Minulla on tapana syödä iltaisin ns. terveysillallinen johon kuuluu yleensä:
- yksi tai kaksi ruisleipää joiden välissä vähärasvaista Oivariinia, Edam-juustoviipale + hummusta (joka on sitä israelilaista/itämaista kikherneistä valmistettua tahnaa jota syödään esim. elokuvassa "Zohan").
- avokado
- vajaa desilitra pähkinäsekoitusta maustamattoman ja rasvattoman jogurtin kera.
Pähkinöiksi ostan yleensä ison pussin Lidlin pähkinäsekoitusta missä on saksanpähkinää, hasselpähkinää, manteleita ja jotain muuta jota en muista.
Nyt Lidlissä oli kuitenkin äppitarjouksessa "parapähkinöitä" (Brazil nuts) joten päätin kokeilla myös niitä viime iltana, en muista olenko koskaan syönyt "parapähkinöitä", kuulostaa nimen perusteella "valepähkinöiltä" tai "puolipähkinöiltä", vähän niinkuin paramilitary = puolisotilaallinen.
No oli miten oli, tuli niitä sitten syötyä puolet ja puolet niitä ja muita pähkinöitä. Jäi kiinnostamaan miten terveellisiksi parapähkinät sitten katsotaan, joten googletin:
Ok, eli erittäin paljon seleeniä jolla on paljon terveyshyötyjä, ja kuulemma saattaa jopa kohottaa testosteronitasoja! Yay!
Mutta sitten luin artikkelin jossa sanottiin että jo yhdessä (1 !!!!!) parapähkinässä on yli kaksi kertaa enemmän seleeniä kuin ihminen tarvitsee päivässä. Lisäksi varoiteltiin että yleisen suosituksen mukaan parapähkinöitä ei pitäisi syödä enempää kuin viisi päivässä, suuremmilla määrillä uhaksi voi tulla seleenimyrkytys joka aiheuttaa ripulia, ahdistusta, ähinää, pihinää, puhinaa, pahimmillaan sydänoireita jne., eli kaikkea ikävää.
Jaa-a, kyllä minulla niitä eilen meni mahaan varmaan 10 kpl, kooltaan ja ulkomuodoltaan ne ovat ikäänkuin isoja manteleita. Pitäisikö soittaa myrkytyskeskukseen?
Swiddu ostin sitten neljä pussia parapähkinöitä, nytkö niitä uskaltaa syödä vain muutaman päivässä? No, ainakin riittävät pitkään... Taidan tänä iltana jättää parapähkinät väliin kun tuli eilen ekstra-annos niitä. Maultaan parapähkinät ovat... metallisia? Eivät pahoja mutta eivät mitään varsinaista herkkuakaan jota haluaisi kovasti napostella kuin poppareita esim. katsoessaan telkkarista Zohan-elokuvaa.
Niin ja maapähkinät eivät sitten muuten ole pähkinöitä vaan ovat enemmän sukua herneille, jos ette tienneet.
Tässä vielä jos ei ole hummus ennestään tuttua, itse tutustuin siihen ekan kerran työmatkalla Israelissa vuonna miekka ja kives, nykyisin ostan Lidlistä, Oiva leivänpäällinen ruisleivälle, melkein voisi jättää juuston ja rasvalevitteen kokonaan pois. Toisinkuin parapähkinöitä, hummusta uskaltaa varmaan syödä litrakaupalla, aiheuttaa enintään piereskelyä.

Viimeksi muokattu: