Apple esitteli uudet AirPods Max -sankakuulokkeet

Liittynyt
23.02.2019
Viestejä
13
Tänne saapui Verkkokauppa.comista 10.12. tilatut tähtiharmaat luurit viime viikolla. Verrokkina löytyy Bosen QC35:t. Lisäksi lenkkeilykäytössä on Airpods Pro:t, mutta minusta nappeja ja kuppikuulokkeita on vähän turha vertailla keskenään, joten jätän ne tässä huomioimatta.

Äänenlaatua kuvailisin ensisijaisesti sanoilla neutraali ja erotteleva. Bassot ovat tasapainoiset ja tuntuvat menevän melko alas. Boset ovat värittyneemmät ja vähän tunkkaisen kuuloiset. Monet kappaleet aukeavat ihan eri tavalla ja paljon tullut kuunneltua myös musiikkia, jota en normaalisti kuuntelisi. Kaiutinpuolelta tulee mieleen heti Genelecit lähimpinä vastineina. Itseäni ei haittaisi vaikka olisi vähän enemmän menevyyttä ja persoonaa, mutta neutraali lähestyminen miellyttänee monia.

Vastamelun suodatus on tehokkaampi Maxeissa. Mikroaaltouunin äänestä vaimentuu matalat taajuudet lähes täysin verrattuna Boseihin, korkeammat tulevat molemmista läpi jonkin verran. Toisena käytännön testinä sähköhammasharjaa käytettäessä Bosen volumea joutuu nostamaan reilusti, jotta äänestä saa selvää, kun Maxeilla ääntä ei tarvii nostaa juuri yhtään.

Käytettävyyden puolesta kytkimet ovat ihan 10+. Rullalla saa säädettyä voimakkuutta paljon pienemmissä stepeissä kuin suoraan puhelista/padista. Läpikuuluvuustila toimii hyvin, kuten monissa arvosteluissa todettu. Päähän laitettaessa automaattisesti päälle meneminen ja kytkeytyminen lähteeseen tuntuu erinomaiselta, mutta akkuahan tuo kyllä syö jonkin verran taustalla. Kotelo on ihan vitsi, joten sitä ei ole tullut käytettyä.

Vaikka Maxit pesevät Boset äänenlaadussa ja vastamelun tehossa, niin lähtevät kuitenkin melko todennäköisesti palautukseen. Syynä on käyttömukavuus ja tarkemmin ottaen pannan kova puristusvoima pään sivuilla, mikä on omalle pollalle vähän turhan suuri. Tyynyt itsessään ovat pehmeät ja menevät kokonaan korvan ympärille, mutta puristuksen huomaa pidemmässä käytössä.

Kosteusongelmaan liittyen, pidin luureja muutaman tunnin päässä saunan jälkeen eikä pehmusteiden alla ollut minkäänlaista kosteutta havaittavissa.
 
Liittynyt
22.12.2020
Viestejä
159
No ihan noista kaikista arvosteluista joita tehneet paljon minua paremmin asiaa tuntevat ihmiset. Kuten sanoin, ihan samalla tavalla voin kertoa jollekkin ihmiselle, että toinen puhelin tai sen kamera on parempi koska io-tech on tehnyt siitä kattavan arvostelun, itse koskaan koskematta siihen puhelimeen. Tai voin kertoa mikä näytöonhjain tai prosessori on parempi kuin toinen testaamatta jokaista itse. Vähän nyt menee jo hölmöksi tämä homma. Toki ei yllätä, että juuri Apple on kyseessä kun tähän touhuun pitää alkaa.
Sen kyllä ihan itse hoidat vallan mainiosti, pakko myöntää! :)
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
Sen kyllä ihan itse hoidat vallan mainiosti, pakko myöntää! :)
Sinullahan se tuntuu koville ottavan. Snazzy labs sanoi kanssa tuossa videolla täysin saman mitä minä kirjoittanut tässä ketjussa. Vain Apple-fanaatikoilla ottaa noin koville myöntää tosiasiat. 299€ hintaan olisi ehdoton osta, nykyisellä hinnalla ei.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Kiitos jäsen @Jayh kokemuksista, juuri tällaisia mietteitä kokeilleelta hain. Jäykät pannat muuten tuppaavat oman kokemukseni mukaan löystymään sopiviksi aika pian. Vähän kahden vaiheilla itse. Oma käyttökohde olisi langaton vastamelukäyttö musiikille lisättynä hansdfree-käytöklä etäkokouksissa.

Itsellä on taloudessa parit Sony wh-1000xm3:t, joissa on itselle liian huono äänenlaatu musiikille, kelpasi teineille. AirPod Pro:t on myös, mutta ne ei pysy itsellä toisessa korvassa ellen pese jollain alkoholilla tms. korvia ja nappeja ennen käyttöä, kaikki tulppakoot kokeiltu. Toimivat kyllä hyvin etkokouksissa. Musiikin äänenlaadussa APP:t jo nekin pieksee omaan korvaan alapäästä puuroiset Sonyt, mutta vastamelu on taas suht mieto. Hifikäyttöön on jo erittäin hyvät kuulokkeet, sitä en ole ratkomassa.

Jos @Jayh palauttaa nuo verkkikseen niin sinnehän voisi alelaariin ilmestyä halvemmalla palautetut.. hmm :)
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Vaikka Maxit pesevät Boset äänenlaadussa ja vastamelun tehossa, niin lähtevät kuitenkin melko todennäköisesti palautukseen. Syynä on käyttömukavuus ja tarkemmin ottaen pannan kova puristusvoima pään sivuilla, mikä on omalle pollalle vähän turhan suuri.
Jäykät pannat muuten tuppaavat oman kokemukseni mukaan löystymään sopiviksi aika pian.
Joo, ei kannata palauttaa jos ainoa ongelma on jäykän tuntuinen panta. Tuli muutama vuosi sitten hankittua Sennheiserin HD6XX -kuulokkeet, ja kun pistin ne päähän ekaa kertaa niin tuntui siltä että silmät pullistuu päästä kun ne puristi niin kovaa. Panta kuitenkin löystyi muutamassa viikossa mukavaksi, ja nykyään noita kuulokkeita voi pitää päässä 12h yhtä menoa ilman, että ne tuntuisi millään tavalla epämukavilta. Itse asiassa ovat erittäin miellyttävät päässä, eikä niiden olemassaoloa edes huomaa.
 
Liittynyt
23.02.2019
Viestejä
13
Täytynee antaa hitusen lisää armonaikaa. Metallinen panta on tosin sen verran jämäkkä, että suurempaa löystymistä tuskin on luvassa.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Täytynee antaa hitusen lisää armonaikaa. Metallinen panta on tosin sen verran jämäkkä, että suurempaa löystymistä tuskin on luvassa.
Tuota pantaa voi "venyttää" hieman ja koittaa hakea siihen uutta asentoa sillä tapaa. Monesti nuo venyvät vasta jossain 50h kohdalla sopivaksi ja alkaa vasta tuolloin tuntumaan hyvältä, kuten Kepe sanoikin.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Tulollaan mahdollisesti muovinen versio näistä luureista 350 dollarin hintaan. Kyseisellä hinnalla aletaan puhua jo kilpailukykyisestä ja mielenkiintoisesta tuotteesta. Etuna myös pienempi paino, sillä nykyinen metallinen versio on yksi markkinoiden painavimmista kuulokkeista.

Liittynyt
20.04.2018
Viestejä
119
Kiitos jäsen @Jayh kokemuksista, juuri tällaisia mietteitä kokeilleelta hain. Jäykät pannat muuten tuppaavat oman kokemukseni mukaan löystymään sopiviksi aika pian. Vähän kahden vaiheilla itse. Oma käyttökohde olisi langaton vastamelukäyttö musiikille lisättynä hansdfree-käytöklä etäkokouksissa.

Itsellä on taloudessa parit Sony wh-1000xm3:t, joissa on itselle liian huono äänenlaatu musiikille, kelpasi teineille. AirPod Pro:t on myös, mutta ne ei pysy itsellä toisessa korvassa ellen pese jollain alkoholilla tms. korvia ja nappeja ennen käyttöä, kaikki tulppakoot kokeiltu. Toimivat kyllä hyvin etkokouksissa. Musiikin äänenlaadussa APP:t jo nekin pieksee omaan korvaan alapäästä puuroiset Sonyt, mutta vastamelu on taas suht mieto. Hifikäyttöön on jo erittäin hyvät kuulokkeet, sitä en ole ratkomassa.

Jos @Jayh palauttaa nuo verkkikseen niin sinnehän voisi alelaariin ilmestyä halvemmalla palautetut.. hmm :)
Oletko kokeillut memory foamia tulppina? Itselläni oli vaikeuksia saada kanssa Pro:t pysymään korvissa, mutta sitten tilasin memory foamit, niin johan alkoi pysymään korvissa.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
Tulollaan mahdollisesti muovinen versio näistä luureista 350 dollarin hintaan. Kyseisellä hinnalla aletaan puhua jo kilpailukykyisestä ja mielenkiintoisesta tuotteesta. Etuna myös pienempi paino, sillä nykyinen metallinen versio on yksi markkinoiden painavimmista kuulokkeista.

No tässä alkaa olemaan oikeasti mielenkiintoinen tuote. Jos saavat äänenlaadun pidettyä nykyisellä tasolla, tai liki, niin vaikuttaa todella hyvältä.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Oletko kokeillut memory foamia tulppina? Itselläni oli vaikeuksia saada kanssa Pro:t pysymään korvissa, mutta sitten tilasin memory foamit, niin johan alkoi pysymään korvissa.
Juu, CharJen tulpat käytössä, toimii vähän paremmin, mutta putoaa niilläkin.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 019
Tulollaan mahdollisesti muovinen versio näistä luureista 350 dollarin hintaan. Kyseisellä hinnalla aletaan puhua jo kilpailukykyisestä ja mielenkiintoisesta tuotteesta. Etuna myös pienempi paino, sillä nykyinen metallinen versio on yksi markkinoiden painavimmista kuulokkeista.

Noista sporttiversioista on ollut huhua jo ennen kesää. Saa nähdä..

Raportit: Applen tulevien over-ear-kuulokkeiden nimi on AirPods Studio – sisältämässä pää- ja niskatunnistuksen
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Kävin hakemassa maxit Verkkokaupasta. Onhan nämä ääneltään parhaat langattomat mitä olen kuunnellut, taitaa jäädä käyttöön.

Vastamelukin tehokas varsinkin puhetaajuuksilla, en lainkaan huomannut rouvan puhuvan samassa huoneessa mulle pitkään aikaan, iso plussa siitä :)

Pieksee (ja pitääkin liki 2x hinnalla) Sony WH-1000XM3 äänenlaadussa (XM4 ei ole itsellä kokemusta) omasta mielestä selvästi. Langallisena tämän tason stereoäänen saa hyvin sijoitetulla 300€:llä, arvioisin noin mutuna.

Se mihin kiinnitin huomiota oli, että itsellä halvemman pään suljettuja kuulokkeita vaivaavaa kaikua korvan ja kuulokkeen välillä en havainnut. Siis se sellainen kuin laittaisi kämmenen korvalle kupiksi, esim. Sonyissä omaan korvaan tuollaista on varsinkin matalassa äänissä. Maxien hintaa toki perustelee se, että lankaluureihin verrattuna onhan näissä paljon muuta, spatial audio, Siri ja mitähän lie muuta kunhan perehtyy.

Painoa en itse huomaa, on niin käytössä painavia luureja muutenkin. Panta ei purista mitenkään pahasti, omat Focal Utopiat puristi kertaluokkaa 10-kertaisella voimalla uutena (niiden kanssa uutena sattui rillien kohdalta tunnin käytön jälkeen), mutta nekin ovat nykyisin täydellisen mukavat joten eiköhän maxienkin lievä puristus tästä vähene.

Kyllä näissä hinta/laatu jotenkin on siis omasta mielestä kohdallaan. Samalla rahalla saanee paremman stereoäänen langallisena. Spatial audio, saisipa sen vaikka AppleTV:n kanssa, se yksinään olisi hinnan arvoinen.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625

Oletko huomannut niissä sitä väitettyä kondensiota?
 
Liittynyt
20.05.2020
Viestejä
315
Langallisena tämän tason stereoäänen saa hyvin sijoitetulla 300€:llä, arvioisin noin mutuna.
Siis pelkät kuulokkeet vai vahvistin + kuulokkeet? Ja olisiko tuo mobiilikäytössä vai ainoastaan kotona? Maxien käyttötarkoitus olisi vähän häilyvä jos ne antavat ainoastaan langattomuuden kotikäytössä. Kodin ulkopuolella ne painavat paljon ja vievät repussa paljon tilaa silloin kun niitä ei käytä. Kaulalla niitä voi tuskin pitää. Nuo sopivat ehkä sellaisella jotka eivät ole kenenkään ihmisen kanssa tekemisissä. AirPods Pro nappikuulokkeiden hienous on siinä että kotelo mahtuu taskuun vaikkapa avaimien kanssa ja kuulokkeet voi laittaa ylle tai pois helposti. Jos kotiin voi ostaa hyvän äänentoiston kolmella sadalla, niin Maxien käyttötarkoitus jää todella häilyväksi.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Oletko huomannut niissä sitä väitettyä kondensiota?
No en kyllä vielä ainakaan mitään kosteuden kertymistä huomannut, katsoin nyt tyynyjen alle. Olin juuri äsken kylppärissäkin pojan suihkuttamassa nämä päässä ja testasin samalla puhelua handsfreenä mummolaan. Kylppärin ilmankosteudella ei ainakaan ollut vaikutusta, mutta pitää seurata. Vähän ehkä tyynyt hiostaa. Ei sinänsä enempää kuin suljetut over-earit muutenkaan kokemukseni mukaan.

Tein tuossa vertailua muutamien muiden kuulokkeiden kanssa äsken. Siltä pohjalta varsin hyvät kuulokkeet on Apple saanut aikaiseksi, "300€:llä sama taso lankakuulokkeilla" pysyisi edelleen arviona. Joskin ehkä Maxissa sittenkin on vähän sitä "käsi korvalla kuppina" kaikua jota avoimissa kuulokkeissa tai reilusti kalliimmissa suljetuissa ei pahemmin ole.

Siis pelkät kuulokkeet vai vahvistin + kuulokkeet?
Pelkät kuulokkeet, ja siis paras alehinta, en puhu listahinnasta. (Tosin hyvä vahvarihan maksaa 10€ kun ostaa Apple Lightning - 3.5mm donglen). Itsellä on myös AirPod Pro:t. Jos ne pysyisi hyvin korvissa niin olisin tosi tyytyväinen ilman Maxeja, tosin vastamelu on Maxissa huomattavasti parempi. Pro:n helppo mukana kuljettaminen on iso etu niille, monesti pelastanut itseni töissä kun on pitänyt saada joku handsfree ja nuo on löytyny taskusta. Vertailu Pro:ta vastaan onkin mielenkiintoinen - melkeinpä pistäisin tuon korvaan sopivuuden kärkeen. Jos sopii, Pro:t vie "eurolla kuuloketta" voiton, mutta jos Pro:t putoaa kokoajan korvista vaikka mitä tekisi.. no se on aika iso miinus? :)

Langattomuuden hyöty kotona riippuu isosti tarpeesta ja elämäntilanteesta, itseä häiritsee kotona puuhatessa piuhat, kuten esim. pesen lasta suihkussa ja olen samalla puhelussa :D En myöskään väheksyisi Spatial Audiota ja Siri-yms. integraatiota. Käsittämättömän hyvin toimii yhdistäminen/vaihto laitteista toiseen. Nuo kaikki toki saa AirPod Pro:llakin. Jos taas keskityn yksinomaan kuuntelemiseen, siihen on sitten omat kuulokkeet ja vahvarit.
 
Kuulostaa koko ajan enemmän siltä että en noita Maxeja hommaa. Hyvä että peruin tilauksen. Airpods prot siis löytyy jo. Samoin toi mainittu Applen dongle joka tosiaan oikeasti on käsittämättömän hyvä. Audioquest DragonFly Redin hinta lähinnä naurattaa.
Mulla on nyt langalliset AKG-kuulokkeet kiinni suoraan 7th gen iPadin kuulokelähdössä, joka sekin tarjoilee hyvinkin laadukasta ääntä sellaisenaan.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Oletko katsonut CNETin AirPods Pro arvostelun joulukuulta? Siinä puhutaan tuosta ja ratkaisuna pehmusteet on vaihdettu toisiin.
En ole katsonut. Vaihdoin itse CharJen AirFoams Pro (2.0) ja ne toimi tosi hyvin yhden illan ja sitten alkoi taas putoilemaan. Perus AirPodit pysyi korvissa kuin nakutettu, joten pakko kai myöntää itselleen, että omat korvat ei ole kovin professional ;)

Ettei menisi ihan OTksi niin vertailin Maxeja AirPod Pron kesken myös. On nuo Prot tosi hyvät silloin kun pysyvät korvissa (ja pysyy ne mulla siis suht ok, mutta jonkin ajan jälkeen pitää alkaa korjailemaan 5min välein paremmin korvaan ettei ne putoa). Suht lähellä Pro ja Max toisiaan ovat, omasta mielestä Prot piekseekin aika heittämällä esim. Sonyn WH-1000XM3:t.

Hifimaailman mittareilla Maxien hinta Prohon verrattuna silti ihan perusteltu, mutta eihän se Prosta huonoa tee. Jos mennään tosi hyvästä tositosi hyvään niin kai sitä hinnan voi tuplata?! :)
 
Tuohon voisi vielä lisätä että Maxeilla on jälleenmyyntiarvoa varsinkin vaihdettavien pehmusteiden takia. Prot on sen verran edulliset uutena että niiden myymisellä ei tienaa hirveästi varsinkin koska kotelo pitäisi puhdistaa sisältä. Omista vastamelusankakuulokkeista on sen verran pehmusteet menneet että kuulokkeiden myyminen rahan toivossa olisi aika onnetonta. Onkohan Maxit tästä näkökulmasta poikkeukselliset kun niiden pehmusteet on vaihdettavissa? Apple voisi tehdä ison palveluksen maailmalle ja julkaista seuraavan viiden kuuden vuoden aikana ainoastaan uudet nappikuulokkeet (jos silloinkaan). Jos Apple julkaisee uudet sankakuulokkeet niin edellisten hinta painuu kyllä alas.
 
Liittynyt
22.12.2020
Viestejä
159
En ole katsonut. Vaihdoin itse CharJen AirFoams Pro (2.0) ja ne toimi tosi hyvin yhden illan ja sitten alkoi taas putoilemaan. Perus AirPodit pysyi korvissa kuin nakutettu, joten pakko kai myöntää itselleen, että omat korvat ei ole kovin professional ;)

Ettei menisi ihan OTksi niin vertailin Maxeja AirPod Pron kesken myös. On nuo Prot tosi hyvät silloin kun pysyvät korvissa (ja pysyy ne mulla siis suht ok, mutta jonkin ajan jälkeen pitää alkaa korjailemaan 5min välein paremmin korvaan ettei ne putoa). Suht lähellä Pro ja Max toisiaan ovat, omasta mielestä Prot piekseekin aika heittämällä esim. Sonyn WH-1000XM3:t.

Hifimaailman mittareilla Maxien hinta Prohon verrattuna silti ihan perusteltu, mutta eihän se Prosta huonoa tee. Jos mennään tosi hyvästä tositosi hyvään niin kai sitä hinnan voi tuplata?! :)
Itse siis peruin Maxien tilauksen. Pro omaa mielestäni niin helkkarin hyvän hinta-/laatusuhteen ja varsinkin lyömättömän käytettävyyden että katsoin järkeväksi jättää Maxit väliin. Kotona voi kuitenkin kuunnella piuhallisilla ja vastamelu ei mulle ole siellä kärkipäässä listalla. Ulkona/töissä/treenatessa mennään sitten Prolla. Ja leffat iPadilla toistuu Spatial Audiolla kyllä huikeasti jo Prolla. Toi on yksi asia missä Maxit varmaan loistais vs Pro. Mutta pelkästään sen takia en niitä aio hankkia. Ehkä joskus käytettynä tai jos hinta dramaattisesti laskee.
Yksi asia mikä vaikutti päätökseen myös on huhut Pro 2 tulemisesta. Niitä odotan mielenkiinnolla, saattaa olla mun juttu.
Pron suhteesta Sonyyn täysin samaa mieltä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 690
Onko nyt niin, että Spatial audio ei vielä toimi AppleTV:n kanssa? Olen erittäin tyytyväinen ollut Applen perus AirPodseihin, enkä halua Pro-malleja kun en tulppamallisista nappikuulokkeista tykkää. Spatial audio olisi mielenkiintoinen ominaisuus, mutta perusnapeilla se ei vielä toimi. Ei ehkä sellainen ominaisuus, että noin kovaa hintaa maksaisin Max-malleista, mutta jos edullisemmat tulee tai sellaiset AirPodsit joissa tuo on tuettuna niin voisin harkita uusia.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Tuskin tulee nyky Apple TV:lle. Eiköhän se ole sitten seuraavan boksin ominaisuus jos sellaisen joskus tuovat markkinoille (onhan sitä jo odoteltu)
 
Liittynyt
22.12.2020
Viestejä
159
Melko harmillista.

Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
En edelleenkään ole kosteutta löytänyt tippaakaan, tuntien yhtäjaksoisella kuuntelullakaan, mutta sen sijaan bt-yhteys iPhone 11 Pro Maxiin pätkii. Ei usein, mutta muutaman kerran päivässä. Hyväksyisin ehkä muutaman kerran kuukaudessa jos käyttö olisi päivittäistä. Tästä syystä itsellä hyvin lähellä palautus nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Olen tässä urakalla kuunnellut Maxeja, tänään ainakin 5h päässä ja viimeiset 3h putkeen. Alkaa näin avoimeen kuulokkeeseen mieltyneelle tulla vähän klaustrofobinen olo. Jostain syystä bt ei sitten ole pätkinyt nyt kertaakaan, hyvä niin.

Ei tippaakaan kosteutta edelleenkään, joten kaikille sitä ei näköjään tule. Sen sijaan ANC oli lähtenyt itsekseen päältä, huomasin kun rouva kolisteli ohi. Ei mennyt käskemällä päälle. Kohta sattuu korvaan jos teen mitä Luuri ehdotti..
FD5F86A9-98CF-4698-A85C-48E005170F6D.jpeg

Korjaantui ottamalla luurit päästä ja takaisin.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Akku kestää tosi hyvin. Eilen yli 7h käytössä, ja akkua oli jäljellä yli 70% sen jälkeen.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Palautin omat Maxit. Syynä oli vain ja ainoastaan BT pätkiminen harvakseltaan, mutta liian usein jotta ei häiritsisi liikaa. Tämä ei välttämättä ole edes kyseisten kuulokkeiden ongelma, vaan yleisemmin iOS 14.3 häikkä ja ehkä erityisesti iPhone 11 Pro Maxin kanssa sitten, mutta lopputulos silti se että en olisi kestänyt käyttää.

Testausta varten kuuntelin yhtenä päivänä 7h melkein yhtä soittoa. Siltä pohjalta mukavimmat kuulokkeet mitä ikinä ollut, ei mitään rasitusta missään kohtaa päätä. Erinomainen ääni. Paras ANC mitä on tullut eteen, sen suhteen Boset, Sonyt, B&O:t jää taakse. Joskin 7h vastamelua korvilla aiheutti sellaisen olon kuin olisi pumpulitupot korvissa, pidänkin yleensä avoimista kuulokkeista enemmän

Kosteusongelmaa en havainnut.

Jos internet joskus raportoi että uudempi iOS korjasi bluetoothin niin saatanpa hyvin ostaa uudelleen.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Nyt kun näitä pääsi kokeilemaan, niin päällimmäisenä mieleen jäi kaksi asiaa; ylivoimaisesti paras ANC toteutus mitä olen ikinä kuullut (siis ihan oikeasti aivan uskomattoman hyvä) ja aika meh äänenlaatu hintaansa nähden. Parempi ja tasapainoisempi kuin 1000XM Sonyt, mutta ei mitään ihmeellistä. Perus mid-fi vehkeet hakkaa nämä ihan helposti. Propsit Applelle siitä, että äänessä ollaan menty vähän neutraalimpaan suuntaan, mutta 600€ hintaan odotin paljon enemmän. 350€ hintaan näitä voisi jopa suositella, koska äänenlaadussa ainakin XM2 Sonyt ja QC35II Boset jää taakse, ja ANC on ihan aidosti hämmästyttävän hyvä - mutta 600€ on tosi suolainen hinta tästä äänestä.

Mun mielestä maxit näyttää vähäsen rumilta, mutta se nyt on täysin subjektiivinen juttu. Niiden omistaja taas rakastaa sitä ulkonäköä. Laatuvaikutelma oli erinomainen, mutta painoa on liikaa. Lisäksi ainakin mulla ja noiden omistajalla oli ongelmia mukavuuden kanssa. Pannan ratkaisu mietityttää vähän, en tiedä miten tuo kestää vuosien käyttöä. Sille maxien pussille tuli naureskeltua jonkun verran, en tiedä miten niin typerä ratkaisu pääsi kuluttajille asti.

Odotin parempaa äänen osalta, mutta toisaalta maxit ei ole myöskään mikään täysi katastrofi. Kun mietin asiaa vähän, niin nuo on Applelta ihan hyvä suoritus, eikä niille löydy oikein kunnon kilpailua vaikka hinta onkin älytön. Maxit hakkaa ANC:n osalta kaikki kilpailijat, ja tuunaus on tasapainoisempi kuin Sonylla tai Bosella. Jos Apple myisi jotain kevyempää muoviversiota 350€ hintaan niin siinä alkaisi olla tosi hyvät luurit, ja kova kilpailija Sonylle ja Boselle. Jos sekä ääni että ANC on parempaa ja hinta on suunnilleen sama, niin miksi ostaa mitään muuta jos BT-ANC luureista puhutaan?

Sennheiserin Momentum 3:t on tosin kuulematta, niin en tiedä miten nuo maxit pärjää niille. Olettaisin, että Applen ANC on ainakin valovuosia edellä. Kakkosversion momentumit kärsi siitä ärsyttävästi bugista missä esimerkiksi bussin töyssyt aiheutti ANC:n napsumista, mutta ilmeisesti se on korjattu kolmosversioon.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
ANC on kyllä todella hyvä, mutta ei voi olla miettimättä downgradeaako Apple sen softalla myöhemmin niinkuin teki Pro:lle. Pannanhan ilmeisesti saa helposti vaihdettua, siis sen verkko-osan, ehkä tulee vaihto-osia myyntiin joskus.

Onkohan itsellä omenapää kun istui niin mukavasti. Omasta mielestä Maxit on melkoisen rumat päässä, on niin isot ”laatat”, esineenä muuten ihan tyylikäs, jos ei päähän tarvitsisi laittaa :)

Uusi Beoplay H95 tosiaan pieksi kyllä äänessä Maxit, kannattaa kuunnella nekin, esim. B&O-liikkeessä Fredalla löytyy. Vastamelussa taas ne ei pärjänneet ollenkaan.
 
Liittynyt
22.12.2020
Viestejä
159
Mä käytin Maxien tilauksen peruutuksesta tulleet rahat kaksiin langallisiin mobiilikuulokkeisiin ja en voisi olla tyytyväisempi ratkaisuun. Airpods prot riittää mulle langattomiksi, pidän niitä äärettömän onnistuneena pakettina.
Äänenlaatu on hyvällä tavalla mitäänsanomaton, äänikuva hämmästyttävänkin laaja ja käyttömukavuudelle ei mikään vedä vertoja.
Ja @unholy_walrus kommentit Maxien äänenlaadusta vaan vahvistaa mun käsitystä että tein oikean valinnan kun päätin pysyä Prossa.
Ja nyt mulla on kahdet helkkarin hyvältä soundaavat luurit kotona. :cool:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 377
Viestejä
4 159 027
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom