• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

A

anonyymi

Vieras (tunnus poistettu)
Trumpin hallinto haluaa yhdistää laittomasti maahan tulleiden perheiden vanhemmat ja lapset. :)

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto tavoittelee oikeutta pitää laittomasti maahan pyrkineitä lapsia vankilassa rajattoman ajan, kertoo muun muassa New York Times.
Nykyisten sääntöjen mukaan rajan laittomasti ylittäneitä lapsia ei saa pitää vankilaolosuhteissa yli kahtakymmentä päivää.

Trumpin hallinto erotti touko-kesäkuussa tuhansia lapsia vanhemmistaan Yhdysvaltojen ja Meksikon välisellä rajalla osana nollatoleranssipolitiikkaa, jossa kaikki laittomasti rajan ylittäneet aikuiset pidätettiin. Lapsia ei voitu 20 päivän säännön vuoksi pitää vanhempiensa luona vankilassa, joten heidät erotettiin perheistään.

NYT: Trumpin hallinto pyrkii eroon siirtolaislapsia suojelevista rajoituksista
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 586
Pahoittelut, jos tämä jo oli täällä, en huomannut ainakaan.

”Olen osa vastarintaliikettä Trumpin hallinnossa” – HS julkaisee kokonaisuudessaan The New York Timesissa ilmestyneen kirjoituksen, jossa korkea virkamies kertoo Valkoisen talon tapahtumista

HS julkaisee tekstin sen poikkeuksellisuuden vuoksi.

The New York Times julkaisi 5.9.2018 esseen, jossa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallintoon kuuluva korkea virkamies kertoo Valkoisen talon tapahtumista. Ruutukaappaus lehden verkkosivuilta.

Julkaistu: 6.9. 21:15 , Päivitetty: 7.9. 7:51

Helsingin Sanomat julkaisee käännöksen The New York Timesissa 5.9.2018 ilmestyneestä kirjoituksesta, jossa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallintoon kuuluva korkea virkamies kertoo Valkoisen talon tapahtumista. Kirjoittaja esiintyy nimettömänä, koska hänen henkilöytensä paljastuminen vaarantaisi hänen työpaikkansa. Kirjoittajan henkilöys on vain The New York Timesin tiedossa. HS julkaisee tekstin sen poikkeuksellisuuden vuoksi.

Olen osa vastarintaliikettä Trumpin hallinnossa

Olen presidentin palveluksessa, mutta samanmieliset työtoverini ja minä olemme luvanneet tehdä tyhjäksi osan hänen agendastaan ja pahimmista taipumuksistaan.

Presidentti Trumpin presidenttiys on joutumassa testiin, jollaista kukaan nykyajan amerikkalaisista johtajista ei ole kohdannut.

Ei ole kyse vain siitä, että erikoissyyttäjällä on suuri merkitys. Tai siitä, että maa on katkerasti jakautunut Trumpin johdon aikana. Tai edes siitä, että hänen puolueensa saattaa hyvinkin menettää edustajainhuoneen enemmistön oppositiolle, joka on vakaasti päättänyt kaataa hänet.

Vaikea pulma, mitä hän ei täysin ymmärrä, on siinä, että monet kokeneet virkamiehet hänen hallinnossaan työskentelevät uutterasti sisältäpäin tehdäkseen tyhjäksi osan hänen agendastaan ja pahimmista taipumuksistaan.

Minä jos kuka tiedän. Olen yksi heistä.

Selvyyden vuoksi sanottakoon, että kyse ei ole yleisestä vasemmiston ”vastarinnasta”. Haluamme hallinnon onnistuvan ja olemme sitä mieltä, että sen harjoittama politiikka on jo monilta osin tehnyt Yhdysvalloista turvallisemman ja vauraamman.

Mutta me katsomme, että meidän ensisijainen velvollisuutemme on toimia maamme puolesta ja että presidentti toimii edelleen tavalla, joka on vahingollinen maallemme.

Juuri siksi monet Trumpin nimittämät henkilöt ovat luvanneet tehdä minkä voivat säilyttääkseen demokraattiset instituutiomme ja samalla estääkseen Trumpin virheellisimmät impulssit, kunnes hän ei enää ole vallassa.

Ongelman ydin on presidentin moraalittomuus. Kaikki hänen kanssaan työskentelevät tietävät, että häntä eivät sido mitkään selvät periaatteet, jotka ohjaisivat hänen päätöksentekoaan.

Vaikka hänet valittiin virkaansa republikaanina, presidentti ei juurikaan osoita mieltymystä niitä ihanteita kohtaan, joita konservatiivit ovat pitkään kannattaneet: vapaata ajattelua, vapaita markkinoita ja vapaita ihmisiä. Parhaimmillaankin hän on turvautunut näihin ihanteisiin vain ennalta sovituissa yhteyksissä. Pahimmillaan hän on hyökännyt suoraan niitä vastaan.

Sen lisäksi, että presidentti Trumpin markkinoiman näkemyksen mukaan lehdistö on ”kansan vihollinen”, hänen mielijohteensa ovat vapaan kaupan ja demokratian vastaisia.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. Hallinnossa on valoisammatkin puolensa, jotka lähes katkeamattoman negatiivisen julkisuuden keskellä eivät tule esille: tehokas sääntelyn purku, historiallinen verouudistus, vahvempi puolustus ja niin edelleen.

Mutta nämä onnistumiset ovat tapahtuneet presidentin johtamistyylistä huolimatta, eivät sen ansiosta – johtamistyylin, joka on kiihkeä, vastakkainasetteluun perustuva, pikkusieluinen ja tehoton.

Valkoisesta talosta ministeriöihin kokeneet virkamiehet yksityisesti myöntävät, että he hämmästelevät päivittäin ylipäällikkönsä kommentteja ja toimia. Useimmat heistä työskentelevät eristääkseen oman toimintansa presidentin päähänpistoista.

Tapaamiset hänen kanssaan kääntyvät pois aiheesta ja raiteiltaan, hän alkaa toistuvasti paasata ja hänen impulsiivisuutensa johtaa puolivillaisiin, puutteellisiin tietoihin perustuviin ja toisinaan holtittomiin päätöksiin, jotka joudutaan perumaan.

”On kirjaimellisesti mahdotonta tietää, muuttaako hän seuraavassa hetkessä mieltään”, eräs huippuvirkamies valitteli minulle äskettäin tuohtuneena presidentin virkahuoneessa pidetystä kokouksesta, jossa presidentti oli pyörtänyt vain viikkoa aiemmin tekemänsä ison poliittisen päätöksen.

Arvaamaton käytös olisi vieläkin huolestuttavampaa, ellei Valkoisessa talossa ja sen lähistöllä olisi unohdettuja sankareita. Jotkut hänen avustajistaan ovat saaneet lehdistössä konnan maineen. Mutta kaikessa hiljaisuudessa he ovat venyneet todella pitkälle, jotta huonot päätökset jäisivät länsisiiven presidentin kansliaan, vaikka siinä ei selvästikään aina onnistuta.

Vaikka se onkin ehkä laiha lohtu tänä kaoottisena aikana, amerikkalaisten tulisi tietää, että huoneessa on aikuisiakin. Huomaamme selvästi, mitä on tapahtumassa. Ja me yritämme toimia oikein, vaikka Donald Trump ei niin toimisikaan.

Tämän seurauksena presidenttiys kulkee kaksilla raiteilla.

Otetaan esimerkiksi ulkopolitiikka: Sekä julkisesti että yksityisesti presidentti Trump osoittaa mieltymyksensä itsevaltiaita ja diktaattoreita, kuten Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia, kohtaan. Hän ei osoita lainkaan aitoa arvostusta niitä siteitä kohtaan, jotka meillä on samanmielisiin valtioihin.

Terävät tarkkailijat ovat kuitenkin panneet merkille, että muu hallinto toimii toisella raiteella, jolla Venäjän kaltaisia maita moititaan sekaantumisesta toisten asioihin ja rangaistaan asianmukaisesti ja liittolaisia pidetään vertaisina, ei pilkattavina vihollisina.

Mitä esimerkiksi Venäjään tulee, presidentti oli haluton karkottamaan monia Putinin vakoojia rangaistuksena entisen venäläisvakoojan myrkyttämisestä Britanniassa. Hän valitti viikkokaupalla siitä, että vanhemmat virkamiehet ajoivat hänet vastatusten Venäjän kanssa, ja osoitti turhautumistaan siitä, että Yhdysvallat jatkaa pakotepolitiikkaansa maata kohtaan sen huonon käytöksen takia. Mutta hänen kansallisesta turvallisuudesta vastaava tiiminsä tiesi paremmin – näihin toimiin oli ryhdyttävä Moskovan saattamiseksi vastuuseen.

Tämä ei ole valtakoneiston syövereiden työtä. Tämä on vakaan valtion työtä.

Ottaen huomioon sen epävakauden, jota moni oli todistamassa, kabinetin sisällä alettiin jo varhain kuiskia turvautumisesta perustuslain 25. lisäykseen, joka käynnistäisi monimutkaisen prosessin presidentin erottamiseksi. Mutta kukaan ei halunnut syöstä maata perustuslailliseen kriisiin.

Teemme siis mitä suinkin pystymme pitääksemme hallinnon oikeassa kurssissa, kunnes tilanne on ohi – tavalla tai toisella.

Suurempi huolenaihe ei ole se, mitä Trump on tehnyt presidenttiydelle, vaan se, mitä me kansakuntana olemme sallineet hänen tehdä meille. Olemme vajonneet hänen mukanaan alas ja sallineet keskustelun ilman kohteliaisuutta.

Senaattori John McCain ilmaisi asian hienosti jäähyväiskirjeessään. Kaikkien amerikkalaisen tulisi ottaa vaarin hänen sanoistaan ja vapautua nurkkakuntaisuuden ansasta, päämääränään yhdistyä yhteisten arvojen ja maatamme kohtaan tuntemamme rakkauden kautta.

Meillä ei ole enää senaattori John McCainia. Mutta meillä on aina hänen esimerkkinsä – johtotähti, joka palauttaa kunnian julkiseen elämään ja kansalliseen vuoropuheluun. Presidentti Trump saattaa pelätä tällaisia kunnian miehiä, mutta meidän tulisi kunnioittaa heitä.

Hallinnon sisällä tekevät hiljaista vastarintaa ne ihmiset, jotka asettavat maansa etusijalle. Mutta suuri ero tehdään silloin, kun rivikansalaiset nousevat politiikan yläpuolelle, kurkottavat käytävän poikki ja päättävät karistaa yltään kaikki leimat yhden asian puolesta: amerikkalaisten.

Kirjoittaja on Trumpin hallinnon vanhempi virkamies.

Käännöksen on tehnyt käännöstoimisto Transfluent.

”Olen osa vastarintaliikettä Trumpin hallinnossa” – HS julkaisee kokonaisuudessaan The New York Timesissa ilmestyneen kirjoituksen, jossa korkea virkamies kertoo Valkoisen talon tapahtumista
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Kumpi näistä on olennainen osa sanavarastoa valkoisesta talosta puhuttaessa?
En tiedä.
Mutta olisi varmaan pitänyt taustoittaa, kun kaikki eivät muista tai tiedä.
Heasarissa oli Arnold Swarzeneggeristä juttu ja Arnold kertoi osallistuneensa vai oliko se katsoneensa vierestä salilla tapahtunutta joukkopanoa (gangbang). Hesarin mukaan Arnold osallistui joukkoraiskaukseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 613
Kumpi näistä on olennainen osa sanavarastoa valkoisesta talosta puhuttaessa?
Riippuu ihan siitä, kuka puhuu.

Esimerkkinä demokraatteja aina äänestänyt tuttuni USA:ssa kirjoitti taannoin somessa kuinka "Trump ja Putin vihasivat McCainia". Kyseessä normaalisti aivan rationaalinen vanhempi mies. Hänelle ei tullut mieleen, että McCain inhosi Trumpia - Putinista en tiedä mutta todennäköisesti myös häntä.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 671
En tiedä.
Mutta olisi varmaan pitänyt taustoittaa, kun kaikki eivät muista tai tiedä.
Heasarissa oli Arnold Swarzeneggeristä juttu ja Arnold kertoi osallistuneensa vai oliko se katsoneensa vierestä salilla tapahtunutta joukkopanoa (gangbang). Hesarin mukaan Arnold osallistui joukkoraiskaukseen.
Ot mutta jaa linkki jos löydät. Kevyitä käännöskukkasia nyt on aina mutta raiskauksen todistaminen ilmoittamatta lienee rikos, eli sisältää aika vakavan syytteen
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 671
Riippuu ihan siitä, kuka puhuu.

Esimerkkinä demokraatteja aina äänestänyt tuttuni USA:ssa kirjoitti taannoin somessa kuinka "Trump ja Putin vihasivat McCainia". Kyseessä normaalisti aivan rationaalinen vanhempi mies. Hänelle ei tullut mieleen, että McCain inhosi Trumpia - Putinista en tiedä mutta todennäköisesti myös häntä.
Täh?
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 671
Kiihkeä demokraatti tai agendamedia puhuu tietysti tässä yhteydessä gangbangistä/kusivideosta/ym. kolluusiosta, kun joku toinen ei.

"The White House Deep Throat 2". Mediapornoa kaikille halukkaille.
Ja toinen agendamedia puhuu kansanvihollisista ja konkursseista kauden jälkeen. Miten liittyy ryhmäseksiin tai raiskauksiin jäi avoimeksi. Samoin kuin kaverisi ja McCain

Tarkennan vielä. Voidaan hyvin olla sitä mieltä että tietyillä mediataloilla ja henkilöillä on agenda ja tyhjiä väitteitä mutta kyse oli nimenomaan noista sanoista
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Trumpin hallinto haluaa yhdistää laittomasti maahan tulleiden perheiden vanhemmat ja lapset. :)

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto tavoittelee oikeutta pitää laittomasti maahan pyrkineitä lapsia vankilassa rajattoman ajan, kertoo muun muassa New York Times.
Nykyisten sääntöjen mukaan rajan laittomasti ylittäneitä lapsia ei saa pitää vankilaolosuhteissa yli kahtakymmentä päivää.

Trumpin hallinto erotti touko-kesäkuussa tuhansia lapsia vanhemmistaan Yhdysvaltojen ja Meksikon välisellä rajalla osana nollatoleranssipolitiikkaa, jossa kaikki laittomasti rajan ylittäneet aikuiset pidätettiin. Lapsia ei voitu 20 päivän säännön vuoksi pitää vanhempiensa luona vankilassa, joten heidät erotettiin perheistään.

NYT: Trumpin hallinto pyrkii eroon siirtolaislapsia suojelevista rajoituksista
Yhdistäähän ne pitäisikin, sinne Meksikoon.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5 001
Lisäksi pikkaisen rasistiseksi menee tuo kielenkäyttö.
Vaikka jätetään tuo asia pois, niin onhan se nyt jäätävää idiotismia hyökätä henkilöä, vieläpä synnynnäisiä ominaisuuksia, eikä niitä asioita vastaan.

Olisi mielenkiintoista kuulla Trumpin vankumattomilta kannattajiksi, että mitähän tuossa nyt oli niin kovin väärin ja miksi?

Sent from my ONEPLUS A6003 using Tapatalk
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 671
Ilmeisesti ei-konservatiivit eivät saa tienata ja siksi on ongelma että Sandersilla on monta taloa tai Obama kallis puhuja. Sitten puhutaan paremmistosta ja vaikka mistä että saa vähän vettä myllyyn.

Mutta sivupointtina: yli milli Trumpin puheesta? Kaveri joko lukee välttävästi prompterista tai lähtee ihan sivukujille ja vertaa osallistujamääriä Elton Johniin. Sinällään ihan hauskaa, mutta ehkä oikeampi paikka olisi vanhainkodin kykyilta ja palkkioksi toinen siivu sitä ihanaa suklaakakkua
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 933
Has-been laittomalta apinalta ostettiin sekava hyökkäys USA:n laillisesti valittua presidenttiä kohtaan.
Tässä on jotain Trumppimaista.
Kun kohtaa hyvin perusteltua mielipidettä, jonka kokee kritiikiksi, niin tulee välitön tunnepalaute jostain syvältä ja sisältö on sen mukaista.
Nykyään saan Trumpin vastaavista vain säälireaktion.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Mutta sivupointtina: yli milli Trumpin puheesta? Kaveri joko lukee välttävästi prompterista tai lähtee ihan sivukujille ja vertaa osallistujamääriä Elton Johniin. Sinällään ihan hauskaa, mutta ehkä oikeampi paikka olisi vanhainkodin kykyilta ja palkkioksi toinen siivu sitä ihanaa suklaakakkua
Aika outoa että noin huono puhuja sitten onnistui puhumaan itsensä presidentiksi.

Mutta sinänsä naurettavaa, että Trumppua ei saisi arvostella. Toki saa, mutta itseäni vain häiritsee kun ne arvostelut ovat tuota ylläolevan tasoa ja sitten kuvitellaan, että tulinpa nyt vakuuttavasti todistaneeksi kuinka huono Trump on.

Toki oletan, että Obama osasi antaa ihan asiallista kritiikkiä eikä sitä voi syyttää asiattomuuksista.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aika outoa että noin huono puhuja sitten onnistui puhumaan itsensä presidentiksi.
Ei keskinkertaisuus tai huonous puhujana estä latelemasta katteettomia lupauksia kovia kokeneelle kansanosalle, joka tietty haluaisi nähdä niiden toteutuvan. Lisäksi osa porukkaa nyt vaan haluaa nähdä presidenttinä kaikille vittuilevan anti-pc tapauksen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 326
Lisäksi osa porukkaa nyt vaan haluaa nähdä presidenttinä kaikille vittuilevan anti-pc tapauksen.
Tämä tavallaan pätee itseäänkin, ei Hillary presidenttinä olisi ollut kovin kiinnostava, paitsi että olisi luultavasti pistänyt Kremlin aisoihin jota olisi ollut mielenkiintoista seurata. Nyt politiikka tuolla lieveilmiöineen on kiinnostavaa, samaan tapaan kuin vaikka uutisissa esitetty asteroidin törmäys maahan tai muut jättikatastrofit. Silti jos itse tuolla asuisin ja saisin äänestää niin äänestäisin noita asioita vastaan.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 671
Aika outoa että noin huono puhuja sitten onnistui puhumaan itsensä presidentiksi.
No voi että. Unohdin sanoa että ”mielestäni”. Lisäksi en sanonut huonoksi puhujaksi vaan yritin implikoida ettei tyyli uppoa itseeni. Kyllähän se niihin unohdettuihin ruostevyöhykeläisiin upposi ja onhan se hauskaa huudella ”lock her up” tms

Mutta sinänsä naurettavaa, että Trumppua ei saisi arvostella. Toki saa, mutta itseäni vain häiritsee kun ne arvostelut ovat tuota ylläolevan tasoa ja sitten kuvitellaan, että tulinpa nyt vakuuttavasti todistaneeksi kuinka huono Trump on.

Toki oletan, että Obama osasi antaa ihan asiallista kritiikkiä eikä sitä voi syyttää asiattomuuksista.
Jos ylläoleva tarkoittaa minun läppääni niin tuskin kukaan kuvitteli vitsin todistavan mitään. Se oli vitsi, kasku, huuli, läppä..

Luin jostain arvostelun parhaista puhujista ja siellä oli MLK:n lisäksi myös edellinen ja nykyinen presidentti listoilla. Se etten minä ymmärrä mikä Trumpin tyylissä toimii ei vaikuta siihen etteikö hänen tyylinsä uppoaisi miljooniin joskin kyse oli ajasta ennen poliittista hurmosta. Ehkä yksi syy taidon lisäksi on maine telkkarista ja suuri näkyvyys. Sekä tietenkin se että ei-demokraattina saa pyytää niin paljon palkkaa kuin haluaa
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 671
Lisäksi osa porukkaa nyt vaan haluaa nähdä presidenttinä kaikille vittuilevan anti-pc tapauksen.
Olisi edes tätä. Jos Trump käyttäisi South Parkin periaatetta vittuilla kaikille ja kaikesta pitäisin hänestä monta pykälää enemmän. Nythän se puhuu vain superlatiiveilla ja se kumpaan päähän kuuluu riippuu siitä kuinka hyödyllinen Trumpille kyseinen henkilö tai taho on
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Olisi edes tätä. Jos Trump käyttäisi South Parkin periaatetta vittuilla kaikille ja kaikesta pitäisin hänestä monta pykälää enemmän. Nythän se puhuu vain superlatiiveilla ja se kumpaan päähän kuuluu riippuu siitä kuinka hyödyllinen Trumpille kyseinen henkilö tai taho on
No toki. Lähinnä meinasin, että vaikuttaisi olevan yleisin rehellinen perustelu Trumpin kannattamiselle täällä Euroopan puolella kun ei oikein löydy mitään vakuuttavia vastauksia kysymykseen siitä, että miten itse kokee hyötyvänsä Trumpin presidenttiydestä. Joku saattaa muistaa takavuosien "rommaajat". Nettifoorumit vilisi nimimerkkejä, jotka oikein hehkutti, miten kohta talous "rommaa", asunnot "rommaa" jne ja miten sitten ollaan kusessa ja että se on ihan oikein.

"Some Men Just Want To Watch The World Burn"
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Jos ylläoleva tarkoittaa minun läppääni niin tuskin kukaan kuvitteli vitsin todistavan mitään. Se oli vitsi, kasku, huuli, läppä..
Kuinka monta kertaa se pitää todeta, että nykyään ei kannata edes yrittää vitsailla netissä. Koska siellä on tyyppejä, jotka sanovat saman tosissaan ja täten jonkun mukamas vitsiä ei ymmärretä vitsiksi.

Pitäisi tuntea se, joka kirjoittaa ja silloin voisi päätellä, että se ei voi sanoa noin tosissaan. Mutta kun ei tunne.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 135
Kun Trump haluaa oikeusministeriön tutkivan New York Timesin jutun, hän samalla taisi vahvistaa sen todenperäisyyden.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Lukiolainen halusi kuulla Trumpin puheen, mutta ei voinut hillitä ilmehdintäänsä – ”ruutupaitakundi” poistettiin tv-kuvasta

Jos et ole riittävän innokas, niin salaisen palvelun haastattelun kautta kotiin ja uudet, innokkaammat kasvot paikalle :tup:
Mulle jäänyt vähän epäselväksi, että onko nuo tilaisuudet pohjimmiltaan Trumpin kampanjointia ja kannatustilaisuuksia vai neutraalimpia Yhdysvaltojen presidentin tilaisuuksia? Hieno meininki, jos valtio kustantaa ja yleisössä muut vahtii, että olet tarpeeksi innoissasi :kahvi:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 326
Olenkin ihmetellyt mistä löytyy niin innokkaan näköisiä tyyppejä trumppia kuuntelemaan, mutta pakottaminen olikin se ratkaisu. :D

Muoks: ylläpito, täällä kaivataan ruutupaita emojia!

Voin vain kuvitella sen salaisen palvelun työntekijän ilmettä, kun tulee käsky poistaa yleisöstä teini joka ei osaa esittää tarpeeksi hyvin uskovansa Trumpin valheita. Jossain kohtaa sitä vain tajuaa ettei olekaan töissä missä autetaan maata pysymään vapaana vain päinvastoin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
543
Ei saisi kehitysvammaiselle seniilille hölmölle nauraa, mutta onhan tämä aika hauskaa, että Trump ei osaa lausua anonymous:
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 083
Haluaa VIP aitioon vain siksi, että haluaa kuulla presidentin puheen? Eikö sitä puhetta muualta kuule? Sattumalta myös "Montanassa presidentti Donald Trumpin kampanjatilaisuuteen torstaina osallistuneesta 17-vuotiaasta Tyler Linfestystä on tullut eräänlainen opposition sankari hieman vahingossa." jeah - sure bro.
Tuskin tuonne VIP aitioon päädytään "ihan vahingossa".

”Useampi amerikkalainen on tänä päivänä töissä kuin koskaan, koskaan, koskaan ennen”, Trump kertoi.

Puheen edetessä Linfestyn katse muuttui entistä epäuskoisemmaksi ja The Washington Postin mukaan huulilta on luettavissa hänen vasemmalla puolellaan seisovalle ystävälleen esitetty kysymys: ”Onko se totta?
”Pidän siitä, että tiedän, mitä tapahtuu.”
Pidät siitä, että tiedät mitä tapahtuu, mutta et ole tippaakaan kärryillä siitä mitä tapahtuu? No se on tietenkin ihan fine, oli pressana kuka tahansa, mutta onko se sitten oikein mennä VIP aitioon ihan läpällään spedeilemään?

Yllättäen hän myöskin antaa CNN:lle haastattelun. Odotin kyllä foxia... Kuinka monta viikkoa aikasemmin hänen haastattelunsa mahtoi olla suunniteltu ja sovittu jo etukäteen? Tiedä häntä..

Kommentti hyysäristä. Ihme ettei jäänyt sensuurin haaviin.. sanoi:
Media ei koskaan kirjoittanut Obaman kampanjan-tilaisuuksien protestoijista. Niitä kyllä riitti.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Haluaa VIP aitioon vain siksi, että haluaa kuulla presidentin puheen? Eikö sitä puhetta muualta kuule? Sattumalta myös "Montanassa presidentti Donald Trumpin kampanjatilaisuuteen torstaina osallistuneesta 17-vuotiaasta Tyler Linfestystä on tullut eräänlainen opposition sankari hieman vahingossa." jeah - sure bro.
Tuskin tuonne VIP aitioon päädytään "ihan vahingossa".

Pidät siitä, että tiedät mitä tapahtuu, mutta et ole tippaakaan kärryillä siitä mitä tapahtuu? No se on tietenkin ihan fine, oli pressana kuka tahansa, mutta onko se sitten oikein mennä VIP aitioon ihan läpällään spedeilemään?

Yllättäen hän myöskin antaa CNN:lle haastattelun. Odotin kyllä foxia... Kuinka monta viikkoa aikasemmin hänen haastattelunsa mahtoi olla suunniteltu ja sovittu jo etukäteen? Tiedä häntä..
Hirvee selittely päällä mutta miten tää oikein muuttaa tilanteen naurettavuutta vaikka me päättäisimmekin uskoa sinua?
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Yllättäen hän myöskin antaa CNN:lle haastattelun. Odotin kyllä foxia... Kuinka monta viikkoa aikasemmin hänen haastattelunsa mahtoi olla suunniteltu ja sovittu jo etukäteen? Tiedä häntä..
Vaikka kyseessä olisikin ollut kommunistisenvihervasemmistolipilaarien salaliitto, niin oletko silti sitä mieltä että "vapaassa" maassa saa poistaa henkilön joka on saanut paikan ihan laillisesti siksi että naama ei miellytä tai henkilö ei osoita tarpeeksi palvonnaneleitä puhujalle?
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 083
Toin vain ilmi, että narratiiviin sopii pistää tuollainen lurkkija sisälle suoraan paraatipaikalle ja aiheuttaa kohu.

Trumpin narratiiviin taas sopii hihkuva ja hurraava kansa.

Propagandaa siis molemmilta puolilta koko paska.. e. En usko, että heppua poistettiin tilaisuudesta kokonaan tai, että vietiin MIB toimesta suoraan saunantaakse ja hänestä ei ole enää kuultu tämän jälkeen. Pelkästään poistettu irvistelemästä suorasta lähetyksestä...

Jos siis uskot, että hän on "sattumalta ajautunut VIP aitioon" ja hänen "aidot reaktionsa" ovat tuollaisia, niin onneksi olkooon, medialukutaito on jotain 1/5 luokkaa.

Jos taas uskot, että kaikki ihmiset ovat kuten DT kannattajat kameran linssin takana eli hurraavat kuin uskovaiset aamenen kuultua, niin onneksi olkoon 1/5...

Jos taas epäilet, että tuo "sattumalta" VIP aitioon eksynyt poika ei välttämättä ole niin viaton kuin voisi CNN kuvasta kuvitella, niin saatat olla jonkin jäljillä tai sitten luot vain omia salaliitto teorioita... 1/5,

"chose your side and pick you weapon, prepare for fighting"

(e näytti, että olis tullut tupla ja kun muokkaisn tuplaa, olikin vain yksi viesti joten alkuperäinen lällätys katosi).

e (Ei se muutakaan. En silti sokeasti usko tätä kampanjaa miksikään muuksi kuin probagandamyllytykseksi. Sinänsä kyllä ymmärrän jos hän olisi yrittänyt häiritä esimerkiksi jollain torvella puhetta, mutta tuo ei vissiin häirinnyt kuin imagoa. En silti mitenkään usko näin "viattomaksi tapaukseksi" tätä heppua. Suunniteltu juttu on minun odotusarvoni. En myöskään suostu uskomaan, että hänet poistettiin tilaisuudesta kokonaan, vaan ilmeilemästä takaata...)
 
Viimeksi muokattu:

BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Jos siis uskot, että hän on "sattumalta ajautunut VIP aitioon" ja hänen "aidot reaktionsa" ovat tuollaisia, niin onneksi olkooon, medialukutaito on jotain 1/5 luokkaa.

Jos taas uskot, että kaikki ihmiset ovat kuten DT kannattajat kameran linssin takana eli hurraavat kuin uskovaiset aamenen kuultua, niin onneksi olkoon 1/5...

Jos taas epäilet, että tuo "sattumalta" VIP aitioon eksynyt poika ei välttämättä ole niin viaton kuin voisi CNN kuvasta kuvitella, niin saatat olla jonkin jäljillä tai sitten luot vain omia salaliitto teorioita... 1/5,.
Milläs näkemyksellä saa 5/5?
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 083
Milläs näkemyksellä saa 5/5?
Sellaisella, jossa todistetaan esim noista väittämistä jokin oikeaksi. Sellaisella, jossa on vakuuttava sisältö ja on lurkittu kolikon molemmat kääntöpuolet. Sellaista ei välttämättä joka väittelyssä koskaan edes löydy. Siitä olen kuitenkin varma, että se ei ole "Trumppi on diktaattori" tai "CNN taas oikeassa"...
 
Kuulostaa kyllä aika neutraalilta lähtökohdalta asettaa samalle viivalle "Trumppi on diktaattori" ja "CNN taas oikeassa" :think:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
245 359
Viestejä
4 291 342
Jäsenet
71 621
Uusin jäsen
TK76

Hinta.fi

Ylös Bottom