Ajopeliketju

Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
Kyllähän tuossa Muron arvostelussa haiskahtaa vähän se ettei ole juuri ajopelejä pelattu viimeisen 10 vuoden aikana.. :think:
Samaan aikaan Metacriticillä..

Retale

Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 012
Tuli asennettua Forza Motorsport 7, nyt kun sen saa Gamepassilla myös PC:lle. Ainut vain, että peli kaatuu työpöydälle jatkuvasti. Valikoissa voi pyöriä vaikka kuinka kauan ja yhden kisankin sain ajettua, mutta heti kun menee selamaan esim. autoja niin hetken päästä kaatuu. Vaikuttaa myös pikaisen googlettelun perusteella monella olleen samaa ongelmaa.

Ainoa järkevältä tuntunut fixi, jota kokeilin oli page filen kasvattaminen 8192MB:hen, mutta sekään ei auttanut. Koittanut nyt uusimmilla Nvidian ajureilla, ilman kellotuksia ja peli asennettuna c:lle. Jossain sanottiin, että HDR voi aiheuttaa epävakautta, mutta kuulostaa aika erikoiselta. Jossain käskettiin tiputtamaan asetukset mediumille, ettei peli olisi niin raskas, mutta se kuulostaa vieläkin typerämmältä. Peli pyörii 1440p 144fps Ultralla ja GPU:n lämmöt on jotain 60 astetta. Onko jollain ollut sama ongelma ja onko löytynyt ratkaisu? Vai poistanko pelin ja siirryn seuraavaan?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 494
Laitoin peliuutis-kerjuun mutta sitä ei varmaan kukaan luo, aika iso uutinen tämä jos toteutuu

Take 2 ostaa Coden? Ei oikein osaa sanoa mitä tuo sitten tarkoittaisi ajopelien suhteen. Olisiko väkisin pelkkää arcadea vaan vai pysyisikö hieman parempien, F1 esimerkkinä, laatu sitten edelleen?
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
385
rFactor2 ja ACC tuossa asensin ja pari DLC ostin kumpaisenkiin. Tän hetken parhaat rata-ajosimut ; vahva suositus näille! On muuten rFactor2 ala näine uusine DLC lisineen aivan eri peli kuin ilmestyessään .. ja ajotuntuma/ff tuossa ehkä parasta kaikista. Automobilista 2 vielä kokeilematta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
57
rFactor2 vaan vaatinee yhä liittymisen liigaan, ACC:n vr on paska, AMS2 on keskeneräinen, iRacing muuten hyvä, mutta jo vähän vanhahtavan näköinen ja AC sellanen modi sotku. (en sano pelkästään pahalla, jos jaksaa säätää, niin varmasti ihan ok yhä).
Loppujen lopuks hienoo kuitenkin, että nykyään on näitä simuja. Täydellisyyttä odotellessa.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 315
alkaa ACC näyttää vr:llä siedettävältä vr high indexillä ja rt 6800xtllä. steam ss 150% 90fps, cpu r7 3700x.
lämpöjäki keräs 74astetta ja hotspot 96ast.
tuo 150 on ehkä turhan paljon ainakin zanvoordissa pari kertaa lähti tiputtamaan frameratea.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
Siirrytääs tänne keskustelemaan ettei offtopic hermostuta tuolla iRacing ketjussa...

Mulla DiRT Rally 2, PC2, F1 2019, ACC, iRacing ja tuoreimpana hankintana Automobilista 2.

RTX 3080 / 9700K / Valve Index

ACC ei mun mielestä tarjoa sellaista joka muissa ei olisi parempaa, hinkkasin sitä kyllä paneelilta ennen iR ja AMS2:sta. Jos VR olisi muiden tasolla, niin voisi sitä välillä pelailla.

DiRT Rally 2 mukavaa vaihtelua rata-autoiluun ja pyörii hyvin 90fps kun saa asetukset kohdalleen.

iRacing, siihen tullut panostettua rahallisesti paljon, pyörii nätisti 90fps laseilla ja ajotuntuma loistava. Sitä pelaan ainakin seuraavat 1,5 vuotta mikä on maksettuna. Toinen kauteni alkoi ja ajan 2-3 sarjaa että saa taas sen 10i$ kauden päätteeksi. Lisänä tietty treeniä ja Time Trial:ia. Craigs Setupit tuli hommattua nyt kuukauden kokeiluun 5$/kk.

Hain vähän vaihtelua ja AMS2 tarjoaa sitä vähän yleisestä poikkeavasta ratavalikoimasta ja autosarjoista joita riittää paljon ihan pelin hankintahinnalla (18eur tarjouksessa!)
Näyttää ja tuntuu todella hyvältä! Tähän ei tarvitse syytää rahaa samalla tavalla kuin iR:ssä.
Ilmeisesti AI ja yö/hämärä taitaa olla cocktail jolla ei VR:llä saa sulavaa 90fps millään?
Laskin kaikki asetukset minimiin, AA ja varjot pois, FX:t pois ja Indexin SS 80%:iin, silti jää alle 90fps :hmm:
Nvidian paneelista pitäisi olla myös asetukset kunnossa, samat kuin iR:ssä.
Onkohan tuossa jotain cfg:tä josta saisi konffattua paremmaksi? Reizan foorumilta en löytänyt.
Pelattava silti noikin.

PC2 ja F1 2019 on jo koneelta poistettu ja tuskin paluuta.

rFactor:ia ja Raceroomia harkitsin, mutta eiköhän tässä ole jo pelattavaa + että rigissä myös lentovermeet ja sitäkin puolta olisi tarkoitus joskus ehtiä/jaksaa pelaamaan.
 
Liittynyt
09.08.2019
Viestejä
385
Hain vähän vaihtelua ja AMS2 tarjoaa sitä vähän yleisestä poikkeavasta ratavalikoimasta ja autosarjoista joita riittää paljon ihan pelin hankintahinnalla (18eur tarjouksessa!)
Näyttää ja tuntuu todella hyvältä! Tähän ei tarvitse syytää rahaa samalla tavalla kuin iR:ssä.
Ilmeisesti AI ja yö/hämärä taitaa olla cocktail jolla ei VR:llä saa sulavaa 90fps millään?
Kiinnostaisi tietää tästä lisää. Gigantilta tulee vuoden alussa Oculuksen VR sydeemi niin mitä sellaista Automobilista 2 tarjoaa mitä ei iR:sstä saa?

Mitä mä saan tuolla 18€?
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
Kiinnostaisi tietää tästä lisää. Gigantilta tulee vuoden alussa Oculuksen VR sydeemi niin mitä sellaista Automobilista 2 tarjoaa mitä ei iR:sstä saa?

Mitä mä saan tuolla 18€?
Itse ehtinyt vasta pintaraapaisua, mutta siellä on autoluokkia joita ei iRacing:ssä ole.
Illan päätteeksi (iRacing:n kolmen kisan jälkeen) ajoin jollain klassikko formulalla jossa 1200 heppaa ja sen lisäksi vielä napin takaa turbo o_O:nb:
AI:ta vastaan Nyrrellä (DLC rata) H-kaavioisella vaihteistolla oli meno niin miesmäistä ettei ole 40 vuoden pelihistoriassa ollut :D

Myös muut Open wheelerit tuntuu ihan mahtavalta, mielestäni paremmalta kuin iRacing:ssä.
En ole tosiaan testannut vasta kuin muutaman auton ja radan, mutta peli miellyttää todella paljon ja on suorastaan loukkaus pelintekijöitä kohtaan jos simuharrastaja ei sitä lunasta 18eur:lla ;)

+ tietty sään vaihtelut joita ei iRacing:ssä ole, ne saa samalla tavalla konffattua kuin PC2:ssa.
Niin ja ne joilla pelipaikalla monikanavaa tarjolla, niin äänet AMS2:ssa on ihan loistavat, monikanavaa hyödynnetty niin että äänet tosiaan kuuluvat siitä suunnasta josta pitääkin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.07.2019
Viestejä
509
ACC ei mun mielestä tarjoa sellaista joka muissa ei olisi parempaa, hinkkasin sitä kyllä paneelilta ennen iR ja AMS2:sta. Jos VR olisi muiden tasolla, niin voisi sitä välillä pelailla.
ACC:ssa on minun mielestä parasta se, että se mallintaa vain GT3/GT4 luokkia ja tarjoaa siten selkeästi yksityiskohtaisimman pelikokemuksen noista luokista. Muutoinkin peli on (karkean alun jälkeen) pitkälle viimeistelty ja Kunos kehittää sitä edelleen eteenpäin todella aktiivisesti.

Erityismainintana ACC:sta pitää mainita hyvin mallinnetut äänet, jotka ovat itselleni tärkeämmät kuin graafinen ulkoasu.

Josta tulikin mieleeni, että törmäsin sattumalta netissä Windowsin omaan "Spatial Sound" asetukseen (Googlaa "Windows Sonic for Headphones"). Varmastikin makuasia, mutta tuo päällä äänet muuttuivat omaan makuun vielä paremmiksi. Siis kuulokkeilla pelatessa.

Toinen asia, mikä paransi ACC:ssa omaa ajofiilistä huomattavasti, oli "Real Head Motion for ACC". Tuon kanssa sain säädettyä sopivan balanssin horisontin ja auton korin liikkeille.

ACC:n huonoja puolia ovat itselleni auton epäluonnolliselta tuntuvat sivuttaiset liukumiset hitaissa mutkissa, sekä Force Feedbackin laimeus.

Hain vähän vaihtelua ja AMS2 tarjoaa sitä vähän yleisestä poikkeavasta ratavalikoimasta ja autosarjoista joita riittää paljon ihan pelin hankintahinnalla (18eur tarjouksessa!)
Kokeilepa Automobilista kakkosessa BMW M1:stä ja Ultima Race:a. Molemmissa on tosi makeat äänet ja ajotuntumassa on jotain sellaista, joka saa ainakin itselleni tunteen siitä, että renkaat tarraa asfalttiin ja joustaa alla.

rFactor:ia ja Raceroomia harkitsin, mutta eiköhän tässä ole jo pelattavaa + että rigissä myös lentovermeet ja sitäkin puolta olisi tarkoitus joskus ehtiä/jaksaa pelaamaan.
Sinun on pakko kokeilla rFactor 2:sta :D. Sebring radaksi ja vaikkapa jokin GT3 auto alle (esim. Porsche). FFB-efektit ovat tuossa yhdistelmässä niin taivaalliset, ettei mikään muu peli pääse edes lähelle. FFB voi tuntua hiukan omituiselta aluksi (koska se on niin erilainen kuin muissa peleissä), mutta kun antaa aisteilleen edes tunnin verran aikaa tottua tuohon, niin se alkaa tuntumaan tosi realistiselta.
 
No pärkkäle, tuli vielä sekin ostettua (15eur) :shy:

Ei mulla aika ja puhti riitä näihin kaikkiin, mut eipähän ole ainakaan vapaa-ajan ongelmia.
50 alkaa lähestyä, ni näissä taitaa olla pelattavaa jo mun pelieliniän ajan...tai ainakin kunnes seuraava taas vähän parempi simu julkaistaan ;)
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 315
kerrohan @Make73 kokemuksia indexillä tuosta rfactor2sta. on tuossa listalla mutta kun on jo niin vanha peli niin en ole "raaskinut" ostaa kuleksimaan :)
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
Mitä iRacingissä saa 18 €urolla? Yhden radan ja puolikkaan auton... :lol:
Olipa surkea vertaus. Sulla on tossa vaiheessa jo se peruscontent alla vähintään..
Muutenkaan en nyt lähtis kauheasti vertailemaan kk-maksullista täysiveristä simulaattoria johkin massoille suunnattuun simcadeen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
341

Niin no, saahan sillä 18€urolla sen peruskontentin pariksi kuukaudeksi...
Laitetaan tähänkin hymiö, ettei joku ota tätä liian vakavasti! :p
 
Liittynyt
09.08.2019
Viestejä
385
Mitä iRacingissä saa 18 €urolla? Yhden radan ja puolikkaan auton... :lol:
Tämän kyllä tiedän. Kesällä meni +600€ iRalliin. Onneksi oli silloin rahaa panostaa koko simulaattoriin niin nyt voi aika "rennosti" vain ajaa sarjoja joita haluaa ajaa.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
...Automobilista 2...

...RTX 3080 / 9700K / Valve Index...

...Ilmeisesti AI ja yö/hämärä taitaa olla cocktail jolla ei VR:llä saa sulavaa 90fps millään?...
Sain toimimaan mukavasti.
fpsVR on kyllä ehdoton työkalu sopivien asetusten hakemiseen VR:llä, nyt tarjouksessakin ja hintaa 2 euroa ja rapiat ;)

EDIT: Näemmä vastustajien määrä vaikuttaa paljon ja myös vuorokaudenaika...pitää vielä hakea sellaista kultaista keskitietä säätöihin.
Miltei pimeässä pystyi laittamaan kaikki grafiikka-asetukset täysille AI vastustajia ollessa 15, mutta kun aamu valkeni niin fps tippui kuin lehmän häntä eli ainakin varjon laatua syytä laskea maksimeista...

AMS2 VR fpsVR.jpg

AMS2 VR Virtual.jpg

AMS2 VR Performance 1.jpg

AMS2 VR Performance 2.jpg

AMS2 VR Visuals.jpg

ja Nvidian paneelissa...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
AMS2 VR Nvidia 1.jpg
AMS2 VR Nvidia 2.jpg

kerrohan @Make73 kokemuksia indexillä tuosta rfactor2sta. on tuossa listalla mutta kun on jo niin vanha peli niin en ole "raaskinut" ostaa kuleksimaan :)
Joo laitan kunhan sitä pääsen kunnolla testaamaan, muutama päivä töitä ja sit olis viikko vapaata ni ainakin ehtii.

@Henkka77 kannattaa joskus kokeilla näitä "simcade" pelejä, voit yllättyä positiivisesti...joo tiedän ettet koske tikullakaan muuhun kuin iRacingiin...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
341
Tämän kyllä tiedän. Kesällä meni +600€ iRalliin. Onneksi oli silloin rahaa panostaa koko simulaattoriin niin nyt voi aika "rennosti" vain ajaa sarjoja joita haluaa ajaa.
Mulla on tainnut mennä tänä vuonna saman verran, sisältäen parin vuoden lisenssin. Pitkän tauon jälkeen otin tammikuussa 5€/3kk...
Kokonaissummaan voi laittaa yhden nollan perään, jos laskee mukaan kaluston totaalisen uusimisen liikealustoineen. Homma läks niin sanotusti lapasesta! :rolleyes:

@Make73 Paljonko rF2 vei kovotilaa? Alkaa olemaan vapaa SSD-tila kortilla.
 
Liittynyt
09.07.2019
Viestejä
509
No pärkkäle, tuli vielä sekin ostettua (15eur) :shy:
Joudut sijoittamaan vielä lisää rahaa autoihin ja ratoihin... Sebring ja Nordschleife ei kumpikaan taida kuulua peruspakettiin, mutta ovat aika lailla pakko-ostoksia kyseisessä pelissä. GT3 autotkin tulee erillisien DLC pakettien mukana. Ovat kuitenkin hintansa väärtejä mielestäni.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
@Make73 Paljonko rF2 vei kovotilaa? Alkaa olemaan vapaa SSD-tila kortilla.
3,38 GB paikallisia tiedostoja.

Joudut sijoittamaan vielä lisää rahaa autoihin ja ratoihin... Sebring ja Nordschleife ei kumpikaan taida kuulua peruspakettiin, mutta ovat aika lailla pakko-ostoksia kyseisessä pelissä. GT3 autotkin tulee erillisien DLC pakettien mukana. Ovat kuitenkin hintansa väärtejä mielestäni.
Se ei kyllä ole tarkoitus...ihan joka peliin ei pysty lisäcontenttiin rahaa syytämään, iRacing on imassut miltei tonnin jo ja sitä tarkoitus tahkota jatkossakin.
Nämä muut mausteena ja vaihteluna kun parin tupakkiaskin hinnalla kerran sai alesta.
 
Liittynyt
09.07.2019
Viestejä
509
Olipa surkea vertaus. Sulla on tossa vaiheessa jo se peruscontent alla vähintään..
Muutenkaan en nyt lähtis kauheasti vertailemaan kk-maksullista täysiveristä simulaattoria johkin massoille suunnattuun simcadeen.
Minä taasen en lähtisi kauheasti kutsumaan Automobilista 2:sta "massoille suunnatuksi simcadeksi". Kyllä se on ihan täysiverinen simulaattori siinä kuin rFactor 2 ja ACC/AC:kin.
 
Liittynyt
09.07.2019
Viestejä
509
Se ei kyllä ole tarkoitus...ihan joka peliin ei pysty lisäcontenttiin rahaa syytämään, iRacing on imassut miltei tonnin jo ja sitä tarkoitus tahkota jatkossakin.
Nämä muut mausteena ja vaihteluna kun parin tupakkiaskin hinnalla kerran sai alesta.
Siellä on nyt hyvä alennuksia noista paketeistakin. Menee hukkaan se itse peliin sijoitettu raha, jos et hiukan lisää tuhlaa :D.
Ratapaketti
 
Liittynyt
09.07.2019
Viestejä
509
rFactor 2 GT3 paketti
Eli sisältää kaikki pelin 12 GT3 autoa ja hinta vain 15 EUR. Suosittelen. Samoin ne endurance paketit on hyviä. Reizan paketit jättäisin ostamatta (itselläni on nekin).
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
Steam tökkii, niin ei pääse tuhlaamaan nyt enempää :speechless:

Tuli hierottua noita VR asetuksia AMS2:lle kun huomasin että AI vastustajien pudotus 20-->15 saikin laittaa kaikki simmukarkit tappiin ja pysyi tasaisena 90fps...kunnes alkoi aamu sarastaa ja auringonsäteet loi varjoja, sitten menikin fps alas.
Tässä pelissä ei tunnu vaihtelu juuri näkyvän tai tuntuvan kun monessa muussa pelissä vaihtelu aiheuttaa pahoinvointia, yhtään framedroppia ei silti tullut.
Pitää jatkaa säätöjen keskitien hakemista joka toimisi olosuhteista riippumatta, ei niitä jaksa koko ajan säädellä.

Eilen ajoin samalla radalla GT3:lla kisan iRacing:ssä ja onhan tämä AMS2 siitä pykälän tai pari rennompaa menoa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuitenkin visuaalisuus, tuntuma ja äänet on huikeita.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
145
Ajas Make73 tuota samaa AMS2 nettipelinä ja laita videota. Kiinnostaisi nähdä miten tuon multiplayer toimii.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
385
Sinun on pakko kokeilla rFactor 2:sta :D. Sebring radaksi ja vaikkapa jokin GT3 auto alle (esim. Porsche). FFB-efektit ovat tuossa yhdistelmässä niin taivaalliset, ettei mikään muu peli pääse edes lähelle. FFB voi tuntua hiukan omituiselta aluksi (koska se on niin erilainen kuin muissa peleissä), mutta kun antaa aisteilleen edes tunnin verran aikaa tottua tuohon, niin se alkaa tuntumaan tosi realistiselta.
Kyllä ACC on jäänyt inan ns. "hyllyyn pölyttymään" kun tekee vaan mieli pelata rFactor2/Sebring/Ferrari 488GTE. On vaan niin ylivertainen tuntuma /ffb/ fiilis; vahva suositus myös täältä rFactor2.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
Tuli vielä kokeiltua rFactoria ja pitihän siihen sitten ostaa ne GT3:set ja ratapaketti :greedy::confused2:
Onhan tämä ihan loistava peli, joku voisi ehkä sanoa että vielä enemmän simulaattorimaisempi kuin iRacing.
Auton käytös on mun mielestä realistisempaa, tosin en ole koskaa ajellut kuin tuhnuilla siviiliautoilla, joten mistäpä minä kisa-autoista mitään tietäisin.

FFB tuntuma on tosiaan todella tarkka, tässä DD pääsee oikeuksiinsa kun tuntee ne pienetkin pidossa tapahtuvat muutokset.
Siihen on ilmeisesti tullut hiljattain uusi UI, vaikutti vähän bugiselta.

edit: Nyt enemmän sitä pelattua....vaikka FFB on erilainen niin ei se ajofysiikassa iRacing:ä hakkaa, joka kyllä omasta mielestä paras. Taitaa jäädä rFactor pölyttymään ja iRacing:n ohessa AMS2:sta vaihteluna.

iRacing, rFactory ja AMS2, kaikki ihan loistavia pelejä.
AMS2:sen luokittelisin edelleen aavistuksen kevyemmäksi peliksi, mutta siinä on sitä muista poikkeavaa sen verran että kuuluu kyllä pelivalikoimaan.

80-luvulla ihailtiin kodinkoneliikkeen ikkunassa Test Drive ykköstä kuinka hieno onkaan ja kyllä sitä sitten pelattiinkiin ihan urakalla.
Onhan ne pelit niistä ajoista muutuneet melkoisesti :)

Jostain syystä olen ottanut vain Nordscleifella videoita, tässä vielä rFactor 2:sen vastaava.
(taustalla kuuluva spotteri on CrewChief V4, toimii myös muissa peleissä)

Loppu oli harmillinen...eikö Audista saa pakkia päälle vaihdeläpysköillä?
(Pitää painaa N=neutral ja sitten saa pakin päälle)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
97
nimetön123123.png

Menipähän läheltä P2 sijoitus ohi. Kaveri keltaisessa autossa oli 0.1 sekuntia nopeampi tällä kertaa. :rolleyes:
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 315
mikä lie raceroomissa vrllä pelatessa (indexillä ) vaikka kaikki kamera liike on nollassa ni tulee joku ihme efekti ja kuvotus. fpst 70+
ja se pahaolo ei ihan helpolla enää tule, esim olen nyt lentäny DCSää kun on ilmaisena niin ei mitään oloja vaikka mitä immelmannia heittää.
 
Latailin Steamin workshopista modeja rFactorille (mm sen historic Spa:n) ja huomasin saman, ei varsinaisesti pahaa oloa mutta sellaista ikävää huimausta, tasaista 90fps.
Jotenkin eroavat pelintekijän radoista...ei ole kovin laadukkaita, niin autot kuin radatkaan.
Olisin poistanut ne asentamani modit, mutta pelissä lisäosien uninstall harmaana :hmm:
(edit: Kun lopettaa tilauksen workshopista, niin lisäosat poistetaan kun pelin käynnistää)

rFactorissa ei ilmeisesti saa sivupeilejä säädettyä?! Ne näyttää mihin sattuu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
59
Ajas Make73 tuota samaa AMS2 nettipelinä ja laita videota. Kiinnostaisi nähdä miten tuon multiplayer toimii.
Meikäläisen YouTube-kanavalta löytyy AMS2 liigakisoja katseltavaksi: Kanava

Mielestäni ihan ok on toiminut multiplayerinä, ei oo ollut pahoja lagikontakteja ym. verrattuna iRacingiin
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
On se iRacing siltikin vaan selkeä ykkönen mitä nyt näitä muita enemmän pelailin ja samoilla autoilla/radoilla vertailin.
rFactorin varmaan poistan koneelta (tulipahan sekin koestettua, vastaavan FFB tuntuman saa säätämällä näistä kahdesta muusta pelistä), mutta AMS2 tulee pelattua ajoittain kun siellä niitä erikoisempia kilpureita ja muutama kiva ratakin.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 315
Ams2 tuli juuri 1.1 päivitys, gt1 autoja ja spa, se ei tosin ole vielä kaiketi ihan valmis.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
341
Ams2 tuli juuri 1.1 päivitys
Racedepartmentin artikkelissa maininta devaajien suosituksesta poistaa Documents/Automobilista 2 -hakemisto ennen päivitystä:

IMPORTANT: Given the amount of substantive changes in this update, we strongly recommend all users to start a fresh profile by deleting their Documents/Automobilista 2 folder to avoid issues (this will be requested with far less regularity from this update onwards).
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
Ams2 tuli juuri 1.1 päivitys, gt1 autoja ja spa, se ei tosin ole vielä kaiketi ihan valmis.
Tänään ajoin GT1 Mesellä, ihmettelinkin oliko sitä tuossa pelissä aiemmin.
Hyvin tuntui ainakin yksinpeli toimivan.
 
Liittynyt
09.07.2019
Viestejä
509
On se iRacing siltikin vaan selkeä ykkönen mitä nyt näitä muita enemmän pelailin ja samoilla autoilla/radoilla vertailin.
rFactorin varmaan poistan koneelta (tulipahan sekin koestettua, vastaavan FFB tuntuman saa säätämällä näistä kahdesta muusta pelistä), mutta AMS2 tulee pelattua ajoittain kun siellä niitä erikoisempia kilpureita ja muutama kiva ratakin.
Itse en ole iRacingia ikinä kokeillut, joten paha sanoa sen FFB tuntumasta. Mutta yleinen konsensus suosii rFactorin toteutusta ja vaikka AMS2:ssa onkin aika hyvä FFB, niin ei se mielestäni yllä likimainkaan samalle tasolle kuin rFactorin FFB. Siinä vain tuntee jotenkin paremmin, että ollaanko pidon rajoilla ja varsinkin sen kun ne rajat ylitetään.

Lisäksi epätasaisilla radoilla (varsinkin Sebring) rFactorin FFB vain tuntuu niin makealta, että tulee hymy huulille ja tekee mieli ylitellä kanttareita pelkästään sen takia, että FFB tuntuu niin hauskalta :lol:.

Kokonaisuutena/pelinä rFactor on iästään huolimatta edelleen aika kamala raakile :darra:. Vanha UI oli hirveä ja suorastaan tuulahdus 90 luvulta. Uusikin UI on hidas, buginen ja edelleen aika epälooginen.
 
Liittynyt
09.08.2019
Viestejä
385
On se iRacing siltikin vaan selkeä ykkönen mitä nyt näitä muita enemmän pelailin ja samoilla autoilla/radoilla vertailin.
rFactorin varmaan poistan koneelta (tulipahan sekin koestettua, vastaavan FFB tuntuman saa säätämällä näistä kahdesta muusta pelistä), mutta AMS2 tulee pelattua ajoittain kun siellä niitä erikoisempia kilpureita ja muutama kiva ratakin.
Itselläni samoja kokemuksia. :) Sen verran on eri ajopelejä tässä vuosien aikana pelattuna niistä Grammondin GP peleistä lähtien että aina jos käy välillä ajamassa jotain muuta niin palatessaan takaisin iRacingiin huomaa miten hiotumpi esim ajomalli on verrattuna mihin tahansa muuhun.

Ite mietin just et käviskö tuo AMS2 semmoseen rentoon ei niin hampaat irvessä ajamiseen kun ensiviikolla pitäis tulla Rift S kypärä. VR moodi on kuulemma kehuttu siinä. Muuallakin kun tässä ketjussa.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
Ite mietin just et käviskö tuo AMS2 semmoseen rentoon ei niin hampaat irvessä ajamiseen kun ensiviikolla pitäis tulla Rift S kypärä. VR moodi on kuulemma kehuttu siinä. Muuallakin kun tässä ketjussa.
Semmoseen juurikin sopii loistavasti ja on hieno peli VR:llä!
Jos Sulla jää aikaa iRacing:stä, niin ehdottomasti hankintaan.
5.pv taitaa loppua Steamin jouluale.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
145
Meikäläisen YouTube-kanavalta löytyy AMS2 liigakisoja katseltavaksi: Kanava

Mielestäni ihan ok on toiminut multiplayerinä, ei oo ollut pahoja lagikontakteja ym. verrattuna iRacingiin
Yllätti kyllä tuo ajon siisteys, kun luulisi, että tälläisessä autopelissä ilman mitään penalteja moni ajaisi tahallaan kolareja.

Pitäsiköhän tämä ottaa tuolla tarjoushinnalla ainakin testiin. Mikään yksinpeli AI:ä vastaan ei kyllä autopeleissä kiinnosta mutta jos tuota moninpeliä kokeilisi.

Vähän epäselvää vain pärjääkö tuolla peruspelillä. Ainakin kaikki Spa ym. jää ajamatta.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
Koskahan tuo Spa on tulossa myyntiin :hmm:

Olen pelannut 170 kisaa moninpelinä iRacing:ssä.
Tiukoissa väännöissä tulee se ihmisvastustajan äly esiin ja homma on todella hauskaa, mutta vastaavasti ihan liikaa niitä idiootteja joiden mielestä mutkaan ajolinjalta pois kiilaaminen on oikea tapa ohituksiin tai pieni pusu persuukseen josta ei välttämättä tule edes SR alennusta, niin....kyllä siinä AI:ssa on omat puolensa.
Itse harrastan molempia, iRacing:ssä Time Trialia ja moninpeliä, AMS2:ssa AI:ta vastaan joka näemmä parani tässä uusimmassa päivityksessä (eivät enää "säiky" kun ajaa vierelle)

Toimiikos muilla autokohtainen FFB Gain säätö AMS2:ssa uusimman päivityksen myötä?
Ajoin eilen Super Carting:lla Nordschleifea ja ei tuntunut toimivan, ei hartiat ja ranteet kestä niillä FFB säädöillä jotka sopivat autoihin joissa ohjaustehostin.
edit: Korjattiin uusimmassa päivityksessä.

Sellainen puute AMS2:ssa että jos haluaa ratin läpysköjen sijaan käyttää sequentiaalia (esim GT1 Mese), niin se on aina erikseen määritettävä.
Sequlle saisi tulla oma kohtansa ohjaimen määrityksissä.
edit: Jaa, olis pitänyt uhrata kaksi minuuttia Googletukseen...
"If you open Fanatec wheel property and check "map sequential shifter to the shifter paddles"
then it works"
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
341
Koskahan tuo Spa on tulossa myyntiin
Steamin puolella vika, jos on uskominen devaajia. Kuulemma Nyrren kanssa oli sama vika.

Renato Simioni @ Reiza forums sanoi:
Regarding Spa unavailability for standalone purchase, its just one of those things unfortunately.. We need to wait for Steam to sort it out. Apologies for the inconvenience, we will report as soon as it gets sorted.

Track can still be acquired via Season Pass or Premium Track Pack for those who may lean in that direction.

Sellainen puute AMS2:ssa että jos haluaa ratin läpysköjen sijaan käyttää sequentiaalia (esim GT1 Mese), niin se on aina erikseen määritettävä.
Sequlle saisi tulla oma kohtansa ohjaimen määrityksissä.
Mieluummin kaikki kontrollit autokohtaisesti iRacingin tyyliin.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 868
Steamin puolella vika, jos on uskominen devaajia. Kuulemma Nyrren kanssa oli sama vika.

Mieluummin kaikki kontrollit autokohtaisesti iRacingin tyyliin.
Ok, no pitää katsoa kun joskus tulee.
Tuskin uusin DLC olis kuitenkaan ollut heti alessa.
Kiinnostaa se historic rata joka tulee myöhemmin tänä vuonna Spa:n hankkineille.

Joo toki kontrollit ois hyvä olla kuten autossa ne kuuluukin, mutta tuolla sai kuitenkin ongelman kierrettyä, just kokeilin ja hyvin toimii.

edit:
Toi aika-ajo onkin hauskaa kun saa ladattua setupin vaikka maailman kovimman ajan omaavalta :)
1609597981893.png
Toista kierrosta kun lähdin, niin moottori posahti :oops:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 494
Itselle edeleen epäselvää että onko nämä viime aikojen packit ja radat kuuluneet vieläkin siihen kalliimpaan hintaan jonka aikoinaan AMS2:sta maksoi.
edit. Ok, näyttää kaikki vielä kuuluvan 20-21 passiin joka itsellä alusta asti ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 315
Ostin silloin joskus sen 100e päkin ja kyllä kaikki tähän asti ilmestyneet on tulleet automaattisesti.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
383
Kovasti tulee ainakin päivityksiä AMS2,taas lataantumassa isohko päivitys.
Onko hyviä asetuksia ilta-auringon puu ym. varjoille,aika rosoisia,vipattaa ja väpättää pitkällä suoralla/horisontissa (esim. Nurburgring takasuora klo18) on shadows low tai ultra (MSAA high,muut ultra)?
Nvidia ohjauspanelistakin (3060ti) asetuksia kokeillut muutella,ei vaikutusta.
Ainoa mikä korjaa varjot on supersampling high (FXAA/SMAA low) pelin asetuksista,iskee vain aika rajusti FPS,muut high siinä vaiheessa.
MSAA.jpgsupersampling.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 657
Viestejä
4 220 776
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom