Yleinen Kauppa-alueen keskustelu

Liittynyt
29.05.2019
Viestejä
96
Aika mielenkiintoista että myynti-tai-vaihto -ilmoitukseni avaamattomalle näyttikselle poistettiin koska:

Syy: Sääntöjen vastainen ilmoitus poistettu. Foorumi on tarkoitettu käytettyjen tuotteiden myyntiin, ei uusien avaamattomien näytönohjainten trokaamiseen.
Kortteja oli yksi, pyyntihinta oli halvempi kuin millä sitä olisi mistään saanut, ja vaihtokin olisi kelvannut, joten aika paska trokari minustakin tulisi. Aika mielenkiintoinen linjaveto senkin osalta että ei saa mitään uutta/avaamatonta myydä, koska säännöissä on sanottu että:

kauppa-alue on tarkoitettu ensisijaisesti käytetyn tavaran myymiseen
Jos tarkoituksena on ehdottomaksi kerran kieltää uusien/avaamattomien tavaroiden myynti, niin päivittänette tuon muotoon "tarkoitettu käytetyn tavaran myymiseen" ettei tule väärinkäsityksiä.
 
Liittynyt
29.05.2019
Viestejä
96
Siitä muutama muukin "uusi ja avaamaton" myynti-ilmoitus, saanette varmaan nämäkin poistettua:

--

Ja jälkeenpäin katsottuna mitään noista ei poistettu samalla lailla, ei edes tuota uutta ja avaamatonta 3080-näyttistä. Tais vain modeonnenpyörä osua mun kohdalla rosvosektorille. :kippis:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
486
Itseä harmittaa sellainen päätään nostava ilmiö että luodaan myynti/vaihtoilmoituksia ja sitten kun tarjouksia tulee niin ne ignoorataan täysin eikä viitsitä vastata mitään vaikka jo päiviä kulunut. Tulee heti tosi välinpitämätön olo myyjästä ja ehkä jopa hieman ylimielinen. Vaikka ei kait tuota ole säännöissä että vastata täytyisi varsinkaan jos ei HP:ta tarjota. Mutta kun ihan fiksuihinkaan ehdotuksiin ei vaivauduta. Trollitarjoukset tietysti erikseen, sellasiin tarvitsekkaan vastata. Ehkä oon vaan herkkähipiä, mutta itse en noin toimisi.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
139

Minä ainakin ignoretan suoraan huutokauppakeisarit. Pyrin vastaamaan asiallisiin tarjouksiin. Toki voi olla, että joskus kun on kiireitä, niin saa sähköpostimuistutuksen, ja sitten ei muista enää seuraavana päivänä vastata, vaikka tarjous olisikin ihan asiallinen. Tulee kuitenkin keskimäärin muutaman kerran viikossa täällä käytyä, ja joskus saattaa venähtää jopa kerta viikkoon, jos on paljon muuta tekemistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 764
Itseä harmittaa sellainen päätään nostava ilmiö että luodaan myynti/vaihtoilmoituksia ja sitten kun tarjouksia tulee niin ne ignoorataan täysin eikä viitsitä vastata mitään vaikka jo päiviä kulunut. Tulee heti tosi välinpitämätön olo myyjästä ja ehkä jopa hieman ylimielinen. Vaikka ei kait tuota ole säännöissä että vastata täytyisi varsinkaan jos ei HP:ta tarjota. Mutta kun ihan fiksuihinkaan ehdotuksiin ei vaivauduta. Trollitarjoukset tietysti erikseen, sellasiin tarvitsekkaan vastata. Ehkä oon vaan herkkähipiä, mutta itse en noin toimisi.
Mikäänhän ei pakota edes ottamaan vastaan tarjouksia. Ilmoituksissa on hinta ja tavara myydään ensimmäiselle ostajalle. Peli on varsin selvä. Mielestäni siinä ei ole kenenkään virhe olla vastaamatta tai oikeus loukkaantua jos myyjä ei halua vastaanottaa tarjouksia tai vastailla viesteihin.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 298
Itseä harmittaa sellainen päätään nostava ilmiö että luodaan myynti/vaihtoilmoituksia ja sitten kun tarjouksia tulee niin ne ignoorataan täysin eikä viitsitä vastata mitään vaikka jo päiviä kulunut. Tulee heti tosi välinpitämätön olo myyjästä ja ehkä jopa hieman ylimielinen. Vaikka ei kait tuota ole säännöissä että vastata täytyisi varsinkaan jos ei HP:ta tarjota. Mutta kun ihan fiksuihinkaan ehdotuksiin ei vaivauduta. Trollitarjoukset tietysti erikseen, sellasiin tarvitsekkaan vastata. Ehkä oon vaan herkkähipiä, mutta itse en noin toimisi.
Olishan se kiva jos myyjä joteenkin osoittaa noteeraannensa tarjouksen, tosin itsekkään en viitsi edes reagoida juuri noihin oman elämänsä palsanmäkien tarjouksiin.
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
486
Olishan se kiva jos myyjä joteenkin osoittaa noteeraannensa tarjouksen, tosin itsekkään en viitsi edes reagoida juuri noihin oman elämänsä palsanmäkien tarjouksiin.
No nyt tarkotin ihan sellasia jo hyviä tarjouksia. Kyllä ne hupihuutelijat kaikki tunnistaa. Asia erikseen. Itse olen edelleen sitä mieltä että jos viikossa tulee pari ihan fiksua tarjousta niin on kohteliasta vastata. Ehkä se on vain opittu malli mutta itse toimin niin. Tai ainakin pyrin siihen.
 
Liittynyt
15.04.2021
Viestejä
60
Kertokaapa viksummat pystyykö mobilepayllä perumaan maksetun maksun tai muuten huijaamaan myyjää? varsinkin torissa muutaman kerran käynyt niin että ostaja kertoo maksavansa pyydetyn summan ja postikulut ja maksaa mobilepayllä. olen sitten vastannut että ei ole mobilepaytä ja laittanut tilinumeron että maksa tilille niin ostaja häviää kuin pieru saharaan. Tulee mieleen että voiko mobilepayllä huijata myyjää?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Kertokaapa viksummat pystyykö mobilepayllä perumaan maksetun maksun tai muuten huijaamaan myyjää?
Ei pysty. Ei ainakaa ole tiedossa menetelmää, että pystyis. Outoa kyllä toi, jos tilisiirto ei kelpaa ostajalle.. mobilepaynhan kuite rekisteröit tyyliin 5 minuutissa (edit: ellei jopa minuutissa, jos on nopee netti ja nopeet sormet :D ).

edit2: Mobilepayhan on vain proxy teidän välillä. Sie maksat mobilepaylle, joka sit välittää maksun eteenpäin. Mobilepay veloittaa summan tililtä ()kortilta) samantien. Perumismahdollisuutta ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.04.2021
Viestejä
60
Ok. Näin vähän ajattelinkin. Ainoa mikä tulee mieleen on että ostajaehdokas ei halua tilinumeroaan mihinkään näkyville, syystä x. Mutta kieltämättä outoa.
 
Noh, puhelinnumero on kuite vielä henkilökohtaisempi. Ongelmatapauksissa sulla on suora yhteys..
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
Ok. Näin vähän ajattelinkin. Ainoa mikä tulee mieleen on että ostajaehdokas ei halua tilinumeroaan mihinkään näkyville, syystä x. Mutta kieltämättä outoa.
Mutta eihän hänen tilinumeronsa välity sulle. Todennäköisesti ostaja on laiska eikä jaksa mennä verkkopankkiin tai mobiilipankkiin. Vaikkakin se on nykyään hyvin helppoa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 298
Kertokaapa viksummat pystyykö mobilepayllä perumaan maksetun maksun tai muuten huijaamaan myyjää? varsinkin torissa muutaman kerran käynyt niin että ostaja kertoo maksavansa pyydetyn summan ja postikulut ja maksaa mobilepayllä. olen sitten vastannut että ei ole mobilepaytä ja laittanut tilinumeron että maksa tilille niin ostaja häviää kuin pieru saharaan. Tulee mieleen että voiko mobilepayllä huijata myyjää?
Jos on luottokortti linkitetty mobilepayhin, mutta tilillä ei rahaa tehdää suoraa tilisiirtoa?
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
Tuossa kun seurannut tuota epärehelliset kaupankävijät ja huonot kauppakokemukset, niin tuli mieleen oisko siinä mitään ideaa noitten kitkemisessä et luotettaviks todetut käyttäjät kävis pientä vaivanpalkkaa vastaan vaikka tsekkaamasa et ei oo koijari vastassa?

Mä ainakin maksaisin mieluummin bensarahee ja kahvit/pullat tms sen sijaan et poliisille rikosilmotusta tms. + menetetty rahe ja aikaa.

Luulis kitkevän tota touhua melko tehokkaasti.
Turhaa. Tässä hessulla parempi idea:

Ihan näin vinkkinä ja paljon jo kauppaa tehneenä täällä, sekä murossa aikanaan, tsekatkaa ne kauppiaspalautteet aina alusta loppuun ja jos siellä on yksikin nega, ei palautteita ollenkaan tai muutava positiivinen palaute, mutta palautteen antajana on joku nollapostaaja foorumilta niin jätätte postikaupat tekemättä. F2F kaupat on kokonaan asia erikseen. Tuolla tyylillä se huijatuksi tulemisen riski on kyllä selvästi pienempi ja ei tule sitten hutilyöntejä. Ikäväkseni olen huomannut, että aika useasti se
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 492
Tuossa kun seurannut tuota epärehelliset kaupankävijät ja huonot kauppakokemukset, niin tuli mieleen oisko siinä mitään ideaa noitten kitkemisessä et luotettaviks todetut käyttäjät kävis pientä vaivanpalkkaa vastaan vaikka tsekkaamasa et ei oo koijari vastassa?

Mä ainakin maksaisin mieluummin bensarahee ja kahvit/pullat tms sen sijaan et poliisille rikosilmotusta tms. + menetetty rahe ja aikaa.

Luulis kitkevän tota touhua melko tehokkaasti.
Hieman omituinen ajatustapa, että oma aika on liian arvokasta rikosilmoituksen tekoon, mutta toiset saisivat kyllä ravata autoilla tarkistelemassa sun ostoksissa myyjän luotettavuutta jonkin kahvipalkan tms nimelliskorvauksen voimin..
 
Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
316
"mainittu nimelliskorvaus" oli vaan esimerkkinä.

Itse 99,99% ostan f2f, niin mun kohalle noi ei tuu osumaan. Mutta kait mä ajattelin et näin harrastajien kesken olisi moinen voinut toimiakkin, mut loppujen lopuks tuli vaan ajatuksena mieleen.

Muotoilin hieman huonosti tuon, ei niinkään se aika mut se rahallinen menetys ja mielipaha oli jäänyt tuosta.
Siis voihan tätä luultavasti käyttää myös tuohon käyttötarkoitukseen Myydään - Postituspalvelu tuotteille jotka vain noudolla-ketju
 
Liittynyt
24.07.2021
Viestejä
14
(En tiedä onko oikea paikka tälle kysymykselle, mutta ehkäpä joku täältä osaa neuvoa)

Oon uusi täällä foorumilla niin en tiedä vielä, mistä hitosta mää nään tuon myyjän kauppiaspalautteen? Onko täällä joku raja, jossa uudet käyttäjät eivät voi edes tarkastella muiden palautteita? Tuossa tärkeäksi merkatussa kauppiaspalaute-ketjussa lukee, että kauppiaspalautteen näkee myyntiketjun yläreunasta, mutta minä en vaan näe, ellen sitten ole ihan sokea. Jos se johtuu siitä, että liityin tänne vasta vähän aikaa sitten, niin mitä varten tällainen rajoitus on? Löysin yhden prossun, minkä haluaisin ostaa, mutta kauppiaspalautteen näkemisen puute vähän arveluttaa. Myyjä toki vaikuttaa ihan luotettavalta, ei siinä mitään.
 
Liittynyt
24.07.2021
Viestejä
14
Voi olla tuokin mahdollista, liekö tuo 14 päivän karenssi vaikuttaa tuohonkin :btooth:
Selvä. Kiitos avusta, ehkäpä pyydän tällä verukkeella myyjältä vaikkapa screenshottia palautteistaan. Tämän voisi kyllä mielestäni ylläpito muuttaa, jos kerta uudemmilta käyttäjiltä sallitaan tavaran ostaminen, niin kyllä mielestäni kauppiaspalautettakin pitäisi voida tarkastella. Uuden palautteen tekemisen eston ymmärrän spämmin estämiseksi, mutta en ainakaan keksi mitään haittaa palautteen tarkastelusta.
 
neg0t

Tukijäsen
Team Ryzen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
536
Voiko lahjoitetaan osiossa myös pyytää lahjoitettavaksi jotain? Pitäisi saada am4 orkkis emolevyn backplate + ne mustat muoviklipsit että saisin wraith stealthin kiinni emolevyyn eik ä nuota myy kukaan
 
Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
856

Laita Osto-osastolle
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Ihme huijarit taas kun koittaa jotaki kaupitella.. näitä sankareita muka on kun "olen ruotsissa nyt töissä, vaikka amerikkalainen olen. Lähetä minulle kone, maksan kyllä).
Niihin tottunu jo, mutta tänään muka virolainen henkilö olisi halunnut ostaa tuon pelikoneen, ja olisi hoitanut noudonkin sille.

Mutta hälytyskellot rupes soimaan viimestään, kun numero on amerikasta, pennsylvaniasta.. (vaikka pitäisi virosta olla) ja kaikkia mahollisia tietoja tarvittee muka joihinki ihme hommiin, sähköpostit yms, vaikkei niitä mihinkää pankin maksuun tarvitte. Tulipa todettua että nou tänk juu, ei tule kauppoja.
 
Liittynyt
28.02.2017
Viestejä
906
Minun ilmoitus käyttämättömästä kortista 3060ti poistettiin koska käyttämätön ja olen "trokaaja". Syy miksi myin korttia on että joku sais halvemmalla kuin kaupasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658

Kannattaa varmaan tutustua kauppa-alueen sääntöihin. Siinä kohtaa kun oot myymässä ännännettä avaamatonta käytännössä samanmallista näyttistä, niin ei tuossa mitään epäselvää ole että mistä on kyse.
 
Liittynyt
28.03.2021
Viestejä
131
Hei palstalaiset,

Möin tori.fin kautta takuulliset kuulokkeet joista annoin takuukuitin eteenpäin ostajalle. No nyt huomasin, että kuulokkeet ovat uudelleen myynnissä hänen toimestaan. Tuli vaan sitten huoli siitä takuukuitista, josta käy ilmi kaikki henkilötietoni ja en haluaisi jonkun toisen henkilön jakavan minun henkilötietoja eteenpäin.

Mitenköhän tässä toimisi?

Gigantista joutunee varmaan kysymään josko sen kuitin saisi uuden omistajan nimellä tai vastaavaa.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 136

Takauuhan on tuotekohtainen, eli ei kai tossa ongelmaa ihan sutata henkilötiedot pois, jos ne kuumottaa. Pelkkä tilausnumerokin joissain paikoissa riittää takuuseen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 492
Hei palstalaiset,

Möin tori.fin kautta takuulliset kuulokkeet joista annoin takuukuitin eteenpäin ostajalle. No nyt huomasin, että kuulokkeet ovat uudelleen myynnissä hänen toimestaan. Tuli vaan sitten huoli siitä takuukuitista, josta käy ilmi kaikki henkilötietoni ja en haluaisi jonkun toisen henkilön jakavan minun henkilötietoja eteenpäin.

Mitenköhän tässä toimisi?

Gigantista joutunee varmaan kysymään josko sen kuitin saisi uuden omistajan nimellä tai vastaavaa.

Jos sun HETU on siinä, niin pyydä suttaamaan. Osoite- ja yhteystietoja en laskisi kauhean kriittiseksi, tuolla maailmalla kiertänyt varmaan 500 multa lähtenyttä takuukuittia viimeisen 15v aikana ja mitään ongelmia ei ole tullut.
 
Liittynyt
21.10.2021
Viestejä
9
Onko näytönohjaimien myynti-ilmoitukset piilossa uusilta käyttäjiltä ja kirjautumattomilta? Ja mistä syystä jos näin on?

En näe noihin viittaavaa kategoriaa eikä mitkään noista näyttiksien myyntilinkeistäkään toimi.. Merkillistä
 
Liittynyt
30.01.2017
Viestejä
34

Sinne on joo 14 vuorokauden karenssi uusilta käyttäjiltä trokailun yms. vähentämiseksi, foorumi kuitenkin pääasiallisesti on keskustelupalsta jonka ohessa käytetyn tavaran myyntipuoli.
 
Ookoo selvä juttu, ymmärrän kyllä että aivan hyvä syy siihen on. Hankaloittaa vaan meitä joilla on muita syitä seurata tuota kyseistä kategoriaa. Mut eipä midistä, odotellaan karenssi ohi.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
272
Mites tällänen?

Möin näyttökortin omasta puolesta toimivana, mutta uusi käyttäjä totesi testailun jälkeen rikkinäiseksi ja lähetti takuuseen ja vaatii minulta 400€ hyvitystä, kun möin rikkinäisen kortin hänen mielestä omalla testailulla.(mikä itsellä kyllä omissa peleissä toimi)

Sanoin et voin rahat palauttaa ja ottaa kortin takaisin, mutta sanoi ettei anna rikkinäisen tilalle uutta, eli siis jimssille lähtenyt rma:han.

Kortissa takuu voimassa ja kuitit yms. annettu uudelle omistajalle.

Vein kortin vielä hänelle suoraan kotiin, siitä tuli mieleen hassu seikka: Tökkäs kortin silloin suoraan koneeseen kiinni kun oli virtapiuha kiinni ja psu 1 asennossa. Näyttiksestä sytty virtapiuha paikkoihin punaset valot, kun lisävirtapiuhat eivät olleet kiinni. Tästä en kyllä sanonut mitään. Superpositionia ajeli ja totesi toimivaksi.

Vähän nyt kyllä ihmetyttää tämä ajatusmailma miksi olisin tässä tilanteessa millään tavalla korvausvelvollinen.
 
Siis kortti meni takuuhuoltoon ja tyyppi kerjää korvauksia tyhjästä? Vai meinaako, että pitää takuuhuolletun/vaihdetun itsellään ja sinä saisit lunastaa rikkinäisen takas? :D
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Ignoreen vaan, yrittää lypsää/kusettaa sinulta rahaa ilman mitään valideja perusteita.
 
Liittynyt
20.08.2021
Viestejä
15
Myyjänä sinun vastuulla olisi ainoastaan antaa rahat takaisin heti rikki olevaksi todetusta kortista. Ostaja on mennyt asentamaan kortin väärin virtojen ollessa päällä, ja lisäksi aloittanut RMA:n valmistajan kanssa. Ei mitään velvollisuutta sulla jatkaa väittelyä, olet toiminut oikein.
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Mites tällänen?

Möin näyttökortin omasta puolesta toimivana, mutta uusi käyttäjä totesi testailun jälkeen rikkinäiseksi ja lähetti takuuseen ja vaatii minulta 400€ hyvitystä, kun möin rikkinäisen kortin hänen mielestä omalla testailulla.(mikä itsellä kyllä omissa peleissä toimi)

Sanoin et voin rahat palauttaa ja ottaa kortin takaisin, mutta sanoi ettei anna rikkinäisen tilalle uutta, eli siis jimssille lähtenyt rma:han.

Kortissa takuu voimassa ja kuitit yms. annettu uudelle omistajalle.

Vein kortin vielä hänelle suoraan kotiin, siitä tuli mieleen hassu seikka: Tökkäs kortin silloin suoraan koneeseen kiinni kun oli virtapiuha kiinni ja psu 1 asennossa. Näyttiksestä sytty virtapiuha paikkoihin punaset valot, kun lisävirtapiuhat eivät olleet kiinni. Tästä en kyllä sanonut mitään. Superpositionia ajeli ja totesi toimivaksi.

Vähän nyt kyllä ihmetyttää tämä ajatusmailma miksi olisin tässä tilanteessa millään tavalla korvausvelvollinen.
Kerro käyttäjätunnus huonot kauppakokemukset -ketjuun ettei tarvitse kaverin kanssa muutkaan tehdä kauppoja.
 
Liittynyt
05.09.2020
Viestejä
1 363
Kauanko pitää odottaa jos ostajaa ei saa kiinni paketin lähettämiseksi vaikka on maksanut jo tuotteen?
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 737
Kauanko pitää odottaa jos ostajaa ei saa kiinni paketin lähettämiseksi vaikka on maksanut jo tuotteen?
No, ei kai siinä ole paljon muuta tehtävissä kuin odottaa, olettaen että et saa rahoja työnnettyä takaisin. Itse heittäisin kaappiin, olettaen ettei myyty tuote ole joku sohva tjsp.
 
McLandman

Matkaaja
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
599
Haluaisin laittaa myyntiin ATX-kotelon, mutta en tiedä sen merkkiä, mallia enkä soveliasta hintaa. Onko jossain ketju, jossa voi pyytää foorumin käyttäjiä tunnistamaan kotelon merkin ja ehdottamaan sille sopivaa hp:ta, kuvien perusteella?
 
Heikki_H

DevOps
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 132
Haluaisin laittaa myyntiin ATX-kotelon, mutta en tiedä sen merkkiä, mallia enkä soveliasta hintaa. Onko jossain ketju, jossa voi pyytää foorumin käyttäjiä tunnistamaan kotelon merkin ja ehdottamaan sille sopivaa hp:ta, kuvien perusteella?
Täältä vois kysellä.
 
Liittynyt
02.10.2017
Viestejä
253
Jos joku tarjoaa hintapyynnön tuotteesta, mutta sen jälkeen tulee ns. radiohiljaisuus, niin kuinka kauan tulee odottaa, että voi ottaa uuden tarjouksen vastaan?
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
951

Itse odottelisin korkeintaan pari vuorokautta. Toki sen jälkeen on hyvä vielä mainita alkuperäiselle ostajaehdokkaalle, että kaupat on sovittu/tehty toisen kanssa, kun vastaus kesti liian kauan.
 
Liittynyt
14.11.2021
Viestejä
1
Voiko joku selittää mulle mikä on siinä järki että näyttismyyntiosiota ei näy julkisesti ja joutuu odottamaan 2 VIIKKOA että näkee sen? Mä en tajua mikä järki siinä on.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 492
Mikä järki, että uudet tunnukset näkevät kauppapaikan ja voivat viestiä siellä, mutta eivät voi lähettää YV?

Joko katselu- tai kommentointioikeudet pois tai YV aktiivisiksi. Aikamoinen säätö myyjänä, ja vierestä seurannut useita vastaavia caseja. 

@Sampsa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Mikä järki, että uudet tunnukset näkevät kauppapaikan ja voivat viestiä siellä, mutta eivät voi lähettää YV?

Joko katselu- tai kommentointioikeudet pois tai YV aktiivisiksi. Aikamoinen säätö myyjänä, ja vierestä seurannut useita vastaavia caseja. 

@Sampsa
Tuo on tietääkseni seurausta banneista, niiden kierroista alttereilla ja tälläisestä. Eli bannattu käyttäjä tekee uusia tunnuksia. Yhdellä hän voi aina ikuisesti lukea kaiken.

Sitten uusilla tunnuksilla hän voisi yksityisviesteillä käydä kauppaa, ja täten kiertää noi kaikki bannit. Mulla on fiilis että paljon noista uusista säännöistä tulee noista näyttiksistä, ja niiden ostamisesta. Sun ehdotuksesi ei muuttaisi tuota.
 
Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
IMO pelisisällön voisi pistää omaan ala-alueelle kuten se oli muroaikaan. Helpottaa alueen selaamista jos haluaa vain pelien myynti-ilmoituksia katsella.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 418
Viestejä
4 160 576
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom