Yleistä keskustelua sähköautoista

Tämä. Mahdotonta kuvitella enään ostavansa autoa jossa ei ole AA/CP mukana, mikään oma viihdejärjestelmä ei pääse edes lähelle tätä toiminnallisuutta.
Onko Android Auto tarpeellinen jos autossa on Android Automotive? Esimerkiksi Polestar 3:ssa on jälkimmäinen (sekä myös langaton Apple CarPlay), jolloin esimerkiksi Googlen kartoissa reittisuunnitelma siirtyy suoraan auton Google Maps-pohjaiseen navigaattoriin. Samoin sovelluksia voi asentaa suoraan Google Play-kaupasta ja voipa tuohon asentaa myös itse tekemiään sovelluksia. Joku käyttäjä oli esimerkiksi itse koodannut sovelluksen autotallinsa oven avaukseen suoraan autosta.
 
Tämä. Mahdotonta kuvitella enään ostavansa autoa jossa ei ole AA/CP mukana, mikään oma viihdejärjestelmä ei pääse edes lähelle tätä toiminnallisuutta.
Vaikka en alusta kohtaisista enemmän vähemmän suljetuista innostu, mutta paremman puuteessa pitkässä juoksussa tärkeä. Vaikka autossa ostaessa olisi ne itselle tärkeä palvelut kuosissa, nuo ylihuomisesta ei tietoa, niin joku kolmanosapuolen rajapinta voi nousta tärkeäksi vuosien myötä.

Toki sen Apple tai Google voi rikkoa vanhojen toimivuuden, mutta jos vaatimuslistalle laittaa jonkin displayport + HID liitännän , niin aika vähiin ja valikoima. No jos ei itse aja autoa paaliin, niin tuskin tarvii murehtia mitä 15v päästä.

Onko Android Auto tarpeellinen jos autossa on Android Automotive? Esimerkiksi Polestar 3:ssa on jälkimmäinen (sekä myös langaton Apple CarPlay), jolloin esimerkiksi Googlen kartoissa reittisuunnitelma siirtyy suoraan auton Google Maps-pohjaiseen navigaattoriin. Samoin sovelluksia voi asentaa suoraan Google Play-kaupasta ja voipa tuohon asentaa myös itse tekemiään sovelluksia. Joku käyttäjä oli esimerkiksi itse koodannut sovelluksen autotallinsa oven avaukseen suoraan autosta.

Jos autossa on Google Android mihin voi asentaa sovelluksia suoraan, ja autolle (sille) voi tarjota nettiä ethernetillä tai WiFillä, niin pitkälle pääsee, mutta on se Android Auto muutakin, lyhyellä tähtäimellä se tuo sen henkilökohtaisen puhelimen jutut autoon käytettävästi. Ilman että menee omat ja auton jutut sekaisin. Pitkässä juoksussa, jos luotetaan rajapinnan retrotukeen, niin pitää ne ajantaiset palvelut käytettävissä, vaikka palvelulta olisi auton alusta tuki loppunut aikapäiviä sitten.

Hehkutuksessa pitää toki muistaa se että jos sille puhelimelle on hyvä teline, sijoitus, niin moni(?) vetelee ihan sillä puhelimen käyttöliittymällä + mahdolliselle BT yli ohjauksella, millä pärjää ajonaikana jo pitkälle, vaikka ei puheohjausta harrastaisi. (osassa tiltanteita se kaikkein helpoin uusissakin)
 
Viimeksi muokattu:
Onko Android Auto tarpeellinen jos autossa on Android Automotive? Esimerkiksi Polestar 3:ssa on jälkimmäinen (sekä myös langaton Apple CarPlay), jolloin esimerkiksi Googlen kartoissa reittisuunnitelma siirtyy suoraan auton Google Maps-pohjaiseen navigaattoriin. Samoin sovelluksia voi asentaa suoraan Google Play-kaupasta ja voipa tuohon asentaa myös itse tekemiään sovelluksia. Joku käyttäjä oli esimerkiksi itse koodannut sovelluksen autotallinsa oven avaukseen suoraan autosta.
Mites tuo Andoid Automiteven päivitykset? Tulevat ilmeisesti auton valmistajan kautta? Jos näin niin tuskin kovin montaa vuotta jaksavat noita tarjota ja päivityksetkin tulevat kun sattuvat tulemaan.
 
Mites tuo Andoid Automiteven päivitykset? Tulevat ilmeisesti auton valmistajan kautta? Jos näin niin tuskin kovin montaa vuotta jaksavat noita tarjota ja päivityksetkin tulevat kun sattuvat tulemaan.
Näinhän se menee, Polestarin kautta tulevat. Tästä näkee päivityshistoriaa, paljon on tullut uusia ominaisuuksia mutta bugejakin on vielä korjaamatta:

Itseäni tulevat päivitykset eivät sinällään kiinnosta, etenkään kun auto on minulla kahden vuoden leasing-sopimuksella. Onhan Polestar 3:een lupailtu mm. penkkien automaattista taaksepäin siirtymistä ovi avattaessa tai sivupeilien kääntymistä näyttämään alaspäin peruutettaessa, mutta nämä eivät autoilukokemustani parantaisi lainkaan. Sen sijaan vuosimalliin 2026 tulee ihan hyviä parannuksia (nopeampi lataus, enemmän tehoa, himmentyvä lasikatto), joita ei ohjelmistopäivityksellä vanhaan saa.
 
Onko Automotiveen mahdollista laittaa omat profiilit eri käyttäjille ja mahdollisesti kirjautua samalla profiililla eri autoihin?
 
Onko Android Auto tarpeellinen jos autossa on Android Automotive?

Aika suppea oli Volvon sovellusvalikoima( mm. Whatsapp puuttui) ja siten AA:lle oli tilausta. Yhä edelleen CarPlay on joustavampi mm. diagnostiikkasovellusten osalta, joita en saanut lainkaan asennettua AAOS:iin mutta AA:oon saan.

Jossain vaiheessa kun AAOS ei ole yhtä rajoittunut mitä se Volvossa oli, on varmasti AA suurimmalle osalle turha.

Myös profiilit temppuilivat jatkuvaan ja jos kaksi kuskia halusi kuunnella eri toistolähteitä, puolusti AA paikkaansa( tämä tilanne on nyt valitettavasti konkrestisoitunut Skodassa Volvoa paremmin sillä pari viimeistä vuotta Volvon profiilit toimivat suht moitteita).

Pollellahan tilanne on eri, kuten Rellullakin mutta yleisesti vastaus on, että tietyissä tapauksissa AA:lle on tilausta myös AAOS-autoissa.
 
Mites tuo Andoid Automiteven päivitykset? Tulevat ilmeisesti auton valmistajan kautta? Jos näin niin tuskin kovin montaa vuotta jaksavat noita tarjota ja päivityksetkin tulevat kun sattuvat tulemaan.
Tämä tok riski, Google tavallaan tuo jotain selkänöjään, tosin myös siitä kiinni. Mutta se että alusta on usealla valmistajalla käytössä niin myös palveluiden tuottajien motivii tarjota tukea pidempään, kuin yksittäisen valmistajan alusta.
Pitässä juoksussa myös se tärkeää että alusta ei kuole ikään, eli mahdolliset sertifikaatit ym päivittyy / elinikäisiä. tuntematta alustan yksityiskohtia niin osa voi olla autovalmistajastan toimista riippumattomia päivityksiä.

Luotan siis siihen että Google tukee pitkään, ettei tapa , ainakin verrattuna autovalmistajiin. En silti yllätty jos 20v päästä 20v eilen myydyissä autoissa on aika rauhallista.
 
Kävin joskus ID.3 tullen tyyliin 2020-2021 koeajamassa sen ja oli armottaman surkea verrattuna samanikäiseen VW Golffiin, siis varsinkin sisämitoiltaan.
Erikoista. Mun edelliseen golfiin verrattuna ID.3 on kyllä tilavampi auto. Oli kyllä MK7, en tiedä kasista.
 
Makuasioita nuo uudet featuret joita kaipaa. En ainakaan omaan nyt 3.8 softalliseen Enyaqiin ole uusia softaominaisuuksia kaivannut, edes alunperin autossa olleen 3.2 version aikaan. Mutta olenkin vanha ludiitti.
Edes android autoa ei ole missään kohtaa missään autossa kaivannut. FM radio ja bluetooth handsfree riittää.
Etälukituksia yms. ei kaipaa, saisi olla vaikka täysin mekaaniset avaimet oviin ja käynnistykseen, sekä kammilla pyöritettävät ikkunat niin olisin täysin tyytyväinen.
Mutta sähköauton pakokaasuhajuttomuudesta ja vaivattomasta liikkumisesta tykkään niin paljon ettei pakokaasua tuprutteleviin mielellään palaa. Vähän meinaa vaan olla liian paljon hylätty vanhoja toimivia toteutuksia, ja korvattu uudella herkästi vikaantuvalla elektronisella ihan vaan siksi "koska sähköauto from the future niin pitää olla kaikki toteutettu eritavalla kuin ennen"
Onko sinulla ollut ongelmia 12 V. akun, ikkunoiden huurtumisen kanssa (Elroq) tai muita bugeja?

Nämä pistävät silmään käyttäjäpalautteessa, kun tutkii MEB autojen softaa. Ikkunoiden huurtumiseen pitäisi olla tulossa softapäivitys mutta ei kai siihen, et pakkasella 12 V akun jännite pääsee liian alas ja aiheuttaa vikailmoituksia. Jotkut kertovat paremman akun auttavan.

Jos softa on onnistunut kerralla kuntoon, niin päivitysten rooli vähenee monelle merkityksettömiksi.
 
Erikoista. Mun edelliseen golfiin verrattuna ID.3 on kyllä tilavampi auto. Oli kyllä MK7, en tiedä kasista.
Ei tuo väite ainakaan TM:n mittausten mukaan pidä paikkaansa; ID.3:ssa matkustamo mk8-Golffia viitisen senttiä pidempi ja tavaratilakin (viistoperissä) karvan suurempi sekä syvyydeltään että litroiltaan (310 vs. 290 L).

Muistaakseni ID.3:n matkustamo oli (ainakin pituudeltaan) lähempänä Passatin lukemia ja autoa artikkeleissa kuvailtiinkin siten, että siinä on Golfin ulkomittoihin saatu paketoitua Passatin sisätilat mutta Poloa ketterämpi kääntösäde.

Edit: Piti ihan tarkistaa ja B8-Passatti ei ole matkustamon pituudeltaan hirveän kaukana ID:stä. B9-Passat onkin sitten reilusti isompi, toki B8:n verrattuna akselivälissä >5 cm ja kokonaispituudessa 15 cm kasvua. Mk8 variant-Golf on viistoperää sisätiloiltaan pidempi, mutta myös matalampi.

Istuma-asennon pystyys ja moni muukin asia toki vaikuttavat tilan riittävyyteen (pelkkien jalkatilojen pituuden lisäksi), mutta akseliväleiltään autot menevät näin:
  • Golf mk7 viistoperä: 262 cm
  • Golf mk8 viistoperä: 262 cm
  • Golf mk8 variant: 267 cm
  • ID.3 277 cm
  • B8 Passat 279 cm
  • B9 Passat 284 cm.
 
Viimeksi muokattu:
Tuota takapenkki juttua sai vähän etsiä, mutta tosiaan sitä tilaa ei sitten tuotantomalliin jäänytkään. Olisi ollut erinomainen paikka hillota tavaraa, minkä sitten muistaa tyhjentää kun auton luovuttaa pois...
No vakavasti osalle varmasti ihan oikeaa tarvetta, muullekkin kuin perinteisille kausi ja ylläpito kamoille. (*

Mutta eikö tuo nyt muuten edelleen ole sitä mitä luvattiin, siis muuten tilat ja se tavaratila mikä oli keihäänkärkki markkinoinnissa. Suurin pettymys aikataulu, mitä myöhästymisen lisäksi ihan lykätty , yhteensä taidetaan jo puhua vuosista.

Hinta pomsahtanut, ne se tapahtu muillekkin tuolloin esitellyille.

(* itse siis arvostin korkealle ne tilat aikanaan
- Henkilökohtaisessa käytössä sinne voi tunkea ne kamat mitä varoiksi rahtaa, kausikamat, ym sälä mitä osaa ei tarvi vuosiin.
- Pienenpiirinautossa esim ne kausi, huolto ym kamat mitä joku kuljettaja, käyttäjä voi tarvita.
- Piilottaa näkyviltä , jos joutuu autoon jättämään jotain joka voi kiinnostaa, riski paikoilla, varsinkin jos hattuhylly pois, tai, jos jo sen olemassa olo herättää kinosusta. Tuossa toki se takatilan luukunalla oleva tila monella on moninkertaisesti se mitä penkkien alla. Penkkian alla olevat voivat jossain skenaariossa olla helpommin saavutettavia.

Muistetaan vielä se että auton etu tavaratilaa ei ole julkaistu, joko se on vielä vaiheessa, epävarma, mutta mahdollisesti jotain sinne tulossa.

"moottorijarrut" kokemus mielestäni pitäisi turvata vaikka sitten jarruttamalla. Ekomoodissa taasen rullataan, jos ei erityisesti hiljennettä, esim jarrulla.
Mistä te nuo hinnat bongasitte? Voin olla vähän sokea, mutta omaan silmään ei tarttunut. 35 000 olisi ollut liikaa meille kakkosautosta.

Ja tosiaan takapenkkiratkaisun huononnus on merkittävä asia, vaikka muuten tavaratilaa onkin paljon. Jazzissa meilläkin todettu nousevat istuimet joissain tilanteissa tosi päteviksi. Just tuo oli asia, jonka perusteella mietin, kannattaisko jäädä Poloa odottelemaan. Hyvä ettei jääty, vaan tehtiin kaupat Insteristä. Ja varsinkin jos hinta karkaa noin korkealle isoakkuisemmassa versiossa.

Kulmikas rattikin oksettaa. Aiemmin nähdyssä oli vielä pyöreä, jos oikein muistan.
 
Mistä te nuo hinnat bongasitte? Voin olla vähän sokea, mutta omaan silmään ei tarttunut. 35 000 olisi ollut liikaa meille kakkosautosta.
Autogefuhlin videolta, eli Saksan hintoja. Karvalakein pikkuakku just alle 25k, varustellumpi koeajoauto noin 35k. GTI 38k. Nämäkin vasta "noin" hintoja, varmoja maakohtaisia lukuja saadaan odottaa varmaan sinne huhtikuulle.
 
Onko sinulla ollut ongelmia 12 V. akun, ikkunoiden huurtumisen kanssa (Elroq) tai muita bugeja?

Nämä pistävät silmään käyttäjäpalautteessa, kun tutkii MEB autojen softaa. Ikkunoiden huurtumiseen pitäisi olla tulossa softapäivitys mutta ei kai siihen, et pakkasella 12 V akun jännite pääsee liian alas ja aiheuttaa vikailmoituksia. Jotkut kertovat paremman akun auttavan.

Jos softa on onnistunut kerralla kuntoon, niin päivitysten rooli vähenee monelle merkityksettömiksi.
Ikkunoiden huurtumista ei ole ollut sen enempää kuin kaikissa muissakaan autoissa joita itsellä ollut aikojen saatossa. Joskus takaikkunat vetää vähän huuruun, kuten kaikissa muissakin autoissa on tehnyt. Mutta ei ole haitaksi asti vaivannut. Yksinään kun ajelee niin yks hailed onko takalasit huurussa. Porukalla ajellessa on hetkittäin ollut takalasit huurussa mutta kirkastuneet sitten eikä kyytiläiset ainakaan vielä ole valitelleet.

12v akkua on herjannut aina kun joutuu olemaan pidempään kuin yhden vuorokauden alle -15 asteen lämpötilassa ajamatta. Ei ole vaikuttanut ajamiseen eikä käynnistyksiin mitenkään. En ole tuosta stressannut, herja poistuu kun ilmat lämpenee, kattoo jos joskus uusisi 12v akun kun alkaahan tuolla olla jo ikää. Takuu tuosta ennätti jo mennä ennenkuin herjaa alkoi tulemaan. Nykyautojen ongelma kun joku sähköaivohimmeli pitää olla kokoajan tisurissa valmiina ottamaan komentoja vastaan etänä, tai tarkkailemassa milloin avain saapuu lähelle, ja se tarvitsee jatkuvasti hieman virtaa. Eikä tätä yhtään auta se että 12v akkujen koko näissä pienenee kokoajan, kun käynnistysvirtaa ei enää tarvita starttimoottorille. Pitäisi vaihtaa nuo 12v akut kokonaan toiseen akkutyyppiin joka kestää paremmin pakkasta ja pitkiä aikoja tapahtuvaa pientä purkamista, kun ei enää tarvita satojen amppeerien hetkellistä käynnistysvirtaa.

Nyt uudenvuoden aikaan oli ensimmäisen kerran ovien kanssa ongelmia kun seisoi pitkään kylmässä ja lämpötilat oli alle -30 asteen. Yksi ovista ei pelannut kun ei pysynyt kiinni. Piti lämmitellä kuumailmapuhaltimella että alkoi toimimaan, ja seuraavan kerran parin päivän päästä uudelleen kun edelleen temppusi. Jumipaikka tuntui olevan jossain oven uumenissa paikassa johon ei rasvaa saa. Kahva ja itse salpa liikkui liukkaasti mutta joku oven sisällä jumitti. Taas varmaan joku hieno sähkösolenoidihimmeli oven sisällä jumittamassa. Näissähän on ID-sarjasta poiketen ihan perinteiset (tai perinteisen näköiset) ovenkahvat eikä mikrokytkintä kuten ID-sarjalaisissa, joka kuuleman mukaan on herkkä menemään rikki.

Päivityksistä en kaipaa muuta kuin mahdolliset bugien korjaukset ja tietoturvapäivitykset.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan Polestar 3:een lupailtu mm. penkkien automaattista taaksepäin siirtymistä ovi avattaessa tai sivupeilien kääntymistä näyttämään alaspäin peruutettaessa, mutta nämä eivät autoilukokemustani parantaisi lainkaan.
Eikö muka nämä ole vakiona Polestarissa, kun samat ominaisuudet löytyy jo jostain 2010 vuoden Fiatistakin? Sen tiesin, että Polestar on melko buginen ja muutenkin... mielenkiintoinen(?) laitos, mutta jos siinä ei ole perusominaisuuksia, niin pistää kyllä miettimään mitä kiinalaiset oikein ajattelee.
 
Näissähän on ID-sarjasta poiketen ihan perinteiset (tai perinteisen näköiset) ovenkahvat eikä mikrokytkintä kuten ID-sarjalaisissa, joka kuuleman mukaan on herkkä menemään rikki.
Minullakin jäätyi kuskin kahva ulkopuolelta oudosti kun oli -20 c tienoilla pakkaset. Autona juuri tuollainen ID-sarjalainen. Meni sähkölukko jotenkin vähän sekaisin, sillä sisäpuolen kahvasta aukesi kiltisi. Muut ovet toimi ongelmitta, aukesivat ulkopuoleltakin ongelmitta. Ongelma nyt ei ollut iso, kun on se klassinen fyysinen avain, jolla sai myös kuskin oven ulkopuolelta auki ja lukkoon.

Lueskelin Polestar 2:n FB ryhmää ja siellä on vähän samanlaista ollut lähes joka toisessa autossa kovilla pakkasilla.
 
Ne huipputehokilowatit eivät maksa käytännössä mitään. Todennäköisesti vaan kalliimpaa tehdä erilaisia moottoreita kovin paljon -> motteja on vissiin vain 2 erilaista ja tehoa rajoitetaan invertterin ohjauksella. Invertterissä voi muutaman kympin / satasen säästää jos leikkaa maksimitehoja, mutta isoista summista ei puhuta.
Kai siinä akseliston ja voimansiirron osia säästäisi, jos ohjelmallisesti vähentäisi tehoja...puslia ja sen semmoisia. Tietäisiköhän joku mikä kuluttaa eniten noita osia, jarruttelu vai kiihdyttelyt?
 
Kun lapsia on vain kolme
Vain kolme? Sinun täytyy kalibroida perhekoko uudelleen sillä tuo on nykyään suurperhe kaikkialla muualla, paitsi Pohjois-Pohjanmaalla. Ainkain itsestä tuntuu että kolmen lapsen perheet ei ainakaan autonvalmistajia hirveästi kiinnosta, ei taida olla kovin iso ostajaryhmä kun niin harvaan autoon mahtuu.
 
Eikö muka nämä ole vakiona Polestarissa, kun samat ominaisuudet löytyy jo jostain 2010 vuoden Fiatistakin?

Väittäisin näin puhtaalla mutulla että 95% viime vuonna Suomessa myydyistä autoista ei sisältänyt mainitsemiasi ominaisuuksia, siis Teslan ulkopuolella.

En itselle keksi tarvetta kummallekkaan noista mutta ehkä joku pitää hyödyllisinä.
 
Eikö tämä penkkifeature ainakin ID-sarjalaisissa ole vakiona? Omassa 2023 ID3:ssa ainakin on jo.
 
IMG_8329.png
Onkos muilla MEB:läisissä yhtä ihanan nopea tuo AC-lataus näin kylmällä. 11kW AC:ssä näin. Toki kylmä hidastaa, mutta toinen pluggarikin lataa nopeammin.
 
Onkos muilla MEB:läisissä yhtä ihanan nopea tuo AC-lataus näin kylmällä. 11kW AC:ssä näin. Toki kylmä hidastaa, mutta toinen pluggarikin lataa nopeammin.
Onkohan nyt käytössä pelkkä "hätälataus", eli kaapeli ei ole lukittunut kunnolla kiinni? Nopeus ainakin vaikuttaa siltä.
 
Näyttää vanhat ennen Q8 tulleiden E-tronien latausnopeutta heikennetty päivityksillä, hyvä huomioida jos kiinnostunut kyseisestä autosta. Alkupään E-troneissa ei ole myöskään akun esilämmitystä, joten yhdessä suuren kulutuksen, puuttuvan lämmityksen ja heikentyneen latauskäyrän kanssa ei saata näyttää enää niin houkuttelevalle.

Jos tuon edellisen unohtaa, niin E-tron 55 on melko loistava auto, Audin takuulla saa -50 - 60 % uuden hinnasta muutaman vuoden ikäisiä.
 
Akku jo 90% ja todennäköisesti suhteellisen kylmä, BMS rajoittaa tehoja?
Juu siis onhan siellä siellä -20 astetta ulkona, mutta on tuo 2kW silti aina naurettava kun toinen pluggari lataa ihan mukisematta 3.6kW täyteen asti (eli maksimitehoa kun siinä on 1 vaihe laturi).

Onkohan nyt käytössä pelkkä "hätälataus", eli kaapeli ei ole lukittunut kunnolla kiinni? Nopeus ainakin vaikuttaa siltä.
Ei ole tuosta kiinni, laiton lämmityksen kokeeksi päälle niin tolpassa nousee teho heti ~8kW ja lataus jatkuu samalla ~2.5kW vauhdilla.

Eli onko sitten vaan naurettavan varovainen BMS.
 
Katsoitko mitä auton näytössä luki latauksen ajan?
Ei mitään poikkeavaa, ainoastaan että lataus valmis silloin ja silloin ja nopeus tuo mikä on. Ja vihreä palaa latausportissa ja johto ei lähde vetämällä irti kuten ei kuulukaan. Eikö irroitus ja uudelleenkiinnitys muuta mitään.
 
On kyllä jännä. Pitääpä käydä lykkäämässä tuo oma pari vuorokautta syväjäätynyt Born lataukseen ja katsoa miten reagoi.
 
Pahoittelut, jos väärä ketju. Suomalaiselta Donut Labilta hurjia väitteitä:
- Maailman ensimmäinen solid-state akku
- Energiatiheys 400 Wh/kg
- Lataus täyteen viidessä minuutissa
- Akku kestää 100 000 sykliä
- Kapasiteetti 99 % -30 asteessa ja +100 asteessa
- Materiaaleista ei tietoa, mutta "ei sisällä harvinaisia tai herkkiä raaka-aineita"
- Edullisempia kuin perinteiset litiumakut

Akku otetaan ensimmäisenä käyttöön Verge Motorcyclesin uusissa sähkömoottoripyörissä (toimitetaan lähikuukausina asiakkaille) ja Ahola Groupin Cova Powerin rekkojen perävaunujen muunnossarjoissa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=Y-aPS2AwMbc
 
IMG_8329.png
Onkos muilla MEB:läisissä yhtä ihanan nopea tuo AC-lataus näin kylmällä. 11kW AC:ssä näin. Toki kylmä hidastaa, mutta toinen pluggarikin lataa nopeammin.
Ei vastaa kysymykseen mutta ihmettelyn vuoksi verroksiksi EV6 joka lataa havaintojen mukaan -20 asteista akkua täydellä 11kW teholla eikä edes kytke akun lämmitystä päälle.
Pikalaturilla rajaa tehon johonkin 30-40kW ja kytkee lämmityksen päälle.
 
Jos

Jos edes puolet totta. Miten tähän firmaan voi sijoittaa? Arvo satoja miljardeja.
 
Juu siis onhan siellä siellä -20 astetta ulkona, mutta on tuo 2kW silti aina naurettava kun toinen pluggari lataa ihan mukisematta 3.6kW täyteen asti (eli maksimitehoa kun siinä on 1 vaihe laturi).

Ei ole tuosta kiinni, laiton lämmityksen kokeeksi päälle niin tolpassa nousee teho heti ~8kW ja lataus jatkuu samalla ~2.5kW vauhdilla.

Eli onko sitten vaan naurettavan varovainen BMS.
Kiinnitin huomiota kyllä ID.4:n (2025) latausnopeuteen, ei tosin kyllä ihan noin pahasti näyttänyt minulla tekevän (10 astetta pakkasta latausyönä). Ioniq 5 ryskyttää menemään 10,7 kW teholla päätyyn saakka, Id.4 himmaili 6-7 kW tuntumassa.
 
Ei vastaa kysymykseen mutta ihmettelyn vuoksi verroksiksi EV6 joka lataa havaintojen mukaan -20 asteista akkua täydellä 11kW teholla eikä edes kytke akun lämmitystä päälle.
Pikalaturilla rajaa tehon johonkin 30-40kW ja kytkee lämmityksen päälle.
Millä ajomatkalla olet tuon 30-40 kW tehon saanut pikalaturille? Ioniq 5 antaa kyllä helposti sen 60-70 kW, jos on ajanut suurinpiirtein akullisen ja kurvaa laturille. Nousee siitä vielä nopeahkosti ylöspäin, kun on vähän ladannut. Ihan siis ilman lämmittelyjä.

Vertailun vuoksi Id.4 antoi 10 asteen pakkasessa alkumatkasta pikalatausarvion 20 kW ja 150 km motariajon jälkeen olisi suostunut 45 kW. Paluumatkalla auton oltua välissä etanalaturissa tarjosi jo suoraan 60 kW ja vartin lämmittelyllä päälle 100 kW:tia. Yli akun ajomatkoilla korealaisilla aika reilu etu talviajossa, toisaalta Id.4 kulutti muutaman kW/100km vähemmän, joka tasoittaa.
 
Juu siis onhan siellä siellä -20 astetta ulkona, mutta on tuo 2kW silti aina naurettava kun toinen pluggari lataa ihan mukisematta 3.6kW täyteen asti (eli maksimitehoa kun siinä on 1 vaihe laturi).
Ihan mielenkiinnosta, mitä akun lämpötila näyttää? Jos on uusin 3.X softa tai uudempi, niin siellä pitäisi olla valikoissa se battery temperature softa.
 
Millä ajomatkalla olet tuon 30-40 kW tehon saanut pikalaturille? Ioniq 5 antaa kyllä helposti sen 60-70 kW, jos on ajanut suurinpiirtein akullisen ja kurvaa laturille. Nousee siitä vielä nopeahkosti ylöspäin, kun on vähän ladannut. Ihan siis ilman lämmittelyjä.

Vertailun vuoksi Id.4 antoi 10 asteen pakkasessa alkumatkasta pikalatausarvion 20 kW ja 150 km motariajon jälkeen olisi suostunut 45 kW. Paluumatkalla auton oltua välissä etanalaturissa tarjosi jo suoraan 60 kW ja vartin lämmittelyllä päälle 100 kW:tia. Yli akun ajomatkoilla korealaisilla aika reilu etu talviajossa, toisaalta Id.4 kulutti muutaman kW/100km vähemmän, joka tasoittaa.
-20 pakkasta ja 2km ajolla lähikaupan pikalaturille ilman esilämmitystä. Lähinnä testi "mitä jos" joutuu jostain syystä lähtemään liikenteeseen tyhjällä autolla kauheessa pakkasessa. (pari kertaa Kian ajastukset ovat sekoilleet ja joskus vikavirtasuoja tai sulake lauennut)
 
Pahoittelut, jos väärä ketju. Suomalaiselta Donut Labilta hurjia väitteitä:
- Maailman ensimmäinen solid-state akku
- Energiatiheys 400 Wh/kg
- Lataus täyteen viidessä minuutissa
- Akku kestää 100 000 sykliä
- Kapasiteetti 99 % -30 asteessa ja +100 asteessa
- Materiaaleista ei tietoa, mutta "ei sisällä harvinaisia tai herkkiä raaka-aineita"
- Edullisempia kuin perinteiset litiumakut

Akku otetaan ensimmäisenä käyttöön Verge Motorcyclesin uusissa sähkömoottoripyörissä (toimitetaan lähikuukausina asiakkaille) ja Ahola Groupin Cova Powerin rekkojen perävaunujen muunnossarjoissa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=Y-aPS2AwMbc

Oli pakko katsoa pari kertaa päivämäärä, 1.4. olisi ollut parempi tälle uutiselle.

Jos tuossa on tosiaan vain edes puolet totta niin aikamoinen jytky.

En tosin usko tähän ennenkuin konkreettisesti nähdään tuotteet.
 
-20 pakkasta ja 2km ajolla lähikaupan pikalaturille ilman esilämmitystä. Lähinnä testi "mitä jos" joutuu jostain syystä lähtemään liikenteeseen tyhjällä autolla kauheessa pakkasessa. (pari kertaa Kian ajastukset ovat sekoilleet ja joskus vikavirtasuoja tai sulake lauennut)
Ok, no tuo sopii sitten ihan hyvin mun kokemuksiin. Yleensä eksyn laturille kovavauhtisen 2h ja 200+ km jälkeen eli akusto on varmasti matkan varrella jo lämmennyt. Eli siinä mielessä hyvä sinunkin tietää, että ihan ekalle tolpalle ei kannata stopata ellei ole pakko. Vikavirtasuojan/sulakkeen laukeaminen vähän viittaisi, että ICCU ei välttämättä ole timantissa iskussa. Mulla on reilun 2 vuoden aikana tehnyt alussa muutaman kerran, mutta hynyn päivitysten (iccu/softa) jälkeen ei ole nyt about 1,5 vuoteen lauennut vikavirta kertaakaan.
 
Suomalainen donut labs esittelee 400Wh/kg solid state akkuja 100 000 syklin kestävyydelle. Kuulemma ja tuotannossa (saman porukan) Verge TS PRO Sähkömoottoripyörässä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://youtu.be/Y-aPS2AwMbc?si=gG-qjeuBTf9hnwTF

Hiukan voisi ketjua lukea taaksepäin, kolme viestiä ylempänä aiheesta jo keskustellaan.
 
IMG_8329.png
Onkos muilla MEB:läisissä yhtä ihanan nopea tuo AC-lataus näin kylmällä. 11kW AC:ssä näin. Toki kylmä hidastaa, mutta toinen pluggarikin lataa nopeammin.

Joo, kyllä ainakin meillä -24 Enyaqi alkaa näillä -15 C keleillä himmailemaan, jos akusto on kovasti pakkasella. Yleensä hörppii välin 60 - 80 % 7-8 kW teholla, sitten tiputtelee 4-5 kW tietämille kun 80 % on ohitettu. Yli 90 % en ole talvella lataillut ja normaalisti pidetään tuossa 80 %. Itse olen järkeillyt, että varmaan aika yksilökohtaista miten BMS akustoa tulkitsee.
 
IMG_8329.png
Onkos muilla MEB:läisissä yhtä ihanan nopea tuo AC-lataus näin kylmällä. 11kW AC:ssä näin. Toki kylmä hidastaa, mutta toinen pluggarikin lataa nopeammin.
En tiedä mikä auto kyseessä ja mikä vuosimalli tahi kuinka iso akku, mutta kokeeksi näin -21C vetäsin AC-piuhan kiinni Tavascaniin joka on MEB ja ihan iloisesti ottaa sen 10.8kW, kun akku on kylmä kuin perkele ja prosentteja on 72.
 
Väittäisin näin puhtaalla mutulla että 95% viime vuonna Suomessa myydyistä autoista ei sisältänyt mainitsemiasi ominaisuuksia, siis Teslan ulkopuolella.

En itselle keksi tarvetta kummallekkaan noista mutta ehkä joku pitää hyödyllisinä.
Polestar 3 on kuitenkin yli 70ke maksavana hieman toista luokkaa ja tuossa hintaluokassa voisi normaaleiden varusteiden kuulua hintaan.
 
En tiedä mikä auto kyseessä ja mikä vuosimalli tahi kuinka iso akku, mutta kokeeksi näin -21C vetäsin AC-piuhan kiinni Tavascaniin joka on MEB ja ihan iloisesti ottaa sen 10.8kW, kun akku on kylmä kuin perkele ja prosentteja on 72.
Minä tein saman 77kWh Borniin -23. Auto seissyt käyttämättä pari vuorokautta, lämpötila nyt -19,5 c ja latausta akussa 79%. Normaali 10,6kWh tuli suoraan, sama kuin muulloinkin latauksen aluksi.
 
Polestar 3 on kuitenkin yli 70ke maksavana hieman toista luokkaa ja tuossa hintaluokassa voisi normaaleiden varusteiden kuulua hintaan.

Polle 3:ssa on 360 kamerat käsittääkseni vakiona (kaikissa?) jotka tarjoaa kehittyneemmän versio vrt. kameran kallistus.

Sanoisin muutenkin ettei tuo ominaisuus ole kovin yleinen muissakuin Saksalaisissa premumeissa.
 
Kiinnitin huomiota kyllä ID.4:n (2025) latausnopeuteen, ei tosin kyllä ihan noin pahasti näyttänyt minulla tekevän (10 astetta pakkasta latausyönä). Ioniq 5 ryskyttää menemään 10,7 kW teholla päätyyn saakka, Id.4 himmaili 6-7 kW tuntumassa.
MG Marvel R awd lataus 11 kWh laturilla tänään kylmään (aamulla ajoa 16km töihin ja noin 4 tunnin päästä lataus käyntiin) akkuun 38% -->80% 9.7 kW näytti MG:n appi, laturi näyttää 10.6kW, kuten lähes aina. Latauksen lopuksi tarkistin mielenkiinnolla akun lämmöt nollan hujakoilla +- 2 astetta ja ulkona 18 astetta pakkasta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 556
Viestejä
5 137 475
Jäsenet
82 000
Uusin jäsen
Nurm1ne

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom