Yleistä keskustelua sähköautoista

Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Miten teillä kerros- tai rivitaloyhtiöissä asuvilla latauksen laskutus on hoidettu per kWh? Kyselin isännöitsijältä asiaa ja sanoi, että hänen mielestään järkevin tapa kiinteän kWh-hinnan sijaan olisi laskuttaa osakasta kuukauden keskihinnalla. Taloyhtiö on siis pörssisähköllä (asunnoissa tietysti osakkaan tai vuokralaisen tekemä sopimus) ja tällainen laskutustapa kuulostaa omaan korvaan vähän ihmeelliseltä, mutta mene ja tiedä.
Jos kerran taloyhtiö joutuu maksamaan käytetystä sähköstä pörssisähkönä, eikö silloin ole järkevintä että sinultakin laskutetaan se samalla hinnalla? Tai voihan tuon ajatella että sinulla on kiinteä tasahintainen kWh-hinta laskutuskaudelle... mutta se määräytyy jokaisella laskutuskaudella vasta laskutuskauden lopussa, pörssisähkön keskihinnan mukaan.

Meillä on samantapainen systeemi:

- Ilmoitan latausmittarin kWh-lukeman 6kk välein (kesäkuun ja joulukuun lopussa) isännöitsijälle.

- Isännöitsijä laittaa minulle sähköpostissa laskun jossa kyseinen kWh-lukema (mitä viimeisen puolen vuoden aikana on kertynyt) kerrotaan sähköyhtiön heille ilmoittamalla pörssisähkön kWh-hinnan keskihinnalla, ja päälle vielä siirtomaksut ja verot. Tuo kWh-keskihinta on siis pörssisähkön keskihinta koko puolelta vuodelta, minkä isännöitsijä kuulemma saa sähköyhtiöltä tietoonsa.

Kyselin isännöitsijältä onko hinnassa taloyhtiölle eroa yön hiljaisten tuntien ja päivän suuremmat kulutuksen välillä, mutta hänen mukaansa eroa vuorokaudenajalla ei ole vaan taloyhtiötäkin laskutetaan ainakin päivän keskihinnan mukaan, riippumatta mihin vuorokaudenaikaan sähköä käytetään. Sitä en muista varmaksi laskutetaanko taloyhtiötäkin jonkun pidemmän ajan (esim. kuukausi) keskihinnan mukaan, vain onko se per päivä kyseisen päivän keskihinnan mukaan.

Esim. vuoden 2021 lokakuu-joulukuu tuo keskihinta veroineen ja siirtokuluineen oli 19c/kWh, uusinta laskua 2022 tammi-kesäkuu en ole vielä saanut isännöitsijältä. Mielestäni tämä kuitenkin on helpoin ja selkein laskutustapa koska miten isännöitsijä voi tarkistaa minä päivinä tai varsinkaan vuorokaudenaikoina olen oikeasti ladannut autoani. Toki se vie minulta myös mahdollisuuden optimoida omaa latailuani vain halvemmille päiville ja vuorokaudenajoille, enkä voi esim. nyt tietää mitä nyt lataamani sähkö tulee minulle maksamaan, jos vaikka sähkön keskimääräinen pörssihinta lähtee hurjaan nousuun loppuvuotta kohden ja se tulee vaikuttamaan myös nyt heinäkuun kWh hintaan.

Tarkempaa hienojakoisuutta laskutukseen toki saisi muuttamalla laskutus kuukausilaskutukseksi, mutta silloin joutuisin toimittamaan lukemia isännöitsijälle paljon useammin, ja he myös laskuttaisivat oman laskutuslisänsä minulta joka kuukausi. Joten mennään tällä nykyisellä, kuitenkin edes jotenkin yksinkertainen ja järkeenkäypä systeemi.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Jos tämmöinen olisi autokaupassa täällä niin hakisin heti ykkösautoksi: Nissan’s Japan-only Sakura is an £11k all-electric kei car for the masses

Kakkosautoksi sitten joku M3 LR vetokoukulla työajoihin. Omat ajot onnistuisi kaikki tuolla Nissanilla.
Ilmeisesti kantama yhdellä latauksella max n. 180km, mulla menisi liian tiukoille varsinkin talvella kun työmatka yhteen suuntaan on 60km, suureksi osaksi moottoritietä.

Ja mieluummin käyttäisin tuonkin auton hinnan (15000€ Suomessa ehkä?) paremman ykkössähköauton hankintaan, miksi minulle nyt riittää Renault Zoe ja vielä paremmin sopisi esim. Tesla Model 3 RWD LFP-akulla. Toki meillä on tarvetta vain yhdelle autolle taloudessa kun vaimolla ei edes ole ajokorttia eikä erityistä tarvetta omalle autolle (minä olen hänen kuskinsa, joskus hän myös menee sähköpotkulaudalla tai julkisilla), kahden auton taloudessa toki tuollainen voisi olla hyvä kakkosauto tosiaan.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Hyvin vaikea uskoa, että mikään isännöintitoimisto viitsisi alkaa laskemaan jotain keskihintoja per kuukausi ja jos alkaisi, niin sen laskennan hinta olisi luultavasti kovempi mitä kuukausittain laskutettavan sähkön hinta. Mittarin luentakin kaikilta tolpilta kerran vuoteen maksaa jo pelkästään kolminumeroisen summan, siihen päälle vielä laskutus ja kirjeiden postitus.
Meillä isännöitsijätoimisto ainakin väittää saavansa vaikka koko puolenvuoden keskimääräisen kWh-hintatiedon suoraan sähköyhtiöltä, eivät joudu laskemaan sitä käsin. Ehkä näkevät sen suoraankin kirjautumalla sähköyhtiön palveluun ja katsomalla sieltä käppyrästä esim. puolelta vuodelta.

kWh-määrien "lukeminen" meillä toistaiseksi on hoitunut siten että minä, lataaja, toimitan kWh-lukeman isännöitsijälle itse. Kaiken varmuudeksi otan vielä valokuvan mittarista, ja lasken valmiiksi erotuksen (eli että puoli vuotta sitten lukema oli tuo, nyt tämä, joten kulutusta on näin monta kWh).

Mittarille isännöitsijä vaivautuu vasta sitten jos alkavat epäillä että en ole ilmoittanut oikeaa lukemaa, ja laskuttavat kai sitten siitä tarkistuskäynnistä. kWh-mittariahan ei tietääkseni voi käyttäjä itse nollata tms. joten ei pysty sillä tavoin aktiivisesti huijaamaan.

Minusta tämä homma on yksinkertaisin ja selkein ja aiheuttaa pienimmän "laskutuslisän" minulle, haittapuolena toki että joudun kaksi kertaa vuodessa itse ilmoittamaan lukeman isännöitsijälle, enkä voi optimoida latailuani halvoille tunneille tai päiville, vaan saan tietää todellisen kWh-hinnan vasta puolen vuoden laskutuskauden lopuksi.

Oh well, voisi olla vieläkin pahemmin, olen kyllä kuullut muilta kotilatailijoilta kuinka heillä on jonkun palveluntarjoajan lataussysteemi joka maksaa enemmän kuin kaupallisilla latureilla käynti, on joku iso vuosimaksukin jota ei pääse pakoon vaikka ei lataisi ollenkaan jne. Yök en syö.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Miksei vaan ajaisi kaikkea sillä M3LR:llä? Miksi makuuttaa 50k pääomakasaa käyttämättömänä kotona?
Ainoa järkevä selitys mitä keksin on että molempia autoja saatetaan tarvita samanaikaisesti. Muussa tapauksessa olen samaa mieltä, mieluummin käyttäisi tuonkin 15000€ tjsp. paremmin ykkössähköauton hankintaan ja ylläpitoon.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 140
Miksei vaan ajaisi kaikkea sillä M3LR:llä? Miksi makuuttaa 50k pääomakasaa käyttämättömänä kotona?
Koska auto ei ole sijoituskohde vaan käyttöesine. Ja ensisijainen tarve autolle on perheen kulkineena ja toissijainen työautona keräämässä kilometrikorvauksia. Tarpeet on samanaikaisia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
Koska auto ei ole sijoituskohde vaan käyttöesine. Ja ensisijainen tarve autolle on perheen kulkineena ja toissijainen työautona keräämässä kilometrikorvauksia. Tarpeet on samanaikaisia.
Niin, siis jos nyt välttämättä tarvitsee kaksi autoa, niin silloin toki ymmärrän että on kaksi vähän erilaista eri tarpeita täyttämään. Mutta kaikissa muissa skenaarioissa koittaisin kyllä lähtökohtaisesti pärjätä vähimmällä mahdollisella määrällä autoja kotitaloudessa.

Etenkin kun puhutaan käyttöesineestä, niin ihmettelen sitä että ostetaan toinen auto, että ei tarvitsisi sitä käyttöesinettä käyttää.
 
Lapsiperhe ja saatan olla pari viikkoa työmatkalla kerrallaan. Tähän asti työmatkat jotka kestää alle päivän olen käyttänyt omaa autoa ja pidemmät vuokra-autolla. 2500km reissuilta huvittaisi vaan suuresti kerätä 46c/km verottomana tilille.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 169
Eihän niitä kilometrejä mitenkään ole rajoitettu. Kilometreillä on vain hintansa, eli mitä enemmän ajat, sitä enemmän maksat. Mutta koska jotain täytyy kuukaudessa kuitenkin veloittaa, niin sitä varten asiakas arvioi oman ajomääränsä etukäteen ja kuukausihinta lasketaan sitten sen arvioidun kilometrimäärän mukaan. Autolla saa silti ajaa just sen verran kuin haluaa ja tuota etukäteen maksettua kuukausihintaa sitten jälkikäteen muokataan todellisten kilometrien mukaan: jos ajat vähemmän kuin arvioitu, saat rahaa takaisin ja jos ajat enemmän, niin maksat sitten sen ylimääräisen jälkikäteen.

Vähän sama kuin verotuksessa. Joka palkasta maksat veroa ennakonpidätysprosentin mukaan, joka on vain arvio ja sitten kun koko vuoden tulot ovat selvillä, niin selviää myös todellinen veronmäärä ja erotus ennakonpidätyksiin sitten tasataan jälkikäteen.
Tuo johtuu leasing sopimuksesta. Jos siellä on esim 20snt/km se lisähinta ylikilsoista, niin ei se sähköautoilu enää kovin halpaa ole. Tuollainen liukuva sopimus se harvemmin on, vaan esim 10tkm vuoteen, jos ajat alle, niin kiitos, vähän ajetusta autosta, niin laskunne olekaa hyvä.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Tuo johtuu leasing sopimuksesta. Jos siellä on esim 20snt/km se lisähinta ylikilsoista, niin ei se sähköautoilu enää kovin halpaa ole. Tuollainen liukuva sopimus se harvemmin on, vaan esim 10tkm vuoteen, jos ajat alle, niin kiitos, vähän ajetusta autosta, niin laskunne olekaa hyvä.
Ei se kilometrien hinta muutu mihinkään. Eli jos kilometri maksaa 20 senttiä, niin silloin ne sopimukseen leivotut kilometrit maksavat ihan saman myös. Eli ihan joka tapauksessa maksat siinä sopimuksessa sen saman 20 senttiä kilometriltä, et pelkästään "ylikilometreiltä". Ja jos ajat alle sopimukseen merkattujen kilometrien, niin sitten saat hinnan palautusta sen saman 20 senttiä kilometriltä.

Jos on jotain sellaisia leasingsopimuksia, missä alikilometreistä ei saa hyvitystä, niin siitä jo tunnistaa, että leasingfirma kusettaa asiakasta ja kannattaa jättää sellaiset firmat väliin.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 008
Meidän perheen autot: Kolme autoa tarvitaan vähintään. Euro 6 Diesel farkulla vedetään asuntovaunua ja ajetaan pidemmät matkat ja vaimo käy sillä töissä, minä ajan 3v vanhalla sähköautolla työmatkat ja kauppareissut + muu lähiliikenne, parin tonnin Aygolla vaimo ajaa työajot silloin kun ne omalla autolla pitää ajaa (km-korvaus niistä). Pojalla kaksi autoa, joista toinen käytössä huvi/koulumatkoihin. Ei varmaan monenkaan mielestä järkevää, mutta aina ei voi ajatella järjellä.
Autojen ”arvo” kaikki yhteensä n.45000€. Verot vuodessa reilu tonni, vakuutukset varmaan 1500-1700€. Farkusta ja sähköautosta on velkaa jäljellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 887
Jos kerran taloyhtiö joutuu maksamaan käytetystä sähköstä pörssisähkönä, eikö silloin ole järkevintä että sinultakin laskutetaan se samalla hinnalla? Tai voihan tuon ajatella että sinulla on kiinteä tasahintainen kWh-hinta laskutuskaudelle... mutta se määräytyy jokaisella laskutuskaudella vasta laskutuskauden lopussa, pörssisähkön keskihinnan mukaan.

Meillä on samantapainen systeemi:

- Ilmoitan latausmittarin kWh-lukeman 6kk välein (kesäkuun ja joulukuun lopussa) isännöitsijälle.

- Isännöitsijä laittaa minulle sähköpostissa laskun jossa kyseinen kWh-lukema (mitä viimeisen puolen vuoden aikana on kertynyt) kerrotaan sähköyhtiön heille ilmoittamalla pörssisähkön kWh-hinnan keskihinnalla, ja päälle vielä siirtomaksut ja verot. Tuo kWh-keskihinta on siis pörssisähkön keskihinta koko puolelta vuodelta, minkä isännöitsijä kuulemma saa sähköyhtiöltä tietoonsa.

Kyselin isännöitsijältä onko hinnassa taloyhtiölle eroa yön hiljaisten tuntien ja päivän suuremmat kulutuksen välillä, mutta hänen mukaansa eroa vuorokaudenajalla ei ole vaan taloyhtiötäkin laskutetaan ainakin päivän keskihinnan mukaan, riippumatta mihin vuorokaudenaikaan sähköä käytetään. Sitä en muista varmaksi laskutetaanko taloyhtiötäkin jonkun pidemmän ajan (esim. kuukausi) keskihinnan mukaan, vain onko se per päivä kyseisen päivän keskihinnan mukaan.

Esim. vuoden 2021 lokakuu-joulukuu tuo keskihinta veroineen ja siirtokuluineen oli 19c/kWh, uusinta laskua 2022 tammi-kesäkuu en ole vielä saanut isännöitsijältä. Mielestäni tämä kuitenkin on helpoin ja selkein laskutustapa koska miten isännöitsijä voi tarkistaa minä päivinä tai varsinkaan vuorokaudenaikoina olen oikeasti ladannut autoani. Toki se vie minulta myös mahdollisuuden optimoida omaa latailuani vain halvemmille päiville ja vuorokaudenajoille, enkä voi esim. nyt tietää mitä nyt lataamani sähkö tulee minulle maksamaan, jos vaikka sähkön keskimääräinen pörssihinta lähtee hurjaan nousuun loppuvuotta kohden ja se tulee vaikuttamaan myös nyt heinäkuun kWh hintaan.

Tarkempaa hienojakoisuutta laskutukseen toki saisi muuttamalla laskutus kuukausilaskutukseksi, mutta silloin joutuisin toimittamaan lukemia isännöitsijälle paljon useammin, ja he myös laskuttaisivat oman laskutuslisänsä minulta joka kuukausi. Joten mennään tällä nykyisellä, kuitenkin edes jotenkin yksinkertainen ja järkeenkäypä systeemi.
Periaatteessa tuota voisi ajantasaistaa sillä että ottaisi vaikka joka kuun vika päivä kwh lukeman ylös ja lähettäisi isännöitsijälle, joka sitten vaikka kerran vuodessa laittaisi laskun jossa 12 eri keskihintaa.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 247
Kävinpä huvikseni Vehossa kyselemässä Mersun toimitusaikoja, vastaus oli aika tyly: mitään Mersun sähköautoa ei saa ennen ensi kesää. Just.
 
Liittynyt
27.01.2018
Viestejä
66
Joo toimitusajat on kaikilla melko mahdottomat nyt. ID4 Fastlane saisi varmaan nopeiten n. 6kk
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 247
Pösöltä kyselin myös ja ensimmäisille Hullujen Päivien autoille on saatu tuotantopäivämäärä elokuulle, lopuista ei mitään tietoa.

Eivät kuulemma saa syötettyä uusia tilauksia tällä hetkellä eli tehdas ei ota uusia tilauksia vastaan edes.
 
JAP

Liittynyt
08.10.2018
Viestejä
147
Meganea näyttäisi saavan 4-5 kk toimitusajalla. 0% + kulut rahoitustarjous myös.
 
Liittynyt
17.08.2018
Viestejä
364

Ensimmäiset HP-pösöt ovat jo kyllä ajossa toukokuulta ja noita on faceryhmän mukaan tullut lisää pikkasen. Taitaa ko. kauppiaan ekat slotit olla elokuulla.
 
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
103
Vaikka ajankin vain lataushybridillä, niin lataus hoidettiin meillä rivitaloyhtiössä niin, että asennutimme omaan laskuun sopivan rasian autopaikalle. Sähköukko teki sähkökeskuksessa taikojaan niin, että paikan kulutus tulee asuntomme mittaukseen, jolloin maksamme siitä oman sähkösopimuksemme mukaan.
Meillä on tismalleen samoin, mutta ainakin viime yhtiökokouksessa oli puhetta, että näihin tulee muutosta nyt kun useammalla on sähköautoja tullut/tulossa.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Eilen hain liikkeestä e-208:n, toimitusaika minulla oli tasan 2 kuukautta. Auto on ihan karvalakkivarusteilla ainoana lisävarusteena sininen väri. Muutama kilometri ajettu :) Hieman totuttelemista aluksi, kun työautona on Sprinter :D

En tiedä millainen toimitusaika olisi, jos nyt tilaisi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.04.2021
Viestejä
229
Onkos kellään kokemusta Kia:n e-soul autoista? Vaimo tykästy kyseiseen malliin kun liikeessä esittelivät Kian/Hyundain mallistoa..

edit: ulkonäkö oli vaimon mielestä omaperäinen, menee kyllä itselläkin jos tekniikka on kunnossa.

Katselin tässä tarjontaa ja 2020-2021 niin ei hirveä ero uusiin 40€k vrt 48k€

toimitus aika uudelle on tieten mitä on…
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 555
Herbert Diess saanu vissiin kenkää Volkkarilta:

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Onkos kellään kokemusta Kia:n e-soul autoista? Vaimo tykästy kyseiseen malliin kun liikeessä esittelivät Kian/Hyundain mallistoa..

edit: ulkonäkö oli vaimon mielestä omaperäinen, menee kyllä itselläkin jos tekniikka on kunnossa.

Katselin tässä tarjontaa ja 2020-2021 niin ei hirveä ero uusiin 40€k vrt 48k€

toimitus aika uudelle on tieten mitä on…
On toi aika hirveä hinta, omasta e-Soul 2020:sta maksoin 32k helmikuun alussa... ;) about 30k mittarissa silloin.

Sama 64kWh akku / tekniikka kuin e-Niro / Kona, yleisesti ottaen aika kivat varusteet kaikissa malleissa, HUD on puuttunut muutamasta mitä nettiauton kuvia olen katsellut. Omassa on ruksittu about "kaikki" pl. kattoluukku ja ilmastoidut nahkapenkit. Kia Connect etäohjauskin taitaa olla vakiona kaikissa? Varmaksi en väitä.

Ottaen huomioon että edellinen kulkine oli Yeti, ei tää mitenkään hassulta näytä... :D

Itse tykästyin alunperin siihen että kuskin paikalla on eniten "ilmaa". e-Niro oli paljon ahtaamman tuntuinen ja kattoluukullisessa koeajomallissa mulla oli hiukset kiinni katossa vaikka penkki oli ala-asennossa. Isoin miinus on kylläkin tuo tavaratilan koko. Onneksi penkit kaatuu ja luukku on iso :)
 
Ai siinä on noin paljon ”sirupula/sähköautot kovassa kysynnässä” lisää.. Kiitos tästä tiedosta, jeesaa kaupoilla :)

Kyllä, se seuraava auto on sitten E-Soul. (Vaimo teki jo päätöksen minun puolesta, kuulemma muuten kulutan ihan liikaa aikaa tutkimalla eri vaihtoehtoja)

Täytyy alkaa seuraileen nettiautoa ja alkaa laitteleen ostohousut jalkaan. Josko sitä viimeistään Joulukuussa ajelisi sähköautolla.

Työpaikalle työnantaja lupasi asennuttaa minulle latauspaikan ja luokitellaan työsuhde-eduksi alkuun suullisesti
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Meganea näyttäisi saavan 4-5 kk toimitusajalla. 0% + kulut rahoitustarjous myös.
Onko toi autoverkkokauppa.fi tarjous? Oli ihan sama Renault Zoen kanssa, 0-korko + pieni käsittelymaksu.

Outoa että nyt nousevien korkojen aikana vielä tuota tarjotaan, viime syksynä sen vielä jotenkuten ymmärsi. Ihan kiva sinänsä, mutta miksi nimenomaan (ja ainoastaan?) Rellu tuollaista tarjoilee? Varmaan sama norjalainen luototuslaitos takana edelleen, en tiedä miten tekevät rahaa nollakoroilla mutta ei minun tarvitsekaan tietää.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 553

Sama pisti silmään itsellä koskien sähköautojen lainakorkoja. Normaalisti korot ovat huomattavasti suuremmat käytetyissä kuin uusissa mutta sain 10tkm ajetun Teslan 1.25% korolla (reaali about 2%). Nykyinen käytetty omaa huomattavasti isomman koron, valitettavasti.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
348
Eilen hain liikkeestä e-208:n, toimitusaika minulla oli tasan 2 kuukautta. Auto on ihan karvalakkivarusteilla ainoana lisävarusteena sininen väri. Muutama kilometri ajettu :) Hieman totuttelemista aluksi, kun työautona on Sprinter :D

En tiedä millainen toimitusaika olisi, jos nyt tilaisi.
Kaveri saa oman e-208:n elokuussa ja tilasi toukokuussa. Myyjä oli kertonut että kesäkuussa tilatut saa vastaa ensi vuoden helmikuun toimituksiin.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Kaveri saa oman e-208:n elokuussa ja tilasi toukokuussa. Myyjä oli kertonut että kesäkuussa tilatut saa vastaa ensi vuoden helmikuun toimituksiin.
Huhhuh! Melko pitkäksi venyy Pösölläkin siis toimitukset. Kun itse tilasin niin kyseisellä jälleenmyyjällä oli vielä 3 vastaavaa karvalakkimallia (eri värisiä) samalla toimitusajalla, joista sitten nappasin yhden. Muut mallit olisi mennyt myöhempiin toimituksiin, silloin puhuttiin lokakuusta - liekö nämä sitten siirtyneet ensi vuoden puolelle tai sitten lokakuun toimitukset tuli aika nopeasti täyteen (vähän autoja lokakuussa).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 369
Kaveri saa oman e-208:n elokuussa ja tilasi toukokuussa. Myyjä oli kertonut että kesäkuussa tilatut saa vastaa ensi vuoden helmikuun toimituksiin.
Minä saan oman huhtikuun alussa tilatun e-208 GT:n about viikon päästä. Kesäkuussa valmistui tehtaalta. Kuulemma e-2008:sta ei enää edes oteta uusia tehdastilauksia vastaan, koska niitä ei saa syötettyä järjestelmään sisälle.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Minä saan oman huhtikuun alussa tilatun e-208 GT:n about viikon päästä. Kesäkuussa valmistui tehtaalta. Kuulemma e-2008:sta ei enää edes oteta uusia tehdastilauksia vastaan, koska niitä ei saa syötettyä järjestelmään sisälle.
Joo aika sopiva toimitusaika sinullakin. Ehkä niitä Hullujen päivien e-2008 tarjousautoja tulee kuitenkin vai onkohan niidenkin toimituksissa ongelmia?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 369
Joo aika sopiva toimitusaika sinullakin. Ehkä niitä Hullujen päivien e-2008 tarjousautoja tulee kuitenkin vai onkohan niidenkin toimituksissa ongelmia?
Pösöllä on pelkästään Suomessa ollut useampi e-208/e-2008 kampanja (Hullarit, Style-varustetaso, 299 eur/kk liisarit...), että varmaan ovat myyneet tilauskirjat täyteen kuukausikaupalla. Kuten suurin osa muistakin valmistajista.

Jo tilatut tulisi siis ajallaan, mutta uudet tilaukset venyy kauas, jos edes saa sisään laitettua.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 001
Liittynyt
15.09.2020
Viestejä
375
Meillä on tismalleen samoin, mutta ainakin viime yhtiökokouksessa oli puhetta, että näihin tulee muutosta nyt kun useammalla on sähköautoja tullut/tulossa.
Tiedätkö millaista muutosta? Ideaalitilannehan toki on, että jokainen maksaa omat sähkönsä suoraan. Oikeat sähköautot yleensä haluavat enemmän sähköä kitaansa, joten olettaisin että teillä vedetään infraa vähän enemmänkin uusiksi että kapasiteetti kestää ja saa vähän enemmän sähköä sisään. :)
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 907
Pienestä lähti.
Tiedät yksityiskohdat? Julkisuuteen tuskin halutaan listata asioita jotka vaikuttaisivat tulevien asiakkaiden ostopäätöksiin, siinä mielessä ”huono kommunikoimaan” on aika täydellinen virallinen syy.

Toki tossakin mainittiin ohimennen ”haasteet uuden softan kanssa”, joka vaikuttaa kyllä katastroofilta. Tuskin audin sekoilut myöskään auttavat.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 008
Näistä toimitusajoista ja vaikeuksista, kun saa lukea vähän joka merkiltä niin mitenkähän käy laadun kaiken kiireen keskellä? Pystytäänkö kuitenkin autot valmistamaan laadukkaasti toimituspaineen alla? Tekee aika hallaa sitten sähköautoilulle, jos muutaman vuoden päästä saadaan lukea laatuongelmista. Takuut tietysti on, mutta huonoa mainetta sekin on, jos paljon takuukorjauksia tai takaisinkutsuja.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 507
Linjat kulkee sitä omaa tahtiaan, ei sitä voi oikein hoputtaa. Jossain kohtaa tarjonta ja kysyntä tasapainottuu kaikilla valmistajilla.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
926
Sveitsi alkaa suunnittelemaan verotuskäyräntöä sähköautojen käytöstä, kun bensan/dieselin verotulot alkaa pienenemään autokannan sähköistyessä.
Saa nähdä millaista mallia alkavat ehdottelemaan ja käyttämään.
100% varmasti jotain tällaista alkaa piakkoin tulemaan aika monessa muussakin maassa jossa bensaa/dieseliä verotetaan. (Onko sellaisia joissa ei verotettaisi?)

Periaatteessahan nopea ratkaisu olis sähköautoille vuosittainen matkamittarin tarkistus katsastuskonttorilla, ja konttori ilmoittaisi lukeman verottajalle. Äkkiä ajatellen ei suuri vaiva kun toimenpiteessähän ei menisi muutamaa minuuttia pidempään. Pitäisi vaan ratkaista kiistat siitä miten hyvin autojen matkamittarit pitää paikkansa. Tässä ei myöskään tarviisi mitää GPS seurantaa niin yksityisyydensuojakaan ei vaarantuisi.

JAP

Liittynyt
08.10.2018
Viestejä
147
Onko toi autoverkkokauppa.fi tarjous? Oli ihan sama Renault Zoen kanssa, 0-korko + pieni käsittelymaksu.
Ihan Renault.fi tuota mainostavat että saanee kaikilta jälleenmyyjiltä. Bassadone joka Renua maahantuo toki omistaa myös autoverkkoksuppa.fi.

Yleisesti Bassadonen maahantuomiin merkkeihin tuppaa olemaan aika edullisia rahoitustarjouksia. Lienee jonkinlainen strateginen valinta siellä suunnalla ja tiedä sitten millaisilla diileillä ne rahoitukset on järjestetty. Meidän ostamissa (Renu/Pösö) on ollut OP tai DNB se rahoituksen myöntäjä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 369
Ei sanelekkaan, mutta autoilijoilla on yleensä rahaa käytettävissä ja yhteystiedot helposti saatavilla, niin se on helpoin tapa järjestää keräys.
Toki. Mutta 100% varmaa se ei ole, kuten aiemmin esitettiin. Itsekin pidän kyllä jonkinlaista käyttövoimaveroa todennäköisenä, mutta vaikeaa sitä on vielä hetkeen jysäyttää autoilijoille, kun kannustimet vähäpäästöisempään autoiluun pitäisi samalla säilyttää.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
989

Kannustin pysyy kun samaan aikaan nostaa samalla (suuremmalla) kertoimella fossiilisten maksuja. :cigarbeye:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 887
Ei mikään sääntö sanele, että ne verotulot pitää ottaa juuri autoilusta.
Ei, mutta autoilusta kerätyt verotulot ovat todella suuria. Hankalaa poliittisesti ehdottaa muuta tapaa kerätä nämä verot tai leikata yhteiskunnan budjettia niin paljon. Valitusta tulee, mutta niin on ennenkin tullut.

Polttoaine on tosin helppo verottaa kun voi vedota päästöihin. Sähköauton kun lataa omilla aurinkopaneeleilla niin päästöihin vetoaminen on jo vähän kyseenalaista. No ehkä akkutuotantoa pitäisi verottaa?

Tietysti jos nostaisi alv veroa vaikka sen verran että saisi lisää samanverran kun autoilusta saadaan, mutta sekin voi olla vaikeaa kun kulutus sitten pienenee kun hinnat nousee ja lopulta verotulot lähinnä pienenevät.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 555
Kannustin pysyy kun samaan aikaan nostaa samalla (suuremmalla) kertoimella fossiilisten maksuja.
Näin se todennäköisesti tulee menemään. Eli luodaan vero, joka tulee kaikille autoille voimalinjasta riippumatta. Ja polttiksille jätetään vanhat verot siiihen lisäksi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 001
Tiedät yksityiskohdat? Julkisuuteen tuskin halutaan listata asioita jotka vaikuttaisivat tulevien asiakkaiden ostopäätöksiin, siinä mielessä ”huono kommunikoimaan” on aika täydellinen virallinen syy.

Toki tossakin mainittiin ohimennen ”haasteet uuden softan kanssa”, joka vaikuttaa kyllä katastroofilta. Tuskin audin sekoilut myöskään auttavat.
Vaikea sanoa mutta joku syy on annettu.
Eiköhän se selviä myöhemmin mikä oli oikea syy.

Tämmöinen huhu alkanut levitä.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 907
Ei se välttämättä ikinä selviä. Softan valmistuksen sekoilu mainittiin, mutta ehkä jollekin on myös ruvennut selviään mitä tuo asiakkaiden kohtelu tekee Audin tilaajien fiiliksille.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 107
Tämä on tietysti totta, mutta hyvä on huomioida myös se, että sähkikset maksavat huomattavasti enemmän kuin vastaavan kokoiset polttikset. Alv-tuottoa kertyy niin paljon, että en olisi huolissani asiasta
Ei sillä kateta polttoaineista tulevaa veroa kuin pieni osa:
Vuonna 2020 polttoaineista saatiin veroa 2,625 miljardia euroa plus alvit 1,245 miljardia euroa eli yhteensä 3,87 miljardia.
Uusista autoista saatu alv oli 811 miljoonaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 303
Viestejä
4 214 060
Jäsenet
71 034
Uusin jäsen
Perskutarillaa

Hinta.fi

Ylös Bottom