Asioita joita et ole huomannut

Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
215
Kyllä mä sen käsitän, ettei halua keskittyä mihinkään kehitykseen. Niinhän se joskus oli sedille käsittämätöntä, että kanavapaikat töllössä alkoivatkin muuttua.

Kamoon, nyt meillä on käytössä kaikki välineet. Ihan normaali työpöytäkäyttö ei voi olla niin rakettitiedettä, ettei haluaisi oppia. Hiiri on aina ollut perseestä. Google käyttöön ja hyviä kysymyksiä muotoilemaan. Anna mennä. Dokumentaation lukeminen softan julkaisijalta käsin on sitten level kakkonen.

Eikä ole mikään pakko oppia. Ei vaan pidä loukkaantua siitä, että asiasta vittuillaan saati ihmetellä, että työelämässä suhtaudutaan moniajottomuuteen kuten jo 90-luvulla.
Miten voi ihminen tuntea ylemmyydentunnetta näin mitättömästä asiasta? Sitä paitsi perus selaamiseen pelkän hiiren käyttö on paljon kätevämpi verrattuna siihen, että pitäisin toista kättä kokoajan näppäimistöllä valmiina painamaan pikanäppäimiä. Nytkin hoituu kaikki tarvittava nopeasti yhdellä hiirikädellä, samalla kun toisessa kädessä on kahvikuppi.

Sitten kun tehdään töitä ja workflowta halutaan parantaa, pikanäppäimet ovat tärkeä työkalu.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Pidän itseäni pro-käyttäjänä, ja pidän AINA vasentä kättä ctrl-näppäimillä ja oikeaa hiirellä (paitsi jos ryyppään tai katselen kissavideoita, silloin hiiri vasemmassa).

Toi on oikeasti se nopein tapa. ctrl + komento on todella iso ja nopeuttava apu melkein kaikessa toiminnassa. Controllilla nimensä mukaisesti voi hallita vähän sitä sun tätä. Joskus töissä vuosia siirtelin dataa ikkunoiden ja tiedostojen välillä, joten ct+a, ct+c, alt+tab, ct+v, ct+s, alt+tab komentoketju tulee selkärangasta myös vaikkapa ihan selailun lomassa touhutessa. Huomaa ton vanhalla koneella kun vahingossa klikkaa välilehden kiinni, refleksinomaisesti on painanut ct+shift+tab ennen kuin välilehti on ehtinyt vielä edes poistua. Sama kun editoin tekstiä, aina tulee ctrl+bold/italic/underline tai vaikkaos paste values, eri sisennykset ym.

En siis halua vastakkainasetella pelkän hiiren käyttäjiä, itelläkin hiiren kaikki kolme nappia aktiivikäytössä, sanat valitaan tuplaklikkauksella, excelin pikkuristikko aina nopeampaa kun näppäimet, linkit aukeaa keskinapilla ym. Mutta on vasemman käden käyttö yhtä nopeuttava monessa asiassa kuin kymmenen sormen käyttö kirjoituksessa verrattuna yhden käden etusormikirjoittajaan.

Pieni omakehu vielä; töissä joskus ennen käsittelin yli 20 datapakettia kymmenessä minuutissa. Kolleega hiirellä hitaasti tehden pystyi tekee tunnissa, toinen pelkkää läppärin touchpadia käyttäen kykeni kahteen pakettiin tunnissa. Sama kun nykyään pitää tulostaa ~30 sivua dataa paperille eri nettisivulta ja osa wordin kautta. Joku printtaa näitä vartin, itellä noin kolme minuuttia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 361
Totta kai skrollaan nuolinäppäimillä, mitenkäs muuten, kyrvälläkö? Näin teen jo neljännellä vuosikymmenellä ja tuskin tähän tulee muutosta seuraavaankaan neljään vuosikymmeneen. Näin tehtiin jo syntymääni edeltävällä vuosikymmenellä.
OK boomer :smoke:

Siis oikeasti, tuohan on suorastaan perverssi tapa scrollata webbisivua. Nuolinäppäimet ovat kätevä tapa scrollata silloin kun esim. editoi koodia ja haluaa pitää molemmat kädet näppiksellä. Mutta webbisivun scrollaus, mitä helvettiä? Sulla on siinä hiiressä, olettaen että se ei ole sieltä 80-luvulta, rulla. Joka on tarkoitettu juurikin tuohon tarkoitukseen.
Lisäksi olettaen että olet oikeakätinen niin ne nuolinäppäimet ovat väärällä puolella näppistä ollakseen kätevä tapa scrollata. Oikea käsi rotalla, vasen käsi siellä "AERG" paikkeilla. Jos tuosta haluaa lähteä scrollaan nuolinäppäimillä niin pitää joko ottaa se käsi pois rotalta (miksi kun sulla on rulla?) tai vaihtoehtoisesti siirtää se vasen käsi toiselle puolelle näppäimistöä pois sieltä missä ne relevantit näppäin shortcutit on (eli T, W, R ja modifier näppäimet).
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
1 399
Ihminenhän on muuten rääpäle, mutta loistava pitkänmatkan juoksija. Vieläkin jotkut heimot Afrikassa juoksevat antilooppeja kiinni näännyttämällä ne pitkänmatkan jahdissa. Lisäksi ihminen pystyy hikoilemaan koko ruumiillaan. Suurin osa eläimistä vain suun kautta.
Samoin - ennen sohvaan liimautumista- suomalaiset hiihti hirviä. Hirvi voittaa ihmisen kaikilla matkoilla ja kaikissa maastoissa ja loikkaa isojen esteiden yli ja on hyvä.uimaan....mutta juoksevan hirven on pakko pitää lääähätystaukoja. Jos ihminen jaksaa pitää hirven kevyessäkin jolkotteluvauhdissa niin lämpö nousee ja silloin tulee ennen pitkää pysähdys. Vaatii kyllä kestävyyttä hiihtäjältä.
 
Jees, ihminen on maaeläinten osalta eliittiä fyysisen kestävyyden osalta (yksi niistä harvoista asioista missä ihminen on fyysisesti edellä muita eläimiä). Ja tuo johtuu siitä että älykkyyden evoluutio mahdollisti vaatteiden käytön joka taaskin mahdollisti sen että ihminen ei enää tarvinnut karvapeitettä pysyäkseen lämpimänä. Joka taaskin mahdollistaa paljon tehokkaamman viilennyksen fyysisen toiminnan yhteydessä.
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 214
yksi niistä harvoista asioista missä ihminen on fyysisesti edellä muita eläimiä
Ei tuo hengiltäjuokseminen ole kuitenkaan mikään homo sapiens yksinoikeus. Mutta kovin harvinainen ravinnonhankintamuoto se kyllä on. Kertooko harvinaisuus sitten että metodi olisi jotekin erikoisen hyvä vai siitä että näillä rahkeilla ei parempaan pysty..?

Jos sen kauriin pystyisi juoksemaan kiinni maksimissaan 30 sekunnin spurtilla, niin olisiko se nyt oikeasti energiatalouden kannalta huonompi vaihtoehto kuin kävellä sen elukan perässä tuntitolkulla. En tiedä, kun en osaa kalkuloida.
 
Käsittääkseni maaeläinten joukossa se on aikalailla ihmisten yksinoikeus. Toki toiset eläimet kestää pisempään kuin toiset mutta ihmiset ovat ihan omassa luokassaan.
Ja harvinaisuus kertoo siitä että ihmiset ovat ainoa laji jolle on kehittynyt riittävä älykkyys ja kyky käyttää työkaluja että pystyy tekemään vaatteita. Muut tasalämpöiset eläimet tarvitsee sen karvapeitteen, tai vastaavan, suojaksi kylmältä. Ja sitten se karvapeite haittaa tuossa kestävyydessä koska lämpötila nousee liian suureksi. Ihmiset taaskin pystyvät mukauttamaan sen karvapeitteensä sopimaan kyseiseen tilanteeseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 339
Ei tuo hengiltäjuokseminen ole kuitenkaan mikään homo sapiens yksinoikeus. Mutta kovin harvinainen ravinnonhankintamuoto se kyllä on. Kertooko harvinaisuus sitten että metodi olisi jotekin erikoisen hyvä vai siitä että näillä rahkeilla ei parempaan pysty..?

Jos sen kauriin pystyisi juoksemaan kiinni maksimissaan 30 sekunnin spurtilla, niin olisiko se nyt oikeasti energiatalouden kannalta huonompi vaihtoehto kuin kävellä sen elukan perässä tuntitolkulla. En tiedä, kun en osaa kalkuloida.
Varmastikkin olisi spurtti energiatehokkaampi tapa.
Onhan siinä hirvessä syötävää lihaa n. 100-200kg, niin energian saa rehkijä takaisin kummallakin tyylillä moninkertaisesti. :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 361
Varmastikkin olisi spurtti energiatehokkaampi tapa.
Onhan siinä hirvessä syötävää lihaa n. 100-200kg, niin energian saa rehkijä takaisin kummallakin tyylillä moninkertaisesti. :)
Paitsi sitten kauriit, tai hirvet, kehittyisi nopeammiksi. Jolloin se spurtti ei enää riittäisi. Kunnes ihminen kehittyisi vielä nopeammaksi. Mutta sitten se saaliseläin kehittyisi taas vielä nopeammaksi. Toki jossain vaiheessa päästäisiin nopeuden rajoille, se että saavuttaisiko ensinnä sen ihminen vai saaliseläin on avoin kysymys.
Mutta tuo uniikki tapa metsästää, jonka edellytyksenä on se että ihminen on tarpeeksi älykäs ja käsiltään ketterä että pystyy tekemään vaatteita, on sellainen että se saaliseläin ei pysty kehittymään läheskään yhtä hyvin vastustamaan sitä. Koska se vaatisi aivan liian suuria muutoksia sen evoluutiossa.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 358
Miten voi ihminen tuntea ylemmyydentunnetta näin mitättömästä asiasta? Sitä paitsi perus selaamiseen pelkän hiiren käyttö on paljon kätevämpi verrattuna siihen, että pitäisin toista kättä kokoajan näppäimistöllä valmiina painamaan pikanäppäimiä. Nytkin hoituu kaikki tarvittava nopeasti yhdellä hiirikädellä, samalla kun toisessa kädessä on kahvikuppi.

Sitten kun tehdään töitä ja workflowta halutaan parantaa, pikanäppäimet ovat tärkeä työkalu.
Tonnin Seteli on sellainen tyyppi että se tietää kaikesta kaiken ja on kaikessa parempi kuin kukaan muu, ei välttämättä kannata kiinnittää hirveästi huomiota.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 072
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 175
Siksi jotkut skrollaa 50 vuotta vanhoilla menetelmillä. Mikään järkipuhe ei saa edes kokeilemaan mitään uutta menetelmää.
Jep, näinhän se on. Menin tuossa vähän höplään, koska ajattelin lähinnä läppärin käyttöä laiskasti sohvalta. Silloin mitään fyysistä hiirtä ei ole, ja hiirilevyn rullankorvikekin on hankala ja disabloitu. Kahden pisteen levyskrollaus on kyllä toinen mahdollinen vaihtoehto, mutta ei se oikeasti voita nuolinäppäimiä. Voisin myös kääntää rungon nurinpäin ja operoida tablettina, jolloin kaikki tapahtuu myös ihan mukavasti kosketusnäytön kautta, mutta tämä tavallaan rampauttaa laitteiston käytettävyyttä. Windows tablettimoodissa on jo lähempänä Android-laitetta, jolloin tulee kyseenalaiseksi, jaksanko pelailla läppärin kanssa vai otanko vain luurin taskusta.

Työasema pöydän ääressä on tietty eri asia, mutta jotenkin minunkin tapani ovat uskomatonta kyllä nykyaikaistuneet siten, että jonkun foorumitrollauksen takia en jaksa istua toimistossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
236
Ihminenhän on kokoonsa nähden varsin heikko fyysiseltä voimaltaan muihin eläimiin verrattuna. Mutta enpä ennen ole tullut ajatelleeksi, että meillä on itse asiassa erittäin voimakkaat jalat kokoomme nähden. Melkein puolet kehonpainosta on kahdessa raajassa.

Eli jos joutuu villieläimen armoille, niin potkii menemään vaan. Tosin vastapuolella on yleensä puruvoimaa liikaa. :)
Käsittääkseni ihmisen lihassolujen rakenne ja koostumus on hyvin lähellä esim. muiden kädellisten lihaksia. Suurimpia eroja on ns. nopeiden ja hitaiden lihassolujen määrä joka ihmisellä on keskimäärin hieman hitaiden eduksi. Tämä osaltaan selittää ihmisen kestävyysominaisuuksia. Se mikä tekee ihmisestä suhteettoman heikon voiman suhteen on sitten hieman vaikeampi selittää. Yksi tekijä on ilmeisesti erittäin kehittynyt hermojen hienomotoriikka joka estää lihasten maksimaalisen voimantuoton. Tämän takia ihmisellä on ongelmia nostaa maasta 500kg kun gorilla nostaa vaivattomasti 1000kg.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Lastenlapset ovat englanniksi "isolapsia". Grandparent = isovanhempi, grandchild = lastenlapsi.
 
ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
Huomasin eilen, että vegaanit eivät voi syödä hunajaa, koska se on riistetty eläinkunnasta... o_O
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
603
Näyttelijä Mark Ruffalon nimi ei olekkaan Mark Buffalo, niinkuin olen sen aina lukenu.

En muistanut atanu leffan nimeä mikä piti kattoa (Dark Waters), mutta muistin kansikuvasta Mark Buffalon ja laitoin sen googleen, olin ihmeissäni miksi vitussa google ehdottaa "tarkoititko Mark Ruffalo?" :eek:

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 610
Luulin, että PS5 on olemassa oleva konsoli eikä tulossa oleva.

Sarjassamme:
Luulin että Harry Potterin yhden tuvan nimi on Luihunen. Opin ehkä alle vuosi sitte avovaimolta että se on Luihuinen vaikka kirjat lukenut n. 3-4 kertaa ja leffatki kattonut kertaalleen.
 
A Lake Elk

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
1 443

Mitäh? Sekö ei tosiaan ookkaan Luihunen? Mäkin oon nimittäin luullut noin ja opin tuon vasta nyt kun kerroit o_O.

Luihunen on imho luontevamman kuuloinen kuin Luihuinen...
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Luulin että Harry Potterin yhden tuvan nimi on Luihunen. Opin ehkä alle vuosi sitte avovaimolta että se on Luihuinen vaikka kirjat lukenut n. 3-4 kertaa ja leffatki kattonut kertaalleen.
Pudotit kyllä melkoisen Mandela Effect -pommin. Kirjat luettu ja leffat nähty. o_O

No, huono suomennos kaiketi jos monet ovat sen väärin lukeneet kerrasta toiseen.

Edit: En ole asiantuntija, mutta "Luihuinen" ei oikein soinnu suomen kieleen. Kuulostaa jonkin säännön vastaiselta tuon ylimääräisen i-kirjaimen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 525
Luulin, että PS5 on olemassa oleva konsoli eikä tulossa oleva.

Sarjassamme:
Luulin että Harry Potterin yhden tuvan nimi on Luihunen. Opin ehkä alle vuosi sitte avovaimolta että se on Luihuinen vaikka kirjat lukenut n. 3-4 kertaa ja leffatki kattonut kertaalleen.
Oho. Itsekin kirjat lukeneena ja leffat katsoneena olin satavarma et se on Luihunen. Whoa, mind blown!
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
677
Edit: En ole asiantuntija, mutta "Luihuinen" ei oikein soinnu suomen kieleen. Kuulostaa jonkin säännön vastaiselta tuon ylimääräisen i-kirjaimen kanssa.
Kun kantana on muu kaksitavuinen vartalo kuin e- tai i-loppuinen, toimii kirjoitetussa kielessä adjektiivinjohtimena i:llinen ja substantiivinjohtimena i:tön variantti, esim. kalainen ’kalaisa’ – kalanen ’pieni kala’, huokoinen – huokonen, lautainen – lautanen, pitkäjyväinen – jyvänen. Tätä eroa ei ole e- ja i-vartalokantaisissa muodosteissa: esim. sana tuohinen on sekä substantiivi että adjektiivi.
Sukunimissä esiintyy molempia johdoksia, mutta arvelen tuon i:ttömän substantiivinjohtimen olevan yleisempi vartaloltaan kaksitavuissa nimissä.
 
ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592

Sukunimissä esiintyy molempia johdoksia, mutta arvelen tuon i:ttömän substantiivinjohtimen olevan yleisempi vartaloltaan kaksitavuissa nimissä.
Nyt oli tyhjentävä vastaus! Eli tämä "Slytherin" kieliopillisesti menee juurikin Luihuiseksi, vaikka itsekin luullut toisin. Ajan kanssa nämä elää, mutta ei potterlandiassa ehkä. Vähän kuin sukunimissä, maatilan alue on peltoinen, mutta isännän nimi onkin Peltonen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 175
"Luihuinen" ei oikein soinnu suomen kieleen.
Tylypahkan käännösnimistö ei ylipäänsä oikein soinnu standardiin suomen kieleen. Nyt kun asiasta mainitsit, vien havainnon yksinkertaiseen johtopäätökseen: kääntäjä ei edes pyrkinyt siihen. Nimien tyyli on jotenkin vaihtoehtoisella tavalla vanhahtava, tyylitelty ja nykysuomalaisittain kömpelö.

Plus tietysti yllä mainittu, eli iillä ja ilman iitä tulee myös merkitysero.
 
ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
Tämän saman voi tehdä vaikka mille sanalle, toki sitten kuulijasta kiinni että miten fiksulta se kuulostaa. Ite olen aina lukenut tuon Luihuisena, toki sitten taas vastaavasti itellekin sattunut joitain sanoja jotka olen aina lukenut ihan päin persettä ja joskus 20 vuoden kohdalla vasta tajunnut, että ei tässä sen parempia olla.
Itse muistan penskana monta vuotta lukeneeni akuankan morsianta Iinestä nimellä "LINES ANKKA", kun ei tikkukirjaimista mennyt ihan sukkelaan vaihto. Nykyään sujuu jo paremmin...
 
ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
Tylypahkan käännösnimistö ei ylipäänsä oikein soinnu standardiin suomen kieleen. Nyt kun asiasta mainitsit, vien havainnon yksinkertaiseen johtopäätökseen: kääntäjä ei edes pyrkinyt siihen. Nimien tyyli on jotenkin vaihtoehtoisella tavalla vanhahtava, tyylitelty ja nykysuomalaisittain kömpelö.

Plus tietysti yllä mainittu, eli iillä ja ilman iitä tulee myös merkitysero.
Tässä kovasti arvostamani Juvan näkemys käännöksistä:

Kuinka Bilbo Bagginsista tuli ensin Kalpa Kassinen ja sitten Bilbo Reppuli
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Sopiihan se, kun on tarkoitettu vähän niinkuin adjektiiviksi.

Suolainen-Suola
Rapainen-Rapa
Luihuinen-Luihu

Tämän saman voi tehdä vaikka mille sanalle, toki sitten kuulijasta kiinni että miten fiksulta se kuulostaa. Ite olen aina lukenut tuon Luihuisena, toki sitten taas vastaavasti itellekin sattunut joitain sanoja jotka olen aina lukenut ihan päin persettä ja joskus 20 vuoden kohdalla vasta tajunnut, että ei tässä sen parempia olla.
Ahaa, nyt siinä on järkeä kun sen ajattelee adjektiivina. :)

Tosin mikäli oikein muistan, niin tupien nimet olivat perustajiensa sukunimiä. Suomessa sukunimi (varsinkin -nen-päätteinen) on harvoin adjektiivi, mikä varmaan edesauttoi väärinlukua.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 211
Näyttelijä Mark Ruffalon nimi ei olekkaan Mark Buffalo, niinkuin olen sen aina lukenu.

En muistanut atanu leffan nimeä mikä piti kattoa (Dark Waters), mutta muistin kansikuvasta Mark Buffalon ja laitoin sen googleen, olin ihmeissäni miksi vitussa google ehdottaa "tarkoititko Mark Ruffalo?" :eek:
Itsellä vähän samaan sarjaan menee elokuva Tappava ase. 80 luvulla kun nassikkana tuli tuo katsottua, niin jäi lukihärö englanninkieliseen nimeen "Leathal Weapon" Olikohan se tuossa pri vuotta sitten kun Viaplayn saman nimisen sarjan toinen päänäyttelijöistä sai monoa, niin jotain uutislinkkiä lukiessani katsoin, että hah, tosson kirjotusvirhe, a puuttuu... sitten leipätekstissä sama virhe... hetkinen, imdb auki ja tavaamaan nimeä.
:ssurprised:
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Näyttelijä Mark Ruffalon nimi ei olekkaan Mark Buffalo, niinkuin olen sen aina lukenu.

En muistanut atanu leffan nimeä mikä piti kattoa (Dark Waters), mutta muistin kansikuvasta Mark Buffalon ja laitoin sen googleen, olin ihmeissäni miksi vitussa google ehdottaa "tarkoititko Mark Ruffalo?" :eek:

Haastavia ovat tosiaan nuo sanat ja nimet, joiden oikea kirjoitusasu näyttää typolta ja väärä vaihtoehto ilmeisimmältä. :)

Downton Abbey --> "Downtown Abbey"
yliopisto Johns Hopkins --> "John Hopkins"
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Haastavia ovat tosiaan nuo sanat ja nimet, joiden oikea kirjoitusasu näyttää typolta ja väärä vaihtoehto ilmeisimmältä. :)

Downton Abbey --> "Downtown Abbey"
yliopisto Johns Hopkins --> "John Hopkins"
No niin. Downton Abbey on esimerkki, joka pätee minuunkin. Olen aina luullut, että se on Downtown Abbey.

Luihuinen on taas aina ollut luihuinen.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Amerikkalaisissa sotaleffoissa, scifi-leffoissa ja vastaavissa sarjoissa/peleissä on usein hämmentävän paljon korkea-arvoisia sotilashenkilöitä ryynäämässä sellaisissa käytännön hommissa, missä tosielämässä valtaosa on aliupseereita ja miehistöä. Majureita, everstejä ja kapteeneita munat turpeessa etulinjassa ramboilemassa. :)

Edit: Halo 1 oli tässä suhteessa keskimääräistä uskottavampi. Tarinan korkea-arvoisin henkilö oli kapteeni, ja hän oli suuren tähtilaivan päällikkö. "Ryynäävä" päähenkilö itse oli ylipursimies (sotilasmestari), jonka kanssaryynääjinä oli sotamiehiä, korpraaleja, alikersantteja sekä yksi kersantti.
 
En oo kyl ite pistänyt mitenkään merkittävästi asiaa silmään jos nyt puhutaan ihan oikeista sotaelokuvista eikä mistään Bruce Willis elokuvista. Toki erikoisjoukoissa yms. porukat nyt ylipäätään on yleensä muita kuin sotamiehiä. Kyllähän siellä nyt upseerejakin pitää olla jos operaatio on tarpeeksi iso. Toisaalta jos operaatio on joku spec ops, nii ei mikää ylläri että tähtiportin läpi ei lähetetä mitään kolmen viikon kersanttia.
 
Ns. realistisissa sotaelokuvissa nuo menee aika lailla uskottavasti, mutta monesti niissäkin vaikuttaa, että upseereita on yllättävän paljon suhteessa aliupseereihin ja miehistöön. Päähenkilö on vähintään joku luutnantti.

Hauska että mainitsit Stargaten, sillä eikös siinä eversti toimi ryhmänjohtajana? Eli esikuntaupseeri. :rofl: Wikipedia kertoo, että hahmo yleni myöhemmin kenraaliksi. Toivottavasti hommat päivittyivät myös. ;)
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989

No, Stargatessa tavattiin jatkuvasti uusien maailmojen edustajia, että kai siinä on ihan hyvä ollakin, joku arvovaltaisempi henkilö matkassa. Taitaa nuo tehtävät muutenkin vaihdella jenkeissä paljon enemmän, kuin täällä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 412
Viestejä
4 194 560
Jäsenet
70 728
Uusin jäsen
pvarjone

Hinta.fi

Ylös Bottom