- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 5 738
KTs dominikin viesti. Nimenomaan pointtina oli se, että kyseessä vähän erilainen tehtävä, joten ei mielekästä lähettää mitään kersanttia sinne. Everstit nyt ei välttämättä ole mitään esikuntaupseereita. Toki ne nyt ei ensimmäisenä ole munat turpeessa johtamassa joukkoja KK-tuleen, mutta olihan noitakin.Ns. realistisissa sotaelokuvissa nuo menee aika lailla uskottavasti, mutta monesti niissäkin vaikuttaa, että upseereita on yllättävän paljon suhteessa aliupseereihin ja miehistöön. Päähenkilö on vähintään joku luutnantti.
Hauska että mainitsit Stargaten, sillä eikös siinä eversti toimi ryhmänjohtajana? Eli esikuntaupseeri. Wikipedia kertoo, että hahmo yleni myöhemmin kenraaliksi. Toivottavasti hommat päivittyivät myös.
Se päähenkilöys taas johtuu ihan yleensä siitä syystä, että varsinkin yhdysvalloissa mutta myös Britanniassa ja Saksassa upseereiksi valikoitui koulun käyneitä ihmisiä. Sodan jälkeen nämä koulunsa käyneet ihmiset kirjoittivat todennäköisesti muistelmiaan kuin koulun käymättömät sotamiehet yms. Nämä muistelmat taas sit on pohjana melko monelle sotaleffalle. Vaikka esim. Pacificin päähenkilö Eugene Sledge oli sotamies, oli hän kirjan kirjoitettuaan biologian professori ja olisi voinut mennä upseerikouluun kahdestikkin sodan aikana(itseasiassa aloitti siellä, mutta vaihtoi pois perus ryynäriksi).