Yleistä keskustelua sähköautoista

Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
660
Äänestän vaihtoehtoa yksi, latauspaikkoja niille jotka tarvitsevat virtaa akkuun eikä ilmaisten ämpärien perässä juokseville autoissaan istuville Testa-kuskeille.
Jep. Jo oli aikakin. Nyt näitä latureita voi oikeasti ajatella latureina kun eivät todennäköisesti aina ole 100% täynnä Menevän taksikuskeja lataamassa hybridejään tai kännykkää selaavia kiireisiä Tesla-kuskeja.

Hinta varmasti asettuu kilpailukykyiseksi ja nuo on suurimmaksi osaksi 50kW DC-latureita, jotka oli nyt keinotekoisesti rampautettu pienemmälle teholle juuri näiden väärinkäyttäjien takia. Nyt saa sitten kauppareissun yhteydessä Lidlissäkin akkuun virtaa.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 294
Ihan hyvä uudistus. Ilmeisesti tuohon oman paikkakunnan Lidlin olisi myös tulossa lstauspiste (jota siinä ei vielä ole). Sinänsä ei niin merkittävä kun k-lataus on toisella puolella katua ja siellä itse yleensä latailen hitaasti kun tilaa on (tulee käytyä molemmissa ja käveltyä täten lidliin kun auto saa senkin aikaa latailla ja kävellen matkaa on se pari minuuttia). Mutta hyvä uudistus kaiken kaikkiaan, että laturi olisi käyttöasteella joka mahdollistaisi oikeasti lataamisen noissa jatkossa. En ole vielä tähän mennessä yhteenkään Lidlin laturiin päässyt.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 673
Nyt vittuun tuo Tesla viha. Ihan noita muita merkkejä näkyy noilla paikoilla. "Jännästi" vain yksi tai korkeintaan kaksi merkkiä saa huutelua osakseen. Herra @Hamsteri ja @Oksa voisivat kokeilla omistaa Teslan ja kertoa kokemuksistaan kuukauden parin jälkeen. Se ääretön vittuilu ja paikoin jopa viha on aivan absurdia. Ja kyllä omistin Teslan, vaihdoin takaisin polttiksiin koska kilometrit vähenivät ja oma kutituksensa näissä erikoismalleissa on mitä ei sähköauto vielä saa aikaan (ellei mene custom rakenneltuun). Menevän ja muiden taksikuskin allekirjoitan täysin ja ymmärrän miksi ottaa päähän.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 277
Mulla Lidl on lähikauppa ja siellä tulee käytyä 1-3 kertaa viikossa ja valitettavasti yksi merkki siellä on aina ollut laturilla yliedustettuna siten, että autossa "istutaan" ilman aikomusta mennä edes kauppaan. On tullut mm. todistettua:

1. Kaveri joka laittoi autonsa lataukseen ja lähti juoksulenkille
2. Pariskunta, jotka molemmat olivat kääntäneet etupenkit makuuasentoon jottei heitä huomattaisi
3. Eväiden syöntiä auton etupenkillä, lounas?
4. Auton lataamista kun mentiin viereiseen pikaruokaravintolaan syömään
5. Työpalaverin pitämistä autossa

Kaikissa yhteistä auton merkki eikä mitään aikomusta edes mennä käymään kaupassa. Toki siellä muutkin merkit latailee, mutta en ole nähnyt yhtä härskiä toimintaa vaan lataus vain asioinnin ajan.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
660
Nyt vittuun tuo Tesla viha. Ihan noita muita merkkejä näkyy noilla paikoilla. "Jännästi" vain yksi tai korkeintaan kaksi merkkiä saa huutelua osakseen. Herra @Hamsteri ja @Oksa voisivat kokeilla omistaa Teslan ja kertoa kokemuksistaan kuukauden parin jälkeen. Se ääretön vittuilu ja paikoin jopa viha on aivan absurdia. Ja kyllä omistin Teslan, vaihdoin takaisin polttiksiin koska kilometrit vähenivät ja oma kutituksensa näissä erikoismalleissa on mitä ei sähköauto vielä saa aikaan (ellei mene custom rakenneltuun). Menevän ja muiden taksikuskin allekirjoitan täysin ja ymmärrän miksi ottaa päähän.
Pahoittelut, ei ollut tarkoitus lietsoa Tesla-vihaa, enkä sellaista henkilökohtaisesti omaa. "Hyvä" auto ja pioneeri sähköautomarkkinoilla ja varmasti vauhdittanut autojen sähköistystä yhtä paljon kuin korona etätyötä.

Voin rehellisesti sanoa että omassa lähi-Lidlissäni tuolla ei ole muita näkynyt notkumassa kuin Menevän sähkö/hybriditakseja (jotain Kioja ehkä tms.?) ja valkoisia siviili-Tesla Model 3:sia. Tämä tietysti johtuu siitä, että Tesloja taitaa olla valtaosa nykyisellään sähköautokannasta?

Tuossa läheisen Prisman ABC-latauksessa on edustettuna huomattavasti laajempaa sähköautovalikoimaa.. sieltä lyötyy VAG-konsernin tuotteita jne. Mutta tuolla Lidlissä, rehellisesti aina joko Menevän taksi (kuljettajan etnisyyteen en ota kantaa) tai VALKOINEN Tesla Model 3.

edit: Mulla oli itseasiassa joskus 2-3 vuotta sitten 1kk ajan käytössä Tesla vara-autona (se eka malli - Model S tms?). Tuli omat MP-ajat mieleen kun ne harvat vastaantulevat Tesla-muskit morotti aina vastaan :D Hienoa yhteisöllisyyttä.
 
Itseasiassa, en edes tiedä mikä on nykyään se suosituin sähköauto. Model 3 etenkään valkoisena ei yllättäisi mutta mikä lienee statistiikka. Todnäk Teslan "yliedustus" ja maine saavat autot jäämään korostetusti mieleen. Monikin kaveri oli heti "vittuilemassa" että nyt ollaan rikas paskiainen kun Teslalla ajelee yms. Eli mielikuva perus Renault Zoesta vs Teslasta on varsin erilainen. Itseä lähinnä ottaa päähän tuo yhden merkin mustamaalaaminen. Juu ajelin Teslalla aka en ole täysin puolueeton mutta toisaalta olen kokenut sen "vihan ja yleisen asenteen". Tulee mieleen enemmän BMW tai Mersujen viha.

Mitä tuohon yhteisöllisyyteen tulee niin ymmärrän aikaiset Model S kuskit mutta nauratti/itketti nuo Model 3 morjestelijat. Perus henkilöauto prkl. Ymmärrän jos morjestellaan kun on joku oikeasti erikoinen malli ajossa mutta joku perus valkoinen Model 3 (oma OLI valkoinen kunnes kyllästyin ja olikin nopeasti kirkkaan oranssi)...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 200
Nyt vittuun tuo Tesla viha. Ihan noita muita merkkejä näkyy noilla paikoilla. "Jännästi" vain yksi tai korkeintaan kaksi merkkiä saa huutelua osakseen. Herra @Hamsteri ja @Oksa voisivat kokeilla omistaa Teslan ja kertoa kokemuksistaan kuukauden parin jälkeen. Se ääretön vittuilu ja paikoin jopa viha on aivan absurdia. Ja kyllä omistin Teslan, vaihdoin takaisin polttiksiin koska kilometrit vähenivät ja oma kutituksensa näissä erikoismalleissa on mitä ei sähköauto vielä saa aikaan (ellei mene custom rakenneltuun). Menevän ja muiden taksikuskin allekirjoitan täysin ja ymmärrän miksi ottaa päähän.
Ei mulla ole minkäänlaista vihaa Tesloja kohtaan, jokainen ajakoon autolla josta tykkää. Luin vaan tuosta Lidl-ilmiöstä jostain aiemmin ja olen alkanut kiinnittää siihen huomiota, enemmän se huvittaa kuin vihaa aiheuttaa :) Asun pääkaupunkiseudulla, ja asia on päivittäin todettavissa kyseisen kauppaketjun parkkipaikoilla ja se on ollut niin suurta ettei selity pelkästään merkin markkinaosuudella täyssähköissä.

Ei ole itsellä edes täyssähköä vielä joten latauspaikkojen varausaste ei häiritse elämääni mutta sellaiseen siirtyminen alkaa olla lähellä ja tätä ketjua on mielenkiintoista lukea.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 556
Lidleillä on ihan tuurista ollut kiinni, mitkä sähköautot ne pari kulmakunnan piheintä tyyppiä on sattunut omistamaan. Luonnollisesti vielä tuossa reilu pari vuotta sitten ne yleensä oli Teslan omistajia, koska muita täyssähköautoja ei hirveästi ollut markkinoilla ja Type2 latauksesta saatava hyöty on sen verran pieni että harva viitsi mennä sinne ihan varta vasten sellaisia hybridejä lataamaan joissa ei ollut pikalatausta.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 294
Joo, ei ladattavalla hybridillä laturilla tule ylenmäärin roikuttua. Siksi vähän nyppii muutaman Prisman/ostoskeskuksen tunnin latausaika ja tämän jälkeen tuleva reilu tuntitaksa. Ruuhka-aikaan jollain tavalla ymmärrän, mutta ei tuolla siihen aikaan kun itse olen käynyt ole lataajia muita ollut (latauspaikkoja taitaa olla kuusi) ja tunti menee aika nopsasti jos samalla käväisee syömässä jotain. Toivoisin ainakin itse, ettei mentäisi kokonaan kaikissa paikoissa siihen että otetaan tuntitaksa myös käyttöön. Vaikka sitten niin, että latausaikaa rajoitetaan vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta jolloin kiertoaikaa saadaan nopeammaksi tai laitetaan reunemmalle muutamia lisäpaikkoja ilman tuntitaksaa.

Taksien roikkumista Lidlin laturissa en ole juuri nähnyt (osittain siksi että liikkumisen aika on sellainen että kyllä niissä yleensä joku muu on), mutta uskoisin että lataustaksan tuominen ko. toimintaan parantaa tilannetta ainakin hitusen saatavuuden osalta kaikille.
 
Liittynyt
04.11.2018
Viestejä
195
Monikin kaveri oli heti "vittuilemassa" että nyt ollaan rikas paskiainen kun Teslalla ajelee yms.
Ottamatta sinällään kantaa Teslaan, omassa kaveripiirissä on viimeisen ~vuoden aikana käynyt niin että ns "teslavittuilun" syynä on ennenkaikkea se, että ne koetaan huonoiksi ja ylihinnoitelluiksi autoiksi. "miksi vitussa ostit teslan kun olisit saanut samalla rahalla tai osarilla oikeankin auton". Oliskohan tää yleistyvä trendi, saa nähdä.

Ja for the record: mulle on aivan sama millä autolla kukakin ajaa :D
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 626
Nyt vittuun tuo Tesla viha. Ihan noita muita merkkejä näkyy noilla paikoilla. "Jännästi" vain yksi tai korkeintaan kaksi merkkiä saa huutelua osakseen. Herra @Hamsteri ja @Oksa voisivat kokeilla omistaa Teslan ja kertoa kokemuksistaan kuukauden parin jälkeen. Se ääretön vittuilu ja paikoin jopa viha on aivan absurdia. Ja kyllä omistin Teslan, vaihdoin takaisin polttiksiin koska kilometrit vähenivät ja oma kutituksensa näissä erikoismalleissa on mitä ei sähköauto vielä saa aikaan (ellei mene custom rakenneltuun). Menevän ja muiden taksikuskin allekirjoitan täysin ja ymmärrän miksi ottaa päähän.
Ota chillpill. Ei tässä mistään Tesla-vihasta ole kyse, vaan siitä että ne ilmaisten paikkojen kansoittajat ajaa Teslalla. Viimeksi Lidlissä käydessäni siellä oli joka kerta sama Tesla ja se läski joku albanialaisen näköinen kuski istumassa. Sama pätee parin muuhunkin Lidliin, missä on aina se valkoinen Model 3 ja kaveri selaamassa kännykkää. Ihan sama mitä sinä tunnet ja mistä vedät herneitä nenään, mutta ei kannattaisi kuitenkaan. Model 3 on paska auto ja siksi ihmetyttää vaan sen menekki - sellaisen omistaneena en voi muuta kuin ihmetellä.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 951

No onhan se varmaan monellel statussymboli ja kerrankin sellainen saavutettavissa oleva (Teslan pitkällä pätkällä ja pienellä kk-erällä). Pojankin työpaikassa (pieni ravintola) kokki hommasi Model 3:n. Tulot varmasti alle 2-2.5ke/kuussa, eli suhteessa tuloihin ihan järjettömän kallis auto. Ja asuu vielä kerrostalossa ilman latausmahdollisuutta. Tollaisille ilmaiset lataukset kelpaa. Veikkaan nimittäin, että vastaavia caseja on paljon.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 149
Teslaa en ole vielä koeajanut, mutta kyllä minulle olisi kelvannut käyttikseksi hyvin Nissan Leaf joka tämän keskustelun perusteella on täyttä veristä ripulipaskaa ja aiheuttaa naapurillekin syövän. Jos Teslat ovat ihan sysipaskoja niin ei kai ne pelkällä statuksen kohotushalulla nousisi näin myydyksi? Jos olisi rahaa niin ostaisin varmaan Teslan ihan vain herättääkseni pahennusta :kahvi: Vielä puren hammasta ja ajelen dieselillä ja nautin kun se on 15% kalliimpaa kuin bensa :facepalm:
Aiheeseen, onko Toyotan sähkiksestä BZX4GTFXPRDTST autosta tietoa joko niitä saa? Aika vähän siitä ollut juttua.
Sen olen myös huomannut että latureita on tullut tai on tulossa ihan älyttömästi lisää vähän joka puolelle. Sitten kun itse joskus 5+ vuoden päästä siirtyy sähköön niin latureita on jo melko mukavasti tarjolla :)
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
95
Nissan Leafin isoin ongelma lienee, että siitä puuttuu CCS2-liitäntä. CHAdeMO-standardia tuetaan jatkossa huonosti.

Sen olen myös huomannut että latureita on tullut tai on tulossa ihan älyttömästi lisää vähän joka puolelle. Sitten kun itse joskus 5+ vuoden päästä siirtyy sähköön niin latureita on jo melko mukavasti tarjolla :)
Toivottavasti viimeistään siinä vaiheessa julkisten latauspisteiden käyttö on yhtä vaivatonta kuin tankkaaminen bensa-asemilla.
 
Liittynyt
11.05.2017
Viestejä
239
Aiheeseen, onko Toyotan sähkiksestä BZX4GTFXPRDTST autosta tietoa joko niitä saa? Aika vähän siitä ollut juttua.
Saahan noita. Nyt jos tilaisi niin toimitus olisi heinäkuussa. Kävin koeajamassa neliveto style version ja kuskin penkki/ajoasento oli todella hyvä. Auto oli myös hiljainen. Jos range olisi parempi niin olisin tilannut.
 
Liittynyt
04.11.2018
Viestejä
195
Aiheeseen, onko Toyotan sähkiksestä BZX4GTFXPRDTST autosta tietoa joko niitä saa? Aika vähän siitä ollut juttua.
Ainakin yksi löytyis ihan heti ajoon! https://www.nettiauto.com/toyota/bz4x/13253537

Tästähän on myös sisarmallina Subaru Solterra, jossa taitaa olla vähän parempi varustelu/hintasuhde kun tojossa.

Muuten noissa kai voi odottaa reiluhkoa toimitusaikaa kuten kaikissa muissakin.
 
Liittynyt
04.11.2018
Viestejä
195
Saahan noita. Nyt jos tilaisi niin toimitus olisi heinäkuussa. Kävin koeajamassa neliveto style version ja kuskin penkki/ajoasento oli todella hyvä. Auto oli myös hiljainen. Jos range olisi parempi niin olisin tilannut.
Kävitkö takapenkin istumassa? Kuulemma penkit sen verran matalalla että normipituiset toivoo enemmän reisitukea..
 
Liittynyt
11.05.2017
Viestejä
239
Kävitkö takapenkin istumassa? Kuulemma penkit sen verran matalalla että normipituiset toivoo enemmän reisitukea..
Kävin, 180 senttisenä mahduin hyvin. Penkit on tosiaan matalammat, joten en tiedä miten tuolla pidemmän matkan viihtyisi, itse en takapenkillä kuitenkaan joutuisi istumaan, niin tuolla ei olisi ollut merkitystä.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
1 035
Polestarit vähenee myynnistä. Lieneekö syynä se, että niitä ei varmaan uiteta enää yhtä paljoa tänne liikkeisiin myyntiin. Nyt on halvimman hinta laskenut alle 50k€, mutta ei vieläkään mene kaupaksi. Lieneekö syynä adaptiivisen vakkarin puute? Alkaa olla jo valtaosalle varmasti pakollisten varusteiden listalla tuon hintaluokan autoissa.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
782

Mjoo, fifty-sixty. Mulla on "kirkolle" about 20 km eikä sillä matkalla oikeastaan ole pätkää edes tavalliselle vakkarille. Tie on senverran mutkaa, mäkeä, pikku taajama välissä jne.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
95
Polestar voisi lopettaa nykyisen karvalakkimallin myynnin ja nostaa hintoja sisällyttäen siihen pilot liten, jossa useita nykyaikaisia varusteita. Kun perusvarustelu on tarpeeksi kattava, niin se nostaa brändin imagoarvoa. Teslan perusvarustelu on hyvä ja moni premium-luokkaan pyrkivä voisi ottaa tästä mallia.

Tietty perinteisiä premium-merkkejä suosivat ovat tottuneet, että jokaisesta varusteesta maksestaan erikseen ja näin räätälöidään haluttu kulkine. Tämän johdosta kuitenkin moni Suomen tiellä liikkuva business-varusteltu Audi/BMW/Mersu on varusteiltaan vaatimaton kulkine.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
1 035
Mjoo, fifty-sixty. Mulla on "kirkolle" about 20 km eikä sillä matkalla oikeastaan ole pätkää edes tavalliselle vakkarille. Tie on senverran mutkaa, mäkeä, pikku taajama välissä jne.
No eihän tavalliselle vakkarille olekaan suomessa käyttöä kuin ehkä moottoriteillä, missä on kahta kaistaa molemmin puolin koko ajan. Tuon takiahan se adaptiivinen pitääkin olla. Sillä pystyy mennä liikenneympyrät, taajamat, liikennevalot ja kaikki koskematta kaasuun tai jarruun. Olettaen siis, että joku auto on edessäkin menossa.

Toisekseen. Eipä noita Polestareja (tai muita 50k€ sähköautoja) varmaan ostellakaan yleensä mihinkään ainoastaan 20km ajoihin. Eiköhän kaikilla tuon hintaisten autojen ostajilla ole hieman muutakin ajoa kuin pelkkää taajamaa.
 
No jaa. Mulla on nyt ollut kolme viimeisinta autoa (1-bemu, Mini ja nyt X3), eikä yhdessähään ole aktiivivakkaria. Kuitenkin normivakkarilla voi ajaa koskematta kaasuun tai jarruun helposti. Toki vaatii ajamista vasemman käden peukalolla, mutta tolla käyttöliittymällä se on helppoa.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 699

Kun adaptiiviseen on tottunut, siitä on vaikea luopua. Etenkin jos ajaa paljon maanteillä.
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
712
Adaptiivisen seuraava taso on se, mikä ainakin ID:issä on vakiona, eli lukee karttaa ja nopeusrajoituksia ja jarruttaa itse esim 90 mutkaan vaikka nopeusrajoitus olisi 80. Toimii useimmiten hyvin, mutta jarruttelee vähän vauhdista pois myös kun yksisuuntainen muuttuu kaksisuuntaiseksi eli kun kaistojen välissä on pieni viheralue ja se loppuu. Tuo ärsyttelee. esimerkki: Google Maps
 
Tesla tekee tuota samaa jos koittaa liian lujaa ajaa mutkaan vakkarin kanssa. Ajelin ID4 kanssa viikon verran ja huomasin että jos laittaa liikennemerkkien tunnistuksen päälle, se asettaa aina nopeudeksi juuri sen rajoituksen. Eli 80 alueella se ajaa 80 mittariin, eli 77 oikeaa nopeutta. Sinne ei saa asetettua automaattista offsettia kuten esim teslassa. Se olisi pieni muutos joka parantaisi käytettävyyttä. Sama vika Audin e-tronissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
835
Ajelin ID4 kanssa viikon verran ja huomasin että jos laittaa liikennemerkkien tunnistuksen päälle, se asettaa aina nopeudeksi juuri sen rajoituksen. Eli 80 alueella se ajaa 80 mittariin, eli 77 oikeaa nopeutta. Sinne ei saa asetettua automaattista offsettia kuten esim teslassa. Se olisi pieni muutos joka parantaisi käytettävyyttä. Sama vika Audin e-tronissa.
Mutta kaikkien yllätykseksi tuo offsetin asetus oli tuotu Toyotan bz4x:ään. Saa ihan yhden km/h resoluutiolla ite valita paljonko pannaan ekstraa päälle. Tosin edelleenkään se ei osaa itsestään siihen nopeuteen sitten vaihtaa ilman aktiivista (pitkää) napinpainallusta.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 749
Nyt kun Lidlin ilmainen latailu loppuu, taitaa läheisen kauppakeskuksen lämpimän hallin 22kW AC-latausasemat (plugitcloud) tulla uudeksi vakilatauspaikakseni, silloin kun käyn Prismassa ostoksilla. Talvisin olen vienyt muutenkin autoa sinne sulamaan ostosten ajaksi, lataillaan sitten siinä samalla. Latausasemia siellä on onneksi varsin paljon, arvioisin ainakin 20 kpl. Kävin siellä tänään testaamassa pahimpaan ruuhka-aikaan (klo 17) ja oli siinä monia latailijoita mutta oli niistä monia vapaanakin.

Päätökseen vaikutti se että siellä AC-lataus on jopa niinkin halpaa kuin 16c/kWh. Yllättävän halpaa, jopa halvempaa kuin jos lataan kotonani taloyhtiön parkkipaikalla (maksoi viime laskussa 19c/kWh kaikkinensa).

Ovat nuo hinnanvaihtelut kyllä hassuja, kun kotini läheisessä K-Latauksessa 22kW AC maksaa 25c/kWh (ja 100kW DC muistaakseni 35c/kWh). Ja sekin latauspaikka on ulkona, ei lämpimässä hallissa.

Hyvä että on valinnanvaraa, jopa hinnoissa. Kai sieltä K-Latauksesta sitten saa jonkin verran parempaa premium-sähköä.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
615
Nuo kauppakeskus kaaren laturien hinta korjataan varmaan jou päivä lähemmäksi markkinahintaa. Kunhan joku kiinteistöhuollosta tulee kiinnittäneeksi huomiota kasvaneeseen sähkölaskuun ja siihen että sähköä myydään autohallista ulos halvemmalla kuin sitä sisään ostetaan ;)
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Täälläpäin missä minä asun plugarit kansoittaa 22 kW:n Rechargen latauspisteitä. Tein sitten turhan kierroksen ABC latauksen latauspisteille. Minulla on puhelimeen ladattuna ABC-mobiili sovellus, josta lataus ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin. Olisikohan kirjautuminen vanhentunut tai jotakin, mutta olisi pitänyt kirjautua pankkitunnuksilla, joita ei ollut mukana. En ole ABC latausta aiemmin koskaan käyttänyt. Mielestäni ihme juttu olisi ollut 30 euron katevaraus, en tykännyt.

Recharge saa minun rahat myös jatkossa. Vaikka Recharge onkin kalliimpi kuin ABC niin mielestäni se on hinnan arvoinen. Lisäksi kun olen tottunut vilauttamaan lukijalle lätkää niin kännykkäsovelluksen käyttö tuntuu vaivalloiselta.
 
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
295
Aiheeseen, onko Toyotan sähkiksestä BZX4GTFXPRDTST autosta tietoa joko niitä saa? Aika vähän siitä ollut juttua.
Tällähän taisi olla sen renkaan pulttien löystymisongelma. Oli aika pitkään tuotanto ja toimitukset seis. Vika sittemmin saatu korjattua jollain uudella pultti/vanne kombolla.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 673
Täälläpäin missä minä asun plugarit kansoittaa 22 kW:n Rechargen latauspisteitä. Tein sitten turhan kierroksen ABC latauksen latauspisteille. Minulla on puhelimeen ladattuna ABC-mobiili sovellus, josta lataus ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin. Olisikohan kirjautuminen vanhentunut tai jotakin, mutta olisi pitänyt kirjautua pankkitunnuksilla, joita ei ollut mukana. En ole ABC latausta aiemmin koskaan käyttänyt. Mielestäni ihme juttu olisi ollut 30 euron katevaraus, en tykännyt.

Recharge saa minun rahat myös jatkossa. Vaikka Recharge onkin kalliimpi kuin ABC niin mielestäni se on hinnan arvoinen. Lisäksi kun olen tottunut vilauttamaan lukijalle lätkää niin kännykkäsovelluksen käyttö tuntuu vaivalloiselta.
Ei liity aiheeseen sinällään mutta missä pankissa ei ole softassa tunnistautumista? En ole itse käyttänyt pankkitunnuksia öööööö... varmaan 5vuoteen.
 
  • Tykkää
Reactions: dmn
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Ei liity aiheeseen sinällään mutta missä pankissa ei ole softassa tunnistautumista? En ole itse käyttänyt pankkitunnuksia öööööö... varmaan 5vuoteen.
Tarkoitin vaan sitä, että olin tunnistautunut pankkitunnuksilla ja kirjautunut, lisännyt luottokortin jne. jo siihen ABC-mobiiliin aiemmin pari kuukautta sitten ja silti se pyysi edelleen jotakin pankkitunnuksia ja katevarausta. Ei ollut pankkitunnukset mukana, kun en käytä pankkipalveluita puhelimella eikä ole mitään mobiilipankkia aktivoituna. Rechargella tuota ongelmaa ei ole ikinä ollut. Tosin saattaa olla, että oli jokin bitti vinossa vai pitääkö ABC-mobiilissa joka kerta vahvistaa lataus pankkitunnuksilla?

Mielestäni tuo koko asia on jotenkin nurinkurinen, kun ei voi maksaa latausta normaalisti pankkikortilla vaan se menee tuollaiseen säätämiseen.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 626
Teslat ovat ihan sysipaskoja niin ei kai ne pelkällä statuksen kohotushalulla nousisi näin myydyksi
Model S ja X ovat hyviä ja laadukkaita. 3 ja Y ovat kuin leluversioita, mutta koska niitä ostaa lähinnä massat, ei ne ymmärrä oikein et on parempaa tarjolla. Tuossa taitaa olla enemmänkin status se juttu, että hei on Tesla pihassa, vrt. joku Polestar tai muu vastaava. Tämä on osaltaan ihan Teslan brändiä ja laumasieluisuutta mikä on normaalia ihmiselle. Paukkuva lasikatto, renkaiden epätasainen kuluminen, huonot valot, tunnoton ohjaus tms. ei paljoa paina, kun Kiihtyy Lujaa ja muut tosi tärkeät jutut. Mitä nyt edes pisaratunnistinkaan ei toimi.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 673
Tarkoitin vaan sitä, että olin tunnistautunut pankkitunnuksilla ja kirjautunut, lisännyt luottokortin jne. jo siihen ABC-mobiiliin aiemmin pari kuukautta sitten ja silti se pyysi edelleen jotakin pankkitunnuksia ja katevarausta. Ei ollut pankkitunnukset mukana, kun en käytä pankkipalveluita puhelimella eikä ole mitään mobiilipankkia aktivoituna. Rechargella tuota ongelmaa ei ole ikinä ollut. Tosin saattaa olla, että oli jokin bitti vinossa vai pitääkö ABC-mobiilissa joka kerta vahvistaa lataus pankkitunnuksilla?

Mielestäni tuo koko asia on jotenkin nurinkurinen, kun ei voi maksaa latausta normaalisti pankkikortilla vaan se menee tuollaiseen säätämiseen.
Again täysin OT mutta ota ihmeessä pankkipalvelut luurilla käyttöön. Ovat helpottaneet omaa elämää mallia helvetisti. Ja työskentelen tietoturvakriittisellä alalla mutta työluuri vs henk.koht. luuri ovat selkeästi erillään joten ongelmia ei ole ollut. Ja ei, ABC-mobiilissa ei tarvitse tunnistautua joka kerta(ABC-mobiili oli kyllä paska softa ja preferoin itse K-latausta vaikken K-ryhmän asiakas pääasiassa olekaan) mutta ainakin aiemmin kerran jumitti ja joutui syöttämään tiedot uudelleen.

@Awelonian ihan rehellisesti mielenkiinnosta jos jätät tuon Teslan typerän käytä omistajia betatestaajina politiikan pois niin mikä oli se isoin ero mielestäsi? Olin aidosti tyytyväinen autoon vaikka pari tyyppivikaa olikin, mutta korjasivat vauhdilla ja olin varsin harmissani että jouduin luopumaan omasta Model 3:sta josta pidin kovin (toki mahdollisti ekaa kertaa elämästä aidon urheiluauton ostamisen).
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 626
@Awelonian ihan rehellisesti mielenkiinnosta jos jätät tuon Teslan typerän käytä omistajia betatestaajina politiikan pois niin mikä oli se isoin ero mielestäsi? Olin aidosti tyytyväinen autoon vaikka pari tyyppivikaa olikin, mutta korjasivat vauhdilla ja olin varsin harmissani että jouduin luopumaan omasta Model 3:sta josta pidin kovin (toki mahdollisti ekaa kertaa elämästä aidon urheiluauton ostamisen).
Nopeasti yleinen laaduttomuus. Panel gapit, sisätilojen materiaalit, penkit, ominaisuuksien muuttuminen, perustoiminnallisuuksien puute ja/tai huono toiminta. Model S on mielestäni vieläkin paras täyssähkö, jota on tähän asti valmistettu, joten toivoin että Model 3 perisi edes vähänkin sen fiilistä. Ei perinyt. Auton koko laatu oli kuin kiinalaisen tehtaan 1980-luvun tuotos, jossa laatumittarina käytettiin 1970-luvun Ladaa. Teknisesti auto oli hyvä, laadullisesti ei. Sisämelukin oli jotain kamalaa, vaikka olikin vain 18" alla. Auton hyvä puoli oli sen käytännön suorituskyky sekä energiatehokkuus, joka on tällä hetkelläkin yksi parhaimpia mitä on.

Tuon hintaluokan autossa ei vaan mielestäni pitäisi olla nitinää ja natinaa, huonosti istuvia osia, hieman arvausperiaatteella toimivaa automatiikkaa jne. Polestar 2:een vaihdoin Model 3:n ja fiilis on kuin olisi UAZista hypännyt Mersuun. Tosin se Polle2 oli myös melko... mielenkiintoinen omistajuuden aikana, mitä nyt takaledibari meni vaihtoon pariin otteeseen, vedet tuli takaluukkuun ja pari muuta kiinalaisfiilistä lisäävää pikkujuttua. Meni sekin sitten pois ja nyt on ollut sähkömazda, johon olen ollut kaikista tyytyväisin laadullisesti (mutta toki sen 200km range on naurettava).

Teslan kanssa ei myöskään ikinä keskustelu näyttänyt tuottavan mitään tulosta. Korjaus oli aina kädenvääntöä siihen aikaan. Tuon lisäksi toki yksi asia joka söi miestä oli Teslan täysin sysipaskat etuvalot. Jos ajelee pimeillä osuuksilla, ne oli huonommat kuin monet halogeeneilla varustetut aiemmat autot jostakin xenoneista puhumattakaan. Voi toki olla, että omalla kohdalla Model 3 oli harvinaisen maanantaikappale. Mitä olen koeajanut paria Made in China versiota, on ne ainakin sikäli olleet parempia, että niissä ei jokikinen paikka ritise ja rätise ja resonoi vauhdin ollessa yli 20km/h.
 
En rehellisiset tiedä onko oma ex kipo ollut mallia lottovoitto mutta en itse tunnista noita ongelmia. TOKI en ole Mode S:llä ajellut. Verrattain uusiin malleihin/merkkeihin eri merkeiltä hyvin peruskauraa olivat nuo viat kuten kontin sähköinen avaus jne.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 749
Nuo kauppakeskus kaaren laturien hinta korjataan varmaan jou päivä lähemmäksi markkinahintaa. Kunhan joku kiinteistöhuollosta tulee kiinnittäneeksi huomiota kasvaneeseen sähkölaskuun ja siihen että sähköä myydään autohallista ulos halvemmalla kuin sitä sisään ostetaan ;)
Eikös siinä takkiin silloin ota Plugitcloud-yhtiö, eikä kiinteistön omistaja tms.? Luulisi että he olisivat taagilla tekevätkö persnettoa myynnillään ja onko se ok toistaiseksi uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi tms. Tai sitten kiinteistöllä on vaan niin halpa voimassaoleva sähkösopimus tms.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 749
Tarkoitin vaan sitä, että olin tunnistautunut pankkitunnuksilla ja kirjautunut, lisännyt luottokortin jne. jo siihen ABC-mobiiliin aiemmin pari kuukautta sitten ja silti se pyysi edelleen jotakin pankkitunnuksia ja katevarausta. Ei ollut pankkitunnukset mukana, kun en käytä pankkipalveluita puhelimella eikä ole mitään mobiilipankkia aktivoituna. Rechargella tuota ongelmaa ei ole ikinä ollut. Tosin saattaa olla, että oli jokin bitti vinossa vai pitääkö ABC-mobiilissa joka kerta vahvistaa lataus pankkitunnuksilla?

Mielestäni tuo koko asia on jotenkin nurinkurinen, kun ei voi maksaa latausta normaalisti pankkikortilla vaan se menee tuollaiseen säätämiseen.
Minua noissa latausapplikaatioissa häiritsee sekin että tuntuu siltä että silloin kun niitä avaan (mikä tähän asti on ollut kuukauden tai parin välein kun ei ole tarvinnut), joudun aina loggautumaan niihin uudestaan sisään. No ei se kovin paha ole kunhan muistaa sähköpostiosoitteensa ja salasanansa, mutta ketuttaa silti. Tänään loggauduin uusiksi sisään sekä plugitcloudiin että K-Lataukseen.

Katoavatko sisäänkirjautumistiedot aina kun applikaatio päivittyy, vai katsooko se tarpeelliseksi vaatia uudelleenkirjautumista jos edellisestä kerrasta on kulunut n päivää aikaa, vai mikä on.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 294
Tuo tuntuu vähän vaihtelevan. Luulin aluksi että K-lataus tarvitsi aina päivityksen jälkeen mutta kyllä se päivityksenkin jälkeen tuntui toimivan. Virran sovellus ollut ehkä varmatoimisin, kun en muista että siitä olisi koskaan kirjattu ulos ilman asetuksista tapahtuvaa uloskirjautumista. K-lataus on sentään siitä kiltti että se näyttää latauspisteiden sijainnit ja tilanteen ilman kirjautumistakin, joten vaikka olisi kirjautunut pois niin tägi toimii aina ja tilanteen näkee sovelluksesta. ABC sovellus heittää pois jatkuvasti ja omassa vanhassa puhelimessa autentikointi varmistuskoodillakaan ei onnistunut kun sitä ei pystynyt lukemaan kun muistin puhdistus siivosi ABC:n aina pois päältä kun vaihtoi sovellusta ja prosessi piti aloittaa aina uudestaan. Nykyisessä toimii sentään tuota paremmin. Tulee käytettyä suht harvoin tuota niin en pysty sanomaan kuinka usein heittää pihalle.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
615
Eikös siinä takkiin silloin ota Plugitcloud-yhtiö, eikä kiinteistön omistaja tms.? Luulisi että he olisivat taagilla tekevätkö persnettoa myynnillään ja onko se ok toistaiseksi uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi tms. Tai sitten kiinteistöllä on vaan niin halpa voimassaoleva sähkösopimus tms.
En tiedä plugitin ja kiinteistön välisestä sopimuksesta. Mutta yleensä nuo toimii niin, että kiinteistö omistaa laturit ja sähköliittymän, ja plugit hoitaa laturien asennuksen, ylläpidon ja asiakkailta laskuttamisen. Kiinteistön omistaja asettaa pilvipalvelussa lataukselle hinnan, jonka plugit sitten laskuttaa lataajilta ja välittää kiinteistölle. Plugitilla on luultavasti kiinteä, laturikohtainen kk-maksu, jolla touhu on heidän näkökulmastaan kannattavaa riippumatta siitä, mitä kiinteistö laskuttaa lataajiltaan...
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 149
Täälläpäin missä minä asun plugarit kansoittaa 22 kW:n Rechargen latauspisteitä. Tein sitten turhan kierroksen ABC latauksen latauspisteille. Minulla on puhelimeen ladattuna ABC-mobiili sovellus, josta lataus ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin. Olisikohan kirjautuminen vanhentunut tai jotakin, mutta olisi pitänyt kirjautua pankkitunnuksilla, joita ei ollut mukana. En ole ABC latausta aiemmin koskaan käyttänyt. Mielestäni ihme juttu olisi ollut 30 euron katevaraus, en tykännyt.

Recharge saa minun rahat myös jatkossa. Vaikka Recharge onkin kalliimpi kuin ABC niin mielestäni se on hinnan arvoinen. Lisäksi kun olen tottunut vilauttamaan lukijalle lätkää niin kännykkäsovelluksen käyttö tuntuu vaivalloiselta.
Tästä saa todennäköisesti kiittää EU:ta ja vahvaa tunnistautumista. Yksi artikkeli mitä pikaisesti löysin:
" EU:n uuden maksupalveludirektiivin mukainen maksaminen edellyttää jatkossa asiakkaan vahvaa tunnistautumista etämaksamisessa. "
Ennen tätä mobiililla tankkaaminen oli todella kätevää. Valitsit mittarin, summan ja se oli siinä. Nyt pitää _joka ikinen kerta_ näppäillä pankkitunnukset kun tankkaa.
ABC softa on toiminut minulla kirjautumisen suhteen hyvin. Nesteen sovelluksen kanssa oli ongelmaa ettei sormenjäljellä kirjautuminen toiminut, mutta viimeksi kun kokeilin se toimi.
Vaikka ei suoraan sähkiksiin liity niin softan erikoisuuksien kautta kyllä :D
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 315
Ei ole täällä abc sovellus vaatinut toistuvaa tunnistautumista tai kirjautumaan.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 556
Sehän riippuu ihan siitä maksukortista mitä käyttää. Jos käytettävä maksukortti vaatii pankkitunnistatumisen, niin sitten ABC mobiilikin vaatii sen kun kortti otetaan käyttöön. Käsittääkseni C&D appissa (Recharge verkon appi) on ihan sama. Jos kummassa noista vaan on ollut "ajoissa" liikkeellä ja rekisteröinyt maksukortin ennen kuin vaatimus sen vahvistamiseen pankkitunnuksilla on tullut, niin sitten ne saattavat toimia ilman sitä siihen kunnes kortin voimassaoloaika seuraavan kerran menee umpeen.

Kävin ihan kokeilemassa Fortum Charge & Drivella, ja vaati kortin lisäämisessä hyväksynnän pankkitunnuksilla.

Mut no joo siitä on kyllä aika pitkä aika kun viimeksi olen ABC mobiilia käyttänyt, että en osaa sanoa vaatiiko se vahvistamista joka kerta vai vaan ekalla kerralla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
1 035
Perus tuulipuvut ei osaa tai ymmärrä tuollaisen varusteen päälle, itse en ottaisi enää ilman.
Olen törmännyt ihan lähipiirissäkin ilmiöön, missä on ajettu Lapin reissu käyttämättä aktiivivakkaria, vaikka sellainen on autossa ollut. Sanottiin vain, että ei ole tottunut käyttämään vakionopeudensäädintä ollenkaan. Eipä tuossa sinänsä mitään väärää tai laitonta ole, mutta todella hämmentävää se on.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 626
Mielenkiintoinen väite. Valot on tähän saakka jotakuinkin parhaimmat mitä mulla on ollut. Edelliset oli Audi A4 ja A6 xenoneilla. Vuoden vanhan Hyundai Konan LED-valot oli aivan surkeat Teslaan verrattuna. Lieneekö valojesi säätö ollut pielessä tai sitten ne on edustaneet jotain varhaista generaatiota?
En tuohon osaa sanoa. Todella usein kuitenkin näkee Model 3 autoja, joissa varsinkin vasen etuvalo näyttää jotain ihan omiaan ja häikäisee. Näin teki myös omanikin. Plus se valokeila on muutenkin surkea. Tosin en nyt kyllä usko väitettä, että Teslassa olisi paremmat valot kuin A4:ssa ja A6:ssa, sillä jo Teslabjörnikin on sanonut, että Teslan valot on kutakuinkin huonoimmat mitä löytyy poislukien kiinalaiset "uudet autot".
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 388
Viestejä
4 304 329
Jäsenet
71 840
Uusin jäsen
dataunavailable

Hinta.fi

Ylös Bottom