Halla-Aho ei saanut tuomiota siitä, että olisi postannut mitään mikä olisi sisältänyt faktuaalista tai loogista virhettä. Päin vastoin, hän sai tuomion, koska Suomen oikeuslaitos itse ei ole looginen eikä oikeus ole Suomessa kaikille sama.
Kaleva-lehti oli kirjoittanut lauseen "Päissään surmaaminen on (suomalaisten) kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Vastaavaa ei löydy esimerkiksi Ruotsin tai Norjan tilastoista."
Tästä tehtiin mm. kantelu julkisen sanan neuvostolle, joka kieltäytyi mm. kokonaan käsittelemästä kantelua.
Halla-Aho kirjoitti lauseen "Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre" ja perusteli sen vastaavilla tilastoilla.
Suomalaisia sai haukkua, eikä se ollut kansanryhmää vastaan kiihottamista, mutta kun Halla-aho kirjoitti aivan samalla lauserakenteella lauseen jossa korvasi sanan "suomalainen" "somalilla" ja vaihtoi yhden rikoksen toiseksi(aivan yhtä paikkaansapitäväksi), se olikin kansanryhmää vastaan kiihottamista.
Sitten se syyte uskonrauhan rikkomisesta:
Jos henkilö kihlautuu 6-7-vuotiaan kanssa, ja harrastaa seksiä vaimonsa kanssa tämän ollessa 9-10-vuotias, pidätkö häntä pedofiilina?
Onko mielestäsi väärin kutsua häntä pedofiiliksi?
Jos henkilö tämän jälkeen perustaa uskonnon, joka sallii tämän toiminnan ja suhtautuu asioihin siten, että uskonnon perustajan esimerkki on kaikessa hyvä ja kannatettava, saako tätä uskontoa kutsua pedofiliauskonnoksi?
Minusta ei ole kovin epäloogista tässä tilanteessa kutsua uskonnon perustajaa pedofiiliksi ja uskontoa pedofiliauskonnoksi.
Suomen oikeuslaitos kuitenkin päätti kieltää tämän, ja tämän itsestäänselvyyden sanominen ääneen (tai siis kirjoittaminen internetiin) oli suomen oikeusjärjestelmän mielestä uskonrauhan rikkomista.
Se, että sinua ei yhtään kiinnosta ottaa faktoista näiden tuomioiden takana selvää, osoittaa lähinnä tekopyhyytesi ja ylimielisyytesi.