• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltojen mellakat (2020 Toukokuu)

DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203

Tuli taas vastaan tällainen twiittiketju kymmenine videoineen. Tekeekö oikeasti valkoihoiset mustille näin nykypäivänä oikeastaan ikinä? En tiedä olenko ummistanut vain silmäni, mutta en ole kuullut valkoisten hakkaavan mustia kaduilla ihan huvikseen. Sen tiedän, että valkoisten sanallista rasismia kyllä löytyy vielä tänäkin päivänä mustia kohtaan (ainakin internetissä, livenä en ole nähnyt omin silmin), mutta että tällaista silmitöntä huvikseen hakkaamista. Jotenkin niin absurdi ajatuskin. Mutta toi jos joku on omiaan lisäämään yhteiskuntien kahtiajakoa. Ja näitä videoita löytyy pilvin pimein, ei ainoastaan tuosta twiittiketjusta.
Melkoisia videoita. Apinoita yhdistää nuissa se, että isolla joukolla käydään yksittäisten ihmisten kimppuun. Munattomia pelkureita, jotka tulisi poistaa katukuvasta pysyvästi.

Ja täälläkin jotkut kehtaa ihmetellä miksi tiettyjä "ihmis"ryhmiä kohtaan on niin pahoja ennakkoluuloja.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884

Minä todella ihmettelen. Suomalaiset tavalliset ihmiset jakamassa mustien randomeja väkivaltavideoita kuin maahanmuuttajien rikosuutisia vuonna 2014, ja dehumanisoimassa sitten tätä valtavaa ihmisryhmää apinoiksi tai ihmisiksi lainausmerkeissä. Hävetkää.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136

Valitettavasti on tosiasia, että ko ihmisryhmät aiheuttavat suurimman osan ongelmista, määräänsä nähden aivan ehdottomasti.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Minä todella ihmettelen. Suomalaiset tavalliset ihmiset jakamassa mustien randomeja väkivaltavideoita kuin maahanmuuttajien rikosuutisia vuonna 2014, ja dehumanisoimassa sitten tätä valtavaa ihmisryhmää apinoiksi tai ihmisiksi lainausmerkeissä. Hävetkää.
Siis väkivaltavideoiden jakamista pitäisi hävetä mutta noita tekoja ei. Ei ihme et jotkut Suomessakin on hurahtanu tohon BLM meininkiin.
 
AHPU

VHM
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
Minä todella ihmettelen. Suomalaiset tavalliset ihmiset jakamassa mustien randomeja väkivaltavideoita kuin maahanmuuttajien rikosuutisia vuonna 2014, ja dehumanisoimassa sitten tätä valtavaa ihmisryhmää apinoiksi tai ihmisiksi lainausmerkeissä. Hävetkää.
Sinähän voit vastapainoksi jakaa vastaavia videoita joissa asetelma on päinvastainen, eli valkoihoiset kurmuuttaa joukolla/varoittamatta mustaihoisia, jos noin kovasti pöyristyttää.
Sittenhän homma on ikäänkuin balanssissa :thumbsup:
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Mielenkiintoista on se, että toiminta muistuttaa läheisesti Suomeen tuotettujen herrasmiesten ja toisen polven nuorisojoukkojen toimintaa hyvin läheisesti. Mistä johtunee, mutta hämmentävää se on.
Kurin ja järjestyksen puutteesta. Suomalainen cuck-lainsäädäntö on edes etäisesti yhteensopiva ja toimiva vain sivistyneen väestön kanssa joka ei ole elänyt koko aikaisempaa elämäänsä sodassa ja joka on valmis tekemään töitä yhteisen edun eteen. Kun tällaiseen surrealistiseen hymypoika/tyttökerhoon tuo jotain entisiä somalialaisia lapsisotilaita yms. niin nämä tyypit tulevat ottamaan kaiken irti ja hyväksikäyttämään järjestelmää niin paljon kuin pystyvät maksimoiden vain oman henkilökohtaisen etunsa. 150e sakko ja 2kk ehdollinen Itä-Suomen hovioikeudelta rikoksesta josta olisi omassa kasvuympäristössään joutunut suolestettavaksi elävältä ei näitä tyyppejä hidasta vaan ennemminkin huvittaa. Varsinkin kun Kela tai sossu sen 150e:kin tulee maksamaan.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 509

Lainsäädäntö on tietysti yksi homma mutta toteutettavat käytännöt kiikastaa mielestäni vielä enemmän. Rouvani on lastentarhanopettaja ja kärvistelee surkeiden määräysten ja käytäntöjen kanssa. Mamuilta pitäisi vaatia enemmän eikä myötäillä heidän vaatimuksiaan ja hullutuksia. Aikatauluista ja muista sopimuksista livetään olankohautuksilla. Poikien huonoa käytöstä siedetään eikä rangaistuksia anneta syrjintä tms -kommenttien pelossa, ihonväreistä riippumatta. Ja sama meno jatkuu kouluissa jne.
En vastusta maahanmuuttoa sinällään mutta jos emme itse olisi näin onnettoman paskahousuisia hannareita niin kaikki osapuolet pääsisi paljon helpommalla, ja ongelmat ei kumuloituisi näiden lasten kasvaessa aikuisiksi öykkäreiksi. Suomalaisten nöyrä 'mitä ne meistä ajattelee' mentaliteetti ei toimi kyllä yhtään tässä yhteydessä. Niellään kakistelematta kaikenlaista roskaa ja sitten jälkeenpäin hidas hämäläinen purnaa että mamut kaikki helvettiin täältä.
Usan tilanne on tietysti ihan toinen. Meillä on vielä hyvä mahdollisuus korjata suuntaa jos vain yhteistä tahtoa löytyy.
 
DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Minä todella ihmettelen. Suomalaiset tavalliset ihmiset jakamassa mustien randomeja väkivaltavideoita kuin maahanmuuttajien rikosuutisia vuonna 2014, ja dehumanisoimassa sitten tätä valtavaa ihmisryhmää apinoiksi tai ihmisiksi lainausmerkeissä. Hävetkää.
Dehumanisoiko rikostilastot myös mustia? Tilastot kiellettävä!
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565

Aivan pahimmankin tulkinnan mukaan noin joka 25s musta pidätetään rikoksesta. Jos siis kukin pidätettäisiin vain kerran.

On totta että mustat ovat suhteellisesti yliedustettuina monissa rikoksissa (valkoiset ovat muuten rattijuopumuksissa) mutta ei siitä vielä voi päätellä kaikkea. Asiaan vaikuttaa ympäristö, varallisuus, yhteiskunnan asenteet, työllisyys, huumelait jne jne. Voi olla että ghettokulttuuri aiheuttaa suuren osan ongelmista ja siihen voi puuttua mutta miksi muista ongelmista ei voi puhua?

miehet muuten tekevät saman tilaston mukaan noin 75% rikoksista, miten heihin tulisi suhtautua?
 
On totta että miehet ovat suhteellisesti yliedustettuina monissa rikoksissa mutta ei siitä vielä voi päätellä kaikkea. Asiaan vaikuttaa ympäristö, varallisuus, yhteiskunnan asenteet, työllisyys, huumelait, ihonväri jne jne. Voi olla että äijäkulttuuri aiheuttaa suuren osan ongelmista ja siihen voi puuttua mutta miksi muista ongelmista ei voi puhua?

Naiset muuten tekevät saman tilaston mukaan noin 25% rikoksista, miten heihin tulisi suhtautua?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Ainakin tiedetään että miten asiaan ei kannattaisi suhtautua.

#Malelivesmatter. Massiiviset mellakat pystyyn ja poliisin syyllistäminen sukupuolisyrjinnästä kun jahtaavat rikoksista ja ampuvat kadulle melkein vain miehiä?
No varmaan ihan samalla lailla olisi täällä kritisoimassa jos pari sivua jauhettaisiin ettei miehiin voi luottaa ja että heidät pitäisi laittaa väkivalloin ruotuun ja verrata eläimiin ja ehkä miehet voisi siirtää vaikka toiselle mantereelle yhteiskuntaa pilaamasta

hyvät syyt osoittaa mieltä: kouluja ja liiketiloja koskevat väliaikaiset rajoitukset osavaltiossa

huono syy: vuosikymmeniä jatkunut järjestelmällinen liika voimankäyttö johon liittyy rasistisia elementtejä
 
Viimeksi muokattu:

DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
No varmaan ihan samalla lailla olisi täällä kritisoimassa jos pari sivua jauhettaisiin ettei miehiin voi luottaa ja että heidät pitäisi laittaa väkivalloin ruotuun ja verrata eläimiin ja ehkä miehet voisi siirtää vaikka toiselle mantereelle yhteiskuntaa pilaamasta

hyvät syyt osoittaa mieltä: kouluja ja liiketiloja koskevat väliaikaiset rajoitukset osavaltiossa

huono syy: vuosikymmeniä jatkunut järjestelmällinen liika voimankäyttö johon liittyy rasistisia elementtejä
Sellainen vinkki, että myös muut kuin mustat voivat olla apinoita. Riippuu täysin käytöksestä. Aika rasistista ajatella toisin.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Sellainen vinkki, että myös muut kuin mustat voivat olla apinoita. Riippuu täysin käytöksestä. Aika rasistista ajatella toisin.
Vinkki mistä? Jos kutsut kusipäisesti käyttäytyvää yksilöä eläimeksi niin kaikin mokomin. Ainoastaan DJT on suojeltu moiselta. Se mitä vastustan on väestöryhmän mustamaalaaminen yksilön perusteella. Koskee niin kaikkien tummaihoisten kuin kaikkien miesten kuin kaikkien jehovien kuin kaikkien vasenkätistenkin tms mustamaalaamista.
 
DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Vinkki mistä? Jos kutsut kusipäisesti käyttäytyvää yksilöä eläimeksi niin kaikin mokomin. Koskee niin kaikkien tummaihoisten kuin kaikkien miesten kuin kaikkien jehovista kuin kaikkien vasenkätistenkin mustamaalaamista. Ainoastaan DJT on suojeltu moiselta. Se mitä vastustan on väestöryhmän mustamaalaaminen yksilön perusteella
Huonosti käyttäytyviä yksilöitä on paljon. Tyhmäähän se on jättää ne huomiotta ja olettaa kaikkien olevan mallikansalaisia.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Huonosti käyttäytyviä yksilöitä on paljon. Tyhmäähän se on jättää ne huomiotta ja olettaa kaikkien olevan mallikansalaisia.
Mitä vittua!? Jos Yhdysvalloissa tutkitaan vuodessa yli kahdeksan miljoonaa rikosta niin kyllä. Huonosti käyttäytyviä on paljon
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Vinkki mistä? Jos kutsut kusipäisesti käyttäytyvää yksilöä eläimeksi niin kaikin mokomin. Ainoastaan DJT on suojeltu moiselta. Se mitä vastustan on väestöryhmän mustamaalaaminen yksilön perusteella. Koskee niin kaikkien tummaihoisten kuin kaikkien miesten kuin kaikkien jehovien kuin kaikkien vasenkätistenkin tms mustamaalaamista.
Ammattiryhmien kohdalla vissiin ymmärrys kuitenkin loppuu kesken ja poliisit on ok leimata rasistisiksi väkivaltafiileiksi muutaman paljon kuuluisuutta saaneen yksittäistapauksen pohjalta?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Ammattiryhmien kohdalla vissiin ymmärrys kuitenkin loppuu kesken ja poliisit on ok leimata rasistisiksi väkivaltafiileiksi muutaman paljon kuuluisuutta saaneen yksittäistapauken pohjalta?
Jos olen noin tehnyt niin varmaan osoitat sen viestin.

käytetään sitä lukua yksi promille joka on niitä mätiä omenia esimerkiksi. Onko mielestäsi todennäköistä että mielenosoittajissa on mätiä omenia enemmän vai vähemmän kuin ammattipoliiseissa, joilla on siis koulutus, johto, työaika ja ammattiylpeys?
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
129
Ammattiryhmien kohdalla vissiin ymmärrys kuitenkin loppuu kesken ja poliisit on ok leimata rasistisiksi väkivaltafiileiksi muutaman paljon kuuluisuutta saaneen yksittäistapauksen pohjalta?
Kesän tapahtumaketju on tuskin syntynyt vain yhdestä yksittäistapauksesta.

Mutta tulisiko sinun mielestä antaa näiden huonosti käyttäytyvien ihmisten olla poliiseja?
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kesän tapahtumaketju on tuskin syntynyt vain yhdestä yksittäistapauksesta.

Mutta tulisiko sinun mielestä antaa näiden huonosti käyttäytyvien ihmisten olla poliiseja?
Poliisien toimet tutkitaan kyllä hyvinkin herkästi ja mätäpaiseet erotetaan. Sen takia ei ole mitään syytä käydä mellakoimaan ja:
- Tuhota suurta määrää täysin sivullisten omaisuutta.
- Tappaa ihmisiä.
- kohdistaa väkivaltaa sivullisiin, jotka vain sattuvat tulemaan paikalle.
BLM touhu on aiheuttanut massiivisen määrän ongelmia VS ne ongelmat, joista tekosyynä käytiin mellakoimaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Poliisien toimet tutkitaan kyllä hyvinkin herkästi ja mätäpaiseet erotetaan. Sen takia ei ole mitään syytä käydä mellakoimaan
Tämä nyt on ainakin täyttä kuraa.
Nimenomaan USA:ssa se ongelma on, että syyttäjä ja poliisilaitos pelaa joukkueena, jonka takia poliisit joutuvat erittäin harvoin vastuuseen. Potkut tai väliaikainen palkallinen "erottaminen" eivät ole ainakaan minusta mitenkään linjassa niihin rikoksiin. Kyllä se kiukku poliisia kohtaan on ihan aiheellista.
Se on sitten eri asia, että onko tämä nykyinen tilanne hyvä tapa toimia, mutta ihmiset (varsinkin porukassa) eivät ole kovin rationaalista porukkaa kiukkuisena.
 
Poliisin aiheettomat voimatoimet ovat hyvin harvinaisia.
Yleensä nuo mustat "asiakkaat" perseilevät tavalla tai toisella, jonka seurauksesna poliisi käy kohdistamaan noihin voimatoimia ja sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.. Sitten vielä jälkeenpäin yritetään parhaan mukaan kaunistella ja valehdella asiasta, niinkuin sen väkivaltarikollisen ampumisen kanssa, tässä ihan lähiaikoina..
Vähemmän yllättäin poliiseja ei rangista, KUN ASIAA TUTKITAAN ja todetaan, että poliisi käytti voimatoimia ihan lain puitteissa. Sitten itketään, että syyttäjät ym on poliisin puolella, vaikka ovat ihan lain puolella, eivätkä lähde mukaan paskanpuhumiseen ja huhujen perusteella rankaisuun.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187

BLM-ilmiön ohi menee, mutta menkööt. Amerikassa tapahtuu paljon muutakin poliisiväkivaltaa kuin sellaista, jossa kirsikanpoimijat pääsevät syyttämään rasismista - ja ihan oikeaa aiheetonta väkivaltaa eikä pelkästään näitä ammuskeluja poliisin ja konnan välillä. Kyllä siellä ihan valkoisiakin sivullisia poliisin toimesta murhataan raa'asti ja poliisit pääsevät seuraamuksitta, vaikka videotallennekin sattui syntymään. Poliisilla on liian kova immuniteetti siinä tilanteessa, että sattuu tappamaan jonkun. Tämä voi jopa motivoida ihmisiä hakeutumaan poliisiksi, jotta saisivat seuraamuksitta kiduttaa jonkun hengiltä.

Tämä aivan erikseen siitä, kun mustan rikollisen kuolemaan johtanutta tapahtumaketjua valkopestään täysillä ja viimeistään vedotaan siihen, että olihan se aseetonkin ja kaikkea. Ainakin kuollessaan, kun ase pääsi putoamaan poliisin ensimmäisen laukauksen osuessa käteen. Sehän nyt on luonnollista, että kun amerikoissa mustia väkivaltarikollisia riittää, ja herkästi hyökkäävät poliisin kimppuun huumepäissään, saavat myös välillä luodista.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909

Tilastojen mukaan poliisit ovat vähemmän herkkiä ampumaan ei-valkoisia kuin valkoisia, ilmeisesti rasismin pelosta johtuen.
 
MkH

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
441
Sehän noissa ampumisvideoissa näyttää olevan yhdistävä tekijä, että ensin ryöstellään ihmisiä tai sekoillaan aineissa auton ratin takana. Sitten kun poliisi pysäyttää, niin ei totella käskyjä vaan aletaan vääntämään poliisin kanssa ja yritetään tarttua omaan tai poliisin aseeseen. Ehkä kuvittelevat elämän olevan GTA, jossa poliisin tapettuaan menevät muutamaksi minuutiksi piiloon, jolloin wanted-tähdet katoavat ja pääsevät jatkamaan päiväänsä normaalisti, eikä teosta seuraa liittovaltiotason etsintäoperaatiota. Muuta selitystä en keksi. Normaaliälyllä varustettu ihminen tottelisi pidätystilanteessa ja puolustautuisi sitten oikeudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
192

Läheskään aina siihen että joku soittaa poliisin ei tarvitse "ryöstellä ihmisiä tai sekoilla aineissa auton ratin takana", riittää esim. se että kävelee kadulla. Kadulla kävely on monilla alueilla jenkeissä jos ei kiellettyä niin semmoista että jos kävelet tietyllä alueella niin kytät tulee paikalle nopsaan. Ja todellakaan et halua asioida jenkkipoliisin kanssa, se ei ole semmoinen kiva ja lupsakka kuten koto-Suomen poliisi. Ja jos kytät eivät ammu/pahoinpitele niin viimeistään pidätyssellissä voi tulla nekkuun joko poliisilta tai muilta asiakkailta joten sinnekään et halua. Jos vähän tulee iskua päähän pidätysprosessin aikana niin siitä on turha valittaa. Syitä siihen että poliisia juostaan jenkeissä karkuun on yllättävän paljon ja ne syyt ovat ihan loogisia ja voivat korostua jos ihon pigmentti on liian ruskettunut tms.

Suomessa on ollut juttua lähihoitajista ja niiden pikakouluttamisesta, jenkeissä pikakoulutetaan poliiseja ja jälki on kaikkien nähtävissä.

Viimeisin tapahtuma, poliisi räimii rynkyllä auton sisältä ja ampuu aseettoman kuoliaaksi. Katuu juttua toki heti mutta vähän myöhäistä. Näitä tapauksia tulee jenkeissä koko ajan.

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969

Nyt tulee kyllä niin älytöntä yleistystä ja liioittelua voisit vähän rajoittaa. Nuo tapaukset jossa poliisi ampuu jonkun aivan täysin syyttä ovat kuitenkin jenkeissäkin todella harvinaisia. Ainut tapaus mikä itselle tulee nopeasti mieleen on se tapaus jossa poliisi ampui hotellin käytävällä maassa olleen miehen koska se ei totellut typerää käskytystä oikein.
Tuosta videon tapauksestakin on hyvin ristiriitaista informaatiota että miten siellä näkyi se mahdollinen ase, mitä se uhri tarkasti teki jne. Tuollainen video mistä ei näy juuri mitään ja johon on sitten leikelty väliin uhrin kuvia että saataisiin uhri näyttämään mahdollisimman viattomalta ei kyllä hirveästi vakuuta että se muukaan osa siitä uutisoinnista olisi kovin puolueetonta. Kuitenkin se on tiedossa että tuolla kaverilla oli mukana vasara/kirves ja että se oli ryöstämässä tuota kauppaa joten kyseessä ei todellakaan ollut mikään random kadulla kävelijä.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
192

Siinä on tilastoa 2015 ja 2016 jenkkipoliisin ampumista. Jenkeissähän ei aiemmin edes laskettu valtion tasolla sitä kuinka paljon poliisi tappaa väkeä ja Guardian alkoi kirjaamaan noita ylös.

Ties mikä remonttireiska tyyppi oli, ei poliisin olisi silti sitä pitänyt ampua ja tajusi sen itsekin. Minusta ainakin on tosi jees että Suomessa ei poliisi saa 'sheriffintähteä' kindermunayllätyksenä kuten jenkeissä.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Viimeisin tapahtuma, poliisi räimii rynkyllä auton sisältä ja ampuu aseettoman kuoliaaksi. Katuu juttua toki heti mutta vähän myöhäistä. Näitä tapauksia tulee jenkeissä koko ajan.

"Ampuu aseettoman kuoliaaksi" on tyhjää lätinää eikä kanna mitään inherenttistä arvoa. Tässä tapauksessa tilannetta ei näy ja tyyppi osoitti poliiseja jollain mikä on useammankin paikalla olleen poliisin vahvistama kuten videolla näkyy. Kaikki luulivat esinettä myös aseeksi.

Vaihtoehtoisessa todellisuudessa jos tyyppi olisi kantanut esim. 9mm, vetäisi sen esiin ja laukaisisi ja poliisit alkaisivat tekemään tarkkaa analyysiä aseesta olisi kyttien aivot tapetilla, mutta ketään ei asia kiinnostaisi.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136

Siinä on tilastoa 2015 ja 2016 jenkkipoliisin ampumista. Jenkeissähän ei aiemmin edes laskettu valtion tasolla sitä kuinka paljon poliisi tappaa väkeä ja Guardian alkoi kirjaamaan noita ylös.

Ties mikä remonttireiska tyyppi oli, ei poliisin olisi silti sitä pitänyt ampua ja tajusi sen itsekin. Minusta ainakin on tosi jees että Suomessa ei poliisi saa 'sheriffintähteä' kindermunayllätyksenä kuten jenkeissä.
Vaikuttaa siltä, että vahinkoja on todella vähän tuon tilaston valossa.
Aseellista rikollista tai rikollista, joka ei tottele käskytystä uhkaavassa tilanteessa.. kun on syytäkin ampua.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
192
Kannattaa varmaan joko muuttaa jenkkeihin tai edes käydä siellä jos niin paljon fanittaa kys. maan poliisivoimia. Voi olla että mielipide muuttuu paikanpäällä. On monia maita joissa on huonosti toimivat poliisivoimat, jenkkilä nyt vaan sattuu olemaan yksi näistä maista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Viimeisin tapahtuma, poliisi räimii rynkyllä auton sisältä ja ampuu aseettoman kuoliaaksi. Katuu juttua toki heti mutta vähän myöhäistä. Näitä tapauksia tulee jenkeissä koko ajan.
Ei sillä "katumisella" ole mitään merkitystä kun se on feikkiä, tuokin oli ilmiselvästi vain äärimmäisen vittuuntunut siitä että oli päivä pilalla ja tajusi joutuvansa tutkintaan, "not what I needed tonight". Ei siis antanut mitään ihmisarvoa sille jonka sattui ampumaan.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 027
Kannattaa varmaan joko muuttaa jenkkeihin tai edes käydä siellä jos niin paljon fanittaa kys. maan poliisivoimia. Voi olla että mielipide muuttuu paikanpäällä. On monia maita joissa on huonosti toimivat poliisivoimat, jenkkilä nyt vaan sattuu olemaan yksi näistä maista.
Ite oon käynyt useasti Jenkeissä ja aina hyvä kokemus virkavallasta. Ystävällistä porukkaa! Voi ehkä mennä itteensä jos joutuu aina turistinakin virkavallan kanssa tekemisiin...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
217
Minä puolestani en asioinut poliisin kanssa neljänä kuukautena jenkeissä.
Joko alkaa kokonaiskuva hahmottua?

edit: Oma ottama kuvani, kun pisti silmään.
Nykissä muistuttavat poliisiautojen kyljissä, kuinka paskaa se olisikaan, jos poliisin tappaisit.
Poliisimurhat paskaa nykissa 01.jpg
 
Viimeksi muokattu:

AHPU

VHM
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
Niin? Itsehän totesit että kannattaa mennä käymään niin selviää se totuus Jenkkilän virkavallasta :D Kerroin vain omakohtaiset kokemukset.
Mutta kun sun kokemukset on vääriä eivätkä tue agendaa...

Itse olin kuusi vuotta sitten Las Vegasissa, yhtenä päivänä vuokrattiin Mustang ja käytiin Grand Canyon:lla päiväretkellä. Takasin tullessa oli jo pimeä, kävin tankkaamassa auton ennen palautusta ja huoltoasemalta lähtiessä en muistanut laittaa ajovaloja päälle kun vasta reilu puolen kilsan ajelun jälkeen. Toki moottoripyöräpoliisi sattui heti perään kun tulin bensikseltä ja siis huomasi että ajoin ilman valoja jonkun aikaa. Valot laitettuani polliisi seurasi jonkun kilometriä ennenkuin kääntyi toisaalle. Saattoi toki ajaa sattumalta samaa reittiä, tai sitten seurasi onko ajo muuten horjuvaa, mutta totesi kelvolliseksi.

Ilmeisesti tuo oli sitten near death experience?
 
HikinenM

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 047
Nyt tulee kyllä niin älytöntä yleistystä ja liioittelua voisit vähän rajoittaa. Nuo tapaukset jossa poliisi ampuu jonkun aivan täysin syyttä ovat kuitenkin jenkeissäkin todella harvinaisia. Ainut tapaus mikä itselle tulee nopeasti mieleen on se tapaus jossa poliisi ampui hotellin käytävällä maassa olleen miehen koska se ei totellut typerää käskytystä oikein.
Tässä ketjussa on paljon porukkaa jotka tuomitsevat protestoijat ja jopa ihmisryhmät heidän väkivaltaisimpien yksilöiden perusteella, mutta eivät suostu tuomitsemaan poliiseja heidän väkivaltaisimpien yksilöiden perusteella, vaan kyseessä onkin yhtäkkiä muutama mätämuna. Kaksinaismoralismia?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 040
Ite oon käynyt useasti Jenkeissä ja aina hyvä kokemus virkavallasta. Ystävällistä porukkaa! Voi ehkä mennä itteensä jos joutuu aina turistinakin virkavallan kanssa tekemisiin...
Arvaisin että et ole ihonväriltäsi vähemmistön edustaja?

Harvempi täällä on väittänytkään että valkoiset kärsisivät poliisin mielivallasta tai valkoisiin suhtauduttaisiin poliisien toimesta ennakkoluuloisesti. Joten sinun todistuksesi oikeastaan vain tukee sitä käsitystä että poliisi saattaa kohdella ihmisiä eri tavalla riippuen ihonväristä. Koska kumpikaan meistä ei taida kuulua vähemmistöön, niin kummallakaan meistä ei ole omakohtaista kokemusta miten poliisi kohtelisi meitä siinä tapauksessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 534
Ja omalla käytöksellähän ei koskaan ole sen kanssa mitään tekemistä miten esim. virkavalta henkilön kanssa toimii. Ei! ihonväri se on. :facepalm:

Sitä en kiellä etteikö vaikka poliisille voisi kehittyä ennakkoluuloja kokemusten perusteella, kyllä minäkin Romaneihin suhtaudun hieman varovaisemmin koska kokemukset kansallispukuväestä on mitä on. Mutta itse ovat tuonkin soppansa keittäneet ja maineensa teoillaan ansainneet.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Tässä ketjussa on paljon porukkaa jotka tuomitsevat protestoijat ja jopa ihmisryhmät heidän väkivaltaisimpien yksilöiden perusteella, mutta eivät suostu tuomitsemaan poliiseja heidän väkivaltaisimpien yksilöiden perusteella, vaan kyseessä onkin yhtäkkiä muutama mätämuna. Kaksinaismoralismia?
Ei rauhallisia mielenosoittajia kukaan tuomitse, vaan väkivaltaisia mellakoitsijoita, kauppojen ryöstäjiä ja paikkojen rikkojia. Ja minä ainakin pidän ongelmallisena sitä että demokraatit katsovat tuota sormien läpi ilman että tuomitsevat näiden ääriainesten teot.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 027
Arvaisin että et ole ihonväriltäsi vähemmistön edustaja?

Harvempi täällä on väittänytkään että valkoiset kärsisivät poliisin mielivallasta tai valkoisiin suhtauduttaisiin poliisien toimesta ennakkoluuloisesti. Joten sinun todistuksesi oikeastaan vain tukee sitä käsitystä että poliisi saattaa kohdella ihmisiä eri tavalla riippuen ihonväristä. Koska kumpikaan meistä ei taida kuulua vähemmistöön, niin kummallakaan meistä ei ole omakohtaista kokemusta miten poliisi kohtelisi meitä siinä tapauksessa.
Oon juu valkoisoletettu ihonväriltäni ja ei ole ollut ongelmia valkoisten eikä mustien poliisien kanssa.
 
DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Eipä ameriikassa muutenkaan ole valkoiset (poliisit) se ongelma kun puhutaan mustia kohtaan tapahtuvista rikoksista
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 845
Ei rauhallisia mielenosoittajia kukaan tuomitse, vaan väkivaltaisia mellakoitsijoita, kauppojen ryöstäjiä ja paikkojen rikkojia. Ja minä ainakin pidän ongelmallisena sitä että demokraatit katsovat tuota sormien läpi ilman että tuomitsevat näiden ääriainesten teot.
Ei noita sormien läpi katsota. Sinne vain ei mennä nyt mellakoiden aikaan provosoimaan sitä porukkaa. Edellisestenkin mellakoiden jälkeen poliisit katselit videotallenteita ja tunnistivat niistä ryöstelijöitä, jotka sitten pidätettiin kuukausia mellakoiden jälkeen. Aluksi tavoitteena on tilanteen rahoittaminen eikä mikään rähisemään alkaminen. Tietenkään kaikkia syyllisiä ei tällä tavalla saada kiinni, mutta se että mennään sinne estämään väkivaltaa haluavia ihmisryhmiä johtaisi todennäköisesti sairaaloiden tilojen loppumiseen ja ruumishuoneessakin tulisi olemaan ahdasta.
 
Sitä ryöstetyn ja poltetun kaupan omistajaa varmaan lohduttaa aivan perkeleesti että kuukausien päästä mahdollisesti saadaan osa niistä riehujista kiinni. Vakuutuskaan ei tuossa auta mitään koska vaikka se vakuutus sattuisikin korvaamaan tuosta jotain niin vakuutusmaksujen korotus tarkoittaa käytänössä sitä että konkurssi tulee.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 666
Viestejä
4 188 184
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom