Yksityisen pysäköinninvalvonnan älyttömyydet.

Pyysitkö niiltä sellaista kuvaa missä kiekon näyttö näkyy? (Saatteella, että "tomittamassanne kuvassa ei kiekon näyttö näy, koska tuulilasista heijastuva valo peittää sen. Kuva ei siten todista kiekon näytön toimimattomuutta.")

Jos eivät sellaista pysty toimittamaan, niin seuraavaksi uhkaa rikosilmoituksella (petoksen yritys).
Veikkaan että eivät vastaa tai vain vittuilevat. Jos näistä tekisi rikosilmoituksen, ei poliisi tutki. Nämä pönkälebisnekset toimivat valtiovallan suojeluksessa.
 
Veikkaan että eivät vastaa tai vain vittuilevat. Jos näistä tekisi rikosilmoituksen, ei poliisi tutki. Nämä pönkälebisnekset toimivat valtiovallan suojeluksessa.
Jos eivät vastaa reklamaatioon, niin sitten ei myöskään ole mitään oikeutta jatkaa perintää.
 
Jos eivät sellaista pysty toimittamaan, niin seuraavaksi uhkaa rikosilmoituksella (petoksen yritys).
Joskus kuitenkin kannattaa jo ihan oman uskottavuuden vuoksi jättää turhat uhkailut lisäämättä ja keskittyä vain olennaiseen. Helposti lähtee nokitteluun mukaan, kun paten omat viestit uhkuvat välinpitämättömyyttä ja lietsovat pelkoa pahemmasta. Faktat tiskiin eikä muuta.

Tää on kuitenkin sitä paten busineksen selkärankaa ja siellä kyllä tiedetään että petos näyttäytyy lievänä, eikä lievän petoksen yritys ei ole edes rangaistavaa.
 
Jos eivät vastaa reklamaatioon, niin sitten ei myöskään ole mitään oikeutta jatkaa perintää.

Eikö tämä ole se syy miksi sen geneerisen vastauksen aina lähettävät reklamointeihin ekana? Voivat jatkaa perintää, ilman että heidän tarvitsee kuluttaa aikaa ja varoja siihen.
 
Eikö tämä ole se syy miksi sen geneerisen vastauksen aina lähettävät reklamointeihin ekana? Voivat jatkaa perintää, ilman että heidän tarvitsee kuluttaa aikaa ja varoja siihen.
Yksi syistä. Suurin on varmasti se, että osa luovuttaa ja maksaa. Sitten on vielä se porukka, joka riitauttaa huolimattomasti, eli ilman perusteluja tai epämääräisesti. En tunne paten käytäntöä omakohtaisesti, mutta on myös firmoja jotka houkuttelevat käyttämään omia lomakkeita sähköpostin sijaan. Näissä juju on se, että saadaan homma vietyä pidemmälle eikä vääryyttä kokenut pysty jälkikäteen välttämättä mitenkään todistamaan riitautusta.
 
Jos eivät vastaa reklamaatioon, niin sitten ei myöskään ole mitään oikeutta jatkaa perintää.
Käsitinkin, että tässä tapauksessa eivät jatka mutta ovat "unohtaneet" mainita siitä asianosaiselle. Jollekin sivulliselle sen sijaan oli ilmoitettu. E: No joo, hiukan suolaisesti sanottu jos kyseessä oli kyttäyksen tilaaja jolla oli käytöstavat pyytää porsastelun oikaisua ja jolle patet sen lupasivat. Kuitenkin, siis kiristyksen kohteelle jäänyt ilmoittamatta.

Voi siis toivoa, että "asiakas" maksaisi epähuomiossa tai epätietoisuuttaan ja jos taas jälkeenpäin tulee sanomista, voi "todistaa" että mehän annettiin asian olla.

Otin yhteyttä myös kiinteistön omistajaan. Hän oli valvontayhtiöön yhteydessä ja on saanut kirjallisen ilmoituksen virhemaksun perumisesta. Itse en ole mitään ilmoitusta maksun perumisesta saanut, tuskin koskaan saankaan jos en sitä pyydä.
 
Oliko tuossa @veijoesso77 keississä koko kuva tuo mikä viestissä #1 638 ? Koska tuossahan ei näy auton rekisterikilpeä eikä pysty päättelemään lainkaan missä ko. kuva on otettu.
Ihan mielenkiintoinen huomio, mutta kuten ketjussa aiemminkin todettu niin ei kannata lähteä noiden kanssa vääntämään tuollaisista sivuseikoista.
Ainot asiat millä on väliä on onko pysäköinnistä syntynyt laillinen sopimus, onko sopimusehtoja rikottu ja kuka on sopimuksen toinen osapuoli.

Itse olen joskus noille vastannut että koska en ole (todistettavasti) ollut näkemässä kyseistä pysäköintitapahtumaa niin en voi varmuudella tietää kuka kyseisen pysäköinnin on suorittanut ja en siten voi antaa heille sopijaosapuolen nimeä tai yhteystietoja.
 
Eihän se nyt ihan sivuseikka ole jos ainoa todiste koko väitetystä sopimuksesta on lähikuva parkkikiekosta josta pystyy päättelemään ainoastaan että se on mustan auton tuulilasissa.
 
Se mitä todisteita heillä on vaikuttaa toki asiaan vähän, mutta se kenen auto on kuvassa ei muuta tilannetta.
Minulle on ihan sama onko joku naapurin Pete ollut jossain parkissa minun autolla tai omalla autollaan. Pointti on että niin mielelläni kun minä haluaisin auttaa tapauksen selvittelemisessä, niin valitettavasti minä olen ollut todistettavasti jossain muualla joten en voi tietää kuka kuvassa olevan auton on pysäköinyt.
 
Nyt on tullut linjaus Korkeimmasta oikeudesta yhteen esimerkkiriitaan pysäköijän osalta.
Parkkipate on saanut niskavoiton.

Nyt on tullut linjaus Korkeimmasta oikeudesta yhteen esimerkkiriitaan pysäköijän osalta.
Parkkipate on saanut niskavoiton.

Tän toivoisi herättelevän vähän myös niitä torrent-besserwissereitä hedman-topikissa. Tuskin tulee tapahtumaan. Luotto oikeuslaitokseen ja omaan osaamiseen on vaan niin kovaa, että ei joskus edes nähdä metsää puilta. Ikävä päätös, mutta ei täysin yllättävä.

En minäkään uskoisi tuomarina, että perheessä ei tiedetä yhtään, kuka auton on heistä pysäköinyt. Kuten en myöskään uskoisi selitystä laittomasta lataamisesta, jos puolustus perustuu sille, että vastaaja on tehnyt kaikkensa sen eteen että hänen (torrent)liikennettä ei pitäisi olla mahdollista seurata.
 
Olennaista tuossa keississä varmaan oli, että sanoi ainoastaan, että muilla myös mahdollisuus ajella. Olisi pitänyt pyytää kaikki perheenjäsenet kertomaan, että olivat ajelleet tuona päivänä ja, että kaikilla oli pääsy avaimiin. Tällöin tuolle väitteelle olisi ollut tukea.
 
Nyt on tullut linjaus Korkeimmasta oikeudesta yhteen esimerkkiriitaan pysäköijän osalta.
Parkkipate on saanut niskavoiton.

Asiaa sivuten yleensä pitäisi varmistaa, että asianosainen saa tuomion ensin. Ei pidetä tyylikkäänä, että tieto omasta asiasta tulee medialta.
Nainen ei halunnut tiistaina kommentoida Helsingin Sanomille oikeuden päätöstä, josta hän kuuli vasta HS:n puhelusta.
 
Asiaa sivuten yleensä pitäisi varmistaa, että asianosainen saa tuomion ensin. Ei pidetä tyylikkäänä, että tieto omasta asiasta tulee medialta.
Ei se media sitä ennen saa. Kun tuomio tulee niin kuka vaan voi sen käydä lukemassa. Jos ei naista kiinnosta niin minkäs sille voi. Selvästikään ei ollut oikeudessa sitä kuulemassa.
 
Asiaa sivuten yleensä pitäisi varmistaa, että asianosainen saa tuomion ensin. Ei pidetä tyylikkäänä, että tieto omasta asiasta tulee medialta.
Toimittajaa vaan vituttaa, ettei saanut valmista tekstiä soittelemalla asianosaiselle. Kaikki ei onneksi ole "olitko paikalla, lähetä kuva" hengessä mukana.
 
Olennaista tuossa keississä varmaan oli, että sanoi ainoastaan, että muilla myös mahdollisuus ajella. Olisi pitänyt pyytää kaikki perheenjäsenet kertomaan, että olivat ajelleet tuona päivänä ja, että kaikilla oli pääsy avaimiin. Tällöin tuolle väitteelle olisi ollut tukea.
Mitenköhän siinä tapauksessa, että auton olisi vaikka ulkomailla pysäköintien aikana?
 
No eihän silloin mitään lappua edes olisi voinut tulla, jos auto oli ulkomailla.
Jaa. Mä olen usein ulkomailla ja mun nimissä olevat kolme autoa on muun perheen käytössä Suomessa…

Edit. Ja nyt huomasin että sana omistaja olis jäänyt viestistäni uupumaan. No eiköhän ajatus kuitenkin tullut selväksi.
 
Nyt on tullut linjaus Korkeimmasta oikeudesta yhteen esimerkkiriitaan pysäköijän osalta.
Parkkipate on saanut niskavoiton.

https://www.hs.fi/suomi/art-2000011885354.html

Eli lyheysti, pari paten laskua tullut ja haltia/omistaj(?) riitauttanut ne, saate sanoilla ettei ole pysäköinyt, perheessä muillakin ajokortti. Kertomatta kuitenkin kuka olisi ajanut, tai muuta selalista, niin tuossa tulkinta että tuossa tapauksessa jos pysäköinti on riidantonta, niin patella ei paukkuja selvittää kuskia, mutta tuollaisessa tapauksessa haltija/omistajalla on parempi tapa se selvittää.

Päätös oikeastaan ihan hyvä, nyt on käytäntö asiasta, ei tarvi noin selvistä vääntää. vähän sama kuin kunnallisessa.

Onneksi tässä ei ollut mitään älyttömiä oikeudenkäyntikuluja, toki mielipiteenä tälläiset ennakkotapaukset voisi ratkoa myös vielä pienemmin kuluin. (eri oikeus asteissa eri ratkaisut)
 
Viimeksi muokattu:
Eli lyheysti, pari paten laskua tullut ja haltia/omistaj(?) riitauttanut ne, saate sanoilla ettei ole pysäköinyt, perheessä muillakin ajokortti. Kertomatta kuitenkin kuka olisi ajanut, tai muuta selalista, niin tuossa tulkinta että tuossa tapauksessa jos pysäköinti on riidantonta, niin patella ei paukkuja selvittää kuskia, mutta tuollaisessa tapauksessa haltija/omistajalla on parempi tapa se selvittää.

Päätös oikeastaan ihan hyvä, nyt on käytäntö asiasta, ei tarvi noin selvistä vääntää. vähän sama kuin kunnallisessa.
No edelleen aika outoa. Olen ulkomailla ja mun autolla joku saa paten lapun Suomessa niin jos en pysty asiaa selvittämään, niin mun maksettava?

Edit. Eikä mun tartte mitään tollaista selvitystyötä edes tehdä. Ja kuten mainittu läheisiä vastaan ei edes tartte todistaa.
 
No tässä ei kai kukaan väittänyt olevan ulkomailla. Eikä tässä mikään rikosjuttu ole. Maksaa sen lapun, tai maksattaa sillä joka ajoi.
 
No tässä ei kai kukaan väittänyt olevan ulkomailla. Eikä tässä mikään rikosjuttu ole. Maksaa sen lapun, tai maksattaa sillä joka ajoi.
Juu ei oltu ulkomailla. Veikkaanpa että tämä ei ole ihan yleispätevä päätös. Tässä oli myös pysäköity kodin ja työpaikan lähellä.

Eli en usko olevani kohteena, vaikka olen usean autollani saadun lapun takavuosina perinnässä kiistänyt. Ei lähelläkään omaa kotia tai mitään paikkaa, jossa kävisin koskaan. Ja autolla, jolla en ajanut kuin max kerran kolmeen kuukauteen. Muut ajoivat sillä kyllä 30tkm/v.
 
Vähemmän reiluja kuskeja jos jättävät laput hoitamatta. Tiedostan kyllä autoja jotka on vähän laajemmassa käytössä ja sellaisilla jotka noin käyttäytyy ja niitä sitten vähemmän mukavaa selvitellä. ja itse ei välttämättä edes nimeltä tiedä jokaista kuskia.
 
Onkos nyt jossain oikeusasteessa todennettu, että kyltin ohi ajettaessa syntyy sopimus? Täytyykö tässä alkaa pysähtymään jokaisen lisäkilven kohdalla ja lukemaan sopimusehdot?
 
Onkos nyt jossain oikeusasteessa todennettu, että kyltin ohi ajettaessa syntyy sopimus? Täytyykö tässä alkaa pysähtymään jokaisen lisäkilven kohdalla ja lukemaan sopimusehdot?
Onkai tuollainen ihan alkuaikoina koeponnistettu. Eihän meillä muuten olisi yhtään yksityistä valvontafirmaa. Kyllähän pysäköintiehdot kannattaa lukea pysäköidessä ellei halua lappua, oli sitten yksityisen tai julkisen puolen paikoilla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 020
Viestejä
5 158 603
Jäsenet
82 264
Uusin jäsen
S4nteri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom