Ankea 90-luku

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja yero
  • Aloitettu Aloitettu
Röökiä veti iso osa jo 15 ikävuodesta eteenpäin ja missä vaan. Sosiaalista mediaa ei toki ollut, jolloin keräännyttiin kaupungille ja käveltiin kauppakeskusta ympäri ja monella pulloa mukana. 80-luvun Carinoilla ajeltiin pillurallia korttelia ympäri niin että asukkaat oli tulla hulluks. Nuoriso notkui syleksimässä jokaisella yleisellä paikalla ja kirjastojen ja kauppojen edessä. Rekisteröimättömillä mopoilla päristeltiin eteenpäin ja poliisia karkuun.
Kyllä tuo oli yksi ysärin hienoimmista asioista. Kylillä kavereiden kanssa pyöriminen ja sitten 2000 luvun puolella pillurallin ajo niin että takapenkillä oli kolme 14v teinipissistä. Tuolloin ei edes katsottu asiaa kieroon vaan se oli enemmänkin "normi" että yläasteelaiset likat pyöri täysikäisten ukkojen kanssa kun saivat helposti viunaksia, tupakkaa ja pääsi jonkun amistuunatun corollan kyytiin. Oi niitä aikoja, kyllä valkoihoinen heteromies oli silloin kuningas.
 
Tietääkseni sai vielä 90-luvulla (/2000-luvun alussa?) myös talon ja mersut laitettua lasten nimiin niin ettei voitu ulosmitata.
Tämä ei liittynyt useinkaan ulosmittaukseen, vaan siihen aikaan voimassa olleseen varallisuusveroon.
Moni siirteli omaisuutta juurikin esim. lasten nimiin pienentääkseen verotaakkaa vaikka ei varsinasiesti ollut raha tiukassa.
 
Ainoastaan aikuisilla oli kurjaa ysärin alussa ja loppupuolesta heilläkin alkoi olla hauskaa. Skideille tuli Nintendot ja siitä huolimatta sai leikkiä käpylehmilläkin. Mitään ei tarvinnut ellei huvittanut, ja huvitti kahta kauheemmin silloin kun tarvitsi. Tämä oli sama sekä aikuisille, että lapsille. Sitten oli tietysti ne surulliset tapaukset joita ei huvittanut, vaikka olisi tarvinnut. Kyllä se jätti aika moneen yhteisöön arpia.

Samat setit voi tulla koska tahansa eteen ja pitää vaan pitää pää kylmänä ja jatkaa hyvällä meiningillä. Perunat ei ihan heti lopu ja vaikkei nyt joka vuos saa uusinta luuria niin masennus ei saa olla siitä kiinni. Perunan pitää riittää.
 
Kyllä tuo oli yksi ysärin hienoimmista asioista. Kylillä kavereiden kanssa pyöriminen ja sitten 2000 luvun puolella pillurallin ajo niin että takapenkillä oli kolme 14v teinipissistä. Tuolloin ei edes katsottu asiaa kieroon vaan se oli enemmänkin "normi" että yläasteelaiset likat pyöri täysikäisten ukkojen kanssa kun saivat helposti viunaksia, tupakkaa ja pääsi jonkun amistuunatun corollan kyytiin. Oi niitä aikoja, kyllä valkoihoinen heteromies oli silloin kuningas.
Viittäkymmentä lähestyvä äijä muistelemassa internetissä, kuinka oli upeaa aikamiehenä kierrättää yläkouluikäisiä kännisiä teinejä pitkin riisikippojen takapenkkejä. Kieltämättä aika ysäriä :smoke:
 
Viittäkymmentä lähestyvä äijä muistelemassa internetissä, kuinka oli upeaa aikamiehenä kierrättää yläkouluikäisiä kännisiä teinejä pitkin riisikippojen takapenkkejä. Kieltämättä aika ysäriä :smoke:
Jep. Ne, joilla on omia n. 14v (tyttö)lapsia, tuskin muistelevat tota pillurallimeininkiä kovin lämmöllä, tai ainakin varmasti näkemys asiaan on (toivottavasti) muuttunut, kun funtsivat sitä millaista tuo on/olisi, jos se oma lapsi pyörii tommosissa meiningeissä.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
260 539
Viestejä
4 524 141
Jäsenet
74 641
Uusin jäsen
Repolaine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom