Yleistä keskustelua sähköautoista

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 005
Laitoin aiheesta kysymystä kuluttajaviraston juristille twitterissä.

Ja tuostahan on ennakkopäätöskin jo, että korvaukseen voi olla oikeutettu vaikka ei edes osta sitä tuotetta mistään muualta.

Kuluttajansuojalaki on suurelta osin pakottavaa lainsäädäntöä, eikä sopimusehdoilla voi muuttaa sitä.

Oletan myös, että tuossa viitataan kuluttajansuojalain 10§ jossa todetaan vahingonkorvauksesta

En tiedä sitten toimisiko niin, että jos myyjä peruu tilauksen ja ostaja katsoo, että uuden käytetyn samanlaisen hinta on nyt +10ke niin on oikeutettu korvaukseen.

Lisäksi KKV:n tiedote aiheesta puhuu erityisesti elektroniikan verkkokaupasta, mutta eihän laki ota kantaa mitä myydään, autoja vai pesukonetta.
Tätä juuri tarkoitin, kun aiemmin kommentoin ylisuuria odotuksia. 10 k€ myyjältä vs. noin 1 k€ ostajalta, jos kauppa purkaantuu ko. tahosta johtuvasta syystä. Kuulostaako tasapuoliselta/realistiselta? Ei. Juristi vastaa siihen kysymykseen mitä kysytään. Oleellisempi kysymys olisi ollut mikä se hinnanerotuksen kaavan pitäisi olla, kun vastaavaa tuotetta ei ole saatavilla. 10 pykälässä kummittelee myös se ”myyjästä riippumattomista syistä”, johon tässä varmaan pyritään myyjän toimesta tarraamaan, jos pahin käy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 005
Kuluttajan oikeudet on on säädetty useimmiten niin, että vastuu on selvästi myyjää pienempi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, myyjä on ammattilainen siinä mitä hän tekee. Hänen pitää ymmärtää asiaan liittyvät tekijät ja asiakirjojen ehdot keskivertokuluttajaa paremmin. Tästä syystä myyjälle ja yhtiölle asetettu vastuu vahingonkorvauksineen on useimmiten huomattavasti kuluttajaa tuntuvampi. Tilanne on reilu, huolellisesti asioita tekemällä ei tule vahingonkorvausvastuuta. Huolimattomasti suorittamalla joutuu vastuuseen kuten pitääkin.
Unohdat nyt tyystin sen, että ostajan ei kuulu saada kohtuutonta etua tilanteesta. Autoja ei ole yksinkertaisesti tarjolla kaikille tilauksen tehneille vaikka muualta ostaisi. Ja kyllä vahingonkorvauksesta saa vapaasti sopimuksessa määrätä, nythän se ongelma on, että mitään kaavaa kaupan *purun* osalta myyjälle ei ole merkattu. Lähin vastine on ostajan samat ehdot.

Saman tai vastaavan tuotteen hankkiminen toiselta jälleenmyyjältä ja hintaerotuksen korvaaminen on mielestäni pätevä tapa ratkaista riitatilanne siinä tapauksessa jos myyjä on oman toimintansa vuoksi estynyt täyttämään sopimusta.
Toimii vain, jos muita tuotteita on saatavissa. Toki joku reipas voisi kokeilla ostaa yhden harvoista tarjolla olevista e-2008:sta, ja kokeilla onneaan myyjän asenteen kanssa…
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 005
Autoja ei ole tarjolla kaikille, väite perustuu mihin?
Kaupan purkamisestahan tässä puhuttiin? Kuten itse totesit, niin siihen ei päädytä kuin tilanteessa, jossa autoa ei tarjolle tule. Ko. tilanteessa tarjolla on vain hyvin pieni määrä käytettyjä. Vaikka nuo kaikki ”toimitettaisiin” tilaajille, niin kovin moni jäisi ilman. Mikä olisi asiallinen kompensaatio moisesta tasapuolisesti? Siitähän tässä on juteltu. Toiselle se on touhutippa lahkeessa haavekuvissa 10 k€, minusta realistisempaa ottaa yksi nolla pois, jolloin puolin ja toisin purkamiset on linjassa keskenään.

Myöhässä toimitetusta autosta ei tule kuin voivoi ostajalle sopimuksen perusteella. Neuvotteluasetelma on vähän hankala, kun myyjän tarjoamaa kulutta purkamista tuskin moni harkitsee. Laskelmalla (lisäkuluista) tietty voi yrittää saada jotain, mutta siinä on pitkä tie edessä, jos kauppa niin haluaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 005
Koska kauppasopimuksen purulle myyjän puolelta ei ole juridisia perusteita on kyseessä sopimusrikkomus. Sopimuksen rikkomisen vähäisin seuraus on korvata sopimuskumppanille purkamisesta aiheutuneet vahingot. Minusta tämä on aika yksinkertaista matematiikkaa. Väite siitä, että vahinko tuon hullaripösön kanssa olisi vain tuhat euroa on niin naurettava etten anna sille mitään arvoa.

En ymmärrä mitä tasapuolisuutta tässä tavoitellaan? Sopimukset useimmiten eivät ole tasapuolisia varsinkaan silloin kun määritellään vahingonkorvausta sopimuksen rikkojalle.
Sinä väität, että ei ole perusteita. Myyjä löytää varmasti sopivan syyn, kun sopimuksessa on kuitenkin annettu siihen mahdollisuus. Nykylapuissa ei ole kuin toiseen suuntaan määrätty korvaus purkamisesta. Miksi toinen osapuoli olisi yhtään isompaan oikeutettu vaikka asiaa ei ole älytty kirjata?
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
147
Aikaisemminhan mä yksinkertaistin, mutta käytännössä tuo vaihtoauton riski on spesifisesti maahantuojalla tai jälleenmyyjällä eikä niinkään auton valmistajalla.
Näinhän se menee, vaihtoauton riski ei ole valmistajalla. Ymmärtääkseni maahantuonti ja jälleenmyynti on usein valmistajan vaatimuksesta erilliset yritykset vaikka asiakkaan näkökulmasta saman nimen alla voivat toimia. Kumman riski lopulta ei asiakkaan kannalta ole relevanttia. Itsenäisillä jälleenmyyjillä on taasen vaihtoauton riski omissa käsissä.

Mietin reilu vuosi sitten ID.4 GTX:n tai Q4:n tilaamista työsuhdeautoksi. En tilannut, ajattelin et mennään omalla autolla vielä hetken aikaa. Jonot vain kasvoi ja hinnat nousi. Itseä voi syyttää, väärin pelattu. Nyt kun tilaisi niin taitaa mennä pari vuotta ennen kuin auton saa. Toki odotusajalle saa auton, mutta todennäköisesti malli ei vastaa ollenkaan tarpeita. Jos jollain on ID.4, ID.4 GTX tai Q4 tilauksessa ja aikoo perua niin saa ilmoittautua.

Toisaalta myös vaihtoautojen markkina on laskussa ja vähän ajettuja löytyy vaikka kuinka. Ei kuitenkaan houkuttaisi ostaa itselle ja vaihtarit ovat vielä toistaiseksi kalliimpia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 005
Kuluttajansuojalakia noudatetaan ja tuolla sopimuksella ei voi laatia mitään sellaista ehtoa mikä olisi kuluttajan vahingoksi. Mutta kuten todettua, tietävät tämän kyllä muuten näitä kauppasopimuksia olisi epäedullisuutensa takia irtisanottu jo läjäpäin monissa yhteyksissä tänä vuonna.
Mitä jos lukisit ne yleiset ehdot ja lain, että heittelisi mutua? Vai oikeastiko meinaa, että autoalan yleiset sopimusehdot olisi laadittu siten, että viranomaispuolen edustaja niitä ei olisi tarkastanut ja hyväksynyt? Sopimuksen purku ja siitä seuraava vahinko/vahingonkorvaus ovat kaksi eri asiaa.

e: Eiköhän riitä tässä ketjussa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 384
Täähän joo myyjän kannalta tosi paska tilanne, etenkin kun uusien hinnat noussut rajustikin niin kenenkään jo tilanneen ei tietenkään kannata perua vaikka ilmaiseksi pääsisikin eroon tilauksesta.
Myy sitten vaikka heti käyttämättömänä hieman listahintaa halvemmalla jos tilanne muuttunut ettei ylihintaa enää makseta käärien kuitenkin aika kivan tilin.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Polestar 2 karvalakki "Tällä hetkellä myyty loppuun. Odotetaan olevan tilattavissa vuoden 2023 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen.". Vähiin käy vaihtoehdot, jos haluaisi modernin max. 50 ke sähköauton alle vuoden toimitusajalla.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Jos on vailla max. 50 ke modernia sähköautoa, niin esim. Model 3:n tarjonta nettiautossa on tällä hetkellä 645 kpl. Tarjontaa käytettyjen puolella on kyllä melkoisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 763
Ongelmia näyttäisi olevan valmistaa myös perinteisiä malleja. Hämmentävää, että tuo ainakin pari vuotta jatkunut sirupula ei ole hellittänyt vieläkään?
Varmaan sirupula on helpannut mutta ei Volvo osta siruja vaan komponentteja ja niiden valmistajilla menee viela hetki saadaa purettua omat ruuhkansa kun nyt saivat sirunsa.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
95
Asiaa sivuten; vastahan USA:n kielsi kehittyneiden ja tekoälyä hyödyntäviä sirujen ja niiden valmistusteknologian viemisen Kiinaan. Sillä lienee vaikutusta kiinalaisten autonomiseen ajamiseen pystyvien sähköautojen kehitykseen. 'Tavalliseen' komponenttiniukkuuteen sillä ei taida olla vaikutusta.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
769
OT

Kyllä sirupula on edelleen se juttu. Pulaa on edelleen raaka-aineista joita siruihin ja komponentteihin kuluu valtaisia määriä. Niitä tarvitsevat kaikki muutkin elektroniikkaa käyttävät tuotteet kännyköistä autoihin. Kupari, pii, hopea, kulta ja jopa erilaiset muovit ovat kiven alla. Kysyntä ylittää tarjonnan. Esimerkiksi Volkswagen arvioi jo vuonna -21 että sirupula tulee jopa pahenemaan vuonna -22 autoalalla. Ja tässä sitä ollaan. Uusien puolijohdetehtaiden rakentaminen on hidasta ja kallista, puhutaan 3-4 vuoden projekteista. Eikä se tehdaskaan auta mitään, jos ei ole raaka-aineita mistä tehdä. Lisäksi riesana on suurvaltioiden käymä kauppasota.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
855
Aikaisemminhan mä yksinkertaistin, mutta käytännössä tuo vaihtoauton riski on spesifisesti maahantuojalla tai jälleenmyyjällä eikä niinkään auton valmistajalla.

Mä syyttelen Audia ja VAG’ia vaikka Audi suomella ei taida olla juurikaan tekemistä heidän kanssaan. Helpompi vain näin, ja jos VAG antaa paikallisten maahantuojiensa pilata arvokkaan brändinsä niin toki vikaa on heissäkin.

Esim. Englannissa kai menee niin, että tehtaalla on quota maahantuojille ja yksittäisille liikkeille. Näinollen kun kauppa on myynyt oman osuutensa voi olla vaikea arvioida milloin seuraavat myydyt tulevat. Suomessa kaikki kaupat ovat K-Auton alla eli voi toimia eri tavalla, mutta ihan varmasti ainakin maakohtaisesti on raja. Sveitsissä autoja saa kai edelleen kohtuullisen nopealla toimituksella, olisko niin että pienessä vauraassa maassa on ostettu enemmän e-tronia kuin halvempaa Q4’ää? Loogisin selitys suomen ongelmiin saattaisi liittyä Menevän taksien tilaukseen, muistaakseni tilasivat (ja saivat) heti kättelyssä lähemmäksi 100 Q4’ää. Ehkä se käytti yllättävän ison osan maahantuojan osuudesta eikä sitä haluta myöntää? Kauppiaat sitten valehtelevat minkä ehtivät saadakseen myyntiä / vähentääkseen peruutuksia. Tuo selittäisi myös Sportsbackin nopeammat toimitukset, niissä kun osuutta ei myyty samaan tapaan.

Joka tapauksessa tuntuu että Audi ryssii kovaa vauhtia mainettaan. Kaikillahan valmistajilla on ongelmia autojen toimituksessa, mutta asiakkaat eivät vaikuta yhtä hermostuneilta. Voiko olla että muiden merkkien kohdalla asiakkaille on esim. kerrottu myöhästymisestä? Mun mielestä on ihan käsittämätöntä että auto on yli puoli vuotta myöhässä eikä myyjä ole soittanut kertaakaan, jos mä kohtelisin asiakkaitani noin saisin potkut.
Oliko se sun auto jo alotettu ja vedetty pois linjalta vai täysin aloittamatta? Tai onko siinä jokin varuste, jota ei saa ollenkaan tällä hetkellä?
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
870
Itse en niinkään kaipaisi farmarimallia Model 3:sta, mutta se onnettoman pieni räppänä takaluukun tilalla torppaa ostoajatukset minun kohdalla. Jos olisi vastaava katon rajasta aukeava luukku kuin Model Y:ssä, niin kontin käytettävyys olisi ihan eri luokkaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 142
Ei sellaiselle ole markkinaa, niin ei sellaista tehdä
Se on kyllä kumma kun välillä joistain kuten corollasta taidettiin tehdä vain Euroopan markkinoita varten farmari.

No ehkä tesloissa muutenkaan tuo käytännöllisyys ole ihan ensimmäinen ajatus ollut.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
855
Tarviiko siellä kontissa ylipäätään kuskata koko omaisuutta? Itselle ainakin viikon ruoka-ostoset (3 kassia) on aika maksimi mitä nykyauaton kontissa on kulkenut tai sitten sukset hiihtämään mennessä.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
1 035
Itse en niinkään kaipaisi farmarimallia Model 3:sta, mutta se onnettoman pieni räppänä takaluukun tilalla torppaa ostoajatukset minun kohdalla. Jos olisi vastaava katon rajasta aukeava luukku kuin Model Y:ssä, niin kontin käytettävyys olisi ihan eri luokkaa.
Itse en yleensä ole mikään auton tilojen arvostelija, mutta onkohan tuossa tuon takaluukun kanssa tullut joku suunnitteluvirhe? Vai onko se vaan joku kompromissi valmistuskustannusten tai ilmanvastuskertoimen kanssa? Ei pysty ymmärtää miksi se on tehty niin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 005
Aika tilavalta tuo 3:n takaluukku näyttää, mutta muoto on kyllä huono. Raskaat (kauppa)tavarat olisi hyvä saada selkänojaan kiinni ja tuossa tulee aukon yläreuna ikävästi tielle. Ei tietysti mitään uutta, samantyylisiä ratkaisuja on maailma pullollaan, mutta jos valita saa, niin y-mallinen luukku on parempi.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 351
Tarviiko siellä kontissa ylipäätään kuskata koko omaisuutta? Itselle ainakin viikon ruoka-ostoset (3 kassia) on aika maksimi mitä nykyauaton kontissa on kulkenut tai sitten sukset hiihtämään mennessä.
Tämä oli taas niin iotechin näköinen viesti kun olla ja voi, siinä vaiheessa kun löytyy ne pienet lapset, koirat, golf-kamat, useamman pojan lätkäkassit yms niin alat ymmärtämään mihin sitä tilaa menee.

Tässä kun viikonloppuna kyydissä oli kolme adhd-poikaa lätkäturnaukseen menossa kamat yms mukana niin alkoi taas miettimään että olisihan se tila-auto ollut edelleen kova sana, normifarmarissa alkoi tila loppumaan.
 
Oma autoni on lapsilta ja eläimiltä kiellettyä aluetta, niin ei ole moisia ongelmia. Mikäli tuollaista kuskaisin, niin sitä varten pitäisi olla joku ihan muu kulkine, kuin sähköauto :D Esim. lestabussi!
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 672

Jos tosissasi olet niin otahan se pää perseestä. Oikein lestabussi, ja ihan mielenkiinnosta, miten sähköauto eroaa muista lasten tai eläimien kuljetuksen kannalta? Kyllä se yksikin lapsi ne vaunut tarvitsee. Eläimet nyt vielä ymmärrän jos allergia tai haluaa sääliä penkkejä tms.

Ja se Model 3:n luukku on tosiaan haista paska. Fiestaan meni enemmän tavaraa konttiin koska Teslaan et saanut niitä tungettua sisään tai kontti oli juuri ja juuri liian matala. Eli ihan perseestä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
855
Lasken lapset ja eläimet samaan kategoriaan molemmat tuhoavat silkkaa pahuuttaan kallista omaisuutta
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 351
Oma autoni on lapsilta ja eläimiltä kiellettyä aluetta, niin ei ole moisia ongelmia. Mikäli tuollaista kuskaisin, niin sitä varten pitäisi olla joku ihan muu kulkine, kuin sähköauto :D Esim. lestabussi!
Olipa taas varsinainen voittajaviesti, onneksi olkoon. Tekisi mieli sanoa vähän pahemminkin mutta jätetään tähän. Tuolla asenteella ei liene pelkoa että ainakaan lapsia tarvitsee miettiä koskaan.

Jos halutaan sähköautojen yleistyvän niin silloin tarvitaan erilaisia autoja, myös niille joilla on niitä lapsia ja eläimiä.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 672
Lasken lapset ja eläimet samaan kategoriaan molemmat tuhoavat silkkaa pahuuttaan kallista omaisuutta
Ei meikäläinenkään muksuista pidä... mutta ei sillä ole mitään väliä mitä itse tai sinä ajattelet. Ajattele itse normi kuluttajaa, niillä taitaa olla se vähintään 1.5 lasta ja isolla osalla jokin lemmikki siihen päälle.

Ja tosiaan itsellä ei vaunujen kanssa kikkailua ollut Model 3:n kanssa. Esim yritettiin WLAN tukiasemia tunkea kontti täyteen... Pari vuotta vanhaan Fiestaan meni enemmän koska Teslan konttiin jäi tyhjää tilaa joka suuntaan kun tavaraa ei saanut sisään konttiin tai se oli juuri ja juuri väärän mittaista.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
855
Olipa taas varsinainen voittajaviesti, onneksi olkoon. Tekisi mieli sanoa vähän pahemminkin mutta jätetään tähän. Tuolla asenteella ei liene pelkoa että ainakaan lapsia tarvitsee miettiä koskaan.

Jos halutaan sähköautojen yleistyvän niin silloin tarvitaan erilaisia autoja, myös niille joilla on niitä lapsia ja eläimiä.
Kyllä niitä sinulle alkaa sitten käytetynä valumaan jossain kohtaa. Teslan lisäksi on paljon isompiakin malleja enyaqista maxukseen, johon saa koko perheen mukaan
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 459
Autossa tai asunnossa ei ole koskaan liikaa tilaa. Valitettavasti tämän suhteen joutuu tekemään kompromisseja, eli esim. iso auto ei ole kovin näppärä keskustapyörittelyssä tai urheiluautossa tila pilaa ulkonäön/suorituskyvyn, mutta valitettavan usein raha estää tarpeeksi tilavan auton - tai asunnon oston ;)
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 672
Autossa tai asunnossa ei ole koskaan liikaa tilaa. Valitettavasti tämän suhteen joutuu tekemään kompromisseja, eli esim. iso auto ei ole kovin näppärä keskustapyörittelyssä tai urheiluautossa tila pilaa ulkonäön/suorituskyvyn, mutta valitettavan usein raha estää tarpeeksi tilavan auton - tai asunnon oston ;)
Tässä on pakko olla eri mieltä. Ajelin tarkoituksella ja tietoisesti Fiesta kokoluokan autoilla koska fiksummat hinnat, hauskempia ajettavia ja pienemmät käyttökulut yms. Normisti jengi olisi ostanut omassa tilanteessa sen Mondeo/Passat tms tai vähintään Focus/Golf kokoluokan auton. En joutunut koskaan tilanteeseen etteivät tavarat olisi mahtuneet. Oli lastenvaunuja, oli koiraa, mökkikamoja jne ja hyvin mahtui kun käytti järkeä ja niille harvoille kerroille kun sitä tavaraa oli autollinen varustautui asenteella että kyllä tää reissu menee vähän ahtaammin mutta eipä näitä usein ole. Tekisi monelle ihan hyvää välillä kokeilla ajella tovi kokoluokkaa tai kahta pienemmillä autoilla. Takuulla moni tajuaisi etteivät tarvitse niin isoja autoja millä ajelevat tällä hetkellä. Ja juu, ajelen itse kaksipaikkaisella "urheiluautolla" ja kiroan kun en saa koiraa ja muijaa kyytiin millään mukavalla tavalla samaan aikaan tai kun konttiin ei mahdu mitään... Eli liiallisuuksiinkin voi mennä :D
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
870
Meillä on ollut perheessä farmariautoja ja Model 3 siirtymisen jälkeen tavaratilan muoto tai lastausaukon koko ei ole meille mitään ongelmia ole aiheuttanut. Sellainen halpa ulkoporeallaskin meni juuri ja juuri kontin aukosta sisään kun sen kävin hakemassa. Ikeasta on haettu tavaraa vaatekaapista lähtien ja raksalle lautoja sekä betonilaattoja. Viikon vaelluksen kamat rinkkoineen kahdelle hengelle meni heittämällä sisään. Vaikea kuvitella kovinkaan montaa esinettä mikä ei tuosta lastausaukosta menisi sisään. Onhan niitäkin varmasti, mutta onko tarve todella niin jatkuvaa että auto pitää sen mukaan valita?
Ongelma ei niinkään ole mitä siitä aukosta menee sisään, vaan että saadaksesti perällä olevat rattaat pois pitää kaikki muukin ottaa kontista pois, kun niitä ei voi nostaa muiden tavaroiden yli.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 351
Eikö rattaita yleensä pakata viimeisenä autoon. Näin ainakin itse tein kun pieniä lapsia taloudessa vielä oli.
Teoriassa kyllä mutta jostain kumman syystä niiden päälle kertyy aina tavaraa. Kyllähän se helpottaa kun on iso lastausaukko ja kontti aukeaa korkealle jos pitää jotain hakea vaikkapa sieltä rattaiden takaa.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 749

Jutussa on mielenkiintoista pohdintaa liityntäpysäköinnistä sähköautojen näkökulmasta.

Itse käytän liityntäpysäköintiä. Olisihan se mukava lisä, jos voisi jättää auton latautumaan työpäivän ajaksi.
Ei tarttisi olla edes jutussa mainostettu 11kW teho. Mielestäni riittäisi aivan hyvin jos liityntäpysäköintipaikoilla olisi rivi 1x16A tai jopa 1x8A pistorasioita. Kyllä siinä ehtii ihan kivasti latailla työpäivän aikana, minullakin on nyt auto latautumassa työpaikalla 1x8A virralla.

Ei sillä toki tyhjästä täyteen useimpien autojen akkuja ehdi ladata, mutta pitäisikö sitten ehtiä? Kuinka moni kurvaa liityntäpysäköintiin lähes tyhjän akun kanssa, eikä voi jatkaa matkaa ellei se ole latautunut 101% täyteen?

Ei sen tarvitse edes olla suko-pistorasia, muistaakseni Espoon IKEA:n parkkipaikalla on type2-liittimillä varustettuja latauspaikkoja joista tulee vain 1x16A, käsittääkseni. Tai ainakin paljon vähemmän kuin 11kW teholla.

Meinaan siis vaan että aika turha sinne on laittaa pitkä rivi 11kW latauspaikkoja, jos kuitenkin autot siellä ovat kahdeksan tuntia tai jopa pidempään seisomassa. Tai no, toki siellä voidaan tehdä jotain kuormanhallintaa eli että osa autoista kerrallaan on latauksessa sillä 11kW teholla, vaihdellaan vaikka kerran tunnissa mitä autoja ladataan, tms... Tapoja on monia.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 672
Ihan mielenkiinnosta mikä esine mahtuu Fiestaan, mutta Model 3 ei?
Ubiquitin AP:den laatikot olivat juuri sen muotoisia etteivät mahtuneet pystyyn vaan menivät vaakatasoon parissa kerroksessa sen sijaan että olisivat menneet auton leveydelle pystyssä kahdessa rivissä. Jouduin kaatamaan penkit että sain saman määrän AP:itä autoon kun kaverin Fiesta imaisi konttiin.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
1 035
Meinaan siis vaan että aika turha sinne on laittaa pitkä rivi 11kW latauspaikkoja, jos kuitenkin autot siellä ovat kahdeksan tuntia tai jopa pidempään seisomassa. Tai no, toki siellä voidaan tehdä jotain kuormanhallintaa eli että osa autoista kerrallaan on latauksessa sillä 11kW teholla, vaihdellaan vaikka kerran tunnissa mitä autoja ladataan, tms... Tapoja on monia.
Voisi olla paras vaikka olla maksimissaan sen 1x16A ja kuormanhallinnalla minimissään sitten jos on paljon autoja, niin vaikkapa 1x6A tai vastaavaa. Mahdollisimman vähän sähköä, mutta silti niin, että lataajat saisivat joitain kymmeniä kilometrejä rangea päivän aikana.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 749
Pakko avautua, anteeksi etukäteen jos joku tästä loukkaantuu. Tästä on varmasti ennenkin keskusteltu mutta miksi ihmeessä Tesla -kuskit latailee autojaan ilmaisilla latureilla katsellen YouTube, Netflix videoita, tai pelailen pelejä? Jos kauppakeskus tjm tarjoaa ilmaiset sähköt ASIOINNIN AJAKSI, miksi sitten toimitaan ohjeiden vastaisesti? Eikö ole varaa maksaa latausta enää kun menee lyhennyksiin kaikki rahat? Eikö Youtubea tai Netflixiä olisi kivempi katsoa kotona? Varmasti kiva toiminto pidemmällä matkalla vaikka pikalaturissa ei sillä. Juuri tuollainen perseily johtaa siihen, että ilmaiset laturit katoaa kaikkialta. Varsinkin näin energiakriisin aikana. Hyvänä esimerkkinä vaikka Tampereen Ideapark. Olen toki nähnyt muidenkin merkkien tekevän näin, mutta 90% se on aina Tesla. Ja aina, kun itse tuollaiseen ilmaiseen satun kokeilemaan, siellä on vähintään yksi Tesla ja kuski sisällä nakottamassa. Yli 1,5 vuotta ajellut sähköautolla, enkä ole kertaakaan valutellut ilmaista sähköä tuolla tavalla. Jos menen ilmaiseen laturiin niin hoidan asiat mitä tarvitsee ja lähden pois. Ei siihen jäädä notkumaan puhumattakaan että tullaan asioikseen lataamaan. Vuodatus päättyy, kiitos ja anteeksi.
Ole huoleti, kyllä tuota tekevät kaikki sähköauto- ja lataushybridimerkit. Tuossa yksi päivä näin Lidlissä kun olikos se Volvo lataushybridi tuli viereen latailemaan, ja sisältä lähti mies ulkoiluttamaan mäyräkoiraansa aivan toiseen suuntaan kuin missä Lidl oli.

Pudistin hänelle vihaisena nyrkkiäni autoni sisältä, ja jatkoin Youtuben katselua kännykältäni.

Teslat ehkä jäävät paremmin mieleen koska niitä kuitenkin taitaa olla Suomen sähköautokannasta niin paljon, ja ovat kaikki niin mieleenpainuvan näköisiä.

EDIT: Ja joo, kyllä ne Lidlin ilmaiset laturit tulevat jossain vaiheessa poistumaan, kun kerran muuttuivat maksullisiksi jo Ruotsissakin. Tuskin Suomi jää yksin ilmaisine Lidl-latureineen.

En tiedä mikä tuohon olisi oikea ratkaisu. Lidl voisi naittaa latailun omaan puhelinapplikaatioonsa, ja latauksen hintaa voitaisiin hyvittää ostosten hinnoissa osittain, tai saisi boonuksia joita voisi käyttää vaikka latailuun tai mihin haluaakaan.

Tai sitten vaan normi maksullisiksi kaikki. Kauppakeskukset voivat halutessaan kompensoida sitä hieman edullisemmaksi jotta se säilyisi sisäänheittotuotteena jotta tyypit tulisivat kauppakeskukseen, mutta liekö silläkään väliä. Esim. nykytilanteessa joku 20c/kWh (sis. verot ja siirtomaksut) 11kW AC-lataus voitaisiin katsoa jo vetovoimatekijäksi jossain kauppakeskuksen lämpimässä hallissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 953
Oliko se sun auto jo alotettu ja vedetty pois linjalta vai täysin aloittamatta? Tai onko siinä jokin varuste, jota ei saa ollenkaan tällä hetkellä?
No tätähän ei voi tietää kun mulla on vain tunnarit k-auton portaaliin jossa näkyy alati vaihtuva arvio valmistuspäivästä, eikä kukaan ole ottanut sieltä yhteyttä. Joissakin foorumeissa on välillä huhuja tietyistä komponenteista ongelmana, mutta ne ovat vain huhuja. K-auto / Audi ei tunnu arvostavan kommunikaatiota.
 
Oma k-autossa näkyy tuotantoviikko ja runkonumerot yms, kun auto on aloitettu. Omalta myyjältä luulisi saavan tiedot osien vaikutuksesta kasaamiseen. Esim. oma auto otettiin tuotantolinjalta pois aikanaan n. 2kk ajaksi, kun ooteltiin langatonta puhelimen laturia.

Softan puolesta tuo on kyllä sellainen, että saattaisin katsella jotain muuta autoa, jos nyt olisin ostamassa. Oman auton softa on snapshot maaliskuulta 2021 ja mitään päivitystä ei ole tullut, jotain rajapintäpäivityksiä ainoastana ilmeisesti myaudiin ja karttapäivityksiä. Tuo vaatisi pikaisesti korjauspaketin, sillä seuraavat puutteet ovat arkipäivää:

-Auton käynnistyksen yhteydessä käyttäjä kirjautuu aina guest-userina ja hyväksyy joka kerta lakitekstit, että seurantapalveluista yms. Siinä on vaihtoehto dont show again, mutta sitä ei voi painaa, guest userina. Autoon ei voi rekisteröityä käyttäjäksi, sillä toiminto puuttuu. Joskus satunnaisesti tämä valikko jää jumiin hooveroimaan mmi ruutuun niin, että sitä ei voi painaa pois ja tilanne laukee sammuttamalla auto, nousemalla autosta ja lukitsemalla ovi.
-My Audiin ei voi lisätä toissijaisia käyttäjiä, esim. perheenjäsenet eivät voi ohjata lämmitystä etänä ollenkaan
-My Audista puuttuu tutut perustoiminnot kuten ovien avaaminen ja esim. navigaattorin reittiä ei voi lähettää puhelimesta naviin, vaan ainoa tapa on näpytellä se ruudulta.
-My Audi -sovelluksessa on katkoksia etenkin aikana, jolloin käyttö on kovempaa. Kylminä aamuina siis, ei saa etänä lämppäriä päälle.
-My Audi ei näytä auton sijaintia kartalla, tämä on ollut jo vuosia perustoiminto sovelluksessa.
-Cubion LTE yhteydet, jotka tarjoilevat auton netin ovat aika surkeat. Ilmeisesti jonkin iot-datapaketti ja välillä tuntuu, että data on loppunut ja yhteydet eivät toimi, vaikka kenttää on
-Mmi hukkaa audion välillä ja ääntä ei saa takaisin kuuluviin muuten, kun poistumalla autosta, lukitsemalla ovet ja aloittamalla alusta.
-My Audi ei ilmoita, jos statuspäivitys autoon epäonnistuu, näyttää edellistä onnistuneesti haettua rangea ja akun kapasitettiä, joka voi olla vaikka viikon takaa. Ennen tästä tuli niin paljon yhteysvirheitä, että ovat "korjanneet" vian sillä, että virheitä ei näytetä.
-Huoltopalvelut on näiden osalta onnettomia, sillä tuntuu, että digitaalinen tuki ei audilla osaa ratkoa ongelmaa, koittavat vain päästä syyttämään asiakasta siitä, että on huono signaali matkapuhelinverkossa. Kaikki muut ongelmat sivuutetaan kokonaan. Huollossa taas ollaan aivan hukassa näiden digi-juttujen kanssa, eikä oikeastaan oteta kantaa. Ei edes tiedetä miten toiminnon tulisi toimia ja onko se rikki vai bugi. Mikäli kyseessä on bugi sanotaan, että päivitys tulee joskus.

Muuten auto on kyllä hieno, jos näitä näitä softa bugeja ja viipyvää päivitystä ei huomioida.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 953
Joo, voihan se olla niin että myyjältä saisi tietää jos joku osa aiheuttaa ongelmia, mutta miksi eivät sitten ota yhteyttä? Mä olen nyt odottanut vuoden, kuinka usein pitäisi kysyä?

Toi softa puoli vaikuttaa huolestuttavalta, veikkaan että noilla on kaikki devaajat koodaamassa jotain uutta plattaa eikä vanha saa sitten rakkautta (ehkä ton ostajat on sitten ikuisesti ilman päivityksiä).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 770

Eivät ehkä halua karsia varusteista, koska tehdas saa niistä varusteista kumminkin (ihan mukavasti) rahaa. Jos siis jotain varusteita tiputetaan pois, niin tulisi hinnankin olla halvempi.

Mutta ei ole kyllä yhtään hyvä tilanne tuo jo vuoden odottelu.

Itsekin odotan e-2008 Pösöä, mutta onneksi mitään kiirettä ei ole. Kun tuli ostettua hyvä 4 vuotta vanha polttis odottelun ajaksi. Myyjältä vähän kysyin, niin kuulemma varusteita saa kyllä lisättyä, mutta jostain (omituisesta) syystä poistettua ei saa. Toisaalta eipä tuohon HP Pösöön saisikaan kuin muutaman lisävarusteen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
855
Joo, voihan se olla niin että myyjältä saisi tietää jos joku osa aiheuttaa ongelmia, mutta miksi eivät sitten ota yhteyttä? Mä olen nyt odottanut vuoden, kuinka usein pitäisi kysyä?

Toi softa puoli vaikuttaa huolestuttavalta, veikkaan että noilla on kaikki devaajat koodaamassa jotain uutta plattaa eikä vanha saa sitten rakkautta (ehkä ton ostajat on sitten ikuisesti ilman päivityksiä).
Ei sieltä minuunkaan yhteyttä otettu muuten, kun luovutusajan sopimiseksi. Myyjältä tiedustelin säännölliseen maililla tilaa ja ihan nopeasti selvittivät statuksen ja tarkan syyn miksi kestää.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Ei tarttisi olla edes jutussa mainostettu 11kW teho. Mielestäni riittäisi aivan hyvin jos liityntäpysäköintipaikoilla olisi rivi 1x16A tai jopa 1x8A pistorasioita. Kyllä siinä ehtii ihan kivasti latailla työpäivän aikana, minullakin on nyt auto latautumassa työpaikalla 1x8A virralla.

Ei sillä toki tyhjästä täyteen useimpien autojen akkuja ehdi ladata, mutta pitäisikö sitten ehtiä? Kuinka moni kurvaa liityntäpysäköintiin lähes tyhjän akun kanssa, eikä voi jatkaa matkaa ellei se ole latautunut 101% täyteen?

Ei sen tarvitse edes olla suko-pistorasia, muistaakseni Espoon IKEA:n parkkipaikalla on type2-liittimillä varustettuja latauspaikkoja joista tulee vain 1x16A, käsittääkseni. Tai ainakin paljon vähemmän kuin 11kW teholla.

Meinaan siis vaan että aika turha sinne on laittaa pitkä rivi 11kW latauspaikkoja, jos kuitenkin autot siellä ovat kahdeksan tuntia tai jopa pidempään seisomassa. Tai no, toki siellä voidaan tehdä jotain kuormanhallintaa eli että osa autoista kerrallaan on latauksessa sillä 11kW teholla, vaihdellaan vaikka kerran tunnissa mitä autoja ladataan, tms... Tapoja on monia.
Joo ei tietenkään tarvitse mitään 11 kW:n tehoja. 8A on juuri sopiva tuohon käyttöön. Ainakin minä saisin työpäivän aikana virtaa niin paljon, että ei tarvitsisi missään muualla käydä latailemassa. Voisihan tuon 8A:n latauksen hintakin olla halvempi kuin 11 kW:n.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 005
Ihan turhaan tuollaista virran rajoittamista pohditte, type2 pistokkeet sinne vaan ja älykäs virranjako sen mukaan, mitä on tarjolla vs pyynti. Joku schuko-ratkaisu olisi ikuisen talven ja räntäsateen maassa ns. vitun tyhmä ratkaisu, kun siellä olisi miljoona pikku laturipurkkia sit lillumassa ties missä veden olomuodossa. Kyllä se kunnon latauskyky tarvittaessa on kaikkien asiakkaiden etu, pärjää vähän heikommallakin vehkeellä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 763
Hinta on vaan kovasti eri asennuksille jos voi vaan laittaa 8A type2 ilman mitaan virranjakoja. Saa samalla rahalla enamman pistokkeita. Tyossakayville tuosta tulee kaytannossa paivassa 18kwh milla paasee sen 100km.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 294
Viestejä
4 301 031
Jäsenet
71 828
Uusin jäsen
Maija_koo

Hinta.fi

Ylös Bottom