Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Onhan näissä formaateissa pieniä eroja ja pienetkin erot tietysti on aina tavoittelemisen arvoisia. Mutta ei mitään järisyttävää eroa, kuten vaikkapa erityyppisillä paneelitekniikoilla keskenään. En ole hirvittävän suurta eroa menneinä vuosina huomannut philipsin hdr10 (+ ilmeisesti tuli päivityksenä 9002/873) oledeilla vs lg dolby vision oledeilla netflixin tai primen kuvanlaadussa. Primea kyllä vähemmän katsellut.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuntuu siltä, että jotkut, esimerkiksi yllä mainitsemani Netflixin sarjan kohdalla on hdr säädetty jotenkin väärin. Käsitykseni mukaan staattinen metadata säädettäisiin kirkkaimman kohtauksen mukaan, eikä painottamaan tummaa päätä. Tuo on ajoittain lähes katselukelvotonta. En tosiaan tiedä onko suurtakin eroa Dolby Visionilla saman sarjan kanssa. On Netflixissä toki hyvinkin tehtyjä hdr-sarjoja, vaikkapa muutamat luontodokumentit ovat nautittavaa katseltavaa ihan pelkästään Hdr10 katsottuna. Materiaali mitä katsotaan ratkaisee näissäkin asioissa paljon, ei pelkkä tekniikka, vaikka teoriassa toinen voi toista parempi ollakin.
 
Juu sillä koitinkin kysyä, että syy on todennäköisimmin lähdemateriaalissa ei siinä hdr tekniikassa. Saman materiaalin sisällä nuo erot jäävät tavallaan pieniksi ja hieno leffa on hieno myös sillä tavan hdr10. Suurimmalla osasta 4k levyjäkin on pelkästään tavallinen hdr10 tarjolla. Huonoa lähdemateriaalia ei se hdr10+/dolby vision pelasta. Omalla kohdalla kyllä hifistelen ja pyrin että kaikissa laiteketjuissa tuo DV olisi optiona, kunhan lähdemateriaali sitä tukee.
 
Katselukulmat ovat meille näistä kahdesta tärkeämmät. Mustan taso ei nyt ole niin tarkkaa, katsomme enemmän telkkaria päivänvalossa / hämärässä kuin pimeässä.

Mitä eroa on 65" ja 70" mallien merkinnöillä? 70PUS7304 versus 65PUS7354. En osaa sanoa, onko meille merkitystä IPS vaiko VA-paneelilla. Läppärissäni on IPS-paneeli ja olen ollut tyytyväinen (ThinkPad) ;)
Ei hyvä luoja ei. Läppärillä ja televisiolla ei ole juuri mitään tekemistä toisiensa kanssa käyttötarkoituksensa puolesta. Kyllä minäkin olen tähän oman läppärini IPS:ään ihan tyytyväinen normikäytössä, kunnes sen kaksi kertaa vuodessa katsoo jonkun leffan ja tajuaa, että mitähän helvetin kaurapuuroa tässä näytöllä nyt on.

Kaikki jotka sanovat "IPS paneeli jos katsotaan sivusta" ovat idiootteja. Olen pahoillani, mutta tätä ei voi kierrellä. VA-paneelia pitää katsoa jostain 45 asteen kulmasta, ennen kuin mustan ja kontrastin taso huononee sille tasolle mitä perus-IPS on jo suoraan edestä. Eikä kukaan idioottikaan laita televisiota niin, että sitä katsotaan pääosin yli 45 asteen kulmasta. Eli aina VA-paneeli, jos ei OLEDiin ole varaa.

Kyllähän tolla IPS-näytöllä varmaan pornonsa katsoo, mutta näitä oikeita mustaa sisältäviä elokuvia ei.

1584143708661.png
 
Viimeksi muokattu:
Onhan tuossa moni asia paremmin: Samsung Q60/Q60R QLED vs Samsung Q60T QLED Side-by-Side TV Comparison

Suurimpana ongelmana 60 Hz paneeli ja niin hitaat pikselit, ettei sovellu pelaamiseen. Ja pwm flickeriä ei ole VIELÄKÄÄN korjattu, 120 Hz kaikissa paitsi elokuvatilassa ilman liikeprosessointia. VMP, Samsung.
Siis miten moni asia paremmin? Kyllähän Q60R on parempi televisio, ja Q6F vuodelta 2018 on parempi kuin kumpikaan noista, samoin Samsungin midrange NU8000 vuodelta 2018 näyttää olevan parempi, mitä tämän vuoden QLED entry malli. Toki en ole Q60T vielä itse nähnyt, joten nämä menee nyt ihan muiden testailujen varassa. Se että jätetään yht äkkiä VRR pois ja paneeli on 60hz pistää suorastaan ihmetyttämään. Turhaan odottelin tämän vuoden malleja, olisi voinut ostaa television jo aiemmin, kun ei näissä enää kehitystä tapahdu.
 
60T:n edut:
+Kontrastia 700 enemmän (kämäsen IPS-paneelin verran :D)
+Huomattavasti parempi black uniformity
+Vähemmän DSE:tä (voi mahtua yksilövarianssin piiriin toki)
+Vähäsen parempi heijastuksenesto
+PWM elokuvatilassa ilman liikeprosessointia 600 vs. 240 Hz
+Hieman kirkkaampi
+Vähemmän ABL
+Hieman paremmat katselukulmat
 
Eli periaatteesa, jos ei pelaamista harrasta niin Q60T kannattaa harkita?
Mutta itseasiassa silti kirkkaus HDR:ään on edelleen melko paska, eli käytännössä tuolla ei HDR sisältöä toisteta.
 
Miksi kukaan katsoisi mitään HDR-sisältöä reunaledillä muutenkaan? Tätä varmaan pitäisi pehmentää jotenkin, ettei kukaan vaan pidä provona.
 
Mielestäni on vain ja ainoastaan hyvä, ettei näillä uusilla reunaledeillä tavoitella korkeita HDR kirkkauksia. Siitä nimenomaan ne ongelmat syntyvät kun tuota yritetään. Käytännössä johtaa ihan hirveään mustan tason pumppaamiseen.
 
Miksi kukaan katsoisi salkkareita alle 77" oledilla?

Mielestäni on vain ja ainoastaan hyvä, ettei näillä uusilla reunaledeillä tavoitella korkeita HDR kirkkauksia. Siitä nimenomaan ne ongelmat syntyvät kun tuota yritetään. Käytännössä johtaa ihan hirveään mustan tason pumppaamiseen.
Pienempi paha tuo kirkkauden vaihtelu on, kuin himmeä kuva.
 
Tuli tuo oma arpominen viimein lopetettua kun verkkis laittoi qe82q70r:n pariksi päiväksi tarjoukseen. Tarjous kun päättyy jo tänään, niin oli toimittava ennenkuin tavara loppuu uusien mallien alta pois.
Tuohon on nyt tyydyttävä seuraavat 5 vuotta. Toivottavasti kestää siihen asti. Sen jälkeen onkin sitten vaan 8k malleja tarjolla....
 
Miksi kukaan katsoisi mitään HDR-sisältöä reunaledillä muutenkaan? Tätä varmaan pitäisi pehmentää jotenkin, ettei kukaan vaan pidä provona.
Paremmat värit ja ylipäätänsä enemmän kuvainformaatiota. Maksimaalinen kirkkaus on vain yksi monista tekijöistä HDR-kokemuksessa.
Eli periaatteesa, jos ei pelaamista harrasta niin Q60T kannattaa harkita?
Ehkä, toisaalta riippuu siitä millainen ongelma käytännössä tuo 24p judderpoiston puuttuminen on. Toisia voi häiritä enemmän, toisia vähemmän. Sama hitaiden pikseleiden kanssa.

Pienempi paha tuo kirkkauden vaihtelu on, kuin himmeä kuva.
Kovaa kirkkautta tavoitellessa siinä saa kylkiäisiksi myös surkean mustan tason, eli ihan hyvä vaan, että ei revitellä niitä maksimaalisia nittejä irti.
 
Ei kova kirkkaus tarkoita huonoa mustan tasoa kuin silloin jos niitä pitäisi näyttää samaan aikaan.
 
Tuli tuo oma arpominen viimein lopetettua kun verkkis laittoi qe82q70r:n pariksi päiväksi tarjoukseen. Tarjous kun päättyy jo tänään, niin oli toimittava ennenkuin tavara loppuu uusien mallien alta pois.
Tuohon on nyt tyydyttävä seuraavat 5 vuotta. Toivottavasti kestää siihen asti. Sen jälkeen onkin sitten vaan 8k malleja tarjolla....

Joo, alkaa tuo 2500€ olemaan jo suhkot käypä hinta hyvälle yli 80" TV:lle. Itsekin mietin vähän aikaa. Silti, vähän vaikea painaa nostonappia johtuen siitä, että 2011 ostin hyvän videotykin 900€:llä ja se on palvellut jo melkein 10v. Vaikea perustella ostoa melkein 3x-hinnalla TV:lle, joka tuskin palvelee yhtä hyvin seuraavaa 10 vuotta.

92"-videotykille etsin siis yli 80 tuumaista korvaajaa. Esim. RU8000:n musta on huonompaa kuin tykissäni, joten ei jatkoon.

Taidanpa siis odotella ainakin marraskuulle tai ensi kevääseen. Luulisi silloin, että yli 80-tuumaisia Q70R-tasoisia saa jo alle 2000€:n.

Tämä siis videotykin omistajalta. Tuo tarjous on varmastikin hyvä, jos siirtyy isompaan ja parempaan telkkariin.
 
Ei kova kirkkaus tarkoita huonoa mustan tasoa kuin silloin jos niitä pitäisi näyttää samaan aikaan.

Juuri tuossa on se ongelma. Joku 400 nittiä edge-ledillä on aika maksimit, mitä HDR:stä kannattaa otta irti. Sillä saa kirkkaan yleiskuvan, mutta kirkkaampia highlightejä ei ruveta tavoittelemaan mustan kustannuksella. Käytännössä joku 800nit+ peak HDR kirkkaus edge-ledissä tarkoittaa sitä, että kun yökohtauksessa näkyy joku kirkas katuvalo tai vastaava, yrittää telkkari puskea sen maksimikirkkaudella ulos ja nostaa puolen kuvan pinta-alalta mustan tason häiritsevän ylös. Nuo huippukirkkaudet edge-ledeissä antavat aika vähän lisäarvoa mutta todella häiritsevästi mustan tason heittelyä ja yleistä bloomingia. Noita isoja HDR kirkkauksia kannattaa lähteä hakemaan vain ja ainoastaan, jos paikallishimmennys on oikeasti kunnossa. Onneksi TV-valmistajatkin ovat tämän vihdoin tajunneet.
 
Kyllä siitä kirkkaudesta on iloa edge ledilläkin, vaikka mukana tulee lieveilmiöitä. 400nit verrokkia ei ole, mutta 300nit tuskin edes huomaa onko sdr vai hdr kuva.
 
Kumpi lienee parempi TV ihmiselle joka ei pelaa? Serkku poika kyseli 65" tv-vinkkejä, ehdotin automaattisesti Samsung Q60R:ää, mutta tuo Philips "The One" ois 100€ halvempi, onko silti Q60R selvä voittaja?

Toisaalta jos 70” menee niin tässä myös vaihtoehto: Philips 70PUS7304 70" Smart Android 4K Ultra HD LED -televisio 799,90

Jos ei siis tila ole parista lisäsentistä kiinni. Ja ”isompi on kivempi” - lienee täällä ollut konsensus.
 
Halpa, mutta silti fiksu hankinta (konsoli)pelaamiseen?

Pitäisi olla 32", 4k sekä Vesa.
 
Tässä on NU8000 reunaledi näyttämässä 4000-nittiin masteroitua pätkää. Ihan hyvältä toi musta näyttää vaikka ylivalotettu kuvakin tuli otettua. Samalta tuo musta näyttää myös silmään.
nu8000.jpg

Kyllä sen bloomingin huomaa toisinaan, mutta ei ollenkaan niin usein kuin kuvittelisi. Kohtuu pieni bias-valo riittää ettei tilanne käytännössä tule vastaan. ~800-nittiä taitaa olla tässä mallissa maksimikirkkaus.
 
32-tuumaisia 4K-televisioita on markkinoillq tasan 1 malli:
Eikä tiettävästi ainakaan vielä saatavissa suomesta.
 
Aijaa, en tiennyt että olisi noin niche kategoria :D Toisaalta ei viitsisi ostaa 1080p näyttöä, koska tulee myös sitten PS5 käyttöön sen kanssa.

Sitten se on etsittävä vain sellainen monitori.
 
Kaverin puolesta. Uusi televisio:

- Budjetti n. 500€
- Powerista koska lahjakortit
- 50" ~
- Jalusta(t) pitäisi olla mahdollisimman keskellä, koska TV-taso on pieni
- Ei erityisiä vaatimuksia muuten

Mikä kannattaa ostaa?
 
Tässä on NU8000 reunaledi näyttämässä 4000-nittiin masteroitua pätkää. Ihan hyvältä toi musta näyttää vaikka ylivalotettu kuvakin tuli otettua. Samalta tuo musta näyttää myös silmään.
nu8000.jpg

Kyllä sen bloomingin huomaa toisinaan, mutta ei ollenkaan niin usein kuin kuvittelisi. Kohtuu pieni bias-valo riittää ettei tilanne käytännössä tule vastaan. ~800-nittiä taitaa olla tässä mallissa maksimikirkkaus.

Tulihan tuota aikanaan katseltua 65KS7000 edge mallilla kohtuu paljon HDR pelejä ja elokuvia, n 1300nit maksimit antoi ja en nyt sanoisi huonoksi kokemukseksi edes hämärissä kohtauksissa ja kirkkaissa oli erinomainen.
 
Kaverin puolesta. Uusi televisio:

- Budjetti n. 500€
- Powerista koska lahjakortit
- 50" ~
- Jalusta(t) pitäisi olla mahdollisimman keskellä, koska TV-taso on pieni
- Ei erityisiä vaatimuksia muuten

Mikä kannattaa ostaa?

Itse tässä pyrkinyt katsomaan, mutta noissa halvan luokan televisioissa ei nyt kovinkaan paljon eroja.

Jompikumpi noista vai kannattaako jotain muuta katsoa? Tai odottaa Powerilta tarjouksia?
 
Miksei tämä Samsung tuon 50-tuumaisen sijasta?
 
^ Tosiaan kaverilla on 400€ edestä Poweriin lahjakorttia, joten rajoittuu nyt sinne.

Onko tämän hetkisistä televisioista mikää "järkevää"? Sanon suoraa, että odotellaan nyt tarjouksia, mutta en tiedä malttaako :D
 
Tuo Samsung 50RU6025 ei taida täyttää speksejä koska siinä jalusta ei ole keskellä, Sony 55XE7096 taas on käsittääkseni asiallinen karvalakkilaite joka sai ihan hyviä arvosteluja vaikka muutaman vuoden vanha onkin

Mites Power Outletin läpikäyminen? Riippuen missäpäin liikkuu voi ehkä löytyä joku sopiva laite tuossa hintaluokassa. Esimerkiksi Hämeenlinnasta näyttäisi löytyvän tuollainen 55XE7096 demolaitteena satasen halvemmalla (399€)
 
Varsinkin hämärässä va on parempi kuin ips. Kirkkautta voi hyödyntää koko ruudullakin.

Jätän tän tähän:
 
Jätän tän tähän:
Yes, it is abnormal.
 
Itsellä oli KS8005 edge ledi, ja käytännössä sitä HDR ei kestänyt katsella kun tuo ylikirkkaus nosti mustan tason IPS-tasolle ja ehkä ylikin, kun HDR leffoja katseli. Tuon Heebelin linkin kuvat eivät hirveästi eroa siitä, mitä se pahimmillaan oli. Vaihdoin OLEDiin, ja oli ehkä paras päätös ikinä.
 
Tuo hdr on varmaan hienoa kun on siihen kykenevä tv, mutta samalla kirous vähemmän kykeneville näytöille. Itse olen nyt säädellyt tätä Samsung 7105:sta useamman viikon edestakaisin ja tullut siihen tulokseen, että sdr materiaalista sais ihan katsottavaa, mutta osassa hdr- materiaalista mustan taso on ihan pyllystä ja syvemmät mustat puuttuu täysin. Sitten jos vähentää taustavaloa, ettei valovuodot näy, niin tummista kohtauksista ei näe oikein mitään. TV kyllä tunnistaa hdr:n oikein ja jos taasen uhd-soittimen pakottaa lähettämään sdr-kuvaa niin mustat palaa siedettävälle tasolle. Eli ei ole helppoa tämä hdr edge-led telkalle ja aiheuttaa sen että tämä tv-yksilö lähtee palautukseen. 65 Oled ois kuvanlaadullisesti helppo ratkaisu, mutta kun haluaa 75 tv:n, niin en tiedä mitä tässä uskaltaisi seuraavaksi kokeilla. Ei ole nimittäin hauskaa tämän kokoisten palauttelu.
 
HDR materiaalilla taustavalo pitäisi aina olla automaattisesti täysillä, siihen ei kannata koskea. Eikö kontrasti ja kirkkaussäädöt siis riitä?

Valovuodot pitää varsinkin reunaledillä hyväksyä, niistä ei pääse eroon järkevästi.

Edit: Jos tuo käyttäytyy samalla tavalla kuin oma Samsung niin HDR ja SDR tiloille on siis omat säädöt, niiden ei pitäisi vaikuttaa toisiinsa. Onhan kaikki dynaamiset kontrastit, ecotilat sun muut "parannukset" ensin otettu pois päältä?
 
Kyllä kaikkia asetuksia on säädelty joka ikiseen asentoon mihin menee : ) Ongelma on tosiaan nuo valovuodot, joille näytän olevan todella allerginen. Taustavaloa ei pysty edes sdr- materiaalilla pitämään täysillä ilman että pää hajoo kulmien valovuotoon ja mustan harmauteen. Joo tiedän että taustavalon määrän säätely ei varsinaisesti ole oikea ratkaisu asiaan, mutta viimeinen oljenkorsi kun kontrastin, kirkkauden eikä gamman säädöt eivät riitä, tuomatta muita ongelmia kuvaan.
 
Ei sitä taustavaloa ole SDR-matskulla tarkoituskaan pitää täysillä ellei nyt aurinko ja pari työmaavaloa paista suoraan ruudulle.
 
Kyllä kaikkia asetuksia on säädelty joka ikiseen asentoon mihin menee : ) Ongelma on tosiaan nuo valovuodot, joille näytän olevan todella allerginen. Taustavaloa ei pysty edes sdr- materiaalilla pitämään täysillä ilman että pää hajoo kulmien valovuotoon ja mustan harmauteen. Joo tiedän että taustavalon määrän säätely ei varsinaisesti ole oikea ratkaisu asiaan, mutta viimeinen oljenkorsi kun kontrastin, kirkkauden eikä gamman säädöt eivät riitä, tuomatta muita ongelmia kuvaan.

No sdr materiaalilla taustavalo ei todellakaan pidä olla täysillä, jotain 5-6 on itsellä.

Lähtisin näin liikkeelle vielä ihan alusta:

Kaikki kuvanparannukset pois - laita vaikka pelitila päälle. Dyn kontrasti pois, väriavaruus auto, värisävy lämmin 2.

1. Taustavalo sdr minimiin, nosta kunnes täysinmusta kuva alkaa harmaantua. HDR maksimiin.

2. Säädä kirkkaus ja kontrasti kohdilleen vaikka Lagom.nl avulla

3. Smart led - sdr pieni / HDR suuri (maun mukaan)

Näillä saat niin hyvän kuvan mihin telkku pystyy.
 
Kiitoksia vinkeistä! Täytyykin illalla töiden jälkeen perehtyä tarkemmin tuohon Lagom.nl sivustoon. Saako noita testikuvioita näkymään ihan pelkästään jollakin kikalla?
Tämän hetken säädöistä sen verran, että kaikki ecotilat olen ottanut pois, tosin valon mukaan vaihteleva taustavalon säätö olisi mukava pitää päällä, mutta en ole saanut sitä toimimaan lineaarisesti. Dynaamista kontrastia olen vaihdellut pois ja pienen välillä. Taustavalo on sdr:llä 31 (vaihteluväli 0-45) ja hdr:llä tekisi mieluummin pienentää kuin suurentaa sitä. Katseluolosuhteet on normaalit eli sivulta ikkunoista tulee valoa päivisin ja remontitkin on jo tehty eli työmaavalot on poistettu häiritsemästä : )
 
HDR materiaalilla taustavalo pitäisi aina olla automaattisesti täysillä, siihen ei kannata koskea. Eikö kontrasti ja kirkkaussäädöt siis riitä?
Paljon parempi tuota on kyllä taustavalolla säätää. Kontrasti ei hupene ja musta mustuu, toki samalla kirkkauskin vähenee.

Valovuodot pitää varsinkin reunaledillä hyväksyä, niistä ei pääse eroon järkevästi.
Tuo väite ei ole pitänyt vuosikausiin paikkaansa. Mustan taso ei välttämättä ole aina optimaalinen, mutta se ei nykyisin harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta johdu valovuodosta, vaan liian kovasta paneelin kykyjen ylittämisestä.

Edit: Jos tuo käyttäytyy samalla tavalla kuin oma Samsung niin HDR ja SDR tiloille on siis omat säädöt, niiden ei pitäisi vaikuttaa toisiinsa. Onhan kaikki dynaamiset kontrastit, ecotilat sun muut "parannukset" ensin otettu pois päältä?
Samsungilla nimen omaan pitää olla tuo dynaaminen kontrasti HDR:ssä päällä, muuten kuvasta tulee täysin kelvoton.
 
Paljon parempi tuota on kyllä taustavalolla säätää. Kontrasti ei hupene ja musta mustuu, toki samalla kirkkauskin vähenee.

Tuo väite ei ole pitänyt vuosikausiin paikkaansa. Mustan taso ei välttämättä ole aina optimaalinen, mutta se ei nykyisin harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta johdu valovuodosta, vaan liian kovasta paneelin kykyjen ylittämisestä.

Samsungilla nimen omaan pitää olla tuo dynaaminen kontrasti HDR:ssä päällä, muuten kuvasta tulee täysin kelvoton.

HDR:llä taustavalon pienentäminen on enemmän makuasia, en siitä lähtisi liikkeelle.

Valovuoto on suhteellinen käsite, itsellä on siis KS7000 edge-led ja kyllähän täysin pimeässä huoneessa aina vähän hohdetta näkyy välillä. Ei se itseä häiritse mutta kyllä se näkyy, oli asetukset mitkä tahansa.

Näillä päässee aika pitkälle: Samsung RU8000 Calibration Settings
 
Moro,

Onko kuinka moni teistä kuljettanut 65 tuumaista telkkaria vaakatasossa orkkislaatikossaan kaupasta kotiin? Katselin, että sen pitäisi hyvin mahtua noin päin autooni, mutta jossain oli pelottelua, että se voisi vaurioittaa telkkaria.
 
Pystyssä kuljetusfirmat tosiaan kuljettaa. Monilla isoilla kuten Verkkokauppa kotiinkuljetus on todella halpa telkun hintaan nähden, ainakin pk-seudulla. Näin itse tilasin 58" ja tuli näppärästi kotiovelle.
 
Suurta suosiota saavuttanut Philipsin 65PUS8102 Verkkokauppa.com:n tonnin tarjouksesta keväältä 2018 kosahti korjauskelvottomaksi. Uutta pitäsi saada tilalle mutta valinta on vaikea, kaksi erittäin erilaista vaihtoehtoa.

Verkkiksestä Philips 70PUS7304 799e (ei siis aivan BF hintoihin) tai
Gigantista LG 65" C9 OLED 1799e

Pyytäsinkin mielipiteitä, toinen vaihtoehto olisi ilmeinen downgrade ja OLED selkeä tasonnosto (mutta niin hintakin). Philipsissä olis VA 10bit 50/60Hz paneeli, hyvänä pitämäni AndroidTV(varsinkin socvellusten määrä ja toimintavarmuus sekä riittävä nopeus), +5 lisätuumaa, bluetooth kuulokkeille ym.
C9 olisi tietysti käytännössä parasta mitä rahalla saa mutta hinta kirvelee. Vahvistin tukee eARC ja XBOX pelailuun varmasti nappivalinta kun uuttakin tulevaa Boxia harkitsen.

Käyttö on varsin monipuolista HD TV-lähetykset, Netflix, Areena ym. suoratoistopalvelut. Menenkö metsään Philipsin hankinnassa, HDR, kirkkaus, mustan taso, valovuoto, paneelin tasaisuus, DSE, banding, alemmat herzit (8102 liiketoisto erinomainen vaikka vain BFI käytössä)? Entä pelaillessa input lag (en nyt muista mikä sivu kertoi noita paneelitietoja)? Konsoli tulisi vahvistimen läpi joka tukee 4K 60Hz HDR/DV joten tuskin 120Hz ruudunpäivitystä saisin tuolla setupilla kuin suoraan töllöön (LG) kytkemällä. Ko. The One? telkusta on aika vähän arvosteluja mutta pitkä keskustelu näyttäisi AVforumsilla löytyvän...
 
Eikö ole takuuta enää jäljellä? Valmistajan virhevastuun luulisi kattavan tämän joka tapauksessa kun odotettu elinikä kuitenkin yli kaksi vuotta.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 716
Viestejä
5 049 132
Jäsenet
80 975
Uusin jäsen
konstadaonly

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom