Youtube keskustelu

Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
3 137
Kuolonkorinaa. Uskon sen verran ihmisiin vielä että epäilen shorttien jäävän lyhyeksi buumiksi, ja sen jälkeen koko youtube näivettyy kun nille ei olekaan enää kysyntää. En jaksa uskoa että palaa enää ennalleen.
Ei shortit ole mitenkään korvaamassa pidempiä videoita, vaan ovat tulleet siihen rinnalle. Googlella kyllä osataan laskea, minkä tyyppinen sisältö käyttäjiä kiinnostaa, joten mistään Youtuben kuolemasta on turha visioida. Jos eivät shortit kiinnosta, niitä ei ole pakko katsoa.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 104
Google alkaa nyt puuttumaan VPN kikkailuilla hankittuihin YouTube Premium tilauksiin.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 791
Shortit on mitä mainioin tapa tutustua uusiin streamaajiin. En ole keksinyt niistä muuta pahaa kuin oma hävetykseni kun huomaan välillä katselleeni niitä puolituntia yhtä soittoa. Osan kanavista matskuista on sellaista että se toimii shorttina mutta ei pitkänä versiona.
 
Liittynyt
01.02.2019
Viestejä
462
Google alkaa nyt puuttumaan VPN kikkailuilla hankittuihin YouTube Premium tilauksiin.
Mulla on YT Premium ( ja F1 tv) Argentiinan kautta. Maaliskuussa tuli tällainen meili, ei ole ollut (vielä) mitään vaikutusta tilaukseen.
Screenshot_20240621_103048_Gmail.jpg
 
Adasme

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
664
Onkos tääl muut huomannu tai kokenut Youtube premiumin kanssa lähiaikana videoiden jäätymistä siten et audio saattaa jäädä taustalle vaan kuva ei liiku, eikä auta videossa yli hyppiminen vaan jatkuva lataus ympyrä vaan pyörii?
Olen ensiapuna koittanut ottaa ks videon jumivasta kohdasta urlin ja avata sen uuteen välilehteen ja hetkeksi max 1min saa videon jatkuun kunnes taas samalatavalla tyssää ja ikuinen lataus looppi.

Käytössä ei ole kuin Ublock ja uusin Firefox selaimena.. Ublockiin olen laittanut luotettavien sivustolle youtuben mut ei näytä auttavan ei. :hmm:

Mikähän tähän avuksi?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 185

Joo, pari viikkoa on tahmaillut Firefoxilla juuri noin. Bravella toimii normaalisti, eli kyllä tuo jotenkin liittyy selaimeen tai lisäosiin.
 
Adasme

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
664
Koitan tässä vielä tätä kikkaa eli Firefox selaimen laitteistokiihdytyksen ottaa pois käytöstä,josko se auttaisi mitenkään videoiden toisto ongelmaan.

Firefox's performance settings | Firefox Help

Vielä ei ole video jäätynyt 10min sisällä, jatkan testailua vielä tuon osalta.
 
Minulla ei ole ollut laitteistokiihdytys päällä aikoihin, kun otin sen pois päältä jonkin toisen ongelman vuoksi. En siis pidättäisi hengitystä, että se liittyy asiaan.

Tuolla myös jotain tietoa / keskustelua asiasta: Mozilla Firefox -keskustelu
Tuolla ketjussa oli tällainen vinkki:
jos muillakin on ollut viimeviikkoina/kuukausina Youtuben katselu lähes mahdotonta vp9 videoilla 1080p 60fps ja 4k 30/60fps laaduilla.
oireina videon jääminen loputtomaan lataamisvaiheeseen eikä koskaan ala toistamaan, video jää puskuroimaan loputtomasti kesken videon tai sitten random yhdistelmää aiemmista kahdesta.
niin avaamalla about:config valikon ja laittamalla network.http.http3.enable asentoon false, ainakin itsellä sai nuo videot korjattua.
Tuolla ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta ainakaan minun tapauksessa. Ihan samalla tavalla kuva jumahtaa äänten jatkuessa taustalla ja kun yrittää vaihtaa kohtaa, niin latauspallukka vaan pyörii.

Siirtyisin täydellisesti Braven käyttäjäksi, mutta Firefoxin uBlock-lisäosan mainosesto on paikoitellen parempi, joten käytän Bravea lähinnä vain Youtube-selaimena.
 
Adasme

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
664
Juu ei toi Firefoxin laitteistokiihdytys poisto auttanut asiaan, sama juminta iskee silläkin.
Koitan Brave selainta seuraavaksi,josko youtube premiumin videot toimii sillä moitteetta ja pätkimättä
:thumbsup:
 
Liittynyt
11.11.2023
Viestejä
146
Täällä ollut vastaavaa ongelmaa pari viikkoa Youtube Musicin kohdalla iPhonessa. Eli kappaleet jäävät lataamaan tai sitten kesken kaiken alkaa lataamaan. Aiemmin toiminut moitteetta, mutta nyt lähes joka kuuntelukerralla tulee vähintään yksi joka jumiutuu, välillä korjautuu hyppäämällä seuraavaan ja palaamalla takaisin, välillä taas ei.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 185
Täällä on vino pino kaikenlaisia mahdollisia korjausehdotuksia Windowsin/Firefoxin kohdalle. En tiedä toimiiko noista mikään tietty suoraan, mutta siellä on kuitenkin paljon sellaista mikä kannattaa tarkistaa ja testata. Ihan kaikkea ei silti kannata säätää tietämättä mitä tekee, kun se voi sitten aiheuttaa ongelmia jossakin muualla.

Edit.
- Päivitin näyttiksen ajurit
- Testailin eri asetuksia selaimen about:configissa
- Päivitin codecit (K-lite codec pack)
- Testailin eri uBlockin estolistoja + ilman koko Blockia

Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että ainoa millä on tässä yhteydessä mitään merkitystä, on about:configissa muutettavat

network.buffer.cache.count = 128
ja mahdollisesti
network.websocket.max-connections = 256
network.buffer.cache.size = 262144

Noiden muutosten jälkeen ei ole ainakaan hetkeen takkuillut, mutta pitää seurata tilannetta.

Edit2.
Ääh, jos noista nyt sitten oli jotain apua, niin ei kuitenkaan mitään merkittävää, eli pykiminen jatkuu edelleen siellä täällä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 338

Itsellä on täysin sama ongelma Ipadillä. Jotkin kappaleet pysähtyy 10 sekunnin kohdalla ja jää lataamaan. Kappaletta ei voi kelata eteenpäin, se bufferoi ainoastaan ne ensimmäiset 10 sekuntia. Toinen kappale saattaa toistua ongelmitta. Samaa ongelmaa ei ole esiintynyt androidilla ollenkaan.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 793
Tuli mieleen peukutuksen toiminta kun Youtube poisti alapeukkujen näytön ja sille on kehitetty korvaaja, joka toimii hieman ennustaen peukutusta. Return YouTube Dislike

Lähinnä, että ymmärtääkö ihmiset Youtuben algoritmia ja ymmärtääkö Youtuben algoritmi, miksi peukkua painetaan ylös tai alas? Lähinnä tällä ajan takaa, että yksi henkilö painaa peukkua sen mukaan, että pitääkö hän videon aiheesta ja onko se hänen ajatusmaailman mukaista. Toinen painaa sen mukaan, miten viihdyttävänä/opettavaisena videota pitää. Kolmas peukuttaa videon kuvan- ja äänenlaadun mukaan.

Hommahan menee täysin sekaisin jos sama tyyppi painelee peukkua eri syiden vuoksi. Toki Youtube "oppii", että alapeukun jälkeen haku samoilla sanoilla tarkoittaa, että aihe itsessään kiinnostaa.

Olen ehkä hieman liian ylitiedostava tämän vuoksi. Esimerkiksi jos haen lemppariartistin livevideota ja se on laadullisesti ihan paskaa. Kuvattu heiluvalla kännykällä, ääni on pihinää ja video alkaa kesken biisin, niin en silti kykenisi painamaan alapeukkua, koska pelkään, että algoritmi ei jatkossa suosittele kyseisen artistin livevideoita vaikka itse olen ainostaan kyseisen videon toteutuksesta pettynyt.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 185
Tuohon pykimiseen liittyen Firefoxin juuri julkaistussa 127.0.2 versiossa on korjattu tällainen:

Fixed an issue where YouTube playback may experience stalling under certain conditions
Pitääpä seurata onko sillä vaikutusta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 813
Täällä on vino pino kaikenlaisia mahdollisia korjausehdotuksia Windowsin/Firefoxin kohdalle. En tiedä toimiiko noista mikään tietty suoraan, mutta siellä on kuitenkin paljon sellaista mikä kannattaa tarkistaa ja testata. Ihan kaikkea ei silti kannata säätää tietämättä mitä tekee, kun se voi sitten aiheuttaa ongelmia jossakin muualla.

Edit.
- Päivitin näyttiksen ajurit
- Testailin eri asetuksia selaimen about:configissa
- Päivitin codecit (K-lite codec pack)
- Testailin eri uBlockin estolistoja + ilman koko Blockia

Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että ainoa millä on tässä yhteydessä mitään merkitystä, on about:configissa muutettavat

network.buffer.cache.count = 128
ja mahdollisesti
network.websocket.max-connections = 256
network.buffer.cache.size = 262144

Noiden muutosten jälkeen ei ole ainakaan hetkeen takkuillut, mutta pitää seurata tilannetta.

Edit2.
Ääh, jos noista nyt sitten oli jotain apua, niin ei kuitenkaan mitään merkittävää, eli pykiminen jatkuu edelleen siellä täällä.
Sama ongelma on sitten myös Linuxilla ja Firefoxilla!
Hyvin ärysttävää!
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 455
Miten YouTuben saa pois kokonaan Android puhelimesta ? Siis sillä tavalla, että ei tarvitse rootata ja menettää takuuta. Tähän asti on pois käytöstä ollut.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 185
Miten YouTuben saa pois kokonaan Android puhelimesta ? Siis sillä tavalla, että ei tarvitse rootata ja menettää takuuta. Tähän asti on pois käytöstä ollut.
Ei mitenkään, mutta sen voi sammuttaa ja disabloida. Tai sitten ei vain käytä sitä.

Edit.
Tietokoneen kautta abd-konsolikomennoilla saattaa saada pois koko sovelluksen, mutta sillä voi olla odottamattomia seurauksia myöhemmin, kun Youtube lasketaan Googlen tuotteena osaksi käyttöjärjestelmää.
 
Viimeksi muokattu:

Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 315
Miten YouTuben saa pois kokonaan Android puhelimesta ? Siis sillä tavalla, että ei tarvitse rootata ja menettää takuuta. Tähän asti on pois käytöstä ollut.
Onnistuu, mutta on lievästi vaivalloista. Vaatii puhelimen kytkemisen tietokoneeseen kiinni ja adb eli konsolikomentoja.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 069
"Looking for something different?"

Toimiiko toi oikeasti jollain käyttäjillä? Tai kun klikkaan siitä ja haluan nähdä joitain erilaista, niin se suosittele tasan niitä samoja videoita mitä normaalisti.
 
Liittynyt
11.11.2023
Viestejä
146
Löytyykö jotain järkevää keinoa käydä läpi kanavaa jolla on paljon videoita? Esim joku noista sovelluksista, joku soittolistasysteemi tms.

Taustana sen verran, että olen katsellut videoita vanhimmasta uusimpaan kohti eräältä kanavalta jossa on paljon videoita, huomasin että tabi jossa olen selannut videoita käyttää jo yli gigatavun verran muistia ja mikäli sivu menee unitilaan ja päivittyy niin on selattava videoita kauan, että löydän kohdan jossa olen. Olisi kiva jos ei tarvitsisi huolehtia asiasta esim. uudelleen käynnistyksen takia ja muistinkäyttö olisi kiva saada aisoihin, se paisuu päivä päivältä mitä enemmän videoita selaa.
Pikaedit: niin siis ihan tietokoneella selaan

Edit2: Löytyi jonkinlainen ratkaisu. Eli kun haluamansa videon perään lisää &list=ULcxqQ59vzyTk videot näkyy kyseiseltä kanavalta vanhimmasta uusimpaan järjestyksessä soittolistassa.
Esimerkiksi Team Coco kanavalta vuoden vanha video
Koodi:
https://www.youtube.com/watch?v=nMdFh1Ys-hU
ja lisäämällä perään tuo &list=ULcxqQ59vzyTk tulee osoitteeksi
Koodi:
https://www.youtube.com/watch?v=nMdFh1Ys-hU&list=ULcxqQ59vzyTk
videon viereen tulee soittolista jossa videot on kronologisessa järjestyksessä kyseisen videon kohdalla.
Eli jos haluaa katsoa jonkun kanavan videot ihan alusta niin Youtubesta valitsee videolistauksesta "Vanhimmat" ja sieltä ensimmäisen videon jonka perään heittää tuon &list=ULcxqQ59vzyTk niin on soittolista käytössä vanhimmasta uusimpaan. Tuon voi sitten laittaa vaikka selaimen suosikkeihin sen videon kohdalta missä oli jos tarvitsee sulkea tabi syystä tai toisesta.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 358
Viestejä
4 328 467
Jäsenet
72 223
Uusin jäsen
einousteri

Hinta.fi

Ylös Bottom