Apple julkaisi kutistuneen Mac mini -tietokoneen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu
Tuo on lakitekninen turvaseikka Apple-laitteissa.

Vakiintunut tulkinta USA:n perustuslaissa olevasta itseään vastaan todistamisen suojasta on se, että salasanaa ei tarvitse viranomaisille luovuttaa - sen sijaan viranomainen saa kyllä heilutella halutessaan luuria / läppäriä epäillyn naaman edessä.

Käytännössä vaikutus on se, että suljettuja laitteita ei ole kovin helppo laillisesti avata - tai ainakin pitäisi olla.

Tiedusteluviranomaiset ovat jotain yksittäistapauksia saaneet auki tietoturva-aukoilla, mutta mitään yleisavainta ei tiettävästi ole. Tosin jotain hyökkäyksiä tuota T2 secure enclavea vastaan on olemassa, mutta en tiedä kuinka helppoa niitä on käyttää suljettuun koneeseen.

Ahaa mielenkiintoista. Kuulostaa jopa jossain määrin loogiselta, koska tietoturvaahan tuo heikentää jos ollaan vain heikon salasanan varassa, mutta jenkkiviranomaiset on kyllä aika perseestä juu.

Mutta onko Microsoft sitten erikseen sallinut eurooppalaisille kasvotunnistuksen ja sormenjäljet kun Windowsissa toimii riippumatta onko nukkumassa vaiko sammutettu niin aina saat koneen käyntiin sormella tai naamalla vai toimiiko Windows usassakin paremmin tuon osalta?

Ja bonuksena Windowsissa lanagattomat näppiksetkin toimii heti ilman viiveitä. Applen langaton näppis itseasiassa toimii nopeammin Windowsiin kirjautuessa kuin mäkkiin. Tosin Windowsia ei ola pakko edes sammuttaa, kun sen saa nukkumaan paremmin kuin tämän mäkin.
 
Itse hyppäsin parin vuoden tauon jälkeen mac os kelkkaan M4 minin kanssa, toistaiseksi ei ole muita ongelmia kuin työkoneen windowsin käyttö tuntuu taas kauhealta :D Mini on laitteena kyllä mieletön varsinkin hintaluokassaan.
Itseänikin periaatteessa joku halpa m1/m2 macbook kiinnostaisi kun nekin voittaisi läppärini ja pöytäkoneeni suorituskyvyssä, mutta epäilyttää sitten taas kuinka kauhealta macosin käyttö tuntuisi fedoran/gnomen jälkeen. Kai se windowsin voittaisi.
 
Viimeksi muokattu:
2011 hyppäsin MacOS:n kelkkaan Windowsista enkä ole katunut. Windowsia saa töissä kyllä riittämiin niin ei sitä kaipaa enää kotona. Maccia ei ole tuon kohta melkeinpä 14 vuoden jälkeen kertaakaan uudelleen asentaa, twiikata tai muutakaan puhdistella, saati käyttää virustorjuntoja. Yllättävän helppoa käyttää macOS + Android -kombolla. Toki tämä on itsellä 3 mac sen jälkeen kun macciin vaihdoin. Mac Miniä on tullut tuon tuosta katseltua ja joko nyt ois sitten sen aika...
 
Ahaa mielenkiintoista. Kuulostaa jopa jossain määrin loogiselta, koska tietoturvaahan tuo heikentää jos ollaan vain heikon salasanan varassa, mutta jenkkiviranomaiset on kyllä aika perseestä juu.

Mutta onko Microsoft sitten erikseen sallinut eurooppalaisille kasvotunnistuksen ja sormenjäljet kun Windowsissa toimii riippumatta onko nukkumassa vaiko sammutettu niin aina saat koneen käyntiin sormella tai naamalla vai toimiiko Windows usassakin paremmin tuon osalta?

Ja bonuksena Windowsissa lanagattomat näppiksetkin toimii heti ilman viiveitä. Applen langaton näppis itseasiassa toimii nopeammin Windowsiin kirjautuessa kuin mäkkiin. Tosin Windowsia ei ola pakko edes sammuttaa, kun sen saa nukkumaan paremmin kuin tämän mäkin.
En osaa sanoa windowssista juuta saati jaata kun en one käyttänyt vuosikymmeneen kuin satunnaisesti ja en koskaan millään muulla kuin salasanalla webcamittomassa ja sormenjälkilukijattomassa pöytäpelikoneessa.

Mulla on itselläni täysin päinvastaiset kokemukset sekä BT:stä windowssin kanssa, että sleepistä - pääsääntöisesti laitteet eivät ylipäätään toimi ja yhdistämiset kestävät iäisyyden. Myös sleep + thunderbolt windowssissa on aivan toivoton yhdistelmä työkavereiden mukaan ja välttelevät aktiivisesti tuota.

Mutta en osaa sanoa juuta tai jaata tuosta uudesta näppiksestä. Koittaisin parittaa uudelleen unohtamalla BT-parituksen ja liittäisin kaapelilla.

Miksi mäkin sleepittäminen vaikeeta? Itse en käytä ~mitään muuta ikinä. Tosin läppärillä se on triviaalia kun lämää vaan kannen kiinni.
 
Vahva veikkaus, et siel on itse roplattu jotain netistä löydettyjä terminaali-loitsuja copy pastella tai asennettu miettimättä 3rd party äppejä jotka vaikuttaa tohon sleeppiin. OSX oli toimiva sleep jo joskus 2009 (varmaan jo aikaisemminkin), enkä jaksa uskoa että sitä oltaisiin mitenkään rikottu.
 
No siis miten tämän mäkin sleepin pitäisi toimia? Koneen oma ledi sammua? (ei sammu) USB oheislaitteiden (usb hubit jne) sammua (ei sammu). Ainoa mikä sammuu on näyttösignaali.
 
Terminaali-loitsu. :rofl:
 
No siis miten tämän mäkin sleepin pitäisi toimia? Koneen oma ledi sammua? (ei sammu) USB oheislaitteiden (usb hubit jne) sammua (ei sammu). Ainoa mikä sammuu on näyttösignaali.
Ei mulla sammu Windows pöytäkoneesta näppäimistön taustavalot vaikka sammuttaisi koneen kokonaan - USB:ssä pysyy silti virrat. Lienee joku bios-asetus.

Oletan että Mäkissäkin USB:t tarjoavat virtaa jotta koneesta voi latailla puhelinta ja jotta USB-näppäimistöt / hiiret voivat herättä koneen sleepistä. Väittäisin että toimii just niinkuin pitääkin - eihän sleepissä olisi muuten juuri järkeä jos konetta ei saisi herätettyä siitä näppiksellä.

Tässä vielä dokumentit
1735160396221.png
 
Ei ole maccia millä testata, mutta nopealla googlettamisella ongelma tuntuisi olevan päinvastainen, eli moni kyselee miten mac minin usb-portteihin saisi virrat sillon kun kone on sleepissä.
 
Itseänikin periaatteessa joku halpa m1/m2 macbook kiinnostaisi kun nekin voittaisi läppärini ja pöytäkoneeni suorituskyvyssä, mutta epäilyttää sitten taas kuinka kauhealta macosin käyttö tuntuisi fedoran/gnomen jälkeen. Kai se windowsin voittaisi.
Mulla pöytäkoneessa KDE Neon (Ubuntu/Debian-pohjainen), sitä ennen muita distroja KDE:llä viimeisen 25 vuoden ajalta. Vanhoihin Windows-työläppäreihin olen vaihtanut Linuxeja, ja käyttänyt tyytyväisenä.

Alkuvuodesta Powerista tarttui edullinen karvalakki-Macbook Air M1, ja se osoittautui niin myönteiseksi kokemukseksi, että Linux-läppärit meni hetken päästä myyntiin. Olin aika yllättynyt kun MacMinin kanssa en oikein koskaan päässyt kunnolla sinuiksi, joten en erityisen mielelläni sitä käytä. Ehkei tuossa läppärissä mitään yksittäistä suurempaa tekijää ollutkaan, mutta kun mikään pikkuasiakaan ei pahemmin vaivannut, niin kokonaisuus tuntui tosi hyvältä. Tuulettimen puute, näppäimistön ja touchpadin laadukkuus, keveys, loistava akkukesto jne. kruunaa sitten fyysisen käyttökokemuksen.

Mulla tuo läppäri on kuitenkin silti kakkoskone, jota käytän pääasiassa reissatessa. Linux-pöytäkoneen äärellä tulee oltua normaalisti, ihan jo sen vuoksi, että muutaman tärkeän KDE-sovelluksen käyttökokemus on taas Linux-puolella paljon parempi.
 
Meidän taloudessa on iPhonea, iPadiä ja Apple Watchia mutta tuskin tulee koskaan olemaan Macintoshia kun käyttöjärjestelmä tosiaan on mitä on Windowsiin verrattuna niin minun, vaimon kuin lapsienkin mielestä.
 
Mulla pöytäkoneessa KDE Neon (Ubuntu/Debian-pohjainen), sitä ennen muita distroja KDE:llä viimeisen 25 vuoden ajalta. Vanhoihin Windows-työläppäreihin olen vaihtanut Linuxeja, ja käyttänyt tyytyväisenä.

Alkuvuodesta Powerista tarttui edullinen karvalakki-Macbook Air M1, ja se osoittautui niin myönteiseksi kokemukseksi, että Linux-läppärit meni hetken päästä myyntiin. Olin aika yllättynyt kun MacMinin kanssa en oikein koskaan päässyt kunnolla sinuiksi, joten en erityisen mielelläni sitä käytä. Ehkei tuossa läppärissä mitään yksittäistä suurempaa tekijää ollutkaan, mutta kun mikään pikkuasiakaan ei pahemmin vaivannut, niin kokonaisuus tuntui tosi hyvältä. Tuulettimen puute, näppäimistön ja touchpadin laadukkuus, keveys, loistava akkukesto jne. kruunaa sitten fyysisen käyttökokemuksen.

Mulla tuo läppäri on kuitenkin silti kakkoskone, jota käytän pääasiassa reissatessa. Linux-pöytäkoneen äärellä tulee oltua normaalisti, ihan jo sen vuoksi, että muutaman tärkeän KDE-sovelluksen käyttökokemus on taas Linux-puolella paljon parempi.
Joo täytyisi selvittää miten saisi kaikki linuxissa ja windowsissa käyttämäni viritykset, kuten custom näppiskartan ja dual key modifierit (eli esim. controllit toimii yksinään nuoli ylös/alas näppäiminä) toimimaan, mutta oletan että nuo onnistuu aika helposti macosissakin. Tappihiiren modaaminen macbookkiin menee jo turhan vaikeaksi :comp:
 
Bitlocker avautuu windowssissa kyllä kasvojentunnistuksella ihan hienosti.
Itselllä kysyy kyllä työnantajan kone PIN-koodia todella aikaisessa vaiheessa kun koneen käynnistää.
Tuon PIN koodin käyttö on Microsoftin suositus.
Preboot authentication with a PIN can mitigate an attack vector for devices that use a bootable eDrive because an exposed eDrive bus can allow an attacker to capture the BitLocker encryption key during startup. Preboot authentication with a PIN can also mitigate DMA port attacks during the window of time between when BitLocker unlocks the drive and Windows boots to the point that Windows can set any port-related policies that have been configured.

PIN on esimerkiksi suoja tähän eli kuinka murtaa Windowsin Bitlocker noin 43 sekunnissa, joka on suojattu erillisellä TPM 2.0-piirillä
 
Viimeksi muokattu:
Itselllä kysyy kyllä työnantajan kone PIN-koodia todella aikaisessa vaiheessa kun koneen käynnistää.
Tuon PIN koodin käyttö on Microsoftin suositus.

Todennäköisesti siis työnantajan säätämä asetus (tai biossista erikseen säädetty PIN -suojaus). Itsellä Windows on bitlockerilla suojattu, mutta on ihan kotikone Home käyttiksellä kun ainakin Lenovo kryptaa vakiona home versiotkin (en tiedä tekeekö tuon vain MS tilin kanssa vai ilmankin, mutta ainakin kanssa) ja tuo avautuu ihan naamalla kuten kotikäytössä kuuluukin on sitten eka buutti tai ei.
 
Group Policy asetuksella työnantaja tehnyt. You'll need to enter the PIN each time you turn on your PC, before Windows will even start.
On olemassa myös "Device Encryption"
 
Ei mulla sammu Windows pöytäkoneesta näppäimistön taustavalot vaikka sammuttaisi koneen kokonaan - USB:ssä pysyy silti virrat. Lienee joku bios-asetus.

Oletan että Mäkissäkin USB:t tarjoavat virtaa jotta koneesta voi latailla puhelinta ja jotta USB-näppäimistöt / hiiret voivat herättä koneen sleepistä. Väittäisin että toimii just niinkuin pitääkin - eihän sleepissä olisi muuten juuri järkeä jos konetta ei saisi herätettyä siitä näppiksellä.

Tässä vielä dokumentit
1735160396221.png

No esimerkiksi Lenovon koneissa muistaakseni hallintapaneelista (vantage) saa käyttäjä määritettyä toimiiko mikään USB (enkä näe syytä miksi esim. ulkoisten kiintolevyjen pitäisi olla päällä nukkuessa) koneen nukkuessa ja sitten voiko koneen herättää miten unesta. Vanhoissa pöytäkoneissa tuo taisi tosiaan olla BIOS asetus.

Lisäksi kun Windows koneen laittaa nukkumaan ei se kone siellä taustalla juuri mitään tee, esim. virrankulutus on todella pientä (toki sitä on ja jos se häiritsee, saa koneen horrokseen). Nyt näyttäisi mäkin virrankulutus olevan sama normaaliin idlailuun kun näyttö sammuu, eli kone on siellä täysin päällä ja näyttö on poissa päältä ja koneen "herääminenkin" on täsmälleen sama kuin laittaisi näytön päälle, siinä ei ole mitään viivettä eli se kone on siellä käynnissä kokoajan eli mac ei nuku koskaan. Ei se paljon virtaa vie, mutta kyllä se päällä on eikä nuku.

Toki tässä on se ero nykymäkkien ja Windows koneiden kanssa, että mäkeissä on ARM jolloin se ei päällä olleessaankaan vie kauheasti virtaa ja Windows koneissa on yleensä X86 jolloin akku olisikin tyhjä alta aika yksikön jos konetta ei oikeasti nukutettaisi. Eli selvästi normaalia Windows konetta parempi rauta mahdollistaa Aplelle tuon ettei kone oikeasti nuku, mutta vaikuttaa se silti oudolta

Lyhyellä googletuksella ilmeni, että Applen läppäreiden kanssa on täsmälleen sama asia, eli akku kuluu aika paljonkin "nukkuessa" ja kone "herää" välittömästi ilman viivettä eli se läppäri on aina päällä. Osalle käyttäjistä tämä ettei kone oikeasti nuku on ilmeisesti todiste koneen ylivoimaisuudesta kun se on heti päällä kun näyttöön tulee virrat.

Lisäksi komentoriviltä ilmeisesti saisi säädettyä kyllä niin, että Mac menee oikeasti nukkumaan tai horrokseen eli sammuttaa virrat ja herää vain tietyillä tavoilla, mutta asetuksista tämäkään ei onnistu tai en ainakaan ole löytänyt siihen tapaa.
 
Macit ei nuku kunnolla vaan nukkuvat toinen silmä auki. Tekevät nukkuessaan juttuja. Intel Maceista tuon sai pois.
 
Vanhemmat M1 ja M2 Minit osaavat kyllä nukkua, mutta heräävät kyllä useita kertoja yön aikana tekemään jotain turhanpäiväistä. Terminaalia ronkkimalla herätysten määrää saa vähennettyä, enkä ole laittanut konetta (Mini M2 Pro) kertaakaan nukkumaan koko sen omistusaikanani. Kone osaa tämän nukkumaanmenon ihan itse, ja tuolloin myös näppäimistön valot sammuvat. Voi toki olla, että jotain on muutettu uusimmassa Minissä ja nukkuminen ei enää onnistu, mutta saman vaikutuksen voi saada aikaan myös asentamalla kolmannenosapuolen ohjelmia.
 
siinä ei ole mitään viivettä eli se kone on siellä käynnissä kokoajan eli mac ei nuku koskaan.
Ei pidä paikkaansa. Käyttis vaan on toteutettu siten että kone herää hyvin nopeasti. Tuo tuli M1 mäkkien aikaan. Läppärikin on kirjautumisruudussa aina ennen kun näyttöä ehtii edes kääntää auki asti. Akkua ei kulu tuossa tilassa juuri lainkaan. Esim. macbook air voi olla vaikka kuukauden lepotilassa ilman että akku vetää nolliin.

Mä luulen että sekotat lepotilan horrostamisen kanssa. Lepotilan pitääkin olla nopeasti auki, eihän siinä vedetä edes keskusmuistia tyhjäksi.

Muutenkin outoja nää ongelmat ”kuluttaa liian vähän sähköä idlessä, en huomaa eroa lepotilaan”, ja ”palautuu lepotilasta liian nopeasti”.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kellään kokemusta, miten nämä uudet Minit toimii Freesyncin kanssa? Omat monitorit ottaa sisään ainoastaan displayporttia jos haluaa Freesyncin, eli ilmeisesti täytyisi mennä USB-C -> DP Alternate Mode adapterikaapelin kanssa? Mitenkäs macOS ja Freesync näyttötuki?
 
... ja Windows koneissa on yleensä X86 jolloin akku olisikin tyhjä alta aika yksikön jos konetta ei oikeasti nukutettaisi. Eli selvästi normaalia Windows konetta parempi rauta mahdollistaa Aplelle tuon ettei kone oikeasti nuku, mutta vaikuttaa se silti oudolta

Jep. Jos väärät asetukset tai rikkinäiset ajurit, niin voi olla noita ongelmia, että nukkuminen ei täysin toimi ja sitten menee yön aikana akku tyhjäksi.

Näin PC käyttäjänä, aika vähän käytän mitään uni tiloja, koska Windows kuitenkin sammuu ja boottaa sekunneissa, niin ei mitään väliä että onko nukkumassa, hibernoituna vai oikeasti sammutettu.

Vähemmän myös kaikkea muuta tahmaamista ja bugisuutta kun uptime on lyhyt (joo, huonosti toteutettu jos näin tekee).
 
Onko kellään kokemusta, miten nämä uudet Minit toimii Freesyncin kanssa? Omat monitorit ottaa sisään ainoastaan displayporttia jos haluaa Freesyncin, eli ilmeisesti täytyisi mennä USB-C -> DP Alternate Mode adapterikaapelin kanssa? Mitenkäs macOS ja Freesync näyttötuki?
Mielenkiinnosta: Mihin tarvitset freesynciä mäkin kanssa?

Meinasit pelata jotain?

Edit:

Eikun tietty videon katselusyncit saisi tietty pelaamaan paremmin.

Kokemukset ovat jengillä aika huonoja, ei ole tullut itse tarkastettua omalla M2 Maxilla ja usb-c -> mini-dp adapterilla.
 
Ihan vaan työpöytäkäyttöön. Ilman Freesynciä oma 38UC99 on lukittu 60 Hz tilaan, Freesyncillä toimii 50-85 Hz.
Fullscreenissä on toiminut (RPCS3), mutta työpöydästä vaikea sanoa. Joskus testaillessa Firefoxilla Youtubessa 24p videolla toimi oikein, mutta jostain syystä ei ole enää toiminut (24p Judder test (Video from RTINGS) ). Fullscreenissäkin loppuu toimiminen sen aikaa kun ruudulle tulee joku UI-elementti, esim. volumea säätäessä (Metal Performance overlayssa tila menee Directistä Composited).
 
Jos akku ylipäätään toimii 10v ikäisessä koneessa, ollaan ihan voiton puolella. Moni windows-läppäri on tuon ikäisenä täysin johdon varassa.

Ei kukaan käytä mäkkiä noin kauaa, koska päivitykset loppuvat paljon aikaisemmin. Vaimon 2018 MacBook Air lähti juuri keräykseen, kun MacOS ei enää päivity (viimeinen on Monterey v12.x) vuosien takaa.

Ei vaan toimi enää monia asia, mm. MS Office 365 ei tue noin vanhaa käyttistä. Ja sitten tämä viimeinen niitti nämä äskettäin julkaistut pahat haavoittuvuudet joita ei ikinä tulla korjaamaan: Päivitä Apple-laitteesi – uudet päivitykset sisältävät myös runsaasti tietoturvakorjauksia
 
Tuohon saattoi osaltaan liittyä applen siirtyminen arm:iin.Eivät halunneet roikottaa mukana enää x86 tukea,...
 
Ei kukaan käytä mäkkiä noin kauaa, koska päivitykset loppuvat paljon aikaisemmin.
No ton koneen historia onkin se, että vaihdoin sen viskipulloon, jotta pääsisin edes hiukan paremmin tutustumaan MacOS:ään. Big Surin otti vastaan. On mulla työhuoneessa M1 Mini, mutta sitä en käytä mihinkään muuhun kuin kuvankäsittelyyn. Käyttiksen hienoudet ovat jääneet aika lailla pimentoon. Näistä firman perintörutkuista loppuu tuki vuoden päästä ja tällä hetkellä mun ajatus on se, että joku M-prossainen MB tai kaksi tulee tilalle. Mä en vaan enää jaksa noita winkkareita.

Mitä otsikkoon tulee, varmaan vielä pari sukupolvea vähintään tulee Minejä hihnalta, ennen kuin edes harkitsen vaihtavani tuon nykyisen Minin tuoreempaan. Päivitysten loppuminen ei ihan hirveästi mua pelota tuolla käyttöprofiililla. Kunhan se toimii siinä käytössä, mihin sen on hankittu. Se on sitten eri asia, miten sohvaläppäreiden kanssa toimin. Mutta se ei oikeastaan kuulu enää otsikkoon.
 
Mun MB Air 2014 kyllä syö akkua nukkuessaan. Varmaan sukupolvikysymys.
Varmaan powernap vie paljon enemmän virtaa intel prossuilla. Sen pois kytkeminen ei paljoa vaadi.

Toki kevyessä unessa esim. muistilla pitänee olla vähän virtaa jotta herätessä ei tarvitse lukea kaikkea levyltä.

Isoin ero tuossa nopeassa vs hitaammassa heräämisessä on siis se, joudutaanko muistin sisältö lukemaan levyltä vai onko se valmiiksi muistissa. Aikaisemmin meillä töissä mäkit oli konffattu niin, että lepotilaan mennessä salausavaimet piti myös poistaa muistista ja se käytännössä tarkoitti että herääminen oli aina hidasta, sairaan ärsyttävää.
 
Mielestäni asensin telkan taakse sijoitettuun 2018 intel miniinkin viä uusimman os:n ja toki security pätsejä tulee vielä senkin jälkeen, kun uusinta käyttistä ei enää tule.
 
Tulikin tämä uutinen mieleen kun Jeff Geerlingin uusinta videota katselin. Nyt on alkanut tulla näitä sisäisesti asennettavia ss-levyjä 3. osapuolilta ja hinnat (n. 500 dollaria halvempi) huomattavasti edullisemmat mitä Applen omasta kaupasta. Toki haittapuolena näissä on se, että tarvitaan toinen mäkki siihen Minin palautukseen tehdas asetuksille. Ehkä joku tämmöistä palvelua joskus tarjoaa jossain firmassa niille joilta ei tuota toista konetta löydy.
 
Suomeen toimittavat mutta en ehkä uskaltaisi ostaa konetta tuolta mutta Mac Mini Retro olisi herkullisen näköinen, noin $300 lisähinta normaaleihin listahintoihin.

IMG_9144.jpeg
 
Suomeen toimittavat mutta en ehkä uskaltaisi ostaa konetta tuolta mutta Mac Mini Retro olisi herkullisen näköinen, noin $300 lisähinta normaaleihin listahintoihin.

IMG_9144.jpeg
Halvalla jos haluaa päästä tai jos Mini jo löytyy, niin 3D-tulostamalla saisi vastaavan tehtyä tai sitten vaikkapa eMac, G3, G5, Mac Pro tai muu valmis malli.
 
Nämä toki ovat laadukkaalla(?) alumiinikotelolla. Ainakin näyttää hyvälaatuiselta ’Retro’ -teksti on rumahko mutta se on onneksi takana. Musta väri ei niin miellyttänyt kuin tuo perinteinen linnunpönttöväri, mulla oli tuommoinen joskus 1993 pöydällä.

IMG_9147.webp
 
Kuumeneeko muiden Mac Mini M4:t jos niissä on USB-kiintolevy ja/tai puhelin kiinni?

Mun Mac Mini pysyy viileänä jopa rasituksessa, mutta jos siihen laittaa vaikka puhelimen tai kiintolevyn kiinni alkaa se pikkuhiljaa lämpiämään.

Ja se lämpiää myös silloin kun se nukkuu jos siinä on puhelin ja kiintolevy kiinni.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
266 391
Viestejä
4 611 599
Jäsenet
75 819
Uusin jäsen
zikkan

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom