Zelda meni viimein läpi. Olihan siinä peliä kerrakseen ja aivan mahtava kaikin tavoin.
Joitain omia valintoja kadun hieman, esim kaikkien geoglyfien avaaminen melko alussa söi tarinan paljastusten rytmitystä aika tavalla, kun kovin isoja yllätyksiä ei sen jälkeen jäänyt. Lisäksi olin tutkinut alamaailmasta kaikki tärkeät paikat käytännössä aina jo ennen kuin päätarina vei niihin, mikä luultavasti hieman vähensi niiden tehoa, koska olivat tarinan viedessä sinne jo valaistu. Ehkäpä myös liian etupainoisesti ahnehdin shrinejä, minkä seurauksena taistelussa ei ollut juurikaan haastetta (mutta en kyllä erityisemmin sellaista kaipaakaan). Mikään noista ei kuitenkaan rikkonut peliä tippaakaan, ja viihdyin alusta loppuun.
Ja aivan mieletön oli se rakentelusysteemi. Hullua että tuo on saatu testattua niin bugittomaksi, vaikka antaa niin vapaasti rakennella kaikkea älytöntä liikkumismuotoa ym.
Loppufiiliksenä oli tuo minusta parempi peli kuin BOTW, joka sekin oli mestariteos. Varmasti tulee ennen pitkää pelattua uudelleenkin.