särki. Mutta kai tämä on sidoksissa tuohon Creedien muuttumiiseen hiippailusta mättöön, en ainakaan muista että näitä superbosseja olisi liiemmin ollut ennen Originsia, voin olla kyllä väärässäkin.

Noi Soulsit ja sen tyyppiset on kyyllä liian autistisia ja masokistisia omaan makuun, en vaan nauti tuon tyyppisistä peleistä, jossa ne 'twitch'-skillit on se ainoa juttu, jossa toistetaaan ja toistetaan, kunnes menee läpi. Mikäs siinä jos muut nauttii ja osaa, minä haen kiksit muualta.

En itsekään pomoista pitänyt ja niitä sai pätkiä liian kauan. Pomojakin eniten ärsytti pelissä se ettei suurin osa rivivihollisistakaan kuollut laakista. Siis jouskarilla myrkkynuolella ammut korvaan, ja ei mitään. Kauas on menty Ezio/Altair ajoista.
 
Siis jouskarilla myrkkynuolella ammut korvaan, ja ei mitään. Kauas on menty Ezio/Altair ajoista.
Kyllä niitä alkaa tippumaan kun Headshotille on 300+% ja predator shotille % lisänä :love:
Mutta varjopuolena tässä ainakin itselleni on että kun käry käy jossain tukikohdassa niin sitten Kassandra ottaa jalat alle ja kovaa.
Tämä toiseksi vaikeamalla vaikeusasteella, kasetti ei ihan riittänyt vaikeampaan.

ite mietin kun kun peliä parjattu ettei ole stealthia niin itse olen varmaan pelin reilusti ylipuolet tapoista hoitanut stealthina(kehittänyt hahmoa kyllä siihen+Hunter) poislukien toki bossit tai muut pakolliset.

Itse jos jotain huonoa pitäisi sanoa niin ettei ole oikeasti noin isossa mapissa mitään muita ajanvietto paikkoja kuin se areena missä taistellaan, luulisi että tuon ajan kreikassa olisi tekemistä ollut.

Originsissa oli ne hevos kilpailut areenan lisäksi(?)
 
No pelaapa pelkällä Assassin buildilla tämä peli. Vaikka kaikki kykypisteet laittaisit niihin skilleihin, ni ne "kovemmat" vastustajat tukikohdissa kuitenkaan kuole, hyvä kun puukko edes vähän kutittaa. En muista aiheuttaako vaikeustaso myös HP:n nousua koska itse pelasin vaikeammalla, ja silloin en ainakaan pystynyt salamurhata näitä kovempia jamppoja. Paitsi sitten pystyin, kun sain sen ominaisuuden varusteisiin joka oli muistaakseni 2x dmg mutta HP on rajattu 25% max HP:sta. Tämä taas tarkoitti sitä, että voin kyllä salamurhata melkein kenet tahansa mutta yksikin hipaisu ja heti kuolin. Tämän takia nämä superbossit sun muut olikin sitten ihan paskoja, et voi salamurhata niitä ja otat yhden osuman = game over.

Niitä Misthioksia vai mitänenytoli jotka yritti tappaa sut, ei myöskään pystynyt salamurhata vaikka kaikki skillit tapissa. Pahimmat tulikin "huijattua" kuoliaaks ainakin pelin alussa, eli siten että työnsin ne joltain katolta alas. Tai toinen vaihtoehto oli Predator-nuolien spammaaminen kun vastustaja oli tarpeeksi kaukana .. Muutaman kun ammut naamaan, niin kuolee ennenkuin ehtii juosta luoksesi.

Itse kyllä tykkään että tässäkin pelisarjassa on näitä RPG elementtejä, mutta nyt vähän menty liian pitkälle. Pelin nimi on kuitenkin Assassin's Creed .. mikä vitun AC jos et voi edes pelata peliä läpi ainoastaan hiippailemalla ja salamurhaamalla vastustajat?
 
Tämä taas tarkoitti sitä, että voin kyllä salamurhata melkein kenet tahansa mutta yksikin hipaisu ja heti kuolin. Tämän takia nämä superbossit sun muut olikin sitten ihan paskoja, et voi salamurhata niitä ja otat yhden osuman = game over.
Tätä varten pitää varusteet vaihtaa, itse vaihdan niihin battle tilanteisiin Hunter/Warrior sekoituksen bonareineen ja sama taisi olla myös niissä superbosseissa kanssa.

Pelin nimi on kuitenkin **Assassin's** Creed .. mikä vitun AC jos et voi edes pelata peliä läpi ainoastaan hiippailemalla ja salamurhaamalla vastustajat?
Ubi veti herneen nenään Syndicaten jälkeen ja laittoi palikat uusiksi :p

Toisin nimestä olisi voinut luopua tai tuoda jotenkin spin offina sarjan kylkeen mutta Assassins Creed taitaa olla vain franchisena niin kova nimi etteivät uskaltaneet ottaa riskiä myyntien takia.

Ekaahan assassins creed peliähän kehitettiin alkuunsa Prince of Persia pelinä ja jossain välissä sitten muuttui nimikin ja tarinat.

Edit: Juonellisesti sentää on Assassins ryhmän kanssa tekemistä:

Kun selviää että Kassandra/alexios ovat Originsin Ayan iso iso isox10 isovanhempi ja Ayahan on se Assassins ryhtymän(hidden ones) perustaja yhdessä Bayekin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Huoh, tuli hommattua tuo First Blade lisäosa ja munaravi jatkuu. :D

Orkkiksessa olikin joku 120h mittarissa ennestään ja nyt pitkän tauon jälkeen taas liikkeelle.

Uusi kultti nyt ainakin tapettavana.
 
Nytten keillä vielä riittää intoa niin nytten voi lähteä tutkimus matkalle kreikkaan:

(omistamiseen riittää pelkästään pääpeli)
 
Assassin's Creed Odyssey juhlii synttäreitä tuomalla juhliin kaikki vanhat viholliset

Assassin's Creed Odyssey täyttää vuoden tässä kuussa ja osana juhlintaa Ubisoft antaa pelaajille uuden mahdollisuuden kohdata vanhoja vihollisia. Juhlallisuudet alkoivat jo eilen, mutta vielä ehtii hyvin mukaan, sillä vihulaisaikataulu näyttää tältä:

1. lokakuuta - Abia .e Shaded
2. lokakuuta - Occylos .e Successor
3. lokakuuta - Polyca.e .e Jilted
4. lokakuuta - Edonos .e Charging Bull
5. lokakuuta - Shapur .e Unforgiving
6. lokakuuta - Pe.ix .e Wayfarer
7. lokakuuta - Okaleia .e Lotus Eater
8. lokakuuta - Delos
9. lokakuuta - Palaityros
10. lokakuuta - Old Neurus
11. lokakuuta - Piraeus
12. lokakuuta - Keta's Wra.
13. lokakuuta - Lakedaimonia
14. lokakuuta - Salaminia
15. lokakuuta - Aria.ate .e Winner
16. lokakuuta - A.arte .e Swamp
17. lokakuuta - Aretos .e Aid
18. lokakuuta - Harpina .e Heavy-Hitter
19. lokakuuta - Te.iklos .e Nut
20. lokakuuta - Hygieia .e Swo.
21. lokakuuta - Laches .e Eternal
22. lokakuuta - Black Wi.
23. lokakuuta - .e Tyrant
24. lokakuuta - Shadowed Nymph
25. lokakuuta - Hekate's Grace
26. lokakuuta - Glory of .e Law
27. lokakuuta - Fly Ikaros
28. lokakuuta - Lakonia
29. lokakuuta - Iaeira .e Overcomer
30. lokakuuta - Narkissos .e Babbler
31. lokakuuta - Nanno .e Abacus
1. marraskuuta - Ne.er .e Great
2. marraskuuta - .aleia .e Talon-Ha.
3. marraskuuta - Auxesia .e Spawn of Chaos
4. marraskuuta - Damais .e Not-So-I.ifferent

Ubisoft kertoo myös, että vuoden aikana peliin kertyi yhteensä 645 miljoonaa pelituntia, jona aikana peitottiin mm. 20 miljardia vihollista ja otettiin 48 miljoonaa valokuvaa. Lisää Ubisoftin blogissa.
Itse tuli aloitettua pari pv sitten vasta atlantic dlc mutta kerkeäsiköhän tuota noita hoidella, varmaan pitäs mennä odysseyn mappiin, en kerenyt uutista lukaisemaan vielä.
 
Huh huh, joskus ajattelin että witcher 3 oli iso paketti lisäosiensa kera niin ubi tulee rinnalle ja ohi kirkkaasti(Se että kummassa oli laadukkaamat tehtävät hahmot tarinat, jääköön seuraavaan kertaan)

174h oli pelimttarissa kun homma oli paketissa että itse voin sanoa että peli on "läpi"
Witcher 3 meni alta 100h.

Pelattavuus oli omaan käteen tiptop ja tykkäsin audio puolesta kanssa.
Koska tuli nytten verrattua witcher 3 niin kyllähän assassins creed kalpenee hahmojen tarinoiden ja questien laadussa mutta pelattavuudessa sitten oltiikin pari vuosisataa edellä ja enkä ole koskaan kummoisesti pitänyt witcher 3 audio puolesta.

Ja sitten toki varoituksen sana jos joku ei ole pelanut ja miettii miten neljäydin cpu suorituu pelin kanssa.
Itse pelaan pelejä 50fps lukolla joten tämän mukaan mietteitä.
Normaali tilanteissa cpu jaksoi ihan hyvin eli pysyi lukossa mutta isomissa tukikohdissa missä oli paljon AI ohjaamia vihuja ja varsinkin jos käry kävi että peli alkoi ohjamaan niitä pelaajan kimppuun ja vihuja oli parahmillaan lähelle kaksikymmentä niin kyllä minulla varmasti lähellä 30 rajapintaa kävi pahimillaan fps.
Kaupungit kanssa ovat niitä "cpu killereitä", osassa kaupungissa ei niin pahoja mutta osassa tuntui hakkaavan rajottimeen tuon tuosta.
Steam keskusteluiden mukaan edes 9900k ei kykene pitämään stablia 60fps.

Mutta GPU osalta mielestäni peli on optimoitu hyvin kuhan kaartat vain Cloud ja Fog asetuksia ja pelistä saa oikeasti "kevyen" gpu:lle että omassa tapauksessani GTX970 ei ollut jarruna vaan neljäydin cpu.
Ehkä pelin laadusta kertoo sekin että "tökkimiset" pystyi katsomaan läpi sormien mutta uusimman tomb raiderin kohdalla ei jaksanut.

Koska olen huono pukemaan ajatuksia sanoiksi tässä niin sanon että tykkäsin kokonaisuudesta ja kyllä mä annan koko paketille sen 8/10
Sellainen pieni vinkki jos ubin tekijöitä sattuisi lukemaan niin joskus vähemmän on enemmän ja seuraavan AC pelin kohdalla voi huoletta laajuutta pudottaa mutta laittakaa tarmo sitten tarinoihin ja tehtävien laatuun kuten CDPR teki Witcher 3 kanssa.

FF023697B9147AB235B1B3167CF2BAA72F88B60E

Kassandra, olet eläkepäiväsi ansainut alaisuudessani.
 
Ostin tämän steamista kun oli tarjouksessa, mutta tekisi mieli nyt jo vaatia rahoja takaisin koska dialogeissa on jo monta kertaa ollut bugi, että puhe katkeaa kesken kaiken ja ukkeli ilmeilee ilman ääntä.

Ja olikos sama Bugisoftin tiimi kehittämässä tätä, mikä mokasi AC Unityn julkaisun? :facepalm::tdown:
 
Missä kohdin?

Itselläni homma toimi kuten piti
Ja kyllä, black flagin tiimi kehitti orignsia ja unityn tätä.
3->4 kehitys aika.

Dialogikohtauksissa missä joku pelihahmo puhuu jotain ja dialogi katkeaa kesken kaiken. Ehdin siihen kohtaan päästä missä mennään pelastamaan pikkutyttöä jostain rannalta, ja jo 4 kertaa katkennut jonkun jampan puhe kesken.

Laitoin steamille jo hyvityspyynnön, jos vuoden vanhassa pelissä tulee heti alussa tämmöstä, niin antaa olla. Parempi ottaa rahat takas kun en oo vielä 2 tuntia pelannut, ja ei tulis pelikokemuksesta mitään jos tuo ongelma jatkuisi koko pelin ajan. Katotaan sitten uudestaan kun peli maksaa kympin.
 
En ole moiseen törmännyt. Jos ääni siis katkeaa, kuulostaa enemmän joltain äänipiirin ajuribugilta. Päivitä ne?
 
Ääniongelmat ovat ihan yleisiä Odysseyn kanssa ja alustasta riippumatta.

Itsellä PS4 pätki peluun aikana välillä äänistä lähes kaikki pois, suurimman osan ajasta kyllä kuului. Lisäksi netti on täynnä äänifiksiohjeita mm. PC:lle, joten tosiaan laiskat devaajat kun ei näin vanhaan peliin saada ääniä toimimaan.
 
Jos ääniongelmalla haetaan tätä:

Niin onnekas siinä mielessä ollut että lähes 180h aikana ei osunut kertakaan, ainoa mitä viime vuoden puolella kävi alussa oli kaatuilu ongelmat mutta sekin korjantui lähes sillä että käynnistää uplayn ja pelin exen adminina.
Sama vaiva oli myös syndicatessa.
 
Olen pelannut tätä noin 110h ja ei ole oikeastaan mitään bugeja osunut kohdalle. Tai en ainakaan muista. Varsin stabiili peli.
 
Tuossa videossa näkyy niitä audiongelmia mistä puhuin.

Kyllä tuota ite aluksi koitin googletella, mutta en löytänyt mitään ratkaisua.

Steam muuten hyväksyi jo palautuspyyntöni ja maksoi rahat takaisin. Nopeaa toimintaa. :tup:
 
PS4 konsolille ostin tämän pelin ja toimiihan se. Originista tulee kyllä fiiliksiä, tosin enemmän pidin Egyptistä kuin Kreikasta, mutta on tässä paljon hyvää. Jotenkin hauska pelattava ja sitä hainkin. Muokkasin tosin peliä, laitoin sekä level tasauksen, että merkit light tasolle, niin ei olisi niin adhd tämä peli ja lisäksi mielestäni se systeemi oli parempi kuin Originisssa oli, että vihut jää jälkeen leveleissä. Kokonaisuutena ihan hyvältä vaikuttaa, mutta ihan samalla lailla ei ole peli tehnyt vaikutusta kuin Origin aikaisemmin.
 
Olen nyt pelannut peliä ja olen jossain 24 levelin paikkeilla. Harmillista on, että tämä on jo mennyt aika lailla suoraan tappelupeliksi, aika turha on hiiviskellä enää yhtään mihinkään. Alunperin tein hahmosta tasapuolisesti hunter-warrior-assasinin, mutta kaikki linnavalloitukset menee aina samalla kaavalla. Peruskaverit saa pudotettua, sitten kun yrittää salamurhata kuningasta yms vastaavaa, niin se ei kuolekaan. Sitten kun sitä vastaan taistelee, niin Mercenaryt jotka aina pyörii linnassa jostain syystä, tulevat mukaan ja hahmolta henki pois.

No nollasin nuo skillit ja pistin kaikki pisteet hunter tai warrior skilleihin, nyt sitten pärjää pelissä jo paremmin. Mutta ihan turha edes vaivautua enää olemaan assasin, helpointa on mennä suoraan kohteeseen, tappaa kaikki ja kohteesta pois. Mitään muuta taktiikkaa ei tarvita.

Muuten peli on ihan ok, paljon pelattavaa ja älytön kartan koko. Questeja on niin paljon, että ei niitä edes kerkeä tekemään ja ehkä vähän liikaa on kaikkea, ei oikein tiedä mihin keskittyä seuraavaksi. On kultisteja ja sitten on äidin etsintää ja jotain sotajuttuja jne jne jne.

Mutta jos vähentäisi tehtävien määrää ja lisäisi laatua, niin pelistä saisi paremman. Nyt osa sivutehtävistä on todella hyviä, mutta paljon on joukossa ihan turhaa sälää. Paras oli, kun köyhälle runoilijalle antoi 50 drakmaa, niin siinä oli tehtävä suoritettu. Ihan turhaa ajanhukkaa tälläiset tehtävät.
 
Olen nyt pelannut peliä ja olen jossain 24 levelin paikkeilla. Harmillista on, että tämä on jo mennyt aika lailla suoraan tappelupeliksi, aika turha on hiiviskellä enää yhtään mihinkään. Alunperin tein hahmosta tasapuolisesti hunter-warrior-assasinin, mutta kaikki linnavalloitukset menee aina samalla kaavalla. Peruskaverit saa pudotettua, sitten kun yrittää salamurhata kuningasta yms vastaavaa, niin se ei kuolekaan. Sitten kun sitä vastaan taistelee, niin Mercenaryt jotka aina pyörii linnassa jostain syystä, tulevat mukaan ja hahmolta henki pois.

No nollasin nuo skillit ja pistin kaikki pisteet hunter tai warrior skilleihin, nyt sitten pärjää pelissä jo paremmin. Mutta ihan turha edes vaivautua enää olemaan assasin, helpointa on mennä suoraan kohteeseen, tappaa kaikki ja kohteesta pois. Mitään muuta taktiikkaa ei tarvita.
Ite tehnyt niin että Hunter/assassins kikoilla pudottaa noi ja tuohon assassins hommaan ottaa sen Rush assination kyvyn ja sitten varusteilla laittaa vielä yhden kombon lisää(yhteenäs neljä kertaa voi pingaa) ja sitten kun on assassination bonarit tapissa niin aika hyvin alkaa tippumaan porukat.

Ja sitten ennen assassins vaihdetta tai kun tulee busted niin auttaa hunterin 300% headshot damage bonari ja vielä predator shotille bonareita niin alkaa jo mercnarykin ottaa kipeetä.

Tällä tosiaan sitten omat varjopuolensa että jos käry käy ja eikä ole jousessa nuolia niin silloin juostaan tai juostiin, nykyisin mulla oma build varusteet sitten warrior buildille.
Niitä build paikkoja saat ostettua invetory ruudussa siitä vasemalta puolelta.

Hardilla pelaan ja peli on vaikea mutta reilu omalla pelityylillä ja tosiaan ilman tuota rush assination kykyä niin peli olisi todellakin liian vaikea assination kyvyllä, nytten vain pingaat eri kaverien välillä tai teet sitten niin että pingaat vain niiden pahempien kaverien välillä niin ne tippuu aika äkkiä.

Toisin kannattaa tuossakin pitää järki matkassa ettei käy näin:
giphy.gif

Mitä enemmän tutkit ja käytät aikaa valmistutumiseen kun lähtee linnoitusta valtamaan niin sitä suurella todenäköisyydellä onnistut, okei bandit telttoja ei nytten tarvitse kummoisesti tutkia kun yleensä ne saa kerrasta pudotettua.

Sen kyllä sanon että fate of atlantis DLC:ssä kyllä harmaita hiuksia tuotti ne tietyt kohdat, johtuen oikeastaan siitä että ympäristö on erilailainen kuin odyssey mapissa.
Omaan makuun ainakin alussa oli paljon vaikeamat "linnan" valloitukset kun oli niitä kolossus patsaita siellä ja vihuilla oli jotain ihme kykyjä, niitä varten piti tehdä sitten vähän muokkauksia buildeihin.
 
Näin suurena Assassin's Creed fanina, itseä ärsytti kyllä vietävästi tuo, että esim. linnoituksissa juurikin nuo päälliköt yms. ei kaadu kertalaakista jos haluaa vetää 100% hiipaillen. Sitten kun Odyssey ei edes saanut syystä toisesta tuota ''Cheat Enginea'' mikä oli Originsissa. Sieltä kun sai asetuksista päälle one hit kill ominaisuuden. Toisena ärsykkeenä sitten tuo, että jotenki yrität nyt vetää vaikkapa linnoitusta hiippaillen, jäät kiinni ja kohta iso lauma kimpussa... siinä vihujen kanssa tapellessa bounty mittari nousee ja ylläri, kohta kimpussa on 3 mercenaryakin. Olisi nyt annettu edes jonkulainen ''old school'' moodi missä oikeesti voi vetää salamurhaajana eikä rambona vihuja turpiin. Dialogi valinnat ja kaunis maailma (mitä nyt taas menty quantity over quality mentaliteetilla), mutta muuten kyllä itselleni ehdottomasti huonoin Assassin's Creed peli tähän mennessä.

Toiveena seuraavaan peliin: takaisin siihen stealth salamurhailuun mistä Assassin's Creed tunnetaan (toki voi antaa vaihtoehtoja myös suoraviivaisempaan toimintaan jos joku näin haluaa pelata) ja voi kiesus, takaisin se double assassination ja enemmän salamurha animaatioita, jotka ei ole +5 sekuntia pitkiä, että toinen vihu ehtii huomata. Pienempi maailma jos kerta ei osata isoa täyttää mielenkiintoisella tekemisellä. Tuota mercenary perseilyä vähemmäksi, mielenkiintoisemmat hahmot (suurin osa oli mielestäni täysin mitäänsanomattomia mukaan lukien Alexios ja Kassandra, vaikkakin Kassandra oli näistä paremmin ääninäytelty). Dialogi valintoja, mutta valinnoilla olisi useammin isompaakin merkitystä eikä siten, että pelillä on vain muutama eri loppu valinnoista riippuen, enemmän salaisuuksia tutkittavaksi (Originsin haudat oli mielenkiintoisia toisin kuin tässä, tuntuivat olevan vaan kopioita toisistaan), parempaa parkouria (AC Unity :love:) jaaa sitten.. oli vielä jotain, mutta unohdin. Mielenkiintoista olisi myös nähdä jollain tavalla Shadow of Mordorista- ja Warista tuttu nemesis systeemi seuraavassa pelissä.
 
90h on nyt pelattuna, Level on 51 hahmolla ja vielä olis esim kulttilaisia tapettavana 21...ei tämä peli taida loppua koskaan. Taistelu on parantunut huomattavasti, kun olen opetellut kunnolla blokkaamaan iskut sekä käytän nykyään paljon jousta. Otan ensin keihään käyttöön, jossa on se tuliefekti, sitten vaihdan jouseen jolloin nuoli syttyy tuleen ja käytän sitä hyökkäystapaa, missä ammutaan 6 tai olikohan se 8 jousta yhtä aikaa eri vihollisiin. Tällä tavalla on aika hyvä tyhjentää linnoituksia. Käytän myös salamurhaa välillä, mutta eipä se niitä isompia kavereita pudota, helpottaa sentään taistelua.

Kokonaisuutena peli on hyvä, mutta siinä on aivan liikaa kaikkea. Ja varsinkin sivutehtävät ovat järjettömiä. Jos herbalisti on juonut itsensä melkein tajuttomaksi ja maksaa pelihahmolle siitä, että se vie yrttejä paikasta a paikkaan b ja palkkaus on toista tonnia drakmoja, niin millä logiikalla tuo voi kannattaa. Muutenkin pelihahmo tuntuu olevan juoksutyttö jonka pääasiallinen tehtävä on kuljettaa tavaroita, lähetti periaatteessa.

Toinen mikä ärsyttää on se, että kokoajan muodostuu uusia tehtäviä jo pelatuista tehtävistä. Kävin kolme Polemarkia tappamassa linnoituksista sekä Spartalaisille, että Ateenalaisille. Molemmat tehtävänantajat kysyivät, että haluanko käydä tästä eteenpäin tappamassa lisää niitä linnoitusten kavereita. Juu ei kiitos, muutenkin on niin älytön määrä tehtäviä joka paikassa, että alkaa kyllästyttää jo. Origins oli tässäkin suhteessa paljon enemmän tasapainossa kuin tämä peli.
 
90h on nyt pelattuna, Level on 51 hahmolla ja vielä olis esim kulttilaisia tapettavana 21...ei tämä peli taida loppua koskaan.
Itselläni meni vajaa 170h kun päätarina+delsut pelasin läpi ja itseasiassa pidinkin tuossa puolen vuoden tauon pelin kanssa kun odottelin kaikkia DLC saapuvaksi ja toi paussi kannatti todella pitää niin oli ihan uutta virtaa pelatakin peliä.

Oikeastaan peli on "paketissa" kaikkineen tärkeineen tehtävineen* mutta vielä on Kassandran nostaminen ykkökseksi palkkasotilas rankingissa.

*:Tässä tarkoitan juuri nitä keltaisia tärkempiä tehtäviä missä on yleensä peräti pieni juonikin taustalla ja enkä niitä sinisiä tai muita haastetehtäviä.
 
Näin suurena Assassin's Creed fanina, itseä ärsytti kyllä vietävästi tuo, että esim. linnoituksissa juurikin nuo päälliköt yms. ei kaadu kertalaakista jos haluaa vetää 100% hiipaillen. Sitten kun Odyssey ei edes saanut syystä toisesta tuota ''Cheat Enginea'' mikä oli Originsissa. Sieltä kun sai asetuksista päälle one hit kill ominaisuuden. Toisena ärsykkeenä sitten tuo, että jotenki yrität nyt vetää vaikkapa linnoitusta hiippaillen, jäät kiinni ja kohta iso lauma kimpussa... siinä vihujen kanssa tapellessa bounty mittari nousee ja ylläri, kohta kimpussa on 3 mercenaryakin. Olisi nyt annettu edes jonkulainen ''old school'' moodi missä oikeesti voi vetää salamurhaajana eikä rambona vihuja turpiin. Dialogi valinnat ja kaunis maailma (mitä nyt taas menty quantity over quality mentaliteetilla), mutta muuten kyllä itselleni ehdottomasti huonoin Assassin's Creed peli tähän mennessä.

Toiveena seuraavaan peliin: takaisin siihen stealth salamurhailuun mistä Assassin's Creed tunnetaan (toki voi antaa vaihtoehtoja myös suoraviivaisempaan toimintaan jos joku näin haluaa pelata) ja voi kiesus, takaisin se double assassination ja enemmän salamurha animaatioita, jotka ei ole +5 sekuntia pitkiä, että toinen vihu ehtii huomata. Pienempi maailma jos kerta ei osata isoa täyttää mielenkiintoisella tekemisellä. Tuota mercenary perseilyä vähemmäksi, mielenkiintoisemmat hahmot (suurin osa oli mielestäni täysin mitäänsanomattomia mukaan lukien Alexios ja Kassandra, vaikkakin Kassandra oli näistä paremmin ääninäytelty). Dialogi valintoja, mutta valinnoilla olisi useammin isompaakin merkitystä eikä siten, että pelillä on vain muutama eri loppu valinnoista riippuen, enemmän salaisuuksia tutkittavaksi (Originsin haudat oli mielenkiintoisia toisin kuin tässä, tuntuivat olevan vaan kopioita toisistaan), parempaa parkouria (AC Unity :love:) jaaa sitten.. oli vielä jotain, mutta unohdin. Mielenkiintoista olisi myös nähdä jollain tavalla Shadow of Mordorista- ja Warista tuttu nemesis systeemi seuraavassa pelissä.

Juu stealth pitäs kyllä olla aina mahdollisuus. Olisivat tehneet noista "Bosseista" ennemmin vaikka vaikeammin yllätettäviä tms.

Origins oli kyllä monilta osin omasta mielestä parempi. Tässä ehkä himpun parempi combat, mutta muuta parempaa ei sitten oikein löydykään. Originsissa ei ollu ku se joku 8 tms noita mercenaryja vai mitä ihmeen "pyloneita" ne oli ja ne oli aina vaarallisen tuntuisia. Tässä merccejä on loputtomasti ja ne tuntuu sen takia ihan liian geneerisille ja tylsille.

Originsin kartta oli juuri sopivan kokoinen ja tombit ym. Erikoispaikat mielenkiintoisempia. Odysseus kartta on liian iso ja liikaa tungettu kaikkea turhaa tylsää sivutehtävää.

Mutta onhan noiden 2:n uusimman osan pelattavuus valovuosia edellä vanhempia. Itse yritin pelata Black Flagia Originsin jälkeen ja oli kyllä ihan järkyttävän tönkön tuntuista. Ei pystynyt vaan pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Joo itsekin pidin Originsta enemmän, tätä en edes jaksanut loppuun asti pelata.

Aivan liikaa tosiaan kaikkea tylsiä tehtäviä yms. Mielummin vähemmän tekemistä, kuin että laadusta ottaisi pois.

Bossit ei tosiaan oikein sovi tähän pelisarjaan. Voisi seuraavassa osassa taas stealthiin panostaa enemmän, kuin taisteluun.

Ehkä hyvää tässä on ehkä se ulkoasu ja vapauden tunne. Niillä ei kuitenkaan pitkälle pötkitä.

3/5
 
Mutta onhan noiden 2:n uusimman osan pelattavuus valovuosia edellä vanhempia. Itse yritin pelata Black Flagia Originsin jälkeen ja oli kyllä ihan järkyttävän tönkön tuntuista. Ei pystynyt vaan pelaamaan.
Tätä itsekin pelkään.. siksi haluan pitää Black Flagin visusti kultaisissa muistoissa.
Syndicateen palaaminen oli jo pienoinen "kultturishokki" itselleni vaikka muistaakseni siinäkin pelattavuus jo parantui vs vanhan liiton ass creed pelit.

Origins vs odyssey hommassa itse olen taas vastarannan kiiski, itselleni tämä oli parempi vaikka origins olikin tiivimpi paketti mutta varmaan siksi kallistun tämän puoleen koska pelattavuus oli hitusen parempi ja tykkäsin eri questeista ja lievistä rpg mahdollisuuksista.

Mutta mistä en taas pitänyt oli tuo "grindaaminen" tai siis ei mua varsinaisesti haitanut koska tykkäsin seikkailla mutta mikä aikomus ubisoftilla oli tuossa, ne jotka halusivat pelata vain tarinaa niin joutuivat maksamaan tuosta x2 exp hommasta.

Tämä ei mielestäni kuulu 60€ maksavan yksinpelin hommiin, onneksi PC:llä on oikotie tuossa asiassa onneen.
 
Peruspeli painettu läpi ja siihen päälle lisäreistä vielä First Blade ja pelitunteja takana 130+. Atlantis lisäosaa en ole varma pelaanko läpi. Pelin tykitin Hardilla läpi joka oli alkuun vähän haasteellinen, mutta loppua kohden jopa liian helppotaso. Peli tietysti suurelta osin oli samanlaista ja paikat ja linnakkeet yms. tuntui kyllä joka kerralla samalta, kun niitä kolusi läpi. Mutta jotenkin tätä vain tuli pelattua ilman mitään suurempaa kyllästymistä. Tehtäviä tuli suoritettua monellakin tapaa. Paljon käytti perinteistä hiiviskelyä ja välillä sitä painoi ukkoa turpaan ihan avoimesti ja välillä näitä sitten sekoiteltiin keskenään.

Ainoa selkeä tulevaisuuden parannus olisi noiden eläinten käyttäytyminen ja niiden tappaminen. Jos painat villisikaan viidettä nuolta päähän ja sillä vauhti jatkuu samana, niin jossain ollaan kyllä pielessä. Eläimet voisivat jatkossa kuolla näissä peleissä nopeammin.

Pelinä kyllä parasta Assassinia mitä pelisarjasta löytyy. Kaikki osat on tullut pelattua läpi. Se minkä takia itse en enää pystyisi noita vanhempia pelaamaan on vanhat kontrollit. Pelaan siis nämä aina tietokoneella, mutta Xbox onen ohjaimella. Tämä kontrollien muuttaminen oli myös iso parannus tähän pelisarjaan. Siitä isopeukku kehittäjille.
 
Itse yritin pelata Black Flagia Originsin jälkeen ja oli kyllä ihan järkyttävän tönkön tuntuista. Ei pystynyt vaan pelaamaan.

Ite olen ihan toista mieltä, merirosvoilu ja laivataistelut on hauskaa puuhaa ja merellä seilailu tunnelmallista että hyvin jaksoin viime kesänäkin uudelleenpelata pelin läpi. Ties jo kuinka monennetta kertaa. Onhan Black Flagissäkin omat puutteensa, mutta itelle Assassin's Creed-peleistä se, millä on eniten uudelleenpeluu-arvoa.

Odysseytä en ole pelannut, enkä kyllä luokittelisi sitä edes Assassin's Creediksi (kuten en Black Flagiakaan), perus Ubisoftin toimintapeli mikä vaan ratsastaa pelisarjan nimellä. Origins oli myös todella hyvä ja kenties pelisarjan suosikkini Black Flagin jälkeen.

Koittakaapas pelata ihan noita ensimmäisiä AC:tä. :D Ihan ensimmäinen peli se mekaniikoiltaan vasta kamalaa kuraa olikin, mutta siihenkin on saatu sellaista tunnelmaa ja luonnetta mitä uudemmissa ei ole.

Olen todella skeptinen ton viikinki creedin suhteen, todella väärä aikakausi Assassin's Creedille, mutta sopii Odysseyn kaltaiselle pelille, mikä ei toisaalta sitten edes ole AC. Salamurha-hiippailu ei vaan sovi viikingeille. Piste.
 
Viimeksi muokattu:
Ite olen ihan toista mieltä, merirosvoilu ja laivataistelut on hauskaa puuhaa ja merellä seilailu tunnelmallista että hyvin jaksoin viime kesänäkin uudelleenpelata pelin läpi. Ties jo kuinka monennetta kertaa. Onhan Black Flagissäkin omat puutteensa, mutta itelle Assassin's Creed-peleistä se, millä on eniten uudelleenpeluu-arvoa.

Odysseytä en ole pelannut, enkä kyllä luokittelisi sitä edes Assassin's Creediksi (kuten en Black Flagiakaan), perus Ubisoftin toimintapeli mikä vaan ratsastaa pelisarjan nimellä. Origins oli myös todella hyvä ja kenties pelisarjan suosikkini Black Flagin jälkeen.

Koittakaapas pelata ihan noita ensimmäisiä AC:tä. Ihan ensimmäinen peli se mekaniikoiltaan vasta kamalaa kuraa olikin, mutta siihenkin on saatu sellaista tunnelmaa ja luonnetta mitä uudemmissa ei ole.

Olen todella skeptinen ton viikinki creedin suhteen, todella väärä aikakausi Assassin's Creedille, mutta sopii Odysseyn kaltaiselle pelille, mikä ei toisaalta sitten edes ole AC. Salamurha-hiippailu ei vaan sovi viikingeille. Piste.

Hämärät on kyllä muistikuvat ekasta AC:sta. Sen muistan, että peli kyllä alkoi toistamaan itseään hyvinkin nopeasti, kun ei siinä murhailun lisäksi ollu vissiin oikein mitään muuta.

Viikinkimaailmahan ei tarkoita sitä, että pelihahmo olisi välttämättä viikinki. Ja vaikka olisikin, niin kait sinne yks salamurhaavakin sarvipää sekaan mahtuu... :D

Varsinkin jos se kirjoitetaan hyvin sisään.
 
Eka AC oliki mun lempipeli silloin joskus :D Sitä jaksoi hakata, vaikkei siinä vaihtelua ollut.

Ja tosiaan tähän voi sopia Viikinkiteema tottakai. Mutta enemmän varmaan Odyssey tyyliin veikkaisin. Odotan kyllä silti innolla.
 
Meinasin kyllästyä koko peliin, kun päävastukset oli niin vaikeita vastuksia, mutta kyllä se siitä lähti, kun nollasin hahmon asetukset ja tein siitä yksiuloitteisen taistelijan. Tällä tavalla sain Medusa-hahmon tapettua, hahmoni on levelillä 59. Periaate on, että kaikki hahmossa keskittyy vahingontekoon, Spear on aseena, Ablities ja Masters on pelkästään käytössä tähän samaan tarkoitukseen ja aseena on nyt käsittääkseni paras spear : Poseidon's Trident. Hankala peli tämä silti mielestäni on, jos aikaisempia AC-pelejä miettii. Tehtävät on vaan aina sitä samaa, tapa kaikki tai vie jotain paikasta a paikkaan b, mutta jotenkin tätä on kuitenkin jaksanut pelata jo n. 120h.
 
Tullut jokunen tunti pelattua tätä Atlantista. Tuntuu että tästä ei saa oikein mitään irti: vedetään vähän Tomb Raideria, kaadetaan patsaita, tyhjennetään linnoituksia, turhan oloinen juoni, samaa scheisseä siis kuin pääpelin huonoimmat osuudet. Kauniit maisemat, mutta siihenkö se jää?
 
Odotitko sä jotenkin merkittävästi erilaista peliä kuin pääpeli? DLCt harvemmin muuttavat oleellisia päämekaniikkoja pelistä.
 
Odotitko sä jotenkin merkittävästi erilaista peliä kuin pääpeli? DLCt harvemmin muuttavat oleellisia päämekaniikkoja pelistä.

En varsinaisesti, mutta odotukset tarinan aloitukselta oli korkeammalla. Pikkasen tuli lueskeltua että kolmannessa chapterissa alkaisi tapahtumaan, mutta ennen sitä sivutehtävissä edetäkseen pitää valloitella lisää linnoituksia...:btooth:
 
Tässä Atlantiksessa on myös taas "hauska" jippo, että linnoituksiin on laitettu noita "vartijoita" jotka herää heti jos alat rähisemään.

Elikäs: valloitan toista tuntia huolellisesti todella isoa linnoitusta ja olen etenemässä kohti määränpäätä, "salamurhaaja" Kassandrani on pistänyt kylmäksi reilusti yli puoli varuskuntaa ja ehkä parikymmentä vartijaa enää jäljellä. "Salamurhaaja" siksi että olen valinnut geariksi ne joilla on eniten boostattuja Assassin's taitoja jotta voin yhdellä nuolella tappaa edes perusvartijat pääosumalla ja heikoimmat vässykät pistämään unille yhdellä nyrkiniskulla. Valmistaudun tekemään istuvalle vartijalle perus knockoutin. Hahmo nappaakin maasta random ruukun ja ensimmäinen häviöni tulee taistelulle inventaariota vastaan kun kuluu niin monta sekuntia että helvetti on jo irti. Ja komentopisteelläni on toinen helvetti irti kun kiroan pelimekaniikat syvimpään tuonelaan ja kiroan luurit päässäni että voi ju-na-lau-ta ei hew-let-ti. :hammer: Miksi tämä assassiinina assassiinipelissä toimiminen on niin vaikeaa?
 
Onhan näistä Originsin tultua saanut suoraan ottaa tuon "Assassin's" sanan pois kun edes perustaistelijaa ei saa hengiltä enää "koska levelit". Paras tapa on maksimoida vahinko ja tappaa kaikki 5v1 tyyliin.

Toista se oli ennen kun oli vain heikot, perus ja kovat tyypit (ja muutama erikoisempi pomo - näistä "pomo kohteistakin" sai ison osan aikanaan tapettua yhdellä iskulla kunhan pääsi lyömäetäisyydelle). Toista se on olut Originsin jälkeen kun seuraavassa maakunnassa asuu kavereita joiden kaulavaltimo onkin teflonista kunnes saat 10 tasoa lisää.

Ei siis ihme että oma Odysseyn pelaaminen jäi aika lyhyeen, vaikka "vapaa" maailma on hienoa ja Orgins oli maailmallisesti taas ehkä paras AC ja Odysseykin OK.
 
Helppohan tämä ongelma salamurhan/mättämisen välillä olisi ollut korjata painottamalla vihujen yhteisövoimaa, eli toimisivat fiksummin kimpassa ja yhtäaikaa päälle mistä ei normaalisti selviä + vahingot pääsankarillekin ovat fataaleja kuten oikeassa elämässä. Näin ne salamurhat yhdellä iskulla toimisivat edelleen kuten pitääkin.

Seuraavaksi viikinkiaihe, salamurhaus lienee vielä vähemmässä osassa kun aivottomat norskit juoksevat kirveet kädessä.
 
Näinhän se pitkälti esim. ykkösessä oli; taistelumekaniikka oli sellainen että turpaan tuli helpostikin jos vastustajia oli enemmän kuin kaksi koska ei tehty ihmevoltteja ja torjuntakaan ei onnistu "taaksepäin kolmea vihollista vastaan samaan aikaan". Kyllä useamman kerran tuli juostua piiloon.

Kakkosen ja sen "alaosien" aikanahan tuo taistelun vetäminen tähän "teräsmies" -suuntaan alkoi kun pystyi helposti ottamaan usean vastuksen ja "torjumalla voittoon" aina kun joku yritti lyödä.
 
Ykkönen kyllä oli yhtä helppo, kuten kaikki muutkin osat. Todella harvoin siinä sai pataan.

Tämä Odyssey taitaa olla näistä vaikein, vaikka tämä oli muuten pettymys. Syndicate maistuu paljon paremmalta.
 
Syndicatessakin oli levelit toisin siinä oli 1-9 mutta jos olit tasolla 3 niin 9 vastustajia ei saanut kumoon.

Toki näissäkin asiat voitaisi tehdä siten että alkupään kentissä on hepposet varusteet ja ne saa vielä salamurhattua suht kivuttomasti mutta sitten täysissä panssareissa olevia vihollisia ei enää kuin vahingoiteta korkeintaan mutta sittehän se meniskin mättämiseksi.

Tässähän pahinta illusion tappajia on ne "siviilisankarit" joiden levelit nousee samaan tahtiin pelaajaan kanssa ja sitten vanha nainen luudan varrella mätkii turpaan kuin huippuunsa trimmattu sotilas.

En tiedä onko muut käyttäneet niitä slotteja hyväkseen mutta minulla on assassins/hunter kombo stealth taisteluihin jousiaseella kaukaa headshotteja(300% bonarit) ja sitten assassins kyvytkin suht mukavat että saa porukkaa nippuun aika hyvin, varsinkin jos sitä kombo määrää jatkaa sillä lisäkyky jutulla että saa yhden kombon lisää.
Sitten jos menee rähinnäksi niin "lennosta" vaihtaa warrior puvun päälle.

Koska AI lopettaa suht helposti takaanajamisen niin helpointa vain päästä nurkan taakse ja mennä piiloon, odottaa että assassins kyky ominaisuudet tulee taas saataville ja jatkaa porukoiden tiputtamista.
Ehkä nössö taktiikka mutta toimii omalla kohdalla.

Jotain pientä hienosäätöä noiden levelien ja varusteiden kanssa jatkossa niin hommat parantuisi... ehkä.
 
Pidin todella paljon odysseuksesta ja ajattelin pelata originsin perään. Ikävä vain, että origins on nykyään niin rikki, että peli kaatuilee kokoajan. Varmaan pakko vain pelata nuo odysseuksen lisäosat läpi.
 
Olethan kokeilut perinteiset kikat:
-Vakiona kokoonpano
-Poista microsoft visualit koneella ja asenna originin ainoastaan.
-Kokeile eheytystä.
-Eri näyttiksen ajureita tai puhtaalla asennuksella vetää DDU kera.

Odysseyn eka DLC muuten yhdistää tämän pelin originiin.
Kassandra on Ayan isoisoiso äiti
En tiedä miten tuo menee sitten Alexioksin kohdalla
 
1,5h jaksoi pelata kun ilmaiseksi sai. Kuitenkin vähän pidempää kuin Syndicatea jaksoin. Hienon näköinen kyllä ja varmasti hyvä peli, mutta kauas on tultu Ezio ajoista. Itse tykkäsin Relevationsiin asti sarjasta, varsinkin AC2 ja Brotherhoodista, sen jälkeen ei ole uponnut.
 
Onkohan kukaan muu joutunut painimaan tälläisen ongelman kanssa... Haluaisin pelata odysseytä steam linkin kautta olkkarin tv:stä, mutta peli ei ole ostettuna suoraan steamiin. Lisäsin pelin steamin kirjastoon manuaalisesti ja steam linkin kautta onnistui päästä peliin, mutta fps seilaa ihan kummallisesti 20-70 välillä ja ihme pykimistä muutenkin tuntuu olevan. Mikäli peliä pelaa suoraan uplaystä niin ongelma katoaa ja fps on aika tasainen ~80
 
1,5h jaksoi pelata kun ilmaiseksi sai. Kuitenkin vähän pidempää kuin Syndicatea jaksoin. Hienon näköinen kyllä ja varmasti hyvä peli, mutta kauas on tultu Ezio ajoista. Itse tykkäsin Relevationsiin asti sarjasta, varsinkin AC2 ja Brotherhoodista, sen jälkeen ei ole uponnut.

No tässähän se. Peli on kaunis kuin postikortti suoraan menneisyydestä mutta kun se sisältö on sellainen perushelppo dodge-parry tappelu The Ubisoft Game -hengessä. Pidin paljon siitä pelin kantavasta juonikaaresta, joka ilmeisesti sittemmin hylättiin täysin. En ihan ymmärrä, miksi tässä edelleen oli joku nainen jossain koneessa nykyajassa kun ei sillä tunnu olevan mitään kytköstä peliin. Silti pelissä vilkkuu nämä "abstergo glitchit" siellä täällä ja jotain hiton menneisyyden superolentojen holveja edelleen löytyy.

Yksi hiton sekasotku, olisi joko puhdas historiallinen toimintapeli tai sitten joku juoni, minkä vuoksi menneisyyttä elämään joku laitetaan.

Mutta vanhat pelit ilman mitään kokemustasoja ja muuta toimi. Peli sopii juuri sellaiseksi, että on toteutettu kokonainen kaupunki, vaikkapa Rooma sen sijaan, että on tällainen mittasuhteiltaan naurettava Kreikka (tai Egypti tai Karibia). Oli väkijoukkoon naamioitumista ja kunnon parkour-meininki eikä pieleen mennyttä lähestymistä voinut ratkoa mega ground slam - super bull rush - ultimate combo tekniikalla niin helposti, ettei oikeastaan edes jaksa välittää hiipimisestä.
 
Meni tuo Atlantis-lisäosa läpi ja oli kyllä todella melee-painotteista ja etenkin viimeinen jakso oli kaikista huonoin ja siinä oli vähiten mitään antia. Toinen jakso manalassa melkeinpä paras tehtävien osalta. Jokatapauksessa pakollisia linnoitusten tai vastaavien paikkojen valtausta, assassiinitaidotkin tuntuivat huononevan entistäkin enemmän lisäosaa pelatessa. :dead: Tämä ei muuta sitä tosiasiaa että ne lisärit mitä olen hankkinut ja mitkä ovat olleet oikeasti todella "hyviä" oman 30v peliuran aikana voin valitettavasti laskea melkein yhden käden sormilla.

Nyt vielä tuo Legacy of the First Blade pitäisi pelata kun se näköjään tuli aikoinaan jossain kaupanpäällisenä. Sitten alkaakin olla aika kuopata Odyssey ja muistella lämmöllä Originsia.
 
No olipas melkoinen odyssey, kun ostin tämän Black-Friday tarjouksena ja nyt pääsin läpi Atlantis-lisäosan kera. Yhteensä peli kesti 175h ja pääsin levelille 77 lopussa. Laitetaan ihan plussat ja miinukset, ps4 konsolilla pelasin.
+pelattavuus on sujuvaa
+päähahmo Cassandra on yksi parhaista AC hahmoista ja parempi kuin esim Origin päähahmo
+Sivuhahmot Phoibe ja Socrates olivat molemmat mielenkiintoisia ja niihin liittyivät parhaat sivutehtävät
+pääjuoni varauksin, samoin Atlantis lisäosa varauksin
+toiminta varauksin

-toimintaa on loputtomiin ja isoja bosseja saa tappaa kuin liukuhihnalta, varsinkin jos on tuo lisäosa käytössä
-peli on vaikea, normaalitasollakin joutuu hahmoa muokkaamaan koko ajan, että taistelussa pärjäisi, useampi boss-taistelu vaati 2-3 yritystä
-hiiviskely ja koko assasins puoli on melko turhaa pidemmän päälle, pelissä parhaiten pärjäsi hunter-warrior kombolla
-Ei ole enää Ac fiilistä, enemmänkin Witcher 3 boostattuna ja ilman hyviä, merkitseviä tehtäviä
-todella moni tehtävä on täysin turha, joko tapa joku tai jotkut, vie jotain paikasta a paikkaa b. Tehtävät toistavat toisaan koko ajan

Muutenkin peli oli aika vaikea, jouduin nollaamaan hahmon statsit lopussa useamman kerran, että pärjäisin. Lopulta käytössä oli hunter-warrior, jolla oli täysin suunniteltu juuri siihen tarkoitukseen. Esim kaikki boss-tappelut pelasin niin, että enimmäkseen juoksin ympyrää ja ammuin nuolia siihen hirviöön ja välillä ryhdyin lähitaisteluun. No koko hahmo oli suunniteltu sitten tämän taktiikan ympärille. Jos tätä ei olisi tehnyt, niin yksinkertaisesti pelissä ei olisi voinut pärjätä, vaikka normaali vaikeustasokin oli käytössä.

Käytössä oli seuraavanlainen hahmo:

Assassin's Creed® Odyssey_20200427155129.jpg

Assassin's Creed® Odyssey_20200427155151.jpg

Mastery Levelsin osalta käytössä olivat: Damage dealt restored as health 20/20, Damage with ring of chaos ability 20/20, Total armor 11/20, Fire Damage 20/20, Damage with Multishot ability 20/20, Hunter Damage 20/20 ja yleinen taistelutaktikka oli ensin ottaa käyttöön tulimiekka, josta vaihto jouseen ja multishot ability käyttöön. Sitten noita muita tarpeen mukaan.

Kokonaisuutena peli oli aika väsyttävä ja ihan heti ei ole mielenkiintoa palata takaisin AC maailmaan. Origin oli pelinä parempi kaikinpuolin ja tässä oli aivan liikaa kaikkea. Arvosanaksi varmaankin 3/5 olisi sopiva.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 375
Viestejä
4 554 787
Jäsenet
74 960
Uusin jäsen
kaitamoinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom