Ensimmäinen päivä EV6:n omistajana ja jos jotain fiiliksiä Teslan jälkeen / vertailuna vanhaan 22LR:ään. Auto on AWD GT Line Business Premiumilla + kattoluukulla. Eli sisältänee ilmeisesti kaiken, tai lähes kaiken mitä näihin saa.
Ei mitään kokemuksia (ja aika vahva näkemättä paskaa -asenne) korealaisista aikaisemmin, mutta niin vain jotenkin sytyin tuohon renkaanpotkijaisissa ja koeajoilla ja tässä ollaan.
Yleinen laatuvaikutelma on hyvä. Ennen Teslaa oli pari MB:tä peräkkäin ja tämä on tällä setupilla paljon lähempänä sitä kuin Model 3. Omaan mieleeni erittäin onnistuneet sisätilat, laadukas kokoonpano ja mielestäni myös materiaalivalinnat. Pidän myös ulkoasusta sen verran kun ei-sedanista voi nyt pitää. Jos jotain noottia pitää antaa, niin oven kahvat. Varmaan ihan ok 99% ajasta, mutta mitähän mahtaa tapahtua kun jäätyvät. Sanoisin, että vielä vähemmän talveen suunnitellut kuin Teslan vastaavat. Toinen outous on latausluukun sijainti. Polttiksissa en nähnyt tuolla sijainnilla mitään merkitystä, mutta näissä oikea paikka olisi mielestäni kuskin puolella. En tiedä onko tuolla enää parin viikon päästä mitään väliä, mutta nyt tuo vähän oudoksuttaa.
Tykkään alustasta. Teslaan turha verrata, koska autot luonteeltaan ihan erilaisia. Tässä on menty huomattavasti enemmän mukavuus edellä, mutta on silti jämäkkä. Koeajolla jäi mieleen sähkömoottorin äänet, mutta ne olivat tosiaan vain efektejä. Hiljainen on. Paha tehdä vertailua tähän hetkeen edelliseen, kun Teslassa oli Kumhon nastat, jotka pitivät asfaltilla ihan armotonta rapinaa. Tähän otin Continentalin nastat, jotka ovat tsiljoona kertaa hiljaisemmat, joka saa tietenkin koko auton tuntumaan paljon hiljaisemmalta. Kesällä tuon näkee, mutta mutuilen tämän kyllä hiljaisemmaksi. Kaikki suhinat yms. loistavat poissaolollaan (se laatuvaikutelma..).
Vakkari ja autopilot paremmat kuin Teslassa. Tässä noita voi käyttää myös motareilla ja kehäteillä ilman, että täytyy jännittää auton jarrutuksia. Mitään täydellisiä nuo eivät kyllä tässäkään ole. Jos Teslassa sai jännittää sitä pitääkö auto vauhdin, niin tässä oli pari kertaa fiilis, että muistaakohan tuo kääntää rattia kaarteessa ollenkaan. Vastaus jäi selvittämättä kun kantti loppui kesken ja tein ohjausliikkeen itse. Jotenkin vähän heikosti antaa feedbackia siitä, että autolla on tilanne hallussa. Teslassa auto viestitti selvemmin käteen, että se on ohjissa.
Ohjaustuntuma mielestäni Teslaan verrattuna muutenkin veltompi / epätarkempi. Muistuttaa jälkimmäisen comfort-modea (käytin itse aina sitä sporttia, joka on jäykkä mutta nopea ja tarkka). En ole vielä päässyt valikkolöytöretkeilyssä siihen asti, että osaisin sanoa onko tässä useampia modeja. Mahdollisesti.
Kulku on sportilla ok. Normalilla tuntui ihan lahnalta kolmoseen verrattuna, mutta vedot löytyivät ajotilaa vaihtamalla. Viimeisin ajotila ei näytä jäävän muistiin. Eihän tuon vaihtaminen nyt yhtä näpäytystä isompi juttu ole, mutta ihmetyttää miksei jää. Valikoita en tosin tämänkään suhteen ole tutkinut.
Sama pätee regeniin. Säätö on ihan kiva ja helppo, mutta i-pedal tila ei tässäkään jää muistiin. Imo tässä ei muutenkaan tarvitsisi olla kuin nuo pari asetusta (3 ja i-pedal). Tuo kolmonenkin on jo varsin mieto, niin en oikein keksi mitä niillä 1&2 tekee. Olisi sitten suoraan vaan off. i-pedal ihan vastaava kun Teslassa. Se kolmonen mielestäni ihan hyvä optio myös, jos ei ihan täysin yhdellä polkimella halua ajaa. Kuuleman mukaan olisi myös se virtapihein asetus. Itse jarrut ja auton käytös jarruttaessa olivat mieleeni.
Käytettävyys on pääasiassa hyvä. Tykkään kyllä, että on kytkyttimet perusjutuille ja parin napin taakse saa itse laiteltua toiminnot (mediat +wild card, josta itselläni sammuu nyt pimputtimet). Risuja mittariston sijoittelusta. Vaati itseltäni aika paljon säätöjä, että ratti ei peitä suurinta osaa siitä. Onneksi penkissä on aivan todella hyvät korkeuden säädöt ja onnistuin. Katson sitä paljon mielummin kuin hudia, jota en oikein edelleenkään pidä minään. Jopa vähän ärsyttävä roska silmässä -tyyppinen juttu. Ehkä taas totun. Ratin säätövarat saisivat myös olla isommat sekä syvyyssuuntaan, että alaspäin. Tuo jeesaisi myös mittariston suhteen, eikä ongelmaa olisi. Onneksi se jakkara pelastaa.
Parkkikamerat saisivat mennä päälle by default, jos vauhti tippuu alle 10km/h. Se nappikin on ihan jees, mutta automaatti olisi vielä kivempi. Menisi tietenkin päälle myös risteyksissä yms. mutta mitä sitten.
Infotainment ja keskinäyttö ovat aika askeettiset. Katselin vain tarpeelliset konffit + kytkin bluetoothin. Kaiken sai tehtyä, mutta on siellä valikko poikineen eikä nyt kauheasti mitään räpellyshimoja herättele. Toisaalta tässä on kyllä kaikki perustoimlnnot napin takana, joten en tiedä tarviiko tota ikinä räpeltääkään. Keskinäyttöä tossa ei by default hyödynnetä ollenkaan. Kyllä siinä karttanäkymä tms. matkantekoon liittyvää infoa voisi mielestäni juosta ilman, että käyttäjän pitää erikseen sorkkia siihen jotain.
Nämäkin voivat tietysti olla konfattavissa, mutta keskityin nyt ensin ajamiseen ja ehkä tuonnempana siihen softaan. Lämppäri/media -valitsimet ihan näpsäkkä idea, mutta varsin turha imo. Nuo mediat sinne rattinapin taakse ja pelkät lämppärijutut riittäisivät. Ei niitä nappejakaan nyt kuitenkaan tarvitse ihan joka asiaan olla.
Virtanappi on sitten sellainen aika hauskakin mitä vittua tyylinen -juttu. Aivan turha ja unohtuu varsinkin autosta poistuttaessa noin sata kertaa sadasta, mutta eiköhän toikin taas selkäytimeen mene.
Puhtaasti em. ominaisuuksiin keskittyen EV6 on hienostuneempi, mukavampi ja tietyllä tapaa kokonasvaltaisempi paketti. Toisaalta Model 3:ssa on se määrätynlainen urheiluautomaisuus ja perstuntuma, jota tämäntyylisessä autossa ei ole. Tietenkin hintaeroakin on, joten ihan suoraan noita ei voi senkään puolesta vertailla.
Katsellaan jatkoja kun alkaa olemaan pidempää pätkää ja se softapuolikin katseltu läpi. Mobiiliappiksen latailin. Näyttäisi sisältävän kaiken oleellisen ja toimikin ainakin sen verran, että sain ovet laitettua etänä lukkoon.