C8K tilattu. Nyt katsellaan että miloin se kotiovelle saapuu. Verkikseen kun menin sitä ostattelemaan niin myyjä yritti jostain syystä myydä jotain muuta. Ilmeisesti siksi että sanoin vanhan olleen Sony. Alkoi heti selittää että ei ole laatu samalla tasolla Sonyn kanssa ja että "itse en kyllä TCL ostaisi". Eikä ilmeisesti ollut mallillakaan väliä, koska kuuli sen monta kertaa väärin. Eli hän ei ainakaan ollut innokas TCL telkkareita myymään.Kyllähän tuo C8K vaikuttaa varsin hyvältä valinnalta tällaiseen lapiperheen arkeen jossa pimeässä elokuvien katsominen rauhassa on todella harvinaista. Hintakin näyttää olevan halvimmillaan ikinä joten pitänee käydä se Verkkiksestä tilaamassa. Toimitusaika näyttää olevan hieman arvailussa, joten pitää samaan syssyyn koittaa neuvotella kimppadiili tuollaisesta 55" televisiosta ja ehkäpä myös jostain halvasta soundbarista.
Powerin outlettiakin koitin selailla, mutta se on ilmeisesti sitten ihan tuurista kiinni että osuuko paikalle silloin kun siellä on jotain kiinnostavaa, koska nyt näytti että tilaamaan ei ainakaan pystynyt mitään televisio tarjonnasta.
Kiitos kovasti ohjauksesta!
Samalla ostettiin Procasterin 43" tuumainen väliaikainen televisio. Koko tipahti 55"->43" koska käytiin vanhaa 55" kokoista sovittelemassa lasten huoneisiin ja kyllä se siellä aika isolta näytti. Jos laittaisi seinälle ja hieman ylemmäs niin ehkä menisi, mutta koska lapset, ja vaimo, oli sitä mieltä että liian iso niin minkäs teet.
Itse töllö vaikuttaa ihan hintansa väärtiltä. Onhan se halvan tuntuinen ja hieman paksukin, eli "vanhahtava", mutta vaikuttaa toimivan ja mielestäni ihan kohtuullinen kuvakin (hinta huomioiden) kaapelin kanaville. Kanavien vaihdossa on reilun sekunnin viive ja ainakin eilen Elisa viihteen kautta toistettu Netflix sarja särki ääntä. Sama sarja toistettuna suoraan töllön netflixistä ei särkenyt. Pitää vielä kokeilla toisen HDMI portin kautta. Nyt käytössä 1 portti.
2 portissa näytti olevan eARC tuki.
Tuon ostaisin heti jos vaimo vaan antais luvan
