Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Kyllähän noissa kameroissa yleensä loppuu dynamiikka jo kättelyssä kesken, eikä jollain perushyvällä videokameralla telkkarin ruudun kuvaamisesta voi päätellä oikein yhtään mitään.

Vielä vähemmän siitä voi päätellä yhtään mitään dynamiikan suhteen, kun kuvataan HDR-ruutua SDR-videoksi, kuten tuossa MyGadgetsWorldin videolla, eli täysin turha video siltäkin kannalta sen lisäksi, että verrattavat laitteet ovat puoli sekuntia epäsynkassa. Amatöörin metsään menevää puuhastelua.

Nyt menee etäläkorealainen logiikka hieman yli hilseen. (Hilseeseen auttaa kyllä Nizoral-shampoo mutta siihen logiikkaan ehkä vain Nodong-1 ohjus.)

Elikkäs jos uudella LG:n televisiolla tallentaa esim. useita peräkkäisiä TV-sarjan jaksoja ulkoiselle muistivälineelle ajastetusti peräkkäin, miten ihmeessä ne saisi myös toistettua kronologisessa järjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen?
Se tallenteiden player kun lähtökohtaisesti eli oletusarvoisesti automaattisesti toistaa tallenteet ns. bärse edellä puuhun periaatteella uusimmasta vanhempaan eikä siis vanhimmasta uusimpaan eli ensimmäisestä viimeiseen kuten haluaisin sen toimivan.
Tallenteiden optiona oleva järjestäminen aakkosjärjestykseenkään tallenteiden kansiossa ei auta mitään koska siinäkin tapauksessa samannimisten ohjelmien tallenteiden aikajärjestys on sekaisin eikä sitenkään ilmeisesti mitenkään pysty toistamaan ohjelmia tallennusjärjestyksessä.
Playerissä on playlist mutta en ymmärrä miten sitä voisi muokata tai luoda kokonaan oman soittolistan. Playlist oletuksena toistaa tallenteet uusimmasta vanhimpaan.

Mikä tässä nyt mättää? Onko tosiaan mahdotonta toistaa tallenteita tallennusjärjestyksessä automaagisesti vai olenko tyhmä?
En LG:stä tiedä, mutta ihan sama idiotismi pätee Samsunginkin telkkareihin ainakin 2018 vuosimalleissa, eikä sille voi mitään tehdä.
 
Jos televisio on alle 3 vuotta vanha niin vie huoltoon. Virhevastuu voimassa. Ellet itse siis hajottanut.
Alle 4 vuotta

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuissa on kodinkoneiden, kuten pesukoneiden, televisioiden ja tietokoneiden osalta vakiintunut käytännöksi, että tavaran on kestettävä enemmän kuin kaksi vuotta. Kun tavara on ollut käytössä yli neljä vuotta, sen vioittumista ei yleensä pidetä virheenä. Kun vika on ilmennyt selvästi yli kahden vuoden jälkeen ja ennen neljän vuoden ikää, kuluttajan on yleensä osallistuttava korjauskuluihin.

Jos kodinkone vioittuu 2 – 4 vuoden välillä, sen mahdollinen virheellisyys joudutaan arvioimaan tapauskohtaisesti. Arviointikriteerejä ovat tällöin mm. tavarasta annetut markkinointitiedot, se, mikä tavara on kyseessä ja mikä on ollut sen hinta, vian luonne ja merkitys, tavaran käyttötapa ja määrä sekä vian ilmenemisajankohta 2 – 4 vuoden välillä.

Myös vian laadulla on virhearvioinnissa merkitystä. Esimerkiksi jos jääkaapin termostaatissa ilmenee vika neljän vuoden käytön jälkeen, sitä ei yleensä pidetä virheenä. Sen sijaan, jos vika ilmenee kompressorissa, kyse voi olla virheestä, koska kompressorilta voidaan odottaa jopa yli neljän vuoden ikää.

Kuluttajariitalautakunta on lisäksi vakiintuneessa ratkaisukäytännössään katsonut, että jos tavarassa ilmenee vika tai puute selvästi ennen tavaran tavanomaisen käyttöiän päättymistä eikä myyjä esitä mitään selvitystä sen tueksi, että vika on aiheutunut ostajan puolella olevasta tai muusta myyjästä riippumattomasta syystä, tavaran oletetaan olevan virheellinen.

Odotellaan Vincentin ja Rtingsin testejä niin sitten nähdään, onko tuo merkittävä parannus vanhoihin faldeihin.
Eipähän tuossa noita dimming zoneja ole merkittävästi enempää kuin q90r (n.500 vs. n.800) niin en kyllä edes odota että tuo mitenkään ihmeisiin pystyisi.
 
Q90T vs. Q90A Game Mode päällä, alkaa vaikuttaa hyvältä. 55" QA:ssa on ~200 zonea vähemmän kuin 65" QA:ssa.

image-3-10-21-at-10-26-pm-jpg.3109684

screen-shot-2021-03-10-at-10-48-54-pm-png.3109685

Tarkoittaako tämä sitä että gamemodessa viimeinkin FALD käytössä? Eikö nuissa entisvuotisissa toimi niin että kun pistää game moden niin FALD toiminto pysätetään ja taustavalo on koko ajan päällä?
Q90T oli jo paljon parempi Game Modessa kuin Q90R, eli siinäkin oli FALD jollain tasolla päällä. Tässä on otettu vielä reilu harppaus eteenpäin. Negatiivisena puolena parit pikkudetailit ovat kadonneet (molemmissa identtiset asetukset), mutta kokonaisuuden kannalta se on imo pieni hinta maksettavaksi.
 
Tarkoittaako tämä sitä että gamemodessa viimeinkin FALD käytössä? Eikö nuissa entisvuotisissa toimi niin että kun pistää game moden niin FALD toiminto pysätetään ja taustavalo on koko ajan päällä?
Juu näin on. LG omassa gamemodessaan poistaa temporaalisen ditheröinnin käytöstä ja pilaa kuvan gradientit. Lieneekö mitään telkkaria jonka kuvanlaatu ei ole ihan roskaa gamemodessa (verrattuna saman telkkarin oikein kalibroituun elokuvatilaan)?
 
No ei pilaa. Kuvanlaatu on loistava game modessa LG B9:llä enkä näe gradienteissa eroa jos kalibroin isf-tilan ja game moden ja vaihtelen niiden välillä lennosta. Tuleekohan nyt vähän hyperboliaa? Perustuuko väitteesi omaan kokemukseen?
 
Perustuu. Laita vaikka 5-10% harmaa gradientti koko ruudun leveydeltä ja vaihtele noiden välillä. Voi kans olla että vasta X malleissa on tullu moinen vitsaus. Jotkut hennot värisävytkin posteroituu vähän herkemmin.

Ei se aivan ilmaiseksi tule kun viiveet tiputetaan 97ms -> 7ms.

edit: samasta syystä hyvin kuvankäsittelyyn soveltuvat näytöt ei ole koskaan matalilla viiveillä varustettu. Joko LUT:in tarkkuutta lasketaan tai sit temporaalinen ditheröinti joudutaan jättämään väliin, jotta prosessointi saadaan tehtyä tarpeaksi nopeasti.
 
B9 viive on 42.9ms 4k@60hz.
Tosiaan omat kokemukset CX:llä.

X sarjassa paneelin bittisyvyys on myös matalempi, joka saattaa olla osasyynä tässä. Ts. sen kanssa pitää tehdä enemmän metkuja jotta gradientit on nättejä vrt. 12 bittiseen paneeliin.
 
Perustuu. Laita vaikka 5-10% harmaa gradientti koko ruudun leveydeltä ja vaihtele noiden välillä. Voi kans olla että vasta X malleissa on tullu moinen vitsaus. Jotkut hennot värisävytkin posteroituu vähän herkemmin.

Ei se aivan ilmaiseksi tule kun viiveet tiputetaan 97ms -> 7ms.

Olen vertailua tehnyt leffakuvalla, pelikuvalla ja harmaagradientilla, ei ole kyllä kyseistä vitsausta ilmennyt. Bandingia toki hieman on, ainahan sitä on enemmän tai vähemmän, mutta se ei eroa ISF- ja pelitilan välillä. Kun kalibroi huolellisesti ekat 10 ireä niin bandingin määräkin on minimaalinen. Olin yllättynyt itsekin, ettei ISF- ja pelitilan välillä näy _mitään_ eroa, kun niihin syöttää identtiset säädöt, mutta näin se vain näyttäisi olevan. En tiedä, mihin se aika sitten tuhlataan, mutta voihan telkkari puskuroida ISF-tilassa ruutuja myös tarpeettomasti.

CX:stä en osaa sanoa mitään, meillä on B7, C8 ja B9.
 
Ja oot varma että se menee korkean viiveen tilaan niin pyydettäessä? Voihan se olla että tää on näiden 10bittisten paneelien juttuja.
 
Mainoksista puheen ollen onko kukaan tutkaillut pääsisikö töllöjen youtube-mainoksista eroon esimerkiksi jonkun ip-osoitteen routterista blokkaamalla? Noi mainokset ovat lisääntyneet vuodessa ihan pirusti Samsungin youtube-apin kautta katsottuna ja ovat kestoltaan jopa yli 5-minuuttisia. Aika tavallista, että jos laittaa jonkun DJ-setin tai livekonsertin soimaan television kautta ja menee keittiön puolelle laittamaan ruokaa, niin ekan kahden minuutin jälkeen kun on juuri saanut kädet taikinaan musiikki keskeytyy ja aletaan kertoa 5+ minuuttia omakotitalon lämmitysratkaisuista ja heti perään lähes saman verran Raised by Wolves -traileria. Sitten alkaakin ruoka jo olla valmista.
 
Ja oot varma että se menee korkean viiveen tilaan niin pyydettäessä? Voihan se olla että tää on näiden 10bittisten paneelien juttuja.

Juu. Input lagia tulee ihan roimasti lisää työpöydällä ISF-tilassa, kun käytössä on 60hz moodi. 120hz moodissa ero on pienempi. Tein juuri uusintavertailun varmuuden vuoksi 60hz tilassa, eli syötin game moden säädöt sellaisenaan ISF-moodiin ja sitten harmaakäyrän kanssa vaihtelin moodien välillä, ja ovat kyllä 100% identtiset mun silmään. Vähäinen bandingikin pysyy ihan samoilla kohdilla harmaagradientissa. Testasin siis SDR-tilassa ilman PC-moodia.

Mitä tarkoitat 10bittisten paneelien jutuilla? Eikö nämä ole kaikki 10-bittisiä?
 
Viimeksi muokattu:
Juu. Input lagia tulee ihan roimasti lisää työpöydällä ISF-tilassa, kun käytössä on 60hz moodi. 120hz moodissa ero on pienempi. Tein juuri uusintavertailun varmuuden vuoksi 60hz tilassa, eli syötin game moden säädöt sellaisenaan ISF-moodiin ja sitten harmaakäyrän kanssa vaihtelin moodien välillä, ja ovat kyllä 100% identtiset mun silmään. Vähäinen bandingikin pysyy ihan samoilla kohdilla harmaagradientissa. Testasin siis SDR-tilassa ilman PC-moodia.
olihan sulla inputit 10 tai 12 bittisillä väreillä tossa kokeilussasi?

Pitääpä tehdä uusintakatselmus ton CX:n kanssa etten vahingossa enempää puhu läpiä päähäni. On mahdollista että siellä on joku kalibrointi ollu eri arvolla tilojen välillä, vaikka olen kyllä aika varma havainnoistani.
 
Moikka. Halusin kirjoittaa kun olen monesti huomannut että moni pelännyt oled ostoa jos katsoo valoisassa huoneessa tv:tä. Itselläni lgB9 ja 3 isoa ikkunaa olohuoneessa sivulla TV:n nähden. Mielestäni näkyy oikein hyvin normaaliin TV katseluun. Kuva liitteenä. Kuvassa aurinko tulee vielä n klo 8 suunnasta eli viistosti suoraan ruudulle ja TV:n eteen keskipäivällä ja oli eilen PKS eli kirkas taivas ☀️. Varmasti on parempia, mutta siis ainakin luulen että valtaosalle riittää. Muuten TV ihan huippu mielestäni. Musta on mustaa. TV lyö näytönsäästön päälle tosi nopeasti jos kuva paikallaan, en ainakaan pelkää sitä palamista ollenkaan. Mutta tässä yksi mielipide jos joku näitä pohtii. ( Kuvatila eloisa päivällä, illalla asiantuntija pimeä huone tai vakio)
 
Liitteet

  • IMG_20210310_094227.jpg
    IMG_20210310_094227.jpg
    730,3 KB · Luettu: 280
  • IMG_20210310_094352.jpg
    IMG_20210310_094352.jpg
    850,1 KB · Luettu: 277
Alkaa remontti etenemään ja tarkoitus olisi siirtää 75" XF9005 toiseen tilaan.
Katsellut Toria sillä silmällä, että hankkisin jonkun edullisen min 55" tuohon paikalle seuraavaan käyttöön, mutta mielestäni oikein hinnoitellut (lue 100€) menee alta vartissa.
Lapset Youtube / Plex
Mielellään VA-paneelilla, koska en kestä katsoa IPS-paneelia yhtään.
Tärkeintä olisi helppokäyttöisyys (että rouva osaa avata plexin tai YouTuben..)
Onko tuo Samsung TU7-sarja miten huonoa? Onko näkynyt mitään sikatarjousta hintaluokassa 300-400€? NU8005 oli aikanaan mielestäni ihan ok, kunnes kaipasin isompaa.
 
Minkäkokoinen ja merkkinen?
Moikka. Halusin kirjoittaa kun olen monesti huomannut että moni pelännyt oled ostoa jos katsoo valoisassa huoneessa tv:tä. Itselläni lgB9 ja 3 isoa ikkunaa olohuoneessa sivulla TV:n nähden. Mielestäni näkyy oikein hyvin normaaliin TV katseluun. Kuva liitteenä. Kuvassa aurinko tulee vielä n klo 8 suunnasta eli viistosti suoraan ruudulle ja TV:n eteen keskipäivällä ja oli eilen PKS eli kirkas taivas ☀️. Varmasti on parempia, mutta siis ainakin luulen että valtaosalle riittää. Muuten TV ihan huippu mielestäni. Musta on mustaa. TV lyö näytönsäästön päälle tosi nopeasti jos kuva paikallaan, en ainakaan pelkää sitä palamista ollenkaan. Mutta tässä yksi mielipide jos joku näitä pohtii. ( Kuvatila eloisa päivällä, illalla asiantuntija pimeä huone tai vakio)
 
Ihan jees, plasmasta riippuen kuvanlaatu ehkä yleisesti tuossa hieman heikompi mutta kokoa lienee kivasti enemmän - ja alle tonnilla ei näkynyt pikahaulla mitään hurjasti parempaa 70"+ telkuissa.
Toisaalta alkaahan se kuvanlaatu noissa plasmoissakin heiketä ajan myötä. Ero parempaan oli aika selkeä, kun vaihdoin aikanaan Pansun 8 vuotta vanhan plasman ES7005:een, vaikkei se töllö tänä päivänä pärjäisi edes tuolle TU7172:lle.
 
Kumpi tv käyttis on toimivampi ja sovellusvalikoima parempi WebOs vai android?

Kumpaa jengi suosii? Tizen ei tuu nyt vaihtoehdoks koska harkitsen oled leiriä.
 
Kumpi tv käyttis on toimivampi ja sovellusvalikoima parempi WebOs vai android?

Kumpaa jengi suosii? Tizen ei tuu nyt vaihtoehdoks koska harkitsen oled leiriä.

Androidissa on luonnollisesti laajin sovellusvalikoima, mutta aika kattava se on WebOS:issakin. Käytettävyys lienee mielipidekysymys, itse tykkää WebOSista.
 
PS5nen tuli ja nyt tarve olisi hommata uusi telkkari n. 10v vanhan Sonyn tilalle. Toisinsanoen kaikki telkkarit ovat selviä parannuksia nykyiseen. Tätä ketjua tullut seurattua aika aktiivisesti joten hyvä peruskäsitys telkkareista on. 77" OLED on turhan kallis ja en välttämättä OLEDia halua mahdollisen kuvanpalamisen takia (olkoonkin kuinka pieni mahdollisuus).

Kriteerit:
- Koko n. 75" (myös 85" mahtuu, mutta esteettisesti 75" parempi)
- Käyttö n. 40% PS5, 40% Netflix/Areena/yms, 20% normi-HD-tv
- Hinta n. 2k€, mutta joustaa tarpeen tullen

Tämä oli pitkään mietinnissä kun oli Verkkokaupassa 1599€ tarjouksessa. Lähinnä häiritsee tuo HDMI 2.1sen puute. Sony on luvannut päivityksellä, mutta sitä on odoteltu käsittääkseni jo jonkin aikaan. Mikään pakottava tarve ei ole telkkaria hommata juuri nyt vaan voi odotella uusia malleja / hyviä tarjouksia.

Mielipiteitä / ajatuksia?

Minä hankin tuon tarjouksesta ja olen kyllä ollut tosi tyytyväinen. Kuva on erittäin hyvä. Musta on kovin mustaa verrattuna entiseen tykkiin. FALDin toiminnan huomaa jossain kohdissa, esim. mustalla pohjalla vaalea latausikoni pyörimässä aiheuttaa bloomingia, mutta muuten en ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota eikä kyllä haittaa pätkääkään tuokaan. En kyllä ole testannut juuri HDMI2.1 ominaisuuksia kun ei ole mitään laitetta vielä joka niitä käyttäisi.

Televisiokuvaa en ole katsonut, ei ole antennissa kiinni ollenkaan. Pleikkari ja Netflix/Prime/Youtube/yms. näyttää kyllä ihan hyvältä.

Android televisiossa on ihan kätevä, tajusin vasta äsken että tuollahan on tosiaan Play-kaupassa Plex ja Kodi -> jäi Raspberry Pi:n Kodi turhaksi ja sai yhden härpättimen taas pois hyllystä. Lisäksi toki Chromecast on sisäänrakennettuna jos sellaista tarvitsee, vaan harvemmin tarvii kun kaikki appsit on jo telkussa itsessään.
 
Alkaa remontti etenemään ja tarkoitus olisi siirtää 75" XF9005 toiseen tilaan.
Katsellut Toria sillä silmällä, että hankkisin jonkun edullisen min 55" tuohon paikalle seuraavaan käyttöön, mutta mielestäni oikein hinnoitellut (lue 100€) menee alta vartissa.
Lapset Youtube / Plex
Mielellään VA-paneelilla, koska en kestä katsoa IPS-paneelia yhtään.
Tärkeintä olisi helppokäyttöisyys (että rouva osaa avata plexin tai YouTuben..)
Onko tuo Samsung TU7-sarja miten huonoa? Onko näkynyt mitään sikatarjousta hintaluokassa 300-400€? NU8005 oli aikanaan mielestäni ihan ok, kunnes kaipasin isompaa.
Tullut tutkittua, mahtaakohan millainen olla tällainen Hisense? 359€
Displayspec näyttää että VA-paneeli. Vidaa U -käyttöjärjestelmä,ilmeisesti jossainpäin maailmaa Androidina.
Täyttäisi tuon muun perheen telkkaritarpeen hienosti. Ilmeisesti tässä revikkakin Hisense 55 inches Ultra HD 4K Smart LED TV(55A71F) Review: A great value for money TV
 
Suunnitelmissa uusia 10v vanha Samsung TV uudempaan tekniikkaan. Mitäs mallia suosittelisitte tällä hetkellä? Koko saisi olla varmaankin 55" ja OLEDista löytynee paras kuvanlaatu. LG tai Sony ainakin ketjua lukemalla nousee esiin. Katselu pääasiassa DNA kaapelista TV:tä, jonkin verran PS4 ja sitten tietenkin neflix, areena jne.
 
Viimeksi muokattu:
Tullut tutkittua, mahtaakohan millainen olla tällainen Hisense? 359€
Displayspec näyttää että VA-paneeli. Vidaa U -käyttöjärjestelmä,ilmeisesti jossainpäin maailmaa Androidina.
Täyttäisi tuon muun perheen telkkaritarpeen hienosti. Ilmeisesti tässä revikkakin Hisense 55 inches Ultra HD 4K Smart LED TV(55A71F) Review: A great value for money TV

Jos pitää noin halvalla päästä niin tässä yksi vaihtoehto, mutta Androidilla varustettuna:

Edit:
Sitä en tosin osaa sanoa onko tuo VA vai IPS jos tuo VA on vaatimuksena.
 
Viimeksi muokattu:
No nyt ois budjetti hinattu tonttuun. Onko paljon eroa jos on 100hz vai 50hz tv? Iloa esim ps5lla tuosta erosta? Vai hyötyykö se vasta siitä 120hz tvstä?
 
No nyt ois budjetti hinattu tonttuun. Onko paljon eroa jos on 100hz vai 50hz tv? Iloa esim ps5lla tuosta erosta? Vai hyötyykö se vasta siitä 120hz tvstä?
100Hz TV on 120Hz oikeasti ja 50Hz toki yhtälailla on oikeasti 60Hz. Tuo esitystapa tulee edelleen vanhoista NTSC/PAL eroista, joista tosin suotaisi päästä jo eroon ja ilmoittaa paneelin korkein tuettu virkistystaajuus.
120Hz paneelista on kyllä hyötyä sulavuuden muodossa, mutta halvemman pään laitteet ei välttämättä tue 120Hz sisääntuloa ollenkaan tai ainoastaan 1080p/1440p tiloissa (HDMI 2.0 rajoitus). HDMI 2.1 laitteet tukevat sitten myös 4K@120Hz.
 
Laita toki linkkiä tähän keissiin. Hyvin mielenkiintoista jos näin on toimittu ja kyseessä ei ole ollut selvä paneelivika.

Mulla meni esimerkiksi Oledin kuvanpalaminen kotivakuutukseen, joten kyllä niitä korvauksia kannattaa hakea jos semmonen tilanne tulee eteen. Sitä varten niitä vakutuuksia maksetaan, että niistä olisi hyötyä sillon kun sitä oikeesti tarvii.
 
No nyt ois budjetti hinattu tonttuun. Onko paljon eroa jos on 100hz vai 50hz tv? Iloa esim ps5lla tuosta erosta? Vai hyötyykö se vasta siitä 120hz tvstä?
Ei paljoa puuttuisi niin saisit 65" Samsung q80t:n esim. Samsung 65" Q80T 4K UHD QLED Smart TV QE65Q80TAT (2020) - Televisiot - Gigantti tai Samsung QE65Q80TAT 65" 4K Ultra HD LED-televisio – 4K Ultra HD – 65 - 70" – Televisiot – TV ja video – Verkkokauppa.com Tuo on peleihinkin hyvä ja 1 kpl hdmi 2.1 löytyy.
 
Samsung Q90T on julkaistu uusi Firmware1497.0 Varmaan myös muihin QxxT malleihin. Ainakin usb version on ladattavissa: 65" Q90T QLED Smart 4K TV (2020) | Samsung Tuki Suomi
Jenkkeihin tuli ennen tuota versiota firmware päivitys: 1462.1 jota ei julkaistu Euroopassa.
Siinä päivitettiin alla olevia ominaisuuksia. Voisi kuvitella että Euroopan versiossa päivitettiin ainakin samat.
1. Improved usability
2. Improved picture quality
3. Improved browser performance
4. Improved app performance
5. Improved stability
6. Improved usability of input devices
 
Sampan uusissa qled neo telkkareissa tustavaloalueiden määrä on sidottu telkkarin kokoon. 75 tuumaisessa 1000+ aluetta ja 8k mallissa ilmeisesti vielä enemmän. XW kalvo uupuu kaikista paitsi 95 ja suomeen kustomoidusta 92, 94 tms. mallista.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Selittää osaltaan myös noita tännekkin postattuja videoita, jotka on tähän mennessä ollu kaikki vissiin tolla 55 tuuman postimerkillä. (ja ilman kuvakulmia parantavaa kalvoa)
 
Viimeksi muokattu:
Nyt vähän hahmottonut että voisi olla se 65 q80 tai sitten tämä SAMSUNG 75" 4K QLED TV QE75Q70TATXXC - Power.fi eli täasäkin olisi se hdmi 2.1 ja toimis p5lla sillä 120hz?
Kyllä toimii 4K@120Hz ja VRR tuolla Q70T:lläkin.
Q70T on edge-led taustavalaistu, kun taas Q80T on FALD, joten katseluetäisyyden ollessa maksimissaan noin 3 metriä, niin itse varmaan kallistuisin Q80T suuntaan säästäen tuon 300€.
 
Samsung 2021 Neo QLED (Mini LED -näyttötekniikka)

- "Anti Reflective Panel"
- "Wide Viewing Angle" tai "Ultra Viewing Angle"
- Vain malleissa joissa on One Connect Box on neljä HDMI 2.1 -porttia, muissa on yksi HDMI 2.1 -portti.

- QN900A (8K) - 65", 75", 85" - One Connect Box
- QN800A (8K) - 65", 75", 85" - One Connect Box

Osta QN900A Neo QLED 8K Smart TV (2021) QE65QN900ATXXC | Samsung Suomi
Osta QN800A Neo QLED 8K Smart TV (2021) QE65QN800ATXXC | Samsung Suomi

- QN95A - 55", 65", 75", 85" (Ultra Viewing Angle) - One Connect Box - Videotesti tässä linkissä.
- QN91A/QN92A/QN93A - 50" (Wide Viewing Angle), 55", 65", 75" (Ultra Viewing Angle)
- QN90A USA - 55", 65", 75", 85" (Ultra Viewing Angle) - VA-paneelin testi tässä linkissä.

- QN90A EU - 50", 55", 65", 75" (Wide Viewing Angle), 85" (Ultra Viewing Angle)
- Huom! QN90A 55",65",75" malleissa on Pohjois-Amerikassa VA-paneeli, mutta Euroopassa IPS-paneeli.

Osta QN95A Neo QLED 4K Smart TV (2021) QE65QN95AATXXC | Samsung Suomi
Osta QN93A Neo QLED 4K Smart TV (2021) QE65QN93AATXXC | Samsung Suomi
Osta QN92A Neo QLED 4K Smart TV (2021) QE65QN92AATXXC | Samsung Suomi
Osta QN91A Neo QLED 4K Smart TV (2021) QE65QN91AATXXC | Samsung Suomi
Osta QN90A Neo QLED 4K Smart TV (2021) QE65QN90AATXXC | Samsung Suomi

- QN85A - IPS-paneeli 55", 65", 75" (Wide Viewing Angle), testi tässä linkissä. VA-paneeli 85" (Ultra Viewing Angle).

Osta QN85A Neo QLED 4K Smart TV (2021) QE65QN85AATXXC | Samsung Suomi

Samsung 2021 QLED

Yksi HDMI 2.1 -portti. Ei ole Anti Reflective Panel ja Ultra Viewing Angle ominaisuuksia, mutta on Wide Viewing Angle.

- Q80A - 50", 55", 65", 75", 85" - IPS-paneelin testi tässä linkissä.
- Huom! Q80A 55",65",75" malleissa on Pohjois-Amerikassa IPS-paneeli, mutta Euroopassa VA-paneeli.
- Q77A - 55", 65", 75"
- Q75A - 55", 65", 75"
- Q70A - 55", 65", 75", 85" - Testi tässä linkissä.

60 Hz paneeli. Ei ole HDMI 2.1 -porttia, eikä Anti Reflective Panel ja Ultra/Wide Viewing Angle ominaisuuksia.

- Q68A - 43", 50", 55", 65", 75"
- Q65A - 43", 50", 55", 65", 75"
- Q60A - 43", 50", 55", 65", 75", 85" - Testi tässä linkissä.

Osta Q80A QLED 4K Smart TV (2021) QE65Q80AATXXC | Samsung Suomi
Osta Q77A QLED 4K Smart TV (2021) QE65Q77AATXXC | Samsung Suomi
Osta Q75A QLED 4K Smart TV (2021) QE65Q75AATXXC | Samsung Suomi
Osta Q70A QLED 4K Smart TV (2021) QE65Q70AATXXC | Samsung Suomi
Osta Q68A QLED 4K Smart TV (2021) QE65Q68AAUXXC | Samsung Suomi
Osta Q65A QLED 4K Smart TV (2021) QE65Q65AAUXXC | Samsung Suomi
Osta Q60A QLED 4K Smart TV (2021) QE65Q60AAUXXC | Samsung Suomi

Sony 2021 televisiot tässä viestissä.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan näiden nykytelkkarien kanssa miten pahasti huulisynkkaongelmaa bt-luurikäytössä? Mun karvalakki-Panassa ei ole bt:tä, joten yhdistän luurit (Sonyn) kotiteatteriin. Mutta viive on ärsyttävä. Mutta poistuisko tuo, jos telkusta löytyy bt?
 
Monissa telkkareissa on asetuksissa joku ääniviive tmv. jolla tuon saa korjattua.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 818
Viestejä
5 053 077
Jäsenet
80 987
Uusin jäsen
Heepinpoika

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom