3D-tulostaminen

Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 997
Joo lasilevy karkee puoli
Eli printti on siis lähtenyt irtikö ?
Siltähän tuo näyttää. Kuinka suuri pinta-ala on petiä vasten ?
Kuvassa näkyy vain etualalla ohut seinämä, se ei välttämättä riitä pitämään kappaletta kiinni. Joskus hankalissa pienissä kappaleissa on pitänyt mallintaa ohut levy pohjalle että jää kunnolla kiinni vaikka sen sitten joutuukin veistämään lopuksi irti.

Erisan extra strong hajustamaton hiuskiinne toimii myös mainiosti. Kuivuu nopeammin kuin liimat ja voi tulostaa useamman kerran, välillä voi pyyhkäistä pinnan hiomapaperilla jos ei tarvitse olla ihan sileä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 698
Olen tullut siihen lopputulokseen, että, jos tulostaa puhtaalle lasille niin PLA kyllä tarttuu, jos vaan suuttimen korkeus on oikea ensimmäistä kerrosta tulostettaessa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 117
Olen tullut siihen lopputulokseen, että, jos tulostaa puhtaalle lasille niin PLA kyllä tarttuu, jos vaan suuttimen korkeus on oikea ensimmäistä kerrosta tulostettaessa.
Juuri näin, vielä varmuudeksi brimmiä 10-20 mm ympärille ja lämpöä 60c niin imeytyy aika kovaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
76
Onko tietoa mistä voisi johtua tulosteessa kuvassa näkyvät kerroksien leveysvirheet? Kokeilin jo tiputtaa kiihtyvyydet, jerkit ja tulostusnopeuden todella alhaisiksi. Pistin myös Coastingin päälle ja laitoin vaimennusmattoa tulostimen alle värinöitä vaimentamaan, mutta silti tulee tuollaista virhettä. Tuollaisia ongelmia tuli kun päivitin Curan uudempaan versioon.

tulostus.jpg
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 783
Olisko tukossa oleva suutin tai extruder lyö yli ajoittain.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
76
Printtasin pienen testilaatikon ja se tulostui muuten hyvin, paitsi kulma johon vanha kerros päättyy ja uusi alkaa on selvästi pullistunut. Sama näkyy tuossa pitkulaisessa osassa. Mikähän asetus voisi tähän vaikuttaa?

Edit.
Ja kun tarkemmin tulostetta tutkii, niin silloin kun uusi kerros alkaa samasta kohdasta kuin edellinen kerros on tapahtunut niin kerrokset pysyvät hyvin kohdakkain ja pinnasta tulee sileä. Sitten jos uusi kerros alkaa eri kohdasta kuin edellinen kerros, niin kerros näyttäisi menevän hieman sivuun aiempaan kerrokseen nähden.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Olen tullut siihen lopputulokseen, että, jos tulostaa puhtaalle lasille niin PLA kyllä tarttuu, jos vaan suuttimen korkeus on oikea ensimmäistä kerrosta tulostettaessa.
Sitten vielä lämpöä pedille 70c, jos liian kauan huoneenlämmössä seisonut filamentti. Varjopuoli näyttäisi olevan se, että kappalepuhaltimet vääntyy, jos ne on PLA:lla tulostettuja.
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
29
Onko tietoa mistä voisi johtua tulosteessa kuvassa näkyvät kerroksien leveysvirheet? Kokeilin jo tiputtaa kiihtyvyydet, jerkit ja tulostusnopeuden todella alhaisiksi. Pistin myös Coastingin päälle ja laitoin vaimennusmattoa tulostimen alle värinöitä vaimentamaan, mutta silti tulee tuollaista virhettä. Tuollaisia ongelmia tuli kun päivitin Curan uudempaan versioon.

Curan 4.1 versio aiheuttaa kummallisia virheitä printtereillä :) kannattaa ottaa 4.0
 
DonX

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
289
Ratkaisu ohi tulostamiseen minun kohdalla:
Olin täysi noob; oli sitten curassa väärin osa ja en osannut katsoa, preview miten tulostuu osa. Käänsin osan "oikein päin" alkoi tulostus oikein.
Nyt petg filamenttia 220/70 astetta.
Ohessa kuva ja miksi siis tulee tuonnäköistä?
20190625_173242.jpg
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728

Pet-g on aika herkkää valumaan niin kannattaa pistää retraction päälle/lisätä sitä. Eli se imasee sitä lankaa vähän takasinpäin travel-moven ajaksi niin se ei valu omia aikoja sieltä suuttimesta pois.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 117
Kenelläkään kokemuksia TPUn tulostamisesta Ender-2? Filamentti menee nätisti sisään mutta joissakin (pienet ja kapeat alueet etenkin) kohdissa printtiä on selvästi alitulostumista, tähän ei auta vaikka lisäisi extrusion multiplayeriä 20-30%, lämpötiloja, tulostusnopeutta (kokeiltu 10-20mm/s). Retraction pois, oikeastaan kaikki edestakaiset liikkeet otettu pois extruderilta.

Edit: Nyt taisi löytyä vika, nostin nopeutta 30mm/s asti ja tasoitin nopeudet myös ulkopinnalle (oli 80% normaalinopeudesta) samaan ja näyttää nyt toimivan. Tasainen nopeus ja paine suuttimelle näyttää olevan tässä aika olennaista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
735
Juuri näin, vielä varmuudeksi brimmiä 10-20 mm ympärille ja lämpöä 60c niin imeytyy aika kovaan.
Ja mikä parasta, pedin jäähdyttyä alle 35 asteen, tuloste lähtee pois ihan vain nostamalla.
Itse laitan brimmin vain jos kiinnitysalue on suhteellisen pieni tai kapea ja silloinkin yleensä vain 5mm.
Nyt en ole edes petiä pessyt ainakaan 20 tulostuksen aikana, välillä seissyt parikin viikkoa ja olen vain puhaltanut pölyt pois ja masiina laulamaan ilman mitään liimoja/lakkoja/yms.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
735
Kenelläkään kokemuksia TPUn tulostamisesta Ender-2? Filamentti menee nätisti sisään mutta joissakin (pienet ja kapeat alueet etenkin) kohdissa printtiä on selvästi alitulostumista, tähän ei auta vaikka lisäisi extrusion multiplayeriä 20-30%, lämpötiloja, tulostusnopeutta (kokeiltu 10-20mm/s). Retraction pois, oikeastaan kaikki edestakaiset liikkeet otettu pois extruderilta.

Edit: Nyt taisi löytyä vika, nostin nopeutta 30mm/s asti ja tasoitin nopeudet myös ulkopinnalle (oli 80% normaalinopeudesta) samaan ja näyttää nyt toimivan. Tasainen nopeus ja paine suuttimelle näyttää olevan tässä aika olennaista.
Kerro vähän mitä sulla on siinä hardwarepäivityksiä, vai tulostatko ihan neitseellisellä laitteella? Entäs kuinka pehmyttä TPU:ta? Mun TPU -kokeilut on vielä odottamassa, täytyis ensin funtsia pitäiskö Ender 3:n extruder päivittää vai riittääkö vain Capricorn tuubi ja retractionin poisto.
 
Mitään modeja ei ole syötössä tai suuttimissa. Tuosta pehmeydestä ei ole tietoa mutta on niin pehmeää että melkein laskostuu sormille.

Tätä lankaa siis, ei paha hinta (posteineen 22€/kg) kotiovelle alle viikossa Tsekeistä.
https://s.click.aliexpress.com/e/bUuKOrja
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
339
Curan 4.1 versio aiheuttaa kummallisia virheitä printtereillä :) kannattaa ottaa 4.0
Ender 3 pysähteli itsekseen kesken printin niin Octopin kuin sd-kortin kautta. Olin jo varma että rauta vika ja hommat kusee kun piti tuo yks palikka saada viikonloppuna tulostettua, mutta Cura 4.1:ssähän se vika oli.
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
29
Seuraan tuota CR-10 ryhmää fbssä. Melkein joka kolmas postaus liittyy kyseiseen ongelmaan. Curassa on kyllä hauskoja noi päivitykset... Koskaan ei tiedä mikä menee rikki ja mikä fixaantuu :)
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
735
Sama homma Curassa kuin missä tahansa softassa, älä ota käyttöön ennenkuin muu käyttäjäkunta on todennut uuden buildin toimivaksi :)
Itse käytän edelleen Curan 3.6 versiota, enkä ole huomannut uusissa versioissa olevan mitään sellaista uutta ominaisuutta jota olisin jäänyt kaipaamaan, joten päivittämiselle ei ole ollut kiirettä.

S3D:ssä eniten ärsyttää vänkääjät jotka väittävät sen olevan paras, mutta mitään faktaa väitteen pohjalle ei löydy. Ymmärrän kyllä että kun on maksanut ison summan rahaa, niin sitten sitä pitää perustella itselleen että kyllähän se on paras. Samaan kategoriaan menee konsolisodat, Android vs IOS, ananas pizzassa vs ei ananasta jne.
Toiseksi eniten ärsyttää kalleudestaan huolimatta olematon päivitystahti, monet (ilmaiset) slicerit on ajanu ominaisuuksissa ohi. Kolmanneksi tietysti se hinta. 150 euroa slicerista on järkyttävä ylihinta ja jos ei olisi ilmaisia hyviä vaihtoehtoja olemassa, koko 3D printterivallankumous olisi jäänyt kokonaan toteutumatta. Verraten täysin sama vaikutus oli FDM patentin vanhentuminen. Niin kauan kun patentti antoi vain yhdelle valmistajalle mahdollisuuden tehdä printtereitä, kaikki kehitys oli äärimmäisen hidasta, vasta reprap-projekti räjäytti kehityksen eteenpäin.

Itsellä ei ole koskaan ollu ongelmia säätää Curan lukemattomia asetuksia ja saada erinomaista tulostuslaatua. Hiukan kun seuraa mikä build on käyttäjäkunnan mukaan vakaa ja bugiton ja asentelee vähän jälkijunassa, ei ole ollut ongelmia. Muutaman version taisin hypätä yli ennen 3.6:stakin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
202

Curaa ei tarvii päivittää vaan vanhakin versio riittää hyvin ja S3D:ssä ärsyttää hidas päivitystahti :) Joo hidastahan tuo S3D päivitys on, se on totta ja muutenkin todella ylimielistä toimintaa. Foorumilta poistetaan viestit mitkä ei heitä miellytä ja turhia lupauksia päivityksistä lupaillaan ja mikään ei pidä paikkaansa. Parhaillaan luvattu päivitys tulee puoli vuotta myöhässä. Ja jos ohjelmaa ei osaa käyttää niin se on käyttäjän vika ei ohjelman.

Itsellä oli alkuaikoina cura käytössä ja tykkäsin kyllä. Helppo käyttää ja kaikki niin että ne ymmärtää helposti mitä tapahtuu mistäkin. Sittemin jouduin vaihtamaan S3D:hen kun tuo cura ei oikein taipunu kahden eri materiaalien tulostukseen idex tulostimella. En oo nyt uusimmilla versioilla kokeillu miten hyvin onnistuisi.

Mutta kyllähän toi S3D on osaltaan ihan ihme viritys. Perus toiminnot toimii ihan ok, mutta muuten ohjelman logiikka on ihan kummallinen. Eri profiilien ja materiaalien tallennus on todella mielenkiintoinen. Joskus meinasin että tekisi kaikille tulostusmateriaaleille valmiit tulostus profiilit että sit kun tarttee jotain tulostaa niin pari klikkausta ja tulostin päälle. Lopputulos oli se että selasin s3d profiilin koodia ja yritin selvittää että mitkä asetukset edes tallentuu materiaalin mukana. Ei juuri mitkään. Kaikki asetukset on lähes sama kirjottaa paperille tai sit muokata ne profiilin koodit haluamillaan asetuksilla. Graafisen puolen kautta se ei onnistu. Noh ei jaksanu alkaa virittelemään.

Monikin slicerin toimii ihan ok perus tulostukseen, mutta sitten kun tartteis vähän erikoisempaa niin ei vielä ominaisuudet riitä. Esimerkiksi juuri tuo että tulostaa kahdella erimateriaalilla kuten co-polyester ja flexifill joihin tarvitsee mm. täysin eri tulostusnopeudet.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
735
Curaa ei tarvii päivittää vaan vanhakin versio riittää hyvin ja S3D:ssä ärsyttää hidas päivitystahti :)
Hehe, hyvin osunut piikki! :D
Toki mä Curaa päivittelen useamman kerran vuodessa, mutta tosiaan vähän jäljessä kun käyttäjien betatestaus on suoritettu, enkä ihan jokaista versiota.

Paras mahdollinen slicer ottaisi ominaisuuksia 5:stä eri nyky-slicerista, eli sikälikin ei voi sanoa absoluuttisesti mikä on paras slicer, vaan paras on kullekin eri, riippuen mitä ominaisuuksia tarvitsee. Tavalliselle käyttäjälle tilanne on otollinen, kun markkinoilla on kilpailua ja kilpailu on se joka ajaa kehitystä parhaiten eteenpäin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Ite olen käyttänyt Slic3r PE:tä tai nykyisin PrusaSliceria. Omat outoutensa sen käyttöliittymässä on, mutta pikkuhiljaa sekin on parantunut ja uusia ominaisuuksia tulee mukavaa tahtia. Uudessa käyttöliittymässä on "helppokäyttötila", eli osa asetuksista on piilotettu, mikä helpottaa ohjelmaan tutustumista ja napin takaa saa kaikki asetukset sotkettavaksi.
 
Ärsyttävintä Prusaslicerissa on että vähän koodaus jäänyt kesken osan asetusten kohdalla. Esimerkiksi jos säädät oman "line width" ja tooltip väittää että muut asetukset käyttävät tuolloin tuota asetusta. Mutta näin ei ole. Jokainen viivanpaksuus pitää säätää erikseen haluamaasi leveyteen. Meni 3 päivää saada kalibroitua uusi extruder gear setti kun en tuota ymmärtänyt...
 
Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
343
Hei! On vähän päässyt kertymään tuota ylimääräistä valuuttaa ja 3d-tulostus kiinnostaisi ihan hirveästi.

Nyt olisi mukava kuulla täältä alaa harrastavilta vähän vinkkejä, että minkälainen tulostin kannattaa hankkia? Mitä ominaisuuksia siltä kannattaa hakea, ja mistä saa parhaan hinta/laatu-suhteen? Budjetti ei ole oikeastaan millään lailla kiveen hakattu. Tonnin alapuolella kuitenkin olisi kiva pysyä, mutta mielummin 1500e premiumia kuin 400e roskaa jolla ei tee juurikaan mitään.

Entä ohjelmat? Itse pyöritellyt koulun puolesta jonkin verran AutoDeskin inventoria 3d-mallinnukseen. Onko ilmaiset ohjelmat millään tavalla kykeneviä maksullisia vastaan?

Mistä porukka tilaa tarvikkeet, kuten filamentit yms.? Mitkä ovat suositeltuja valmistajia ja mitä tulisi kiertää kaukaa?

Tarkoituksena tehdä sopivia palasia ihan omaan/lähipiirin käyttöön. Ei periaatteessa ole tarvetta laitteelle, vaan ihan harrastusmielessä tulisi laitteella pelleiltyä.
 
Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
343
Prusa i3 ja autodeskin fusion 360 , filamenteistä en osaa sanoa.
Anet A8 DIY 3D-tulostin

Olisiko esimerkiksi kuvan printteri hyvä vaihtoehto? Pidän itseäni suht kätevänä joten en usko kasaamisen koituvan ongelmaksi. Ilmeisesti tuotteen saa jenkkilästä vielä tuotakin halvemmalla.

Fusion360 porukka käyttää tuota "hobbyist"-versiota joka ainakin otsikon mukaan tuntuisi olevan ilmainen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
991
Jos budjettiversiota mietit, niin Crealityn Ender- tai CR-sarja on laajasti käytettyä. Mutta se on nyt siitä kiinni mitä 3d-tulostukselta haluat? Puuhata ja viritellä tulostinta, vai mallintaa ja tulostella asioita? Ensin mainittuun sopii mainiosti nuo Crealityn tulostimet, jälkimmäiseen valitsisin aidon Prusan. Crealitylläkin pääsee kyllä tuohon jälkimmäiseen, jos vaan vehkeen kokoaa huolella - mutta se hinta näkyy väkisinkin jossain.
 
Onko nuo aidot prusat paljonkin kopioita parempia? Mitä nyt katselin, niin mk3s maksaa suoraan Prusan sivuilla melkein 800e. Mikäli se on toiminnaltaan hyvin samankaltainen ja kaikki osat ovat muutenkin tuossa i3-sarjassa päivitettäviä, niin onko ero tuohon 150e ANETiin niin huomattava?

Ja siis pääasiassa kiinnostaisi tuo tulostaminen. Toki tulostimen tweakkaaminenkin kuulostaa mukavalta touhulta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
232
Prusassa käsittääkseni olisi se ero että pääsisit suoraan tulostamaan ja välttämättömiä päivityksiä ei tarvitsisi tehdä. Driverit on parempia yms. Näitten halpojen kanssa tuntuu olevan enemmän säätämistä kuin tulostamista...
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Anet A8 DIY 3D-tulostin

Olisiko esimerkiksi kuvan printteri hyvä vaihtoehto? Pidän itseäni suht kätevänä joten en usko kasaamisen koituvan ongelmaksi. Ilmeisesti tuotteen saa jenkkilästä vielä tuotakin halvemmalla.

Fusion360 porukka käyttää tuota "hobbyist"-versiota joka ainakin otsikon mukaan tuntuisi olevan ilmainen?
Kuten aiemmin kirjoitin, niin tuo on loistava kampe opetella 3d tulostuksen mekaniikkaa ja ultimatum vaihtaa siitä melkein joka osa parempaan oppimisen vuoksi (googlaa anet am8). Ei sillä juuri mitään tee, jos haluaa vain tulostaa.

Käypä hinta olisi tuolle joku USD 120, tuo hinta on posketon mikä sinun linkissä on...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Anet A8 DIY 3D-tulostin

Olisiko esimerkiksi kuvan printteri hyvä vaihtoehto? Pidän itseäni suht kätevänä joten en usko kasaamisen koituvan ongelmaksi. Ilmeisesti tuotteen saa jenkkilästä vielä tuotakin halvemmalla.
Se oli joskus halpa, sai pitkään kasata sitä:tdown: ja kookas tulostusaluekin. Creality Ender 3 taitaapi olla nyt se halpa ja hyvä. Nopeampi kasattava ja ehkä bowden mallisesta syötöstä ongelmia joustavan tulostaessa, mutta tulostaako sitten kukaan joustavaa..
 
Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
343
Se oli joskus halpa, sai pitkään kasata sitä:tdown: ja kookas tulostusaluekin. Creality Ender 3 taitaapi olla nyt se halpa ja hyvä. Nopeampi kasattava ja ehkä bowden mallisesta syötöstä ongelmia joustavan tulostaessa, mutta tulostaako sitten kukaan joustavaa..
Se olisi toinen ääni enderille. Nopean vilkaisun jälkeen pyörii parissa sadassa nuo hinnat, joten ei olisi edes kovan luokan sijoitus.
 
Kamsi

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Onko tuo suuttimen kuluminen ongelmana myös PLA-muovia tulostaessa? Jaksoin pitkästä aikaa viritellä Tevo Tarantulan tulostuskuntoon mutta voisin samalla tilata tuohon uuden suuttimen jos sille tulee myöhemmin tarvetta. Ehdotuksia aliexpressistä?
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
29
Filamenttejahan saa jo melkein mistä vaan. Itse tilaan amazon.de viimeksi eryonea prime päiviltä 16€ kilo.

Tuolta ostin oman Cr-10s printterin. Creality 3D-tulostimet - AN-Cadsolutions

Olisi pitänyt panostaa ja ostaa tuo pro malli (620€)

Suosittelen ensin harjottelemaan halvalla "diy" kitillä. Tuossa cr-10 prossa on pelit ja vehkeet mukana (bed leveler jne)
Vaikka sen tonnin-kahden vehkeen ostaa niin silti joutuu jonkun verran säätämään (suutinvaihtoa, heatblokin putsausta) ja kalibrointia suorittamaan aina silloin tällöin.

Prusa klooni oli ensimmäisenä printterinä (200€, akryylisellä rungolla) sen saaminen oikeasti hyväksi vaati sen toisen 200€ panostamisen parempiin osiin kuin mukana tulleet...
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
29
Onko tuo suuttimen kuluminen ongelmana myös PLA-muovia tulostaessa? Jaksoin pitkästä aikaa viritellä Tevo Tarantulan tulostuskuntoon mutta voisin samalla tilata tuohon uuden suuttimen jos sille tulee myöhemmin tarvetta. Ehdotuksia aliexpressistä?
Itsellä ei oo ollut ainakaan huomattavaa kulumista suuttimien kanssa. 4 kiloa läpi enkä ole huomannut ainakaan omissa printeissä mitään ongelmaa.
Paljon on muita osia tilailtu aliexpressistä. Varsinkin big tree tech storelta. Ollut aina hyvän laatusta ja hyvin pakattu. China registered airmaililla kahdessa viikossa perillä.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
735
Tuo tulostin yhdistetään jatkuvasti tulipaloihin. Ilmeisesti Anet on yrittänyt tehdä jotain päivityksiä, mutta itse en koskisi mihinkään Anetin tuotteisiin edes metrin tikulla. Jos muutaman kympin takia haluaa riskeerata kotinsa, siitä vaan. Googlaa "anet a8 fire" ja näet etten keksi näitä omasta päästäni :)

Jos budjetti on alle 500e, sitten Creality Ender 3 (Et tarvitse pro-versiota, alkuperäinen on monen mielestä jopa parempi. Näitä saa noin 180 euroon ulkomailta 1-4 viikon toimituksella tai 220e suomesta heti mukaan)
Jos tarvitset isompaa tulostinaluetta (yllättävän harvoin oikeasti tarvitsee), sitten Creality CR10s
Jos budjetti on alle tonnin, sitten Prusa MK3S

Tästä ketjusta löytyy paljon hyviä filamenttikauppoja, itse käytän eniten 3djake.fi ja marwiol.pl -onlinekauppoja, ensiksi mainittu sijaitsee Itävallassa (ilmaset postit yli 80e ostoksista, suomenkielinen asiakaspalvelu, bq merkkinen lanka on toiminut hyvin PLA:ssa) ja toinen Puolassa (halvemmat lankahinnat, mutta postikulut tuo loppusumman about samaan).
Kannattaa lukea ketjua muutenkin taaksepäin, löytyy paljon hyviä vinkkejä sekä laitehankintoihin että itse tulostamiseen sekä softapuolelle. 3D tulostaminen ei ole plug&play, se vaatii harrastamista ja hieman syventymistä jotta se onnistuu, mutta parhaimmillaan se on tärkein työkalu moneen eri hommaan.
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
29
Printterin salojen lisäksi on tietenkin slicerin säätöjen kohdilleen saaminen. Filamenteissakin on eroja vaikka samaa pla seosta olisikin... Kuten iplo mainitsi niin 3d tulostaminen ei vielä ole saavuttanut plug n play tasoa. Tietysti valmiit 3d tulostimet (dremel)yms tyyppiset on säädetty niin että tulostaminen on helppoa ja melkein plug n play.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 013
Ender 3 oon ollu tyytyväinen. Ei hirveästi ole tarvinnut 3D tulostinta harrastaa vaan on saanu tulostella. Z-akselin stepperin spacerin tulostus on ollu tarpeellisin muutos alkuperäiseen. Jäähdytyspuhaltimen suutin ja langan ohjuri on ollu semmoset että "tulipahan tulostettua" modit.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
735
Jäähdytyspuhaltimen suutin ja langan ohjuri on ollu semmoset että "tulipahan tulostettua" modit.
Mäki tulostin paremman suuttimen puhaltimeen, mutta jäi asentamatta kun en ole huomannut mitään ongelmaa vakisuuttimellakaan ja vähän aikaa sitten CHEP teki mielenkiintoisen videon, jossa kokeilee onko puhallus ollenkaan tarpeellista PLA:lle kuten yleinen uskomus on ja lopputuloksena taisi olla että puhallinta varsinaisesti tarvitaan vain siltauksiin (=tulostaessa tyhjän päälle).
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
43
Tuo tulostin yhdistetään jatkuvasti tulipaloihin. Ilmeisesti Anet on yrittänyt tehdä jotain päivityksiä, mutta itse en koskisi mihinkään Anetin tuotteisiin edes metrin tikulla. Jos muutaman kympin takia haluaa riskeerata kotinsa, siitä vaan. Googlaa "anet a8 fire" ja näet etten keksi näitä omasta päästäni :)

Jos budjetti on alle 500e, sitten Creality Ender 3 (Et tarvitse pro-versiota, alkuperäinen on monen mielestä jopa parempi. Näitä saa noin 180 euroon ulkomailta 1-4 viikon toimituksella tai 220e suomesta heti mukaan)
Jos tarvitset isompaa tulostinaluetta (yllättävän harvoin oikeasti tarvitsee), sitten Creality CR10s
Jos budjetti on alle tonnin, sitten Prusa MK3S

Tästä ketjusta löytyy paljon hyviä filamenttikauppoja, itse käytän eniten 3djake.fi ja marwiol.pl -onlinekauppoja, ensiksi mainittu sijaitsee Itävallassa (ilmaset postit yli 80e ostoksista, suomenkielinen asiakaspalvelu, bq merkkinen lanka on toiminut hyvin PLA:ssa) ja toinen Puolassa (halvemmat lankahinnat, mutta postikulut tuo loppusumman about samaan).
Kannattaa lukea ketjua muutenkin taaksepäin, löytyy paljon hyviä vinkkejä sekä laitehankintoihin että itse tulostamiseen sekä softapuolelle. 3D tulostaminen ei ole plug&play, se vaatii harrastamista ja hieman syventymistä jotta se onnistuu, mutta parhaimmillaan se on tärkein työkalu moneen eri hommaan.
Hyvä että sinä kerrot näistä uhkakuvista mitä liittyy 3d tulostamiseen. Kävin lukemassa vanhoja viestejä ja siellä sama laulu. Mikä siitä anetista tekee niin paloherkän? Itse en ole syventynyt asiaan se paremmin. Luulis kaikkien kiinan vehkeitten kanssa olevan sama homma.
Itellä tosiaan tuo Anetti ja ei ole vielä palanut. Johtuu varmaan siitä että se kerää pölyä varastossa mutta voin suositella kyllä reilun satasen hintaan hyväksi laitteeksi perehtyä 3d tulostukseen. Hommaa sitten parempaa jos käyttöä ja intoa löytyy. Iteltä ei löytyny.

Nyt jos sais halvalla jonkun CNC koneen ni ottasin heti testiin. Ja jykevä että sais ainakin alumiinia työstettyä. Saa ehdotella.
Ja plussaa vaan jos joutuu ite kasaamaan ja näpertämään.

Mut pointti nyt lähinnä oli se että : Osta Anet ni palaa koko talo Eihän se nyt niin mene.
Itse olen niin varovainen että hyvä jos uskaltaa astianpesukonetta jättää päälle kun lähtee kauppaan..

Terveellä maalaisjärjellä pärjää kyllä varmaan näitten vehkeitten kanssa mutta itse aina varaudun pahimpaan, varsinkin kiinan tavaran suhteen.
 
On mulla tuo myöskin, mutta esim. pedin liitäntä petti kuumuuden takia(liikaa virtaa 60 asteiselle pedille:btooth:) tuosta ja sitten sai juotella. Nettiä selatessa huomasin sen olleen hyvin yleinen vika tuossa. On noita muitakin 3d-tulostimia joista esim. muovinen liitäntä on sulanut, koska halpa ja huono liitäntä.
Lusikallinen paskaa lipsahtanut vähän insinööreiltä, kun säästelty jotain senttiä.

Jotkut vaan keskittyy tuossa A-8:ssa heppoiseen runkoon niin sillä ei ole juurikaan mitään merkitystä tulosteisiin, vaikka runko antaisi hieman periksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
43
No en tiedä onko siinä mitään järkeä.
Eli ei ole. Itse en nähnyt järkeä ostaa mitään kallista vehettä että pääsis opettelemaan/tutkimaan 3D tulostusta.

Jokainen ostaa niin kallista kuraa kun lompakko antaa myöten. Itse olen tyytyväinen tohon sijotukseen ja ei harmita vaikka menis SERriin koko laite.

Tai sitten jos keksin jotain järkevää niin ostan paremman laitteen ja tiedän vähän mitä siltä odottaa.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
43
On mulla tuo myöskin, mutta esim. pedin liitäntä petti kuumuuden takia(liikaa virtaa 60 asteiselle pedille:btooth:) tuosta ja sitten sai juotella. Nettiä selatessa huomasin sen olleen hyvin yleinen vika tuossa. On noita muitakin 3d-tulostimia joista esim. muovinen liitäntä on sulanut, koska halpa ja huono liitäntä.
Lusikallinen paskaa lipsahtanut vähän insinööreiltä, kun säästelty jotain senttiä.
Juu kyllä minäkin sen ymmärrän että nää on sitä kuraa mutta halpoja aloittaa harrastus.
Ja itellä ei ollu minkäänlaisia odotuksia tulostinta kohtaan.
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
29
Mikä järki on ostaa se halvin ja tukea laaduttoman kuran tuotantoa?
Välttämättä kaikki jotka haluavat 3D-tulostuksen aloittaa ei ole niin vakaassa taloudellisessa tilanteessa että voisi panostaa siihen parhaimpaan mitä kaupoista löytyy. Toisaalta järkevä kaveri ottaa selvää riskialttiista laitteista.

Mutta eihän kukaan laadutonta kuraa halua ostaa. Ehkä parempi olisi syyttää yritystä joka niitä laadutonta kuraa myy että saisi mahdollisimman isot tuotot ;)
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
735
Mut pointti nyt lähinnä oli se että : Osta Anet ni palaa koko talo Eihän se nyt niin mene.
No jos käytät hieman aikaa ja etsit googlella vaikkapa 10 tapausta joissa 3D tulostin on aiheuttanut tulipalon ja sitten teet tilaston kuinka monessa tapauksessa näistä koneena on ollut Anet A8, niin saattaisit ehkä harkita lausuntoasi uudestaan. Ja eihän nyt todellakaan joka ikinen A8 tulipaloa aiheuta, varsinkaan jos sitä ei käytä, kuten sinä.
Mikä on paras tulostin aloittelijalle? Siihen on monta erillaista mielipidettä ja vaihtoehtoa, mutta siitä ei ole epäilystäkään että Anet A8 ei kuulu siihen joukkoon! Kätensä lyö paskaan.
 
Joo olet oikeassa. Ehkä ne palaa herkemmin kun muut. En jaksa tutkia tarkemmin. Kuinka monta tulipaloa viime vuonna on aiheutunut 3D tulostimen käytöstä? Siis Suomessa.

Mitä tulostinta itse suosittelet ensimmäiseksi jos budjetti on max 200€ Tai minkä itse ostaisit?
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Mikä siitä anetista tekee niin paloherkän? Itse en ole syventynyt asiaan se paremmin. Luulis kaikkien kiinan vehkeitten kanssa olevan sama homma.
Virtalähde on aivan käsittämätöntä kuraa ja jos ei paloriski, niin sähköturvallisuusriski sitten -> virtalähde vaihtoon, ihan jo oman mielenrauhan takia. Ilmeisestikin ainakin vanhoissa emolevyissä ei ole folioissa riittänyt paksuus toimittaa tarpeeksi virtaa lämpöpedille tms. ja tästä paloriski -> mosfet. Sitten noita lämpöpedin liittimiä on kärynnyt myös käsittääkseni kuten joku kirjoitti -> tinataan piuhat suoraan kiinni.

Tarvittavien modien jälkeen Anetin hinta on siltikin ihan maltillinen ja kuten täälläkin aiemmin suosittelin, niin opiskeluprojektina aivan lyömätön pelihän tuo on. Kunhan tiedostaa riskit ja tekee tarvittavat varotoimenpiteet.

En itse kyllä jättäisi mitään 3D-tulostinta, halpaa tai kallista, palavalle alustalle yksin, kyllä siellä kuitenkin sellaisia virtoja liikutellaan johtimissa...

Itse olen niin varovainen että hyvä jos uskaltaa astianpesukonetta jättää päälle kun lähtee kauppaan..

Terveellä maalaisjärjellä pärjää kyllä varmaan näitten vehkeitten kanssa mutta itse aina varaudun pahimpaan, varsinkin kiinan tavaran suhteen.
Tämä on toimiva asenne. Nuo palaneet talot ovat tainneet olla tyyliin jätetään Anet A8 printtaamaan yksin kun löhdetään töihin. Tai joku pahimmillaan jättää yöksi kun kaikki nukkuvat. Jos valvoo laitetta, kuten pitäisi, niin tuskinpa tapahtuu mitään tällaista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 013
Välttämättä kaikki jotka haluavat 3D-tulostuksen aloittaa ei ole niin vakaassa taloudellisessa tilanteessa että voisi panostaa siihen parhaimpaan mitä kaupoista löytyy. Toisaalta järkevä kaveri ottaa selvää riskialttiista laitteista.

Mutta eihän kukaan laadutonta kuraa halua ostaa. Ehkä parempi olisi syyttää yritystä joka niitä laadutonta kuraa myy että saisi mahdollisimman isot tuotot ;)
Ender 3:seen ite päädyin koska halusin halvan. Parempi runko ja ei aivan niin paha palopommi vaikka joillakin on xt60 liitin vähä sulanu.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
735
Joo olet oikeassa. Ehkä ne palaa herkemmin kun muut. En jaksa tutkia tarkemmin. Kuinka monta tulipaloa viime vuonna on aiheutunut 3D tulostimen käytöstä? Siis Suomessa.

Mitä tulostinta itse suosittelet ensimmäiseksi jos budjetti on max 200€ Tai minkä itse ostaisit?
En tiedä Suomesta, en ole kiinnittänyt huomiota mistä maasta ilmoitukset kuvineen ovat tulleet. Lähteenä itsellä useat keskusteluryhmät, foorumit, alan julkaisut ja youtube-kanavat.
Max 200€ budjettiin suosittelen Crealityn Ender 3:sta. Printteri vaan toimii paremmin kuin hintansa antaisi olettaa ja 36k käyttäjän keskusteluryhmistä saa apua mihin tahansa ongelmaan minuuteissa.

En itse kyllä jättäisi mitään 3D-tulostinta, halpaa tai kallista, palavalle alustalle yksin, kyllä siellä kuitenkin sellaisia virtoja liikutellaan johtimissa...
Isoja virtamääriä ei liiku, mutta suuttimessa on yli 200 asteen lämpötila. Jos virtalähde on laadukas, juotokset tehty hyvin ja tulostimen käyttöjärjestelmässä (mm Marlin) on asetettu thermal runaway protection päälle, riski tulipaloon on häviävän pieni.
Ainakin vanhemmissa versioissa Ender 3:sta thermal runaway ei ollut vakiona päällä, mutta Creality oli ensimmäinen kiinalainen tulostinfirma joka painostuksen jälkeen nöyrtyi ja luovutti lähdekoodinsa avoimeen jakeluun Marlinin käyttöehtojen mukaisesti ja sitä kautta netistä löytyy modatut käyttöjärjestelmät asennusohjeineen, joissa turvallisuusaukot on peitetty.

Tämä on toimiva asenne. Nuo palaneet talot ovat tainneet olla tyyliin jätetään Anet A8 printtaamaan yksin kun löhdetään töihin. Tai joku pahimmillaan jättää yöksi kun kaikki nukkuvat. Jos valvoo laitetta, kuten pitäisi, niin tuskinpa tapahtuu mitään tällaista.
Jos haluaa tulostaa tarkalla laadulla mitään hiukankin isompaa, alkaa tulostusaika venähtää merkittävästi. Esimerkiksi 8 päivää kestävässä tulostuksessa tulostin nyt vain on jätettävä päälle yöksi ja työpäiväksi. Tuossa Anetin tapauksessa pitäisi joko rajoittaa tulostukset siihen kuinka kauan jaksaa istua tulostimen vieressä tai sitten käytännössä vaihtaa kaikki osat. Jääkaappikin voi olla paloriski, jos turvallisuudesta on tingitty.

Mä ymmärrän kyllä että Anetin modaaminen turvalliseksi voi olla opettavainen projekti, kuten aiemmin hienosti raportoit, mutta mä veikkaan että suurimmalle osalle se ensimmäisenä tulostimena tappaa mielenkiinnon. Eikä mikään estä purkamasta tasokkaampaa tulostinta atomeiksi ja kasata uudelleen! Anetin ja Enderin välillä ei ole sellaista hintaeroa, että eteen tulisi mikään "köyhän valinta", eikä köyhän muutenkaan kannata ostaa halvinta, vaan siinä oikeasti säästää kun ostaa heti hyvän eikä vasta toisena laitteena.
En ole Crealityn palkkalistoilla, enkä saa mitään rojalteja, itseasiassa mieluummin suosisin Prusan printtereitä, mutta ne nousevat sellaiselle hintatasolle, ettei niitä voi suositella ensimmäiseksi printteriksi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 325
Viestejä
4 157 283
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
maurichia

Hinta.fi

Ylös Bottom