Zelda: Tears of the Kingdom (Nintendo Switch) , julkaisu 12.5.2023

Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 742
Jaahas, pitäisi nukkumaankin mennä. No, peli vei mukanaan jälleen kerran... :)

Tunteja on kertynyt hyvinkin, mutta siitä huolimatta olen hyvin pikkuisen ehtinyt maanalaista osuutta tutkia, tykkään reilusti enemmän taivaissa liikkua. Aluksi myös kaikki rakentelu tuntui hirveän hankalalta, mutta nyt siihen on pientä tatsia saanut. Sinänsä vähän tyhmää, että Zonai-laitteita saa vain satunnaisesti niistä karkkikoneista. No, nekin oikeastaan siellä taivaissa, niin hyvä veto oli keskittyä siihen.

Vaikka Fuse-mekaniikka on loistava, alkaa välillä turhautuminen iskeä, kun on pommikukat ja kaikki kivillä höystetyt aseet loppumaan / rikkoutumaan, kun pitäisi vielä luolia tutkia ja niitä tolkuttoman kestäviä sinisiä ja mustia kiviseiniä rikkoa auki. Rahatkin meinaa loppua kesken, vaikka myyn kaikki louhitut jalokivet heti ja koitan välttää turhia hankintoja...

On siis peli loistava, mukaansatempaava. Aina kun pitäisi tarinassa edetä, tulee pari kolme muuta asiaa vastaan ja alkaa niitä sitten samalla tutkimaan... "Vahingossa" hoidin Wind Templen pois alta ja se oli puhdasta nautintoa. Stamina-kiekko vielä maksimiin ja jaksaa liitää taivaissa hyvin. Nyt olen grindaillut Gerudossa päätehtävää ja se vaikuttaa olevan ihan toista luokkaa... Harmi sinänsä.

Pelin paras ominaisuus kyllä tuntuu olevan bugittomuus. Ainakaan ei itselläni ole tullut suurempia ongelmia vastaan. Kerran tai kaksi Link jäänyt jumiin johonkin oven väliin, tms., mutta pienellä sätkimisellä pääsee pois. Suorituskykykin OK, vaikka toki tahtoisi tämän nähdä ns. kaikessa loistossaan isolla ruudulla vaikka 4K ja 60fps.

Minun suurin huolenaiheeni on se, että tähän uppoaa niin paljon tunteja, että en tule varmaan koskaan koskemaan peliin enää, kun ei ole (omasta mielestäni) mitään tekemistä jäljellä. En siis tähtää 100% pelitulokseen, vaan sekaisin vähän sitä sun tätä. Alku on pelissä tosi hidas, mutta kun pääsee vauhtiin, maistuu se hyvin. En kyllä haluaisi alkua ollenkaan kokea enää.

Minulle tämä sitten onkin yhden kerran läpipelattava peli, jonka jälkeen palaan taas muiden pelien pariin. Sama kävi BotW kanssa. Ei vain yhtään jaksaisi kiinnostaa aloittaa alusta. Ehkä toivon jotain New Game+ kaltaista, jossa voisi aloittaa muuten "tyhjältä alustalta", mutta kaikki taidot ja ehkä jopa karttakin on jo unlockattu. Bossit saisivat sitten olla rankempia ja ylipäänsä monstereita vaikka tuplasti enemmän koko kartalla.

Kaiken kaikkiaan 9/10. Loistava peli. Ehkä ostan verkkiksestä tuon Collector's Editionin, kun niitä näytti olevan vielä liki 20kpl siellä. Olisi kiva saada vitriiniin tämä ToTK. Myin pois BotW. Siihen peliin en todellakaan halua palata tämän jälkeen ja mielestäni tarinallisesti ei puutu mitään olennaista, jos hyppää vain suoraan ToTK:n pariin. BotW:stäkin jo tovi, en edes itsekään muista kaikkea, kun julkaisussa sitä pelasin ja nautinto yltyi ehkä vuoden mittaiseksi, kunnes pistin pelin poikki.

Samoja fiiliksiä täällä?
 
Liittynyt
25.12.2020
Viestejä
930
Minulle tämä sitten onkin yhden kerran läpipelattava peli, jonka jälkeen palaan taas muiden pelien pariin. Sama kävi BotW kanssa. Ei vain yhtään jaksaisi kiinnostaa aloittaa alusta. Ehkä toivon jotain New Game+ kaltaista, jossa voisi aloittaa muuten "tyhjältä alustalta", mutta kaikki taidot ja ehkä jopa karttakin on jo unlockattu. Bossit saisivat sitten olla rankempia ja ylipäänsä monstereita vaikka tuplasti enemmän koko kartalla.
BotW sisältää ”New Game +” joka kulkee nimellä Master Mode. Tuo ja paljon muuta tuli siis DLC:n muodossa ja eiköhän vastaavaa tule TotK. Skillit ja kartat pitää avata uudestaan, mutta vihut vaikeampia ja esim. kentaureja useammassa paikkaa.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 742
BotW sisältää ”New Game +” joka kulkee nimellä Master Mode. Tuo ja paljon muuta tuli siis DLC:n muodossa ja eiköhän vastaavaa tule TotK. Skillit ja kartat pitää avata uudestaan, mutta vihut vaikeampia ja esim. kentaureja useammassa paikkaa.
Tää olikin tiedossa, mutta juuri tuo, että pitää silti unlockaa kaikkea, ei kiinnosta. Purah voisi iskeä käteen paremman pädin, jossa kaikki toimii. Ja nyt peli alkaa. Sellaisen NG+ haluan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
665
Täällä tuli hommattua switch ja tämä sairaslomaa ja tulevaa kesää muutenkin viihdyttämään kun ei polvileikkauksen takia paljon muuta tarvitse touhuilla. Viikko takana ja kyllähän tämä maistuu, mielenkiintoista saada muutaman päivän päästä tuntilaskuri näkyviin switchille pelistä.

Aiemmat kokemukset zeldoista Gameboy-ajoilta. Melko paljon vaatii välillä Googlen käyttöä, että pääsee hommissa eteenpäin, mutta nuo temppelit kyllä on saanut menemään ilman suurempia ohjeistuksia. Kolme neljästä nyt suoritettu ja vielä tuonne aavikolle olisi lähdettävä. Shrinejä reilu 40 suoritettuna ja depthseissä vasta muutamat ihan pakolliset visiitit.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 473

Minä pyrin tämän pelin kanssa välttämään Googlen käyttöä ja sinälläänhän se on tosi helppoa, kun ei tässä oikein voi jäädä jumiin. Maailmasta löytyy aina jotain muuta tekemistä jos vaikka jossain dungeonissa ei heti keksisi ratkaisua.
 
Jep tulee itsekin tuota pitkään välteltyä ja yritettyä selvittää itse, mutta välillä ollut vaan todettava että ei viitsi loputtomiin miettiä ratkaisua. Yleensä se onkin ollut sitten jokin hyvin yksinkertainen asia mitä ei ole vaan tajunnut kun kaikki mekaniikat eivät ole vielä ihan tuttuja kuitenkaan.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 735
Vaikka Fuse-mekaniikka on loistava, alkaa välillä turhautuminen iskeä, kun on pommikukat ja kaikki kivillä höystetyt aseet loppumaan / rikkoutumaan, kun pitäisi vielä luolia tutkia ja niitä tolkuttoman kestäviä sinisiä ja mustia kiviseiniä rikkoa auki.
Kannattaa käydä pelaamassa Fire Temple läpi, niin sen jälkeen et tarvitse enää välineitä kiviseinien rikkomiseen.
 
Liittynyt
25.12.2020
Viestejä
930
Jep tulee itsekin tuota pitkään välteltyä ja yritettyä selvittää itse, mutta välillä ollut vaan todettava että ei viitsi loputtomiin miettiä ratkaisua. Yleensä se onkin ollut sitten jokin hyvin yksinkertainen asia mitä ei ole vaan tajunnut kun kaikki mekaniikat eivät ole vielä ihan tuttuja kuitenkaan.
Main Questissa jäänyt kahdesti täysin jumiin kun ohjeistus ollut todella epäselvää, ei hajuakaan minne pitäis mennä seuraavaksi. Sivutehtäviä tehdessä ekasta pääsin ihan sattumalta eteenpäin ja edelleen toisessa jumissa - sisu ei anna periksi googlaamiseen niin siirryin hetkeksi Diablo IV pariin.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 181
Kuukauden pelaamisen jälkeinen väliaikatilanne:

Mulla on ollut vähän oma etenemisjärjestykseni, kun alussa tein vain Ritojen keissin ja etsin sitten kaikki geoglyfit ja sain siten hyvän käsityksen taustatarinasta jo ekoina tunteina. Sen jälkeen priorisoinkin kaiken muun kuin päätarinan: sydämiä on toiselle riville asti ja stamina tapissa, Zonai-akku on kahta pykälää vaille tapissa, alamaailma melko hyvin kartoitettu, sanomalehtiquestit ja kaikenlaisia sivutehtäviä klaarattu reippaasti, ja oma talokin rupeaa olemaan kartano.

Nyt alkaa viimein olla tilanne, että ainoa järkevä jatko on edetä main questissa.

Joka tapauksessa on kyllä valtavan hieno ajantappaja. Mestariteos.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
349
Miten tätä akkua saa kasvatettua?
Itse olen yhden NPC:n löytänyt joka sitä pystyy kasvattamaan, en tiedä onko niitä useita.

Lookout Landingin pohjoispuolella (linnaa kohti) on porteilta katsoen oikealla kivipaasi joka on tippunut taivaalta, kiipeä sen päälle
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 181
Miten tätä akkua saa kasvatettua?
Spoilerit vain siltä varalta, että joku muukin mieluummin oppii pelistä itse. Tässä siis prosessi, jolla saa kasvatettua akkua pysyvästi:
1. kerää zonaiittia
2. vaihda zonaiitti crystallized chargeiksi Forge Constructin luona (sieltä voi ostaa vain rajallisesti kerrallaan, joten voit joutua kiertämään useammassa paikassa. Huomaa myös viereisen hyllyn "large crystallized charge", jota ostetaan vastaavasti large zonaitella.)
3. Vaihda crystallized charget (100:n ryppäissä) energy welleiksi Crystal Refineryssä.
Energy wellit siis parantaa akkua pysyvästi.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 735
No nyt muistan, että minähän olin tuolla paikassa jo käynyt, mutta kerinnyt unohtaa koko homman :)

Onko large crystallized chargen funktio ihan sama, eli sillä voi kasvattaa akkua? Mutta tarvitseeko niitä vähemmän kuin 100 kerrallaan?
 
On sama funktio, käytännössä se vain lisää sinun inventoryyn 20 normaalia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 797
Noniin, onhan tässäkin pelissä sittenkin ne minun oikein rakastamat vihut botwista... :smoke:
eli siis randomisti spawnaavat Yigat. Spawnauksen aloituksen ilmeisesti tiggeröi kun tappaa (tai käy vetää pataan neljässä eri paikassa depthissa) Master Kohgan.
Ja kiva siinä sitten kuskata korokkia kaverisa luokse, kun just ku oot saanu yhen yigan tapettua niin heti perästä spawnaa toinen ja sen jälkeen vielä kolmas. Oisvaat ollu vielä niitä heikompia versioita, mutta ei minun tuurilla. Ei tää oikein oo reilua....
 
Äh. Hyvä tietää! Ei ihme, että on ollut rauhallista, kun en ole vielä suuremmin ollut siellä syvyyksissä vetämässä ketään turpaan. Tosin, ehdin Autobuild-taidon hakea ja sen ohessa piti vähän taistellakin. Ei kai mun peli ole nyt pilalla?!
 
totallynotrobot

Tukijäsen
Liittynyt
09.02.2019
Viestejä
703
Äh. Hyvä tietää! Ei ihme, että on ollut rauhallista, kun en ole vielä suuremmin ollut siellä syvyyksissä vetämässä ketään turpaan. Tosin, ehdin Autobuild-taidon hakea ja sen ohessa piti vähän taistellakin. Ei kai mun peli ole nyt pilalla?!
No itse olen ollut samassa "kohtaa" jo useamman kymmentä tuntia eikä yhtään ole noita itsestään spawnannut eli ei pitäisi olla hätää. Hyvä kyllä tietää niin enpähän tuota tehtävää sitten edistä heti seuraavaksi.

Oli kyllä aika facepalm, kun tajusin näin yli sadan tunnin kohdalla mikä pointti niissä kivisydämissä ja ratasjutuissa on, joita flux construct ja ne isot kiviviholliset tipputtavat kuolemansa jälkeen:
ne voi littää eli fusettaa aseeseen :facepalm: jotenkin silloin alussa kun ei aina edes muistanut tuon kyvyn olemassaoloa niin ajattelin ettei niillä ole mitään varsinaista tarkoitusta... Kunnes nyt sitten yhden taistelun jälkeen sen tajusin, kun olen alkanut aktiivisemmin tuota fusea käyttämään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
185
Vaikka Fuse-mekaniikka on loistava, alkaa välillä turhautuminen iskeä, kun on pommikukat ja kaikki kivillä höystetyt aseet loppumaan / rikkoutumaan, kun pitäisi vielä luolia tutkia ja niitä tolkuttoman kestäviä sinisiä ja mustia kiviseiniä rikkoa auki. Rahatkin meinaa loppua kesken, vaikka myyn kaikki louhitut jalokivet heti ja koitan välttää turhia hankintoja...
Tuli keksittyä eilen, että cannon on erittäin kätevä luolissa joissa on paljon rikottavia kiviä. Ei tarvitse tuhlata pommeja tai aseita, kun cannon vie vain virtaa.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 742
Tuli keksittyä eilen, että cannon on erittäin kätevä luolissa joissa on paljon rikottavia kiviä. Ei tarvitse tuhlata pommeja tai aseita, kun cannon vie vain virtaa.
Tämä ja edellinen vinkki Fire Templen suorittamisesta ovat niitä asioita, jotka tekevät tästä pelistä maukkaan. Monta tapaa selvitä tilanteesta kuin tilanteesta, pitäisi vain pelata aina enemmän oppiakseen myös enemmän. ;)

Zonai-laitteita olisi siitä huolimatta kiva pystyä valitsemaan, mitä niistä karkkikoneista saa. Ei random dropit niin huonoja ole, mutta kuitenkin...
 
Liittynyt
08.05.2021
Viestejä
99

Kun akut on päivittänyt täyteen, crystallized charget voi vaihtaa haluamiinsa zonai-vempeleisiin. Karkkikoneitten dropit on järjestyksessä suurimmasta pienempään. Eli jos haluaa vaikka siipiä, kannattaa valita koje, jossa siivet on listalle ensimmäisenä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 797
Hylian Shield oli tässä kyllä varsin nerokkaasti piilotettu... Botwissa tupsahti shrine ja tässä arkku jossa oli toi shieldi, kun teki samanlaisen operaation. :D
Tähän mennessä taitaa olla ainut itemi joka on ollu helpompi hommata mitä botwissa...
 
Tuon kilven voi päivittää rock octorokeilla muuten. Kahteen kertaan, eri vihuilla. Ekasta imasusta tulee sininen uppi, tokasta keltanen.
 
Tyhäm kysymys, koska en ole tähän selkeää vastausta saanut:
miten saa nopeiten rock octorokit päivittelemään mun aseita?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
185
Täytyy kyllä todeta, että tämä peli on kyllä teknisesti aivan älytön suoritus. Erityisesti vielä kun pyörii Switchin ikivanhalla raudalla. Voi rakentaa suht monimutkaisia/monipuolisia virityksiä, monet objektit voi palauttaa ajassa taakseppäin, chasmin dynaaminen valaistus ja valonlähteitä voi paskia sinne ja tänne, hyvät katseluetäisyydet, dynaaminen maailma.... Ei ole myöskään tullut pop-in ongelmia vastaan. Fps ongelmia tosin on välillä.

Valituksena taas täytyy sanoa että muutamat Botw:in kirot on tuotu suoraan Totk:iin. Yksi on kankea hevos-systeemi. Ei ole mitään järkeä että avoimen maailman pelissä saa hevosen kutsuttua vain jos se on lähellä. Jos teleporttaa muuhalle, niin pitäisi aina hakea paikalliselta hevostallilta hevonen uusiksi. Tähän vielä päälle umpikankeat ratsastus-kontrollit.
Toinen kiro on bloodmoon. Miksi pitää aina tulla tuo pirun pelin keskeyttävä cutscene. Lisäksi tuo kaikkien vihollisten spawnaaminen kerralla on suhteellisen rasittavaa, jos satut olemaan keskellä jotain vihollisleiriä/luolaa josta olet juuri putsannut miltei kaikki viholliset ja juuri aloittamassa alueen tutkimisen.
 
Tuo on jotenkin hölmö systeemi. Paljon toimivampi ratkaisu olisi kun jokaisella vihu vain automaattisesti heräisi henkiin aina 3 vrk tappamisen jälkeen, eikä pelaajaa häirittäisi koko asialla ollenkaan.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 742
Valituksena taas täytyy sanoa että muutamat Botw:in kirot on tuotu suoraan Totk:iin. Yksi on kankea hevos-systeemi. Ei ole mitään järkeä että avoimen maailman pelissä saa hevosen kutsuttua vain jos se on lähellä. Jos teleporttaa muuhalle, niin pitäisi aina hakea paikalliselta hevostallilta hevonen uusiksi. Tähän vielä päälle umpikankeat ratsastus-kontrollit.
Ottaen huomioon, että melko nopeasti saat kasattua itsellesi Zonai-lentokoneen vaikka, niin ei hevosia kyllä mihinkään tarvitse tässä pelissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 578
Blood moonilla taitaa käsittääkseni olla ihan funktiokin, eli se toimii pelin sisäisenä muistin vapauttajana, kun kaikki palautetaan oletusarvoihinsa.
Pelihän siis jatkuvasti tallentaa tietoa miten pelaaja on siirtänyt/tuhonnut/yms. esineitä ja vihollisia, niin RAM pitää tyhjentää välillä. Jollain videolla tätä muistaakseni ihan demottiinkin dupettamalla tms., jolloin tuo blood moonin sai triggeröityä ennen normaalia ajastusta.
 
Okei, mielenkiintoista! Minua ehkä eniten häiritsee, että se cutscene lähtee pyörimään ja kuullaan Zeldan ääni. Vähän rikkoo kokemusta, kun jo neljänteen kertaan saman pelisession aikana tulee. :D
 
Tuosta Zeldan äänestä...
Tiettyyn pisteeseen, kun pelaa tarinaa niin ei tuu enää sitä "Zeldan" ääntä...
Bloodmoonin video tosin edelleen pyörii, mutta ilman höpötystä...
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 181
Okei, mielenkiintoista! Minua ehkä eniten häiritsee, että se cutscene lähtee pyörimään ja kuullaan Zeldan ääni. Vähän rikkoo kokemusta, kun jo neljänteen kertaan saman pelisession aikana tulee. :D
No sen cutscenenhän saa skipattua niin että siitä ehtii nähdä vain ehkä sekunnin (olikohan se X ja sitten + -napista).

Blood Moonin funktio muistin flushaajana oli tiedossa, ja minusta se on pakollinen paha Switchin kaltaisella alitehoisella alustalla, kun pelimaailma on muuten niin iso ja vapaa.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 934
Zonai-laitteita olisi siitä huolimatta kiva pystyä valitsemaan, mitä niistä karkkikoneista saa. Ei random dropit niin huonoja ole, mutta kuitenkin...
Itsellä alkaa olla 100+ jokaista. Aina kun tulee uusi karkkimaatti tungen siihen 5 large zonai chargea jotta saan varmasti vähintään yhden jokaista jota masiinalla on tarjota.

Miten tässä saisi rakentelusta enemmän irti?

Keksin hyvin alussa 2:sta tuulettimesta ja ohjaimesta moottoripyörän jolla pääsee käytännössä minne tahansa. Sen jälkeen ei ole ollut oikee tarvetta rakennella mitään muuta puzzlejen ulkopuolella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 742
Miten tässä saisi rakentelusta enemmän irti?

Keksin hyvin alussa 2:sta tuulettimesta ja ohjaimesta moottoripyörän jolla pääsee käytännössä minne tahansa.
Klassinen "airbike". Eiköhän miljoonat muutkin ole jo keksineet tuon! Inspiraatiota (ja spoilereita) kannattanee hakea Redditistä, r/HyruleEngineering, ja vaikka YouTubesta.

Hauska haaste: koita rakennella tappomasiinoita, joilla bossit saa kuriin vähällä vaivalla. :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 797
Klassinen "airbike". Eiköhän miljoonat muutkin ole jo keksineet tuon! Inspiraatiota (ja spoilereita) kannattanee hakea Redditistä, r/HyruleEngineering, ja vaikka YouTubesta.

Hauska haaste: koita rakennella tappomasiinoita, joilla bossit saa kuriin vähällä vaivalla. :D
Ite en oo saanu airbikeä kulkemaan suorassa. Aina tuntuu puoltavan joko oikealle tai vasemalle.

Mutta ei hemmetti noita pelin musiikkeja ja ääniä, miten voikaan olla niin onnistuneet. Depthissä on välistä tunnelma kuin kauhupelissä erään vihun vieressä kilinöineen ja kolinoineen. Ainut mitä kaipaa botwista on Kass ja sen hanuri...
 
Liittynyt
12.03.2019
Viestejä
136
Onhan tuo kyllä ihan huikea peli, koko ajan työntää eteen jotain uutta ja erilaista mitä ei ole osannut odottaa. Aika paljon tullut Shrineja käytyä läpi n.70kpl, ei noita tule nyt joka nurkalta eteen ihan äkkiä, mitenkähän paljon noita mahtaa olla pelissä?

Koneiden rakentamiseen en ole vielä päässyt kunnolla kiinni kun ei ole materiaaleja kovinkaan paljoa että kehtaisi käyttää. Muistaakseni joku luola oli missä noita kivi juttua sai vaihdettua noiksi mitä ne nyt oli että sai niistä automaateista koneita, en vaan muista enää missä se oli.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 181
Zelda meni viimein läpi. Olihan siinä peliä kerrakseen ja aivan mahtava kaikin tavoin.

Joitain omia valintoja kadun hieman, esim kaikkien geoglyfien avaaminen melko alussa söi tarinan paljastusten rytmitystä aika tavalla, kun kovin isoja yllätyksiä ei sen jälkeen jäänyt. Lisäksi olin tutkinut alamaailmasta kaikki tärkeät paikat käytännössä aina jo ennen kuin päätarina vei niihin, mikä luultavasti hieman vähensi niiden tehoa, koska olivat tarinan viedessä sinne jo valaistu. Ehkäpä myös liian etupainoisesti ahnehdin shrinejä, minkä seurauksena taistelussa ei ollut juurikaan haastetta (mutta en kyllä erityisemmin sellaista kaipaakaan). Mikään noista ei kuitenkaan rikkonut peliä tippaakaan, ja viihdyin alusta loppuun.

Ja aivan mieletön oli se rakentelusysteemi. Hullua että tuo on saatu testattua niin bugittomaksi, vaikka antaa niin vapaasti rakennella kaikkea älytöntä liikkumismuotoa ym.

Loppufiiliksenä oli tuo minusta parempi peli kuin BOTW, joka sekin oli mestariteos. Varmasti tulee ennen pitkää pelattua uudelleenkin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 473
Pitäisi jostain repiä intoa jatkaa pelin parissa. Julkaisun jälkeen tuli pelattua lyhyeen aikaan joitakin kymmeniä tunteja, mutta sitten tuli Street Fighter 6 julkaisu ja heti perään kesälomareissut, joille Switch ei lähtenyt mukaan. Nyt palailin pelin pariin, mutta tuntuu, että ei oikein muista, että mitäs tässä olikaan menossa. Kai se pitää vaan pääjuonen pariin palata ja alkaa jynssätä sitä eteenpäin, niin jospa se siitä. Hyvä pelihän tämä on, ei siinä mitään. Nykyisin vaan ihan liikaa kaikkea, mikä vie huomion.
 
Liittynyt
08.05.2021
Viestejä
99
Aika samoja mietteitä kuin Zatilla. Tässä yrittänyt keksiä tekosyitä aloittaa uutta peliä, mutta taitaa olla parempi antaa pölyn laskeutua ja palata pelin pariin, kun siihen saadaan uutta sisältöä.

Pari miinusta, joita päällimmäisenä mielessä. Liian helppo (pomotaistelut yms.) ja "sidequestien huonot palkinnot".
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 789
Zelda meni viimein läpi. Olihan siinä peliä kerrakseen ja aivan mahtava kaikin tavoin.

Joitain omia valintoja kadun hieman, esim kaikkien geoglyfien avaaminen melko alussa söi tarinan paljastusten rytmitystä aika tavalla, kun kovin isoja yllätyksiä ei sen jälkeen jäänyt. Lisäksi olin tutkinut alamaailmasta kaikki tärkeät paikat käytännössä aina jo ennen kuin päätarina vei niihin, mikä luultavasti hieman vähensi niiden tehoa, koska olivat tarinan viedessä sinne jo valaistu. Ehkäpä myös liian etupainoisesti ahnehdin shrinejä, minkä seurauksena taistelussa ei ollut juurikaan haastetta (mutta en kyllä erityisemmin sellaista kaipaakaan). Mikään noista ei kuitenkaan rikkonut peliä tippaakaan, ja viihdyin alusta loppuun.

Ja aivan mieletön oli se rakentelusysteemi. Hullua että tuo on saatu testattua niin bugittomaksi, vaikka antaa niin vapaasti rakennella kaikkea älytöntä liikkumismuotoa ym.

Loppufiiliksenä oli tuo minusta parempi peli kuin BOTW, joka sekin oli mestariteos. Varmasti tulee ennen pitkää pelattua uudelleenkin.
Yksi tekijä viimeistellyssä pelissä on kehitysaika, muistaakseni tätäkin tehty 5 vuotta. Elden Ringiä myös, mikä toinen tuli mieleen. Yhteistä peleillä se että isoja vapaan maailman pelejä, jotka myy kuin häkä, sillä peleihin ja suunnitteluun sekä testaukseen on satsattu kunnolla, saisivat muutkin AAA-kehittäjät ottaa mallia, eikä työntää ulos keskeneräisiä tekeleitä, nopean rahan toivossa. Itse pelaan tällä hetkellä Breath of Wildiä, mutta tämäkin jossain kohtaa otettava työn alle.

En olisi aikuisena miehenä uskonut että Zelda kolahtaa, mutta hauskaa kyllä tässä on yllättävän paljon samaa kuin Elden Ringissä. Maailman yllätyksellisyys, löytämisen ilo eikä jatkuvaa kädestä pitämistä. Tuntuu hyvällä tavalla "vanhan liiton" seikkailupeliltä.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
185
Chasmi on koluttu lähes kokonaan ja taivaskin on tutkittu muutamia alueita lukuunottamatta. Hyrulesta ehkä reilu puolet. Alussa olin valmis rankkaamaan tämän paremmaksi kuin BotW, mutta nyt täytyy todeta että kyllähän tämä kalpenee BotW:in rinnalla aikalailla. Ensinnäkin useat alueet oli täynnä tekemistä ja puzzeleja BotW:issa, mutta nyt samat alueet on puolityhjiä ja niistä löytyy lähinnä korokkeja. Chasmi ja taivas korvaa hyrulesta poistettua sisältöä, mutta taivas on pitkälti copy&pastea ja chasmi vaikuttaa siltä että se on random generaattorilla luotu. Vaikka Tears of Kingdom on tappiinsa hiottu, niin vähän ihmetyttää mihin se pitkä kehitysaika on käytetty kun käytännössä koko pelisysteemikin on suoraan BotW:ista kopioitu uusia skillejä lukuunottamatta. Kritiikistä huolimatta pidän Tears of Kingdomia yhtenä parhaimmista peleistä tällä vuosikymmenellä.
 
Jaksoin koluta noin 50% chasmistä. Sitten tajusin että ei sieltä saa kun jotain armorin paloja pääasiassa. Areenat olivat hauskoja, mutta muuten se oli kyllä vähän tylsä.
 
Tottahan se on, että overworldissa on nyt vähemmän jänniä yksityiskohtia tutkittavana etenkin kun se oli entuudestaan tuttu (ja todennäköisesti maanpäällinen maailma tuntuisi melko autiolta pelaajalle, joka ei olisi pelannut BOTWia), eikä luolat, alamaailma, ja taivassaaret sitä täysin korvaa. Pintaan ei saa samanlaista tuntumaakaan, kun peli kannustaa liikkumaan lähinnä ilmateitse paikkoihin eikä tutkimaan pintaa tarkasti, mikä pätee sekä maanpintaan että Depthsiin.

Sen sijaan kuitenkin tarinaan ja "pakollisiin" dungeoneihin on panostettu selvästi enemmän kuin BOTWissa, ja mikä ehkä tärkeintä itselleni, puzzlet on ihan yhtä laadukkaita ja niitä on paljon. Ihan vain avomaailman sekoiluna – unohtaen kunkin pelin puolilineaarisen tarinan – TOTK varmaankin häviäisi BOTWille, mutta pelikokonaisuutena minusta TOTK nousee edelle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
185
Jaksoin koluta noin 50% chasmistä. Sitten tajusin että ei sieltä saa kun jotain armorin paloja pääasiassa. Areenat olivat hauskoja, mutta muuten se oli kyllä vähän tylsä.
Itsellä oli pakkomielle avata kaikki lightrootit ja maximoida batteryt, muuten olisi varmaan itselläkin jäänyt chasmi 50%

Sen sijaan kuitenkin tarinaan ja "pakollisiin" dungeoneihin on panostettu selvästi enemmän kuin BOTWissa, ja mikä ehkä tärkeintä itselleni, puzzlet on ihan yhtä laadukkaita ja niitä on paljon. Ihan vain avomaailman sekoiluna – unohtaen kunkin pelin puolilineaarisen tarinan – TOTK varmaankin häviäisi BOTWille, mutta pelikokonaisuutena minusta TOTK nousee edelle.
Noista main dungeoneista olen kyllä täysin eri mieltä. BotW:in dungeonit oli minusta kekseliäämpiä ja omaperäisempiä, koska niissä käytettiin koko dungeonia osana puzzleja. TotK:in templet on taas yksinkertaisempia ja minusta myös lyhyeempiä.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 735
Noista main dungeoneista olen kyllä täysin eri mieltä. BotW:in dungeonit oli minusta kekseliäämpiä ja omaperäisempiä, koska niissä käytettiin koko dungeonia osana puzzleja. TotK:in templet on taas yksinkertaisempia ja minusta myös lyhyeempiä.
Temppeleissä ihmetytti, että miksi peli oli tehty niin helpoksi, että kohteet näytettiin suoraan kartalla?

TotK on toistaiseksi ainoa Zelda, jonka olen itse jättänyt kesken, kun ei vaan jaksa enää sitä tyhjänpäiväistä haahuilua, kun tuntuu, että peli on jo kertaalleen pelatty BotW:issa. Temppelit pelasin läpi ja linnassa pelasin sinne Phantom Ganonille saakka (se missä ne 5 phantomia hyökkää yhtä aikaa). Siinä taistelussa pääsin siihen saakka että se yksi alkaa syöksemään sitä gloomia pitkin lattiaa, enkä heti keksinyt miten sen saisi loppumaan. Läksin sitten muualle tutkimaan ajankuluksi maailmaa, mutta ei vaan jaksa sitä saman toistoa enää. Saa nähdä palaanko tuohon joskus.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 181
Ei ne temppelit ainakaan lyhempiä ole kuin Divine Beastit, joskaan ei oleellisesti pitempiäkään. Totta on kyllä, että niistä puuttuu samanlainen jippo kuin se koko dungeonin manipulointi oli, mutta toisaalta Tearsin temppeleistä jokaisella oli omat uniikit fiiliksensä ja visuaaliset tyylinsä. Divine Beastit kun näytti ja tuntui kaikki toisiltaan ja vieläpä näyttivät ihan samalta kuin Shrinet (sinänsä loogisesti koska kaikki oli insinööri-Sheikojen tekemää).
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
185
Nyt on Tears of Kingdom pelattu läpi. Erittäin hiottu peli muuten, mutta ihmetyttää miten tuo sage-systeemi oli ryssitty noin pahasti. Homma toimi vielä suht ok kun mukana oli kaksi sagea, mutta kun ne on kaikki mukana niin homma menee ajoittain kaaokseksi ja sähellykseksi. Nuo on jatkuvasti edessä ja silloin kun tarvitsee tietyn sagen skilliä, niin niiden perässä joutuu juoksemaan tai tai ovat jossain hukassa.
 
Liittynyt
15.11.2018
Viestejä
612

Tämä ärsytti itseäkin ja suurimman osan ajasta otin ne kaikki pois päältä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 473
Tämä ärsytti itseäkin ja suurimman osan ajasta otin ne kaikki pois päältä.
Lieneekö ajateltukin, että niitä otettaisiin tarpeen mukaan päälle ja pois. Ainakin oma tuntuma on, että osalle on huomattavasti enemmän käyttöä ja osa taas vähän vähemmällä, joten turhaan kaikki koko ajan päällä. Valikkoahan tuossa pelissä joutuu kuitenkin pläräämään tämän tästä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 303
Viestejä
4 301 354
Jäsenet
71 828
Uusin jäsen
Maija_koo

Hinta.fi

Ylös Bottom