Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Jos on merkki laitettu, ja valvontasopimus tehty, niin oletettavaa että sitä myös valvotaan. Eli pitäisi olla piuhakiinni ja oikeasti latauksessa, lataushybridi saa olla.Saattaa siellä tuollainen ollakin, en nyt ihan varma ole, pitää tarkistaa kun seuraavaksi menee töihin. Toki itsellä plugari, jota oli ladattu, mutta ei ajankohtaisesti. Tuo kyllä lataa täyteen n. 7h. Mahtaako tässä olla mitään sanomista, jos em. kilpi löytyy ja piuha ei ollut kiinni? Tuohan kertoo paikan olevan sähköautojen lataamiseen, mutta kuka toteaa sen, kulkeeko piuhassa virta vai ei. Se, että johto on kiinni, ei ole vielä lataamista. Mietin vaan, kun moni auto siellä pysäköitynä sen 8h eikä varmasti lataa koko aikaa.
Pikalatureilla voi olla hinnoittelua, ym harrasusta häritsevää, jos pohditaan AC latureita, niin miten laajasti autoissa on siinä säätömahdollisuudet ? Tosin mitä ei tekisi että voisi käyttäytyi ei toivotusti.Autoissa yleensä saa määrättyä latausnopeuden, laittaa lataamaan mahdollisimman hitaasti, että kestää koko työpäivän ladata. Eikö sillon saa pitää koko päivän autoa siinä paikalla, kun myös lataa koko ajan?
No tuskin ne oikeuteen vien jos on maksanut ja mahdolliseen karhuun vastannut riittävästi todistaen että maksettu on, karhu aiheeton.Tämä on varmasti ollut aikaisemminkin, mutta hukkunut viestien sekaan. Jos/kun näitä sakkoja joutuu joskus maksamaan, niin muistakaa tärkeä neuvo; jättäkää viitenumero pois maksusta. Volyymit ovat sitä luokkaa, että kenenkään ei ole kiva kaivella manuaalisesti sitä mihin maksu liittyy. Helpompi on karhuta maksua uudelleen.
Tuleviin maksumuistutuksiin vastataan tylyllä vakiovastauksella, että suoritus on jo tehty. Laki ei velvoita ketään käyttämään viitenumeroa maksuissaan. Oikeudessa taas tehty suoritus on helppo todistaa.
Pätee myös muihin tilanteisiin, joissa maksu on (oman moraalikäsityksen vastaisesti) kuitenkin suoritettava. Ei kuitenkaan Hedman partnersiin, joille maksusuoritusta ei tule tehdä missään tapauksessa.
Nopealla googletuksella kuluja tulee asiakkaalle jos makselee ilman viitenumeroa.Mihin perustat tuon ettei tarvitse käyttää viitenumeroa, ja jos sitä ei käytä, niin mitä sen sijaan pitää käyttää, viesti kentää kirjoittaa riittävät tiedot mitä velkaa suorituskoskee, ? mitä ne olisi näissä tapauksissa ?
Mitä sinä koet saavuttavasi tuolla perseilyllä?Tämä on varmasti ollut aikaisemminkin, mutta hukkunut viestien sekaan. Jos/kun näitä sakkoja joutuu joskus maksamaan, niin muistakaa tärkeä neuvo; jättäkää viitenumero pois maksusta. Volyymit ovat sitä luokkaa, että kenenkään ei ole kiva kaivella manuaalisesti sitä mihin maksu liittyy. Helpompi on karhuta maksua uudelleen.
Tuleviin maksumuistutuksiin vastataan tylyllä vakiovastauksella, että suoritus on jo tehty. Laki ei velvoita ketään käyttämään viitenumeroa maksuissaan. Oikeudessa taas tehty suoritus on helppo todistaa.
Pätee myös muihin tilanteisiin, joissa maksu on (oman moraalikäsityksen vastaisesti) kuitenkin suoritettava. Ei kuitenkaan Hedman partnersiin, joille maksusuoritusta ei tule tehdä missään tapauksessa.
Nopealla googletuksella kuluja tulee asiakkaalle jos makselee ilman viitenumeroa.
https://www.iltalehti.fi/digi/a/201710122200456707
Näin voi käydä, kun maksaa laskut ilman viitenumeroa: Elisa katkaisi netin ja laittoi perintätoimiston perään
Kuluttajariitalautakunnan mukaan Elisan toiminta tapauksessa oli hyväksyttävää.
Mitä sinä koet saavuttavasi tuolla perseilyllä?
Laki ei vaadi. Rittää että maksu on maksettu.Mihin perustat tuon ettei tarvitse käyttää viitenumeroa
Ei tule. Viitenumero on pelkkä tekninen systeemi laskuttajalle, ei lain vaatimus. Lisäksi tuossa tapauksessa on käytetty "väärää" viitenumeroa. Riittää että maksu on suoritettu. Tässä linkkaamassasi tapauksessa ei ilmeisesti oltu vastattu Elisalle mitään. Siksi mainitsinkin vastaamaan, että "maksu on suoritettu".Nopealla googletuksella kuluja tulee asiakkaalle jos makselee ilman viitenumeroa.
![]()
Näin voi käydä, kun maksaa laskut ilman viitenumeroa: Elisa katkaisi netin ja laittoi perintätoimiston perään
Kuluttajariitalautakunnan mukaan Elisan toiminta tapauksessa oli hyväksyttävää.www.iltalehti.fi
Se on vastaperseilyä. Ihan samaa mitä Pate saavuttaa vastaamalla vakioviestein reklamaatioihin. Ei tätä tarvitse tehdä miellyttäväksi laskua karhuavalle yritykselle. Perseilevälle firmoille perseilevä kohtelu. Ei sen enempää.Mitä sinä koet saavuttavasi tuolla perseilyllä?
Entäs sopimus ?Laki ei vaadi. Rittää että maksu on maksettu.
Ei tule. Viitenumero on pelkkä tekninen systeemi laskuttajalle, ei lain vaatimus. Lisäksi tuossa tapauksessa on käytetty "väärää" viitenumeroa. Riittää että maksu on suoritettu. Tässä linkkaamassasi tapauksessa ei ilmeisesti oltu vastattu Elisalle mitään. Siksi mainitsinkin vastaamaan, että "maksu on suoritettu".
Mitä nyt tarkkaan ottaen meinaat ehdottaa, miten maksetaan, mitä tietoa, missä muodossa. Ja miten raekodaan perintään.Kyse ei siis ole anonyymistä maksusta, jos itse näyt siellä maksajana. Kyse on siitä, että maksua ei tarvitse pureskella valmiiksi Paten järjestelmän haluamaan muotoon. Ei sen enempää. Ei mitään taikatemppuja tai vilunkia. Jättää vain Paten reskontrasysteemin huomioimatta.
Se on vastaperseilyä. Ihan samaa mitä Pate saavuttaa vastaamalla vakioviestein reklamaatioihin. Ei tätä tarvitse tehdä miellyttäväksi laskua karhuavalle yritykselle. Perseilevälle firmoille perseilevä kohtelu. Ei sen enempää.
Huoh, kirjoitin että jättää se viitenumero maksaessa kirjoittamatta. Jos menee liian vaikeaksi, niin ehkä kannattaa lukea muita keskusteluita.Entäs sopimus ?
Ahaa, ei selvinnyt pelkillä evästeillä tuo.
Mitä nyt tarkkaan ottaen meinaat ehdottaa, miten maksetaan, mitä tietoa, missä muodossa. Ja miten raekodaan perintään.
Nähdä isoa vaiva että voi aiheuttaa toiselle vaivaa.
Riitaisissa tapauksissa kai helpoin tomia niin että maksaa, ja valittaa.., tai ei maksa ja riitelee.
Jos reklamaatioon ei saa vastausta, niin no kai tuolla voi turvata selustaa kun on sen maksanut, jos siltä laskuttajalta yllättäen löytyykiin näyttöä.
Mutta kananttaa muuttaa tuota ensimmäistä ohjetta missä kehotit jättää viitenumerot pois ihan yleisesti, riidattomissa tapauksissa.
Muotoilla se ohje selaliseksi kuin sen ajattelit.
KRL:n ratkaisussa todettiin, että viivästyskorkoa tai maksumuistutuskuluja ei saanut vaatia. Sen sijaan Elisalla olisi ollut oikeus korvaukseen, jos maksun kohdentamisesta aiheutuu vahinkoa, mutta Elisa ei ollut sellaista vaatinut, joten tarkemmin ei otettu kantaa.Laki ei vaadi. Rittää että maksu on maksettu.
Ei tule. Viitenumero on pelkkä tekninen systeemi laskuttajalle, ei lain vaatimus. Lisäksi tuossa tapauksessa on käytetty "väärää" viitenumeroa. Riittää että maksu on suoritettu. Tässä linkkaamassasi tapauksessa ei ilmeisesti oltu vastattu Elisalle mitään. Siksi mainitsinkin vastaamaan, että "maksu on suoritettu".
Kyse ei tuossa Elisa tapauksessa edes ollut oikeudenkäynnistä.
Se on vastaperseilyä. Ihan samaa mitä Pate saavuttaa vastaamalla vakioviestein reklamaatioihin. Ei tätä tarvitse tehdä miellyttäväksi laskua karhuavalle yritykselle. Perseilevälle firmoille perseilevä kohtelu. Ei sen enempää.
Toisaalta taitaa ainakin Nordea vaatia viitenumeron tai viestin? Muuten ei pysty maksamaan.Huoh, kirjoitin että jättää se viitenumero maksaessa kirjoittamatta. Jos menee liian vaikeaksi, niin ehkä kannattaa lukea muita keskusteluita.
Offtopic ja aiheen vierestä voit houkutella muita kirjoittamaan, itse en nyt tähän sinun tyypilliseen satuiluun käytä enempää aikaa. Faktat ja rajatun aiheen mainitsin jo yllä. Riitaisuuksista ja muista höpöhöpöistä en olisi kaivannut tähän mitään, koska niistä ei ollut kyse.
Kirjoita viestikenttään "maksu virhepysäköinnistä"Toisaalta taitaa ainakin Nordea vaatia viitenumeron tai viestin? Muuten ei pysty maksamaan.
Juu sitä vaan pohdinkin, että mitä siihen sitten laittaa.Kirjoita viestikenttään "maksu virhepysäköinnistä"
Pointti oli se, että lain puitteissa voi olla vittumainen vaikka maksaakin. Ei vaadi ihmeitä tai ylimääräistä ponnistelua. Tietysti voi vaikka seisoa maksua hyväksyessä vaikka hassussa asennossa, jos joku firma sitä keksii seuraavaksi vaatia.
Siihen on varmasti hyvä syy, miksi firman laskentaosaston kuluja ei erikseen veloiteta näissä. Eikö?KRL:n ratkaisussa todettiin, että viivästyskorkoa tai maksumuistutuskuluja ei saanut vaatia. Sen sijaan Elisalla olisi ollut oikeus korvaukseen, jos maksun kohdentamisesta aiheutuu vahinkoa, mutta Elisa ei ollut sellaista vaatinut, joten tarkemmin ei otettu kantaa.
Jos viitteettömistä maksuista tulee ongelma, yritykset alkavat todennäköisesti periä rutiinisti kohdentamismaksua. Tilitoimiston hinnastolla voi vaikka osoittaa vahingon, tai sopimuksessa on erikseen määrätty.
Minkä takia sinä pelleilet ja maksat sen virhemaksun, jos koet sen olevan aiheeton?Siihen on varmasti hyvä syy, miksi firman laskentaosaston kuluja ei erikseen veloiteta näissä. Eikö?
Huoh, kirjoitin että jättää se viitenumero maksaessa kirjoittamatta. Jos menee liian vaikeaksi, niin ehkä kannattaa lukea muita keskusteluita.
No korjaa sinne alkupeäriseen ohjeeseen että jos asia on riidaton niin kannattaa maksaa ihan ilman päänaukomista, jos siis tuota pelleilyä suosittelet silloin kun velkoja ei vastaa reklamaatioihin asiallisesti ja haluat kuitenkin maksaa velan pois, vaikka riitainen.Offtopic ja aiheen vierestä voit houkutella muita kirjoittamaan, itse en nyt tähän sinun tyypilliseen satuiluun käytä enempää aikaa. Faktat ja rajatun aiheen mainitsin jo yllä. Riitaisuuksista ja muista höpöhöpöistä en olisi kaivannut tähän mitään, koska niistä ei ollut kyse.
En sanonut aiheeton.Minkä takia sinä pelleilet ja maksat sen virhemaksun, jos koet sen olevan aiheeton?
Ongelma on varmaan ollut vähäinen. KRL:n ratkaisu yleisellä tasolla hyväksyy mahdollisuuden, että korvauksia peritään.Siihen on varmasti hyvä syy, miksi firman laskentaosaston kuluja ei erikseen veloiteta näissä. Eikö?
Entäs sopimus ?
Ahaa, ei selvinnyt pelkillä evästeillä tuo.
Mitä nyt tarkkaan ottaen meinaat ehdottaa, miten maksetaan, mitä tietoa, missä muodossa. Ja miten raekodaan perintään.
Nähdä isoa vaiva että voi aiheuttaa toiselle vaivaa.
Riitaisissa tapauksissa kai helpoin tomia niin että maksaa, ja valittaa.., tai ei maksa ja riitelee.
Jos reklamaatioon ei saa vastausta, niin no kai tuolla voi turvata selustaa kun on sen maksanut, jos siltä laskuttajalta yllättäen löytyykiin näyttöä.
Mutta kananttaa muuttaa tuota ensimmäistä ohjetta missä kehotit jättää viitenumerot pois ihan yleisesti, riidattomissa tapauksissa.
Muotoilla se ohje selaliseksi kuin sen ajattelit.
Varmaan aatteli että "no jos vaan vähän aikaa...", Aimot ja Patet ei taida itse juurikaan armoa antaa.Hieno suoritus Aimo Parkin blondilta lappuliisalta:
Pysäköi autonsa ostosreissun ajaksi kaupan lastaus-ja purkupaikalle, josta osoituksena pysähtymiskieltomerkki sekä maalausmerkinnät ko. alueella. Odotin jännityksellä, josko kunnallinen pysäköinninvalvoja olisi laputtanut kilpailevan firman auton. Harmikseni jouduin pettymään. Olisihan se ollut koominen näky
![]()
Laittaisin ehkä burger kingillekin asiakaspalautetta kuitin kanssa. Yrityksiltä noille pitäisi tulla palautetta, että järkeä tulisi käytäntöihin. Kyllähän tuosta saisi varmasti kuluttajaviranomaisen kautta muutettua, noiden aspat nyt tietää. Sieltä tulee todennäköisesti jotain kyllä tämä on maksettava automaattivastausta.Tänään eka parkkisakko 10vuoteen ja pistää niin kiehumaan taas, että ei tiedä miten tuskaa purkaisi.
Tyttären kanssa piti "nopeasti" hakea noutoburgerit, ajelin parkkiin parkkiPaten auton perässä 9.54, noin 10m päähän tästä kyltistä. Katsoin, että 2h parkki-aikaa, joten 10.00 merkintä kiekkoon ja burgereita noutamaan heti paikan auettua. Kävellessä katsekontakti Paten [lisää tähän rumia voimasanoja] blondin kanssa ja heti paikan auettua sisälle. 10.10 ulkona autolla ja keltainen lappu autossa, että 9.55 väärin pysäköity. Piti oikein mennä tarkalleen tavaamaan, että mitä tässä kyltissä todella lukee. Tiedän, että reklamaatio ei johda mihinkään kun sieltä tulee bottivastaus "ei noudatettu kylttiä" tj. Pitää varmaa toisekin poiketa tuossa juuri ennen kello kymmentä ja kysyä vähän tuolta blondilta elämän valinnoista, että mikä hänet johti moiselle jalolle alalle.
![]()
Tuossa voisi vedota kiekon käyttösääntöihin, että puolen tunnin toleranssia noudatetaan. Burger Kingille kannattaa valittaa myös, että näinkö asiakkaita kohdellaan.Tänään eka parkkisakko 10vuoteen ja pistää niin kiehumaan taas, että ei tiedä miten tuskaa purkaisi.
Tyttären kanssa piti "nopeasti" hakea noutoburgerit, ajelin parkkiin parkkiPaten auton perässä 9.54, noin 10m päähän tästä kyltistä. Katsoin, että 2h parkki-aikaa, joten 10.00 merkintä kiekkoon ja burgereita noutamaan heti paikan auettua. Kävellessä katsekontakti Paten [lisää tähän rumia voimasanoja] blondin kanssa ja heti paikan auettua sisälle. 10.10 ulkona autolla ja keltainen lappu autossa, että 9.55 väärin pysäköity. Piti oikein mennä tarkalleen tavaamaan, että mitä tässä kyltissä todella lukee. Tiedän, että reklamaatio ei johda mihinkään kun sieltä tulee bottivastaus "ei noudatettu kylttiä" tj. Pitää varmaa toisekin poiketa tuossa juuri ennen kello kymmentä ja kysyä vähän tuolta blondilta elämän valinnoista, että mikä hänet johti moiselle jalolle alalle.
![]()
Pitää kokeilla jotain tuollaista, en kyllä usko, että siellä edes ihminen vastaa reklamaatioihin. Burger Kingille laitoin jo viestiä, mutta se ei tietty pelasta enää itseäni tältä maksulta.Tuossa voisi vedota kiekon käyttösääntöihin, että puolen tunnin toleranssia noudatetaan. Burger Kingille kannattaa valittaa myös, että näinkö asiakkaita kohdellaan.
Mutta kun sai pysäköidä vain aukioloaikana ja oli tultu paikanpäälle muutamaa minuuttia ennen -> pysäköinti kielletty. Tosin, joku 5 minuutista tuollaisen lapun kirjoittaminen on kyllä suoranaista vittuilua. Ihan selkeästi parkkipatella on ollut tiedossa että tuonne tullaan heti avaamisaikaan ja sitten salamana kirjoittamaan tuollaisia vittuilulappuja sellaisille jotka pysäköivät paria minuuttia ennen ravintolan aukeamista.Tossahan sanotaan, että Burger Kingin aukioloaikoina?
Saitte burgerit, eli oli auki?
Saatiin joo, kello 10.10 oltiin takas autoilla. Käytännössä siinä on 50m kävelyä nurkan taakse enkä tosissaan olettanut tekeväni yhtään mitään väärin, eli en jäänyt tuota sen suuremmin tuijottelemaan. Oli vielä hirveä kiire 10.30 alkavaan palaveriin, niin siksi koetin optimoida jokaisen minuutin.Tossahan sanotaan, että Burger Kingin aukioloaikoina?
Saitte burgerit, eli oli auki?
Näinhän siinä kävi. Ei ole sattumaa, että tuo Parkkipirkko ajoi kello 9.54 edessäni tuohon parkkialueelle. Aivan varmasti ajaa sinne myös huomenna jne.Mutta kun sai pysäköidä vain aukioloaikana ja oli tultu paikanpäälle muutamaa minuuttia ennen -> pysäköinti kielletty. Tosin, joku 5 minuutista tuollaisen lapun kirjoittaminen on kyllä suoranaista vittuilua. Ihan selkeästi parkkipatella on ollut tiedossa että tuonne tullaan heti avaamisaikaan ja sitten salamana kirjoittamaan tuollaisia vittuilulappuja sellaisille jotka pysäköivät paria minuuttia ennen ravintolan aukeamista.
Oliko isokin yllätys että sait sakon provikka palkkaiselta ammatti mulkulta?Saatiin joo, kello 10.10 oltiin takas autoilla. Käytännössä siinä on 50m kävelyä nurkan taakse enkä tosissaan olettanut tekeväni yhtään mitään väärin, eli en jäänyt tuota sen suuremmin tuijottelemaan. Oli vielä hirveä kiire 10.30 alkavaan palaveriin, niin siksi koetin optimoida jokaisen minuutin.
Näinhän siinä kävi. Ei ole sattumaa, että tuo Parkkipirkko ajoi kello 9.54 edessäni tuohon parkkialueelle. Aivan varmasti ajaa sinne myös huomenna jne.
Eniten ärsyttää se, että hän oli noussut autosta, otettiin ihan katsekontakti jne, ja 110% näki, että tulin 9.54 tuohon parkkiin, koska mun puolella parkkipaikkaa ei ollut muiden autoja kuin mun.
Kieltämättä oli kun palasin autoon, koska jotenkin oletin, että tietystä parkki-ajasta ilmoitetaan tällaisella kyltillä, eikä tuollaisella pienellä printillä:Oliko isokin yllätys että sait sakon provikka palkkaiselta ammatti mulkulta?
Onhan tuo lisäkilpi kieltämättä inhottava ja varmaan ohi ajaessa ehkä vaikeasti luettava. Ymmärrän harhautumisen asian suhteen, kun ensimmäinen kilpi on tutumman tyylinen pysäköintikiekon käyttövelvoitteesta ilmoittava.Tänään eka parkkisakko 10vuoteen ja pistää niin kiehumaan taas, että ei tiedä miten tuskaa purkaisi.
Tyttären kanssa piti "nopeasti" hakea noutoburgerit, ajelin parkkiin parkkiPaten auton perässä 9.54, noin 10m päähän tästä kyltistä. Katsoin, että 2h parkki-aikaa, joten 10.00 merkintä kiekkoon ja burgereita noutamaan heti paikan auettua. Kävellessä katsekontakti Paten [lisää tähän rumia voimasanoja] blondin kanssa ja heti paikan auettua sisälle. 10.10 ulkona takaisin autolla burgereiden kanssa ja keltainen lappu autossa, että 9.55 väärin pysäköity. Piti oikein mennä tarkalleen tavaamaan, että mitä tässä kyltissä todella lukee. Tiedän, että reklamaatio ei johda mihinkään kun sieltä tulee bottivastaus "ei noudatettu kylttiä" tj. Pitää varmaa toisekin poiketa tuossa juuri ennen kello kymmentä ja kysyä vähän tuolta blondilta elämän valinnoista, että mikä hänet johti moiselle jalolle alalle.
![]()
Pikemminkin voisi kysyä lainsäätäjiltä, että eivätkö oikeasti ymmärtäneet, että sakotusoikeuden antaminen yksityisille aiheuttaa ongelmia ja raastaa kansalaisten hermoja.kysyä vähän tuolta blondilta elämän valinnoista, että mikä hänet johti moiselle jalolle alalle.
Edelleenkään ei yksityisillä ole sakotusoikeutta.Pikemminkin voisi kysyä lainsäätäjiltä, että eivätkö oikeasti ymmärtäneet, että sakotusoikeuden antaminen yksityisille aiheuttaa ongelmia ja raastaa kansalaisten hermoja.
Ja edelleen tämäEdelleenkään ei yksityisillä ole sakotusoikeutta.
Ei. Pysäköintivirhemaksun voi määrätä vain viranomainen. Itse asiassa pysäköintisakkoja ei edes ole. Se on vain jäänyt ihmisten käyttöön.Ja edelleen tämä pysäköintivirhemaksu on käytännössä parkkisakko.
Edit: jos vaihdan tuonne viestiini termiksi "pysäköintivirhemaksu", niin muuttuuko se viestin sisältö jotenkin olennaisesti?
Ah, tarkoitin siis "valvontamaksua", kun viittasin yksityisen yrityksen toimintaan.Ei. Pysäköintivirhemaksun voi määrätä vain viranomainen. Itse asiassa pysäköintisakkoja ei edes ole. Se on vain jäänyt ihmisten käyttöön.
Yksityiset antavat valvontamaksuja.
Valvontamaksulla ja pysäköintivirhemaksulla on aika iso ero monessakin suhteessa.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.