4K Televisio PC-näyttönä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja demu
  • Aloitettu Aloitettu
Tuli hankittua LG C3 42" PC-näytöksi ja muutoin olen ollut tyytyväinen, vaikka toki totuttelua vaatii 34" UW:n jälkeen, mutta kiinnitin huomiota kuvan outoon käyttäytymiseen scrollatessa. Eli esimerkiksi jos scrollaan vierittämällä rullaa niin välillä ainakin Macilla tuntui, että osa sisällöstä liikkuu hieman eri tahtiin kuin muu ja saa kuvan näyttämään suttuiselta/lagiselta. Tuntuu hieman ikävältä silmissä ja vaikea myös saada selvää kuvasta, jos esim. koittaa silmäillä pidemmän tekstin läpi. Windowsilla en ole havainnut vastaavaa normaalisti scrollatessa mutta jos painan rullan pohjaan ja sitä kautta siirrän kuvaa niin ruutuun ilmestyy yksi selkeä poikittaislinja (full screenillä melko keskelle), jonka kohdalla kuva liikkuu oudosti verrattuna muuhun ruutuun. En oikein osaa selittää paremmin mutta onko tullut muilla vastaan ja onko tuo ominaisuus vai voiko siihen vaikuttaa jollain säädöillä?

Vai voiko tuo liittyä kenties siihen, että toistaiseksi käytän ruutua 4K@60Hz parempien piuhojen/adapterien puuttuessa? Johon liittyen, onko tullut vastaan Suomessa järkevän hintaisia DP1.4->HDMI2.1 piuhoja? Tuntuu ettei juuri mikään Suomessa toimiva kauppa myy tällaisia. Aikalailla ainoa vastaan tullut maksoi jonkun 70€ mikä hieman hiertää, kun Amazon.de saisi n. 30€ mutta siellä saa sitten maksaa päälle 15€ posteja (toki tulisi silti halvemmaksi).

Tuosta voi olla mahdollisesti jotain hyötyä:
 
Millä etäisyydellä teillä nuo nelikakkoset on työpöytäkäytössä? Pitäs ehkä näyttöäkin tässä uusia, mutta OLED ultrawidet eivät ole vielä vakuuttaneet. Vois tommonen telkku toimia hyvänä siltana, sit vois heittää makkariin telkuksi myöhemmin.
 
Mulla on 80cm syvällä pöydällä ja olisko tuolloin katseluetäisyys noin 85-90cm. Jalusta tuo ulkomuistista näyttöä pöydällä noin kymmenisen senttiä sisäänpäin. Sanoisin tuollaisen 90cm etäisyyden olevan aika hyvä tälle.
 
Millä etäisyydellä teillä nuo nelikakkoset on työpöytäkäytössä? Pitäs ehkä näyttöäkin tässä uusia, mutta OLED ultrawidet eivät ole vielä vakuuttaneet. Vois tommonen telkku toimia hyvänä siltana, sit vois heittää makkariin telkuksi myöhemmin.

Toi 43" samsungi on perus ikean sähköpöydällä, eli oisko metri max katseluetäisyyttä.
 
Ikean Galant on 80cm, joten... 70cm? Ei se 43" ihan seinässä kiinni ollut.
Nyt on sen tilalla 45" acerin uw ja vielä lähempänä, oikein hyvin toimii.
 
Kaikkeen tottuu. Itsellä 48" tämmöisen 70cm syvän pöydän reunassa. Jalusta kun on mitä on eli telkkari ei ole seinässä kiinni niin olisiko noin 60cm etäisyys. Hyvin toimii ja mukava pelata pelejä ja tehdä töitä. 32" 4k 240Hz näyttöä miettinyt mutta pitäisi ostaa hyvät kiikarit samalla että näkee enää mitään kun tottunut tähän. :D
 
Reilu 4 vuotta on nyt LG CX 48 ollut ja nyt huomasin, että pikseleitä on kuollut laumoittain.
Kaikki edesmenneet pikselit ovat kuva-alueen reunoilla, esimmäkseen parin sentin etäisyydellä reunoista.
Eli eivät nuo millään tavalla häiritse vielä. Ehkä niitä on ollut kauemminkin, mutta nyt vasta olen ne tiedostanut.
Ei siinä mitään, kyllä tämä hintansa edestä on kestänyt jo. 4K 120Hz ei ole vieläkään itsestäänselvyys. Seuraava näyttö on varmasti samaa kokoluokkaa ja samalla tekniikalla.

cx.jpg
 
48" ja 70cm samoin, kun ei perus kirjoituspöydästä enempää syvyyttä löydy. En ole pitänyt kriittisenä tarvetta lisäetäisyydelle, mutta olenkin varsin likinäköinen ja jo muksuna tuijottanut telkkaria läheltä. Varren päähän tuota olisi mielenkiintoista kokeilla, kun ohjaimen kanssa pelatessa tulee telkkua käännettyä.
 
Nyt kun pääsin töistä kotiin, 45" ultrawide on näytön alareunasta rintakehään 50cm päässä. Edesmennyt 43" on itseasiassa edelleen pöydällä tuolla uuden näytön takana, odottamassa seinätelineen asennusta.. :D Se on 70cm päässä monitorivarressa, joten en ihan huonosti arvannut.

16:9 korkeus tekee sen, että sitä on pakko pitää kauempana jotta näytön ylipäätään näkee kokonaan mutta sitten se on niin kaukana että pitää käyttää 125-150% skaalausta. Lisäksi se on siinä rajamailla että pitääkö käyttää luku/lähilaseja vai yleislaseja pelatessa. Toki se ei ole kaikkien ongelma :P Mulle pelikäytössä ton 45" 1440p on just hyvä, nämä windows-kirjoittelut teenkin toisella koneella. Pari isoa näyttöä on näitä Ikean Galantin hyötyjä...
 
Itse pidän tuota näkökentän ylikin menevää kokoa immersiivisenä peleissä. Tällä hetkellä kone muualla ja 27" kakkosnäyttö mukana ja tämmöisen postimerkin kanssa kokemus jää kyllä pahasti jälkeen siitä mihin tottunut. :D
 
Reilu 4 vuotta on nyt LG CX 48 ollut ja nyt huomasin, että pikseleitä on kuollut laumoittain.
Kaikki edesmenneet pikselit ovat kuva-alueen reunoilla, esimmäkseen parin sentin etäisyydellä reunoista.
Eli eivät nuo millään tavalla häiritse vielä. Ehkä niitä on ollut kauemminkin, mutta nyt vasta olen ne tiedostanut.
Ei siinä mitään, kyllä tämä hintansa edestä on kestänyt jo. 4K 120Hz ei ole vieläkään itsestäänselvyys. Seuraava näyttö on varmasti samaa kokoluokkaa ja samalla tekniikalla.

cx.jpg
Mulla tuli sama ja hain virhevastuun piiriin vähän korvausta myyjäliikkeeltä.

C3/C4 seuraavaksi BF-tarjouksista.
 
Kaikkeen tottuu. Itsellä 48" tämmöisen 70cm syvän pöydän reunassa. Jalusta kun on mitä on eli telkkari ei ole seinässä kiinni niin olisiko noin 60cm etäisyys. Hyvin toimii ja mukava pelata pelejä ja tehdä töitä. 32" 4k 240Hz näyttöä miettinyt mutta pitäisi ostaa hyvät kiikarit samalla että näkee enää mitään kun tottunut tähän. :D
Siirtää lähemmäksi sitä 32" ja laittaa vaikka erilliseen telineeseen, josta voi säätää helposti. Itsellä on tällä hetkellä erillisessä telineessä 34" Ultrawide näyttö, joka on aika lähellä naamaa kieltämättä. Monen mielestä ehkä liian lähellä. Olen tässä miettinyt myös päivitystä isompaan, mutta sitten pitäisi olla toki kauempana. Onneksi mahdollisuus on pitää näyttöä myös kauempana.
 
Kaikkeen tottuu. Itsellä 48" tämmöisen 70cm syvän pöydän reunassa. Jalusta kun on mitä on eli telkkari ei ole seinässä kiinni niin olisiko noin 60cm etäisyys. Hyvin toimii ja mukava pelata pelejä ja tehdä töitä. 32" 4k 240Hz näyttöä miettinyt mutta pitäisi ostaa hyvät kiikarit samalla että näkee enää mitään kun tottunut tähän. :D
Oma 48" CX on 80cm syvän pöydän reunassa Ergotronin HX-jalassa. Huvä etäisyys.
 
...Edesmennyt 43" on itseasiassa edelleen pöydällä tuolla uuden näytön takana, odottamassa seinätelineen asennusta.. :D Se on 70cm päässä monitorivarressa, joten en ihan huonosti arvannut....
Mikä monitorivarsi sulla on tuon vanhan ruudun kaverina? Neo G7 43" tartteis varren taakseen, jotta saa vapaata pöytätilaa siihen alle. Tahtoo isossa osassa varsia tulla joko painoraja vastaan, tai sitten maksiminosto varrella on liian pieni, että iso ruutu mahtuu paikalleen pöytäpinnan yläpuolelle.
 
Ergotron HX vahva suositus
 
Sellanen kierrätyksestä pelastettu kiinteä, eli pelkkä tanko missä on astetta jytympi varsi. Kuvan kaltainen mutta "tuplasti paksumpi".
1720608846026.png

Korkeuden kun laittaa kohdalleen, niin varren kanssa pystyy siirtämään jotain 30-40 senttiä eestaas telkkaria pöydällä.
 
Mulla on 42" c2 kiinni ARCTIC X1-3D. Hyvin säätyy korkeudet ja etäisyydet tilanteen mukaan ja ei oo hinnalla pilattu
 
Onko LG Oledin kanssa mikä kaapeli käytössä?
HDMI 2.1 -kaapeli. Deltacon kympin sellainen on toiminut usealla täällä. Itsellä oli myös mahdotonta ekalla kaapelilla saada yli 60hz 4k ilman ajoittaista no signalia. Tuolla meni sitten 120hz 4k eikä kertaakaan katkonut.
Periaatteessa tuo Hama vaikuttaa myös 2.1-kaapelilta, mutta mistäs noita tietää kokeilematta mikä on häiriötön ja mikä ei.
 
Viimeksi muokattu:
4K @ 120Hz @ 10bit @ 4:4:4 asetuksilla ajettaessa kaapelissa ei tarvitse kummoistakaan virhettä olla, että signaali alkaa pätkimään ja tämä voi vaihdella ihan kaapeliyksilöittäin.
Monesti olen käyttänyt esimerkkinä omaa tapausta, missä Club3D:n ihan sertifioitu HDMI 2.1 kaapeli tiputti signaalin, jos koitti nostaa joko hertsit yli 60 tai värisyvyyden 10bit. Takuuvaihdossa saatu kaapeli toimii oikein ja käytössä edelleen.
Toinen esimerkki on Amazon Basics kaapelit (taitaa olla vain 2.0, mutta näillä on ihan hyvä prosentti toimia 2.1), joita tilasin pari samaan aikaan. Yllättävästi 3 metrin kaapeli toimii, mutta 2 metrin kaapelilla on haasteita.

LTT testaili nipun kaapeleita aikoinaan ja jopa isoilla brändinimiltä voi siis saada huonolaatuista lakua
 
Tuollainen on toiminut itsellä, mutta selkeästi tuossakin on arvostelujen perusteella huhtikuussa tullut joku huonompi erä myyntiin. Kaapelit on niin bulkkikamaa, että samalla brändillä myytävän kaapelin valmistaja varmasti vaihtelee tilanteen mukaan.
 
Itsellä ollut nyt hetken aikaa tällainen UGREENin kaapeli https://www.amazon.de/dp/B0CJ4YGDJH?ref=ppx_yo2ov_dt_b_product_details&th=1 ja huomannut myös sen kanssa, että välillä tulee no signal. Liittynee jotenkin lepotilaan kun muistaakseni tapahtuu lähinnä silloin kun kone on jonkun aikaa käyttämättömänä. Eikä onnistu tuosta elpymään itsekseen vaan vaikuttaisi käytännössä vaativan piuhan irroittamisen koneesta tai uudelleenkäynnistyksen. En muista että aiemman perus-HDMI piuhan kanssa olisi moista tapahtunut mutta piti vaihtaa, kun sillä ei saanut 4K 120Hz.
 
Muistelisin kärsineeni vastaavista ongelmista aikoinaan, eli lepotilasta käynnistäessä ruutu pysyi mustana ja vain bootti yleensä auttoi, ellei jotenkin integroidun näytönohjaimen HDMI portin kautta saanut elpymään.
En tiedä onko tuo joku Nvidian bugi tms., mutta kun on oppinut käynnistämään TV:n ennen kuin herättää koneen, niin ei ole ongelmaan enää törmännyt.
Eli jos on tapana käynnistellä satunnaisessa järjestyksessä, niin kannattaa kokeilla.
 
Onko PC + TV jotenkin herkempi yhtälö kuin PS5 + TV näiden kaapelien suhteen ?
Ja mistä tämä johtuu ?
 
HDMI 2.1 -kaapeli. Deltacon kympin sellainen on toiminut usealla täällä. Itsellä oli myös mahdotonta ekalla kaapelilla saada yli 60hz 4k ilman ajoittaista no signalia. Tuolla meni sitten 120hz 4k eikä kertaakaan katkonut.
Periaatteessa tuo Hama vaikuttaa myös 2.1-kaapelilta, mutta mistäs noita tietää kokeilematta mikä on häiriötön ja mikä ei.
Kiitoksia tästä vinkistä. Deltacon kaapelilla toimii ongelmitta 4k 120Hz 10bit. Taisi Haman kaapeli olla maanantaikappale.
 
Goobayn HDMI-kaapeli on ollut itsellä C2:n kanssa käytössä ja pitkälti toiminut, ei ole ollut minkään sortin mustia ruutuja tms. Retroarchin kanssa muistan nähneeni VRR-vilkuntaa, mutta kyseinen ohjelma on ollut murheenkryyni muista syistä ja siksi jäänyt muutenkin vähemmälle käytölle.

Nyt löytyi ultrawide-tilalle ensimmäistä kertaa käyttöä, kun pelailin Siegeä pitkästä aikaa. Yllättävän nopsaan siihen tottui. En tiedä onko taktista hyötyä, mutta tämän myötä performanssi loksahti juuri oikealle tasolle, eli 120 fps @ max, ~90% kuormalla. 6800 XT vie näin 160-170W mikä on näillä keleillä sekin plussaa. Täytyy kokeilla samaa Huntin kanssa jahka ensi kuun iso tekninen päivitys saapuu. Näissä peleissä skaalaimet ovat sen verran primitiivisiä, ettei niitä kyllä mielellään käytä, joten tätä kautta lisäperffiä ottaa ennemmin.

Samalla alkaa toivomaan niitä 240hz telkkuja markkinoille, mutta täytyy vielä tässä vaiheessa ottaa järki käteen ja tyytyä kiltisti odottamaan kun eivät liene vielä ihan kulman takana, ja järkevähintaisessa raudassa ei riittäisi potkukaan. :D
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä onko uutta infoa, mutta vähän huolestuttavaa, varsinkin jos työkäytössä on telkkari.
"Teknisen analyysinsä kautta tutkijat osoittivat, että Samsungin ja LG:n tv-laitteet tallentavat ruutunäkymiä nimenomaan silloin, kun tv:tä on kytketty tietokoneeseen hdmi-johdolla ulkoiseksi näytöksi."
No, telkkarin nettiyhteyttä kun ei laita päälle niin pääsee tuostakin.

Huippusuositut äly-tv:t kärähtivät taas törkeästä vakoilusta: Tallentavat 2–100x sekunnissa kaiken mitä ruudulla näkyy, mainostajia varten – Ja yksityiset kuvat kaikkein tarkimmin
 
Kuullostaa vähän ufojutulta.
4K -kuvakaappauksen analysointi 100 kertaa sekunnissa vaatisi aika kovan prosessontitehon, jotta sieltä saataisiin mitään järjevää analysoitua.
Ja se tiedon vienti eteenpäin on sitten oma lukunsa.
Helpoitenhan tuosta pääsee, kun ottaa älytöllön ethernet -kaapelin irti tai katkaisee yhteyden WiFI -verkkoon.
Itse en kyllä ole huomannut LG OLED-näytöltä mitään merkittävää liikennettä netin suuntaan.
 
En ny tiedä onko ufoa: "ACR is a Shazam-like technology that works by periodically capturing the content displayed on a TV's screen and matching it against a content library to detect what content is being displayed at any given point in time"
Eli siellä vaan verrataan kuvankaappausta johonki olemassaolevaan kirjastoon, veikkaan ettei kovin isoa prossatehoa tuohon vaadita?
Ja eikai se tiedon vienti eteenpäin paljoa vaadi jos tuohon tyyliin verrataan?
 
En tiedä onko uutta infoa, mutta vähän huolestuttavaa, varsinkin jos työkäytössä on telkkari.
"Teknisen analyysinsä kautta tutkijat osoittivat, että Samsungin ja LG:n tv-laitteet tallentavat ruutunäkymiä nimenomaan silloin, kun tv:tä on kytketty tietokoneeseen hdmi-johdolla ulkoiseksi näytöksi."
No, telkkarin nettiyhteyttä kun ei laita päälle niin pääsee tuostakin.

Huippusuositut äly-tv:t kärähtivät taas törkeästä vakoilusta: Tallentavat 2–100x sekunnissa kaiken mitä ruudulla näkyy, mainostajia varten – Ja yksityiset kuvat kaikkein tarkimmin
Mikähän on se mainittu keino sulkea tuo pois. On kyl melko törkiää tuollanen. Ylipäätän menee aikaa nykyää kaikkialla siihen et pitää kieltää ja sulkea kaikenmaailman "jaa meille" tason juttuja.
 
En ny tiedä onko ufoa: "ACR is a Shazam-like technology that works by periodically capturing the content displayed on a TV's screen and matching it against a content library to detect what content is being displayed at any given point in time"
Eli siellä vaan verrataan kuvankaappausta johonki olemassaolevaan kirjastoon, veikkaan ettei kovin isoa prossatehoa tuohon vaadita?
Ja eikai se tiedon vienti eteenpäin paljoa vaadi jos tuohon tyyliin verrataan?
hmm.
Ota joku random kuva. Päättele siitä joitakin kohtia joita pitäisi verrata johonkin olemassa olevaan kuva/content -kirjastoon.
Jotenkin sen älytelevision pitäisi osata siitä kuvakaappauksesta älykkäästi päätellä, mitä kohtia kuvasta analysoidaan ja mitä lähetetään eteenpäin analysoitavaksi (ja noita potentiaalisia analysoinnin kohteita voi yhdessä kuvassa olla suurikin määrä).
Television päässä ei voida tehdä tuota vertailua, koska televisioon ei mahdu riittävästi dataa jotta tuo haluttu vertailudata saataisiin selville.

Sen ymmärtäisin, jos tuollaista vertailua tehtäisiin esim. kerran minuutissa tai kerran tunnissa, mutta että sata kertaa sekunnissa otettavista kuvakaappauksista?
Jo se että skannattaisiin tuosta kuvavirrasta, löytyykö sieltä kokistölkki vaatisi aika valtavan prosessointitarpeen.

En vain usko tuota mahdolliseksi, tai sitten tässä on sekoitettu monta eri asiaa toisiinsa.
 
En tiedä onko uutta infoa, mutta vähän huolestuttavaa, varsinkin jos työkäytössä on telkkari.
"Teknisen analyysinsä kautta tutkijat osoittivat, että Samsungin ja LG:n tv-laitteet tallentavat ruutunäkymiä nimenomaan silloin, kun tv:tä on kytketty tietokoneeseen hdmi-johdolla ulkoiseksi näytöksi."
No, telkkarin nettiyhteyttä kun ei laita päälle niin pääsee tuostakin.

Huippusuositut äly-tv:t kärähtivät taas törkeästä vakoilusta: Tallentavat 2–100x sekunnissa kaiken mitä ruudulla näkyy, mainostajia varten – Ja yksityiset kuvat kaikkein tarkimmin
Ei nyt ihan uutta ainakaan, joitain kuukausia sitten luin tästä samasta aiheesta ja silloin tsekkasin oman töllön asetukset etten vain ollut sallinut tuota. Nyt tuo televisio on jo muuttoa varten pakattu niin en voi tarkistaa mitä siellä tarkemmin luki, mutta joku jolla on LG:n (oled?) töllö niin voisi tsekata nuo ja katsoa onko siellä tarkempia infoja (ehkä jopa kuvaa laittaa).
ah im on a C1, might be a little different

There are 8 separate agreements on my C1. I only have the top 2 enabled.

Terms of Use
Privacy Policy
Viewing Information Agreement
Voice Information Agreement
Interest-based & cross-device Ad agreement
LG Channels User Agreement
Who.Where.What? User agreement
ASPECT PRIVACY POLICY
Lähde: Reddit

En muista mistä nuo tarkalleen löytyi.
 
hmm.
Ota joku random kuva. Päättele siitä joitakin kohtia joita pitäisi verrata johonkin olemassa olevaan kuva/content -kirjastoon.
Jotenkin sen älytelevision pitäisi osata siitä kuvakaappauksesta älykkäästi päätellä, mitä kohtia kuvasta analysoidaan ja mitä lähetetään eteenpäin analysoitavaksi (ja noita potentiaalisia analysoinnin kohteita voi yhdessä kuvassa olla suurikin määrä).
Television päässä ei voida tehdä tuota vertailua, koska televisioon ei mahdu riittävästi dataa jotta tuo haluttu vertailudata saataisiin selville.

Sen ymmärtäisin, jos tuollaista vertailua tehtäisiin esim. kerran minuutissa tai kerran tunnissa, mutta että sata kertaa sekunnissa otettavista kuvakaappauksista?
Jo se että skannattaisiin tuosta kuvavirrasta, löytyykö sieltä kokistölkki vaatisi aika valtavan prosessointitarpeen.

En vain usko tuota mahdolliseksi, tai sitten tässä on sekoitettu monta eri asiaa toisiinsa.
Pitää lukea tuo tutkimus kokonaan, sittenhän se selviää. Vielä ei pystynyt ku pikkasen pätkän.
 
Ei nyt ihan uutta ainakaan, joitain kuukausia sitten luin tästä samasta aiheesta ja silloin tsekkasin oman töllön asetukset etten vain ollut sallinut tuota. Nyt tuo televisio on jo muuttoa varten pakattu niin en voi tarkistaa mitä siellä tarkemmin luki, mutta joku jolla on LG:n (oled?) töllö niin voisi tsekata nuo ja katsoa onko siellä tarkempia infoja (ehkä jopa kuvaa laittaa).

Lähde: Reddit

En muista mistä nuo tarkalleen löytyi.
LG C3 löytyy: Asetukset-Support-Privacy&Terms-User Agreements
 
Itsellä yksinomaan käytössä näyttönä eikä mitään sovelluksia tai muita toimintoja tule käytettyä, eli helppo valinta irroittaa verkkopiuha. Missähän vaiheessa joku viranomainen tarttuu tähän?
 
Olohuoneen vanhoista romuista koottu tietzigga toimii retrokoneena TV-tason alla. Kuva suoraan Raadon HDMI liittimestä piuhalla mölytoosan HDMI 4K 120 Hz liittimeen. Äänet vedetty emolevyn S/PDIF liittimeltä optisella piuhalla stereoihin. Kun tietzigan käynnistää, television herää henkiin, siirtyy oikealla kanavalle ja kaikki on periaatteessa valmiina. Toki stereot pitää kytkeä päälle ja valita oikea kanava, ellei halua pelailla mutella. Langaton peliohjain + rotta, molemmat pyörivät bluetooth yhteyden kautta. Tietzigga pyörii Ubuntu johdannaisella Linux jakelulla, työpöydällä muutamat emulaattorit ja PC-pelit valmiina ajettavaksi. Rotan sivunäppäimiin ohjelmoitu tarvittavat komennot, joilla saa mm. paiskattua virtuaalisen näppäimistön ruudulle.
Kokoonpanon rakentamiseen ja konffaamiseen kului paljon aikaa ja kahvia, mutta lopputulos ei ole lainkaan huono! 2014 vuoden "huippu"näytönohjain ja pari vuotta uudempi budjettiprossu jaksavat pyörittää kaikkea tarvittavaa parhaimmillaan PSX2 ja WII emulaattoreita kaikilla herkuilla. PC peleistä pyörii lähinnä retroa, Next car game, DMC IV, Doom 3 ja Amnesia trilogia. Minkäänmoisia point and click pelejä ei osaa kaivata tällä setupilla.
 
Olen katsellut sillä silmällä Sampan M7 43" näyttöä, siis tätä.
Mutta mietin että onkohan tuolla mitään käytännön eroa samankokoiseen sampan telkkaariin?

Hintaeroa on kuitenkin jonkin verran.
 
Asia mitä on varmaan käsitelty aiemmin, niin mistä jään paitsi, jos 4K television hommaa tietokoneen näytöksi?

Suunnitelmissa vierashuone, mikä toimii pääasiassa työhuoneena ja sinne näyttö. Yli 60 Hz näytölle ei ole varsinaisesti tarvetta, mutta TV katselu voisi olla ihan etu, kun nuoriso vierailee joskus hyvin satunnaisesti. Tuo tälläkin puheissa ollut television näytön skannaus hieman huolettaa, vaikka en itse asiasta varmaankaan vastuusen joutuisi, mutta sen voisi kiertää jollain tv boxilla, joka ilmeisesti toimisi myös tietokoneen näytöllä.

Olen katsellut sillä silmällä Sampan M7 43" näyttöä, siis tätä.
Mutta mietin että onkohan tuolla mitään käytännön eroa samankokoiseen sampan telkkaariin?

Hintaeroa on kuitenkin jonkin verran.
Tähän lisänä Samsung Neo G7 mitä saanut tarjouksessa parhaimmillaan 488€ hintaan.
 
Asia mitä on varmaan käsitelty aiemmin, niin mistä jään paitsi, jos 4K television hommaa tietokoneen näytöksi?
DisplayPort liitäntöjen puute ja ettei televisio seuraa PC:n tilaa, eli sammu sammuttaessa / lepotilaan laittaessa ja päinvastoin käynnisty konetta käynnistäessä / herää lepotilasta herätessä.
En tosin tiedä onko muille valmistajille tehty vastaavia sovelluksia kuten LG:lle on esim. ColorControl, jolla saa television seuraamaan koneen tilaa verkon yli: GitHub - Maassoft/ColorControl: Easily change NVIDIA display settings and/or control LG TV's
Edit: Näköjään ColorControllissa on tuki myös Samsungeille :hmm:
 
Vastaavasti saa sitten (ainakin oman Philipsin tapauksessa) vaivattomasti toimivan android tv käyttiksen ja kaikki sovellukset. Vaikka sitä ei äkkiä niin ajattele, "monitori se vaan on" niin onhan ne sarjat ja leffat pirun paljon kivempi katsoa isolta näytöltä kuin läppärin näytöltä tms. Ei se suuri vaiva ollut koneelle istuessa painaa virta päälle koneeseen ja kaukosäätimestä samalla telkkariin :)

Lähinnä siis noi 4K+HDR himmelit disney plussaan, netflixiin jne toimii heittämällä joka on iso plussa.
 
Asia mitä on varmaan käsitelty aiemmin, niin mistä jään paitsi, jos 4K television hommaa tietokoneen näytöksi?

Suunnitelmissa vierashuone, mikä toimii pääasiassa työhuoneena ja sinne näyttö. Yli 60 Hz näytölle ei ole varsinaisesti tarvetta, mutta TV katselu voisi olla ihan etu, kun nuoriso vierailee joskus hyvin satunnaisesti. Tuo tälläkin puheissa ollut television näytön skannaus hieman huolettaa, vaikka en itse asiasta varmaankaan vastuusen joutuisi, mutta sen voisi kiertää jollain tv boxilla, joka ilmeisesti toimisi myös tietokoneen näytöllä.

Tähän lisänä Samsung Neo G7 mitä saanut tarjouksessa parhaimmillaan 488€ hintaan.

Kunnollinen säädettävä jalusta, ellet meinaa pultata TV:n seinään kiinni.
 
Kyllä TV toimii näyttönä ainakin, jos se on laadukas. Itse olen välillä kytkenyt tietsikan LG B1 120Hz OLED:iin. Ja nättiä on. 😎

Tosin näyttis saisi olla vaan vähän parempi kuin rtx 3070 noiden uudempien pelien pyöritykseen 4K:lla. Vähän vanhempia ja ei niin vaativia pelejä se kyllä jaksaa pyörittää ihan ongelmitta 4K ja maksimit lasissa...
 
Nyt kävi niin, että minusta(kin) tuli tämän ketjun kohderyhmää ilman että aamulla herätessä olin millään tasolla suunnitellut hommaavani OLEDia työpöydälle, saati sitten 42-tuumaista monsteria.

BF-tarjoukseen ilmaantui kuitenkin 2024-mallinen LG 42'' OLED evo C4 houkuttelevaan hintaan 749€, niin oli paklko tarttua. Tuo on saanut mainioita arvosanoja (mm. rtings.comissa).

Kappas, sieltähän se tämän BF-kampanjan killeri ilmaantui kisaan loppumetreillä. Kiitos vinkistä. Kamelin selkä katkesi ja laitoin tämän tilaukseen uudeksi näytöksi, vaikka vasta eilen viimeksi taisin kommentoida, etten halua 24/7 käyttöön OLED-näyttöä kiinnipalamisongelmien vuoksi. Tässä sitä nyt sitten kuitenkin ollaan, kun kerran halvalla sai. :D

Vähän isohan tämä on normaalille työpöytäetäisyydelle, mutta josko siihen tottuisi. 38" olisi ollut oma suosikki, mutta niitä ei ole olemassakaan. Varmaan seuraavaksi menee näytönohjain vaihtoon, kun ei tuo nykyinen 3070ti taida jaksaa tällä resolla mitään kovin nopeatempoista peliä pyörittää. Vähintään pitää tuunata peleissä DLSS-asetukset uusiksi.

Edit.
Gigantissa olisivat myyneet samalla hinnalla, mutta siellä näitä ei ollut hyllyssä, joten tilaus lähti verkkokauppa.comiin, josta sai mukaan myös 3v takuun. Gigantin laajennettu 5v Elcare-takuu olisi ollut tälle paikallaan, kun on suoranainen ihme jos ei kuva pala kiinni 2-3 vuodessa, mutta sitä pitää surra sitten.

Katsotaan miten tuon kanssa käy. Jos ei parissa viikossa tunnu omalta, niin ainahan sen voi laittaa palautukseen. :D

Nykyisessä monitorijalassa pitäisi ainakin teoriassa kantavuus riittää, mutta sen jalka on vain VESA 100x100 -standardin mukainen ja tuossa monitorissa on VESA 300x200. Sanokaas mistä tuohon välille saisi adapterin edullisesti, vai pitääkö itse askarrella sellainen jostakin teräslevystä?

Jalka on tällainen Huanuo ja sille luvataan kantavuutta 12kg saakka, mutta tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Aiemmin siinä oli jonkin aikaa noin 8,5kg painava 32" monitori ja sen kanssa tuo ainakin vielä toimi ihan hyvin, mutta onhan tämä vielä lähes 1,5kg painavampi ja melkoisen paljon isompi, joten saas nyt nähdä.
 
Viimeksi muokattu:
Nykyisessä monitorijalassa pitäisi ainakin teoriassa kantavuus riittää, mutta sen jalka on vain VESA 100x100 -standardin mukainen ja tuossa monitorissa on VESA 300x200. Sanokaas mistä tuohon välille saisi adapterin edullisesti, vai pitääkö itse askarrella sellainen jostakin teräslevystä?
Tämä on oikea adapteri tuohon ja kuten kuvauksessa mainittu, niin kuva virheellinen

Tämä on oikea adapteri tuohon ja kuten kuvauksessa mainittu, niin kuva virheellinen

Jep, juuri huomasin kommenteista saman maininnan. Pitääpä laittaa viestiä verkkokauppaan, jos saisi lisättyä tuon mukaan, kun ei käsittelyssä olevaa tilausta näköjään pysty itse enää muokkaamaan. Aika jännästi tuo meni tilauksen jälkeen suoraan käsittelyssä-tilaan.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
260 328
Viestejä
4 519 885
Jäsenet
74 587
Uusin jäsen
JLIproductions

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom