5G juttelua

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
190
Fwa ei toimi ollenkaan, vain internet toimii . On kyllä SA käytössä ja kummallista onkin, että tolpissa on vain noin 150m eroa ja lähempi tolppa antaa pääsääntöisesti 300/100 n78+n28 ja kauempin tolppa antaa 600+/100 n78. Toisessa tolpassa ei cellmapperin mukaan ole kuin n78.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
366
Kuinka pitkälle N78 kantaa, jos maasto on suht suosiollinen?

Meillä olisi kylän toisella laidalla masto, jossa on mm. B1, B3, B7 ja N78 taajuudet. Etäisyyttä mastolle on noin 3400 metriä. En tiedä maston korkeutta, mutta silmämääräisesti se vaikuttaisi olevan korkeampi kuin alueen keskiverrot mastot. Masto on mäen päällä ja mäen korkeus 220 metriä. Oma talomme on myös mäen päällä ja katon harja noin 220 metrin korkeudessa. Matkan varrella ei ole muita yhtä korkeita paikkoja, mutta noin 200 metrin päässä talosta on muutamia puita, jotka saattavat estää näköyhteyden. Liitteenä kuva, johon merkitty punaisella pallolla arvioitu suunta mastolle. (Heti kuvassa pallolla merkittyjen puiden jälkeen maa alkaa viettää jyrkästi alaspäin.)
esteet.jpeg Screenshot_20240227_181632.png
Jälkimmäisessä kuvassa janalla merkitty myös "lähimasto", jolle suora näköyhteys. Lähimastossa ainoastaan B3, B20 ja N28, joista pelkkä B3 tällä hetkellä käytössä. Kokeilin 5G yhteyttä, mutta lähimaston N28 (ja samoin B20) eivät merkittävästi kasvata latausnopeutta ja tuovat enemmän negatiivista vaihtelua viiveisiin.

Olisikohan mahdollista saada yhteys tuohon etäänpänä olevaan mastoon, jos kiinnittäisi nykyisen ZTE MC7010 modeemin katolle, taikka ostaisi toisen modeemin ja siihen kaksi paneeliantennia?
 
Liittynyt
19.03.2021
Viestejä
387
Kuinka pitkälle N78 kantaa, jos maasto on suht suosiollinen?

Olisikohan mahdollista saada yhteys tuohon etäänpänä olevaan mastoon, jos kiinnittäisi nykyisen ZTE MC7010 modeemin katolle, taikka ostaisi toisen modeemin ja siihen kaksi paneeliantennia?
Kyllä se N78 todella pitkälle kantaa suosiollisella maastolla. Itsellä mökillä mastoon 7km meren yli, maston kärki näkyy hiukan puiden takaa, signaali on hyvä ja nopeudet aina 400M liittymän maksimit.

Tuolla modeemilla voit solulukituksella koittaa yhteyttä mihin tahansa alueen mastoon, ohjeet laitteen omassa ketjussa
 
Modeemin hallintasivu valitettavasti tällä hetkellä lukossa. Aiheesta enemmän modeemin ketjussa.
 
Liittynyt
18.03.2019
Viestejä
582
Itse olen taistellut 5G modeemin kanssa viikkoja. Ei saa yhteyttä n78 bandillä vaikka etäisyyttä n. 700m ja asun mäen päällä. Tosin ei näköyhteyttä mastoon, jonkin verran puustoa ja taloja välissä.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 922
@Kidov Sitten vaan sitä antenniputkea katonharjalta esim. 10-15metriä, sinne 5G ulkoreititin eli jää antennikaapelin vaimennukset pois ja parempi et jos saat puiden yläpuolelle. Se on sen parempi, mitä korkeammalle saat.
Ja jos antennimastoon, niin kunhan muistat sen maadoituksen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
34
Ei tiedä pitäisikö taas itkeä vai nauraa. Elisa tekee verkonpäivityksiä alueelle 2pv sitten, aikaisemmin 5G kotiliittymä joka on toiminut keskimäärin 650Mb/s alas ja 100Mb/s ylös, muuttuu yhtäkkiä dl kaistaltaan 50-100Mb/s ja ul kaista heiluu edelleen 100Mb/s tienoilla. Vikapalvelusta sanotaan: "Juu, tuommoisia lukemia tuo lähitolppa antaa, laitan viestiä verkkosuunnittelijalle, että saadaan tulevaisuudessa lisää kaistaa." Luojan kiitos valokuituyhteys tulee kevään/kesän aikana, siinä ei ainakaan yhtäkkiä katoa 90% yhteydestä "verkonpäivityksen" mukana. Vittu mitä paskaa!
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 553

Tämä on asia josta on ajoittain varoiteltu. Se että se mobiiliverkkoon perustuva yhteys toimii, voikin jonakin päivänä mennä huonommaksi, muun muassa mastoon tehtävien uudistusten johdosta.
En tiedä onko kyseessä yleisemmin softapuolen muutokset vai esim keilojen uudelleen suuntaus, vai jonkin tukiaseman käytöstä poistaminen ja ehkä uuden pykääminen "paremmalle" paikalle.

Mutta yhtä kaikki, ei voi luottaa että se toimisi aina jos tänään tai eilen toimikin.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
370
Elisa 5G SA liittymä aktivoitu käyttöön MC7010:lla. Ei vaikutusta, onko APN asetus "fwa" vai "internet", molemmilla toimii samalla tavalla.

Edelleenkään ei Speedtestin mukaan tule, kuin abt 600M alas vaikka 1000M liittymä. Tämä tilanne on ollut alusta alkaen myös 5G NSA:n kanssa.
Epäilys alusta lähtien ollut, että väärä profiili päällä, koska leikkuri tuohon 600M liittymän tasolle. Eikö tuolla yhdellä N78 bandilla pitäisi kuitenkin enemmän saada?

Tolppa on näköetäisyydellä, about 500m päässä. Toki modeemi on talon seinän suuntaisesti asennettu ja masto on 90 asteen kulmassa. Voisiko antennin asentamisella L-sienätelineelle muka saada puuttuvan nopeuden? Edelleen epäilys, että ei voisi suuntauksesta johtua näin suora ja tasainen leikkuri nopeuteen?

Ping tippui 8-10ms NSA:han verrattuna ja on nyt tuossa n. 14ms tasolla.
1709281311235.png

1709281213629.png
 
Liittynyt
19.03.2021
Viestejä
387
Edelleen epäilys, että ei voisi suuntauksesta johtua näin suora ja tasainen leikkuri nopeuteen?

Ping tippui 8-10ms NSA:han verrattuna ja on nyt tuossa n. 14ms tasolla.
Voit kai NSA-tilassa koittaa antaako yli 600? Lisäksi modeemin asetuksissa on 5G-antennin toimintatila, oletko kokeillut sitä säätää? Tosin signaali ja sinr näyttäisi olevan oikein hyviä
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
370
Voit kai NSA-tilassa koittaa antaako yli 600? Lisäksi modeemin asetuksissa on 5G-antennin toimintatila, oletko kokeillut sitä säätää? Tosin signaali ja sinr näyttäisi olevan oikein hyviä
NSA-tilassa antaa ihan samaa. Toimintatiloilla "ympärisäteilevä" ja "suuntaava" välillä ei huomattavaa vaikutusta.
Mietinnässä, josko tuo mukana tullut injektori kirraisi? PoE-kytkin hankintalistalla aikavälillä x.

Elisan vikapalvelusta laittoivat viestiä verkonsuunnitteluun, josko saisivat lisää kapasiteettia mastolle. Kaikki kuulemma verkon puolelta näytti hyvältä ja päätelaite kiinni juuri siinä mastossa, missä pitikin.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
1 484

Ei kiirraa. Injektori toimii joko 100 tai 1000Mb linkillä eikä voi olla siltä väliltä. Jotenkin epäilisin että liittymän nopeusprofiilissa vikaa kun on noin tarkka rajaus nopeustestissä.
 
Näin mä tuota injektorihommaa, sekä profiiliakin oletin. Profiili on kuulemma kohdillaan. :rolleyes:
 
Liittynyt
28.05.2019
Viestejä
1 583
NSA-tilassa antaa ihan samaa. Toimintatiloilla "ympärisäteilevä" ja "suuntaava" välillä ei huomattavaa vaikutusta.
Mietinnässä, josko tuo mukana tullut injektori kirraisi? PoE-kytkin hankintalistalla aikavälillä x.

Elisan vikapalvelusta laittoivat viestiä verkonsuunnitteluun, josko saisivat lisää kapasiteettia mastolle. Kaikki kuulemma verkon puolelta näytti hyvältä ja päätelaite kiinni juuri siinä mastossa, missä pitikin.
Kyllä tuo vähän haiskahtaa, että nopeusprofiili voisi olla jumittunut tuohon 600M rajaan. Olisin kyllä Elisan aspaan uudestaan asiassa yhteydessä ja tarkistuttaisin asian.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 922
Näin mä tuota injektorihommaa, sekä profiiliakin oletin. Profiili on kuulemma kohdillaan. :rolleyes:
Vähän epäilen Elisan puhuvan omiaan profiilin suhteen eli itse Elisan Prepaid Turbo 5G sekä Saunalahti mobiililaajakaista 5G 600M saanut kummallakin monesti sinne jopa 710/59Mbit/s latausnopeuksia.
Eikä ole ensimmäinen kerta, ku Elisalla jotain söhlinkiä liittymässä. Oli aikanaan Elisalta mobiililaajakaista 5G 600M ja siitä Mobiililaajakaista 4G 100M, niin pysyi edelleen vanhalla profiililla ja
jouduin joskus Elisan vikapalveluun soittelemaan, kun muuttui Huoleton 4G 100Mbit/s -> 5G 300M. Vikapalvelu näki suoraan, että vanha profiili päällä.
 
Vikapalvelun mukaan profiili kunnossa. En oikein tiedä mitä kautta tuota pitäisi lähteä enempää tutkimaam. Tekis mieli tilata kokonaan uutena Huaweilla toi 1G omakaista. Tulis uudet simit ja numerot yms. Ehkä saatan tätä testatakin, ainahan sen voi palautella.
 
Voishan tuota simmiä (ja reititintä) käydä testaamassa jossain ihan muun maston alueella ja katsoa paljonko tulee. Jos vielä näyttää tarkkaa 600Mb niin sitten vielä sim johonkin toiseen puhelimeen tms. ja testaus.
 
Lähinnä operaattorin puolelta meinasin tuota jatkotutkimista.

Jos olisi ylimääräistä aikaa (eikä muita velvoitteita) ja kotibitin tarve olla päällä vain itselle sopivana aikana, niin lähtisin kyllä testailemaan modeemia toisaallakin. Tuo SIMin testaus olisi pienemmällä vaivalla (ja downtimellä) toki tehtävissä.
 
k70

Liittynyt
12.07.2017
Viestejä
548
Vikapalvelun mukaan profiili kunnossa. En oikein tiedä mitä kautta tuota pitäisi lähteä enempää tutkimaam. Tekis mieli tilata kokonaan uutena Huaweilla toi 1G omakaista. Tulis uudet simit ja numerot yms. Ehkä saatan tätä testatakin, ainahan sen voi palautella.
Tai jos löytyisi tuttu, jolla on yli 600M liittymä, niin voisi testata samaa tukiasemaa eri liittymällä. Saisi vertailukelpoista dataa, kun voisi testata vielä samoihin aikoihin, niin ei muu liikenne voisi vaikuttaa.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 922
Tai jos löytyisi tuttu, jolla on yli 600M liittymä, niin voisi testata samaa tukiasemaa eri liittymällä. Saisi vertailukelpoista dataa, kun voisi testata vielä samoihin aikoihin, niin ei muu liikenne voisi vaikuttaa.
Koittaa myös yöaikaan, niin tulee varmuus asiaan. Tai sitten Elisalta prepaid-liittymä, siihen turbo 5G eli tuohan on tosiaan 600Mbit/s, mutt tuolla pääsee sinne jopa 710/55Mbit/s lukemiin jopa.
 
Liittynyt
01.09.2023
Viestejä
8
Kohta palaa hermo näiden mobiiliyhteyksien kanssa. Aina tulee tasainen 14Mbs Down vaikka päällään seisoisi.

- Miksiköhän Iskra 2 x P-58 suunta-antennia ei paranna yhteyttä lainkaan? Tietääkseni 5G:n N28 on 700Mhz taajuudella, jota P58:n pitäisi tukea. Ostin antennit käytettynä, mutta "kuulemma" toimivina.

Kalusto:
- Modeemi Teltonika TRB500, uusin firmis
- Antennit joko Teltonikan omat x 4 tai 2 x P58 Iskra, etäisyys 96cm toisistaan. Tolpassa n. 2m korkeudella katosta. 10m mukana tulleet kaapelit

Matkaa mastoon noin 2 km linnun tietä, ei mäkiä välissä.
Testattu DNA, Telia ja MOI:n liittymillä, kaikilla samat lukemat. Tämä johtunee tuosta DNA & Telia yhteisverkosta? Ja Moi toki käyttää DNA:n verkkoa. Kaikissa 5G paketti.

Lisäksi naapurissa n. 200m päässä tulee 200-300Mbs DNA:n ulkomokkulalla samasta mastosta, prkl!

Aluksi testasin Teltonikan omilla antenneilla ja 4G lukitus päällä. RSSI näkyy vain LTE B20 kaistalta, liekö normaalia? RSRP aivan onneton. Yhteys toimii OK.

1709485960724.png

Sitten Teltonikan omat antennit ja vapaa verkon valinta. Nopeus ei muutu mihinkään, pingi kasvoi.

1709486033610.png

Lopuksi P58 suunta-antennit. Eroa ei edes huomaa. B20 kaistan arvot itse asiassa huononivat.

1709486097393.png

- Antennien suuntaus kartasta, tarkastettu kompassilla ja varmasti sama lähin masto, johon reititin yhdistää omilla antenneillakin.
- Outoa on myös, että antenni kääntely 90° ei vaikuta lainkaan, ihan kuin Teltonika ei käyttäisi edes niitä?

Teltonikassa on 4 x antennit, mutta niiden käytöstä ei ole kirjoitettu missään. Testasin sekä uloimmissa että muissakin liittimissä, ei vaikutusta.

Masto: Cellular Tower and Signal Map
(Telia & DNA yhteisverkko - 41211 masto)

Oma sijainti n. 2km kaakkoon.

"On tämä saa##na työmaa!"
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 453

TRB500 en tiedä mutta ainakin Teltonikan RUTX50:ssä modeemin päivittäminen paransi toimivuutta ainakin parissa duunissa olevassa yksilössä huomattavasti, tosin nuo olivat aika vanhoja laitteita, hankittu lähes heti julkaisun jälkeen. Eli oletko kokeillut löytyykö modeemille päivityksiä? Ainakin RUTX50:stä (ja muista malleista) löytyy siitä samalta firmispäivityssivulta modeemin päivitystoiminto.
 
Päivitetty jo, ei vaikutusta :(
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
2 052
Kohta palaa hermo näiden mobiiliyhteyksien kanssa. Aina tulee tasainen 14Mbs Down vaikka päällään seisoisi.

- Miksiköhän Iskra 2 x P-58 suunta-antennia ei paranna yhteyttä lainkaan? Tietääkseni 5G:n N28 on 700Mhz taajuudella, jota P58:n pitäisi tukea. Ostin antennit käytettynä, mutta "kuulemma" toimivina.

Kalusto:
- Modeemi Teltonika TRB500, uusin firmis
- Antennit joko Teltonikan omat x 4 tai 2 x P58 Iskra, etäisyys 96cm toisistaan. Tolpassa n. 2m korkeudella katosta. 10m mukana tulleet kaapelit

Matkaa mastoon noin 2 km linnun tietä, ei mäkiä välissä.
Testattu DNA, Telia ja MOI:n liittymillä, kaikilla samat lukemat. Tämä johtunee tuosta DNA & Telia yhteisverkosta? Ja Moi toki käyttää DNA:n verkkoa. Kaikissa 5G paketti.

Lisäksi naapurissa n. 200m päässä tulee 200-300Mbs DNA:n ulkomokkulalla samasta mastosta, prkl!

Aluksi testasin Teltonikan omilla antenneilla ja 4G lukitus päällä. RSSI näkyy vain LTE B20 kaistalta, liekö normaalia? RSRP aivan onneton. Yhteys toimii OK.

Sitten Teltonikan omat antennit ja vapaa verkon valinta. Nopeus ei muutu mihinkään, pingi kasvoi.

Lopuksi P58 suunta-antennit. Eroa ei edes huomaa. B20 kaistan arvot itse asiassa huononivat.

- Antennien suuntaus kartasta, tarkastettu kompassilla ja varmasti sama lähin masto, johon reititin yhdistää omilla antenneillakin.
- Outoa on myös, että antenni kääntely 90° ei vaikuta lainkaan, ihan kuin Teltonika ei käyttäisi edes niitä?

Teltonikassa on 4 x antennit, mutta niiden käytöstä ei ole kirjoitettu missään. Testasin sekä uloimmissa että muissakin liittimissä, ei vaikutusta.

Masto: Cellular Tower and Signal Map
(Telia & DNA yhteisverkko - 41211 masto)

Oma sijainti n. 2km kaakkoon.

"On tämä saa##na työmaa!"
Mitäs vauhteja puhelin antaa tuossa samassa paikassa missä Teltonika asennettu?
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
100

Teltonika suosittaa käyttämään neljän antennin konfiguraatiota: Where are which antenna connectors located on the TRB500? - Crowd Support Forum | Teltonika Networks

Kahdella suunta-antennilla kannattaa kokeilla ensimmäistä ja viimeistä liitintä.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
2 052
Tehdasasetusten palautus, koska laite ei tunnu toimivan oikein. RSRP heikkous on ongelma, ja ei päästä oikein alkua pitemmälle. Alustavasti vaikuttaisi ongelma jäävän laitteeseen, koska kahdella eri antennityypillä tilanne ei paremmaksi muutu. RSRP pitää saada eloa.
 
Äsken (taas) palautin tehdasasetukset, ei vaikutusta. Ihme homma, että Samsung S22 saa sisällä yli 100Mbs downlinkin jatkuvasti, mutta Teltonika ei millään setupilla edes 20Mbs.
 
Miten toimisi Elisan verkossa? Nyt kaikki (DNA, Telia, Moi) ovat yhteydessä samaan tukiasemaan.
 
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
273
Mikä olisi tällä hetkellä toimintavarmin ja nopein 5G-ulkomodeemi. Sijoitus tulisi antennimastoon talon katolla ja virta pitäisi tulla POE:llä. Tällä hetkellä paras 4G-tolppa on 4,2 km päässä ja nopeudet pyörii siinä 60-170mb. Taajuuksilla B3+B7+B1. Voiko tuohon edes odottaa nopeuslisäystä 5G-taajuuksilla?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 847
Pystyykö tällä kokeilemaan 5G:tä?

En viitsi ostaa vaan todetakseni ettei tohon saa 5G pakettia. Ja juu aspa varmaan tietäisi jos jaksaa jonottaa siellä.
 
Liittynyt
02.11.2020
Viestejä
800

Screenshot_20240304-181713.png
Tuollaisia paketteja noihin myydään pitäisi ainakin saada ladattua niille liittymille mitä myydään r-kioskilla 5,90€ taisi maksaa + tuo paketti sitten siihen.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
370
Elisa 5G SA liittymä aktivoitu käyttöön MC7010:lla. Ei vaikutusta, onko APN asetus "fwa" vai "internet", molemmilla toimii samalla tavalla.

Edelleenkään ei Speedtestin mukaan tule, kuin abt 600M alas vaikka 1000M liittymä. Tämä tilanne on ollut alusta alkaen myös 5G NSA:n kanssa.
Epäilys alusta lähtien ollut, että väärä profiili päällä, koska leikkuri tuohon 600M liittymän tasolle. Eikö tuolla yhdellä N78 bandilla pitäisi kuitenkin enemmän saada?

Tolppa on näköetäisyydellä, about 500m päässä. Toki modeemi on talon seinän suuntaisesti asennettu ja masto on 90 asteen kulmassa. Voisiko antennin asentamisella L-sienätelineelle muka saada puuttuvan nopeuden? Edelleen epäilys, että ei voisi suuntauksesta johtua näin suora ja tasainen leikkuri nopeuteen?

Ping tippui 8-10ms NSA:han verrattuna ja on nyt tuossa n. 14ms tasolla.

Omakaista-liittymä peruutukseen ja vanha XXL liittymä takaisin. Ei tuo SA tuonut lopulta haluttua lisää NSA:han verrattuna viikonlopun testailun perusteella.

Menetti nyt tuon pelkän liittymäpäivityksen ja ”Huaweittoman vaihtoehdon”, mutta ei tuo ~12€/kk lisää siitä hyvästä nyt ollut väärti.
 
Miksi toisikaan lisänopeutta? 4G:n tuoma nopeustuki puuttuu SA:sta
 
Kamikaze

Incoming
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
427
Itsekin tullut muutaman päivän ajan testailtua Omakaista XXL SA ja Kotinetti 600 NSA liittymiä vierekkäin.
Kotinetti antaa koko ajan 500-600/100 ja Omakaista noin 400-500/100.
NSA:n puolella nopeudet ovat siis paremmat, mutta SA:lla pingit aavistuksen paremmat (n. 5ms). Signaalit molemmilla erinomaiset.
On kyllä vähän siinä ja tässä että onko tuosta SA-verkosta mitään iloa kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
370
Miksi toisikaan lisänopeutta? 4G:n tuoma nopeustuki puuttuu SA:sta
Lainatussa viestissä en suoraan lisänopeudesta puhunutkaan.

Toki testiin lähtiessä pienesti toivoin, että tuolla liittymämuutoksella olisi jonkinlainen profiili tmv. rajoite nopeuteenkin liittyen löytynyt ja poistunut.

Viime yönä vaihtunut takaisin liittymä ja nyt viimeisimmät muutamat testit kellottaneet down: 740-836 up: 87-98 väliä aamun / aamupäivän aikana.
Placeboa, verkonkuormitusta (sen puutetta), vai mitä, mutta parempi kuin ennen jumppaan ryhtymistä 1,5 vuoden otannalla. :hmm:
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
370
Miksiköhän pingi on noin huono? Onko Etelä-Suomessa? Mulla on samalle testiserverille pingit samaa luokkaa DNA NSA:llakin
Kyllä, PK-seudulla. Itsellä DNA:n puhelinliittymällä myös huomattavasti alhaisempi latenssi. Elisan verkossa tuota latenssia alkaa keräämään mtr:n mukaan.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 875
Tuossa rupeaa tulemaan vaan sitä viivettä pakostikkin ja vielä kun lyödään erikseen se videon pakkaus
Sehän viive on ongelma välimatkan kasvaessa myös valokuituliittymissä. Ihan puhdasta höpöhöpöä, että voisi vaikka bändinä jammailla yhdessä netissä edes valokuidulla kun osallistujat ovat eri puolilta maailmaa.

5G tuo siihen päälle vain lisää viivettä kun 5G tukiasemasta eteenpäin se data kulkee valokuidussa.

Sitten yhdessä jammailu onnistuisi vaikka eri planeetoilta käsin ilman viiveitä kun dataa välitettäisiin valoa nopeampaa ilman viiveitä vaikka lomittuneiden hiukkasten avulla. Tosin taitaa olla sen verran kaukaista tulevaisuutta, että ei meidän elinaikana kaupallisesti siirretä dataa kuluttajien välillä lomittuneilla hiukkasilla.

Sehän videopakkaus ja äänenpakkaus aina aiheuttaa viivettä. Tosin varmaan pakkaimesta riippuu paljon se viive, Toisaalta voihan se äänen ja videon välittää käyttäjien välillä pakkaamattomanakin. Sehän 4k kuva 50 Hz taajuudella vie noin 12 gigabittiä sekunnissa pakkaamattomana. Eli ei riitä mikään 5G@700Mhz verkko siihen mitenkään. Ehkä joku mmWave 5G verkko alkaa nopeuden puolesta optimiolosuhteissa riittää kun pääsee tyhjään verkkoon paukuttamaan.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 922
Jaahas, Elisa on sitten ruvennut tuomaan puhelinliittymiin nopeamman upin. Eli näyttää olevan OmaElisasta katsottuna Elisa Rajaton 5G 600M eli sopimusehdoissa 600/75Mbit/s ja nuokin on arvioituja nopeuksia. Lähtevä näytti ensin nousevan sinne tyyliin 150-160Mbit/s, josta laskee tuohon

Ja sopimusehdoissa Elisa Rajaton 5G 1000M on 1000/100Mbit/s profiili käytössä. Taas Elisa Rajaton 5G 300M on 300/50Mbit/s. Nuokin arvioituja

Nopeammasta nyt tiedä...
Hidastuu vain. Hiihtolomaviikko...

Screenshot_2024-03-06-15-00-06-45_79d0ff8f9752a3fc32487e6d62330a6a.jpg
 
Kamikaze

Incoming
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
427
Itsekin tullut muutaman päivän ajan testailtua Omakaista XXL SA ja Kotinetti 600 NSA liittymiä vierekkäin.
Kotinetti antaa koko ajan 500-600/100 ja Omakaista noin 400-500/100.
NSA:n puolella nopeudet ovat siis paremmat, mutta SA:lla pingit aavistuksen paremmat (n. 5ms). Signaalit molemmilla erinomaiset.
On kyllä vähän siinä ja tässä että onko tuosta SA-verkosta mitään iloa kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa.
No nyt tänään nopeudet on sit mystisesti nousseet.
SA antaa jo 850/100 nopeuksia, ping n. 10ms. Irtisanoin Kotinetin ja tällä nyt sit mennään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 446
Viestejä
4 215 094
Jäsenet
71 055
Uusin jäsen
Zodiac1984

Hinta.fi

Ylös Bottom