Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Minkälaisia kokemuksia teillä on webOS:n ja Twitch Appin käytöstä?

Hakusassa olisi itsellä 65" telkkari pääasiassa Youtube / Twitch streamien katsomiseen ja natiivi tuki Twitch TV:lle olisi tärkeää, ei jaksa säätää tikkujen kanssa.
Näillä näkymin ostoslistalla on Philipsin 65PUS943 jossa Android (1199€), mutta myös LG:n OLED65BX (1499€) mahtuisi budjettiin, jos vain Appi on webOS:n puolella käytettävä.

WebOS oma twitch appi on aika surkea, mutta tuossa on tuo epävirallinen backseat gamer appi, joka näyttää twitchiä moitteettomalla laadulla. Itse käytän tosiaan tuota backseattia mielummin.
 
Niille jotka ovat hankkimassa uutta televisiota ja aikovat käyttää laitetta myös TV-ohjelmien tallentamiseen USB-muistivälineelle, pieni, eikä ihan pienikään, varoituksen sana.
Nimittäin useissa ainakin LG:n edullisimmissa laitemalleissa USB-liitännöistä mikään ei välttämättä ole USB3-liitäntä joka pystyisi antamaan muistivälineelle enemmän tehoa kuin 5VDC/500mA eli 2.5 wattia.
Ongelma on tällöin se että useat USB3-liitäntäiset flashmuistitikut, ulkoiset HDD- ja SSD-levyt joko kirjoitus- (tai perinteisen HDD:n tapauksessa myös levyn pyörimisen käynnistysvaiheessa) tarvitsevat yli 2.5W tehon, esim. 3 - 4.5 W minkä USB3-liitäntä pystyykin antamaan mutta USB2-liitäntä ei.
Seurauksena on se että esim. USB3-tikulle jonka kirjoitusnopeus riittää mainiosti HD-streamin tallennukseen, tai SSD-levylle, ei pysty luotettavasti tallentamaan TV-ohjelmia koska eritoten kirjoittaessa muistin virrantarve ilmeisesti ylittää 2.5W, mikä on havaittavissa myös siten että pitkän kirjoitusvaiheen tapahtuessa ko. muistitikku lämpenee huomattavasti.
Laitteen tapahtumalokin mukaan esim. ajastetut tallenteet näyttävät tapahtuneen täysin asianmukaisesti mutta esim. tunnin mittaisesta tallenteesta on todellisuudessa tallentunut muistivälineelle esim. vain muutaman minutin mittainen pätkä alusta.
Joidenkin käyttäjien havaintojen mukaan voi esim. ilmetä että USB2-tikulle tsllennus onnistuu mutta USB3-tikulle ei!
Lisäksi flashmuistin maksimikoko on 32 Gt. Kymmenisen tuntia siis mahtuu TV-ohjelmia.

Esim. LG:n ohjeiden ja netissä olevien muiden tietojen mukaan muistivälineen yhteensopivuusongelmien ilmentyessä voi muistivälineen vaatiman tehon lisäksi vaikuttaa myös ulkoisen tallennuslaitteen mahdollinen ajuritarve, virransäästön toiminta, muistivälineen liitäntöjen piirisarja jne. Eli todella hankalaksi menee pahimmillaan. Eihän niin saisi olla.

LG:n tuen mukaan muistivälineen toiminta tallennettaessa TV-ohjelmia on taattu ainoastaan mikäli tallennusvälineenä käytetään ulkoista HDD-levyä jolla on oma erillinen virtalähde!
Ongelma on se että sellaisia ei käytännössä ole saatavissa ainakaan mihinkään järkevään hintaan tällä hetkellä ja niiden käyttö on järjettömän kömpelöä, eikä LG pyydettäessä anna mitään esim. listaa yhteensopivista tallennusvälineistä.

Aktiivisen USB-hubinkaan käyttö ole ratkaisu koska tallennus aktiivihubin kautta ei ole mahdollista. TV ilmoittaa sen pop up -herjalla.

Kun kokeilin huvikseni useita vuosia vanhaa ulkoista 3.5-tuumaista Buffalon USB2-kiintolevyä joka pyörii läppärin powerin kokoisella yli 25-wattisella teholähteellä (joka antaa 1.5A sekä 5 että 12 voltin jännitteellä) tallennus toimii kyllä varsin hyvin mutta virransäästö/autostop ei toimi kunnolla koska laitteen kotelossa olevasta auto/manual kytkimen asennosta riippumatta levy pyörii koko ajan aina kun TV on päällä vaikka ajansiirto (live playback) ei ole käytössä ja vaikka levy olisi jopa ejectoitu.
Ts. ei senkään käyttämisessä mitään järkeä ole tallennuksiin vaikka se periaatteessa toimiikin.
Jos levyn sammuttaa manuaalisesti kun automatiikka ei toimi, TV herjaa että pitäisi irrottaa turvallisesti käyttiksen kautta.

Eli melko järjetön tilanne.
 
Mulla on Samsung evo 850 ssd usb johdolla LG televisiossa kiinni, ei ole koskaan ollut mitään ongelmia tallennuksissa.
 
Kyllä mulla testatessa LG tallensi ihan mukismatta usb3-levylle. Kerkisin jo tuhoamaan testitallenteen, pitää testailla lisää. Eipä se mulle hirveästi merkkaa, kun tallennettavaa on äärimmäisen vähän. Jos sieltä joku leffa joskus tulee, niin boksille vedän joka tapauksessa. Joku satunnainen ajansiirto korkeintaan usb-levylle. Viiteen viikkoon ei ole vielä ollut tarvetta. Oikein jännittää jo, milloin tulee eka "oikea tallennus" levylle.
 
Onko se Sonyn 12kk playstation plus vielä voimassa jossain? En löydä enää mistään sitä kampanjasivua. Unohdin lunastaa sen koodin television oston yhteydessä. Ainakin jonkun sivun löysin, jossa luki kampanja ei voimassa (aika nopeasti pistivät kiinni kun joulukuun lopussa ostettu telkkari kuului vielä kampikseen).

Urfgh ei ollu ps5 tullut vielä niin en pitänyt kiirettä ja sellanen aina "huomenna sitten".

EDIT: Näköjään 15.1. mennyt kiinni...haistakaa huilu sony

Sain 14.1 Sonylta viestin, jonka liitteenä oli englanninkielinen pdf- tiedosto. Huonolla kielitaidollani päättelin, että kampanjaa hoitaneessa yrityksessä (Ms Branding?) olisi ollut tietovuoto. Sony oli tämän takia sulkenut kampanjan.

Itsen sain tuon ps- koodin ennen joulua.
 
Mikä ongelma on antaa levyn olla päällä kun tv on päällä?
Vanhan viisauden mukaan ei ole tyhmiä kysymyksiä vaan tyhmiä kysyjiä.
Vastaan kuitenkin koska sen kovalevyn jatkuva päälläolo aiheuttaa ainakin kolme ongelmaa:
1. Se levy kuluttaa pyöriessään tehoa lukeman joka on lähes tarkalleen 38% siihen liitetyn TV:n tehonkulutuksesta. Lukemaa ei niin muodoin voida pitää vähäisenä tahi merkityksettömänä.
2. Kyseinen HDD valitettavasti aiheuttaa varsin kuuluvan äänen pyöriessään.
3. Kyseisen 3.5-tuumaisen levyn kotelointi on passiivijäähdytteinen ja sen verran tiivis että levyn lämpötila nousee usean tunnin käytössä erittäin suureksi. Lukuisat tositarinat kertovat että jos levy sitten on käytössä hajonnut ylikuumenemisen takia varsin nopeasti ja asiakas on valittanut valmistajalle tahi myyjälle asiasta, vastauksena on aina se että kyseistä tuotetta ei ole tarkoitettu käyttöön jossa laitteen kovalevy on (tuulettamattomassa tai jopa umpikotelossa) päällä koko ajan.
 
Sain 14.1 Sonylta viestin, jonka liitteenä oli englanninkielinen pdf- tiedosto. Huonolla kielitaidollani päättelin, että kampanjaa hoitaneessa yrityksessä (Ms Branding?) olisi ollut tietovuoto. Sony oli tämän takia sulkenut kampanjan.

Itsen sain tuon ps- koodin ennen joulua.
Mulle tuli kans sähköposti. Ilmeisesti kuitit, mitä Sonylle on lähettänyt, ovat jotenkin vuotaneet. Tein hakemuksen joulukuun alussa, mikä oli vissiin liian myöhään, koska en koodia ikinä saanut.
 
Vanhan viisauden mukaan ei ole tyhmiä kysymyksiä vaan tyhmiä kysyjiä.
Vastaan kuitenkin koska sen kovalevyn jatkuva päälläolo aiheuttaa ainakin kolme ongelmaa:
1. Se levy kuluttaa pyöriessään tehoa lukeman joka on lähes tarkalleen 38% siihen liitetyn TV:n tehonkulutuksesta. Lukemaa ei niin muodoin voida pitää vähäisenä tahi merkityksettömänä.
2. Kyseinen HDD valitettavasti aiheuttaa varsin kuuluvan äänen pyöriessään.
3. Kyseisen 3.5-tuumaisen levyn kotelointi on passiivijäähdytteinen ja sen verran tiivis että levyn lämpötila nousee usean tunnin käytössä erittäin suureksi. Lukuisat tositarinat kertovat että jos levy sitten on käytössä hajonnut ylikuumenemisen takia varsin nopeasti ja asiakas on valittanut valmistajalle tahi myyjälle asiasta, vastauksena on aina se että kyseistä tuotetta ei ole tarkoitettu käyttöön jossa laitteen kovalevy on (tuulettamattomassa tai jopa umpikotelossa) päällä koko ajan.
Ulkoinen levy on siis huono? Tuo oma vie arviolta 6W idlenä. Wd:n tv käyttöön tarkoitettu malli.
 
Ulkoinen levy on siis huono? Tuo oma vie arviolta 6W idlenä. Wd:n tv käyttöön tarkoitettu malli.
Minä en lähtökohtaisesti arvioi tehon tai virran kulutusarvoja vaan mittaan ne.
USB-liitäntä joka ei ole se sinisellä muovikielekkeellä "merkattu" USB3, antaa standardin mukaisesti lähtökohtaisesti 5 voltin jännitteellä 0.5 A eli 500 mA mikä tekee siis 2.5 W.
Monet ulkoiset kiintolevyt, myös SSD-levyt ylittävät sen 2.5 watin tehon selvästi kirjoitustilanteessa.
Silloin se vain 500mA antavan liitännän teho ei riitä ruokkimaan muistivälinettä kunnolla.
Netissä on saatavilla varsin paljon mittaustuloksia muistivälineiden virrankulutuksesta ja esim. se yleinen käsitys että SSD-levy aina kuluttaisi vähemmän tehoa kuin HDD on todettu vääräksi. Toki teknologia elää koko ajan.
Valitettavasti ulkoista USB-levyä hankkiessa on hankala selvittää mikä lätty sen kotelon sisällä on ja paljonko se haukkaa virtasta ellei sitten hanki tarkalleen haluamaansa levyä jos sopivia on, ja koteloa liitäntöineen erikseen.
 
Kävin vähän liikkeessä ihmettelemässä Q80T:tä, kun on hieman vielä nälkä alkanut kasvamaan syödessä, josko sittenkin päivittäisi Q70T:n vielä tuohon. Jotenkin ei tehnyt kuitenkaan kummoista vaikutusta tuo telkkari enää, verrattuna nykyiseeni. Katsoin DSE-testivideon ja oli oikeastaan paljon pahempi DSE tuossa kuin omassa Q70T:ssä.

Ehkä ei kannata enää omaa käyttöä ajatellen panostaa monta sataa euroa lisää, vaan 900 € 65" Q70T:stä alkaa olla itselle hintalaatu-suhde aika sweet spotissa.
 
Sama juttu, ei tuota usb-tallennusta tarvii kuin harvoin. Ei tarvitse herätä yöllä enää sen takia jotta voi katsoa upea lihava elämäni, apua tyttäreni on raskaana yms.

Joskus tulee joku leffa, lätkää yöllä niin tuo tallennus on hyvä olla olemassa
 
256 gb usb tikku on hyvä tallennukseen. Tai ssd levy jossa usb adapteri.
 
Mulle tuli kans sähköposti. Ilmeisesti kuitit, mitä Sonylle on lähettänyt, ovat jotenkin vuotaneet. Tein hakemuksen joulukuun alussa, mikä oli vissiin liian myöhään, koska en koodia ikinä saanut.
Mitään lisätietoa tästä? Ostin itse Sonyn tv:n 31.12 ja laitoin kuvat kuitista 14.1. Kuitit piti lähettää viimeistään 15.1 ja sainkin automaattisesti viestin, jonka mukaan tietoja käsitellään ja koodi saapuu pian sähköpostiin. Mitään viestiä tuosta tietovuodosta en ole saanut.

Taitaa tämä XH95 vaihtua kuitenkin CX:ään, jos ei tuota koodiakaan ala kuulua. Muutenkin Viaplayn sovelluksesta katoaa vähän väliä äänet ja Netflix lakkaa toimimasta ja ongelma korjaantuu vain nollaamalla TV. En tiedä voiko noista Sonya syyttää, mutta kaverilla ei tällaisia ongelmia ole ollut LG:n telkkarilla. Onko muuten kellään ongelmana tuo oranssi valo XH95:n alareunassa, joka syttyy välillä itsestään, eikä lähde pois? Hetkellisesti sen pystyy sammuttamaan, kun vaihtaa kellonaikaa, mutta valo palaa aina kohta takaisin.
 
Minulla on ollut 55in XH95 5.12 lähtien. Netflix on toiminut ongelmitta. Viaplayta en ole käyttänyt. Ylen Areena hävittää joskus äänet, yleensä käynnistys painamalla pitkään kaken käynnistysnäppäintä auttaa tai sitten Yle Areenan tietojen poisto, jolloin joutuu uudelleen kirjautumaan Areenaan. Keltainen valo palaa joskus, mutta yleensä se jää soundbarin taakse piiloon. Koodin tulo kesti pari viikkoa.
 
Minä en lähtökohtaisesti arvioi tehon tai virran kulutusarvoja vaan mittaan ne.
USB-liitäntä joka ei ole se sinisellä muovikielekkeellä "merkattu" USB3, antaa standardin mukaisesti lähtökohtaisesti 5 voltin jännitteellä 0.5 A eli 500 mA mikä tekee siis 2.5 W.
Monet ulkoiset kiintolevyt, myös SSD-levyt ylittävät sen 2.5 watin tehon selvästi kirjoitustilanteessa.
Silloin se vain 500mA antavan liitännän teho ei riitä ruokkimaan muistivälinettä kunnolla.
Netissä on saatavilla varsin paljon mittaustuloksia muistivälineiden virrankulutuksesta ja esim. se yleinen käsitys että SSD-levy aina kuluttaisi vähemmän tehoa kuin HDD on todettu vääräksi. Toki teknologia elää koko ajan.
Valitettavasti ulkoista USB-levyä hankkiessa on hankala selvittää mikä lätty sen kotelon sisällä on ja paljonko se haukkaa virtasta ellei sitten hanki tarkalleen haluamaansa levyä jos sopivia on, ja koteloa liitäntöineen erikseen.
18w poweri, levy vie max 14.5w, idlenä 2.5w, aboit 6w siis idle. Tv vie ~150w. Aivan hyvin voisi pitää levyn aina päällä noilla kulutuksilla.
Jos levy ei pyöri valmiiksi, timeshift ei käynnistyisi heti.
 
Viimeksi muokattu:
Löytyykö android telkkariin muuta tv ohjelmaopasta kuin se vakio täys paska mikä siinä on? Vai pystyykö sitä jostain Philips tv:n asetuksista muuttamaan?

20210123_185124.jpg
On se epg onneton, hidas ja äänet mykistetään. Lataaminen kestää kauan. Tänään aamulla katselin satelliittikanavia niin kello oli tunnin edellä, vaihdoin kaapelipuolelle ja takaisin satelliittiin niin kello oli kunnossa.

Katselin ennen enigma2-boksilla jossa oli kaapeli-satelliittiviritin mutta se hajosi kesällä. Ostin uuden pelkän kaapeliboksin, mutta kypsyin tuohon anteroon ja huomenna pitäisi postin tuoda enigmaboksi satelliitti- ja kaapelivirittimillä. Sitten on taas kanavanvaihdot nopeita, kellon saa näkyviin yhdellä napin painalluksella, epg tulee näkyviin heti ja on ajantasalla, back-näppäimellä pystyy vaihtamaan kaapeli ja satelliittikanavien välillä. EPG:tä löytyy aikajana, yksittäinen kanava ja sanomalehtityyppinen palsta malli, kanavalistassakin saa joillakin skineillä hiukan epg:tä näkyviin. Kun epg:tä katselee niin äänet kuuluu ja siihen pikkukuva livenä. Anteron satelliittipuolen on tehnyt joku, joka ei ole koskaan käyttänyt satelliittikanavia.
 
Liitteet

  • kanavalista.jpg
    kanavalista.jpg
    478,3 KB · Luettu: 99
  • epg2.jpg
    epg2.jpg
    428,1 KB · Luettu: 100
  • epg.jpg
    epg.jpg
    434,5 KB · Luettu: 90
On se epg onneton, hidas ja äänet mykistetään. Lataaminen kestää kauan. Tänään aamulla katselin satelliittikanavia niin kello oli tunnin edellä, vaihdoin kaapelipuolelle ja takaisin satelliittiin niin kello oli kunnossa.

Katselin ennen enigma2-boksilla jossa oli kaapeli-satelliittiviritin mutta se hajosi kesällä. Ostin uuden pelkän kaapeliboksin, mutta kypsyin tuohon anteroon ja huomenna pitäisi postin tuoda enigmaboksi satelliitti- ja kaapelivirittimillä. Sitten on taas kanavanvaihdot nopeita, kellon saa näkyviin yhdellä napin painalluksella, epg tulee näkyviin heti ja on ajantasalla, back-näppäimellä pystyy vaihtamaan kaapeli ja satelliittikanavien välillä. EPG:tä löytyy aikajana, yksittäinen kanava ja sanomalehtityyppinen palsta malli, kanavalistassakin saa joillakin skineillä hiukan epg:tä näkyviin. Kun epg:tä katselee niin äänet kuuluu ja siihen pikkukuva livenä. Anteron satelliittipuolen on tehnyt joku, joka ei ole koskaan käyttänyt satelliittikanavia.
Tuon ohjelmaoppaan hitaus ei johdu androidista vaan philipsistä. Sonyssa toimii rivakasti.
 
Tuon ohjelmaoppaan hitaus ei johdu androidista vaan philipsistä. Sonyssa toimii rivakasti.

Mulla on 2020 vuoden philips ja ei mitää valittamista epg:n nopeudessa. Sinänsä en ole gridimallisen epg:n fani ollenkaan mutta harvassa on muunlaiset telkuissa. Sitä vastoin noi 'Did you know' -ohjerivit ärsyttää huolella, mutta ilmeisesti seuraava päivitys saattais poistaa ne onneksi.

Edellinen telkku oli vanhempi android Sony ja voin kertoa että sen epg oli hidas. Sen epg:stä jäin kaipaamaan mahdollisuutta tehdä toistuvia tallennuksia. Hieman on minimispeksillä menty Philipsillä, mutta eipä ole 2020-mallissa kuin yksi viritin. Eli selkeesti tallennusominaisuuksiin ei enää panosteta.
 
No mulla oli vuoden 2018 philips ja ohjelmaopas oli todella hidas ja kankea kun vertaa 2019 vuoden sonyyn.
 
Tippuuko tuoreimmossa Philipseissä ja Sonyissä äänet ja/tai kuva pois käyttäessä ohjelmaopasta?
 
Taitaa tällä hetkellä olla aika huono hetki hankkia televisiota kun "juuri" menneet black friday ja joulu sekä sen jälkeiset alet? Ei taida kummemmin olla mitään tiedossa olevia alennusaikoja nyt tulossa televisioissa?

Sukulaiselle pitäisi televisiota katsella ja aika huonolta vaikuttaa. Ainakin budjettiin nähden. Puhui 500 eurosta mutta sanoin kyllä että ei taida kummoista saada, varsinkin kun/jos käyttö tulee uusienkin konsolien kanssa sitten kun hän ne/sen jossain vaiheessa saa ostettua.

Kuinka tärkeä se hdmi 2.1 nyt lopulta on kun jos sitä yrittää saada mukaan niin rajaa aika paljon vaihtoehtoja? Joku Q60T oli alessa vasta mutta siinä taisi olla 60 hz paneeli, josta ei hyötyä jos haluaa 120fps hyödyntää. Toisaalta kuinka paljon voi olettaa uusilla konsoleilla olevan edes yli 60 hz pelejä?

Itse ostin vastikään alesta Q80T:n samanlaiseen käyttötarkoituksiin ja se on ollut ihan jees. Tuntuisi vain vähän pöljältä ostaa nyt melkein samaan hintaa Q60T vaikka eihän tuo tietenkään itselleni tulekaan.

Onko 500 budjettiin nyt mitään selkeää vaihtoehtoa jos pääkäyttö on konsolipelaaminen ja jatkossa myös siis uudemmilla konsoleilla? Budjetin venymisestä en osaa sanoa yhtään mutta ehkä siihen satasen, jopa pari, saisi lisää kun perustelee. Löytyisikö tällöin mitään ihmeellistä vai onko tässä nyt vain parempi katsella mitä tulee alennukseen jos tulee?
 
Kuinka tärkeä se hdmi 2.1 nyt lopulta on kun jos sitä yrittää saada mukaan niin rajaa aika paljon vaihtoehtoja? Joku Q60T oli alessa vasta mutta siinä taisi olla 60 hz paneeli, josta ei hyötyä jos haluaa 120fps hyödyntää. Toisaalta kuinka paljon voi olettaa uusilla konsoleilla olevan edes yli 60 hz pelejä?

Esimerkiksi Q70T:stä löytyy tosiaan se 120Hz paneeli sekä Variable Refresh Rate (Freesync/G-sync) josta on varmasti hyötyä uusilla konsoleilla. Muuta eroa Q60 ja Q70 välillä ei sitten olekkaan. Molemmat on EdgeLed malleja. Tuo omistamasi Q80T on huomattavasti parempi ollessaan FALD.
 
Jaetaan nyt tännekin raadin arvioitavaksi. Eli Panasonicin (HX820) paneeli ei nyt ehkä täytä kuitenkaan laatukriteerejä vai mitä mieltä olette?
 
Liitteet

  • telkku.PNG
    telkku.PNG
    248,2 KB · Luettu: 497
Aika hämy kuva, mitä tuosta pitäisi katsoa?
Tuota yläreunaa kun seuraat, niin huomaat ettei se ole suora. Myös paneelissa on erikoinen "taitos" tuolla kohtaa.

Mulla ei toki ole näitä tämän vuosikymmenen telkkareita ollut aiemmin, joten joku voi kuitata tämän "normaaliksikin" jos siltä tuntuu. Itsestä näyttää erikoiselle, enkä välttis oo ihan tyytyväinen.
 
Onhan tuo voinut saada kuljetuksessa osumaa.
Mikään ei viittaa sellaiseen. No, reklamoin tästä myyjäliikeen suuntaan. Itse veikkaan, että paneeliin on tullut valmistuvaiheessa tuollainen erikoinen taitos ja sitä ei sitten ole muussa valmistusvaiheessa huomattu tai muuten huomioitu.
 
Mun Philipsissä ei suostu näyttämään pikkukuvaa epg:ssä eikä äänikään kuulu. En tiedä onko tuossa jotain mallikohtaisia eroja.

Minimivaatimus on kyllä ääni.
Eikös sulla ole Philips 65OLED865?

Aika erikoista, että vuonna 2020 yli tonnin tv:ssä tämmöinen perusasia toimii näin huonosti. Ehkä Philipsillä painopiste käyttöliittymän sijasta diskovalojen ohjauksessa? Ehkä suuri osa ei käytä epg:tä ja olen vähenmistönä?
 
Sanokaas onko Sonyjen KD-55XG9505 vs. KD-55XH9505 mitään merkittävää eroa muuta kuin että toinen uudempi? Molemmat VA (jotain pientä eroa panelissa?) Päättyykö vanhemman XG:n osalta tuki aikaisemmin (vaikka rauta näyttäis olevan samaa)? Pelikäytön eroilla ei ole meillä mitään merkitystä mutta live-tv käyttö pitäis olla sujuvaa.
 
Katselukulmia laajentava kalvo mahtaa olla suurin ero. Päivityksiä nuo tulevat saamaan yhtä pitkään koska loppuvuodesta yhtenäistivät saman päivityspaketin koskemaan molempia versioita. Itsellä xg ja kaverilla xh enkä noissa kyllä kuvan osalta juuri eroa ole huomannut.

Ainiin ja xh kaukosäädin on taustavalaistu. Sen saa erikseen ostettua myös xg-malliin alle viidelläkympillä jos kokee tarpeelliseksi.
 
Sanokaas onko Sonyjen KD-55XG9505 vs. KD-55XH9505 mitään merkittävää eroa muuta kuin että toinen uudempi? Molemmat VA (jotain pientä eroa panelissa?) Päättyykö vanhemman XG:n osalta tuki aikaisemmin (vaikka rauta näyttäis olevan samaa)? Pelikäytön eroilla ei ole meillä mitään merkitystä mutta live-tv käyttö pitäis olla sujuvaa.
Kyllähän tuossa xh 9505 on katselulmia parantava Kalvo ainakin, vanhemmassa sitä ei ole. On itseasiassa normaalia VA paneelia kapeaampi katselukulma värien ja kontrastin osalta. Eiköhän tuossa xh 95XX.Ole myös uudempi prossu ja tuki pitemmälle..
 
XH95
- katselukulmia parantava kalvo 55in ja isommissa, XG:ssä muistaakseni vasta 75in ja yli
- parempi heijastuksenesto
- parempi äänentoisto
- valaistu kake
- vain 2 USB- liitäntää (ainakin 55in), XG:ssä 3 USBia
- ehkä vähemmän Bloomingia???

Prossut tosiaan samat.
 
Tuon bloomingin osalta luulen tietäväni mistä se ero tulee. Hdtvtest testasi juuri tuosta xh90-mallista mitä eroa on local dimmingin medium ja high asetuksilla. Xh90 ja xh95 on high-asetuksella ns. agressiivisempi algoritmi kuin xg-malleissa. Saan xg-mallissa hyvin samanlaisen tuloksen bloomingin suhteen kun nostan yksinkertaisesti gammaa ja pienennän kirkkautta. Kuvan yleisilme kirkastuu ja näkyvä blooming vähenee. Toki kuva ei ole enää niin tarkka värien ja kontrastin osalta mutta ei se testin mukaan ole xh90-mallissakaan high asetuksella enkä sen usko olevan xh95-mallissakaan.
 
Tuohon xh 95 malliin on varmasti ollut pakkokin tehdä muutoksia ja aggressiivisempi logar timmer ja agressiivisempi algoritmi koska siinä on luonnostaan huonompi kontrastisuhde /mustan taso kuin vanhemmissa gx malleissa. koska tuo kuvakulmaa parantava Kalvo siinä aiheuttaa sen niin tuolla sitten sitä yritetään Paikata.
 
LG:n VA 82UN8500 ois nyt verkkiksessä ja powerilla 1299€. Alkais olemaan hinta suht kohdallaan. Tosin kävin tuota katsomassa powerissa ja reunukset oli kyllä järkyttävän paksut ja rumat.
Laitteella oli lisäksi vielä paksuutta 9cm niin pahimmat ostohimot kyllä hiipui nopeasti, vaikka muutenhan tossa ois tuohon hintaan ihan asialliset speksit.
 
Mä hain gigantista mennä viikolla LG 65 NANO806, kun oli alessa. Ihan jees. Ei mikään erikoinen mutta sopii meidän käyttöön, eli lähinnä TV/Viaplay/Youtube/Nintendo Switch.
 
Pitäisi itselle katsella 43'' televisiota perus katseluun, striimauspalveluiden kuluttamiseen sekä pleikkarilla pelaamiseen. Lähinnä itseä mietityttää merkkien erot. Onko 300-400€ hintaluokassa mikä merkki paras? Kokemusta vain Samsungin älytelevisioista. Millä valmistajalla on paras käyttöliittymä ja kuvanalaatu karvalakkimallistossa?

Tässä muutama malli Gigantin valikoimasta mitä katsonut:
 
XF9005 alkoi (mielestäni) nyt Android päivityksen jälkeen lyömään Bluetooth-äänen aina nollaan, kun yhdistää kuulokkeet (Mpow H21).
Vai voisiko olla kuulokeriippuvaista, en ole vähään aikaan käyttänyt, joten täytyy koittaa toisilla. Ilmoita jos huomaat saman (mielestäni) bugin.
 
Samsung, tosin parempiakin malleja saa tuolla budjetilla tai jos nyt hieman haluaa venyä.

Sitten toki jokerina tämä TCL.

Viimeksi muokattu:
Samsung, tosin parempiakin malleja saa tuolla budjetilla tai jos nyt hieman haluaa venyä.

Sitten toki jokerina tämä TCL.

Samanlainen homma täällä edessä. Pitäisi porukoille ettiä 43". Onpa huono saatavuus Powerilla useimmilla telkkareilla. Ehkä se joku Samsung valikoituu. Jos joku hyvä tarjous tulee eteen niin saa ehdottaa. Kiitos.
 
Minimivaatimus on kyllä ääni.
Eikös sulla ole Philips 65OLED865?

Aika erikoista, että vuonna 2020 yli tonnin tv:ssä tämmöinen perusasia toimii näin huonosti. Ehkä Philipsillä painopiste käyttöliittymän sijasta diskovalojen ohjauksessa? Ehkä suuri osa ei käytä epg:tä ja olen vähenmistönä?
Samaa olen ihmetellyt itsekin.
Kuitenkin halpistelkkareissakin pystyy esim. sujuvasti tallentamaan yhtä HD TV-kanavaa ja samanaikaisesti esim. pyörittämään Ylen areenaa appina joten muistin määrä tai prossuteho ei luulisi olevan ongelma.
Ehkä sitä EPG:tä pyörittää jokin alimitoitettu halpa lutikka ja suorituskyky on sen mukainen, en tiedä.
Joissain töllöissä lisäksi jos TV on pitkään kanavalla jolla ei ole tekstiteeveetä, EPG-tiedotkaan eivät lataudu.
 
Samanlainen homma täällä edessä. Pitäisi porukoille ettiä 43". Onpa huono saatavuus Powerilla useimmilla telkkareilla. Ehkä se joku Samsung valikoituu. Jos joku hyvä tarjous tulee eteen niin saa ehdottaa. Kiitos.
Itse ostin seuraavan ProCasterin (55" koossa), yllätti positiivisesti.

Toki vaikea sanoa onko tuossa pienemmässä mallissa sitten jotain muuta eroa tuohon 55 tuumaiseen verrattuna. Tältä alueelta löytyvästä ProCaster ketjusta voi tuon mallin osalta lukea tarkemmin kokemuksia.
 
Minimivaatimus on kyllä ääni.
Eikös sulla ole Philips 65OLED865?

Aika erikoista, että vuonna 2020 yli tonnin tv:ssä tämmöinen perusasia toimii näin huonosti. Ehkä Philipsillä painopiste käyttöliittymän sijasta diskovalojen ohjauksessa? Ehkä suuri osa ei käytä epg:tä ja olen vähenmistönä?

Joo hieman erikoista. Jos epg:stä alkaa tallentaa toista kanavaa mitä katsoo niin sittenhän se kaappaa virittimen. Mutta tuskin tuokaan on se syy ettei kuvaa voi missään tilanteessa näyttää. Pip-kuvan saa kyllä näkymään androidtv-valikoissa.
 
Aina välillä on puhetta ambilightista niin tällainen ratkaisu tuli vastaan.
Tuossa siis kamera joka kuvaa tv-ruutua ja säätää valaistuksen sen mukaan. Näyttäisi reagoivan jopa aika nopeasti. Harmi etteivät verraneet Philipsin ambilightiin. Toki kamera, vaikkakin pieni, on ylimääräinen harmi.
 
Aika erikoisesti otsikoitu "Govee Immersion TV backlight review - The best way to recreate the movie theater experience". En ole kyllä tuollaisia vilkkuvaloja yhdessäkään teatterissa vielä nähnyt.
 
XF9005 alkoi (mielestäni) nyt Android päivityksen jälkeen lyömään Bluetooth-äänen aina nollaan, kun yhdistää kuulokkeet (Mpow H21).
Vai voisiko olla kuulokeriippuvaista, en ole vähään aikaan käyttänyt, joten täytyy koittaa toisilla. Ilmoita jos huomaat saman (mielestäni) bugin.
Lienee kuulokkeiden ominaisuus, koska itsellä moista ei tapahtunut.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 841
Viestejä
5 053 750
Jäsenet
80 988
Uusin jäsen
Ygyttäjä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom