Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Euro = markka
Nykypäivän euro vastaa arvoltaan vuoden 1975 markkaa.

Tuntuuko siltä, että hintalapuissa on nykyään aina isompia lukuja kuin ennen?

Maksalaatikossa ei ainakaan ole! Katso vaikka oheista kuvaa, jossa on Saarioisten maksalaatikon hinta vuosilta 1975 ja 2024.

1440.webp

Kuvapari voi herättää kysymyksen: mitä järkeä tällaisessa vertailussa on? Inflaatio eli kuluttajahintojen yleinen nousu vääristää hintojen vertailua, ja valuuttakin on vaihtunut markasta euroon.

Juuri siinä piilee tämän jutun idea.

Puolessa vuosisadassa hinnat ovat kuusinkertaistuneet, kertoo elinkustannusindeksi. Saman ajanjakson aikana markka vaihtui euroon kertoimella 5,94573.

Kuusinkertaistuneet hinnat ja valuutan vaihtuminen markasta kuusi kertaa arvokkaampaan euroon luovat yhtymäkohdan: nykypäivän euro vastaa vuoden 1975 markkaa.

HS.png

Tältä vuodelta tarkka inflaatio ei ole vielä selvillä, mutta se on niin vaimeaa, että vuoden 2023 hinnat kelpaavat vertailuun hyvin.

Tilastoteorian perusteella vuoden 1975 markkahintojen pitäisi siis mennä yksi yhteen nykyisten eurohintojen kanssa.

Tässä jutussa tarkastellaan eri tuotteiden hintoja syyskuun 1975 lehtimainoksissa ja otetaan niiden vierelle samanlaisten tuotteiden nykyhintoja.

Vertailuja ei kannata tulkita ryppyotsaisesti. Ne ovat yksittäisiä ja epätieteellisiä otoksia.

Mutta silti ne tarjoavat kiinnostavan vilkaisun siihen, miten eri tuotteiden hinnat ovat muuttuneet puolessa vuosisadassa.

-----

Oheisessa kuvassa verrataan pienen Opel-merkkisen henkilöauton hintoja. Sellaisen omistajaksi on päässyt hieman halvemmalla vuonna 1975 kuin nyt. Toki myös auton tekninen kehitys on ollut huomattavaa.

1440 (2).webp

1440.webp

Televisiot puolestaan ovat esimerkki teknologiasta, jonka hinta on romahtanut samalla kun itse tuote on kehittynyt huomattavasti.

Vuonna 1975 Philips-televisiosta pääsi tihrustamaan kahta valtakunnallista tv-kanavaa 3 185 markalla. Nyt samanmerkkinen televisio näyttää teräväpiirtoa kymmeniltä kanavilta 379 eurolla.

Laitteiden kehittyminen aiheuttaa ongelmia hintaseurannan ammattilaisille. Inflaatiotilastoissa pyritään vertaamaan samanlaisia tuotteita, mutta aina se ei ole mahdollista.

Teknisten laitteiden osalta tilastoissa joudutaan tekemään laatukorjauksia. Toisaalta monet nykytuotteista täyttävät pitkälti saman tarpeen kuin silloinkin. Näin on esimerkiksi autojen laita.

”Sitä tarvitaan kuljettamiseen, ja se täyttää yhä tehtävänsä”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen.

-----

Lopuksi siirretään katse ostoksista kaikkein suurimpaan: omaan asuntoon.

Vuonna 1975 vajaan 50 neliön kaksion velaton myyntihinta uudiskohteesta Keravalla liikkui noin 95 000 markassa. Tällä hetkellä samankokoista uutta kaksiota Keravalla myydään runsaalla 200 000 eurolla, tosin vähän paremmalla sijainnilla.

Uusien asuntojen reaalihinnat ovat siis karkeasti kaksinkertaistuneet.

”1970-luvulla rakennettiin iso osa Suomen rakennuskannasta. Kun tarjontaa oli paljon, oletettavasti se vaikutti hinnoitteluunkin”, sanoo Tilastokeskuksen Nieminen.

1440 (1).webp

1970-luvun asuntojen edullisuutta voi päivitellä myös vertaamalla asuntojen hintoja teknologiaan. Vuonna 1975 uuden kaksion sai Keravalta 30 Philips-television hinnalla.

Nykyään uuden keravalaisen kaksion hinnalla saa yli 500 Philips-televisiota.

1970-luku oli siitä kiinnostavaa aikaa, että ihmisten mielessä pyörivät pitkälti samat ajatukset kuin viime vuosina.

Miten rahat riittävät, kun hinnat laukkaavat?

Vuonna 1975 inflaatio kohosi peräti yli 17 prosenttiin vuodessa. Jos tähän juttuun poimitut mainokset olisivat vuodelta 1973 tai 1977, hinnat olisivat varsin erilaisia.

Hintojen nopea nousu taittui 1980-luvun alkupuolella. Vuonna 2002 otettiin käyttöön euro, ja sen jälkeen hinnat ovat olleet entistäkin vakaampia – lukuun ottamatta viime vuosien inflaatiopiikkiä.

Kuusikymppisenä Kristiina Nieminen muistuttaa, että 1970-luvun inflaatio oli selvästi viime vuosien inflaatiota kovempaa. Sitä nuoret eivät nykyään usein tiedä. Toisaalta hyvä työllisyystilanne auttoi tuolloin hintojen noususta selviämistä.

”Minun ikäluokalleni tämä viime vuosien inflaatio ja korkojen nousu ei ole niin ihmeellinen tilanne. Kaikesta selvitään tavalla tai toisella.”

Oheiset vertailut kertovat vuoden 1975 hinnoista vain pienen otoksen. Pari päätelmää niistä uskaltaa kuitenkin tehdä:

1) Asunnot olivat edullisia.

2) Teknologia oli todella kallista.

3) Palkkoihin nähden elintaso oli vaatimatonta nykyiseen verrattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Euro = markka
Nykypäivän euro vastaa arvoltaan vuoden 1975 markkaa.

Televisiot puolestaan ovat esimerkki teknologiasta, jonka hinta on romahtanut samalla kun itse tuote on kehittynyt huomattavasti.

Vuonna 1975 Philips-televisiosta pääsi tihrustamaan kahta valtakunnallista tv-kanavaa 3 185 markalla. Nyt samanmerkkinen televisio näyttää teräväpiirtoa kymmeniltä kanavilta 379 eurolla.

1440.webp

Vuonna 1975 vajaan 50 neliön kaksion velaton myyntihinta uudiskohteesta Keravalla liikkui noin 95 000 markassa. Tällä hetkellä samankokoista uutta kaksiota Keravalla myydään runsaalla 200 000 eurolla, tosin vähän paremmalla sijainnilla.

Uusien asuntojen reaalihinnat ovat siis karkeasti kaksinkertaistuneet.

1970-luvun asuntojen edullisuutta voi päivitellä myös vertaamalla asuntojen hintoja teknologiaan. Vuonna 1975 uuden kaksion sai Keravalta 30 Philips-television hinnalla.

Nykyään uuden keravalaisen kaksion hinnalla saa yli 500 Philips-televisiota.

Minun on pakko tarttua muutamaan yksinkertaistukseesi. Ensinnäkin vanhat laatumerkit kuten Philipsin telkkarit kestivät käytännössä isältä pojalle. Televisiokauppiaiden katteet olivat toki korkeampia mutta vastaavasti palvelua ja huoltoa oli tarjolla, ja sinulle pyrittiin myymään käyttöösi sopiva telkkari, eikä pakkosyötetty turhia teleliittymiä, tietoturvapakettia, kalibrointipalvelua ja tuoteturvaa. Samaa laatutasia ei todellakaan voi sanoa nykyisistä kiinalaisista bulkkitelevisioista, joita yhdistää ainoastaan Philipsin nimi. Kanavia, teräväpiirtoa ja älykkäitä ominaisuuksia löytyy, mutta kolikon varjopuolena huolto on mahdotonta, elinikä lasketaan parissa vuodessa, ja internettiin liittäminen johtaa henkilötietojesi myymiseen globaaleille kaupparatsuille ja kaupalliseen ja valtiotason vakoiluun.

Asuntojen hintakehitys on itseasiassa huomattavasti suurempaa, kun huomioidaan inflaation vaikutus. Vanhaan hyvään aikaan toki korotkin olivat suuremmat, mutta käytännössä inflaatio söi lainan pois vuosikymmenen sisällä. Velaton asunto on ollut aikaisemmin normaalia ihan työssäkäyvälle väestölle, nykyaikana harvinaista, eikä edes tavoiteltavaa, kiitokset velkavetoiselle taloudelle.
 
Minun on pakko tarttua muutamaan yksinkertaistukseesi. Ensinnäkin vanhat laatumerkit kuten Philipsin telkkarit kestivät käytännössä isältä pojalle. Televisiokauppiaiden katteet olivat toki korkeampia mutta vastaavasti palvelua ja huoltoa oli tarjolla, ja sinulle pyrittiin myymään käyttöösi sopiva telkkari, eikä pakkosyötetty turhia teleliittymiä, tietoturvapakettia, kalibrointipalvelua ja tuoteturvaa. Samaa laatutasia ei todellakaan voi sanoa nykyisistä kiinalaisista bulkkitelevisioista, joita yhdistää ainoastaan Philipsin nimi. Kanavia, teräväpiirtoa ja älykkäitä ominaisuuksia löytyy, mutta kolikon varjopuolena huolto on mahdotonta, elinikä lasketaan parissa vuodessa, ja internettiin liittäminen johtaa henkilötietojesi myymiseen globaaleille kaupparatsuille ja kaupalliseen ja valtiotason vakoiluun.
Ei nuo Philipsit sen bulkimpaa ole kuin muutkaan merkit. Puolassa valmistetaan ja TP Visionin (pääkonttori Hollannissa) omaa suunnittelua. Siitä dameihin televisioiden ja näyttöjen UI/UX suunnittelijaksi.

Ja nykyään sentään myyjillä on virhevastuu tuotteistaan, että ei se hyväksyttyä ole jos TV hajoaa takuun jälkeen reilussa 2 vuodessa. Ennen nyt kaikki oli toki laadukkaampaa.
 
Jotain on selkeästi tapahtunut muutaman vuoden sisällä, kun ihmettelin millaisesn mölytoosan seuraavaksi. Philipsin mallit olivat poissuljettuja, koska ne valmistettiin TP Visionin kiinalaisilla tehtailla, ja laatu oli hintaan nähden halpaa bulkkia.
 
Pätee kyllä varmaan halvimpiin malleihin, mutta toisaalta voisin veikata muidenkin valmistajien kohdalla.
 
Jäisittekö odottelemaan loppuvuoden tarjouksia vai onko reilun 1000 euron hintaluokassa 75" töllöjen osalta tällä hetkellä jokin erityisen kiinnostava vaihtoehto? Parhaillaan kallistun TCL c845 (1299e) suuntaan.

Testasitko testikuvilla Filmmaker moodissa vai jollain filminpätkillä joilla nuo saa esiin? Nehän ei näy kuin sopivalla matskulla.

Oliko tuossa jo EX-paneeli vai se 21 vuoden WBE? Näkee suoraan, kun katsoo paljonko se sanoo pikselien putsausajaksi.

Aivan taatusti riittää kirkkaus. En ymmärrä missä tilanteessa tällaisen kirkkaus voisi olla riittämätön.
Filmmaker-moodissa testasin, testikuvissa en löytänyt raitoja. Täytyy vielä joku filminpätkä (mikä olis hyvä?, mä näissä aika tuore) kokeilla ja napsia kuvat siitä.
 
Tuli missattua muuton takia syksyn aikasempi erinomainen LG C3 77" tarjous, mutta nyt Black fridayn kynnyksellä alkanut taas uusi TV polttelemaan.

Uusitussa olohuoneessa katseluetäisyydeksi tuli n. 2.5m - onkohan tuommoinen 75/77" TV liian iso, vai riittäisiköhän 65"? Nykyinen 55" Philips olisi tarkoitus laittaa toiseen huoneeseen, mutta ei nyt varsinaisesti ole vielä TV "pakkohankinnassa" joten voisin vähän kartoittaa muiden kokemuksia minkälaisia töllöjä tuolla katseluetäisyydellä io-techiläisillä on. :)
 
Ok. Olisiko viimein paneeli erilainen tuossa mallissa koska jopa 83g4:stä on jailbar bandingiä löytynyt. Onko tuo Ex vai WBE-paneelilla? Olihan testikuvat oikeat? Youtubessa jopa sellaisia missä 5% ja 10% onkin 95% ja 90%.
Onko mikä OLED-valon asetus? Tai jotain AI-kuvajuttuja päällä?

Materiaalista voisin kaivaa aikaleimoja mutta näin suorilta käsin niin, jos Apple TV+ näkyy (taitaa tulla ilmainen kokeilu tuonkin mukana) niin esim. sarja Presumed Innocent näkyy aika usein. Tai elokuvista joku Dune 2 esim. 32:40 kohdasta eteenpäin pari minuuttia (kohtaus hämärässä hietikolla, myös muualla vastaavissa kohdissa voi näkyä selvästi). Netflixissä Mindhunters Season 1 Episode 8 kohdasta 47:20 eteenpäin hämärä kohtaus.
Jos nuo menee puhtaasti läpi, on kyseessä ns. "yksisarvinen" (varsinkin 83":ssa tosi harvinainen).
 
Tottumuskysymys. Mielestäni 2,5 metriä on 65" televisiolle 16:9 matskulla juuri optimaalinen etäisyys ja sitten 21:9 materiaalilla inasen kaukana. 75/77" taas liian iso ainakin 16:9 materiaalilla. Joku saattaa olla eri mieltä.
 
Älä ota pientä telkkaria, se kaduttaa ennemmin tai myöhemmin. 77" ei ole missään nimessä liian suuri tuolle matkalle.
 
Näytti tuo oma 65" olevan ~2,3 m etäisyydellä silmistä ja mielestäni tuo on hieman liian kaukana 21:9 matskulle. Eli ehkä se 75/77" on 2,5 metrille kuitenkin parempi, riippuen vähän mitä katsoo.
 
Tuolla hyvät säädöt, joita monet käyttää.
Pelailuun säädöt.
Tuolta voi seurailla päivitysten tilannetta, mikä uusin, mitä pitää sisällään, ohjeita, vinkkejä yms. keskustelua TCL:n telsuista.
TCL C845 ja muistakin TCL telsuista jorinoita

Kurkin tuonne xda puolelle ja siellä olisi taas pari päivitystä.
Viimeksi asentanut:
V8-T653T01-LF1V141.001145
V141 OTA

Sen jälkeen tullut:
V8-T653T01-LF1V143

Ja sitten isommalla hyppäyksellä:
V8-T653T01-LF1V401
V8-T653T01-LF1V404

Meneekö nuo v401/404 myös tosiaan c845x2
 
Itse laitoin juuri C845x2 V8-T653T01-LF1V404.001270
 
Joo lähdin itekkin päivittelee. Taitaa olla vain niin monta julkaisematonta versiota välissä, että numero kasvanut. Tai näin mutuilen.
Ei sinulla kauhean vanhaa päivitystä ole. Näissä vain mennään jollain mystisellä kiinalaisella logiikalla.

Original: V018 and v028 (V8-T653T01-LF1 V028V028)
V062 (V8-T653T01-LF1 V062V062.000491) (December 2023)
Test 999 (V8-T653T01-LF1 M999) (Janarian 2024)
V098(V8-T653T01-LF1 V098)(March 2024)
V121(V8-T653T01-LF1 V121V121.000926)(Mao 2024)
V127(V8-T653T01-LF1 V127.000970)(Mao 2024)
V135(V8-T653T01-LF1 V135V135.001057)(from June 14, 2024)
V141(V8-T653T01-LF1 V141V141.001145)(15 July 2024)
V143(V8-T653T01-LF1 V143.001145) from July 19 -since September 2024
V404(V8-T653T01-LF1 V404V404.001201270) from September 25
 
Olipa iloinen yllätys kun vanhahkoon Sonyn XH90 telkkariin tuli firmispäivityksen mukana uusi ominaisuus. Kyseessä siis filmmaker mode, joka varmaankin löytyy uudemmista malleista jo vakiona, mutta että jakoivat sen vielä tähänkin. En olisi edes tiennyt tuon olemassaolosta ellei Netflix appi olisi ystävällisesti ehdottanut että meneppä telkun asetuksiin ja väännä sieltä Netflixille optimoitu asetus päälle.
:thumbsup:
 
Ok. Olisiko viimein paneeli erilainen tuossa mallissa koska jopa 83g4:stä on jailbar bandingiä löytynyt. Onko tuo Ex vai WBE-paneelilla? Olihan testikuvat oikeat? Youtubessa jopa sellaisia missä 5% ja 10% onkin 95% ja 90%.
Onko mikä OLED-valon asetus? Tai jotain AI-kuvajuttuja päällä?

Materiaalista voisin kaivaa aikaleimoja mutta näin suorilta käsin niin, jos Apple TV+ näkyy (taitaa tulla ilmainen kokeilu tuonkin mukana) niin esim. sarja Presumed Innocent näkyy aika usein. Tai elokuvista joku Dune 2 esim. 32:40 kohdasta eteenpäin pari minuuttia (kohtaus hämärässä hietikolla, myös muualla vastaavissa kohdissa voi näkyä selvästi). Netflixissä Mindhunters Season 1 Episode 8 kohdasta 47:20 eteenpäin hämärä kohtaus.
Jos nuo menee puhtaasti läpi, on kyseessä ns. "yksisarvinen" (varsinkin 83":ssa tosi harvinainen).
Mäpä styyppaan tolla Presumed innocentilla ku kerkiän 👍
 
Jäisittekö odottelemaan loppuvuoden tarjouksia vai onko reilun 1000 euron hintaluokassa 75" töllöjen osalta tällä hetkellä jokin erityisen kiinnostava vaihtoehto? Parhaillaan kallistun TCL c845 (1299e) suuntaan.

Itse yritän pärjätä 32" ja odottaa, että tulis parempia tarjouksia. Itsekkin tuota TV:tä mietin, mutta tekis mieli päivittää olediin. Toki jos tuota sais reippaasti alle 1000e niin sitten vois hakea.
 
Tuli missattua muuton takia syksyn aikasempi erinomainen LG C3 77" tarjous, mutta nyt Black fridayn kynnyksellä alkanut taas uusi TV polttelemaan.

Uusitussa olohuoneessa katseluetäisyydeksi tuli n. 2.5m - onkohan tuommoinen 75/77" TV liian iso, vai riittäisiköhän 65"? Nykyinen 55" Philips olisi tarkoitus laittaa toiseen huoneeseen, mutta ei nyt varsinaisesti ole vielä TV "pakkohankinnassa" joten voisin vähän kartoittaa muiden kokemuksia minkälaisia töllöjä tuolla katseluetäisyydellä io-techiläisillä on. :)
Mikä oli hinta tarjouksessa?
 
Mäpä styyppaan tolla Presumed innocentilla ku kerkiän 👍
Jos katsot ihan katsomalla koko sarjan läpi niin pitäisi näkyä raitoja moneenkin otteeseen, jos ovat näkyäkseen. On kauttaaltaan sellaista haalistettua mustaa ja hämärät kohtaukset sitten sen mukaisia OLEDilla ellei ole yksisarvinen kyseessä.

Pixel cleaning time on 10 minuuttia, sen tsekkasin
Tuo on silloin uusinta Ex-paneelia, viimeinkin. Jossain näin, että oli jollakulla ollut jo C2:ssa tuollainen mutta silti edelleen 83C3 ja 83G3:ssa ollut paljon WBE-paneeleita. Liekö ollut jenkkilässä niitä uudempia aiemmin sitten, en tiedä.
Mutta tosiaan, jos tuo on 83C4 on viimein täysin vapaa jailbar bandingistä ja tulee Ex-paneelilla niin 4 rahaa ei ole lainkaan paha hinta vaikka tuota vanhempaa saakin melkein puoleen hintaan tuosta.
 
Viimeksi muokattu:
@Aladdin Sane @Alffons
Dampyr, Netflix 34.54 - 35.01
1000000334.jpg

77C3 ex paneelilla, filmmaker mode. Välillä näkyy raidat selvemmin, mutta kyllä pitäisi tuolla näkyä. Kannattaa kokeilla heti käynnistyksen jälkeen ja vähän myöhemmin kun paneeli on lämmennyt.

Liitteenä myös toinen kuva jossa näkyy nuo raidat todella selvästi. Tuossa on video range asetus "väärin", mutta joka tapauksessa tuolla ne saa sieltä esille jos niitä on.
1000000301.jpg
 
Onko nuo LG G sarjan Oledit millaisia kiinnittää seinään? Ei ole kiviseinä vaan semmoista höttöä, että vähän jännittää tuo jotta miten pysyy? Ja kumpi jalusta mallisista parempi LG Evo C3 vai C4?
 
Eipä ne LG:t muista merkeistä tuon osalta eroa kuin korkeintaan VESA reikien etäisyyksien puolesta.
Kipsilevyseinään asennettaessa teline joko suoraan koolauksiin (seinän sisällä menevät tukirangat) tai sitten jos teline ei niihin sopivasti osu, niin ensiksi tukeva puulevy kiinni koolauksiin ja teline sitten puulevyyn.

C3 ja C4 erot ovat varsin pieniä, koska kyse vain vuosipäivityksestä, eli samaan hintaan jos saa niin C4, mutta jos C3 saa huomattavasti halvemmalla, niin voinee hyvin vanhemman ottamalla säästää

Edit: Kysyttiinkin tosiaan G-sarjalaisista, niin niissä kun (nykyään osassa) tulee seinäteline mukana, niin eipä se juuri mistään kolmannen osapuolen telineestä eroa:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja G-sarjasta on nykyisin myös pöytätelineellinen malli olemassa, ennen jalusta oli lisätarvike:
Seinätelineellä - LG 65'' OLED evo G4 – 4K TV seinätelineellä 2 599,00
Jalustalla - LG 65'' OLED evo G4 – 4K TV jalustalla 2 599,00
 
Milläs tämmönen tavan tumpelo saa tietoonsa missä kohtaa ne koolaukset seinässä menee? Olisi toisaalta seinään laitto parasta ei pääsis lapset näpläileen näyttöä. Onko joku standardi millä korkeudella tv tulisi olla?
 
Rakenneilmaisimella koolaukset voi paikantaa, mutta saahan tuon asennuksen ostettua myös palveluna todennäköisesti jälleenmyyjän kautta tai sitten kilpailuttamalla esim. Urakkamaailman tai Remppatorin kautta, jos ei halua itse hommata välineitä ja/tai haluaa siirtää asennusvastuun muille.
Varmaan joku THX:n tai muun suositus korkeudellekin löytyy, mutta helppo nyrkkisääntö on keskikohta silmien korkeudelle. Tuo G-sarjan mukana tuleva teline ei taida sisältää kallistusta, jolloin se menee täysin tasaiseksi seinän mukaan ja täten ei kannata liian korkealle laittaa.
 
Kyllä kyprokkiseinästä saa koolaukset selville esim. koputtelemalla. Missä kuulostaisi/tuntuu olevan onttoa tai kovempaa matskua alla.
 
Rakenneilmaisimella koolaukset voi paikantaa, mutta saahan tuon asennuksen ostettua myös palveluna todennäköisesti jälleenmyyjän kautta tai sitten kilpailuttamalla esim. Urakkamaailman tai Remppatorin kautta, jos ei halua itse hommata välineitä ja/tai haluaa siirtää asennusvastuun muille.
Varmaan joku THX:n tai muun suositus korkeudellekin löytyy, mutta helppo nyrkkisääntö on keskikohta silmien korkeudelle. Tuo G-sarjan mukana tuleva teline ei taida sisältää kallistusta, jolloin se menee täysin tasaiseksi seinän mukaan ja täten ei kannata liian korkealle laittaa.
Onko hyviä suosituksia seinätelineeksi C3 tai C4 LG Oledille?
 
Riippunee pitkälti koosta ja mitä ominaisuuksia siltä haluaa, eli pitääkö olla "slim", joka menee ihan seinään kiinni, varrella jotta saa käänneltyä eri suuntiin jne.
Aiheelle löytyy myös oma ketjunsa, josta voi löytyä jo valmiita vinkkejä tai niitä voi sieltä myös kysellä:

Monet myös tuntuvat suosivan tällaista korkeaa jalkaa, jolloin seinän porailusta ei tarvitse huolehtia (tosin kaiketi suositeltavaa tuollekin on kiinnittää ruuvilla tai parilla seinään)
 
Miten tuollaisen kanssa pääsee liittimiin käsiksi? Katselin enemmän sellaisia malleja, jotka voi vetää seinästä irti tarvittaessa. Tuolla telineellä telkkari on 15mm päässä seinästä.
En koe tarpeelliseksi päästä käsiksi niihin asennuksen jälkeen. Tuossa telineessä on kiinnikeurat kaapeleille ja itse laittelin kaikki siististi kiinni ja varmistin ettei väännä liittimiä ja lopuksi keskeltä telkkaria alhaalta vielä nippusiteellä ankkuroin johtonipun telkkarin johtoklipsuun, jotta tulevat keskellä olevaan johtokouruun mistä menevät eteenpäin.

Tuo on tosi siisti asennus ja telkkari käytännössä seinässä kiinni.
En kyllä alkaisi 100" tienoilla olevaa telkkaria edes harkitsemaan kiinnittää mihinkään ulosvedettävään varteen - pitää olla tosi tukevasti seinään kiinnitettävissä (kiviseinä mieluiten ehkä) ja onhan tuo ruma, kun jää pakostakin paljon irti seinästä.
 
Milläs tämmönen tavan tumpelo saa tietoonsa missä kohtaa ne koolaukset seinässä menee? Olisi toisaalta seinään laitto parasta ei pääsis lapset näpläileen näyttöä. Onko joku standardi millä korkeudella tv tulisi olla?
Hanki kunnon rakenneilmaisin, niissäkin on paljon eroja ja itsekin piti ensimmäinen viedä takaisin, kun ei kahta kertaa näyttänyt samaa paikkaa ja löysi välillä tolppia sieltäkin missä niitä ei varmasti ole, toinen erilainen oli sitten luotettava ja antoi merkit aina samassa kohdassa mutta en tuohonkaan täysin luottaisi. Ensinnäkin se näkee tolpan leveämmäksi kuin se oikeasti on ja koska tolpat on jotain vajaa/noin 40 mm leveitä ja piippari kertoo sen olevan 70-80mm ainakin ja ihan täysin keskellä ei tuotakaan ole oikea tolppa. Itse merkkasin piipparin löytämät reunat ja sitten siitä arviolta keskikohta ja mitan perusteella tolpan reunat ja lopuksi 1 mm poranterällä pikkureikiä reunoille joilla varmistin missä on todelliset tolpan reunat ja tuosta sitten määrittelin keskikohdan.
 
@Aladdin Sane @Alffons
Dampyr, Netflix 34.54 - 35.01

77C3 ex paneelilla, filmmaker mode. Välillä näkyy raidat selvemmin, mutta kyllä pitäisi tuolla näkyä. Kannattaa kokeilla heti käynnistyksen jälkeen ja vähän myöhemmin kun paneeli on lämmennyt.

Liitteenä myös toinen kuva jossa näkyy nuo raidat todella selvästi. Tuossa on video range asetus "väärin", mutta joka tapauksessa tuolla ne saa sieltä esille jos niitä on.
Itse laitoin juuri Netflixin tauolle, kun ei ole mitään uutta taas tullut juurikaan niin en voi tuolla testata. Miltä tuo Mindhunterin mainittu kohta omallasi näyttää?

Varmaankin sillä, että laitat video rangen väärin näkyy yhtä sun toista virhettä mutta näkyykö ne muuten?
Nuo vaakaraidat on vähän oudot. Melkein heittäisin arvion, että paneelisi on vain leikattu äitilasista 90 astetta eri suuntaan kuin yleensä mutta tuo keskeltä oikealla oleva leveä VB-raita paljastaa ettei siitä taida olla kyse. Ilmeisesti Gridistä on silti kyse, varsinkin jos lämmöllä on vaikutusta ja aika vähänhän tuossa on VB:tä OLEDiksi... Omassakin jossain määrin tuollaista Gridiä näkyy mutta ei alkuunkaan noin pahasti ja enimmäkseen huonolla TV-kuvalla jossain taivaan sävyissä voi olla porrastumana nuo useimmin ja joskus jossain paremmassa matskussa mutta ei noin pahana.

Ihan perinteiset jailbarit on se suurin ongelma mikä on ilmeisen yleistä 83" koossa ja noissa se 5% harmaa ja alle ei ole se suurin ongelma vaan 10% tai ylikin.
Tosin taisin olla osin ainakin väärässä, että 83" Ex-paneelilla olisi "vankilasta vapaa" koska näköjään joku on jo postannut tuollaisesta "vankilakuvia" Avsforumin seepraketjuun: https://www.avsforum.com/threads/ol...6737/page-1078?post_id=63324381#post-63324381
Nuokin kuvat otettu valoisassa huoneessa ja 70 OLED-valon asetuksella.
Testaus kannattaisi tehdä aina pimeässä ja OLED-valoa vielä reilusti alas tuosta (30 tai allekin).

Tosin eipä tuo premiumiksi mielletty Sony näytä olevan sen parempi vaan näistä harvemmat postailee kuvia. Täällä en ole tainnut koskaan nähdä ainakaan isommista paneeleista.
https://www.avsforum.com/threads/so...269182/page-11?post_id=62936605#post-62936605

Mutta se on kyllä hyvä, jos 83C4:ssä on viimein tämä homma saatu kuntoon koska jopa 83G4:stä näkynyt samantapaisia kuvia tuolla foorumilla.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kaipailtaisiin hieman apuja. Menin tänään kaupoille, tarkoituksena oli ostaa LGn 65 tuumainen nanocell. Siinä sitten myyjän kanssa juteltiin, ja hän alkoi suosittelemaan Hisensen 65 tuumainen kapistus. Menin sen sitten ostamaan, mutta jouduttiin tilaamaan. Millainen tämä hisense yleisesti on, ja kävelinköhän myyjän ansaan tässä? Tässä kohtaa on vielä helppo vaihtaa, joten onko hisense hyvä, vai vaihdanko tuohon LGhen, vaiko jokin täysin muu 65 tuumainen ~700€ televisio?
 
Varmaan joku THX:n tai muun suositus korkeudellekin löytyy, mutta helppo nyrkkisääntö on keskikohta silmien korkeudelle.
Nappasin vain tämä yhden lauseen lainaukseen. Tämä "keskikohta silmien korkeudelle" ei oikein tv:iden kanssa ole validi. Joskus tätä samaa ihmetellessä löysin mainintoja oikeaoppisen korkeuden olevan silloin kun silmien taso on 1/3 ruudun korkeudesta alalaidasta mitattuna. Ja itselle tuo ainakin vaikuttaa luonnolliselta joten hyvin lähelle sitä tasoa ruutu onkin nyt asennettu. :thumbsup:
 
Nyt kaipailtaisiin hieman apuja. Menin tänään kaupoille, tarkoituksena oli ostaa LGn 65 tuumainen nanocell. Siinä sitten myyjän kanssa juteltiin, ja hän alkoi suosittelemaan Hisensen 65 tuumainen kapistus. Menin sen sitten ostamaan, mutta jouduttiin tilaamaan. Millainen tämä hisense yleisesti on, ja kävelinköhän myyjän ansaan tässä? Tässä kohtaa on vielä helppo vaihtaa, joten onko hisense hyvä, vai vaihdanko tuohon LGhen, vaiko jokin täysin muu 65 tuumainen ~700€ televisio?
Täysin muu TCL 65 C845 4K MINI-LED älytelevisio (2023) - Gigantti verkkokauppa tai Thomson 65" 4K QLED Pro Google TV 65QG7C14 - Power.fi
Jos ei kärsi panostaa hieman lisää ottaisin 55"
 
Olisi tarvetta uudelle telkulle ja koossa 77”, niin mikä olisi tällähetkellä paras vaihtoehto oled telkkarille hintahaarukassa +-2000e? En millään jaksanut plärätä ketjua läpi. Ehkä myös mini-led mallit myös ok.
 
Nappasin vain tämä yhden lauseen lainaukseen. Tämä "keskikohta silmien korkeudelle" ei oikein tv:iden kanssa ole validi. Joskus tätä samaa ihmetellessä löysin mainintoja oikeaoppisen korkeuden olevan silloin kun silmien taso on 1/3 ruudun korkeudesta alalaidasta mitattuna. Ja itselle tuo ainakin vaikuttaa luonnolliselta joten hyvin lähelle sitä tasoa ruutu onkin nyt asennettu. :thumbsup:
Tottumiskysymys johonkin rajaan asti ja varmasti makuasioitakin. Ohje "vähintään 1/2 tai jopa 2/3 ruutua tulisi olla katselukorkeuden alapuolelle" on yleensä hyvä, kun silloin katselu ei normaalisti rasita niskoja tai silmiä. Se ei onnistu enää isoimmilla televisioilla niin helposti eikä seinäasennuksissa, joten silloin on mentävä sillä, mikä on mahdollista ja järkevää, ja sitten on totuttava siihen. Eli ei laiteta 100-tuumaistakaan ihan lattialle.

Esim. meillä tv-tason korkeus on 40 cm, johon lisätään vielä tv:n jalustan ja alareunuksen korkeus, jolloin kuva alkaa vähän yli 50 cm:stä. Sille tv-tasolle saisi vielä 85-tuumaisen tv:n niin, että ruudusta tulisi silti puolet silmien korkeutta alemmaksi. Nykyisellä 50-tuumaisella ruudusta on silmiä alempana yli 2/3, vaikka löhöilisi sohvalla eli on mukava ja rento katselukokemus. :-)

Elokuvissakin tietysti ensimmäisillä riveillä katsotaan ylöspäin ja yhdestä kokemuksesta tiedän, ettei ollut hyvä, joten varaan paikan aina salin keskikohtaa kauempaa.
 
Kuinkas paljon tähän vaikuttaa vielä katselu etäisyyskin 😁
 
Kuinka laadukasta paneelia voi odottaa täälläkin moneen otteeseen mainitun TCL C845 osalta? Onko niissä yleisesti valovuotoa, pilveilyä tai jotain muuta kuvanlaatua pilaavaa vai onko ihan turvallinen hankinta sen puolesta? Sonyn telkkaria ollut viimeinen 10v ja ei ole tarvinut tuskailla kuvanlaadun kanssa. Nyt hinnat ovat vain karanneet pahasti paremman pään malleissa ja täytyy katsella vaihtoehtojakin.
 
Avforumsilla on arvostelu ja on siinä tietty jotain, eri asia onko sitten miten häiritsevää. Ehkä jos katsoo jalkapalloa paljon (kuten me), niin DSE voi olla häiritsevää.

"The not so good

  • SDR can look washed out due to an over-bright local dimming algorithm
  • HDR tone mapping is overly bright with HDR10
  • Dynamic HDR tone mapping over brightening the image
  • Some light DSE and banding seen

Checking screen uniformity by displaying a 5% brightness slide gives a dark centre to the screen with bright edges. This is quite patchy and at other brightness levels, we find the same issues with some Dirty Screen Effect (DSE) also present and noticeable.

Uniformity is very patchy in places and with sports content that has constant swathes of pitch colour subject to camera panning, it highlights DSE and makes it even more noticeable. We also noticed this with content such as gaming and within films like Bladerunner 2046 where there are large areas of cloud or mist and the camera is moving."
 
Olisi tarvetta uudelle telkulle ja koossa 77”, niin mikä olisi tällähetkellä paras vaihtoehto oled telkkarille hintahaarukassa +-2000e? En millään jaksanut plärätä ketjua läpi. Ehkä myös mini-led mallit myös ok.
Auttaisi paljon jos tietäisi millaiseen käyttöön tulee, muuten sama ostaa mikä tahansa mikä tuntuu sopivalta omassa kukkarossa näillä spekseillä.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 983
Viestejä
5 058 613
Jäsenet
81 015
Uusin jäsen
kusakka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom