Asioita joita et ole huomannut

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Ns. realistisissa sotaelokuvissa nuo menee aika lailla uskottavasti, mutta monesti niissäkin vaikuttaa, että upseereita on yllättävän paljon suhteessa aliupseereihin ja miehistöön. Päähenkilö on vähintään joku luutnantti.

Hauska että mainitsit Stargaten, sillä eikös siinä eversti toimi ryhmänjohtajana? Eli esikuntaupseeri. :rofl: Wikipedia kertoo, että hahmo yleni myöhemmin kenraaliksi. Toivottavasti hommat päivittyivät myös. ;)
KTs dominikin viesti. Nimenomaan pointtina oli se, että kyseessä vähän erilainen tehtävä, joten ei mielekästä lähettää mitään kersanttia sinne. Everstit nyt ei välttämättä ole mitään esikuntaupseereita. Toki ne nyt ei ensimmäisenä ole munat turpeessa johtamassa joukkoja KK-tuleen, mutta olihan noitakin.

Se päähenkilöys taas johtuu ihan yleensä siitä syystä, että varsinkin yhdysvalloissa mutta myös Britanniassa ja Saksassa upseereiksi valikoitui koulun käyneitä ihmisiä. Sodan jälkeen nämä koulunsa käyneet ihmiset kirjoittivat todennäköisesti muistelmiaan kuin koulun käymättömät sotamiehet yms. Nämä muistelmat taas sit on pohjana melko monelle sotaleffalle. Vaikka esim. Pacificin päähenkilö Eugene Sledge oli sotamies, oli hän kirjan kirjoitettuaan biologian professori ja olisi voinut mennä upseerikouluun kahdestikkin sodan aikana(itseasiassa aloitti siellä, mutta vaihtoi pois perus ryynäriksi).
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Ns. realistisissa sotaelokuvissa nuo menee aika lailla uskottavasti, mutta monesti niissäkin vaikuttaa, että upseereita on yllättävän paljon suhteessa aliupseereihin ja miehistöön. Päähenkilö on vähintään joku luutnantti.

Hauska että mainitsit Stargaten, sillä eikös siinä eversti toimi ryhmänjohtajana? Eli esikuntaupseeri. :rofl: Wikipedia kertoo, että hahmo yleni myöhemmin kenraaliksi. Toivottavasti hommat päivittyivät myös. ;)
Kyllähän korkeimmin kunniamerkein palkittu kenraali Adolf Gallandkin lenteli melkoisen paljon keikkoja Focke-Wulffeilla ja Mersuilla sodan loppuun asti. :)

Tästä aiheesta tuli mieleen, yhteen aikaan tuntui että etenkin vähän puolivillaisemmissa dekkareissa, leffoissa ja telkkarisarjoissa kentällä ryynäsi usein komisarion ja ylikomisarion arvoisia poliiseja. Noiden paikka oikeasti on poliisilaitoksella työhuoneessa istumassa, paitsi jossain Briteissä saattaa inspectorit ollakin enemmän suorittavia jannuja. Fiksummissa sarjoissa ym. nämä on kyllä usein käsikirjoitettu ihan realistisesti.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Sillon kun älypuhelimet matkapuhelimet alko yleistymään ne makso aika paljon

Nokia 2110: Puhelimen hinta oli 5 250 markkaa (1 260,00 euroa vuoden 2019 rahassa)

tuolloin myös tietokoneet makso kymppitonnin luokkaa joka tekee yli 2000 euroa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Sillon kun älypuhelimet alko yleistymään ne makso aika paljon

Nokia 2110: Puhelimen hinta oli 5 250 markkaa (1 260,00 euroa vuoden 2019 rahassa)

tuolloin myös tietokoneet makso kymppitonnin luokkaa joka tekee yli 2000 euroa
Elektroniikka halpenee, sehän on tunnettua. Nykyään telkkarinkin saa rengassarjan hinnalla.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Tiiliskivi-Cityman eli Gorba maksoi 24000mk markkinoille tullessaan 1987.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Sillon kun älypuhelimet alko yleistymään ne makso aika paljon

Nokia 2110: Puhelimen hinta oli 5 250 markkaa (1 260,00 euroa vuoden 2019 rahassa)

tuolloin myös tietokoneet makso kymppitonnin luokkaa joka tekee yli 2000 euroa
2110 ei ollut mikään älypuhelin. :og:

Pöytätietokonepaketti maksoi koko 90-luvun sen kymppitonnin, se toki aina muuttui, minkä tehoisen koneen sai, mutta konepaketin hinta oli koko 90-luvun aika vakio. Läppärit oli täysin bisnesjuttuja, niihin ei ollut kuluttajilla juuri varaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 036

Saihan sitä halvemmallakin PC-laitteiston jos tyytyi nurkasta kaivettuihin vuosien takaisiin ylijäämiin. Kääntäen se kymppitonnin läjä ei ollut ihan mitään high endiä.

Kyllä minä sanoisin, että tietyn tason koneen hinta laski läpi 90-luvun, tietenkin heiluen ja pompaten aina sukupolven vaihtuessa ja tullessa mainstreamiin, mutta tämä on toki saivartelua. Aika samoissa mentiin pitkään, kunnes muutos noin 2000-2010 olikin selkeä halvennus peruskonepaketin osalta.

Paremminkin pitäisin yllättävänä havaintona sitä, että ainakaan nimellisarvoltaan tietokoneet eivät ole halventuneet enempää. Kyllähän se sama 12000 mk tai 2000 euroa(jätetään nyt rahan arvon muutos tahallaan arvioimatta) menee heti alkajaisiksi jos halutaan rakentaa tehokas pelikone, eikä kuitenkaan riitä koko laitteistoon ja keskeisimpiinkin komponentteihin niukasti. Itse olen niin pihi, että kokonainen keskusyksikkölaitteiston modernisointi ei saa maksaa yli tonnia, mutta ne raskaasti panostavat oikeat harrastajat ovat erikseen. Siis ne samat oikeat harrastajat, jotka ostivat 90-luvulla kotikäyttöön yli kymppitonnin PC:n. Muut normothan tyytyivät vanhaan rautaan. Muutos onkin yllättävän pieni.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Pöytätietokonepaketti maksoi koko 90-luvun sen kymppitonnin, se toki aina muuttui, minkä tehoisen koneen sai, mutta konepaketin hinta oli koko 90-luvun aika vakio. Läppärit oli täysin bisnesjuttuja, niihin ei ollut kuluttajilla juuri varaa.
Ei nyt ihan. Minäkin ostin ensimmäisen oman Pentium-koneen vuonna 1994 ja se maksoi reilusti yli 20 000 markkaa. Säästin silti varmaan tonnin kun otin 90MHz version ja kellotin sen kotona saman tien paria pykälää tehokkaammaksi. Tuohon aikaan kellotus tapahtui vaihtamalla emolla olevia fyysisiä jumppereita eri pinneihin. Se oli kaikkien komponenttien osalta aika kova kone aikanaan, mutta silti tuo 10 000 markkaa on mielestäni alakanttiin.

Siinä meni jokunen vuosi kaurapuuroa ja nuudeleita mutustellessa että sai koneen maksettua, mutta se oli sen arvoista. :D
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 055
Ei, mistä moinen tuli mieleen?

Mutta nyt meni offiksi taas sori siitä.

E: ja itsekin luen asioita välillä ihan miten sattuu.
On tullu nähtyä näitä ennenki ja kyl se omalla tavallaa on hassua, miten aivot toimii. Molemmissa tapauksissa, jopa muutaman juoneena, helposti luki. Sama efekti, mitä "taikurit" käyttää hyväkseen. Toki täällä kaikki senki ties, mut tuli vaa mieleen. Tosi kiehtovaa, kuinka paljon aivot suodattaa silmiltä ja korvilta tulevaa dataa. Kuulosta paras esimerkki on se, että vaikka olisit kuinka meluisassa/kohinaisessa ympäristössä, mut jos sun nimi sanotaan, nii sen kuulet.

Sillon kun älypuhelimet matkapuhelimet alko yleistymään ne makso aika paljon

Nokia 2110: Puhelimen hinta oli 5 250 markkaa (1 260,00 euroa vuoden 2019 rahassa)

tuolloin myös tietokoneet makso kymppitonnin luokkaa joka tekee yli 2000 euroa
Saaks huippukonetta tänä päivänä paljoa halvemmalla? Tolloin noi oli kaikki niitä huippukoneita, koska oli uusinta uutta. Toki tehot on jotain scifiä, jos tolloin ois ollu tarjolla. Kännyköiden hinnat näemmä palanneet vanhoihin aikoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 036
Saaks huippukonetta tänä päivänä paljoa halvemmalla? Tolloin noi oli kaikki niitä huippukoneita, koska oli uusinta uutta. Toki tehot on jotain scifiä, jos tolloin ois ollu tarjolla. Kännyköiden hinnat näemmä palanneet vanhoihin aikoihin.
Jotain tällaista tarkoitin. Jos haluaa melkein parasta, hintataso on ainakin ilman valuutan arvon korjausta nyt samoja lukemia kuin ysärillä, vaikka kasarilla oli paljon kalliimpaa. Erona on lähinnä se, että nyt bulkkia ja halpista saa todella halvalla. Entisaikoina ei ollut bulkkia ja halpiskin oli tosi wanhaa eikä ihan ilmaista.

Kun rahan arvo huomioidaan, saadaan varmaan high end -tekniikkaan jatkuva, mutta hidas hinnanlasku.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Ei nyt ihan. Minäkin ostin ensimmäisen oman Pentium-koneen vuonna 1994 ja se maksoi reilusti yli 20 000 markkaa. Säästin silti varmaan tonnin kun otin 90MHz version ja kellotin sen kotona saman tien paria pykälää tehokkaammaksi. Tuohon aikaan kellotus tapahtui vaihtamalla emolla olevia fyysisiä jumppereita eri pinneihin. Se oli kaikkien komponenttien osalta aika kova kone aikanaan, mutta silti tuo 10 000 markkaa on mielestäni alakanttiin.

Siinä meni jokunen vuosi kaurapuuroa ja nuudeleita mutustellessa että sai koneen maksettua, mutta se oli sen arvoista. :D
Sama. Tais maksaa mun eka kone AMD K6-2 450Mhz jonkun 16 000mk 1998
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Peruna, riisi tai makaroni on maailmalla lisuke, ei pääruoka.

Esim englantilaiset ja amerikkalaiset ruokaohjelmat ja -videot tekee ensisijaisesti lihapullia ja tarjoilee ne perunamuusin kera eikä toisinpäin. Meilläpäin ruuat mietään aina että tehdäänkö makaronia, riisiä vai perunaa ja vasta sitten mitä sen kanssa. Ja kyse ei ole varallisuudesta, lihapullia on aina ollut riittämiin. Sen sijaan elokuvissa pelkän pihvin syöminen ehkä parilla hassulla koristekasviksella on aina vaikuttanut oudolta ja aavistuksen vastenmieliseltä.
Kyllä etenkin riisi taitaa olla suuressa osassa maailmaa kuten Aasiassa hyvin merkittävä kalorien lähde ihan itsessään...

Toisaalta Suomessa riisi ja pasta ovat verrattain uusia tulokkaita eikä niitä paljon joskus 1960-luvulla syöty. Sen sijaan peruna on ollut suomalaisen ravitsemuksen kulmakiviä toki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774
HSL:n kortteihin voi viimeinkin ladata netissä sekä kautta että arvoa
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Bulkkikoneiden hintatasosta n. 90-luvun puolivälissä tulee mieleen kaverilla ollut Compaq Presario 486, sen aikaisten Macintoshien tyylinen pönttömallin kone integroidulla näytöllä, hinta muistaakseni n. 6000 - 7000 markkaa. Jos olisi ollut nyt vaikka 6500 mk vuonna 1995, vastaisi se nyt 1552 euroa.
 
286-setti SuperVGA-näytön ja 50 MB kovalevyn kanssa maksoi noin 6000 mk loppuvuonna 1991.

Muutenkin taisi toi 6000 mk olla siis jokin kriittinen hintapiste noihin aikoihin... Tuohan ei siis ollut missään nimessä kova hinta siihen aikaan, vaan aivan näitä peruskoneiden perushintoja. Toisaalta 1990-luvulla koneiden kasaaminen itse oli aika kannattavaa, ja eipä tullutkaan mitään täysiä konepaketteja ostettua tuon 1991 jälkeen. Siis ikinä. Tähänkään päivään mennessä. Pikku hiljaa vaan päivitellyt laitteistoa viimeiset 30 vuotta. On se muuten aika jännä juttu kun ajattelee. Koteloitakaan ei ole ollut kuin muutama erilainen koko tänä aikana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Amerikkalaisissa sotaleffoissa, scifi-leffoissa ja vastaavissa sarjoissa/peleissä on usein hämmentävän paljon korkea-arvoisia sotilashenkilöitä ryynäämässä sellaisissa käytännön hommissa, missä tosielämässä valtaosa on aliupseereita ja miehistöä. Majureita, everstejä ja kapteeneita munat turpeessa etulinjassa ramboilemassa. :)

Edit: Halo 1 oli tässä suhteessa keskimääräistä uskottavampi. Tarinan korkea-arvoisin henkilö oli kapteeni, ja hän oli suuren tähtilaivan päällikkö. "Ryynäävä" päähenkilö itse oli ylipursimies (sotilasmestari), jonka kanssaryynääjinä oli sotamiehiä, korpraaleja, alikersantteja sekä yksi kersantti.
Liittyy löyhästi koska tässä parodiassa on ihan hyviä pointteja :D
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
784
Amerikkalaisissa sotaleffoissa, scifi-leffoissa ja vastaavissa sarjoissa/peleissä on usein hämmentävän paljon korkea-arvoisia sotilashenkilöitä ryynäämässä sellaisissa käytännön hommissa, missä tosielämässä valtaosa on aliupseereita ja miehistöä. Majureita, everstejä ja kapteeneita munat turpeessa etulinjassa ramboilemassa. :)

Edit: Halo 1 oli tässä suhteessa keskimääräistä uskottavampi. Tarinan korkea-arvoisin henkilö oli kapteeni, ja hän oli suuren tähtilaivan päällikkö. "Ryynäävä" päähenkilö itse oli ylipursimies (sotilasmestari), jonka kanssaryynääjinä oli sotamiehiä, korpraaleja, alikersantteja sekä yksi kersantti.
Laivaston captain-arvollahan viitataan anglo-amerikkalaisessa kontekstissa everstin arvoiseen jantteriin. Tuossa jenkkiläinen sotilasarvojen vastaavuustaulukko aiheeseen liittyen: Template:United States uniformed services comparative ranks - Wikipedia
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 192
Täytekakusta tulee monelle nörtille ensimmäisenä mieleen Portal-peli, ja Redditin mieltävät jotenkin ainakin ilmaisullisesti omaan kulttuurikehään kuuluvaksi. Siksi voisi olla.
portalin pelaajamäärä on aika marginaalinen redditin käyttäjämäärään, eikä reddit ole profiililtaan varsinaisesti nörttialusta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 036
portalin pelaajamäärä on aika marginaalinen redditin käyttäjämäärään, eikä reddit ole profiililtaan varsinaisesti nörttialusta.
Ei o ei, mutta nythän tämän havainnon teki io-tech BBS:n käyttäjä joka on jonkin verran lukenut Redditiä, eikä satunnaisesti valittu Redditin käyttäjä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 645
Menthol liuskat, googlella löytyy paremmin ja kaupoista löytyy. Raflaavasti linkkaan EHYT ry:n vuodatuksen aiheesta, ei tarvi lukea jos ei halua.

Ex tytyllä kävin kylässä tänään ja tarjos tupakan, ihmettelin miksi ja sitten näytti mitä sillä on askissa - liuska. Tosiaan muuttaa normi röökin mentholiksi, että kaikkea ne keksiikin. :giggle:

Samalla tavallahan sähkötupakan kieltofantasiat kusivat osittain siihen, että tarvikkeet ovat pitkälti leivontatarvikkeita. Sitäkään ei moni huomannut.

Tästähän voisi tehdä otsikon mukaisen havainnon koskien sitä, miten turhia ja tyhjiä orwellilaisen raiskausyhteiskunnan pyrkimykset yleensä ovat. Hämmentävin havainto on, miten moni niitä kannattaa. Eikä tämä ole mikään kehotus kenellekään polttaa savukkeita, se vaan ei tapahdu noin. Onko moni muuten huomannut, että kansa ei tullut juopoksi kun Suomi liittyi vapaakauppa-alueeseen, kansa ei raitistunut kieltolailla, alkoholivero on pelkkää kyykytystä eikä ketään auttanut kun kylmän sodan loppumetreillä venäläisiä votkantuojia ja suomalaisia ostajia kyykytettiin? Minä huomasin.

Olen itsekin vähentänyt "tupakointia"(jolla kai vakiintuneesti viitataan savukkeiden polttamiseen kuten "pyöräilyllä" tarkoitetaan munamankelin sotkemista) aiemmasta, pariin kertaan ollut vuosiakin kokonaan ilman ja hirveää paskaa se on, eikä haittojen arvoista. Noin yleisesti tupakkatuotteita vastaan minulla ei ole mitään, mutta se ei enää liity tähän ketjuun. Paitsi tietysti se, että moni ei ole huomannut tupakalla olevan myös edullisia terveysvaikutuksia, ja haittojen korostuvan nimenomaan savukkeissa. Moni on myös huomannut jo nuoruudessaan kokemansa nuuskavainon huuhaaksi, joten sehän ei enää kuulu tähän.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Eikös yhtä hyvin vaikka tilkka piparminttuöljyä aja saman asian kuin tuollainen "kortti"?

Aika vaikeaksi menee, jos mausteita yritetään kieltää sillä perusteella että niillä saatetaan maustaa "vääriä" tuotteita...
 
Asia on käynyt kyllä mielessä. Nyt vähän ot mutta pääsääntöisesi sähkötupakoin, ja noi muutama rööki päivässä on pakollinen paha. Menthol nestettä jos imeyttäisi jollain konstilla askiin, kuten liuskasysteemi niin voisi toimia ehkä. Nuo liuskat maksaa noin 80c / kpl ettei nekään mitään halpoja ole. Ja tämä kaikki koska kieltäminen. Mutta asia tuli uutena itelle just tänään että noitahan on valmiina, pitää käydä kaupan mausteosaston kautta ja törsätä se vajaa euro turhuuteen.
 
Leikkaa kartongista pala ja imeytä siihen sopivaa öljyä itse? :)
 
A Lake Elk

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
1 443
Netflix on yhdistelmä net (verkko) ja flix (elokuvaa tarkoittava slangisana) eli verkkoleffa. Ilmiselvä, mutta en vaan ollut tajunnut.
Netdisc (tai joku vastaava) olis kuvaavampi kun miettii toiminnan alkua eli dvd- ja bluray-levyjen vuokrausta ja myyntiä. Vuokraus on käsittääkseni edelleenkin toiminnassa jenkeissä, jos nyt oikein muistan...
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Netflix on yhdistelmä net (verkko) ja flix (elokuvaa tarkoittava slangisana) eli verkkoleffa. Ilmiselvä, mutta en vaan ollut tajunnut.
Sanahan tosin on flick(leffa) ja sen monikko flicks(leffat), josta sit tuo trendikäs X väännös. Eli nettileffat. Flicker sanasta käsittääkseni tuokin tullut kun aikanaan kuvat välkkynyt vähän selkeämmin kuin nykyään =P, mutta tästä en kyl varma menikö näin.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Pitihän tuota nyt vilkasta ja jos ymmärsin oiken niin se vilkkuminen johtui projektorien lampuista.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Luulin että Avengersin Wanda Maximoff on toinen Olsenin kaksosista, onkin heidän pikkusiskonsa... Luulin tarkistaneenikin asian joskus kun ekan kerran tuo hahmo tuli vastaan noissa leffoissa. Tuli nyt sit vastaan ku imdbissä oli "tältä näyttelijät näyttivät nuorena" listaus, jossa nuo kaksoset oli enkä kummankaan leffalistasta sit löytänyt Avengerseja.
 
Onhan heissä hieman samaa näköä, mutta mielestäni Elizabeth Olsen on huomattavasti kuumempi kuin siskonsa. :)
 
Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
255
Kun Downshiftaajat ohjelma alkoi alunperin pyöriä luulin että se on realitysarja jossa osallistujat vähentää työn tekoa.

Nyt kun uusinnat alkanut pyöriä niin huomasin olevani väärässä.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Tyhmien ihmisten liikennemerkkikeskustelusta tuli mieleen, että lentokentän symbolissa opastetauluissa lentokone lentelee aina siihen suuntaan, johon pitää ajaa kentälle päästäkseen, suoraan eteen(ylös)päin kun mennään esim. Tuusulanväylää kohti Helsinki-Vantaata ja sitten kun pitää poistua liittymästä, opasteessa kone lentää oikealle jne. Ja liikennemerkeistä ainoa, joka näyttää huolimattomuuden konkreettiset seuraukset on nro 132: lautta, laituri tai ranta. Auto tipahtaa laiturilta kohti vesistön syvyyksiä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Tyhmien ihmisten liikennemerkkikeskustelusta tuli mieleen, että lentokentän symbolissa opastetauluissa lentokone lentelee aina siihen suuntaan, johon pitää ajaa kentälle päästäkseen, suoraan eteen(ylös)päin kun mennään esim. Tuusulanväylää kohti Helsinki-Vantaata ja sitten kun pitää poistua liittymästä, opasteessa kone lentää oikealle jne.
Eri kätevää ja fiksua, eipä oo tullut huomattua!

Onkohan tämä yleismaailmallista vai vain suomalainen tapa?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Ns. realistisissa sotaelokuvissa nuo menee aika lailla uskottavasti, mutta monesti niissäkin vaikuttaa, että upseereita on yllättävän paljon suhteessa aliupseereihin ja miehistöön. Päähenkilö on vähintään joku luutnantti.

Hauska että mainitsit Stargaten, sillä eikös siinä eversti toimi ryhmänjohtajana? Eli esikuntaupseeri. :rofl: Wikipedia kertoo, että hahmo yleni myöhemmin kenraaliksi. Toivottavasti hommat päivittyivät myös. ;)
Nyt kaivelen omaa muistia, että tosiaan kenraalihommat meni sitten esikuntahommiksi vasta tuossa Stargate esimerkissä. :rofl:

Muutoin tuohon alkuperäiseen juttuun. Jokuhan jo ilmaisi että kapteeni laivastossa (tai avaruusjoukoissa nykyään) vastaa everstiä, mikä vastaa Suomessa kommodoria. Kommodori on myös tyypillisesti isompien alusten päällikkö. Isoissa aluksissa on myös huomattavasti suurempia miehistökokoja, jolloin mukaan myös mahtuu enemmän upseeritason väkeä. Missään pienemmässä jollassa ei toki näy isokenkäisiä.

Se on kyllä totta, että jos mietitään tuota Hollywood maailman tuottamia elokuvia, niin se ei vastaa hyvin todellisuutta (surprise!). Heidän maan joukkojen koostumuksessa upseerit on lähes yksinomaan paperinpyörittäjiä, suunnittelijoita, hr-väkeä, numeroiden johtajia ja muuta vastaavaa toimistoväkeä. Luutnantti on mukana komppanian päällikkönä, mutta ei silloinkaan varsinaisesti kärjessä ryynäämässä. Siellä luutnantti käytännössä etenee varmasti muutamassa vuodessa kapteeniksi(maavoimissa) ja siirtyy täysin työpöydän taakse (poimittu useista armeija/laivasto youtube-lähteistä).

Erikoisjoukot voi olla hieman eriasia ja siellä voi olla poikkeuksia tietämättä siitä sen tarkemmin mitään. Suomessakin taitaa tuon osalta olla niin ettei löydy edes reserviläisistä miehistöä kun kaikki (ainakin aiemmin) koulutettiin vähintään aliupseereiksi.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Ja liikennemerkeistä ainoa, joka näyttää huolimattomuuden konkreettiset seuraukset on nro 132: lautta, laituri tai ranta. Auto tipahtaa laiturilta kohti vesistön syvyyksiä.
Tätä aloin ihmettelemään joskus 10v sitten iltakävelyllä, että ompa tosiaan järjetön kyltti verrattuna muihin kyltteihin.

Onhan heissä hieman samaa näköä, mutta mielestäni Elizabeth Olsen on huomattavasti kuumempi kuin siskonsa. :)
Kai sitä ny nuorempaa... sitä aloinki ihmettelemään tuossa kuvassa missä näky nuo kaksoset nykypäivänä, että toinen ainaki on nii pumpattu täyteen jottain hermomyrkkyä et hyvä kun siskoksi tunnistaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Ja liikennemerkeistä ainoa, joka näyttää huolimattomuuden konkreettiset seuraukset on nro 132: lautta, laituri tai ranta. Auto tipahtaa laiturilta kohti vesistön syvyyksiä.
:hmm:Tätä ideaa kyllä voisi soveltaa muihinkin varoitusmerkkeihin. Juoksevien lasten sijasta merkissä voisi olla auto törmäämässä lapsiin. Tasoristeyksestä varoittava merkki junaan murskautuva auto. Yleisessä varoitusmerkissä voisi olla hautakivi. Suunnittelijaksi joku vähän splätterihenkisempi kaveri, että saadaan veriroiskeita ja irtoraajoja kuviin. :geek:
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Elon Muskin Boring Company ei ole tylsä vaan poraava
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
On sattumaa, että kuukautiset ovat nimenomaan KUUkautiset eli noin kuukauden välein esiintyvät. Ihmiskeho ei tietenkään ole riippuvainen Kuun vaiheista. :)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 455
Viestejä
4 162 524
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom