Minuakin vähän hämmensi asian muotoilu edellä. Sen kyllä käsitän, että entisaikoina oli seosbensamittareita jotka ovat sittemmin kadonneet, kuten bensikset muutenkin muuttuivat 90-luvulla.
Alkuaikoina teki tiukkaa, että riitti koneessa tehot edes MP3:sten soittamiseen, ellen väärin muista...Muistan Mikrobitin artikkelin, missä laitettiin musiikki-cd rippaantumaan mp3:ksi yön yli, aamulla oli biisit valmiina mikäli ei tullut mitään erroreita. Tuokin prosessi sittemmin nopeutui vähäsen.
Yliopiston Unix-palvelimella yllättävän moni päätteiltä yhteydessä oleva käyttäjä pyöritti huvikseen sovelluksia xeyes ja xengine. Ilmeisesti tuo jälkimmäinen kulutti turhaan koneen resursseja, joten ylläpito poisti sen. Eikä kestänyt kuin hetki, kun käyttäjät olivat kääntäneet siitä omat versionsa
Tarkoitin sitä että jos ei jaksanut pumpata valmista pärinäbensaa.
Kun teemana on laman traumat, niin kuvat eivät oikein osu maaliin. Suuri osa kuvista on 1990-91, jolloin talous toki vajosi taantumaan mutta varsinainen lama alkoi vasta 1991 marraskuusta ja markan devalvaatiosta:Tässä joitain hienoja kuvia
21 kuvaa, joiden kautta jokainen 1990-luvulla kasvanut muistaa miltä lama näytti – laman lapsissa näkyy edelleen viisi erilaista haavaa
Kansallisesta traumasta pitäisi puhua aiempaa monipuolisemmin, sanoo Laman lapsista kirjoittanut Sanna Kajander-Ruuth.yle.fi
Eihän IT-kentällä mitään lamaa ollutkaan, vaan kehitys eteni aivan käsittämätöntä vauhtia koko vuosikymmenen. Vuosikymmenen vaihtuessa Intel oli juuri esitellyt 16 MHz 80486-prosessorin ja kymmenen vuotta myöhemmin markkinoilla oli mm. 800 MHz PIII Coppermine-prosessorit ja NVIDIAn Geforce 256-GPU:t. Jokos muisti oli DDR-DIMMejä? 90-luvun alussa taidettiin vielä pistellä FPM-lutikoita kantoihin.1990-luvun voi oikeastaan jakaa hyvin karkeasti kahteen osaan, eli vuosikymmenen alku lamoineen ja loppu interneteineen ja kännyköineen.
Jälkipuoliskossa oli siis jo paljon nykyajan elementtejä. Tai siis juuri ne tärkeimmät.
90-luvulla tuli yliopistolla tuli nähtyä ja käytettyä vähän eksoottisempiakin tallennusmedioita, mm. uudelleen kirjoitettavia magneto-optisia levykkeitä, joille meni muutamia satoja megoja tavaraa. Ja ensimmäisissä cd-rom-asemissakin levy laitettiin eräänlaiseen lukukoteloon, joka työnnettiin asemaan sisään, ulos työntyvät levykelkat tulivat vasta myöhemmin. Noita levyjä käyttäneillä tutuilla saattoi lojua useita levyjä lukukoteloissaan pitkin pöytää. Useimmat noista laitteista laitettiin ketjuun SCSI-väylään - laitteissa oli kaksi porttia, toiseen tuli väylä sisään, toisesta jatkui ulos tai sitten ketju lopetettiin terminaattorilla. Ja niitä saakelin liittimiäkin taisi olla erilaisia - yli 20 vuotta siitä, kun olen viimeksi niiden kanssa puuhaillut
Kaverin kaverin perheessä oli 1 gigainen kiintolevy jo vuonna 1990 vai 1991. Se oli toki tolkuttoman harvinainen ja kallis, mutta niitäkin siis jo oli.
Olisiko maksanut jotain 10 000 mk, jotenkin jäänyt sellainen summa mieleen...Mulla oli juuri tuollainen caddyllinen CD-ROM 1X -asema vuonna 1993. Olin kehityksen eturintamassa mukana, sillä harvalla vielä tuolloin oli CD-ROM -asemaa mutta hyvin pian kaikilla oli...90-luvulla tuli yliopistolla tuli nähtyä ja käytettyä vähän eksoottisempiakin tallennusmedioita, mm. uudelleen kirjoitettavia magneto-optisia levykkeitä, joille meni muutamia satoja megoja tavaraa. Ja ensimmäisissä cd-rom-asemissakin levy laitettiin eräänlaiseen lukukoteloon, joka työnnettiin asemaan sisään, ulos työntyvät levykelkat tulivat vasta myöhemmin. Noita levyjä käyttäneillä tutuilla saattoi lojua useita levyjä lukukoteloissaan pitkin pöytää. Useimmat noista laitteista laitettiin ketjuun SCSI-väylään - laitteissa oli kaksi porttia, toiseen tuli väylä sisään, toisesta jatkui ulos tai sitten ketju lopetettiin terminaattorilla. Ja niitä saakelin liittimiäkin taisi olla erilaisia - yli 20 vuotta siitä, kun olen viimeksi niiden kanssa puuhaillut
Minkähänlaisesta levystä on mahtanut olla kyse? Levyjen koollahan oli hypoteettinen, lähinnä akateemisesti kiinnostava 528 MB kova raja: 1024 sylinteriä, 16 lukupäätä ja 63 sektoria à 512 tavua:Kaverin kaverin perheessä oli 1 gigainen kiintolevy jo vuonna 1990 vai 1991. Se oli toki tolkuttoman harvinainen ja kallis, mutta niitäkin siis jo oli.
Mulla oli ensimmäinen isompi peräti 4 gigaa 1994-1996. En tarkasti muista vuotta, mutta se levy on tallessa ja kunnossa vielä.Kaverin kaverin perheessä oli 1 gigainen kiintolevy jo vuonna 1990 vai 1991. Se oli toki tolkuttoman harvinainen ja kallis, mutta niitäkin siis jo oli.
Kyllä gigatavun 3,5 tuuman kovalevy oli jo olemassa ainakin 1991, esimerkiksi IBM 0663 "Corsair". Tarkempaa tietoa mulla ei ole, oliko kyse juuri tuosta vai jostain toisen merkkisestä (kenties 5,25") mallista, mutta nimenomaan gigatavusta oli mielestäni puhe.Minkähänlaisesta levystä on mahtanut olla kyse? Levyjen koollahan oli hypoteettinen, lähinnä akateemisesti kiinnostava 528 MB kova raja: 1024 sylinteriä, 16 lukupäätä ja 63 sektoria à 512 tavua:
Tämä muuttui akateemisesta ongelmasta käytännön ongelmaksi joskus 1993 tienoilla.
Ettei olisi "gigabitti" muuttunut "gigatavuksi" matkan varrella?
SSL 2.0 eli ekassa Netcapen Navigatorissa ollut versio tuki tosiaan Jenkkien ulkopuolella saataville tarkoitetussa ns. export-versiossa vain 40-bittistä RC2/RC4-algoritmia. V. 1999 USA salli 56-bittiset algoritmit. Lisätietoja Export of cryptography from the United States - Wikipedia
Kaverin kaverin perheessä oli 1 gigainen kiintolevy jo vuonna 1990 vai 1991. Se oli toki tolkuttoman harvinainen ja kallis, mutta niitäkin siis jo oli.
Kyse ei ollut mistään "tyypillisestä kovalevystä" eikä tyypillisestä käyttäjästä, vaan käsittääkseni kaverin kaverin isä oli jotain "alan miehiä". (Saattoi olla arkkitehti?)
Olihan 1991 juuri tullut 1 Gt:n 3,5"-kiintolevy. Se tosin oli aika pullukka (1,6") kahdeksan (8) kiekkonsa takia.Jossain vaiheessa oli tapana softakompressiolla ”laajentaa” levyjen kapasiteettia, oliskohan tuollaisesta ollut kyse. IBM deathstsr sarja oli kyllä hieno
Vuotta en enää tarkasti muista, olisikohan -96, kun minulla oli ensimmäisiä polttavia kuluttaja cd-asemia, vissiinkin HP4020 SCSI väyläinen 2x poltin. Aika pian sitten vaihtui HP4040 tms. 4x IDE malliin. Molemmissa oli sama tyyppivika. Kirjoituspää 'laiskistui' joka aiheuti sen, että levyjä ei enää voinut kirjoittaa täyteen, vaan aina piti pienentää poltettavaa datamäärää, että meni onnistuneesti läpi.
www.cnet.com
Kyse ei ollut mistään "tyypillisestä kovalevystä" eikä tyypillisestä käyttäjästä, vaan käsittääkseni kaverin kaverin isä oli jotain "alan miehiä". (Saattoi olla arkkitehti?)
Gigaisia PC-kovalevyjä oli tosiaan kyllä olemassa. Ja koska niitä oli olemassa, niin kyllä niitä on kavereiden kavereiden iseilläkin siis ollut.
Vertailun kalleimman mallin hinta oli 100 000 mk. Jäänyt mieleen. Se oli ison kuution mallinen "tornikotelo" muistaakseni..
Kaveri vaihto tuolloin vanhan Volvonsa polttavaan CD-asemaanVuotta en enää tarkasti muista, olisikohan -96, kun minulla oli ensimmäisiä polttavia kuluttaja cd-asemia, vissiinkin HP4020 SCSI väyläinen 2x poltin. Aika pian sitten vaihtui HP4040 tms. 4x IDE malliin. Molemmissa oli sama tyyppivika. Kirjoituspää 'laiskistui' joka aiheuti sen, että levyjä ei enää voinut kirjoittaa täyteen, vaan aina piti pienentää poltettavaa datamäärää, että meni onnistuneesti läpi.
Ja voi että kun söi miestä jos unohti ennen poltto-operatiota ottaa näytönsäästäjän pois päältä, se kun söi käynnistyessään resursseja sen verran paljon, että buffer underrun oli 99% varma ja 120mk levyaihio päätyi roskiin. Aika äkkiähän sitten noiden aihioiden hinnat tippuivat johonkin 20-25mk/kpl jolloin ei enää niin paljon kirpaissut. Ja eihän tuolloin tosiaan mitään yksittäisiä peli- tai musiikkilevyjä kopioitu, vaan jostain keräiltiin ripattuja pelejä tai mp3:a ja niitä sitten levy täyteen.
Edit: Tuosta tyypiviasta HP näköjään joutui jenkeissä joukkokanteen kohteeksi.
HP sued over recordable CD drive
The suit alleges that HP's drives don't work right, but the firm says it has been dealing with the problem for months.
Tais olla just jotain -96-97 paikkeilla.Ettei siinä jutussa ripattu vinyylilevyjä MP3:ksi. sellainenkin juttu oli. ripperin ilmaisversio käytössä täytyi jokainen kappale ripata erikseen. veikkaisin jutun olleen v 97-98,Muistan Mikrobitin artikkelin, missä laitettiin musiikki-cd rippaantumaan mp3:ksi yön yli, aamulla oli biisit valmiina mikäli ei tullut mitään erroreita. Tuokin prosessi sittemmin nopeutui vähäsen.
Ei tainnut 97/98 vielä olla MP3:t käytössä, eikös ne tulleet 2000-luvun puolella vasta, ainakin yleiseen käyttöön?
www.jimms.fi
Niinkuin kirjoitin ettei sen ohjelman freeware versio sallinut pätkimistä niin vinyyliltä piti ripata biisi kerrallaan niin kyllähän se hereilläoloa vaati
Joo, niin varmaan. Lähinnä mietin tota että miten olis kummankaan tapauksessa voinut mennä yön yli.
Ehdit jo tarkistaakin, mutta tosiaan noilla paikkeilla alkoi yleistymään. Aloitin 97 opinnot ja ostin uuden koneen, johon tuli hemmetin kallis polttava cd. Sillä tuli polteltua sekä cd-levyjä että mp3-levyjä. Olihan se ihmettä kun yhdelle levylle sai sopimaan ties miten monta albumia. Ei noita vielä pitkään aikaan pystynyt kuuntelemaan muuten kuin sillä koneella. Mutta mikäpäs siinä oli winampilla kuunnellessa.
Keenit tuli junnuna tutuiksi, kaikki paitsi vitososa taisi löytyä. En ymmärrä miten osan noista junnuna pääsi jopa läpiItsellä kultaiset lapsuusmuistot 90-luvulla, suurimmaksi osaksi tuli seikkailtua sekä leikittyä pihalla ja lähimetsissä ilta myöhään naapurin tenavien kanssa, mutta sain joskus 90-luvun puolessa välissä muutaman vuoden ikäisenä ensimmäisen tietokoneeni, käytettynä perheyrityksestä. Sellainen vaalean beige vaakakotelo, saman värinen näyttö siihen päälle ja hiirtä ei ollut lainkaan. Käyttöjärjestelmänä MS-DOS. Commander Keenit lähtivät pyörimään korpulta, ja pelien käynnistäminen sieltä D-asemalta tuntui ihan koodaamiselta nykyaikaisiin käyttöliittymiin verrattuna. Aika pian alkoi tajuamaan, että parempia pelejä oli saatavilla isän Windows 95 ja myöhemmin 98 koneille. Isovanhempien Windows 3.1 koneella oli myös paljon hauskoja pelejä. Windows 98:lle tuli aivan 90-luvun lopussa muuten ihan huikean hyvä tasohyppelypeli suoraan muorpaketista, siis kirjaimellisesti muropaketista eli Kellogss Mission.
Koneena toimi Olivetti PCS 386SX, joka löytyy vieläkin varastosta.
Mulla oli tuosta zip-asemasta USB-liittimellä varustettu versio, mutta niukasti vuoden 2000 puolella.
Noihin aikoihin tuollaisia piraattilevyjä myytiin innokkaasti esimerkiksi Mustamäen torilla Tallinnassa ja Viipurin torilla. Ja olihan ne ihan hyvä diili, ei siinä mitään.
Ostin kaverilta 2002 käytettynä Kenwood KDC-MP6090R autosoittimen, joka osasi soittaa mp3:a cd-levyltä. Ja tämä oli jo edistynyt malli, joka osasi näyttää id3 tageista biisien nimet, en muista koska edellisen soittimen hankin, mutta sekin soitti mp3:a, mutta ei ymmärtänyt id3 tageja ja näytti vain 8+3 merkkiset tiedostonimet. Tällä perusteella uskaltaisin väittää, että 97/98 mp3:t alkoi olemaan jo mainstreamia
Joo, minä veikkasin samoihin aikoihin väärää hevosta ja hankin SyQuest EZ 135:n, tosin wikistä poiketen sisäisen version, mutta SCSI väyläinen sekin. Tämä oli järkyttävästi nopeampi kuin Iomega Zip, mutta eihän tuo toiminut muuta kun omiin arkistoihin, kun kellään muulla sitten lopulta olut samanlaista, niin ei ollut hyötyä warettamisessa
Ei ihme, että hämmensi kun sehän on väärin ilmaistu. Totuus on, että silloin sai ja vieläkin saa itse sekoittaa.
Juuri tätä tarkoitan. Arvelin, että tuolla viitattiin johonkin muuhun kuin täsmälliseen asiatarkkaan tulkintaan joka tosiaan olisi loogisesti väärin, koskapa polttoineen itse sekoittaminen ja tällaisen käyttö on yhä täysin sallittua ja tavanomaista, enkä ole kuullut että tästä poikkeavaa huhua olisi liikkeellä. En vaan keksinyt mikä se voisi olla. Kenties siinä olisi voitu tarkoittaa jotain kaksitahtiöljyn irtotavaramyyntiä kannun pohjalle?
(Tai jopa 1991, koska siitäkin koneesta periytyi jotain osia tuohon 1993 koneeseen.) Koteloakaan en ole vaihtanut kuin pari kertaa tämän ~30 vuoden aikana. Nykyinen kotelo on noin 15 vuotta vanha. Hyvä on ollut.
Mä en ole ostanut valmista PC-konetta vuoden 1991 jälkeen. Vuonna 1993 kasasin itse koneen, ja sen jälkeen päivitellyt sitä toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän, mutta tietyssä mielessä mun nykyisenkin koneen juuret juontaa siis vuoteen 1993.
Tuossa vaiheessa en käyttänyt enää mikrolabran koneita, kun oli oma työhuone. Meillä oli noita lähinnä Maceissa, Linux- ja Unix-koneissa varmuuskopioita otettiin lähinnä erilaisille nauhoille (ainakin neljää eri nauhatyyppiä tuli käytettyä), magneto-optisille REO-levyille ja sitten CD-R-levyille. Eivätkä kaikki noita varmuuskopioita muistaneet ottaa, varsinaista ylläpitoa kun ei pienissä tutkimusryhmissä ollut, niin varmistukset jäivät käyttäjien itsensä vastuulle...Oulun yliopistolle taisi nuo tulla kaikkiin koneisiin ja oli pakkohankinta harkkojen ym siirtelyyn. Kotona taisi olla serial porttiin liitettävä malli. Koneen backupit vedin sitten iomega Ditto nauha-asemalla. Nämä sitten heivattiin melko nopeasti kun ulkoiset kovalevyt ja USB muistit yleistyi.
Websalesin ja Serv-IT:n asiakaspalvelua ei ole muuten ikävä
