AM4 emolevyt

Kiitokset @Taneli- näistä, mutta kyseiset asiat on kyllä huomioitu. Vähän huonosti edellisissä viesteissä selitin tuon tiedostomuodot-asian, mutta on juurikin noin kuin neuvoit tekemään.

Lisäksi on koitettu bootata CPU+RAM kombolla, mutta cpu_debug led palaa, eli no bueno. Lisäksi uusimmalla betabioksella päivityksen yrittäminen aiheuttaa samat oireet (emolevy käynnistyy ilman punaista lediä), vaikka kaikki oikeat kokeilut on tehty tuolla viimeisimmällä stablella. Ei siis ole mahdollista, että bios olisi päivittynyt tässä jossain välissä.

Tämä viimeisin oire on kyllä outo, koska se alkoi tuon PNY 3.1 USB tikulla, jonka kanssa toimin aivan identtisellä tavalla kuin kaikilla muillakin. Lisäksi, kun tämä tapahtui ekaa kertaa kyseisellä tikulla, annoin emolevyn olla vaan varmaan 20 minuuttia päällä varmuuden vuoksi. Tämän jälkeen vaan kaikki tekee samaa. Otin myös yöksi patterin irti emolevystä varmuuden vuoksi, mutta ei vaikuttanut mitään mihinkään.

Alkaa kyllä takki olemaan tyhjä tämän kanssa.
Niin ja olet testannut että kone ei lähde boottaamaan jos isket osat paikalleen?
 
Ja annat sen yrittää ekaa boottia usean minuutin ajan ku romppeet kiinni emolla?
 
Kiitos vastauksista ja juu MBR --> GPT tarkoitin. Vastaisuuden varalle, niin ilmeisesti BIOS:sta pitää aina muistaa laittaa disable CSM-kohtaan kun asentaan Windowsia? Tällöin jo asennusvaiheessa winukka tekee kovo-osiosta GPT-muotoisen.

Katsoo nyt jaksaako lähteä muuntamaan järjestelmälevyä kun minulla on vielä ainakin tällä hetkellä 3700X, joka ei edes ole Smart Access yhteensopiva 6800 sarjaisen näyttiksen kanssa.
Tähän vielä palatakseni, niin sain nyt Re-size BAR-asetuksen toimimaan kun muunsin boot-aseman GPT-muotoon. En tiedä onko BIOS-bugi vai mikä, mutta CSM kun laittaa disabled, niin BIOS muuttuu bootin jälkeen lagiseksi, mutta sitä pystyy käyttämään kyllä. Kone toimii ihan normaalisti. Ehkä ongelma häviää tulevissa BIOS-versioissa.

Saisi muutenkin Gigabyte laittaa emoihinsa oletuksena UEFI/GPT defaultiksi, niin kuin ilmeisesti muilla emovalmistajilla taitaa olla.
 
Minulla oli siis emolevylle kytkettynä CPU+24pin virtajohdot, yksi RAM kampa varmasti oikeassa slotissa ja CPU sekä CPU jäähy. Emolevy käynnistyi normaalisti, prosessorijäähyn tuulettimet lähti pyörimään, mutta cpu_debug led paloi kokoajan (MSI Global sivun alhaalla). Setti oli näin päällä about 3-5 min.

Niin ja olet testannut että kone ei lähde boottaamaan jos isket osat paikalleen?
Eikö tuo nyt ole ihan tarpeeksi selvä merkki ettei prosessori tunnistaudu, vai mitä meinaat? Eikös bootti mene jotankuinkin järjestyksessä CPU->DRAM->GPU->BOOT (leditkin on tuossa järjestyksessä emolevyllä), joten jos jäädään jumiin jo CPU kohtaan niin hommahan on aika selvä, vai? Kun ajelee tuota BIOS päivitystä tyhjällä emolevyllä vain cpu_debug led palaa, eli indikoisi, että jos jäädään CPU kohtaan jumiin ei edes edetä pidemälle.
 
Tietysti onhan se mahdollista että emolevy on ollu susi jo tehtaalta, tosin itse en MSI lankkuja ole käyttänyt sitten vuoden 2004. Se on tosin vaikeaa lähteä tuossa esim sanomaan takuun suhteen mitään, kun olet itse jo sitä päivittänyt että miten ne näkee takuuasioissa tämän, tosin jos näissä lankuissa on erillinen backup bios piiri, niin jotkut firmat korjaa ne ongelmat siten, että ottavat sen käyttöön ja hommat toimii.

Kannattaa siis varautua siihen, että joudut jo emolevyä lähteä vaihtelemaan, itselläni ei tosin ollut ongelmia päivityksessä sillon kun ei vielä prossua ollut, kyllähän sitä jos ohjeiden mukaan on kerran tehty, homman toimia. Mutta jos vikaa on emolevyssä itsessään niin sillepä sit ei voi mitn. Jos jollain tutullasi on joku AMD alusta johon tuo prossusi käy niin kannattaahan senkin toimivuus testata.
 
Minulla oli siis emolevylle kytkettynä CPU+24pin virtajohdot, yksi RAM kampa varmasti oikeassa slotissa ja CPU sekä CPU jäähy. Emolevy käynnistyi normaalisti, prosessorijäähyn tuulettimet lähti pyörimään, mutta cpu_debug led paloi kokoajan (MSI Global sivun alhaalla). Setti oli näin päällä about 3-5 min.

Eikö tuo nyt ole ihan tarpeeksi selvä merkki ettei prosessori tunnistaudu, vai mitä meinaat? Eikös bootti mene jotankuinkin järjestyksessä CPU->DRAM->GPU->BOOT (leditkin on tuossa järjestyksessä emolevyllä), joten jos jäädään jumiin jo CPU kohtaan niin hommahan on aika selvä, vai? Kun ajelee tuota BIOS päivitystä tyhjällä emolevyllä vain cpu_debug led palaa, eli indikoisi, että jos jäädään CPU kohtaan jumiin ei edes edetä pidemälle.
Tässä menee jo pasmat sekaisin mitä on tehty ja miten, joten pahoittelut jos tämäkin selvä homma ja kokeiltu.
Redditissä näin tälläisen, maalattu osa siis:

1611050910764.png

Hieman eri emolevy toki kyseessä, sama merkki ja piirisarja sentäs.
 
Muistaako joku hiljattain MSI MAG X570 Tomahawk emolevyn ostanut että millä AGESA versiolla lankku toimitettiin? Oliko 1.0.8.0 tai uudempi? Vai pitääkö henkisesti varautua USB:n kautta UEFI-päivityksiin ennen kuin voi lyödä 5950x:n kiinni?
 
Velipoika osti mokoman ennen joulua ja se starttasi ilman bios päivittelyjä 5800x:llä.
 
@Turisti missä päin vaikutat? Multa saat tikun ja Biosin-filun jolla on TESTATUSTI fläshatty onnistuneesti oma MSI B550 Tomahawk Ryzen 5000 yhteensopivaksi. Jos ei tuolla niin ei millään. Tikku on vielä täysin samassa jamassa kuin tuolloin.

Helsinki 95 sijainti

Edit: Niin perhana, eihän sulla ollut Tomahawk. No ainakin tikku toimii.
 
Onkohan tuosta tikkujen merkityksestä mitään tarkempaa olemassa? Kuulostaa vaikealta uskoa että siitä olisi kyse. Ehkä vain lauta rikki.
 
Onkohan tuosta tikkujen merkityksestä mitään tarkempaa olemassa? Kuulostaa vaikealta uskoa että siitä olisi kyse. Ehkä vain lauta rikki.
Onhan tuo selvää kun useimmilla bios flashi menee ekalla läpi uusilla tai vanhoilla usbeilla ja toisella ei mene 10 yrityksellä.
 
Täällä ainakin normaali windows alustus FAT32 muotoon, 32GB upouusi Sandiskin usb3 tikku ja X570 Tomahawkiin meni BIOS flash suorilta läpi. Aikaa meni arviolta 5min.
 
Täällä ainakin normaali windows alustus FAT32 muotoon, 32GB upouusi Sandiskin usb3 tikku ja X570 Tomahawkiin meni BIOS flash suorilta läpi. Aikaa meni arviolta 5min.
Tuolleenhan sen pitäisikin mennä. Saatan saada kohta käsiini tikun, jolla on onnistuneesti flashatty bios näihin MSI lankkuihin, joten eiköhän tämä tästä johonkin suuntaan selkene kohta.
 
Sivuhuomiona, tässä Turistin seikkailua seuranneena nyt kun kaveri on tilaamassa uutta konetta niin sanoin suoraan että ota se BIOS päivitys a'25€ Jimm'siltä komponenttien kaveriksi. Tuskin kovin yleinen ongelma tämä on, mutta you never know. :lol:
 
Reilu vuosi sitten kun ostin Jimm'siltä 3600-prossun ja B450-emon, niin asiakaspalvelun mukaan onnistuu kyllä myös emolevyn lähettäminen Jimm'sille bios-päivitystä varten, jos kotosalla ei onnistu. Rohkaistuin sitten päivittämään itse, onneksi meni läpi ongelmitta.

Tosin jos päivittäminen ei kotona onnistu, niin kai se menee takuupalautukseen kuitenkin? :hmm: Ellei sitten ole tikussa vikaa, mutta jos monella koitettu, niin tuskin...
 
Mullakin MSI Bios flashback meni satunnaisesti laatikosta otetulla tikulla ykkösellä läpi. Joko pitää alkaa itse lotota, tai sitten emossa on tosiaan vikaa jos useammallakaan tikulla ei mene.

Homma ei ollut etukäteen tuttua joten menin näillä ohjeilla:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ainoa kummastuskohta oli kun emo "käynnistyi" uudelleen päivityksen valmistuttua, vaikka sen kai pitäisi sammuttaa itsensä ja jäädä sammuksiin. Piti odotella hetki ja varmistua ettei tikun valo tosiaankaan vilku ennen kuin uskalsi koskea virtakaapeliin.
 
Tietenkin piti sattua sitten ittelle huono x570 yksilö.
Alkanu tuo piirin jäähy propelli antamaan merkkejä irtisanomisesta. Mitähän tuolle voisi tehdä? Aourus Elite siis kyseessä.
 
Tietenkin piti sattua sitten ittelle huono x570 yksilö.
Alkanu tuo piirin jäähy propelli antamaan merkkejä irtisanomisesta. Mitähän tuolle voisi tehdä? Aourus Elite siis kyseessä.
Jos takuuta niin vaihtoon, jos ei takuuta niin otat sen irti, virittelet oman jäähyn/tuulettimen siihen paikalle.
 
B350 Primellä piti hakea Verkkokaupasta halvin 1000-sarjan prossu päivitystä varten ja palauttaa myöhemmin, että sai 2200G:n sisään. Onneksi nykyään on tuo USB-flashaus yleistynyt. En varmaan kyllä enää kehtaisi tehdä samoin. Eikä Verkkokaupan aspa mitään kysellyt, kun sanoin että ”vahingossa” rikoin sinetin eikä ole prossua asennettu. No, oli se jäähy ainakin käyttämätön.
 
MSI:ltä pitäisi näillä näppäimillä tulla uudet Biosit 400- ja 500-sarjaan. Onkohan joku kämminyt sivujen päivytyksen kun nyt on kaikki hävinnyt?

1611176873478.png

Pahin tapaus on, että MSI:llä on joku vakava virhe noissa ja kohta pitää kaikki emolevyt päivittää. Mutta joku harjoittelijan kämmi on todennäköisempi ja toivotaan, että palaavat linjoille pian.
 
Kyllä ainakin B550 Gaming Carboniin saa normaalisti agesa 1.1.9.0 bios tiedoston imutettua MSI:n sivuilta. En tiedä mitä emoja toi ongelma koskee. Vai onko kyse tuosta agesa 1.2.0.0 versiosta?
 
Kyllä ainakin B550 Gaming Carboniin saa normaalisti agesa 1.1.9.0 bios tiedoston imutettua MSI:n sivuilta. En tiedä mitä emoja toi ongelma koskee. Vai onko kyse tuosta agesa 1.2.0.0 versiosta?
Ainakin X570 Tomahawkin sivu on tyhjentynyt. Aiemmin tänään kyllä näky BIOSit listattuna, mutta nyt on vaan tyhjä lista. :hmm:
 
MSI:ltä on tullut virallinen konfirmaatio noille 2.5G Realtek verkkokorttien kaatuilulle UDP kuormalla ja beta ajurit joiden pitäisi korjata ongelma (ketjun seuraavalla sivulla, en ole kokeillut kun TCP workaroundi on toiminut tarpeeksi hyvin): MSI foorumien ketjuun
Realtekin uudet ajurit pihalla MSI sivuilla, ainakin X570 Unifyn alla. Aiemmista ongelmista en tiedä mitään, taikka siitä ovatko nämä ongelmattomat. Oma setuppi asennettu vasta viikko sitten ja Realtekit olivat silloin 9/2020. Nämä ovat 31.12.2020. Asensin ja lyhyt speed test antoi sitä mitä pitääkin.

1611183665237.png
 
Viimeksi muokattu:
Uus emo saapuis tänään. Vaihto olis asus x570 prime pro -> msi x570 tomahawk. Enpä ole ennen pelkkää emoa vaihtanut, niin kuinka suositeltavaa on asentaa windows uusiksi?
Mutulla menis vaihto suoraan asentamatta, kun ei piirisarjakaan vaihdu..
 
Tuossahan ei periaatteessa varmaan älytöntä vaihtoeroa tule edelliseen, koska sama piirisarja/samat ajurit. Että eiköhän tuo luulis ihan lähetä normaalisti pelittämään kun olet vaihtanut, asetukset tietty biosista muuntaa suurinpiirtein siihen mallille joita on ollu aiemmalla lankulla esim nuo Secure Boot, CSM jne.
 
Uus emo saapuis tänään. Vaihto olis asus x570 prime pro -> msi x570 tomahawk. Enpä ole ennen pelkkää emoa vaihtanut, niin kuinka suositeltavaa on asentaa windows uusiksi?
Mutulla menis vaihto suoraan asentamatta, kun ei piirisarjakaan vaihdu..
Ei todellakaan tarvitse miettiä windowssin uudelleen asennusta. Ainoa on että jos sulla on ollut jotain valmistajakohtaisia softia esim rgb ohjaus niin ne täytyy vaihtaa.
 
Älä ota tätä väärin, mutta miksi piti vaihtaa? Ihan mielenkiinnosta kysyn.. Molemmat ihan riittäviä emolevyjä kaikkeen peruskäyttöön.
 
Uus emo saapuis tänään. Vaihto olis asus x570 prime pro -> msi x570 tomahawk. Enpä ole ennen pelkkää emoa vaihtanut, niin kuinka suositeltavaa on asentaa windows uusiksi?
Mutulla menis vaihto suoraan asentamatta, kun ei piirisarjakaan vaihdu..
Muista, että windows saattaa poistaa aktivointinsa niin se on hyvä tallentaa.
 
Älä ota tätä väärin, mutta miksi piti vaihtaa? Ihan mielenkiinnosta kysyn.. Molemmat ihan riittäviä emolevyjä kaikkeen peruskäyttöön.
Tuo asuksen huonosti sijoiteltu piirisarjatuuletin oli syynä. 6800XT:n kanssa piirisarjan lämmöt karkaili pahimmillaan liki 90 asteeseen. Oli pakko siirtää näyttis alempaan slottiin tuon takia, mutta sitten näyttiksen junction lämmöt nousi 105 asteseen, kun ei sille jäänyt tilaa hengittää.
Tuli myös kokeiltua peittää neljäsosa tuosta näyttiksen rivastosta (se osa joka peittää piirisarjan tuulettimen) pahvinpalalla, tällä modilla piirisarjan lämmöt tippu 75 asteeseen. Mutta tuollakin lämmöllä piirisarjan tuuletin pyörii jatkuvasti 3500 rpm, joka omaan korvaan liikaa.

Muista, että windows saattaa poistaa aktivointinsa niin se on hyvä tallentaa.
Aktivointi linkitetty microsoft tiliin, joten tuon kanssa ei ongelmia.
 
Uus emo saapuis tänään. Vaihto olis asus x570 prime pro -> msi x570 tomahawk. Enpä ole ennen pelkkää emoa vaihtanut, niin kuinka suositeltavaa on asentaa windows uusiksi?
Mutulla menis vaihto suoraan asentamatta, kun ei piirisarjakaan vaihdu..
Ei tarvitse, vaihdoin Intelin Z170 piirisarjalta Amd:n x570 sarjalle ja windows pelasi mukisematta, kun en jaksanut odottaa NVMe aseman saapumista. Biosista piti tosin valita CSM päälle UEFI:n sijaan, kun edellinen asennus oli niin vanha.
 
Lyhyt ja ytimekäs kysymys: mikä on halvin prossu, millä onnistuu taatusti BIOS-päivitykset kaikille X570- ja B550-emoille? 3200G ei kelpaa ainakaan osalle noille 500-sarjalaisille, epäilen vielä vahvemmin Athloneiden kelpaamista.
 
Asus ROG STRIX B550-E GAMING emolla toimi vielä vanha 2 sarjalainen 2700x mainiosti kun odotteli uutta prossua. Sekä paketista tulleella biosilla, että päivitettynä uusimpaan. Jos joku muukin harkitsee emon vaihtoa mutta uutta prossua ei vielä ole..
 
Jep, pikainen tutkiskelu osoittaa että supporttilistojen mukaan X570-sarjalaiset tulevat laajemmin vanhoja kiviä, mutta B550 vain 3000-sarjaa (pl. G-mallit) ja uudempaa. Toisaalta ylempänä @Warra sanoo että kakstonninen toimisi, mutta miten lie muiden valmistajien emoilla.. Ehkä se 3100 ja joku SER-näyttis on halvin ja varmin vaihtoehto :smoke:
 
Osassa toiminee 2000-sarja ja osassa ei. BIOS-piirin koko on rajoittanut tuettavien prossujen määrää ja tuo tilanne pitää tarkastaa emolevykohtaisesti.
 
Osassa toiminee 2000-sarja ja osassa ei. BIOS-piirin koko on rajoittanut tuettavien prossujen määrää ja tuo tilanne pitää tarkastaa emolevykohtaisesti.
Kaikissa x570 emolevyissä toimii 2000 sarja, ja osassa myös 1000-sarja, kuten minun x570 tomahawkissa. B550 emolevyissä tomii Zen2 ja Zen3 prossut, muu on sitten valmistajasta kiinni

Alla vielä miten tuki menee AMD:n mukaan:
selective-support-zen2.png

chipset-processor-support-list.png
 
En tiedä mitä tuo Gigabyte pelleilee noilla bios julkaisuillaan, eilen oli kadonnut F31 bios versio jaosta pois omalta emolevysivulta, nytten on sitten julkaistu F32 versio täysin samoilla korjaustiedoilla kuten F31 oli. Edelleen AGESA 1.1.0.0D päivityksellä menee jne...
 
- Gigabyte on siitä mielenkiintoinen firma että jo pidempään ollaan kehuttu kyllä tuotteen laatua mutta sitten se softan kehitys ja päivitysten tahti on jotain mikä aiheuttaa ongelmia.
- MSI taas heittelee, osa voi olla todella hyviä, osa taas maineella ratsastaen joten suositellaan että luetaan ensin arvioita ja odotetaan hetki (niiden arvostelujen saapumista) ennen tuotteen hankintaa.
- ASUS yleensä hieman kalliimpi mutta ainakin X370 aikaan (tietyt uefi-biosin kehittäjät jne) oli parasta laatua myös tarjolla kun etsittiin sieltä hintahaitarin yläpäästä parasta tuotetta.
- ASRock taas heittelee todella paljon, voi saada todella hyvän diilin halvalla tai sitten kasan ongelmia.

Toki voi olla osittain mielikuvaakin mutta annos tottakin noissa yleistyksissä emolevyvalmistajista.
 
Itselläni on ollut Asuksen lankkuja melkein aina, hyviä yksilöitä ollut jokainen, nytten hairahdin hieman siltä puolelta ihan vaan kokeilumielessä näihin Gigabyten lankkuihin. No toiminut on ei ole siinä ollut mitään ongelmaa, mutta tietysti kun on kyseessä sellainen valmistaja, joiden tuotteita en ole aiemmin käyttänyt niin tässä tätä uutta oppii sivussa :)
 
Mitä muuten MSI:n emoissa tuo Tomahawk tarkoittaa? Onko silloin jos emon nimessä tuo, silloin siinä on 6 sata porttia tms. kytköksiä.
 
Mitä muuten MSI:n emoissa tuo Tomahawk tarkoittaa? Onko silloin jos emon nimessä tuo, silloin siinä on 6 sata porttia tms. kytköksiä.
Se on vain kivalta kuulostava mallinimi, joka lisää myyntiä, ainakin markkinoinnin mielestä.

Lisäksi b450 tomahawk oli saanut kehuja virransyötön osalta ja kun x570 emojen virransyöttö oli epäonnistut, niin ajateltiin että tomahawk on tuttu nimi, johon kuluttajat luottaa, ja julkaistiin mag x570 tomahawk WiFi, joka on erinomainen emolevy hintaisekseen, ja tällä haluttiin vahvistaa brändiä.
 
Uus emo saapuis tänään. Vaihto olis asus x570 prime pro -> msi x570 tomahawk. Enpä ole ennen pelkkää emoa vaihtanut, niin kuinka suositeltavaa on asentaa windows uusiksi?
Mutulla menis vaihto suoraan asentamatta, kun ei piirisarjakaan vaihdu..
Itse vaihdoin tänään emolevyn, Asus C6H -> MSI B550 gaming carbon. Eka bootti oli pitkä, noin minuutin, ja sitten kaikki toimi ihan normaalisti. Lisäksi laitoin toisen nvme levyn kiinni ja kloonasin sitten vanhan c: levyn uudelle nopeammalle nvme levylle.
Windows valitti laitteisto muutoksesta joten ostin alista dollarin win 10 pro avaimen ja sitten oli windows taas aktivoitu.
Kaikki pelannut tähän asti hyvin. Verkkokortille asensin uusimmat ajurit kun windows tarjosi sille vuoden 2015 ajureita. Ja kun vaihtui verkkopiiri Intel -> realtek
Joten ei ole tarvetta asentaa windows uusiksi.

Täytyy viikonlopun aikana säätää muistit kohdilleen ja myös muut asetukset. Ja täytyy "opetella" tuo MSI:n bios kun on sen verran erilainen mitä Asuksella, mihin olen tottunut. On itseasiassa ensimmäinen MSI emo alla nyt vaikka olen näitä harrastellut 486:sta asti.
Verkkokaupan BF tarjous sai minut tämän ostamaan, pakko se oli kun halvalla sai :), mutta tämän myötä saan tosiaan vihdoin myös tuon 9kk kaapissa lojuneen toisen 500GB nvme levyn käyttöön.
Ja ennen säätöä voisi asentaa uusimman bioksen.
Tämä tuli 04.08.2020 päivätyllä bioksella AGESA ComboAM4v2PI 1.0.0.2 versiolla. Joten ei tue suoraan paketista zen3 prosuja. Uudemmat voivat olla eri bios versiolla.

Edit. Jos joku haluaisi ostaa tuon C6H emon niin voi laittaa yv:tä. Tulee myyntiin tänne parin päivän sisällä
 
Viimeksi muokattu:
Oli erikoinen ongelma päivällä B550 Gaming Carbonin kanssa. Bluetooth hävisi ihan täysin Windowsissa->laitehallinnassa ei ollut bluetoothiin liittyviä asioita lainkaan->Windows:n asetukset->laitteet ->bluetooth ei löytänyt tuota Intelin 200ax:n bluetooth osaa. Langaton verkko puoli tosin toimi. Myöskään tänään asennettu Xubuntu ei tuota löytänyt.

Asensin sitten viimeisenä yrityksenä uusimman beta bios:n ja bluetooth palasi toimimaan ainakin Xubuntussa. Ei tällä muuten olisi väliä, kuulokkeet kun on Bluetooth:ia käyttävät.

Tuohon kyseisen emolevyn usb-portteihin. Niin en mieluusti liitä mitään tuohon etupanelin usb:n kun Logitechin hiiri rupeaa pätkimään.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 676
Viestejä
5 047 903
Jäsenet
80 970
Uusin jäsen
Hippo_Plazamus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom