Alan Wake II (PC, PS5, XBOX X/S) (27.10.2023)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kleimo
  • Aloitettu Aloitettu
Kai sen tyhjiön voi irroittaa ja vaihtaa tavallisesta Airamin pullosta? Vai onko muutakin eroa kuin ulkopinta? En omista kyseistä pulloa.
 
Näemmä joulunpyhien aikaan oli saatu sotkettua ketju "mukavasti" taas kerran ihonväri/sukupuoli/woke-jankkauksella - tuota sotkua siivottu noin sivullisen verran.

Kun kerran asiallinen keskustelu pelikontekstissa tuosta aihepiiristä ei selvästikään onnistu, niin pidetään se omalla alueellaan Politiikka- ja yhteiskunta-alueella, joka on tarkoitettu kyseisiä aihepiirejä varten.

Keskustelua voi käydä esim. täällä: Feminismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Tai sitten jos keskusteluhaluja riittää, niin oman ketjun voi perustaa myös aiheen pelikontekstille.

Ja vielä sellanen muistutus loppuun, että kukaan ei pysty yksin jankkaamaan, eli siihen ketju sotkemiseen tarvitaan aina kaks tai useampi, tai muussa tapauksessa ylläpidon on ainakin tosi helppo siihen yksin ketjua sotkevaan puuttua. Avoimessa nettikeskustelussa on myös varsin oleellista ymmärtää, että keskusteluun saattaa tulla myös mielipiteitä, jotka ovat omasta mielestä vääriä, huonoja tai asiattomia, ja ne täytyy ihan jokaisen pystyä siinä tilanteessa itse suodattamaan asiallisella tavalla.
 
Viimeksi muokattu:
Itellä noin kymmenen tuntia takana ja pitänyt kyllä pelistä.

Ainoa puute oikeastaan kun juossut saunoihin ettei siellä ole ketään huutamassa "ovi kiinni, lämmöt karkaa!". Toivottavasti patchäävät tämän ongelman.
 
Viimeksi muokattu:
Alun jälkeen, kun pääsi sisälle mekaniikkoihin niin olipa mainio peli. Helvetin hieno peli kaikkinensa kyllä
 
Peli läpi, vajaa 17h pelikellossa. Hieno kokemus, mutta pelillisesti en tästä hirveästi syttynyt. Hahmot olivat turhan kankeita ja ammuksista sekä pattereista jatkuvaa pulaa. Niinpä tuli jossain vaiheessa pudotettua vaikeustaso easylle, eli keskityin nauttimaan tarinasta, joka kyllä piti otteessaan hyvin. Pelinä Control oli mielestäni parempi.

Graafiisesti mahtava, mutta aika putkijuoksua pienillä alueilla tämä oli suurilta osin. Tällä pelimoottorilla Max Payne remasterit tulevat olemaan huikeita.
 
Vähän samat fiilikset, tuli vedettyä läpi kahdesti. Pelillisesti tosiaan aika kökkö, tunnelma hyvä. Control kyllä edellä valovuosia pelattavuuden osalta.
 
Musikaalikenttä on kyllä yksi ainutlaatuisimmista pelikokemuksista mitä on ikinä tullut missään pelissä vastaan. Tuota kun pienessä nousuhumalassa ekaa kertaa pelasi, niin siinä jo paatuneinkin setämies hihkuu ääneen. :coffee:
 
Tosin rupesi käymään hermoille, kun tuohon kenttään jumitti pitkäksi ajaksi. Ainoita missä piti vilkaista tubessa ohjeistusta (Toinen boss Nightingale, jossa ilmeisesti bugin vuoksi hahmosta tuli välillä kuolematon, toisinaan hän hävisi pysyvästi niin, että ääni vain jäi).
 
Olipa kyllä huikea peli. Aivan järjettömän kova tunnelma ja muutenkin mainio peli. Samoin soundtrack oli ihan rautaa ja varsinkin tuo musikaalikenttä laittoi hymyilyttämään. Taistelee ainakin itsellä viime vuoden parhaasta pelistä BG3:n kanssa.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Digital Foundryn Alex juttelee Remedyn kehittäjien kanssa (Tatu Aalto & Antti Kerminen).

Sami Järvi ylen kulttuurivieraana

Viimeksi muokattu:
Tulee kyllä väkisinkin hyvälle tuulelle kaikista noista youtuben Sam Lake videoista. Poikamainen innostus ja intohimo asiaan näkyy kasvoilta kaikissa haastatteluissa. Eikä ihme, että mies saa myytyä ideansa rahoittajille, vaikka ne kuinka hullulta kuulostavatkaan. 20 minuutin lyhytelokuva tämän pelin sisällä pääsi myös yllättämään, jossa mies itse on pääosassa. :) Hienoa myös tuo Poets of the Fallin laulajan kanssa jatkunut ystävyys bändin ja remedyn alkuajoista asti. Yhteistyö josta molemmat ovat varmasti hyötyneen pelkästään positiivisessa mielessä.
 
Alan Wake seikkailee seuraavaksi Dead By daylight pelissä

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ostoon meni kun ale vielä voimassa. Ensimmäinen tunteroinen pelattu ja tämä vaikuttaa todella hyvältä! Upeasti rakennettu miljöö, kerronta, kiinnostavat ja hyvin ääninäytellyt hahmot (vaikka täällä peloteltiin että päähenkilöllä on väärä sävy ihossa), mind place tukee tosi hyvin pelaamista ja tapauksen tutkintaa. Todella kova alku. Katsotaan, miten tämä etenee.
 
Old Gods of Asgard (Poets of the Fall) julkaisi uuden kappaleen. Kappaletta ei löydy pelistä, mutta on siihen viittauksia.

Screenshot_20240111-192623~2.png

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Juu, tuo biisihän julkaistiin jo kuukausi sitten niiden Rebirth-albumilla (löytyy normaaleista musastriimauspalveluista), mutta vissiin sitte nyt tuli myös Youtubeen.
 
Alesta tuli hommattua. Ei kuulu omaan suosikkigenreen mutta koska suomalainen.... Testasin eilen pari minuuttia ja tekstitys tulee puoli minuuttia ennen ääntä. Onkohan tähän jotain kikkaa että saisi tuon synkattua kohdilleen.
 
Millasella kokoonpanolla pelaat, ja onhan kaikki ajurit piirisarjoista näyttikseen ajan tasalla? Mitään viivästystä noihin teksteihin ei peleissä yleensä ole tarjolla, eli tässä epäilisin pelin itessään lagaavan äänien osalta videoissa. Toistuuko ongelma jos esimerkiks ammut jotain, tuleeko äänet siinäkin reilusti animaation perässä?

BG3 kohdalla itellä alkoi tulla animaatioissa katoavia ääniraitoja viimesimmän Radeonajuripaketin myötä, korjautui aina käynnistämällä peli uudestaan, jos Radeonilla pelailet niin joku sama vois kenties olla tässäkin.
 
Pelatessa käytän Steel seriesin kuulokkeita. Aiemmin käyttänyt Steel seriesin ajureita mutta eilen kun päivitin näyttiksen (nvidia) ajurit ei kuulokkeet enää toimineetkaan Steelseriesin ajureilla vaan piti vaihtaa windowsin ajureihin. Täytyykin testaa nvidian vanhemmilla ajureilla.
Tattis Reivn :)
 
Keanu Reeves menisi Alan Wakesta, jos ja kun tästä joskus elokuva tai tv-sarja tehdään. Toki Ilkkakin kelpaisi, mutta riittääkö Hollywood-studioille.
 
Mitäköhän vittua. Ajattelin nyt aw 1 ja controllin pelattuani ruveta aw2 pelaamaan ekan kerran mutten saa peliä käyntiin. Valittaa kun aukaisee että gpu recommended features missing - mesh shaders ja sammuu peli kun valitsee ok :angry: ajurit on ajantasalla ja gpu on 3090 eli ei luulis siitä kiinni olevan. Mikäköhän tähän ongelmaan auttas? :cigarbeye:
 
Onko sulla ollu joskus samassa Windows-asennuksessa Amdn näyttis kiinni, 5000-sarjalainen tai vanhempi, tai vanhempi Nvidia? Ettei ole jääny mitään rekisteripolkuja kummittelemaan joita tuo peli tarkastelee...
 
Gtx 1080 ollut aiemmin kiinni ennen tuota nykyistä samassa koneessa eli periaatteessa vois varmaan joku tuollainen vika olla mahdollinen sitten :btooth: kerkesin poistaa pelin jo ja laitoin uudelleen asentumaan yön ajaksi että näkee auttaako se yhtään
 
DDU ja ajurien uudelleen asennus poistaa varmasti viimeiset 1080 jäänteet. Yleensä se ohje, että tuota tarvitsee vain, jos siirtyy leiristä toiseen, mutta näköjään muitakin rajatapauksia on.
 
Onko tälle jotain lähdettä? Uutisesta en ainakaan tuosta löytänyt mitään puhetta.
Mitä veikkaat kui käy ku lähet vähäisillä masseilla vääntämään biljardi giljardi lafkan kanssa oikeuteen?
Salaliitto psykoosi: Take2 tekee tämän kun huomasi otollisen hetken että saa remedyn luovuttamaan itsensä ja täten myös saavat heidän teknologiansa ja IP:t itelle.
 
Tälläset kaksi tulee kun aukaisee pelin ja kun painaa molempiin ok niin koko peli sammuu :tdown:
1000006144.jpg
1000006146.jpg
 
Tuolta taitaa pästä lähettämään teknisen tuen pyyntöä Alan Wake 2 pelistä. Vaikuttaa erskat sellaiselta, että saattaa vaatia tarkempaa tutkimista pelin tekijöiltä.

Sellainen kyllä tuli mieleen, että eihän koneessa ole integroitu näytönohajain enabloituna tai käytössä? Ja jos on, niin eihän näyttö ole kytkettynä integroitun näyttiksen porttiin?
 
Vittu ei toimi vieläkään. Ajoin safe modessa tuon ddun läpi ja sitten asensin ajurit uusiksi ja sama ongelma jatkuu edelleen :dead:
Joskus voi vaatia windowsin uudelleen asennuksen jos on jäänyt jotain jämiä johonkin josta sitten ajurit ottaakin vanhaa dataa. Ellei nyt ihan heti tule muuta mieleen niin kokeilisin tätä ratkaisua, ku eihä sen uudelleen asennus kauaa kestä. Muista vaa ottaa varmuuskopiot kaikesta tärkeästä :rofl:
 
Tuolta taitaa pästä lähettämään teknisen tuen pyyntöä Alan Wake 2 pelistä. Vaikuttaa erskat sellaiselta, että saattaa vaatia tarkempaa tutkimista pelin tekijöiltä.

Sellainen kyllä tuli mieleen, että eihän koneessa ole integroitu näytönohajain enabloituna tai käytössä? Ja jos on, niin eihän näyttö ole kytkettynä integroitun näyttiksen porttiin?
Ei ole ryzen 1700 integroitua ollenkaan ja näyttö on suoraan kiinni näytönohjaimessa. Pittää varmaan tuonne viestiä pistää :btooth:
 
Joskus voi vaatia windowsin uudelleen asennuksen jos on jäänyt jotain jämiä johonkin josta sitten ajurit ottaakin vanhaa dataa. Ellei nyt ihan heti tule muuta mieleen niin kokeilisin tätä ratkaisua, ku eihä sen uudelleen asennus kauaa kestä. Muista vaa ottaa varmuuskopiot kaikesta tärkeästä :rofl:
Pittää varmaan koittaa tuotakin vielä. Eipä koneella muuten mitään paitsi 20 peliä asennettuna mutta harvaa varmaan uudestaan pelaan kuitenkaan niistä :cigarbeye:
 
Ei ole ryzen 1700 integroitua ollenkaan ja näyttö on suoraan kiinni näytönohjaimessa. Pittää varmaan tuonne viestiä pistää :btooth:
Tuossa kun lukee "shader model 6.5 is missing"
Mitä tuo utility sanoo siitä shader modelista?
 
Jos se nvidian ajurien asennus ei korjaa asiaa niin varmaan pitää se windows asentaa puhtaalle levylle.
 
Redditissä tuo on ilmeisesti monella korjaantunut Windowsin päivittämällä. Uusimmat päivitykset siis kandee hakee updatesta jos et ole jo kokeillut.
 
Katoin nyt windows updatea ja näyttää että puuttus jotain muttei anna ladata tai asentaa mitään eikä kerro mitä puuttuu. Päivitys historia kyllä näyttää että on se päivitellyt asioita viime aikoinakin :btooth:
1000006149.jpg
 
Windowsin pitäisi ihan itse päivittää itsensä. Lisää syytä tehdä puhdas asennus.
 
Toki jos ei jaksa niin googlaa ohjeet tuon Windows update nollaukseen, cache tyhjäksi ja uutta putkeen
 
Jep siltä näyttää. Pitää vaan tyhjä muistitikku hommata niin pääsee tekemään :cigarbeye:
Eikös Windowsin saa nollattua ihan asetusten kautta? Voit vielä valita, että säilyttää henkilökohtaiset tiedot. Muilta osin tuo vastaa puhdasta asennusta.
 
Ilmankos. Versiota ei ole päivitetty moneen vuoteen. 22H2 on viimeisin ja tuo sinulla oleva versio on kolme vuotta tuota vanhempi.
Ja nyt vasta ensimmäinen ongelma tuli vastaan :btooth: ei kyllä kertaakaan ole update mitään valittanut näkyvästi :rofl2:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 930
Viestejä
4 927 829
Jäsenet
79 269
Uusin jäsen
Magge13

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom