Aktiivisuusranneketta ostamassa

Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 624
Mulla lensi kakkosmalli useaan otteeseen rannekkeesta pihalle. Onneksi löytyi joka kerta. Kolmonen ei ole lentänyt kertaakaan, joten parempaan suuntaan on menty.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Mi band 2:sta lentänyt se itse laiteosa tuonne jonnekin luontoon ja kolmosesta on parhaillaan rannekkeen solki poikki, että irtoilee välillä, että saa laittaa uusiksi kiinni. Pistin jo aikaisemmin tilaukseen pari ranneketta. Eihän nuo juurikaan mitään maksa.
1S kesti parhaiten akunkin puolesta, mutta pikkasen liian spartalainen näytön osalta(3-4 lediä).
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
528
miband2 sai pidempiä hihnoja jotka kesti ainakin itellä paremmin, kun normihihna riitti vaan ensimmäisiin reikiin joten aukeili aika usein

Miband3 ennoo pidempiä löytänyt, mutta ei aukeile kuten mb2sen. Kolmosessa kesti eka remmi 8kk, uusi oli toki tilattu heti kun rannekkeen osti, koska epäilin että käy samallalailla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
miband3:sen hihnassa on myöskin tiheämmin reikiä (12) kuin aikaisemmassa(9) ettei sitten ole liian tiukalla tai liian löysällä. Hieman pidempi hihnakin kolmosessa.
 
GadnenMulkoSilmä

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
294
Mistäs Suomesta saisi Samsungin SM-R720:lle, eli Gear s2:lle nahkaista/metallista ranneketta?
Tässä siis vielä ne klipsikiinnitteiset remmit, ei ne uudemmat mihin saa normaalit kellon rannekkeet sopimaan.
Vituttaa tuo silikoninen kaikin puolin. Hiostaa ja näyttää vitun hölmöltä:rage:
Kysellyt puhelinkaupoista ja suutareilta, niin ejoleeh.

Toki vanhempi malli mutta en jaksaisi randomilla Kiinasta tilailla 5 viikon odotuksella.

Jos jollain ylimääräisiä lojumassa, saa YV:tä pistää. Tai edes tietoa mistä näitä löytyisi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
eiköhän miband4 saa blackfriday/singlesday aikoihin 20$+kulut, jos jaksaa ootel
Ei kyllä noin kauaa jaksa odotella. Kovaa vauhtia noissa kyllä hinnat laskee.

Onko porukka tilannut noihin jotain erilaisia rannekkeita vai onko vakio hyvä?
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
838
Mistä Xiaomi Mi Band 4 kannattaa ostaa? Mietin tilaanko amazon.de vai kuinka monta euroa säästäisi kiinasta tilaamalla?

US $25.8 |Xiaomi Mi Band 4 Smart Bracelet 3 Color AMOLED Screen Miband 4 Smartband Fitness Traker Bluetooth Sport Waterproof Smart Band-in Smart Wristbands from Consumer Electronics on Aliexpress.com | Alibaba Group

Esim. tuo aliexpressin eniten tilattu myisi 30 dollarin hintaan ja siihen päälle tullit niin taitaa olla sama suoraan 38€ hintaan tilaa amazonista?
Itsellä ei ainakaan jäänyt tulliin ja olisiko ollut joku viikko puolitoista niin ranneke kotiutui.

Vakio ranneke ihan ookoo,pysyy paremmin kiinni mielestä kuin Miband3 ranneke.

Ostin silti vaihtelun vuoksi myös tälläsen kangas/metalli rannekkeen joka myös ihan ookoo vaikka laadusta heti Kiinan halpiskama leima näkyykin Online Shop Rovtop Strap For Xiaomi Mi Band 4 Bracelet For Xiaomi Mi Band 3 Sport Strap Wrist Bracelet Miband 3 4 Wriststrap Canvas Strap | Aliexpress Mobile
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Itsellä ei ainakaan jäänyt tulliin ja olisiko ollut joku viikko puolitoista niin ranneke kotiutui.

Vakio ranneke ihan ookoo,pysyy paremmin kiinni mielestä kuin Miband3 ranneke.

Ostin silti vaihtelun vuoksi myös tälläsen kangas/metalli rannekkeen joka myös ihan ookoo vaikka laadusta heti Kiinan halpiskama leima näkyykin https://s.click.aliexpress.com/e/tlra0VhO
Tilasitko siis tuolta samalta minkä linkkasin? Tuo sinun linkkisi ei toimi.
 
TkmS

Premium-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
51
Itse tilasin eilen Multitronicilta hintaan 49e sisältäen rahdin.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
838
Tilasitko siis tuolta samalta minkä linkkasin? Tuo sinun linkkisi ei toimi.
Linkki pitäisi olla nyt kunnossa.

Ostin oman Miband4:n Xiaomi mc store myyjältä jolta tullut myös aiemmin Miband2 ja Miband3 eikä mikään ole jäänyt tulliin ja toimivia laitteita.

Maksoi näemmä 30,93€ sis postit
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 538
Mulla on ollut Mi Band 3:ssa tälläinen ranneke, noista tuo "Mi Band 3 Black"

US $3.94 26% OFF|Stainless steel wrist strap for xiaomi mi band 3 4 metal watch band smart bracelet miband 3 belt replaceable watch straps mi 3-in Smart Accessories from Consumer Electronics on Aliexpress.com | Alibaba Group

Hiton hyvä, oon tykännyt.. Tuollainen gunmetal värinen itellä, vaikuttaa ihan tyylikkäältä kun tulee kuitenkin
pidettyä pitkin päivää kädessä että huomaa puhelimen notifikaatiot töissä jne. Tuo on velppo kiinnittää ranteeseen
ja saa lataukseen irti ihan klipsillä eikä tartte repiä.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
166
Kiinan verkkokaupoista on turhaa odottaa mitään alennusten toivossa erikoispäiviä. Siellä kilpailu on niin kovaa että mitään oikeita alennuksiin ei ole paljon varaa enää. Jos hinta laskee niin se on valmistajan ohjeistama/antama alennus tukkuhintaan
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498

Itse kaupat antaa kuitenkin yleensä erikoiskuponkeja, esim alista on aina saanut jonkun 2e alennusta 20e ostosta erikoispäivinä
 
trema

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
176
Onko tuo Xioami MC store paras paikka ostaa tuo Mi band 4?
Laitoin lahjaksi tilaukseen oheisen, meni 8 päivää saapua Suomeen ja nyt odottelee ulkomaanterminaalissa. Pari dollaria kalliimpi, mutta ebaystä on tullut rahat takaisin automaattisesti jos tuotteessa ollut jotain pielessä, lisänä myös paypalin suoja. Kesällä tilasin global-version tästä, myyjä laittoi kiina-version, tein disputen ja ebay palautti rahat kyselemättä mitään. Kuvat toki laitoin disputeen perusteiksi. Myyjä mussutti jotain parin dollarin alennuksesta, mutta petoshan tuollainen on.

Xiaomi Mi Band 4 Smart Bracelet Watch 0.95" AMOLED Color Screen 50M Waterproof | eBay
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
610

Siis tuoltako ostit minkä linkkasit? Pitää pistää harkintaan jos tuo noin halpa tosiaan on...
 
trema

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
176
Siis tuoltako ostit minkä linkkasit? Pitää pistää harkintaan jos tuo noin halpa tosiaan on...
Juurikin tuon kyseisen, ostoshistorian kautta kaivoin linkin.

Kesti hetki kahlata ilmoituksia, tuo oli silloin halvin luotettavan näköisistä ilmoituksista. Ärsyttää kiinalaisten tapa kikkailla jonkun halvemman roinan avulla ilmoituksen hintaa alemmas, näitäkin selatessa tulee vanhempaa mallia tai jotain nobrand-kamaa samassa ilmoituksessa, ja se mitä etsit on kalliimpi kuin viereinen listalla. Näkee myös, että kuva on oikeasta ja ilmoituksen tarkemmat tiedot mitä sattuu, mikä herättää heti epäilykset. Tuossa ilmoituksessa on listattu merkki ja malli oikein, eli jos tulee mitään muuta niin ei tarvitse miettiä saako rahat takaisin.

Päivitin itse Mi Band 2:sta tähän, ja kannatti kyllä. Värikosketusnäyttö ja paljon lisää ominaisuuksia. Käytän usein lenkkien tallentamiseen puhelimen gps:n kautta, ja näyttää toimivan siinä oikein hyvin. Kosketusnäyttö näyttää kestävän hyvin käyttöä, olen kolhinut sitä lähes päivittäin johonkin, eikä näy selkeitä naarmuja vielä. Näyttö on herkkä, kosteammalla kelillä ottaa herkästi takin hihan sisäpinnasta kosketuksia. Ottaa myös kosketuksia nahkaisten työhanskojen läpi. Akkua tällä hetkellä 16% jäljellä, viimeksi ladattu 48 päivää sitten, tosin käytän lähinnä kellona, askelten seurantaan ja lenkkien tallennukseen.
 
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
71
Notify & Fitness for Mi Band- sovelluksen kun asentaa, niin ei tarvitse Mi Bandin omaa appia, paljon ominaisuuksia tulee lisää. Mulla oli kiina-versio, mutta tällä sai rannekkeen englanniksi vaikka puhelin on suomeksi.
Pitää ensin kikkailla tällä jutulla: Free my band, lisäksi Notify appilla voi kellotauluun lisätä haluamansa kuvan galleriasta.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
838
Notify & Fitness for Mi Band- sovellukselle +1

Paljon parempi kuin oma äpsi ja kun integroi Sleep with Androidin niin pystyy seuraamaan unta huomattavasti paremmin (esim vuorotyötä+päikkärit )
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 225
Tilasin elokuun alussa Alista Honor Band 5 aktiivisuusrannekkeen global version (Honor Band 5-8F8).

Alkuun olin hieman pettynyt kun siinä ei mainoksista poiketen ollutkaan veren happitason mittausta eli SpO2 toimintoa (löytyy ilmeisesti vain Kiina versioista). Mutta nyt parin kuukauden käytön jälkeen olen kyllä ollut tyytyväinen. Toimii hyvin Honor puhelimen ja Huawei Health appin kanssa. Akku kestää noin viikon kun ei ole jatkuva sykkeenmittaus päällä. Unen analysointi tuntuu melko tarkalta.

Ja tänä aamuna tuli päivitys 1.1.0.96 mikä lisäsi tähän global malliin SpO2 mittauksen sekä musiikin ohjauksen.

Kaiken kaikkiaan hyvä ranneke noin 30 euron hintaan.
 
GadnenMulkoSilmä

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
294
Mistäs Suomesta saisi Samsungin SM-R720:lle, eli Gear s2:lle nahkaista/metallista ranneketta?
Tässä siis vielä ne klipsikiinnitteiset remmit, ei ne uudemmat mihin saa normaalit kellon rannekkeet sopimaan.
Vituttaa tuo silikoninen kaikin puolin. Hiostaa ja näyttää vitun hölmöltä:rage:
Kysellyt puhelinkaupoista ja suutareilta, niin ejoleeh.

Toki vanhempi malli mutta en jaksaisi randomilla Kiinasta tilailla 5 viikon odotuksella.

Jos jollain ylimääräisiä lojumassa, saa YV:tä pistää. Tai edes tietoa mistä näitä löytyisi.
Upataan nyt kysymys. Edelleen tarvetta vähemmän hiostavalle kuin tuo silikonipaske.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 832
Mikä on tämän hetken paras aktiivisuusranneke? Jos on tarkoitus seurata unta ja sydämen sykettä eri tilanteissa? Tästä ketjusta huomannut nuo pari mallia: Honor Band 5 ja Mi band 4

Onko nuo hyvin lähellä toisiaan toiminnoiltaan vai onko suuriakin eroja? Olisiko noista vielä jotain parempaa mallia?
 
Honor Band 5 vs Mi Band 4: Which Fitness Tracker is Better
Miband:
+akkukesto(-lataus vaatii oman piuhan)
+parempi liikunnan tunnistus

huihaiband:
+paremmat unitiedot
+happianturi
-akkukesto(+lataus kaikista usbporteista)

miband 2 ja nyt 3 käyttäneenä kallistuisin ehkä seuraavaksi huaweihi/honoriin
Huawei ja Honor julkaisivat lähes identtiset Band 4- ja Band 5i -aktiivisuusrannekkeet
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
289
Löytyykö noita Xiaomin sporttikelloja tahi älykelloja edukkaammin jostakin maailmalta? Verkkiksessäkään ei tokikaan tollaisesta Amazfit GTR:stä (47mm) hirveitä pyydellä, mutta silti varulta kyselen, koska Xiaomin puhelimia ainakin saa muualta huomattavasti edukkaammin =)

Onko näistä kellään kokemuksia ja sen myötä kehuja tai haukkuja? Mitä muuta suosittelisitte yhtä vahvalla hinta/laatusuhteella?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 832
Tuota Honor band 5:sta ei taida Suomesta saada vielä mistään? Amazonista katsoin ja siellä oli parilla myyjällä myynnissä ilmeisesti. Onko jotain muita paikkoja mistä noita saisi?
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 236
Itsellä joululahjalistalla aktiivisuusranneke. Mi band 4 tullee black friday alennukseen 20e paikkeille, mutta silti katseeni on Amazfit GTS "hybridiälykellossa". Eli käytännössä kevyt aktiivisuusranneke (yhtä kevyt kuin MiBand 4), mutta isommalla ja tarkalla amoled -näytöllä. Nukkumisessa ei saisi häiritä, joten isommat älykellot ei tule sen takia kysymykseen. Multitronicissa 117e (Xiaomi Amazfit GTS, Lava Grey). Hyvä hinta mun mielestä, kun Kiinastakaan ei saa tuota halvemmalla tällä hetkellä.
 
Onhan tuo varmasti parempi mm isomman näytön osalta kuin tuo band 4, mutta jos ottaa hinnan huomioon, niin aika reilusti on hintaakin enemmän. Tuo Honor band 5 pitäisi tulla Suomessa myyntiin heti marraskuun alussa ja kysyin mm verkkokauppa.comista ja ne sano että sinne tulee noin 1-2 viikon sisällä myyntiin.
 
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
52

Huawei Band 4 -aktiivisuusranneke , musta 44,90
Eikös tämä ole sama kun tuo Honor Band 5?
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 236
Honor band 5 on tosiaan vasta nyt julkaistu Suomessa, 5i pitää tilata Kiinasta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.02.2018
Viestejä
1 351
Ostin julkaisusta tuon Honor Band 5:sen kiinasta. Vasta parin päivityksen jälkeen tuli happimittaus ja viimeksi lisättiin musiikkisoitintuki. Akku kestää hienosti ja muutenkin hieno laite. Maksoin about 24€ posteineen. Ihan on hintansa arvoinen.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 161

Mitä tuolla happimittauksella tekee?
 
Liittynyt
06.02.2018
Viestejä
1 351
Sillä voi seurata esim. uniapneaa. Jos saturaatio tippuu alle 90 niin on syytä huolestua. Normaali lukema on 95-99%.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Ostin julkaisusta tuon Honor Band 5:sen kiinasta. Vasta parin päivityksen jälkeen tuli happimittaus
Vähän hämäriä nämä happimittausjutut Huawein ja Honorin eri malleissa. Eli missä versiossa on ja missä ei ja millä softaversiolla mitäkin?

Esimerkiksi nettisivulla
https://www.gearbest.com/blog/new-gear/huawei-band-4-review-the-same-with-honor-band-5i-8903
ensin hehkutetaan Huawei Band 4:n happimittausominaisuuksia.

There are major functional upgrades to HUAWEI Band 4, especially for health functions.

This time, HUAWEI Band 4 added the detection function of blood oxygen (SpO2) saturation, by deeply optimizing the hardware optical path and algorithm, multi-light source fusion, and taking advantage of the different reflective absorptivity of oxyhemoglobin and deoxyhemoglobin for specific light. The pulse oxygen saturation was measured by signal extraction, signal enhancement, algorithm training, abnormal suppression and so on.

It is also a breakthrough in Huawei's function on this generation of smart bracelets. According to Huawei's official data, the accuracy of the, HUAWEI Band 4 blood oxygen test is comparable to that of professional blood sample testing instruments. With a small device such as a bracelet, the blood oxygen concentration can be measured anytime, anywhere, ensuring that the wearer knows his or her health in real time, and the whole process is more convenient.
Sitten tulee huomautus:

NOTE: the SpO2 function limited in Chinese Version
Eli tästäkin on Kiinassa saatavilla Globaali- ja Chinese-versiot ja Chinesessä rampautetut happimittaukset? Miksi? Vai tarkoittaako tuo että happimittaus on rajattu vain kiina-versioon eikä ole Globaalissa? Pääni ei enää toimi enkä tajua mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 832
eikös tuon honorin pitäis olla 5i, kiinankaupoissakin saa olla tarkkana noiden kanssa että myyvätkö uutena mallina (5i:nä) sitä vanhaa band 5
Tuo 5i versio on vasta tulossa ja tuo on muutenkin huonommilla ominaisuuksilla. Mm amoled näyttö tässä 5 versiossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 832
Käykö tähän band 5 laitteeseen band 4 rannekkeet? Joku tuollainen kankainen tarralla tai metallinen magneetilla oleva kiinnostaisi. Onko tietoa saako Suomesta jostakin tuollaista. Ebaysta saisi kiinasta tilaamalla, mutta toimitus oli todella pitkä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Tuo 5i versio on vasta tulossa ja tuo on muutenkin huonommilla ominaisuuksilla.
Päällisin puolin tarkasteltuna Honor Band 5i -versiossa näyttäisi hyvänä puolena olevan se että laitteen voi ladata tökkäämällä sen rannekkeen sisällä oleva USB-A-tyypin liitin kätevästi suoraan mihin tahansa normaaliin USB-liitäntään. Sama (uusi) featurehan löytyy myös Huawein Band 4 -mallista.

Honorin 5-versiossa (ilman iitä) pitää käyttää laitteen omaa lataus-asemaa (+ johtoa). Tämä hankaluus taitaa ainakin itselleni muodostua dealbreakeriksi kun kerran parempi tapa ladata laite on jo keksitty ja tarjolla kaupan hyllyssä.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498
Pysyykö nuo Honorit ja Huaweit ajassa, jos ei ole yhteyttä esim. moneen viikkoon ollenkaan luuriin?
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Millaista ranneketta suosittelisitte uniapneetikolle? Kiinnostaisi alkaa seuraamaan erityisesti unta ja happisaturaatiota.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 832
En itse näe ongelmaa tämän Band 5 latauksen suhteen tuolla omalla latauspalikalla( lataan myös toisella micro usb piuhalla tuota kun vakio niin lyhyt ). Toki jos sitä ei ole mukana kun tarvii ladata, niin silloin on ongelma. Tässä Honor Band 5:ssa on tuo happisaturaatio mittaus ja unen seuranta. Toimii myös ihan hyvin tuo unen seuranta, vaikka joskus jos herää vaikka 10 minuutiksi, niin se tekee niistä 2 eri nukkumis tapahtumaa lokeihin. Minulla oli tuo viime perjantaista eilen päivään saakka aktiivisessa käytössä ja kaikki mittausjutut päällä, niin akkua oli jäljellä 11% kun laitoin lataukseen. Päivityksiä on tullut 4 tänä aikana. Eli hyvää vauhtia tulee korjauksia ohjelmaan. Isoimpana ongelmana itselläni on tuo rannekke, joka on mukavan pehmeää silikonia, mutta jos laitat ns kellon kireyteen sen, niin painaa itsellä jäljet käteen helposti. Pitäs koittaa löytää joku magneettinen tai tarralla oleva ranneke tähän tilalle.

Edit. Tuo happisaturaatio mittaus ei käsittääkseni toimi kun se kerää nukkumisesta tietoa. Tai en ole löytänyt kohtaa mistä sen näkee puhelimesta. Eli ilmeisesti mittaa sen ainoastaan kun itse painaa laitteesta mittauksen päälle.
 
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
517
Onko muita vaihtoehtoja kuin tuo Honor Band 5 jos haluaa happisaturaation mittauksen? Tuo Amazfit GTS olisi mielenkiintoinen, mutta siinä mittausta ei ole.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
486
Onko muita vaihtoehtoja kuin tuo Honor Band 5 jos haluaa happisaturaation mittauksen? Tuo Amazfit GTS olisi mielenkiintoinen, mutta siinä mittausta ei ole.
Garminilla näyttää olevan unenseuranta happisaturaatiolla joissain malleissa. Esim vivosmart 4 ja forerunner 245.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 433
Viestejä
4 161 474
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom