4K Televisio PC-näyttönä

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
880
Tuli hankittua LG C3 42" PC-näytöksi ja muutoin olen ollut tyytyväinen, vaikka toki totuttelua vaatii 34" UW:n jälkeen, mutta kiinnitin huomiota kuvan outoon käyttäytymiseen scrollatessa. Eli esimerkiksi jos scrollaan vierittämällä rullaa niin välillä ainakin Macilla tuntui, että osa sisällöstä liikkuu hieman eri tahtiin kuin muu ja saa kuvan näyttämään suttuiselta/lagiselta. Tuntuu hieman ikävältä silmissä ja vaikea myös saada selvää kuvasta, jos esim. koittaa silmäillä pidemmän tekstin läpi. Windowsilla en ole havainnut vastaavaa normaalisti scrollatessa mutta jos painan rullan pohjaan ja sitä kautta siirrän kuvaa niin ruutuun ilmestyy yksi selkeä poikittaislinja (full screenillä melko keskelle), jonka kohdalla kuva liikkuu oudosti verrattuna muuhun ruutuun. En oikein osaa selittää paremmin mutta onko tullut muilla vastaan ja onko tuo ominaisuus vai voiko siihen vaikuttaa jollain säädöillä?

Vai voiko tuo liittyä kenties siihen, että toistaiseksi käytän ruutua 4K@60Hz parempien piuhojen/adapterien puuttuessa? Johon liittyen, onko tullut vastaan Suomessa järkevän hintaisia DP1.4->HDMI2.1 piuhoja? Tuntuu ettei juuri mikään Suomessa toimiva kauppa myy tällaisia. Aikalailla ainoa vastaan tullut maksoi jonkun 70€ mikä hieman hiertää, kun Amazon.de saisi n. 30€ mutta siellä saa sitten maksaa päälle 15€ posteja (toki tulisi silti halvemmaksi).
Tuosta voi olla mahdollisesti jotain hyötyä:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 668
Millä etäisyydellä teillä nuo nelikakkoset on työpöytäkäytössä? Pitäs ehkä näyttöäkin tässä uusia, mutta OLED ultrawidet eivät ole vielä vakuuttaneet. Vois tommonen telkku toimia hyvänä siltana, sit vois heittää makkariin telkuksi myöhemmin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 554

Mulla on 80cm syvällä pöydällä ja olisko tuolloin katseluetäisyys noin 85-90cm. Jalusta tuo ulkomuistista näyttöä pöydällä noin kymmenisen senttiä sisäänpäin. Sanoisin tuollaisen 90cm etäisyyden olevan aika hyvä tälle.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 818
Millä etäisyydellä teillä nuo nelikakkoset on työpöytäkäytössä? Pitäs ehkä näyttöäkin tässä uusia, mutta OLED ultrawidet eivät ole vielä vakuuttaneet. Vois tommonen telkku toimia hyvänä siltana, sit vois heittää makkariin telkuksi myöhemmin.
Toi 43" samsungi on perus ikean sähköpöydällä, eli oisko metri max katseluetäisyyttä.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 863
Ikean Galant on 80cm, joten... 70cm? Ei se 43" ihan seinässä kiinni ollut.
Nyt on sen tilalla 45" acerin uw ja vielä lähempänä, oikein hyvin toimii.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 275
Kaikkeen tottuu. Itsellä 48" tämmöisen 70cm syvän pöydän reunassa. Jalusta kun on mitä on eli telkkari ei ole seinässä kiinni niin olisiko noin 60cm etäisyys. Hyvin toimii ja mukava pelata pelejä ja tehdä töitä. 32" 4k 240Hz näyttöä miettinyt mutta pitäisi ostaa hyvät kiikarit samalla että näkee enää mitään kun tottunut tähän. :D
 
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
96
Reilu 4 vuotta on nyt LG CX 48 ollut ja nyt huomasin, että pikseleitä on kuollut laumoittain.
Kaikki edesmenneet pikselit ovat kuva-alueen reunoilla, esimmäkseen parin sentin etäisyydellä reunoista.
Eli eivät nuo millään tavalla häiritse vielä. Ehkä niitä on ollut kauemminkin, mutta nyt vasta olen ne tiedostanut.
Ei siinä mitään, kyllä tämä hintansa edestä on kestänyt jo. 4K 120Hz ei ole vieläkään itsestäänselvyys. Seuraava näyttö on varmasti samaa kokoluokkaa ja samalla tekniikalla.

cx.jpg
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
851
48" ja 70cm samoin, kun ei perus kirjoituspöydästä enempää syvyyttä löydy. En ole pitänyt kriittisenä tarvetta lisäetäisyydelle, mutta olenkin varsin likinäköinen ja jo muksuna tuijottanut telkkaria läheltä. Varren päähän tuota olisi mielenkiintoista kokeilla, kun ohjaimen kanssa pelatessa tulee telkkua käännettyä.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 863
Nyt kun pääsin töistä kotiin, 45" ultrawide on näytön alareunasta rintakehään 50cm päässä. Edesmennyt 43" on itseasiassa edelleen pöydällä tuolla uuden näytön takana, odottamassa seinätelineen asennusta.. :D Se on 70cm päässä monitorivarressa, joten en ihan huonosti arvannut.

16:9 korkeus tekee sen, että sitä on pakko pitää kauempana jotta näytön ylipäätään näkee kokonaan mutta sitten se on niin kaukana että pitää käyttää 125-150% skaalausta. Lisäksi se on siinä rajamailla että pitääkö käyttää luku/lähilaseja vai yleislaseja pelatessa. Toki se ei ole kaikkien ongelma :p Mulle pelikäytössä ton 45" 1440p on just hyvä, nämä windows-kirjoittelut teenkin toisella koneella. Pari isoa näyttöä on näitä Ikean Galantin hyötyjä...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
851
Itse pidän tuota näkökentän ylikin menevää kokoa immersiivisenä peleissä. Tällä hetkellä kone muualla ja 27" kakkosnäyttö mukana ja tämmöisen postimerkin kanssa kokemus jää kyllä pahasti jälkeen siitä mihin tottunut. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 463
Reilu 4 vuotta on nyt LG CX 48 ollut ja nyt huomasin, että pikseleitä on kuollut laumoittain.
Kaikki edesmenneet pikselit ovat kuva-alueen reunoilla, esimmäkseen parin sentin etäisyydellä reunoista.
Eli eivät nuo millään tavalla häiritse vielä. Ehkä niitä on ollut kauemminkin, mutta nyt vasta olen ne tiedostanut.
Ei siinä mitään, kyllä tämä hintansa edestä on kestänyt jo. 4K 120Hz ei ole vieläkään itsestäänselvyys. Seuraava näyttö on varmasti samaa kokoluokkaa ja samalla tekniikalla.

Mulla tuli sama ja hain virhevastuun piiriin vähän korvausta myyjäliikkeeltä.

C3/C4 seuraavaksi BF-tarjouksista.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
197
Kaikkeen tottuu. Itsellä 48" tämmöisen 70cm syvän pöydän reunassa. Jalusta kun on mitä on eli telkkari ei ole seinässä kiinni niin olisiko noin 60cm etäisyys. Hyvin toimii ja mukava pelata pelejä ja tehdä töitä. 32" 4k 240Hz näyttöä miettinyt mutta pitäisi ostaa hyvät kiikarit samalla että näkee enää mitään kun tottunut tähän. :D
Siirtää lähemmäksi sitä 32" ja laittaa vaikka erilliseen telineeseen, josta voi säätää helposti. Itsellä on tällä hetkellä erillisessä telineessä 34" Ultrawide näyttö, joka on aika lähellä naamaa kieltämättä. Monen mielestä ehkä liian lähellä. Olen tässä miettinyt myös päivitystä isompaan, mutta sitten pitäisi olla toki kauempana. Onneksi mahdollisuus on pitää näyttöä myös kauempana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 463
Kaikkeen tottuu. Itsellä 48" tämmöisen 70cm syvän pöydän reunassa. Jalusta kun on mitä on eli telkkari ei ole seinässä kiinni niin olisiko noin 60cm etäisyys. Hyvin toimii ja mukava pelata pelejä ja tehdä töitä. 32" 4k 240Hz näyttöä miettinyt mutta pitäisi ostaa hyvät kiikarit samalla että näkee enää mitään kun tottunut tähän. :D
Oma 48" CX on 80cm syvän pöydän reunassa Ergotronin HX-jalassa. Huvä etäisyys.
 
Liittynyt
22.12.2019
Viestejä
616
...Edesmennyt 43" on itseasiassa edelleen pöydällä tuolla uuden näytön takana, odottamassa seinätelineen asennusta.. :D Se on 70cm päässä monitorivarressa, joten en ihan huonosti arvannut....
Mikä monitorivarsi sulla on tuon vanhan ruudun kaverina? Neo G7 43" tartteis varren taakseen, jotta saa vapaata pöytätilaa siihen alle. Tahtoo isossa osassa varsia tulla joko painoraja vastaan, tai sitten maksiminosto varrella on liian pieni, että iso ruutu mahtuu paikalleen pöytäpinnan yläpuolelle.
 
Ergotron HX vahva suositus
 
Sellanen kierrätyksestä pelastettu kiinteä, eli pelkkä tanko missä on astetta jytympi varsi. Kuvan kaltainen mutta "tuplasti paksumpi".
1720608846026.png

Korkeuden kun laittaa kohdalleen, niin varren kanssa pystyy siirtämään jotain 30-40 senttiä eestaas telkkaria pöydällä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 901
Viestejä
4 317 794
Jäsenet
71 912
Uusin jäsen
AleksiEJ

Hinta.fi

Ylös Bottom