Yliopisto/AMK työn ohessa

Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
595
Itse olin amk koneinsinööri päiväkoulutuksessa 2017-2021, eikä meillä tainnut oikein missään kurssilla olla pakko kurssikirjojen suhteen. Lähinnä matematiikka, fysiikka, englanti ja ruotsi tunneilla käytettiin kirjoja ja näilläkin tunneilla osa porukasta haki kirjansa kirjastosta ja osa sai tehtävät a4 muodossa opettajalta.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
161
Aihe liippaa aika läheltä:

Opintopolkuni on ollut aika pitkä. Taustana on ammattikoulu 2 vuotta, johon kävin lisäksi kolmannen vuoden. Kolmantena vuotena erikoistuttiin työstökoneisiin. Tämän jälkeen kävin armeijan ja sen jälkeen oli konetekniikan teknikon opinnot ja sen perään työnohella konetekniikan AMK inssiksi. Edellä mainittu jakso oli 1990-2001 (Tammikuu 2002). 2019 tammikuussa aloitin sähkövoimatekniikan opinnot lapin AMK:ssa. Valmistuin 2 vuotta ja 4 kuukautta myöhemmin. Nälkää kun jäi niin hain LUT:n Diodiin ja ELEC:n, pääsin molempiin. Valitsin kuitenkin ELEC:n vaikka Diodi tuntui enemmän omalta. Opintomenestys oli ollut vaatimatonta viimeiseen valmistumiseen asti. Peruskoulun keskiarvo oli yhdeksännen luokan keväällä 6,9. Ammattikoulu meni ~2,5 keskiarvolla. Teknikko tutkinnossa keskiarvo oli noin 2,5 ja konetekniikan inssin opinnoissa noin 3. Sitten melkein kaksivuosikymmentä myöhemmin oli motivaatiota oppia sähkötekniikkaa. Keskiarvo todistuksessa oli 3,81, mutta ilman hyväksilukuja edellisestä todistuksesta keskiarvo oli 4,2 (eli opintojen keskiarvo 2019-2021). Nyt sitten olen työnohella opiskellut ELEC:ä LUT:ssa ja keskiarvo on tällä hetkellä 2,4.

Opinnoista voin sanoa, että AMK:n pystyy suorittamaan kohtuullisen helposti työnohella, jos ei yritä elää "normaalia" elämää samalla. Eli kysymys on siitä halusta onnistua (perhe, työ, opiskelu ja sitten muut). Opintopiste tuntimäärät jää selvästi alle mitä on mitoituksessa. Ulkomuistista 5op =133h niin ainoastaan yhdessä kurssissa joutui käyttämään sen 133h. Eli tämän perusteella väitän, että jos käytät kurssin opiskeluun edes puolet tunneista niin ihan varmasti kurssit on läpi ja noin 3-4 keskiarvolla. Opintovapaata pidin ainoastaan 6kk opinnäytetyö vaiheessa.

LUT:n opinnot eivät ole menneet kauhean helposti. Oikaisen hieman kurssien nimissä. Matlab kurssi oli aika tuskaa. Omaan makuun tehtäväannot epäselviä ja turhanpäiväisten juttujen kanssa meni paljon aikaa (kurssiin meni ainakin 133h). Kolme tenttiä, jotka muuten kohtuullisia, mutta myös näissä tehtäväannot epäselviä. Sähkömagneettiset komponentit todella hyvä kurssi ja proffa täysikymppi. Enpäs olisi uskonut, että fysiikka voisi kiinnostaa (80h). Tehoelektroniikka jakaa mielipiteen, sisältö ja viikkotehtävät hyviä mutta tentti oli järkytys (60h). Perehdytyskurssi oli todella helppo opintopisteisiin nähden (15h). Muuta ei vielä käytynä, kun opiskellut vasta tämän syksyn. En nyt varsinaisesti ole pitänyt vaikeana itse aiheita, enkä myöskään matikkaa. Suurin päänvaiva on ollut tehtäväannot ja sen mitä haetaan.

Molempia olen käynyt etänä, ja kummassakin onnistuu kohtuu helposti. AMK:ssa osa opettajista haluaa tunneilla aktiivisuutta ja läsnäoloa. Tämä ei varsinaisesti pakollista, mutta lisäpisteitä. LUT:ssa olisi tärkeää olla livenä tunneillä, että pääsee kysymään jos on asioita mitä tajua. Lisäksi tehtäväantoihin voi kysyä lisäselvitystä live-tunneilla.

Ryhmätehtäviä AMK:ssa jonkin verran ja itsellä oli aina sama pari. Molemmat työhulluja niin sai pitää huolen kuka ehtii tehdä :D

Summasummarum => jos käytät opiskeluun opintopisteitä vastaavat tunnit niin olen varma, että valmistut. Kurssien tunnit sitten kannattaa jakaa joka viikolle tasaisesti ja pitää suunnitelmasta kiinni niin tulosta tulee.
Miten vertaisit työmäärää AMKn ja LUTn välillä? Teen nyt AMKn opinnäytetyötä ja LUTn JEDIn on nyt opiskelijavalinta kesken, eli syksyllä alkaisi, jos valinta kohdistuu. Työn ohessa suoritettavia siis molemmat myös minulla.

LUTssa voi myös valita 3 vuoden opintopolun ja itse järkeilin, että se voisi vastata työmäärältään lähelle tuota AMKn suorittamista 4 vuodessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
365

No aiemmin jo avasin sitä, mutta tiivistettynä sanoisin että vähintään tupla määrä omaa opiskelua samoihin opintopisteisiin. Tosin vaihtelee jonkin verran riippuen kursista. Tavallaan vaikeimmat kurssit on olleet työmäärältä pienempiä ja helpot kurssit taas työläämpiä. Esimerkiksi terminen laitesuunnittelu meni alle 50h (3op) ja taas tämä advanced power electronics on vienyt jo nyt yli 150h (6op)vaikka kurssi on kesken.

Itse otin suoraan 3 vuoteen ja +1 vuosi opinnäytetyöhön. Eli suunnittelin suoraan neljäksi vuodeksi. Tarkoituksena on vielä pitää opintovapaata aina sopivissa väleissä.

edit: Niin ja toivottavasti englanti on hyvin hallussa, koska käytännössä kaikki kurssit ovat englanniksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 385
Itse olin amk koneinsinööri päiväkoulutuksessa 2017-2021, eikä meillä tainnut oikein missään kurssilla olla pakko kurssikirjojen suhteen. Lähinnä matematiikka, fysiikka, englanti ja ruotsi tunneilla käytettiin kirjoja ja näilläkin tunneilla osa porukasta haki kirjansa kirjastosta ja osa sai tehtävät a4 muodossa opettajalta.
Onko ruotsia kuinka paljon osaan ehkä alkeet vain. Voiko lukio papereilla hyväksilukea tämän osion? Ilmeisesti läppärin osto edessä ja kovaa kertaamista matikan suhteen. Kymmenen vuotta sitten viimeksi laskenut muutakin kuin perus kerto jako +- laskuja...
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108

Lähtökohtaisesti minkään alemman tutkinnon osia ei voi hyväksilukea koska kuuluvat edeltävään pohjakoulutukseen. Ruotsia ei voi lukion oppimäärällä hyväksilukea, koska kaikkiin korkeakoulututkintoihin sisältyy ns. virkamiesruotsin läpäisy joka pitää vähintään tenttiä läpi. Yleensä kursseihin kuuluu ruotsin preppauskurssi sekä jokin alakohtainen "ammatillinen ruotsi" tms. kurssi jonka osana sitten suoritetaan tuo määräysten mukainen tutkinto johon kuuluu suullinen ja kirjallinen osio. Ja monilla on ogelmia sen kanssa, kts. ylen juttu.

Matikkaa saa varmaan jonkin verran pyörittää noissakin koulutusohjelmissa, toisen käden tietona olen kuullut että haastavuustaso ehkä lukion pitkän matikan tasoa, joten jos olet lukiosta selvinnyt niin varmasti selviät tuollakin, ainakin pienellä panostuksella, koska opiskelu on yleensä kertauksella alkavaa. AMK:ssa intensiivisempää matikkaa on lähinnä jossain elektroniikkaan ja signaalitekniikkaan sun muuhun keskittyvissä koulutusohjelmissa ja niissäkin usein vain tietyissä opintosuunnissa.
 
kjns tähän osittain jo vastasi ylempänä, mutta ainakin itselleni hyvin tuo Ruotsi upposi ja hieman yllättäen 5 tuliarvosanaksi, vaikka ammattikoulu taustalla kyseiseen kouluun menin. :lol:
Jos opetusta on koululla, niin läppäri taitaa olla aikalailla pakollinen nykyään. Itse kuluin viimeiseen vuosikurssiin koululla keiltä ei vielä vaadittu BYOD (Bring Your Own Device) käytäntöä ja tämäkös se tuntui opettajia viimeisinä vuosina välillä ärsyttävän, kun osalla luokkaa ei ollut kannettavia tietokoneita ja itsekkin otin sen asenteen, että en tosiaankaan ole mitään läppäriä enää ostamassa kun koulua vuosi jäljellä.
 
Joo hyvä tietää, ruotsia todellakin saa opetella uusiksi. Matikkaa suoritin joku 5 pitkää matematiikkaa mutta jouduin luovuttamaan ja siirtymään lyhyelle ja kirjoittamaan lyhyen. Lukio meni aikalailla ilman läksyjä ja opiskelua läpi kun mitään motivaatiota ei ollut numeron sen mukaisia... Nyt tilanne on toinen ns. paska hommia takana 8 vuotta ja alkaa piisaamaan.

kjns tähän osittain jo vastasi ylempänä, mutta ainakin itselleni hyvin tuo Ruotsi upposi ja hieman yllättäen 5 tuliarvosanaksi, vaikka ammattikoulu taustalla kyseiseen kouluun menin. :lol:
Jos opetusta on koululla, niin läppäri taitaa olla aikalailla pakollinen nykyään. Itse kuluin viimeiseen vuosikurssiin koululla keiltä ei vielä vaadittu BYOD (Bring Your Own Device) käytäntöä ja tämäkös se tuntui opettajia viimeisinä vuosina välillä ärsyttävän, kun osalla luokkaa ei ollut kannettavia tietokoneita ja itsekkin otin sen asenteen, että en tosiaankaan ole mitään läppäriä enää ostamassa kun koulua vuosi jäljellä.
Varmuuden vuoksi kohtuu hintainen läppäri niin pääseepähän pääsykokeisiin ja opiskella jos koululla tarvii kursseja käydä.
 
Liittynyt
11.05.2017
Viestejä
321
Itse AMK- aloittaessa en puhunut käytännössä sanakaan Ruotsia ja vielä vähemmän ymmärsin. Lähitunneilla hymyilin ja nyökyttelin ja jotenkin onnistuin pääsemään rimaa hipoen kurssit läpi (2 tuli arvosanaksi kirjallisesta sekä suullisesta). Tuohon kyllä itse tarvitsi opetella ulkoa muutamia juttuja, mutta kyllä se sitten suht helposti meni kun osasi vähän taktikoida. Ei se kyllä pahitteeksi olisi ollut jos sitä oikeasti olisi opetellut, mutta työnohessa opiskellessa pieni muksu kotona ei aikaa riittänyt opettelemaan uusia juttuja.

Mullakin ammattikoulupohjalla, ja sieltä valmistumisen ja AMK opintojen välissä 6 vuotta työelämää. Ammattikoulusta tosin oli vahvapohja fysiikka, kemia, matematiikka niin AMK tuntui todella helpolta (kone- ja tuotantotekniikka) käytännössä ei tarvinnut kuin käydä ne lähitunnit paikan päällä ja tehdä tentit. Kaikkien aineiden keskiarvoksi tuli lopulta tasan 4.
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
967
Onko ruotsia kuinka paljon osaan ehkä alkeet vain. Voiko lukio papereilla hyväksilukea tämän osion? Ilmeisesti läppärin osto edessä ja kovaa kertaamista matikan suhteen. Kymmenen vuotta sitten viimeksi laskenut muutakin kuin perus kerto jako +- laskuja...
En sinuna stressaisi AMK:n matematiikkaa, koska AMK:ssa on varmasti panostettu siihen, että keinot ja mekanismit laskujen tekoon ja ymmärtämiseen on tarjolla, selkeästi esitettynä (yliopistolla pitää enemmän pumpata sitä, että miten siis käytännössä näitä tehtäviä lasketaan). Kirjoititko lukiossa lyhyen vai pitkän matematiikan?

Ruotsin suhteen pärjäät varmasti, jos opettelet tarpeeksi sanoja kyseisen kurssin tunneilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
398
Kyllä AMK-inssinä matikan puolella joutuu kaikenlaista todellisesta työstä irrallaan olevaa liibalaabaa laskemaan. Eli ainakin raksapuolella viimeisessä kurssissa derivaatat ja integraalit, joita koko kurssin verran. Jos on lukion pitkästä matikasta läpi päässyt, niin ei varmaan ongelma, mutta itse en noita koskaan oppinut mitenkään päin.

Tuota edeltävät matikan kurssit taas tosi hyviä ja varmasti tarpeen töissä ja varmastikin myös tahti sellainen että tarvittavan oppii. Tai ainakin läpipääsyyn tarvittavan :)
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
535
Kävi niinkin hyvin että itsellä alkaa LUT:ssa (Lahden yksikkö) maisteriopinnot töiden ohessa. Jo jonkin tovin tässä pohtinut, ja päätin nyt hakea. Näemmä hakemus ja haastattelut vakuutti tarpeeksi :) Alla siis kyseinen ohjelma.

Onko tällä ketään joka olisi käynyt LUT Software Product Management and Business - Master's Programmes - www.lut.fi työnohessa? Hieman kiinnostelee, mutta toki se että jos viikottainkin pitää ajellä/junailla Lahteen niin pistää miettimään. Palkkaan tuskinpa olisi vaikutusta, mutta pieni kipinä on jäänyt kytemään että voisi tätä polkua koittaa. Aalto yliopiston DI-ohjelmaan ei auennut ovet omilla AMK-Ins papereilla - siellä ollaan hyvin tarkkoja tuosta 4.0 GPA rajasta, ja itselläni se jäi ikävä kyllä 3.9/5.0 tasolle :) Aikoinaan ei vain tiettyihin ei-alan kursseihin tullut panostettua kuin minimi.
 
Liittynyt
04.07.2019
Viestejä
23
En löytänyt parempaakaan ketjua, niin kysytään täällä. Monituoto tietotekniikan inssi opintoihin näyttäis olevan joku valintakurssi, joka pitää suortittaa ja sen perusteella tehdään valinta, todistuksilla tai muilla ei ole mitään vaikutusta. Osaako joku sanoa millainen tämä kurssi on ja miten siihen voisi valmistautua etukäteeen. Tekisi mieli lähteä kouluun näin 25 työelämä vuoden jälkeen :geek:
 
Näitä kurssipohjaisia valintoja on yleensä kahdenlaisia. Joissain koulutuksissa riittää, että suorittaa kurssin hyväksytysti (S) tai millä hyväksytyllä arvosanalla tahansa (1-5), niin sen jälkeen voidaan hyväksyä koulutusohjelmaan. Yleisempää on kuitenkin se, että kurssi tai kurssipaketin kurssit on suoritettava tietyllä keskiarvolla, että voisi tulla valituksi (esim. 3,5 keskiarvolla nämä kurssit, niin opinto-oikeus myönnetään) tai kurssista on saatava 4-5, jonka jälkeen tästä joukosta tehdään valinta haastattelukokeessa tai suullisessa kokeessa.

Todennäköisesti tuo valintakurssi testaa matematiikkaa, äidinkieltä, fysiikkaa/kemiaa tai itse tutkinnon tarkemman suuntautumisen asioita. Mihin korkeakouluun olisit hakemassa?

Tuollaisella työuralla saanet aikuiskoulutustukea opiskeluun tai ainakin kahden vuoden ajan ansiosidonnaisella opiskelua, mikäli te-toimisto näkee tutkintosi työllisyyttä edistäväksi… Onko opintotukea tullut aikoinaan jo käytettyä?
 
Opiskelijavalinta
Aloituspaikat: 20
Ensikertalaisuuskiintiö: 16
Opiskelijavalinta tehdään valintakurssin perusteella.
Valintakurssi on tutkintoon kuuluva viiden opintopisteen laajuinen opintojakso. Valintakurssi toteutetaan Savonia-ammattikorkeakoulun Moodle verkko-oppimisympäristössä. Hakuajan jälkeen hakijoille lähetetään sähköpostitse ohjeet valintakurssille kirjautumisesta.
Valintakurssi avautuu Moodlessa 27.9.2022 klo 10.00 ja kurssin tehtävät on palautettava 4.11.2022 klo 23:59 mennessä.
Valintakurssin maksimipistemäärä on 100 pistettä ja siitä on saatava vähintään 40 pistettä voidakseen tulla valituksi.
Valintakurssi on yhteinen seuraavien hakukohteiden kanssa: Insinööri (AMK), konetekniikka, monimuotototeutus (Kuopio) ja Insinööri (AMK), konetekniikka, monimuotototeutus (Iisalmi). Hakukohde ei ole mukana valtakunnallisessa valintakoeyhteistyössä.

Tuossa teksti kurssista ja Savonian "Insinöööri (AMK), tietotekniikka, monimuotototeutus" ja töiden ohella ajattelin tämän suorittaa ja töissä olen ohella kokoajan.
 
Aivan, eli valinta pohjautuu Moodlessa olevien tehtävien tekemiseen ja niiden arvosteluun. Suoritusaikaa on varsin hyvin, reilu kuukausi. Juu, laita hakemus sisään ja sitten kokeilemaan tuota Moodlen tehtäväpakettia. Riippuen työsi intensiivisyydestä voi verkkopohjaisen tutkinnon tekeminen olla jopa varsin virkistävää.

Malli on varsin samanlainen kuin HY:n sosiologiassa, jossa pisteytys oli samantyyppinen. Sosiologiaan on sen verran kova tungos, että pisteraja Helsinkiin oli 91/100.

Toivotan onnea projektiin, mikäli pääset sisälle ja tutkinnon suoritettua niin se vahvistaa kyllä uudelleen työllistymistä, mikäli sellaiselle joskus tarve tulisi.
 
Liittynyt
01.11.2019
Viestejä
11

Täytyy mainita, että tuossa HY:n tapauksessa pisterajat ovat osittain korkeat siitä syystä, että tehtäviä voi tehdä ryhmämuotoisesti. Näin ollen vastaukset on helppoa hioa lähelle täydellisyyttä. Ryhmää hyödyntämällä muutamat tuttuni ovat päässeet sisään tuon lähes mahdottomana pidettävän väylän kautta. Suosittelen samaa siis kysyjälle: jos joku tuttavista on parempi asiassa x, kannattaa hyödyntää hänen osaamistaan tehtäviä palauttaessa. Tämä tosin pätee vain siinä tapauksessa, että kurssin kautta on haastavaa päästä omin avuin sisään.
 
Joo, sitä tässä vähän ajattelin, että osaisi valmistautua, kun tietäisi yhtään mitä siellä pitää tehdä. Itsellä ei mitään hajua mitä siellä voi tulla vastaan. Todennäköisesti jotain yleispätevää eikä varmaankaan mitään alaan liittyvää, koska samat kurssi konetekniikan kanssa. Tuossakin vain sanotaan, että 40/100 pitää saada, jotta on valintakelpoinen. Mutta sisään otetaan vain 20, joten eiköhän raja ole ylempänä jokatapaukessa. Tosin en tiedä yhtään onko tuo yleisesti miten kiinnostava ala tällä hetkellä monimuotona opiskella.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
633

Itse aloitin tieto- ja viestintätekniikan insinööriopinnot vuosi sitten. Paikkoihin joihin hain niin yhteen oli käytössä tämän tyylinen hakutapa. Se meni muistaakseni niin, että viikottain sai lisätehtäviä oman verkkosivun rakentamieen jonka aihe oli muistaakseni oma cv.

Noh, se "kurssi" kesti 8 viikkoa ja ajattelin itse tuolloin, että jos tuon suorittaa edes keskinkertaisesti niin pääsy opiskelemaan olisi lähellä. En siis panostanut mahdottomasti siihen.
Kun tulokset tulivat niin edes 90/100pts ei olisi riittänyt paikkaan. Eli taso oli äärimmäisen kova ja ihmiset todellakin panosti siihen.
Muistaakseni kyseessä oli joku Jyväskylän koulu.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
504

Hain myös tuohon ja koetin kaivaa mikä se raja oli, mutta en sähköposteista löytänyt.. Ajattelin ensin, että tuo on helppo tapa päästä sisään jatkamaan käytännössä lopputyötä vajaa oleva tutkinto loppuun ja sain omasta mielestä tosi hyvät pisteet tenteistä ja niistä harjoitustöistä, mutta ne pisteet oli kyllä ihan jotain muuta mitä ois tarvinnut sisälle menoon. Jengi panosti ihan älyttömästi siihen, ja tosiaan Jamkin tieto- ja viestintätekniikan monimuototeutus oli se minne haettiin.
 
Katselin itsekin tuota JAMKin monimuoto hommaa jo viime syksynä. Itseasiassa olin JAMKin sivujen perusteella laittamassa papereita sisään, mutta siinä opintopolku sivuilla selvisi se, että monimuoto-opiskelijoille oli tarjolla pelkästään ohjelmointi suuntausta, joka ei itseäni kiinnosta. Olisiko tuo kurssi sitten sen takia tuon tyyppinen ollut, kun tuo suuntautuminen on ollut ohjelmointia. Noh, katsotaan minkälainen kurssi tulee vastaan Savoniassa, kun se on sama tietotekniikka ja konetekniikka opiskelijoille.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
125
Onko täällä ketään kuka olisi suorittanut kyberturvallisuuden maisteriopinnot? Onnistuuko miten töiden ohessa ja antaako minkälaiset valmiudet alalle?
Itse olen nyt YAMK puolen 2v. koulutuslinjalla aloittamassa 3. vuotta. Pitkäksi menee ja ainoastaan opinnäytetyöstä kiinni. 8kk olen saanut aikaan huikeat 2 sivua tekstiä joten motivaatio aikalailla hukassa.

Kurssit YAMK puolella olivat "työläitä" ja homma meni lähinnä ryhmävetoisesti & hyvin itseohjautuvasti.

Koulutus sinänsä auttoi itseäni löytämään uuden työpaikan paremmalla palkalla vaikka en ole vielä valmistunut.

Onnistui sinänsä töiden ohessa mutta 1 viikonloppu kuukaudesta jouduin uhraamaan koulutyölle. Riippuu ihan nykyisen työn kuormituksesta, että paljonko sitä sitten oikein jaksaa tehdä tai kuinka kuormittavalta se itselle tuntuu.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
535
Itsellä nyt alkanut maisteriopinnot töiden ohessa LUT (Lahden yksikkö). Varsinaisesti itse kurssit alkavat vasta ensiviikolla, mutta käytännön asiat kuten kulkuluvat, HOPS ja ensimmäisille kursseille ilmottautuminen on nyt hoidettu. Katsotaan tosiaan miten menee, meidän linjalla oli mahdollista hyväksyttää työkokemusta 8 opintopisteen edestä vapaavalintaisiin opintoihin.
 
Jos olen oikein ymmärtänyt niin ainoastaan 4op pystyy tuosta työkokemuksesta käyttämään hyväksi koska vapaan valintaisia on 4op ja muut käytännössä pakollisia.

Ja joo toista vuotta nyt käymässä juuri samassa osoitteessa (ELEC).
 
Liittynyt
04.07.2019
Viestejä
23
Täytyy päivittää tietoja tänne. Eli valintakurssi tosiaan avautui ja siellä on 110 kysymystä matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. Varmaan olisi helppoja jos olisi lukio-opinnot taustalla ja mielellään lähimenneisyydestä. Yhteen tehtävänään vastataan kerrallaan, josta saa heti palautteen, oliko oikein vai väärin. Vastaukset on olleet suoraan jotain lukuja johonkin kyhsymykseen. Lausekkeita ei ole tarvinnut vielä kirjata mihinkään, eli vain oikea vastaus ratkaisee. Suurimmassa osassa on ollut 1-3 kysymystä ja vastauksena avoin tekstilaatikko per kysymys, johon vastaus kirjataan. Aikarajaa ei ole, mutta sovellus mittaa vastausaikaa. Jokaista kysymystä voi kokeilla 5 kertaa paitsi monivalintoja 3 kertaa. 20% kysymyksistä tein heti ihan maalaisjärjellä ja googlella, jotka sain täysin oikein. Kaikkiin aiheisiin on pdf muotoista opiskelu/tausta-aineistoa sekä videotallenteita. Tosin videot eivät tuo lisäarvoa, koska niissä luetaan vain ne pdf-tiedostojen tekstit ääneen.

Tästä se lähtee, täytyy katsoa mihin rahkeet riittävät.

Tuonne ylemmäs laitoin aikaisemmin, että aloituspaikkoja on 20, mutta ovat ilmeisesti saaneet lisärahoitusta, kun aloituspaikat kasvoivat 40 samalla kun yhteishaku alkoi.
 
Liittynyt
05.08.2019
Viestejä
16

Täällä sama setti työn alla. Muutoin ollut helpohkoa, kemia aika hankalaa. Yhteen tehtävään käytin kaikki yritykset, ja toisessa on vielä yksi jäljellä - laskenta on sata varmasti oikein myös tarkistettuna, mutta ei hyväksy vastauksia. Oletan, että desimaaleihin liittyjävä juttu. Ei tiedä mitä tarkkuutta tulisi käyttää, esimerkkitehtävissä moolimassat on kahdella desimaalilla, taulukkokirjassa neljällä. Vastaus pyydetään 1-3 desimaalin tarkkuudella. Olisko 90/110 tehtävistä tehty.
 
Liittynyt
19.10.2022
Viestejä
5

Onko kyseinen tehtävä 89 ? Mä oon tota tehtävää pähkäilly vaikka kuinka kauan, ja oon myös satavarma että laskenta on oikein, mutta ei vaan hyväksy vastausta. En ymmärrä
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
535
Itsellä nyt alkanut maisteriopinnot töiden ohessa LUT (Lahden yksikkö). Varsinaisesti itse kurssit alkavat vasta ensiviikolla, mutta käytännön asiat kuten kulkuluvat, HOPS ja ensimmäisille kursseille ilmottautuminen on nyt hoidettu. Katsotaan tosiaan miten menee, meidän linjalla oli mahdollista hyväksyttää työkokemusta 8 opintopisteen edestä vapaavalintaisiin opintoihin.
Omat opinnot on edennyt tähän asti hyvin. Hommat sujuu etänä, ja opetuksessa on otettu se suhteellisen hyvin huomioon. Tuntuu myös että tuli valittua tämä tutkinto-ohjelma hyvin, ja sisällöt tukee omaa osaamista. Osa on toki näin alalla työskenneelle kertausta, ja hieman 101, mutta kyllä täällä pääsee myös tuulettamaan omia ajatuksia eri tavalla kuin aiemmin kun ei ollut työkokemusta.

Hyvin ryhmätyöpainotteisia nämä kurssit mitä nyt on ollut, se on hyvä asia huomioida. Suosittelen kyllä orientaatioviikolle osallistumista, jäi sieltä muutamia kontakteja joiden kanssa sitten nämä kurssien ryhmätyöt sujuvat hyvin. Tällä hetkellä on 6 kurssia käynnissä, tosin näistä yksi on tuo perehdytyskurssi. Sanoisin että tämä 5 kurssia on maksimi, mitä voi realistisesti suorittaa töiden ohessa. Teen tässä ohella täyttä työviikkoa, ja välillä on pientä sumplimista.
 
Liittynyt
05.08.2019
Viestejä
16
@kytkijä ja @heno
Joko alkaa kanssatekijöillä olla 100% kasassa? :)
Jep, eilen tein viimeiset.

Mielestäni olin saanut pisteitä jostakin aiemmin väärin olleesta tehtävästä takautuvasti, eli uskoakseni jossain tehtävässä oli virhe. 109/110 tehtävästä sain pisteet, viimeistä tehtävää en ehkä jaksanut enää miettiä / kaivella kombinatoriikan oppeja niin paljon kuin olisi pitänyt.
 
Mulla kävi samoin, että olin mielestäni vastannut väärin johonkin, mutta jälkeenpäin se olikin oikein. Nyt ois 110/110 kasassa :)
 
Liittynyt
03.11.2022
Viestejä
1
Täällä kans yksi saman kurssin suorittaja. Tätä keskustelua kun seuraa niin alkaa jännittää kyllä miten käy :eek: Aikaisemmat rajat millä on sisään päästy ois kiva tietää. 109/110 että pikkusen voi harmittaa tuo virhe, jos ei pääse. Kattelinkin että on suhteellisen helppo tehdä kun on niin monta vastauskertaa sallittu, ja siksi varmasti vaadittava taso on kova ..
 
Mitä muita mittareita siellä voidaan käyttää jos useammalla on melkein kaikki oikein?
 
Liittynyt
03.11.2022
Viestejä
1
Vipusella näkyy olevan pisterajoja edellisten vuosien valintakurssilla läpi päässeistä.
 
Liittynyt
19.10.2022
Viestejä
5
Savonian Tietotekniikan inssi koulutuksen (aloitus 1/2023) pääsyrajaksi ensikertalaisilla tuli 95,45/100. Pääsikö tämän palstan lukijat @Sigiriya, @heno ja @kytkijä sisälle? :) Oliko jopa muitakin? Itse tulin valituksi.
Joo minä pääsin, toki hain konetekniikan koulutukseen, mutta kun sama valintakurssi oli kyseessä niin tätä seurailin :)
 
Liittynyt
05.08.2019
Viestejä
16
Savonian Tietotekniikan inssi koulutuksen (aloitus 1/2023) pääsyrajaksi ensikertalaisilla tuli 95,45/100. Pääsikö tämän palstan lukijat @Sigiriya, @heno ja @kytkijä sisälle? :) Oliko jopa muitakin? Itse tulin valituksi.
Taisi nyt jäädä pääsemättä. Pisteitä 99,05 mikä oikeutti 10. varasijaan, koska on jo yksi tutkinto alla (4hlö kiintiö ei-ensikertalaisille).

Nyt tosin 9. varasija, mutta en jaksa uskoa että pääsee sisälle. Ensi vuonna uudestaan, tai sitten kursseja avoimen kautta. Hieman kyllä kiinnostaisi että mikä on pisteiden jälkeen seuraava arviointikriteeri, kun aika paljon on maksimipisteitä saatu.
 
Harmi homma, uudestaan vaan yrittämään!
Ja mä oon käsittänyt, että tasapisteissä olevat henkilöt vaan kylmästi arvotaan sisään.
 
Kuulostaa ikävän kireältä ei-ensikertalaisille tuo kiintiö, jos edes 99% maksimipisteistä ei riitä läpipääsyyn. Voisiko tuohon koulutukseen hakea kevään yhteishaun kautta, jossa katsottaisiin teidän yo-rivinne tai ammattikoulun keskiarvoa?

Itsehän olen siis optimoinut yo-riviäni siten, että muutoin on E:tä ja L:ää, mutta kielissä olen jäänyt keskinkertaisen kielipääni vuoksi C-M tasolle (Äidinkieli + Ruotsi M, Englanti C).

Todistusta kannattaa siis optimoida, sillä ovet aukeaa tuolla todistuksellani varsin moneen paikkaan, aina Helsingin proviisorikoulutuksesta vaikka sosiaalityöhön Helsinkiin. Puhumattakaan sitten pienempien paikkakuntien korkeakouluista.

Eli olisiko yo-optimoinnista teille apua, vielä kun ehtii osallistua kevään yhteishakuun ja kevään kirjoituksiin?
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Tammikuussa alkaisi itselläkin koulu. Puutekniikka, verkko-opinnot. Tuonne oli ihan se yleinen amk-pääsykoe missä oli viisi osa-aluetta ja piti käydä paikanpäällä tekemässä.

Edit. Niin siis työn ohessa ois tarkoitus suorittaa. Kolmivuoroa teen joten vapaita riittää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Nyt tarvitsisi äkkiä tietoa. DIODI ja ELEC.

Kumpi ois parempi? Miten helposti saa esim. AMK-opintoja tai yliopiston luonnnontieteellisiä opintoja hyväksiluettua?
 
Liittynyt
22.09.2020
Viestejä
312
Nyt tarvitsisi äkkiä tietoa. DIODI ja ELEC.

Kumpi ois parempi? Miten helposti saa esim. AMK-opintoja tai yliopiston luonnnontieteellisiä opintoja hyväksiluettua?
Parempi mihin? Mikä tausta sulla on ja mihin tähtäät koulutuksella? Eli mitä tulevaisuuden suunnitelmia?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 427
Viestejä
4 161 314
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom