Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Miksi menussa pitäisi olla jotain jota ei käytä(ei ennenkään tv:n asetusmenuissa ollut muuta kuin tarvittava). Ja pointti nyt oli että muuttivatko appsissa tms jotain kun aiemmin tuo pysyi poissa, nyt se palaa pyytämättä.

Niin, ennen oli ennen. Ei ennenvanhaan kaukosäätimissäkään ollut Netflix-nappia. Nyt on, mutta ei sitä ole pakko käyttää jos ei halua. Silti se siinä on. ;)

Oletettavasti tuo rivi kaivaa tietonsa Google Playstä, joten joko tuo pomppaa Play-kaupan päivittymisen yhteydessä takaisin tai sitten Google puskee sen väkipakolla valikkoon. Omaa käyttöä ei ole haitannut, itse kun tykkään pitää Netflix-, Areena-, C More- ja YouTube-kanavat aktiivisina alkuvalikossa niin en edes näe koko riviä koskaan.

Arvailua toki, mutta yksi kikka voisi olla laittaa automaattiset sovellusten päivitykset pois päältä Google Playstä. Itse en näe tässä mitään järkeä, mutta tuon avulla rivi voisi jäädä tulematta takaisin piilottamiseen jälkeen.
 
Mitä kautta koitat toistaa? Voi johtua telkun tukemista koodekeista. Onko ongelmaa esim HDMI:n kautta toistettaessa (PC/läppäri)?

Tähän asti olen tottunut liipaisemaan videot ja kuvat suoraan wifin yli telkkariin. Jossain välissä toteutus piti tehdä LG Smart TV android äpillä, kun ei enää suoraan kännykän galleriasta voinut virtauttaa videoita eteenpäin.
Telkkari johdossa kiinni ja kännykät wifissä.
 
En ole itsekään huomannut mitään Googlen mainosta/riviä samassa Sonyssa. Poistelin alussa siitä kaiken muun paitsi sen appirivin koska en tarvitse mitään muita palveluita, kuten esim. live-tv:tä. Kaikki käyttö rajoittuu välillle suoratoisto (70%), PS4 pelaaminen (20%) ja UHD 4K-pyörittimen käyttö (10%).
 
Netflix-kanavaa ei kyllä kannata poistaa. Näppärää kun heti pääsee katsomaan siitä, mihin jäi suoraan etusivulta. Samasta onnistuu jopa profiilin vaihtaminen.
 
Olenko ainoa, jonka mielestä suuri osa Netflix HDR-materiaalista on turhan himmeäksi masteroitu? Esim. Love, Death, Robots ensimmäinen jakso on about oikealla gammalla ja valkotasapainolla luolamiesten touhua. Youtubesta katsomani HDR-materiaali on ollut ongelmatonta.

TV:nä minulla siis nu8000 ja asetukset movie modella backlight ja local dimming maksimi-asennossa. Natural -asetuksella sain katsottavan HDR-kuvan, mutta silloinkin ainoastaan normaalia kylmemmällä valkotasapainolla ja contrast enhancer low tai med -asetuksella. SDR -kuva sen sijaan on erinomaista ja paneelin kontrasti antaisi huudattaa vaikka taustavalotapissa ilman mustan nousua näin päivisin sillä valolla mitä suljettujen sälekaihtimien raoista huoneeseen pääsee.
 
Sulla ei ole HDR päällä jos on movie tila päällä. Mielestäni sitä ei pysty säätämään HDR tilan ollessa päällä. Siinä asetusvalikkossa missä kirkkaus säädetään on HDR tila mikä pitää näpätä päälle.
 
Sulla ei ole HDR päällä jos on movie tila päällä. Mielestäni sitä ei pysty säätämään HDR tilan ollessa päällä. Siinä asetusvalikkossa missä kirkkaus säädetään on HDR tila mikä pitää näpätä päälle.

HDR menee automaattisesti päälle kun netflix, youtube yms. syöttää sellaista videota. Tällöin kuvatila-valikossa on pieni "HDR" -merkki siinä movie, natural yms. ikonin päällä ja asetukset joita tässä tilassa voi muuttaa ovat erit kuin SDR-materiaalilla (TV:ssä on siis tosiasiassa 8 kuva moodia, dynamic, standard, natural ja movie, sekä kaikki nämä neljä myös HDR:lle omine asetuksineen, joihin pääsee käsiksi ainoastaan HDR-materiaalia toistaessa).

Luulen että tarkoitat HDR+ moodia jonka voi valita expert settings -alta, mutta tämä on HDR:ää emuloiva kuvatila jota käytetään siis SDR matskulla, mikäli niin haluaa. Mielestäni se tekee kuvasta hyvin luonnottoman näköisen.

Näin siis ymmärtääkseni on asian tila, mutta tosiaan vasta perjantaista lähtien on ollut HDR:ää toistava masiina täällä.
 
Voisiko kyse olla siitä, että olet tottunut SDR:llä pitämään korkeaa kirkkautta, siis paljon korkeampaa kuin max. 100cd/m2 jolla tyypillisesti leffat ja sarjat masteroidaan? Kun sitten vaihdetaan HDR:lle, niin saat ( ainakin telkkarin toistaessa oikein ) tekijöiden näkemyksen oikeasta kirkkaudesta. HDR:lläkin tyypillisesti kontentti on hyvin paljon tuolla <100cd/m2 alueella. Eli toisin sanoen olisit tottunut "venyttämään" SDR-sisällön paljon kirkkaammaksi, mutta HDR:llä kirkkaus toistuu kuten on tarkoitettu, eli verrattain paljon tummempi kuva keskimäärin vaikka sieltä ns. highlightit tuleekin hyvin kirkkaina.
 
Ainakin mun 8 sarjan 2015 sampassani hdr oli täysin olematon ellei dynaaminen kontrasti ollut maksimissa, jos ei ole niin sitä kannattaa kokeilla, sillä muuttuu ihan täysin kuva.
 
Taida olla täysin oikeassa ja ongelman ytimessä. Tykkään kyllä hieman kirkkaammasta kuvasta kuin 100cd/m^2 kalibrointi pimeähkössäkin huoneessa, mutta 100cd max säädetty näyttö on auttamatta liian himmeä päivänvalossa. SDR-materiaalilla valoisuutta voi säätää olosuhteiden mukaan, mutta HDR-materiaalilla ei ole ns. "headroomia" nostaa kirkkautta sillä kuva on masteroitu pimeään katseluolosuhteeseen taustavalo tapissa.
 
Ainakin mun 8 sarjan 2015 sampassani hdr oli täysin olematon ellei dynaaminen kontrasti ollut maksimissa, jos ei ole niin sitä kannattaa kokeilla, sillä muuttuu ihan täysin kuva.

Luulen että mainitsemani "contrast enchancer" on miksi samsung kutsuu säätöä nykyään. Tällä sain HDR:n katsottavalle tasolle päiväsaikaan, iltaisin pimeässä huoneessa HDR on tässä mallissa kohtuu upeaa ilmankin.
 
Mikäli se on sama säätö, niin se on ideana pitää maksimilla kun katsoo hdr sisältöä.
 
Kuinka pitkään näissä uusissa Android TV'ssä kestää heräämisestä että EPG on toiminnassa tai voi vaihdella kanavia?
 
Kuinka pitkään näissä uusissa Android TV'ssä kestää heräämisestä että EPG on toiminnassa tai voi vaihdella kanavia?

Tässä aikoja cold startin muodossa omasta XF9005:sta
Eli TV pois päältä, käynnistys:

Ohjelma näkyy 3,5sek.
Home 8sek
Netflix 4,7sek
Google play 5sek

Hot startin osalta tässä aikoja:
Home 1,4sek
Netflix 1,9sek
Google play 3sek

Ja joku sanoo androidia hitaaksi.

Siinä omat kokemukset.
Eli 3,5sek menee kun kanava näkyy.
 
Siinä omat kokemukset.
Eli 3,5sek menee kun kanava näkyy.
Sony XE9005:
Standbystä (ei siis cold startista) menee 28s siihen että ohjelman sekä ääni kuuluu että kuva näkyy.

Johtuu siitä että tässä Oreo-versiossa pitää ensin laittaa TV päälle, sitten sammuttaa koska ARC ei toimi (mitään ääntä ei kuulu vaikka soundbar käynnistyy), sitten käynnistää TV uudelleen, ja sitten vielä odotella useita sekunteja että ARC havahtuu.

Cold startista (eli 5 s power-nappia) kestää 54 sekuntia siitä kun Sony-logo tulee näkyviin siihen että Android on bootannut ja kuva ja ääni ilmestyvät.

Kyllä, sanon Sony Android-televisiotani tällä hetkellä ja tällä softaversiolla hitaaksi. Jos tämä korjautuu jollain tulevalla firmiksellä, sormet ristiin ettei mikään muu mene rikki - ja jos tulee yksikin toimiva firmis en uskalla enää päivittää siitä mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:
Luulen että mainitsemani "contrast enchancer" on miksi samsung kutsuu säätöä nykyään. Tällä sain HDR:n katsottavalle tasolle päiväsaikaan, iltaisin pimeässä huoneessa HDR on tässä mallissa kohtuu upeaa ilmankin.

Omalla KS8005 HDR materiaali oli niin ikään törkeän pimeää ellei käyttänyt dynaamista kontrastia, vähintään medium asennossa. Oletan että kyseessä on enemmän Samsungin joku outous tuossa tonemappingissa, sillä tällä LG B8 pidän SDR kuvaa jossain 250-300cd/m2 kirkkaudessa (melkein täysillä), ja silti oletusasetuksilla esim tuo love death + robots on about samaa kirkkausluokkaa yleisilmeeltään. Omaan makuuni 100cd/m2 on täysin katselukelvottoman pimeä, eikä kyllä mikään katsomani HDR-pätkä (dolbyvisionilla) Netflixistä ole ollut lähellekään niin pimeä. Ennemminkin niin kirkkaita että ihan pimeässä häikäisee. Ei kyllä vaikuta siltä että ainakaan Dolby Visionilla noita HDR sarjoja olisi masteroitu mihinkään 100 nittiin.

Eli joo, contrast enchanceria vaan kunnolla kehiin.
 
Sony XE9005:
Standbystä (ei siis cold startista) menee 28s siihen että ohjelman sekä ääni kuuluu että kuva näkyy.

Johtuu siitä että tässä Oreo-versiossa pitää ensin laittaa TV päälle, sitten sammuttaa koska ARC ei toimi (mitään ääntä ei kuulu vaikka soundbar käynnistyy), sitten käynnistää TV uudelleen, ja sitten vielä odotella useita sekunteja että ARC havahtuu.

Täällä ei kyllä tee onneksi tuommoista, kun painaa kakesta TV -nappia, niin meni tosiaan noin 2,5-3s ja kuva näkyy + ääni kuuluu. ARCin päässä Samsungin MS761 ja tv-mallina XF9005.
 
Pystyy ja EPG näkyy näkyvän samantien. En tiedä vaikuttaako valittuna ollut kanava, näkyi olevan YLE TV2 HD valittuna. En oikeastaan koskaan katso tv-lähetyksiä, noh, tulihan EPG kokeiltua sekin, ihan näyttävä ja hieno. :lol:
 
Sony XE9005:
Standbystä (ei siis cold startista) menee 28s siihen että ohjelman sekä ääni kuuluu että kuva näkyy.

Oma XE9005, kuva ja soundbar toimii 3 sekunnissa, ilman ongelmia ARC:in kanssa, en tosin tunkenut Oreota tähän itse vaan odottelen toimivaa versiota OTA:na.
 
Omalla KS8005 HDR materiaali oli niin ikään törkeän pimeää ellei käyttänyt dynaamista kontrastia, vähintään medium asennossa. Oletan että kyseessä on enemmän Samsungin joku outous tuossa tonemappingissa, sillä tällä LG B8 pidän SDR kuvaa jossain 250-300cd/m2 kirkkaudessa (melkein täysillä), ja silti oletusasetuksilla esim tuo love death + robots on about samaa kirkkausluokkaa yleisilmeeltään. Omaan makuuni 100cd/m2 on täysin katselukelvottoman pimeä, eikä kyllä mikään katsomani HDR-pätkä (dolbyvisionilla) Netflixistä ole ollut lähellekään niin pimeä. Ennemminkin niin kirkkaita että ihan pimeässä häikäisee. Ei kyllä vaikuta siltä että ainakaan Dolby Visionilla noita HDR sarjoja olisi masteroitu mihinkään 100 nittiin.

Eli joo, contrast enchanceria vaan kunnolla kehiin.

Siis SDR on masteroitu 100cd/m2, ei HDR. Mutta HDR leffoissakin tuota yli 100cd/m2 aluetta käytellään suht säästeliäästi. Alla esim. Avengers Infinity War, joka on varmasti räikeimpiä esimerkkejä HDR-tykityksestä. Kaikki mustavalkoinen on alle 100cd/m2.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vielä uudempi Blade Runner, joka on hyvin maltillinen. Jos tuota katselee SDR:llä 250cd/m2, niin leffan yleisilme on taatusti paljon kirkkaampi kuin HDR:llä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kuinkas nykytelevisiolla onnistuu IPTV-kanavien katsominen ilman erillistä laitetta? Eli telkku kiinni ethernet-piuhalla lähiverkkoon eikä mitään antennikaapelia. Voiko ylipäätään millä tahansa tietokoneella katsoa yleisimpiä suomalaisia kanavia IPTV-muodossa?
 
Enpä osaa XF9005:n tv-nopeudesta sanoa mitään kun 100% katson digiboksin/hdmin kautta tv:n, kuten olen jo yli 15v tai jotain tehnyt. Tv:n oma viritin ei merkitse mitään, tai sen epg. Toki sen joutui virittämään alkuasetuksena.
 
Melkosen hyvässä tarjouksessa oli 75XE9005 mutta enpä ostanut kun oli tuo noutohomma
http://i.imgur.com/Z7phMd4.jpg

Edit. Olisi sen ilmeisesti saanut tilattu postilähetyksenäkin, mutta joku muu kerkesi napata kun lueskelin toimitusehtoja, siis jo ennen tänne postaamista
Edit2. Melkoista sekoilua.. olin laittanut sen kännyllä ostoskoriin enkä ollut kirjautuneena, niin ei ihmekään ettei voinut tietokoneella tilata. Nyt meni tilaus läpi tuohon hintaan 2000 €!
Z7phMd4.png
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä kuvanlaatu tuossa XE9005:ssä on (ottaen huomioon sen hintaluokan ja ettei kyseessä ole OLED), ja 75-tuumaisessa on vielä muutama zone enemmän kuin pienemmissä, mutta ei kannata päivittää Oreota vielä siihen ainakaan heti, kun laite saapuu kotiin. Sonyn tuen mukaan korjaava päivitys ARC-ongelmaan on "lähitulevaisuudessa" tulossa.
 
Suunta on hyvä, vihdoinkin riittävän hyvää 75":sta alle kahden kilon!
Kyllä menee syksyn tv hankinta hankalaksi. Onko se tonnin 65" mikä on liian pieni vai hieman isompi 75" kahdella tonnilla. Tulee olemaan todella vaikea valita, koska 75" on myöskin aika pieni yli 3.5m katselulla. Pari kiloa vaan telkkarista on mun mielestä liikaa, varsinkaan kun ei saa omasta mielestään riittävää(kokonsa puolesta, kuvanlaatu varmaan riittää).
 
Töllö hankinnassa vanhemmilleni. Ajatuksena päivittää smart-puoli tämän päivän tasolle. Nykyinen kuvaltaan hyvä 100hz Sony 7-sarjalainen pelkällä netflixillä ja areenalla saa luvan väistyä kakkostelkkariksi.

Katse ensimmäisenä kehuttuun 2018 Samppaan. Yllätyin aidosti bluetoothin puutteesta jopa keskiluokan malleissa. Kuulokeliitännän poistamisen sulatan nippanappa, mutta silloin tilalla pitäisi ilman muuta olla bluetooth audio vaihtoehto. Ei siis kelpaa.

Android on kasa haisevaa tv puolella, johtuen pitkälti liian hitaasta raudasta suhteessa järjestelmän raskauteen. Vai osaako joku nimetä webosiin ja tizeniin verrattuna aidosti yhtä sulavasti toimivan android toosan? Lisätään edelliseen vielä että alle tonnin koneissa ja pyöriikö vielä siedettävästi kalliimmissakaan? Sony ja ennenkaikkea Philips pudotetaan laskuista.

Panasonic ja TCL eivät ole edes vaihtoehtoja, koska päivitys suoritetaan nimenomaan smartin vuoksi.

Valinta onkin siis kohdistumassa suotta parjatun LG:n linjastoon. UK6300 on ehkä turhan vaatimaton kuvaltaan, vaikka 50" malli onkin ilmeisesti VA-paneelilla, mutta kuulokeliitäntä uupuu. OLED puolestaan turhankin hyvä vanhoille silmille. Voittajaksi on muodostumassa 55SK8100 (699€)

+Nopea helppokäyttöinen smart, joka sisältää kotimaiset palvelut
+100hz paneeli
+Hyvät värit, vaikka kirkkautta voisikin olla enemmän
+Kohtuullinen heijastuksenesto (tila on valoisa)
+Kuulokeliitäntä nykyisille kaiuttimille
+Dolby Atmos tuki Dolby Digital Plussalla
+Magic remote suoraan paketissa
+Tukeva rakenne nykymittapuulla
+Toimivaksi todettu huolto

-Local dimmingin huono toteutus, mutta ilmeisesti saa pois päältä(?)
-IPS-paneelin yleinen harmaus verrattuna VA-paneeliin
-Saisi olla tuplaten kirkkaampi
 
~Tonnilla saisi sen turhankin hyvän LG:n oledin jos 55" on passeli kuvakoko. Itse en lähtisi IPS-paneelisiin enää nykyään. VA-paneeli ~6000:1 natiivi kontrastilla menee juuri ja juuri HDR-materiaalilla imo, IPS:n kontrasti lienee 1000:1 luokkaa.

1000-1100e Oled: About paras kuva mitä rahalla saa. 700e IPS, aikalailla heikointa mitä markkinoilla on tarjolla, eli iso, iso ero.
 
yhtä sulavasti toimivan android toosan? Lisätään edelliseen vielä että alle tonnin koneissa ja pyöriikö vielä siedettävästi kalliimmissakaan?

Pyörii hyvin ainakin Philipseissä ja varmaan nyt Oreon myötä Sonyissäkin. Myymälöissä noita ei voi verrata kun asennukset on mitä on.
 
En jaksa uskoa, että normaalissa kulutustottumuksessa kukaan sen kummemmin huomaa eroja Antero-telkuissa enää verrattuna muihin käyttöjärjestelmiin, etenkin kun valikkojen nopeutta voi itse säätää myös.
 
Kyllä, oled on ylivertainen, itselleni ostaisin mikäli en käyttäisi tykkiä. C8 maksaa kuitenkin sen 1200€ jopa tarjouksessa eli viidensadan ero hinnassa. Eläkeläisille iso raha ja nyt haetaan mitat täyttävää konetta, ei parasta. Tuohon seitsemään hunttin myllyyn saa aika pirusti tähän käyttötarkoitukseen sopivia ranskalaisia viivoja.

En ole vielä kauppaan asti ehtinyt tuota SK-sarjalaista tarkastamaan, mutta muistissa on edeltävän SJ-sarjan (IPS) selvä erottuminen edukseen samassa rivissä olleita Samsungin (VA) MU-sarjalaisia vastaan. Siinä ei paljoa mitatut kontrastit paina, kun kirkkaassa valossa katsotaan kakkosen kurapiirrolla hiihtokisoja, vaan esiin tulevat paneelin muut ominaisuudet.
 
Toivon todella että android on ottanut isoja harppauksia parin vuoden takaisesta. Silloin se oli lähes käyttökelvoton kalliimmissakin laitteissa. Sekava hidas UI ja jatkuvaa jumia.
 
Ostin heti vuoden alussa Sonyn 65XF9005:n, ei ole vielä kertaakaan jumittanut ja valikoissa ei ole mitään sekavuutta tai jumittamisia. Oreo sisällä ja tosiaan valikoiden nopeutta voi vielä itsekin säätää nopeammaksi devaajavalikosta.
 
Epäilemättä huippuhyvä suuri kuva ja hintansa arvoinen kokonaisuus. Parin youtube videon perusteella Oreossa on menty eteenpäin ja alkaa olla Tizenin tasolla nopeudessaan. WebOS tuoreella prossulla ja magic remotella silti sulavin liikkeissään kokeilemani C8:n perusteella.
 
Oreota ei vissiin ole tullut Sonyille OTA:na uudelleen sen jälkeen kun vedettiin pois?
 
Eipä ole ainakaan tohon XE9005:een näkyny.
 
Mikäs lienee paras/helppokäyttöisin kolorimetri tv:n kalibrointiin? Ainakin Calman X-Rite i1Display Pro vaikuttaisi helpolta, etenkin kun löytyy tuo NVidia Shield TV, jolle löytyy oma appi calibrointia varten.
 
Viimeksi muokattu:
Minkälaisia kokemuksia jengillä on täällä oled vs qled?

Olisin päivittelemässä 5-6 vuotta vanhaa full hd:ta ja bongasin tälläsen: Samsung QE49Q6FNATXXC QLED Smart TV

Mitä käytännön eroja noissa sitten on? Oled siis ilmeisesti toistaa paremmin mustat ja qled valkoiset? Onko katselukulmissa isoja eroja?
 
Eri tekniikka. Oled on oled-tv, qled on vammaisesti nimetty lcd-tv
 
Minkälaisia kokemuksia jengillä on täällä oled vs qled?

Olisin päivittelemässä 5-6 vuotta vanhaa full hd:ta ja bongasin tälläsen: Samsung QE49Q6FNATXXC QLED Smart TV

Mitä käytännön eroja noissa sitten on? Oled siis ilmeisesti toistaa paremmin mustat ja qled valkoiset? Onko katselukulmissa isoja eroja?
Tuossa 49" Q6F:ssä on 60HZ paneeli, kaikissa sitä suuremmissa 120Hz, en siis ottaisi. Ainoat missä QLED taitaa voittaa OLED:in on kirkkaus ja ettei kuva pala kiinni ruutuun.
 
Hain itse juuri tuollaisen Fnatin gigantista kuukausi takaperin (55 tuumaisena) ja palautin seuraavana päivänä. Kyllä se Lg:n oled (55B8) vei helposti voiton. Niin kuvassa kuin käyttöjärjestelmässä + Lg:n magic remote on +++
 
Mikäs lienee paras/helppokäyttöisin kolorimetri tv:n kalibrointiin? Ainakin Calman X-Rite i1Display Pro vaikuttaisi helpolta, etenkin kun löytyy tuo NVidia Shield TV, jolle löytyy oma appi calibrointia varten.
i1 Display Pro. Tietysti parempaa saa mutta vain *isolla* rahalla.

Colormunki Display on vähän edullisempi ja perusraudaltaan sama mutta softatuki on heikompaa.
 
Oled vie kuvanlaadussa kaikilla mittareilla Qlediä (paitsi se kirkkaus). Mutta Qledille (2018 -malleille) on annettava tunnustus kyllä pelikäytöstä PC:llä (ja Xbox One X:llä).

Kaikki 49" isommat Qledit, 1440p 120 hz freesync VRR-tuki (toimii myös G-syncillä) ja mitattu input latency 6.4 ms.

Verraten LG B8 Oled: 120hz maksiresoluutio 1080p ja alhaisin input latency 21.9 ms.

Jos näiden välillä ei huomaa eroa, niin ei pelaa mitään Rocket Leaguen tasoista reaktiopeliä.

2019 Oledeissä pitäisi olla lähes Qlediä vastaava input latency ja HDMI standardi 2.1 VRR-tuki 120hz 4K-resoluutiolla. Mutta melkoinen monsterinäyttis pitää olla, jotta pelejä 4K 120hz pyöritellään, mikäli LG ei tue esimerkiksi 1440p resoluutiota vastaavilla hertseillä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos vastauksista. Käväsin tuossa kaupassa vähän kattelemassa miltä noi näytöt näyttää livenä. Taidan kyllä tuon LG:n 55'' Oledin käydä hakemassa, kun oma tv:n käyttö on ihan vain netflixiä ja elokuvien katselua.
 
Oled vie kuvanlaadussa kaikilla mittareilla Qlediä (paitsi se kirkkaus). Mutta Qledille (2018 -malleille) on annettava tunnustus kyllä pelikäytöstä PC:llä (ja Xbox One X:llä).

Kaikki 49" isommat Qledit, 1440p 120 hz freesync VRR-tuki (toimii myös G-syncillä) ja mitattu input latency 6.4 ms.

Verraten LG B8 Oled: 120hz maksiresoluutio 1080p ja alhaisin input latency 21.9 ms.

Jos näiden välillä ei huomaa eroa, niin ei pelaa mitään Rocket Leaguen tasoista reaktiopeliä.

2019 Oledeissä pitäisi olla lähes Qlediä vastaava input latency ja HDMI standardi 2.1 VRR-tuki 120hz 4K-resoluutiolla. Mutta melkoinen monsterinäyttis pitää olla, jotta pelejä 4K 120hz pyöritellään, mikäli LG ei tue esimerkiksi 1440p resoluutiota vastaavilla hertseillä.
Pelikäytössä tuo QLED (Q8DN 75", 2560x1440 120Hz) kyllä loistaa, mutta muussakaan käytössä ei ole valittamista. Enpäs tiennyt että tuo toimii myös G-Syncillä, täytyypäs huomenna testata. Viimeksi tuli vain vihreä kuva, mutta saattoi olla muutkin säädöt persiillään.
 
Kaverilla olen tätä räplännyt, mutta en vielä itse G-syncillä. Mutta tulee itsellenikin nyt "pelinäytöksi" tämä telkkari, niin kokeilen omalla RTX-kortilla. Samsungin freesync ultrawide -monitori toimi ainakin aivan heittämällä G-syncin kanssa.

LG B8 tullut HBO Nordic, oletettavasti siis muillekin \o/

Ajoitukseen on varmasti vaikuttanut tuo Game of Thronesin alkava uusi kausi.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 836
Viestejä
5 053 609
Jäsenet
80 988
Uusin jäsen
Ygyttäjä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom